Syksyn ensimmäinen kurkiaura (loppunut)

[ Viimein sain tämän valmiiksi. Karma ja Kulta siis tänne. ]

Syksy oli edennyt jo pitkälle järven laitamilla. Maahan oli tallautunut keltaisia, oransseja ja ruskeita lehtiä eri eläinten tallomina, mitkä olivat käyneet järven äärellä sammuttamassa janonsa. Joissakin puissa sinnitteli vielä vihreitä lehtiä muistona kesästä, mutta pian nekin putoaisivat maahan ja seuraavaan kesään olisi aikaa. Jo nyt Myrsky mietti kaiholla runsaita karibuaterioita, vaikka uroksella ei edes ollut varsinaisesti nälkä.

Lehdet kahisivat uroksen jaloissa hänen kävellessään järveä kohti. Myrsky oli ajatuksissaan, ja tällä kertaa hän mietti laumaan vasta liittynyttä kahta sutta, isää ja tytärtä. Uroksen hän oli nähnyt pikaisesti Ovelan seurassa, mutta ei narttua hän ei ollut nähnyt. Kaksi outoa hajua olivat kuitenkin pesän liepeillä olleet jo pidemmän aikaan ja nyt Myrsky oli viimein päättänyt selvittää ainakin sen, millainen susi narttu oli.
Koska Kullaksi kutsuttua narttua ei ollut näkynyt pesällä, oli Myrsky päättänyt tulla tänne. Hän katseli ympärilleen rauhallisesti, mutta uteliaasti kuten aina ja haisteli ilmaa. Kirpeä tuuli toi paljon erilaisia hajuja Myrskyn kirsuun, mutta yksikään niistä ei ollut sen suden, jota hän parhaillaan etsi.

Myrsky päätti juoda järvestä ja jatkaa sitten matkaansa. Hänelle oli oikeastaan normaalia kulkea reviirillä monesti päivittäin, ja tällä kertaa hän voisi samalla tutustua uuteen suteen, jos onnetar vain olisi hänen puolellaan.

Järven lähistöllä istuskeli muuan naaras pienen kallionlohkareen päällä. Naaraan nimi oli Kulta ja se oli jo aikaisin aamulla lähtenyt kiertelemään laumansa alueilla. Se oli jo kauan tahtonut tutustua paremmin uuteen elinympäristöönsä ja eilen yöllä päättänyt tehdä pienen kierroksen tänään. Nyt se oli saanut sen tavalla tai toisella päätökseen ja oli oikein tyytyväinen saavutukseensa. Eihän se tietenkään ollut nähnyt kuin murto-osan laajasta reviiristä, mutta se oli saanut Kullan varmaksi siitä, että se oli hänelle oikein sopiva. Eikä varmastikaan yhtään huono, kun mietti että joskus naaraskin tulisi tiineksi ja synnyttäisi ensimmäiset pentunsa. Tällainen ajatus sai naaraan hetkeksi laskemaan päätään ja tarkastelemaan maanpintaa, sekä tassujaan. Sitä puistatti ajatus pennuista. Kulta harvoin epäröi tai kyseenalaisti taitojaan, mutta tässä äidiksi tulemisessa ja siinä kaikessa vastuussa oli jotakin, mikä pelotti ja loi ennakkoluuloja, sekä suuria odotuksia naaraan pieneen päähän. Naaras tiesi hyvin, että pennut olivat tärkeitä laumalle ja oli suuri kunnia saattaa maailmaan hyväkuntoisia ja terveitä jälkeläisiä, jotka olivat hyödyksi lauman selviytymisen kannalta.
Kulta oli usein miettinyt jälkikasvun saamista, mutta aina se oli tuntunut samanlaiselta: hiukan vastenmieliseltä ja kaukaiselta.Tosiasia kuitenkin oli se, että koska naaras oli jo kolmen vuoden ikäinen, oli melkoinen ihme, ettei hän ollut vielä penikoinut.

