Kaksin aina kaunihimpi, eikös? -Päättynyt!

Nuormetsäläiset siis muuttuivat. Ehkä Kaatajakin oli kokenut muutoksensa nimenomaan alfansa takia. Ehkä Haukka manipuloi alaisiaan, muokaten heistä pikkuhiljaa sellaisia kuin halusi. Kuolo oli hetki hetkeltä varmempi, ettei seuraisi Kaatajaa Haukan laumaan. Kaatajan olisi tehtävä myönnytys, varmasti veli sen ymmärtäisi itsekin. Kaikkea ei voinut saada. Joko Kuolo ja laumasta lähteminen tai Kuolon karkoittaminen iäksi.
Surma ei osannut vastata suoralta kädeltä, mutta totesi Kaatajan olevan ainut ystävä. Harmaa susi uskoi, että Surma oli epävarma, koska ei tiennyt aikoiko Kaataja pettää uudelleenkin. Kerran kun luottamuksen rikkoo, sen takaisin rakentaminen on huomattavasti vaikeampaa. Yhden kokeilun jälkeen kynnys seuraavaan on matalampi.
"Surma, sinun pitäisi puhua Kaatajan kanssa", Kuolo sanoi yllättäen. Olipa uros tänään avoimin mielin liikenteessä. Ehkä kohtaaminen veljen kanssa oli saanut Kuolon ymmärtämään, ettei kaikki ollut niin mustavalkoista.
"Anna veljelleni mahdollisuus selittää tekonsa, muuten asia jää hiertämään välillenne. Uskoisin, että Kaataja painii omatunnontuskiensa kanssa aina muistaessaan sinut. Vaikka veljeni miten olisi muuttunut, viime näkemän perusteella Kaataja kaipaa vain anteeksiantoa ja rauhaa. Tuskinpa hän muuten olisi minullekaan tarjonnut mahdollisuutta saada anteeksi tekojani", Kuolo puheli. Uroksestahan oli kehittymässä varsinainen psykologi, ainakin mitä Kaatajaan tuli. No, ehkä sen voi laittaa pitkän tuntemisen ja yhdessä kasvamisen piikkiin. Kuolo ymmärsi Kaatajaa, vaikkei Kaataja aina tuntunut ymmärtävän Kuoloa.

"Niin se maailma vain muuttuu. Kaipa meidän on muututtava perässä", Kuolo lausahti puoliksi huvittuneena, puoliksi tosissaan. Ympäristön vaatimuksiin oli taivuttava. Sen jokainen oppisi tulevana talvena.

Surma kuunteli mykistyneenä Kuolon sanoja. Pitäisi tavata Kaataja? Ajatus sai jännityksen tunteen vatsassa... Jopa Surman oli vaikea lukita tuntemuksiaan sisälleen, miten se oli normaalisti tottunut. Se tunsi itsensä hermostuneeksi, vaikka se koitti kaikkea muuta uskotella itselleen. "Voisihan...voisihan sitä yrittää..." Surma sanoi... Ehkä se selventäisi myös nartun omia ajatuksia....

"Olet varsin viisas hukka." Surman oli pakko kehaista. Toinen vaikutti oikeasti viisaalta ja sanavalmiilta hukalta. Surma tietenkin piti itseään myös viisaana ja sanavalmiina, mutta todella harvoin se nosti ketään samalle tasolle, missä se itseään piti. Tähän mennessä siihen oli kyennyt vain Valta, Kaataja sekä nyt Kuolo... Turrekin oli ollut listalla, muttei enää.

