Naalin Kuolema.

// Otsikko on niin ''hieno'' että lehmätki lentää. :D Niin C.Fox ft. Naali //

Kuolema mumahteli puoliunessa, se makasi solan kylmää seinää vasten aamukasteessa. Yö oli ollut kylmempi kuin muut ja ensimmäisiä kertaa talven jälkeen Kuolema oli palellut kesäturkkinsa ansiosta, josta oli tullut mukavan ohut aurinkoisillekin päiville. Turkin vaihdon mukana oli Kuolema saanut harmaata sävyäkin turkkiinsa, musta väri oli haalentunut paljonkin harmaaksi ja Kuolema kirosi sitä ettei ollut enään niin tumma. Koko narttu oli erinnäköinen kuin silloin saapuessaan laaksoon.

Samaan aikaan Solassa, kuljeskeli valkoturkkinen uros. Naali oli tullut tänne sillä se oli juuri tavannut vanhat toverinsa ja parhaat ystävänsä Veden ja Ruusun. Uros oli tyytyväinen oloonsa, kunnes se näki edessään suden. Naalin sydän alkoi pamppailla, sillä toinen ol ikaunis kuin mikä.

" Anteeksi neiti, mutta kukas te mahdatte olla ? " Valkoturkki sanoi ja astui näkyville. Valkoinen turkki kiiltävänä ja katsoi tarkkaavaisena vierasta sutta.

Kuolema ei horteessa ollut kuullut paskaakaan toisen tulosta, joten oikeen vingahduksen kera hyppäsi pystyyn.

'' Mitä jum-.. Ja kuka sinä olet?! '' Ärisi herätetty susihukkanen niskavillat pystyssä. Se manasi mielessään että tuo valkoturkki oli pystynyt yllättämään sen, kuinka se olikin uskaltanut nukahtaa näin suojaamattomaan paikkaan. Pettymyt ja osittainen suru oli sekoittanut ilmeisesti sen päätä, eihän Viillon tapaamisesta ollut kuin päivä. Kuoleman tassuja jomotti ja koko hukka oli muutenkin melko väsynyt juoksentelun ansiosta.

Naali naurahti ja pieni virne levisi sen mustille huulille. Uros heilautti häntäänsä kerran ja kallisti päätään.

" Heh, anteeksi jos keskeytin. Olen Naali. Mutta kenelle minä nimeni paljastan ? " Valkoturkki sanoi ja höristi valkoisia korviaan. Naali otti muutaman askeleen eteenpäin kohti naarasta, ja jäi seisomaan kolmen metrin päähän Kuolemasta. Toisen kauniit silmät lumosivat uroksen täysin, mutta Naali piti päänsä kylmänä.

Kuolema murahti tympääntyneesti, miksi toinen ivaili? ärsyttävää kerrassaan. Ja vielä kesken unien, nartun teki vain mieli häätää tuo uros ja asettua takaisin makuulle. Nukahtaa vielä hetkeksi ennen kuin koko laakso heräisi. Mutta tuskinpa tuo lähtisi ihan helpolla.

'' Olen Kuolema. Mitä sinä täällä teet? '' Haukotus karkasi nartun suusta ja tämän oli pakko oikoa väsyneitä raajojaan.

Naali istahti alas ja ravisti turkkiaan hieman. Vai mitä se teki täällä ? Se oli loistava kysymys. Uros ei itsekkään oikein tiennyt mitä teki täällä.

" Noh, Kuolema hyvä, olen vain kiertelemässä. Näytät väsyneeltä. Nuku toki, en minä sinua syö " Uros sanoi ja heilautti häntäänsä laiskasti, mutta silti hyväntahtoisen näköisesti. Sitä kiinnosti tuo kylmä naaras. Ehkä enemmän kuin kukaan muu naaras.