Vaaleanruskeaturkkinen naaras lipaisi hiukan hermostuneena, mutta nosti sitten päätään koholle, antaen viileän tuulen rauhoittaa mieltään. Ehkä sen ei kannattaisi nyt vaivata mieltään pentuasioilla vielä, vasta sitten kevään korvalla nartun pitäisi alkaa miettimään asiaa paljon vakavemmin. Sitten kun se tulisi kiimaan ja sen ympärillä alkaisi häärimään hormonikiihkoisia uroksia, joita Kulta saisi hätyytellä pois varmasti useaan kertaan. Se, eikä varmasti sen isäkään, tahtonut nartun saavan pentuja ihan kenen tahansa kanssa, koska ainakin Kullalle pentujen saamisella oli suurempi ja syvällisempi merkitys.

Naaras laskeutui kiven päältä ja venytteli jäseniään. Tämän jälkeen se pudisti hiukan roskia turkistaan, aikoen seuraavaksi jatkaa matkaansa. Ehkä se palaisi pesien luo tai sitten jäisi jonnekin muualle viettämään aikaansa.

Yllättäen Myrsky pysähtyi. Uros kääntyi katsomaan taakseen ja kuunteli hetken aikaa korvat tiukasti pystyssä rauhallisen luonnon ääniä. Hän ei nähnyt siellä ketään, mutta olisi voinut vaikka vannoa, että oli hetki sitten kuullut ääniä järven rannalta.
Huuliaan nuolaisten Myrsky lähti jolkottelemaan ääntä kohti. Pieni tuulenvire toi uroksen kirsuun hajuja edestä päin ja tarkemmin sanottuna juuri sen suden hajun, jota hän oli etsinytkin. Hyvillään onnestaan Myrsky paransi ryhtiään ja asteli loppumatkan pää pystyssä ja korkein askelin paikalle. Tumman uroksen häntä heilahti muutaman kerran sivulta toiselle.

"Hyvää päivää", Myrsky totesi rennosti päästyään tarpeeksi lähelle, vaikka tämä päivä alkoikin kääntyä jo iltaa kohti. Hän oli nähnyt nartun jo kauempaa, mutta koska ei ollut varma siitä, oliko vaaleaturkkinen nähnyt myös hänet, oli Myrsky päättänyt pitää suunsa toistaiseksi kiinni. Nyt hän oli kuitenkin niin lähellä, että toisen täytyi olla syvällä mietteissään, mikäli hän ei ollut huomannut Myrskyn tuloa.
"Sinähän olet se uusi laumassamme?" uros kysyi ja teki eleillään varsin selväksi, että Kulta todellakin oli heistä kahdesta se uudempi näillä main ja sen takia Myrsky oli myös arvoasteikossa ylempänä. Hänen käytökseensä ei kuitenkaan kuulunut turha pullistelu, joten nytkin Myrsky vaikutti ennen kaikkea rennolta ja ystävälliseltä seisoessaan siinä häntä kevyesti heilahdellen. Hän tutustui mielellään uusiin susiin laumassa, ja mikäpäs oli sen mukavampaa kuin tutustua uusiin narttuihin?

Hiukan hajamielisen oloisena vaaleanruskeaturkkinen naaras asteli vähän kauempana Myrskystä. Kullan kuonoon oli aiemmin leijailut uusi tuoksu, merkki urossudesta, jota tosin naaras ei ollut vielä näköpiiriinsä löytänyt. Vailla varsinaista päämäärää naaras askelsi, katse suunnattuna parin metrin päähän sen omasta kehosta.
Yllättäen vieraan uroksen tuoksu voimistui, mikä sai Kullan pysähtymään. Se nosti päätään ja katseli uteliaana ympärilleen. Kauaa sen ei tarvinnut hapuilla ja pälyillä, kun se jo havaitsi sitä lähestyvän tumman, hiukan sitä suurikokoisemman uroksen, Myrskyn. Kohteliaana naaras seisahtui paikoilleen ja jäi odottamaan toisen lähestymistä. Vaaleanruskea narttu osoitti olevansa alempiarvoisempi ja laski päätään alemmas, silti kuitenkin säilyttäen hillityn ja rauhallisen olemuksensa.

