Uusi ja tuntematon

[ Okay, myönnän .. Tylsä otsikko, mutta emme välitä siitä, neh? Ainakin näin aluksi Saiccu tänne kera Usvan. Aluksi voisin sen verran kertoa, että on Kullan kolmas päivä lauman luona ja hän on hiukan jo tutustunut muutamiin susiin ohimennen, mutta ei vielä täysin ole sopeutunut laumaan. Kaikki on vielä uutta ja .. tuntematonta n.n' ]



Oli melko hiljainen, mutta syyssääksi lämpöinen iltapäivä. Kulta oli lähes koko päivän norkoillut pesäkolojen tuntumassa, mutta välillä myös kierrellyt niiden lähituntumassa. Naaraasta oli vielä hiukan outoa olla osa suurta laumaa, varsinkin kun se ei tuntenut juuri ketään. Ainoat, joihin se oli ollut jonkinlaisessa kontaktissa, olivat olleet tietenkin isä Harha, sekä Ovela ja pari muuta naarassutta, jotka olivat tulleet vaihtamaan pari sanaa hänen kanssaan ensimmäisenä ja toisena päivänä. Nyt Kulta oltiin siinä määrin jo hyväksytty laumaan, ettei siihen enää kiinnitetty niin paljoa huomiota kuin kahtena ensimmäisenä päivänä. Silloin häntä oltiin katseltu ja hänestä oltiin ehkä puhuttukin, mutta sen suurempaa kontaktia ei häneen oltu otettu. Usean kerran Kulta oli pohtinut, että rohkeasti vain menisi ja liittyisi joidenkin susien seuraan, mutta se oli sitten loppupeleissä ollut melko vaikeaakin.
Toisaalta koska oli näin kaunis, sekä lämmin ja aurinkoinen sää, pystyi tästä kaikesta nautiskelemaan itsekseen ja rauhassa. Ei ollut juuri kiire minnekään tai mitään sellaista. Sai vain olla rauhassa ja nauttia turvallisuudentunteesta, jota laumaan kuuluminen sai Kullan tuntemaan. Se, jos mikä tuntui hyvältä.

Vaaleanruskea turkki sai osakseen tuntea kevyen tuulenpuuskan leikittelyt, mutta se ei haitannut naarasta, joka makasi erään pesäkolon suuaukon vierellä, juuri sellaisessa kohdassa, mihin puiden välistä paistoi hyvin aurinko. Siinä oli lämmintä ja mukavaa, sekä rauhallista. Muutama muu susi makasi myös lähistöllä tai teki jotakin muuta. Mietteliäänä Kulta seurasi niiden puuhia, ajatellen samalla kaikenlaista turhaa ja tärkeää.

((Eipä tuo otsake nyt niin paljoa peliin toki vaikuta, heh. Täältä tulee Usva, nartut pitäkää hännistänne kiinni! Hohoo!))

Muutama päivä oli kulunut kuin siivellä Usvan ollessa poikansa Louskun kanssa saalistamassa. Toisaalta, betaa rasitti viettää aikaansa näsäviisaan nuoren kanssa, joka jaksoi aika ajoin kuittailla isänsä kömpelyydestä. Matkalla Usva oli törmännyt johtajaansa, Ovelaan, joka olikin tiedottanut, että heidän laumaansa oli liittynyt uusia susia. Tästä valkeaturkki oli innostunut, tietenkin sen takia, että yksi oli ollut naaras. Usvanhan oli ihan pakko päästä tutustumaan tuohon uuteen neitoon.

Pesäluolat siinsivät jo näköetäisyydellä ja siellä täällä vilahteli tämän vuotisten pentujen hännänpäitä. Lousku ampaisi heti härnäämään pentuja. Usva sen sijaan nuuhki ilmaa ja yritti saada kirsuunsa uusien tulokkaiden hajuja. Eikä aikaakaan mennyt, kun viehkeän naaraan ominaishaju ylsi Usvan kuonoon. Valkeaturkki näytti varmasti huvittavalta kulkiessaan kömpelösti kuono hieman koholla. Ja siinä se oli, kaunis ruskeaturkkinen naarassusi, jota Usva ei ollut ennen tavannut. Beta lipaisi pari kertaa huulta ja jolkotteli pitkillä koivillaan Kullan eteen. Suupielet venyivät melkein korviin asti, niin näyttävä näky oli, joka Usvan eteen avautui. Silmät suorastaan loistivat kilvan syysauringon kanssa. "No mutta, sinähän taidat olla se, josta johtajani kertoi.", Usva myhäili mairittelevasti. Se asettui aivan Kullan eteen ja nuuhki naaraan kuonoa, poskia ja kaulaa innoissaan. Häntä heilui korkealla viestittäen, että Usva piti naarassuden hajusta. "Olen Usva, johtajani Ovelan lauman betasusi. Hauska tutustua, nuori neito.", se jatkoi lirkutteluaan Kullalle. Ei käynyt epäselväksi, etteikö Usva olisi mieltynyt tähän uuteen kuonoon.