'' Minä en koipeanikaan lepuuta ennen kuin sinä häivyt silmistäni! '' Kuolema muistutti melkein huutaen mutta istuutui sitten, se varmaan torkahtaisi istualteen mutta se sinnittelisi pystyssä niin kauvan kuin vain taju ja järki pysyisi.

Toinen näytti olevan hyväuskoisempi kuin Kuolema itse, se pakoltakin muisti taas Viillon. Hyväuskoisista oli vain riesaa ja harmia, siihen tulokseen oli narttu tullut.

Naali naurahti hiljaa ja nousi seisomaan. Sen ei tehnyt mieli lähteä mihinkään joten se ei liikkuisi. Se oli tapellut kerran rajusti, ja sen takajalassa oli arpi. Se luultavasti koituisi joskus harmiksi, muttei vielä.

" Mikäs sinut saa noin ärhäkäksi ? " Valkoturkki sanoi kylmästi ja mulkaisi Kuolemaa. Viileä ja kylmä se oli luonteeltaan, joten se ei voinut esittää tuntemattomalle lempeää.

Narttu pihisi toisen itsepäisyydestä. Senkin märkäkorva! tuo koituu vielä kohtaloksesi jos asenne ei muutu! manasi Kuolema mielessään ja istui jäykästi paikoillaan, sitä hävettäisi vuoden päivät jos se nyt kuukahtaisi tiedottomaksi.

'' H-... tuommoiset kuin sinä, ja asia ei kuulu sinulle tippaakaan! '' Kuolema ei ollut haistattamassa toiselle pitkiä, vaan hymähti ärtyneesti ennen kuin vastasi. Adrenaliini oli tulvimassa sen suoniin, mutta haikea mieli ja suru esti sitä. Kuoleman ei vaan tehnyt nyt mieli menettää hermojaan, sillä oli ikävä Viiltoa. Mutta seuraavalla kerralla se tappaisi nartun, mikäli onnistuisi. Kuolema ei voinut sietää sitä että oli tullut petetyksi ja narttu kantaisi kaunaa kauvan.

Naali tuhahti ja katsoi Kuolemaa silmiin. Toinen kävi hieman agressiiviseksi, mutta rauhoittui pian. Tosella ei näemmä ollut henkisesti kaikki kohdallaan.

" Noh, mikäs sinulla on ? Onko joku susi loukannut sinua ? Emosi on juuri kuollut ? Alfasi karkoitti sinut laumasta ? Rakastamasi susi hylkäsi sinut ? Ystäväsi petti luottamuksesi ? " Uros kyseli, hieman alistuvalla äänellä, muttei tiennyt että se oli osunut oikeaan.


----------

Kuinka toinen oli arvannut? Kuolemalla kiehahti taas mutta se liukui maaten väsyneesti, sadistinenen katse näytti hieman surkealta Kuoleman mumahtaessa vastauksensa. '' Kaksi viimeistä. ''

// Nyt tuli lyhyt :s //

Naali katsoi toista pää kallellaan. Sen kävi hieman sääliksi toista, sillä olihan uroskin kokenut osittain samanlaisen tarinan elämässään.

" Ei minullakaan hyvin mene. Siskoni uhkaa tappaa minut... Voit kyllä kertoa minulle jos haluat " Valkoturkki sanoi ja kallisti päätään. Sitä kiinnosti toisen asiat nyt entistä enemmän. Tuskatar, Naalin siskopuoli, oli uhannut tappaa uroksen jos se olisi astunut jalallakaan Varpun maille. Ei hyvin mennyt valkoturkilla

Kuolema murahti silmiään siristellen nousevan auringon ansiosta. '' Taas se alkaa, tuo hiivatin aurinko rupee nousemaan. ''

'' En kerro, älä edes yritä saada minua kertomaan tai sinun käy köpelösti! Minä en jaa yksityisiä asioitani tuntemattomalle sudelle- ja vielä urokselle! Teihin ei ole luottamista, eikä ole narttuihinkaan. Kaikki te olette samanlaisia paskiaisia! '' Nartulla kiehahti viimein, sen tunteet hyrräsivät surumielisen ja vihaisen välillä. Lopulta tunteet sekoittuivat ja susi ei kestänyt enää olla paikoillaan, väsymys haihtui hetkeksi pois kuin tuhka tuuleen nartun noustessa ja askeltaessa niskavillat pystyssä ja mutisten kauvemmaksi. Narttu nimeltään Kuolema asettui makuulteen solan kylmää seinämää vasten.