"Päivää", Kulta tervehti ystävällisellä ja pehmeällä äänellä, joka oli enemmän kuin ominainen naaraalle. Iloisena se heilautti hännänpäätään pari kertaa puolelta toiselle, mutta muuten narttu oli hyvin käyttäytyvä ja sievä. Pieni, vilpitön sudenhymy kaareili sen kapealla kuonolla. Utelias pilke ruskeissa silmissään Kulta tarkasteli tätä uutta tuttavuutta kuonon kärjestä hännän päähän. Myrsky oli hyväkuntoisen ja komean näköinen, tumma urossusi, mistä Kulta oli mielissään. Se tahtoi kovasti tutustua laumalaisiinsa, joita ei ollut vielä kuitenkaan hirveästi tavannut. Eihän hän ollut ollut laumansa parissa vielä edes kauaa.
"Kyllä se minä olen", naaras vastasi lempeästi puhuen ja nyökkäsi sirolla kuonollaan sanojensa päätteeksi. Kulta kallisti päätään ja lipaisi varoen toista suupieltään. Myrskyä se ei ainakaan muistanut nähneensä niiden susien joukossa, joihin oli tutustunut, joten sitä hiukan harmitti ettei se tiennyt uroksen nimeä etukäteen. Kulta tiesi, että muistaisi kyllä nimen ja ulkonäön, jos olisi nähnyt toisen aiemmin.

"Minun nimeni on Kulta", naaras sitten esitteli itsensä kohteliaasti.

Hyvillään Myrsky pisti ensimmäisenä merkille Kullan hillityt tavat. Myrsky ei pitänyt turhasta uhmailusta, eikä hän sen takia pitänyt myöskään susista, jotka yrittivät pöyhkeillä ylempiarvoisilleen noin vain. Suoranaista matelimista uros ei myöskään kaivannut ja siksi nartun rauhallinen käytös miellytti häntä. Ilmeisesti joidenkin laumalaisten puheet isän ja tyttären hyödyllisyydestä sekä heidän hyvistä luonteenpiirteistään pitivät paikkansa.
Kulta vaikuttikin hurmaavalta tapaukselta myös ulkonäönsä puolesta. Pelkkänä laumalaisena, jolla ei ollut oikeutta saada koskaan omia jälkeläisiä, Myrsky ei ollut vaivautunut juurikaan miettimään sellaisia lauman muiden narttujen läsnäollessa, eikä hän oikeastaan miettinyt sitä nytkään. Mutta kyllä, oli pakko myöntää, että Kulta oli vaikuttava ja Ovela oli tehnyt hyvän valinnan ottaessaan nartun heidän laumaansa.

"Tiedän sen", Myrsky vastasi Kullalle nartun esitellessä itsensä. Hän oli luonteeltaankin sellainen, joka janosi pienintäkin tiedonjyvää ja varmasti myös kaivoi kaiken esille jollain tavoin. Eikä uusien laumalaisten nimien tietäminen nyt niin kovin suuri saavutus ollut, uusista liittyjistä puhuttiin usein muiden laumalaisten kesken milloin minkäkin syyn takia.
"Ja minä olen Myrsky, mikäli et sitä jo tiennyt", uros tokaisi. Hän ei tietenkään loukkaantuisi, jos narttu paljastaisi, ettei ollut ikinä kuullut hänestä mitään. Eipä hän kovin suurta melua itsestään pitänyt lauman keskuudessa ja esitteli itsensä mieluummin suoraan uudelle laumalaiselle, kuin antoi tämän kuulla tietoja muiden suusta.

"Olenkin etsiskellyt sinua jo jonkin aikaa", Myrsky sanoi huolimattomasti. Ei hänellä mitään erikoista syytä etsimiseen ollut, mitä nyt halusi tutustua toiseen paremmin. Samalla uros myös katseli ympäristöään seistessään siinä paikoillaan ja mietti, missä nartun isä mahtoi olla.
"Isäsi ei taida olla täällä nyt?" hän kysäisi. Aivan kuten Myrsky kunnioitti Ovelaa ja Usvaa, kunnioitti hän myös jollain tavoin Kullan isää. Lähinnä siksi, että kyseessä oli vanha ja kokenut susi, kun taas Myrsky oli nuori ja kokematon. Oli luonnollista kunnioittaa vahvempaansa.