Kulta oli hetki sitten noussut seisomaan, kun innokkaimmat pennut olivat alkaneet kirjaimellisesti pomppia sen silmille. Välittämättä pienokaisista sen enenpää, naaras katseli ympäristöä urahtaen itsekseen. Se tahtoi jotakin rauhallista nyt, kun pennut olivat käyneet äänekkäimmiksi. Vielä hetki sitten sillä oli ollut hyvä olla, mutta nyt pentujen heräillessä päiväuniltaan ja ollessaan täynnä energiaa, tämä alkoi olla jo hiukan rasittavaa.

Hetkeksi naaras oli keskittynyt katselemaan erästä naarasta, jonka ympärillä kiehnäsi pari pentua. Kulta ei toista tuntenut, mutta ajatteli toisen olevan pentujen emo. Mikä saattaisi olla ihan mahdollistakin. Yllättäen joku puhutteli Kultaa ja tämä käänsi päänsä huomaten Usvan, valkeaturkkisen uroksen, jota ei naaras ainakaan muistanut tavanneensa aiemmin. Ruskeaturkki näytti ainakin hiukan yllättyneeltä, mutta kohteliaana tervehti toista hännänheilautuksella.
"Niin .. kyllä minä se taidan olla..", naaras vastasi hiukan takellellen, samaan aikaan kun Usva nuuski sitä. Kuten aiemmin Ovelan tutkiessa Kultaa, oli naaras tuntenut itsensä hiukan hämmetyneeksi ja se sama reaktio tapahtui nytkin. Nartun ruumis jännittyi hivenen, mutta kun valkoturkki kertoi olevansa beta, sai se Kullan rauhoittumaan. Ylemmän tason susien kanssa naaras tahtoi käyttäytyä hyvin ja olla vakuuttava, eikä mikään pelkuri tai epäilyksiä herättävä. Sellaisella käytöksellä ei pääsisi pitkälle.
"Hauska tutustua myös sinuun, Usva. Minun nimeni on Kulta", naaras vastasi reippaasti ja tarkasteli urosta, joka oli kaikesta päätellen oli hyvällä tuulella. Lisäksi ensivaikutelman perusteella Usva vaikutti oikein mukavalta, mutta ehkä hiukan innokkaalta. Kulta kuitenkin pyrki jättämään arvioinnin ja mielipiteidensä luomisen ensivaikutelman perusteella jollekin toiselle, joka siitä piti. Naaras tahtoi aina tutustua paremmin, ennen kuin tekisi lopullisia johtopäätöksiä.

"Mm .. Mitä johtajamme minusta sinulle kertoi, että minua piti tulla katsomaan?" Kulta sitten kysyi rohkeasti ja rennolla, mutta asiallisena pysyvällä äänensävyllä. Pari kertaa nartun vaaleanruskea häntä heilahti puolelta toiselle, kunnes se laskeutui Kullan viereen kevyesti.

Uros suorastaan säteili, kun sai osakseen naaraan huomion. Korvat olivat niin edessä ja höröllä kuin vain suinkin hännän heilahdellessa puolelta toiselle. Vähän kiihkeää paikallaan tinttaamistakin saattoi huomata. Usva vain oli niin täpinöissään aina uuden naaraan tavatessaan. "Ei johtajamme sen kummempia sinusta kertonut, kunhan mainitsi, että hänen laumaansa on saapunut uusi naaras. Ja minähän en voinut vastustaa kiusausta tulla katsomaan, että kuinka viehkeä tapaus on kyseessä.", Usva jatkoi lirkutteluaan. Se ei millään tohtinut pysyä paikallaan, mutta toisaalta ei liikkuakaan suuntaan eikä toiseen. Beta näytti suorastaan hölmöltä, ikään kuin se olisi tanssahdellut paikoillaan, mutta kuitenkaan ei. Tämä kömpelö paikallaan tamppaaminen kuitenkin viesti toiselle, miten innoissaan ja kiinnostunut uros siitä oli. Paitsi että Usva nyt oli kaikista naaraista kiinnostunut. Urossuden oli aivan pakko päästä nuuhkimaan lisää naaraan huumaavaa tuoksua, johon lauman ominaishaju ei ollut vielä kunnolla tarttunut. "Tulit kuulemma jonkun toisen suden kanssa. Kuka tämä toinen on?", haistelun tiimellyksessä Usva uteli toiselta.