Kuolo ei ollut varma, mitä kaikkea Surma tunsi kuullessaan kehotuksen kohdata Kaataja. Yllättyneisyyttä varmaankin, sekä epävarmuutta ja ehkä hiukan pelkoakin. Jännitystä, ehkäpä? Kuolo ei tiennyt varmasti, arvaili vain. Narttu vaikutti hetkeksi menettäneen puhekykynsäkin, niin hiljaiseksi Surma meni. Lopulta Surma kuitenkin totesi, että voisi olla hyvä idea yrittää.
Nartun kehaistessa Kuoloa viisaaksi, uros röyhisti hiukan rintaansa, ennen kuin kita aukesi ja kieli roikkui suupielestä susimaisen naurun merkkinä. Niin, Kuolo kyllä ymmärsi, että häntä kehuttiin ja niin, mutta toisaalta moinen myös huvitti otusta. Kyllähän Kuolo oli älykäs ja nokkela, mutta ihan viisaskin?
"Et sinäkään sen huonommaksi jää", Kuolo vastasi Surman kohteliaisuuteen. Niin, ei Surmakaan tyhmä ollut. Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin Kuolo kohotti jonkun vertaisekseen, myös muullakin tasolla kuin vain uhkailujen keskellä. Surma oli älykäs, varma ja sanavalmis, tiesi asioista paljon eikä kaihtanut valtaa tai keinoja sen hankkimiseen. Narttu muistutti Kuoloa monin tavoin, sitä uros ei voinut kieltää. Kenties Surma oli epäitsekkäämpi, lähempänä laumaeläjää ja hiukkasen nöyrempi kuin Kuolo, mutta ei se laskenut arvostusta uroksen silmissä. Pikemminkin Kuolo arvosti Surmaa entistä enemmän.

Kuolon kehuihin Surma naurahti. Kehut olivat mukavaa vaihtelua. Toruja kun tuli välillä turhankin paljon kerättyä. Se heilautti hieman häntäänsä kiitoksen tapaisena eleenä.
"Mihin tai minne aijot suunnata tämän jälkeen?" Narttu kysyi. Sen päässä pyöri mahdollinen tapaaminen Kaatajan kanssa. Miten Kaataja edes ottaisi sen, että Kuolo ja Surma olivat puhuneet siitä varsin avoimesti. Olisikohan toinen vihainen tai suuttunut? Monia, monia kysymyksiä pyöri valkoturkin päässä uudelleen ja uudelleen, joihin ei saisi vastausta, muutenkuin kysymällä Kaatajalta itseltään vastausta. Se tässä juuri oli se pelottavin osa. Tiedottomuus ahdisti Surmaa. Tieto on valtaa.... Ystävä-alueella Surma oli varsin heikoilla jäillä. Se ei oikein vieläkään ymmärtänyt, miksi ystävät olivat niin kamalan huolia ja harmia aiheuttavia...

Surma kysäisi, minne Kuolo aikoi seuraavaksi. Uros mietti hetken, sillä vastaus ei ollut itsestään selvä.
"Taidan suunnata vuorille, toteuttamaan tehtävää jonka Kaataja jätti minulle", Kuolo lausahti, katsellen vuorien suuntaan avoimin mielin. Niin, tässä laaksossa vuoret olivat lähimpänä kotiseudun maastoa, johon Kuolo oli tottunut. Vuorilla voisi olla hyvä miettiä asioita, kaikessa hiljaisuudessa ja rauhassa. Kun uros sitten olisi tehnyt päätöksensä, tuo voisi palata laaksoon, kohdata Kaatajan ja kertoa ratkaisunsa. Musta, eloton maa houkutteli myös, siellähän Kuolo oli Kaatajaan törmännyt. Palanut alue ei tosin vilissyt syötävää, joten ei ollut siltä kannalta järkevä valinta. Vuorille siis.
"Entä itse? Aiotko palata laumasi luokse vai etsiä Kaatajan?" Kuolo kysäisi vastakysymyksenä Surmalta. Nartulla oli vaihtoehtoja, niitä oli nopeastikin mietittynä Kuolon tiedoilla paljon. Surma voisi tehdä melkein mitä vain.
"Jos Kaatajaa aiot etsiä, hän löytyy laumansa luota", Kuolo vielä tokaisi loppuun. Niin, reviirille Kaataja oli kipittänyt kovaa kyytiä lähdettyään laaksosta, joten reviiriltä Kaatajan varmasti löytäisi. Niinhän veli oli ohjeistanut Kuoloakin - kun uros olisi valmis, tehnyt valintansa, tuon pitäisi etsiä Kaataja käsiinsä. Samaan lauseeseen veli oli tunkenut tiedon siitä, että olisi reviirillä. Ihan kuin Kuolo ei sitä muutoin olisi tajunnut.