Naaras painoi mietteliäänä uroksen nimen muistiinsa ja tarkasteli toista vielä hetken uteliaammin, kunnes uskoi muistavansa toisen olemuksen parinkin päivän päästä. Kullalle oli tärkeää muistaa omia laumalaisiaan lyhyenkin tutustumisen jälkeen, joten ei ollut sille laisinkaan outoa silmäillä jotakin vielä hiukan vierasta sutta näin.
"Mukava tavata, Myrsky", naaras totesi hymyillen suloista sudenhymyään ja taittoi korvansa eteenpäin uteliaina. Kullasta oli hienoa kuulla, että joku oli oikein etsinyt häntä. Ei naaras siitä pahastunut, ei lainkaan. Hänestä se oli jopa ihailtavaa ja kohteliasta.

Kun Myrsky kyseli naaraan isästä, Kulta kohotti korvansa suorina kohti taivasta ja ihmetellen mietti miksi toinen kysyi sellaista. Nopeasti naaras kuitenkin päätteli, että tummalla uroksella oli ehkä asiaa Harhalle tai sitten toinen olisi tahtonut vain tavata isän. Voisihan olla, ettei Myrsky ollut vielä nähnyt hänen isäänsä, jos kerran oli etsinyt häntäkin. Se voisi olla hyvinkin mahdollista ..
"Ei, isäni ei ole täällä. Pahoittelen etten voi kertoa missä hän on, koska .. en ole nähnyt häntä tänään ja eilenkin vain vilaukselta. Isä on kiireinen, luulisin", naaras vastasi ja heilautti häntäänsä pari kertaa ennen kuin laski sen painautumaan vasten tuuheita housuvilloja. Kulta lipoi suupieliään hetken, samalla katsellen Myrskyä.
"Olisiko sinulla jotakin asiaa isälleni? Vaikka ei se taida minulle kuuluakaan ..", vaaleaturkkinen naaras kysyi kallistaen päätään. Kulta voisi ihan hyvin yrittää välittää viestejä isälleen, jos joku ei Harhaa henkilökohtaisesti saisi kiinni mistään.

"Ei oikeastaan", Myrsky vastasi saman tien ja istahti alas. Hän katseli hetken aikaa Kultaa ja mietti nartun isää. Ei hänellä todellisuudessakaan ollut minkäänlaista asiaa Harhalle, mutta susi nyt sattui olemaan luonteeltaan utelias ja olisi mielellään vaihtanut pari sanaa vanhemman suden kanssa. Toisaalta, ei hän Ovelankaan kanssa jutellut oikeastaan mitään ja liittymisensä jälkeen ei ollut kunnolla puhunut alfalle sanaakaan, ellei paria tilannetta otettu lukuun. Ei hän edes kaivannut sitä, sillä kuunneltuaan muiden puheita ja seurattuaan alfaansa hän tiesi suunnilleen, millainen Ovela oli eikä kokenut tarpeelliseksi tuppautua uroksen seuraan noin vain höpöttämään mitään.
Samalla tavalla hän ajatteli Harhasta. Olisi mukava tietää, millainen susi oli kyseessä, mutta ystävyyssuhteita Myrsky ei välittänyt lähteä luomaan - vaikka ystävystyminen niinkin vaikuttavan oloisen suden kanssa tuskin haittaisi hänen asemaansa laumassa.

"Olisi vain ollut mielenkiintoista tavata hänet", hän lisäsi ja heilautti häntäänsä pari kertaa maassa, asettaen sen sitten tassujensa viereen.
"No", Myrsky aloitti, "millaista on ollut elää Ovelan laumassa?"

Kun Myrsky istuutui, päätti Kultakin tehdä olonsa mukavaksi ja käydä istumaan. Se kiersi tuuhean häntänsä vierelleen ja katseli urosta, joka istui vähän matkan päässä siitä itsestään. Naaras kallisti päätään, kun Myrsky puhui.
"Ihan mukavaa. Helpottaa kummasti, kun voi olla vain aloillaan, eikä tarvitse hätäillä jäävänsä ilman suojaa, jos vaikka sää ei ole mieluinen. Lisäksi se, että tiedostaa kuuluvansa laumaan lisää turvallisuuden tunnetta ihan huomaamatta", Kulta puheli pehmoisen suloisella äänensävyllä ja katseli lämpimän ruskeilla silmillään Myrskyä. Naaras tahtoisi ehkä tutustua toiseen paremmin ja saada vaikka kaverin uroksesta itselleen, koska näiden parin päivän aikana hän ei ollut juuri tutustunut keheenkään sen paremmin, mikä harmitti vaaleanruskeaturkkista narttua.
Joskus siitä olisi mukava kuljeskella lähimaastossa tai muuten vain viettää aikaa jonkun kanssa, joka olisi mukava ja kaksikon ajatusmaailma olisi suurinpiirtein samanlaista. Naaras huokaisi itsekseen ja sen suusta pääsi pieni hiljainen vingahdus. Lumos katseli maastoa hajamielisellä katseella, eikä juuri ajatellut näkemäänsä tarkasti. Se oli hiljaa, eikä sanonut hetkeen mitään. Naaras mietti.