Kulta katseli hiukan ihmeissään uroksen käyttäytymistä, mutta ymmärsi sen johtuvan siitä, että hän oli uusi laumassa ja vielä kaiken lisäksi naaras. Ei Kultaa se haitannt, että joku oli iloinen hänen tulostaan laumaan, eikä Usvan käyttäytyminen haitannut naarasta lainkaan. Olihan naaras itsekin ollut hyvin innoissaan ja ilahtunut siitä, että hänet oltiin otettu lauman jäseneksi. Se oli ollut jo pieni kunnianosoitus siitä, että hänet katsottiin hyväksi ja luottamuksen arvoiseksi. Kun Usva tuli uudemman kerran nuuskimaan, ei naaras reagoinut siihen enää mitenkään. Uros vaikutti luotettavalta ja turvalliselta, joten Kullan ei tarvinnut pelätä mitään ihmeellisyyksiä.

"Hän oli isäni Harha", naaras vastasi toisen kysymykseen ja samassa mietti isäänsä. Hän ei ollut nähnyt toista koko päivänä ja eilenkin vain nopeasti aamulla, kun tämä oli lähtenyt jonnekin. Kulta ei ollut selvillä siitä mitä isä teki, mutta hän olisi voinut vaikka veikata, että isä tahtoi mahdollisimman paljon osallistua lauman asioihin, jotta saisi näyttää kyntensä, sekä pätevyytensä johdolle, etenkin Ovelalle.

"Tiedätkö sinä kenen nämä pennut ovat?" naaras sitten kääntyi Usvan puoleen ja kysyi heilauttaen häntäänsä samalla.

Usva hätkähti ja vetäytyi hieman Kullan luota pois. Siis uros oli tullut laumaan lisäksi. Ja vieläpä nämä kaksi olivat verisidoksissa. Toisaalta beta voisi huolestua, sillä tämä uros saattaisi olla uhkana Ovelan ja Usvan väliselle siteelle. Sitä valkeaturkki ei kestäisi. Ovela oli Usvalle kaikki kaikessa. Mitä alfauros ikinä pyysikin tekemään, beta teki sen. Usva uhrautuisi johtajansa puolesta ihan minkä asian takia tahansa.

"Onko tuota... tämä isäsi, millainen?", Usva ei voinut olla kysymättä, vaikka luotti Ovelaan täysin. Silti uros ei voinut välttyä pieneltä epäilyksen tunteelta ja huolelta. Tämä olikin suuri murehtija, sillä jaksoi murehtia jopa johtajansa asioista omiensa lisäksi. Pieni adrealiiniväre kiisi pitkin suden selkäydintä ja aiheutti pelontunteen ja ehkä lievää uhatuksi tulemista. Kaikin voimin Usva kuitenkin yritti pitää nämä tunteet piilossa ja unohtaa. Eihän Ovela koskaan tekisi mitään sellaista Usvalle. Valkeaturkki havahtui ajatuksistaan, kun kuuli Kullan esittävän kysymyksen lähistöllä telmivistä pennuista. "Tuo vanhin tuolla on poikani Lousku, sekä minun ja Vaitin tämän vuotiset pennut.", Usva pöyhisti kaulustaan. Se oli erittäin ylpeä ollessaan monen laumaan syntyneen pennun kantaisä, sillä Ovela oli jättänyt parittelun pääasiassa Usvalle. Ja valkeaturkkisella casanovallahan ei ollut minkäänlaista vastalausetta tähän sille mieluisaan puuhaan. "Onko sinulla ollut vielä pentuja?", betauros sitten keksi kysyä, nyt kun pennuista oli puhe. Usva ei todellakaan pistäisi pahakseen, jos Kulta tahtoisi Usvan pentujensa isäksi.