Naali pörhisti turkkinsa ja väläytti hmapaitaan varoitukseksi. Silläkin alkoivat tunteet kiihtyä tämän räväkän nartun kanssa.

" Älä sinä upea yleistämään sellaista !! Et tiedä kaikista susista mitään, joten älä puhu heistä tuollaista paskaa !! " Uros murisi ja se oli paljastanut hampaansa lopullisesti.

" Kaikki sudet eivät ole samanlaisia ! Jos väität että olen sellainen, olet vakavasti kallo-vikainen ! Jos minä pettäisin jonkun suden, minut joku tappakoon !! " Uros uhosi ja puuskutti. Sen raivo kasvoi kasvamistaan, kunnse se näki Kuoleman liikkeet. Uros veti henkeä ja rauhoittui. Toisella saattoi myös olla rankkaa.

'' Älä edes yritä yllyttää minua taistelemaan, KUOLLAKO HALUAT?! Senkin vätys! Sinäkin loukkaat minua, jopa tuiki tuntematon märkäkorva pystyy saamaan minut alakuloiseksi! Vihaan teitä! Ei teistä toisista susista ei ole mihinkään muuhun kuin pettämiseen, pakenemiseen ja syyttelemiseen! '' Kuolema uhosi makuultaan, nyt sen oli kerättävä energiaa sen aikaa kun malttoi maata paikoillaan. Jos tästä hehkeytyisikin taistelu.

Naalin tuntet kiehahtivat nyt ja se väläytti taas hampaitaan.

" Jos yksi kapinen susi on loukannut sinua, ei se tarkoita että kaikki muutkin tekevät niin !! " Valkoturkki murisi, mutta rauhoittui. Se istahti maahan ja toljotti Kuolemaa närkästyneellä ja pistävällä katseella. Toinen ei saisi yleistää tuolla tavalla. Naali oli kyllä hyvä susi, joskin se pääsisi kylmän kuorensa takaata.

'' Turhaa minä sinulle märkäkorvalle paasaan, lähde nyt jo pentele soikoon! Minä tarvitsen huilauksen vielä ennen kuin lähden täältä. Hemmetti soikoon. Ei missään saa nukkua rauhassa, maan alleko tässä pitäisi hautautua että nukkua saisi?! '' Kuolema mumahteli ärtyneesti, se ei nyt välittänyt pätkääkään toisesta sudesta vaan halusi hautautua tiedottomuuteen heti.

Silmiään siristellen makasi Kuolema paikoillaan korvat turhaantuneesti luimussa.

Naali veti syvään henkeä ja asteli lähemmäksi tätä ärhäkkää narttua. Toinen muistutti hieman Muurahaista, pikkuista sutta jonka uros oli tavannut järven rannalla. Muurahainen oli halunnut koskaa Viimalle.

" Kuule Kuolema. Ei sinun tarvitse minulle äksyillä, enkä ole mikään märkäkorva. Tiedän asioista paljonkin, ja olen kokenutkin paljon " Valkoturkki sanoi ja tökkäsi kuoleman selkää kuonollaan. Ei lujasti vaan hellästi ja tuttavallisesti.

Kuolema ei vastannut, nurisi vain jotain sonnan puhumisesta itsekseen ja käänsi päätänsä vain laiskasti.