"Oletko ollut aina Ovelan lauman jäsen?"

Myrsky ei voinut kuin olla samaa mieltä kaikesta siitä, mitä Kulta sanoi. Entisenä laumattomana hän oli tyytyväinen lauman suojaan ja siihen varmuuteen, että koskaan ei tarvinnut jäädä yksin, vaan lauma oli aina apuna. Se oli jotain, mitä laumaton ei voisi koskaan kokea.

Mitä enemmän Kulta puhui ja elehti, sitä enemmän Myrsky oikeastaan piti nartusta. Hän piti tämän rauhallisuudesta ja ystävällisyydestä, vaikka toki laumasta löytyi monia muitakin samanluonteisia susia. Kulta vaikutti myös kaikin puolin järkevältä nartulta, joten mikäpäs siinä oli istuskellessa ja ihan vain jutellessa.
"Olet oikeassa", Myrsky vastasi hyvillään ja vastasi samalla Kullan kysymykseen: "En ole aina kuulunut tähän laumaan, vaikka olenkin syntynyt tällä alueella. Elelin pienen lauman mukana ei-kenenkään-maalla ja välillä jopa Ovelan ja Viiman alueilla käyden, mutta kun kasvoin, jätin lauman ja olin pari vuotta laumattomana. Talvet olivat kuitenkin niin vaikeita, että päätin hakeutua Ovelan laumaan ja onnekseni hän hyväksyi minut mukaan."

Sen kerrottuaan Myrsky hiljeni hetkeksi. Hän jäi katselemaan järven ympäristöä ja mietti, että pian talvi olisi täällä taas. Tämä oli hänen ensimmäinen talvensa pariin vuoteen lauman mukana, ja kaiken kaikkiaan ensimmäinen sellainen suuren lauman mukana. Hän luotti Ovelaan ja Usvaan sekä muihin laumalaisiin, eikä kokenut samanlaista pelonsekaista jännitystä miettiessään, milloin ensilumi mahtaisi laskeutua maahan. Tuskin siihen olisi enää kovin pitkälti.

"Entä sinä ja isäsi? Missä olitte ennen tänne tuloa?" Myrsky kysyi sitten, kääntäen siniset silmänsä takaisin Kultaan.

Ruskeasilmäinen naaras nyökkäsi kuonollaan Myrskyn vastatessa Kullan esittämään kysymykseen. Naaraalla oli mukavan rento olotila nyt, eikä se tuntenut oloaan mitenkään varautuneeksi tai turvattomaksi, vaikkei Myrskyä kovin hyvin tuntenutkaan. Naaras oli tuudittautunut siihen toivoon, että laumalainen ei vahingoittaisi laumalaistaan, joten hän ei halunnut pelätä omia hengenheimolaisiaan. Tosin eihän hän ollut varma millaisia 'petoja' Ovelankin laumassa voisi olla, vaikka toisaalta hän luotti alfansa kykyyn valita sopivia jäseniä laumaan, tarkoittaen sillä myös sitä, ettei ihan ketä tahansa sekopäätä tänne päästettäisi. Tai mistäpä sitä Kulta tiesi.

"Muuten .. millainen Usva on betana?" naaras sitten kysyi, kun aivan yhtäkkiä hän muisti sen valkoturkkisen, mukavan uroksen, johon oli tutustunut pari päivää sitten.

: inspiraatio katkesi puolessa välin, joten tämä teksti jäi lyhkäseksi :s sori. :

Hieman yllättyneenä Myrsky katsahti Kultaan nartun ohittaessa hänen utelunsa siitä, mitä hän oli isänsä kanssa tehnyt ennen Ovelan laumaan liittymistä. Mutta uros ei kokenut tarpeelliseksi kysyä asiasta uudestaan, sillä kenties sekin seikka tulisi joskus esille jotain kautta. Normaalia sutta uteliaampana hän olisi mielellään vain kuullut asiasta jo nyt.