"Isäni on .. luotettava, rehellinen, päättäväinen, viisas ja elämää nähnyt uros. Välillä hän osaa olla jopa huumorintajuinenkin", Kulta vastasi ja katseli mietteliäänä taivasta. Hänen isänsä osasi kyllä olla hyvin erilainen erilaisille susille. Naaraalle itselleen isä oli ollut lempeä, sekä kiltti, mutta kuitenkin vaativa, sekä ankara. Ruskeaturkki kuitenkin tiesi, että isä tahtoi hänen parastaan. Isä myös oli usein sanonut, että tiesi mikä oli naaraalle parasta ja sen mukaan Kulta oli suurimman osan nuoruudestaan elänyt. Se oli ollut välillä henkisesti, sekä fyysisesti raskasta, mutta nyt hän oli tässä, lauman jäsenenä ja hyvässä kunnossa.
Tosin oli isän huolehtivaisuus ja komentelu ollut välillä hyvinkin hermostuttavaa. Esimerkiksi silloin, kun Kulta olisi tahtonut jäädä leikkimään ja pitämään hauskaa, oli isä raahannut hänet niskavilloista harjoittelemaan ja opettelemaan kaikenlaista tylsää. Lisäksi isä oli karjunut kuin raivopäinen leijona ja komentanut toistamaan harjoitteita monen monituista kertaa.
Se oli ollut nuorelle sudella sen elämän pahinta aikaa tähän asti, mutta ehdottomasti palkitsevinta. Sen vuoksi, että hän ei ollut jäänyt niinä päivinä leikkimään joidenkin hassujen sudenkorentojen kanssa, vaan oli harjoitellut, hän oli nyt niin taitava, etenkin metsästyksessä. Siitä Kulta itsekin oli hyvin ylpeä.

"Ei", naaras vastasi melko nopeasti, kun Usva kysyi pennuista. Samalla se manasi mielessään, että oli mennyt kyselemään mitään pennuista. Olihan melkein ennalta-arvattavaa, että keskustelu etenisi pentuihin. Tosin ei hän voinut juuri enää perääntyäkään tai epäkohteliaasti vaihtaa puheenaihetta. Se tuntui sitä paitsi typerältä ja hiukan nololtakin.
"Moni on sanonut, että on outoa, ettei minulla ole vielä ollut pentuja, mutta .. itse en näe asiaa ihan niin. Sanotaanko, että pentuja tulee sitten kun on niiden aika?" Kulta vastasi ehkä hippusen verran hämillään.

Kylmät väreet vilistivät Usvan selkärangassa, kun tämä kuuli vieraan uroksen olevan Kullan isä. Tilanne saattaisi olla betan kannalta uhkaava, kun laumaan oli päässyt sukulaissidoksissa olevat kaksi sutta. Ei hyvältä näyttänyt. Tästä uroksesta, Kullan isästä, saattaisi hyvinkin olla jonkinasteista uhkaa laumahierarkiassa. Usva tunsi kuinka kaikki lämpö pakeni sen kehosta ja puistatti. Ja puistatus vain yltyi, kun kuuli, miten ankara ja määrätietoinen tuo vanha uros olikaan. Varsinkin määrätietoinen ja kunnianhimoinen. Betan häntä alkoi lipumaan kintereitä kohti ja olemus ei ollutkaan enää niin reipas. Epävarmuus oli vallannut Usvan ja sen saattoi aistia.

Hetken tyhjääntuijottamisen jälkeen, Usva kuitenkin kokosi itsensä ja yritti keskittyä Kultaan. Vai ei ollut naaraalla ollut vielä pentuja. Eli mahdollisesti tämän ensimmäiset pennut syntyisivät Ovelan laumaan. Mainiota! Usva voisi pyytää Ovelan suostumusta, josko voisi olla pentujen kantaisä. Pieni suunnitelma ja toivonkipinä pilkahti valkean uroksen mielessä. Ehkä sen jälkeen tämä Kullan isäukko ei olisikaan niin suureksi uhaksi.

