Naalin Kuolema.

Naali hätkähti. Toinen oli näemmä herännyt. Valkoturkki vetäytyiaivan matalaksi ja huomaamattomaksi. Se katsoi pienen oksanipun takaa Kuolemaa, mutta veti päänsä lopulta pois, ettei vain narttu näkisi sitä. Naalin sydän jyskytti tiiviisti. Se halusi Kuoleman syövät raadon, ei murisevan sille.

No olihan tuo edes ruokaa. Kaipa se oli syötävä.

Kuolema asettui istualteen, mutta tarkkaili silti jokaisella herkällä aistillaan ympäristöä kuin mikäkin haukka. Pian se jo repikin jänistä enemmän riekaleiksi ja hotkaisi sen suuhunsa, taisi pari pientä luutakin joutua nartun mahalaukkuun siinä hotkiessaan. Mutta poikittain ei onneksi juuttunut kurkkuun yhtäkään. Rusakon ruhoa sitten siirtäen pois päin tassullaan.

Naali hymähti ja höristi korviaan. Se kuunteli toisen syöntiä. Toinen hotkaisi raadon yllättävän nopeasti, joten naaraalla oli luultavimmin ollut nälkä. Noh, hyvä että se oli nyt kylläinen. Kuolema kiinnosti Naalia aina vain enemmän. Pelkkä kaunis ulkokuori et taannut kaunista lunnetta.

(( Juu lyhyttä tulee :3 ))

Ja kaunisluonteiseksi ei Kuolemaa pystynyt koskaan sanomaan. Se oli sadistinen, koppava, ilkeä, dominoiva, määräilevä, haukkuva, kelvoton kuuntelija ja turhapäinen haistattelija. Samalla myös raaka. Ei mitään hyvää koko nartussa.

'' Kuka helvetti soikoon olet?! '' Kuolema oli saanut jäniksen turkista hajuhiukkasia kirsuunsa, ja ne olivat tuoreet ja vielä suden. Joten lähistöllä oli ollut taikka oli susi. Narttu murahti vaimeasti varoituksensa, sitä pelotti aavistuksen ja se tunsi itsensä juuri nyt epävarmaksi.

Naali nousi ylös ja käveli Kuoleman eteen. Valkoiset karvat kiiltäen ja lihakset valmiina väistämään e katsoi narttua silmiin ja sanoi matalalla äänellä.

" Se olen minä " ja niin kantautuivat uroksen sanat Kuoleman korviin. Naali seisoi korviaankaan liikuttamatta paikoillaan ja katsoi Kuolemaa. Naalissa oli se outo piirre, että se piti epätavallisista nartuista. Juuri sellaisista kuin Kuolema ja Muurahainen olivat ; ilkeistä, sadstisista, julmista ja varautuneista.

'' Vieläkö sinä täällä olet! Miksi? '' Kuolema siirsi tympääntyneen ja närkästyneen katseensa toisen silmiin. Vainosiko toinen narttua? Pelkkä ajatuskin oli karmiva.

// Nyt tuli kyllä lyhyt :s //

Naali tavisti turkikiaan ja kirputti takajalallaan selkäänsä. Sitä hieman kyllästytti toisen jääräpäisyys, mutta kaipa toinen rauhoittuisi joskus.

" Noh, minä olen täällä jos tahdon. Ei sinun ole pakko minua sietää, mutten aio lähteäkkään " Uros sanoi viileästi ja mulkaisi Kuolemaa sivusilmällä. Oli totta ettei se antaisi välttämättä nartun pompotella itseään. Ja se ei olisi ehkä hyvä asia. Kuolema ja Naali olivat molemmat omapäisiä ja arvaamattomia. Huono yhdistelmä...

'' Häivy maan alle siitä tai hautaan sinut omatoimisesti! '' Nyt Kuolemalla kiehahti yli, se ryntäsi paikaltaan kookkaan loikan keran hampaat ojossa toista kohti iskeäkseen hampaansa suoraan Naalin kurkkuun. Se oli saanut nyt tarpeeksi paskaa niskaansa.
Se ei säästelisi yhtään nyt, se tukki korvansa mahdolliselta mukamas järkipuheelta ja keskitti kaiken huomionsa toisen haavoittamiseen.

Naali tunsi kipua kaulallaan, mutta se istahti maaha rentona. Se ei reagoinut Kuoleman hyökkäykseen mitenkään vaan päinvastoin.