Kullan kysymys Usvasta nosti Myrskyn kasvoille hieman huvittuneen ilmeen. Uros aukaisi suunsa auki ja näytti hetken aikaa nauravansa, ennen kuin päätti vastata Kullalle: "Hän on reilu ja hyvä beta, joka tulee hyvin toimeen Ovelan ja oikeastaan kaikkien muidenkin laumalaisten kanssa." Myrsky oli pari kertaa tavannut myös valkeaturkin, mutta paljon he eivät olleet puhuneet keskenään. Tarkkailemalla ja kuuntelemalla muiden puheita Usvasta Myrsky oli kuitenkin oppinut tuntemaan betan jonkin verran ja arvosti häntä siinä missä Ovelaakin.

"Olet tainnut tavata hänet?" Myrsky kysäisi. "Hän lienee aikamoinen casanova silloin tällöin, mikäli olen oikein ymmärtänyt", uros lisäsi ja paljasti syyn sille, miksi oli äsken vaikuttanut niin huvittuneelta. Olihan Usva kohtelias nartuille ja varmaan narttujen silmien edessä myös suloinen ja komea - vaikka Myrsky ei voinutkaan sitä allekirjoittaa.
"Älä kuitenkaan ymmärrä väärin. Vaikka hän tulee hyvin juttuun narttujen kanssa, osaa hän myös hoitaa hommansa betana. Kunnioitan sitä sutta", Myrsky huomautti vielä.

Kulta kallisti päätään samalla, kun kuunteli uroksen puhetta Usvasta. Naaras oli suunnilleen samaa mieltä Myrskyn kanssa betasta, vaikkei ollutkaan tavannut toisen kuin vain kerran. Sekin tapaaminen oli kestänyt vain hetken, mutta ihan hyvän kuvan Kulta oli toisesta silti saanut. Eipä silti, hän uskoi, että Ovela oli osannut valita itselleen hyvän suden betan asemaan.

"Itseasiassa tapasin hänet kyllä ja mielestäni Usva oli ihan asiallinen ja kohtelias, sekä kiltti", naaras vastasi heilauttaen häntäänsä pari kertaa ennen kuin laski sen takaisin vierelleen. Myrsky vaikutti aidosti kyllä pitävän valkoturkkista Usvaa hyvänä betana, eikä sitä käynytkään kiistäminen, mutta jokin uroksen olemuksessa oli äsken ollut sellaista, mikä oli saanut Kullan mietteliääksi. Olisikohan Myrsky kateellinen, kun naaras oli ottanut puheeksi Usvan vai mitä se oli ollut? Naaras hymähti itsekseen ja lipaisi tämän päätteksi vielä toista suupieltään.

"Aiemmin kysyit isästä ja minusta, jos muistan oikein, olimme aiemmin laumattomia ja kuljimme kaksistaan melko kauan. Isäni oli kuullut täällä olevista susilaumoista ja päätti, että liittyisimme Ovelan porukoihin", naaras sitten päätti kertoa, koska sen mielestä oli melko tökeröä jättää vastaamatta sille esitettyihin kysymyksiin. Paitsi silloin, jos kysymykset menivät liian henkilökohtaisiksi.

Myrsky hymähti leppoisasti ja heilautti pari kertaa häntäänsä Kullan todetessa, että Usva oli hänen mielestä kohtelias. Niinpä, kuka narttu - tai susi nyt ylipäänsä - ei olisi kutsunut betaa kohteliaaksi, sillä valkeaturkki osasi käyttäytyä rauhallisesti ja kohteliaasti melkein tilanteessa kuin tilanteessa. Toki hänkin osasi Myrskyn arvioiden mukaan puolustaa reviiriä raivokkaasti, mutta laumalaisia kohtaan oli reilu.
Myrsky painoi mieleen, mitä Kulta ja hänen isänsä olivat tehneet ennen Ovelan laumaan liittymistä. Ei hän oikeastaan tiennyt, tekikö moisella tiedolla mitään, mutta oli aina mukava tuntea laumalaiset hyvin ja joskus menneisyyden tietäminen auttoi ymmärtämään vieraan suden käytöstä paremmin. Kullalla tosin vaikutti olevan suhteellisen normaali menneisyys ja hyvätapainen susi hän näyttikin olevan.