Tuntiessaan tökkäisyn selässään sätkähti koko nartun ruumis, se näykkäsi ilmaa uroksen kirsun edestä ärsyyntyneesti ja säikähtäneesti. '' SINÄ MÄRKÄKORVA! '' Nyt nousi narttu hampaitaan vilautellen ja niskavillojaan uhkaavasti nostellen. '' Koske vielä kerta minuun niin sinulla ei ole enään naamavärkkiä! '' uhosi narttu. Rintakehä kohoili kiihtyneen hengityksen mukaan, ja hillitsemisvaikeuksia oli selvästi nartulla.

Naali pomppasi melkein metrin ilmaan säikähtäessään, mutta pörhisti valkoiset karvansa taas uhmakkaana. Se ei nataisi nartun vahingoittaa itseään. Naali louskautti leukojaan kolmesti ja siten ilmaisi että Kuolemalla meni yli. Uros ei lainkaan pitänyt tulla haukutuksi tai uhkailluksi. Se oli fyysisesti sekä henkisesti vahva susi, joten sitä ei helpolla kaadettaisi.

" RAUHOITU NYT HELVETTI ! Ei tuollaisella rähinällä saada mitään aikaan !! " Valkoturkki huusi ja murhti toiselle matalalla äänellä. Kuolemalla taisi kiehahtaa hieman herkästi, joten Naali otti muutaman askeleen taaksepäin ja tuhahti itsekseen.

'' Pysy kaukana tai tulee rumaa jälkeä. '' esitti Kuolema vielä uudestaan uhkauksen. Nyt se käänsi selkänsä toiselle korvat luimussa alakuloisesti.

Hieman harmahtavaa sävyä saanut narttu askelsi raskaasti kauvemmaksi toisesta, lähtisi nyt jo. Ei muista susista ollut kuin harmia ja lisää työtä. Kuolema kääntyi jotta pystyisi pitämään Naalia silmällä, nyt se kumminkin jo rentoutuneemmin laskeutui makuulle matalalta muristen. Suupieliään nuolaisten seuraili Kuoleman sadistinen katse Naalia pistävästi.

Naali katsoi yksinkertaisesti Kuolemaa. Sen jotenkin kävi sääliksi toista. Se että joku ei vastaa tunteisiin on aina kova pala siin voimakkaalle kuin hieman heikommallekkin sudelle. Naali itse ei ollut kokenut tuollaista, mutta se aavisti sen olevan hyvin kamalaa.

" Anteeksi että häiritsin " Naali sanoi ja käveli pois päin. Se jäi kuitenkin erään tuuhean pensaan taakse, Kuoleman näkökentän ulkopuolelle. Se halusi seurata tätä mielenkiintoista naarasta.

Kuolema nosti päätänsä kuullessaan kariutuvat askeleet, jes. Häiriötekijät poissa.

Tyytyväisesti hymyili narttu hetken ennen kuin laski päänsä, sulki silmänsä ja vaipui piankin tiedottomuuteen. Tasaisesti hengittäen ja solan seinämää vasten käpertyneenä. Aurinko oli nousemaisillaan.

Naali laski päänsä etusiensa väliin. Uros kuuli ääniä ja näki pienen rusakon pomppivan aivan valkoturkin vieressä. Naali kohotti itsensä ja veri roiskui. Pitkäkorva roikkui kuolleena Naalin purukaluston välissä. Uros lähti kohti Kuolemaa ja tiputti raadon toisen viereen. Lopulta lumiturkki palaso pensaan taakse odottamaan jahka toinen heräisi.

Raato makasi ihan kirsun edessä ja Kuolema siristeli silmiään, veren haju oli saanut sen hereille. Kuinka hyvin se tunnistikaan tummanpunertavan nesteen hajun.

Kun se näki jäniksen ponnahti se pystyyn silkasta säikähdyksestä ja vinkaisi käheästi samalla, että se oli pelästynyt. Yrittikö joku säikäyttää sen hengiltä?! Kuolema murisi hetken raadolle ja etsi sitten katseellaan maisemasta sen tappajaa.