Kulta huomasi muutoksen Usvan käyttäytymisessä, mutta se sai naaraan vähän huvittumaan. Hän taisi kyllä tietää mistä uroksen käytöksessä tapahtunut suunnanmuutos johtui. Se, että hänen isänsä oli millainen kuin olikaan, saattoi olla uhka Usvalle. Vaaleanruskea nuori naaras tiesi kyllä, että hänen isällään ei ollut taipumusta pysytellä alhaisessa asemassa ja kaiken lisäksi Harha oli jopa puhunutkin tyttärelleen siitä, että hän aikoisi kohota korkeammalle hierarkiassa. Kulta kuitenkin pitäisi asian omana tietonaan, tietenkin. Paitsi jos esimerkiksi Ovela kysyisi jotakin sellaista. Siihen naaras ei nyt vain jaksanut uskoa. Voisihan johtaja kysyä sitä suoraan isältä, jos niin pelkäsi, että isä olisi uhka Usvalle tai alfalle itselleen.
Kulta tarkasteli Usvaa pää kallellaan ja lipaisi nopeasti suupieliään.

"Olin ajatellut lähteä vähän jaloittelemaan .. Tahtoisitko sinä lähteä pitämään minulle seuraa, vai onko sinulla kiire jonnekin?" naaras sitten kysyi nousten seisomaan ja heilauttaen häntäänsä pari kertaa puolelta toiselle. Aikomus lähteä kävelemään oli tullut nopeasti, eikä naaras ollut sitä sen enenpää ajatellut kuin mitä antoi ymmärtää, mutta samapa tuo. Ei ajatus pienestä kävelylenkistä ollut yhtään huono ja voisi Kulta mennä yksinkin, jos Usva ei tahtonut lähteä mukaan tai ehtinyt.

Usva havahtui ajatuksistaan ja katsoi naarasta pää hieman kallellaan. Se joutui hetken miettimään, mitä Kulta olikaan äsken kysynyt. "Minä tuota... Minä taidan jättää väliin. Pitäisi mennä tapaamaan johtajaamme ja tehdä rajatilanteesta raportti.", Usva takelteli vastauksen. Tottahan se oli, että beta halusi palavasti mennä tapaamaan Ovelaa, sillä suden mieltä askarrutti nyt niin moni asia ja epäilys. Tosin rajatilanteesta ei ollut mitään uutta raportoitavaa, se oli vain silmänlume. Uros katsoi Kultaan ja heilautti tekopirteästi häntäänsä kuitenkin. Se ei tahtonut näyttää naaraalle, että oli sekavassa mielentilassa saatuaan tietää Kullan isästä, tuosta vanhasta uroksesta, joka oli liittynyt laumaan.

Valkea susi tunsi olonsa hieman petetyksikin. Miksi Ovela oli ottanut laumaansa noin auktoriteettihakuisen ja elämää nähneen suden? Eikö Ovela tuntenut oloaan uhatuksi? Tähän Usva tahtoi saada selvyyden. "Kiitos kutienkin ja anteeksi, minun on nyt pakko poistua. Oli kuitenkin ilo tutustua noin viehättävään ja nuoreen naaraaseen. Tulemme varmasti tapaamaan vielä.", Usva hieman normalisoitui loppulausetta myöten ja lipaisi huultaan.

Kulta nyökkäsi ymmärtäväisesti ja katseli ruskeilla silmillään Usvaa. Naaras kyllä tiesi, että koska uros oli beta, sillä oli varmasti paljon tehtävää. Pelkästään jo asemansa vuoksi, saati sitten sen vuoksi, että halusi säilyttää asemansa. Naaras heilautti häntäänsä ja käveli pehmeä hymynkaare kuonollaan uroksen ohitse, katsellen Usvaa vieläkin. Samalla hän kuunteli, kun valkoturkki puhui.

"Selvä, minä ymmärrän kyllä", Kulta vastasi, mutta ei ollut pettynyt, ettei toinen voinutkaan lähteä sen mukaan. Voisihan hän ehkä kävelyretkellään tutustua muihin laumalaisiin ja kulkea heidän kanssaan, jos joku sopivanoloinen sattuisi hänen polulleen poikkeamaan.
"Minustakin oli mukava tutustua .. sinuun siis", Kulta vastasi ja asteli vähän matkan päähän ja kääntyi vielä katsomaan Usvaa. Hän voisi samaan aikaan lähteä itse paikalta, mutta varmaankin eri suuntaan kuin toinen. Kulta lipaisi huuliaan hitaasti ja silmäili vielä urosta, ennen kuin heilautti häntäänsä ja lähti kävelemään toiseen suuntaan.

"Nähdään taas..", se vielä sanoi hiljaisella ja ystävällisellä äänensävyllä ennen kuin meni menojaan.


[ gidoz pelistä n.n ]