Pieni levottomuuden kipinä syttyi Myrskyssä, sillä hän tapasi päivässä tehdä kaikenlaista muutakin kuin vain istua aloillaan ja jutella. Olihan se virkistävää silloin tällöin ja etenkin nyt, kun seurassa ei ollut valittamista, olisi hän mieluusti rupatellut kauemminkin. Veri kuitenkin veti liikkeelle ja niinpä Myrsky nousi venytellen ylös ja puisteli sitten itseään rennosti. Hän vilkaisi Kultaan ystävällisesti ja heilautti häntää muutaman kerran.
"Aioitko tehdä jotain erikoista ennen kuin keskeytin sinut?" Myrsky kysyi ja sen saattoi ottaa joko vinkkinä siitä, että kenties nyt olisi aika molempien lähteä tekemään sitä mitä olivat aikoneetkin tehdä ennen tapaamista tai kutsua liittyä Myrskyn seuraan. Ei hänellä olisi nytkään mitään erikoista päämäärää, kunhan vain kuljeskelisi alueella ja tarkkailisi reviirin rajoja siinä samalla. Mitä useampi silmäpari pitäisi rajoja silmällä, sitä parempi heille.

Kulta nousi ja pudisti turkistaan muutaman roskan, sekä tomu ja pölyn, jota etenkin jalkojen seudulla oli. Se heilautti häntäänsä ja laski päätään hiukan alemmas, katsellen yhä Myrskyä. Pieni virne käväisi Kullan kapealla kuonolla, kun tämä otti pari askelta ja käveli hiukan lähemmäs urosta.

"Oikeastaan olin aikeissa lähteä pesäkoloille lepäämään, olen vaeltanut koko päivän ja kierrellyt pitkin reviirin rajamaita, sekä tutustunut maastoon", narttu vastasi ja heilautti häntäänsä pari kertaa uudelleen. Se taittoi korvansa eteenpäin ja katseli Myrskyä edelleen.
Hetken se seisoi lähempänä toista, ennen kuin peruutti muutaman metrin ja tarkasteli tummaturkkista urosta vielä hetken kauempaa.

"Olen pahoillani, mutta taidan jatkaa matkaani .. Seurasi oli oikein mukavaa ja olisin iloinen, jos tapaisimme pian taas uudelleen", Kulta puhui kohteliaalla ja ystävällisellä äänensävyllä, kääntyen hitaasti menosuuntaan päin ja lipaisten suupieltään. Se oli saanut sanottua omat sanansa ja hetken se vielä odotti, jos Myrskyllä olisi jotakin puhuttavaa. Saattoihan toisella olla jotakin vielä sydämellään.

"Hei sitten", naaras sanoi sitten, oltuaan hetken hiljaa ja lähti kävelemään pois päin, hitaasti nopeuttaen kulkuvauhtiaan. Pian se jo juoksikin ja katosi metsän siimekseen.

"Selvä", Myrsky vastasi. Toki häntä hieman harmitti, että hän ei kyennyt tutustumaan Kultaan paremmin, mutta varmasti sekin aika vielä tulisi. Kyllähän hän ymmärsi, että toinen tarvitsisi välillä lepoakin, sillä uusiin laumalaisiin ja alueisiin tutustuminen vei paljon energiaa.

"Emmeköhän me vielä näe", hän jatkoi rennolla äänellä. Myrsky aikoi itse joka tapauksessa lähteä kiertelemään reviirin rajoja ja aluetta muutenkin, ja palaisi sitten illemmalla takaisin pesälle. Ilmakin oli tällä hetkellä juuri sopiva käyskentelyyn.
"Nähdään", uros tokaisi Kullan jo kääntyessä ja lähtiessä pois. Hetken aikaa Myrsky katseli nartun perään hyväntuulisesti, ennen kuin kääntyi ja lähti kulkemaan toiseen suuntaan rauhallisin askelin. Välillä uros pysähtyi haistelemaan niin ilmaa kuin puissakin olevia merkkejä, ennen kuin jatkoi matkaa ja hävisi pian näkyvistä.