Korpin hetki koittaa - päättynyt

Alfa havahtui Safiirin sanoihin ja käänsi katseensa tätä kohti. Ilmeisesti synnytyksessä mukana ollut naaras oli myöskin kireillä mielin, kun pentujen isää ei ollut kuulunut kriittisellä hetkellä. Mikä olikaan mieltä ylentävämpää, kuin kaksi äkäistä narttua jäkättämässä korvanjuuressa!
"Kyllä kyllä, aivan... Korppi kertoikin avustasi. Kiitos." Varpu mutisi hajamielisenä ja kääntyi taasen Korpin sekä pentujen puoleen. Uroksen koko huomio oli kiinnittynyt pieniin karvaisiin palleroihin, jotka inisivät vähän väliä emonsa hoivissa. Niin ironista kuin se olikin, jokin oikeasti suli niin koppavan alfan sisällä.
Varpu kurkottautui jälleen pentujaan kohti. Se oli suoranainen ihme nähdä rivi pieniä otuksia, jotka olivat itsensä alfan verta. Uros oli vieläkin hämmentynyt siitä tunneryöpystä, joka jaksoi velloa sisuskaluissa. Jykevä kuono hivuttautui aivan hiljaa ja hitaasti pienen pennun pulleaa vatsaa nuuhkimaan. Viiksikarvat kutittivat ruskeankirjavan pennun vatsaa ja tämä inahti ja potkaisi takajalallaan Varpua kuonoon. Alfa hätkähti taaksepäin ja löi päänsä pesäluolan kattoon, josta tämä säpsähti vielä enemmän. Uros pakitti yllättyneensä muutaman askeleen ja toljotti tuota terhakkaa pentua.
"Mokoma penska!" Varpu tuhahti matalalla äänellä.
Alfa ei tiennyt, että pentu joka tätä oli juuri potkaissut kirsulle, tulisi olemaan piikki hänen lihassaan.

Korppi seurasi tilannetta hivenen hämillään. Alfa oli sapunut paikalle kiittänyt safiiria mutta tummaturkkime ei kyennyt sanomaan mitään se tuijotti mitään sanoamttomana pentujaan jotka mönkivät kukin mihinkin suuntaan. Korpin äidin vaistot olivat yhä hakosalla mutta ehkä se tarvitis aikaa.
hiljaa pysynyt korppi käänsi katseensa VArpuun joka kumautti päänsä pesäkolon kattoon kaikki oli olut utskallista ja kestänyt pitkään mutta loppuen lopuksi kaikki oli ollut nopeasti ohitse. Neitosemme nautti ruoka palasen jonka alfa oli sille tuonut.
Se oli ilmeistä päätellen maukkain ateria aikoihin. kuitenkaan korppi ei saanut ääntään kulkemaan se oli hiljaa ja tuijotti vuoron perään pentujaan välillä vilkaisten varpuun.
Pian narttusemme käänsi katseens asafiiriin " Kitios tuestasi, mikä haluat voit mennä. " Se sanoi hiljaisella värisvällä änellä. Se yleens huokuva itsevarmuus ja päättäväisyys ei kuulunut enää nartun äänessä.

Alfa ei jaksanut kauaa mököttää pienelle mytylle, joka myllersi oloaan mukavemmaksi aterioida emonsa nisällä. Varpu vilkuili myös Korppiin silloin tällöin aivan hiljaa, sillä se ei totisesti tiennyt mitä olisi toiselle sanonut. Tunnelukko oli uroksen heikkous, sillä se ei osannut ilmaista itseään selkeästi.
"Noh, siinä ne sitten ovat. Laumamme vahvistus ja tulevaisuus," Varpu avasi kuononsa kömpelösti. Alfaa toki väsytti tämä koko tapahtuma henkisesti, mutta se ei arvannut uskaltautua mennä Korpin vierelle lepäämään. Jos se ei olisikaan soveliasta tai mitä jos joku laumalaisista näkisi?! Ei, ei Varpu nyt niin nössö ollut! Mutta kuitenkin tämä huomasi, että Korppi kaipasi tietynlaista tukea. Taas liikaa tunteisiin taipuvia ajatuksia pää täynnä! Uros kuitenkin malttoi mielensä ja ryömi hiljaa aivan mustaturkkiseen elämänkumppaniinsa kiinni.
"Ne ovat meidän pentujamme. Uskomatonta." Varpu mumisi silmät puoliummessa ja laski päänsä varovasti ja koettelevasti Korpin selän päälle. Näinkin pieni ele oli Varpulta suorastaan läpimurto arvokkuuttansa vastaan. Mutta ehkä jos ny tämän kerran, se ajatteli.

((Anteeksi C.Fox, loikkaan vuorosi yli ja lopetamme pelin, sillä meidän pitää päästä pentujen kanssa etenemään nopsaan))

Korppi ei ehtinyt tajuamaan tilanetta millään muodolla sen sijaan se tapitti pentuja epämääräinen katse kasvoillaan, ja kun itse herra suvaitsi avata suusna korpin sisuskalut olivat kuin sulaa lavaa. Edes korppi itse ei olisi kyennyt sanomaan mosita lausetta ääneen. Se tuijotti pentuja yhä kunnes siirsi katseensa VArpuun joka oli hiljalleen tullut sen lähelle ja laskenut päänsä tuon selälle. Tunen Korpin sisällä oli tajuamaton, se ei tajunnut miten hyvältä saattoi tuntua olla jonkun lähellä, ja kun toinne puhui kaksikon yhteisistä pennuista se sai korpin ajattelemaan mietteliäästi asiaa yhä uudelleen ja uudelleen. SE katsoi pentuihin yksi toisensa jlkeen. Montap ientä myttyrää jokainen mustan hukaksen vatsan liepeillä kukin rivi rivissä. " uskomatonta.. " korppi tuhisi hiljaa. ei se tienynt m itä se olisi tehnyt. joten se tyytyi hiljentymään tyystin laskien päänsä tassujensa päälle sivusilmällä katsellen pentujen syömistä vaikak tilanne tuntui jotenkin utooppiselta ja järisyttävältä. Ilman VArpua tilanne voisi olal toinen.

( Suloista miten perhe voi olal niin erikoinen :) ja tämä oli vasta ensinmäinen yhdessä olo :) mitä vielä luvassa. )

( Juu, olenkin ollut poissa kauan ^^' )

Safiiri tuhahti, ja lähti jolkottamaan pois kaksikosta ja pennuista. Perhe oli koossa, ulkopuolisia i nyt tarvittu.