" Sinulla ei ole mitään pelättävää. Sinä hyökkäät koska olet peloissasi. Pelkäät että loukkaan sinua, ehkei fyysiesti, mutta henkisesti. Ei hätää, en halua loukata sinua " Valkoturkki sanoi matalala äänellä ja uokaisi. Toisen hampaat olivat aika syvällä, joten pian alkoi herran kaulalta vuotaa verta.

'' Tapan sinut siihen paikkaan, revin sinut palasiksi ja syötän omallile ystävillesi. '' Kuolema piti kiinni toisen kurkusta, mut ei puristanut yhtään enempää kuin aikaisempaakaan. Miksi ei? Ehkä se halusi kuulla vastauksia. Ystävistä Kuolema ei tiennyt mitään. Kuinka läheisiä ja rakkaita ne olisivat voineet olla, mutta nartun mielestä se pärjäsi yksin. Ei se tarvinnut ketään perskarvoihinsa roikkumaan, olisi vain lisää ruokittavaa ja riesaa.

Naali katsoi Kuolemaa silmiin. Se joutui kääntämään päätään ja se kirpisi, mutta se ei vinkaissut. Se piti kuononsa kiinni.

" Kuolema, hyädyttääkö minun tappaminen mitenkään ? " Valkoturkki kysyi iljaa, matalalla äänellä.

(( Taas lyhyttä... ))

'' Hyödyttää, saan siitä nautintoa ja pääsen eroon sinusta. Älä kysele turhia vätys, se vain ärsyttää. '' Saneli narttu sen minkä toisen karvakerroksen läpi pystyi. Kuolema tiukensi ihan hippusen otettaan, se ei ollut mitenkään tappava taikka tiedottomuuteen vievä. Korkeintaan verta valuisi vähäsen, ei narttu ainakaan heti tappaisi. Ja jos tappaisi, tekisi sen hitaasti.

'' Miksi edes jäit? Olisit selvinnyt hengissä jos olisit totellut minua mokomakin märkäkorva! '' Kuolema uhosi tuon karvapeitteen välitse välillä muristen.

Naali naurahti hiljaa.

" Miksi jäin ? Jokin sinussa vetoaa minuun. En tiedä vielä mikä, mutta aijon selvittää sen. Jokin sinussa kiehto minua syvästi " Valkoturkki sanoi ja huokaisi. Verta tihkui sen kaulalta yhä enemmän ja enemmän. Silti se piti itsensä rentona ja normaalina. Se ei tehnyt liikettäkään , vain istui ja katseli Solaa.

'' Painu suolle! '' ennen irti päästöään puristi narttu toisen kurkkua kovemmin, mutta silloin oli kysymys aikana vain kolmesta neljästä sekunnista. Sitten narttu päästi ja mulkaisi silmäkulmastaan Naalia askeltaessaan metrin kauemmaksi. Toinen vaikutti mielipuolelta ja suuresti.

Naali naurahti, mutta se tunsi toisen päästävän irti. Se hengitti syvää ja katsoi Kuolemaa hieman oudoksuen.

" Heh, vai suolle ? Ei kiitos, siellä vain kastuu ja uppoaa " Uros sanoi ja tuhahti ystävällisesti. Toisen hermot olivat näemmä aika kireällä, joten toista ei kannattanut suututtaa. Silti valkoturkki piti katseensa tiiviisti nartussa.

'' Toivoinkin että uppoisit pohjaan asti. '' Kuolema tuhahti ja vilautti hampaitansa. Ei se jaksaisi jauhata tässä tuon pian päättömän uroksen kanssa, kuvannollisesti. Ei narttu siltä päätä veisi mutta vaikutti siltä kuin sillä ei olisi järkeä hitustakaan, normaali susi olisi samassa tilanteessa vinkunut ja anonut armoa ja sen jälkeen luikkinut tiehensä jos ei sitä ennen olisi luikkinut pakoon.

Narttu lähti solan seinämää pitkin etenemään hitaasti ja sulavin askelin.

Naali jäi seisomaan paikalleen ja tapitti kiilusilmillään Kuolemaa. Se ei lähtisi touisen perään, joten se uuntasi askeleensa toiseen suuntaan. Se lähtisi kohti metsää, järveä.

// No tämä peli saataa olla tässä, mutta tehdään joskus uusi :3 //

Kuolema mutisi jotain märkäkorvista ja askelsi samalla jonnekin pois, ei se tiennyt itsekään että minne.

// Juu nyt tuli kyllä lyhyt ja kaipa tämä on nyt sitten tässä :) //