Ehkä Kaataja oli välillä hiukan yksinkertainen.

"Vai tehtävää suorittamaan...." Surma tokaisia. "Kannattaa olla varovainen vuorilla. Se on vaarallinen paikka. Talvella lumi hyökkäsi kimppuuni. Kuulostaa varsin oudolta, mutta totta se on.." [[Surma jäi siis lumivyöryn alle pelissä Lunta, lunta, lunta... ;) ]] Mistä sitä tietäisi mitä vuorilla tapahtuisi tähän aikaan vuodesta.

"Vai minne minä suuntaan..... Luultavasti Kaatajan luo tuota pikaa..." Surma vastasi. Kovasti sen tekisi mieli palata vain laumansa reviirille, mutta oli asioita, jotka piti selvittää. Niin vaivalloiselta kuin se kuulostikin. Vielä vaivalloisemmaksi asian teki se, että Kaataja löytyi laumansa luota. Hyvällä tuurilla se törmäisi muihinkin Haukan alaisiin, ja sitä Surma halusi kaikista vähiten.

Kuolo kuunteli mielenkiinnolla, kuinka Surma varoitteli vuorista. Kuulemma lumi oli hyökännyt kimppuun talvella ja vaikka mitä muuta. Kuolo ei osannut pelätä vuoria, sillä oli kasvanut vuoristossa, pohjoisempana.
"Olen syntynyt ja kasvanut pohjoisen vuoristossa. Ne vuoret olivat jyrkempiä rinteiltään ja niiden terävät huiput kohosivat korkeammalle. Uskoisin selviäväni, vielä ei lunta ole ja pahimmat mutavyörytkin ovat jo ohitse. Kiitos kuitenkin varoituksesta", Kuolo jutteli, ei ylimielisenä tai kopeana, vaan pikemminkin ystävällisenä. Oli kilttiä varoittaa, vaikkei Kuolo nähnytkään vuoristossa mitään vaaraa. Ehkä susi hiukan liioitteli mitä tuli synnyinalueensa vuoriin, mutta silti.
"Jos satut näkemään Kaatajaa, välitä terveiseni, että olen toteuttamassa tehtävää. Hän ymmärtää kyllä, jos ei ole täysin idiootiksi Haukan alaisuudessa muuttunut", Kuolo lausahti lopun huvittuneena. Niin kovin kuin Surma uskoikin susien Haukan luona muuttuneen, ei Kuolo uskonut Kaatajan muuttuneen tyhmemmäksi. Ehkä hiukan yksinkertaiseksi ja yksinäiseksi, mutta ei tyhmäksi.

"Minun taitaa olla parasta jatkaa matkaa, mikäli haluan lauman suojiin ennen talvea. On vielä monenmoista tehtävää, joten paras suunnata toteuttamaan niitä. Kenties kohtaamme jo ennen talvea saman lauman jäseninä", Kuolo sanoi, nousten seisomaan. Uros ravisteli tuuheaa turkkiaan, ennen kuin vilkaisi Surmaa. Jos nartulla olisi vielä paljonkin asiaa, Kuolo jäisi paikoilleen, mutta mikäli Surma ei enää esittäisi kysymyksiä eikä mitään muutakaan, uros jatkaisi matkaansa vuoristoa kohti.

// Kiitokset mahtavasta pelistä! :) //