Kaksin kohtaaminen

Iltapäivän kuumuus sai sudet laaksossa luultavasti läähättämään. Aurinko paistoi taivaalla ja siksi vesi oli aina tarpeen. Mustaturkkinen susinaaras, Vesi nimeltään, jolkotteli Aarnimetsässä, jossa oli hieman varjoisempaa ja iielämpää kuin tasangolta, jolta se oli tulossa. Naaras nuuhki ilmaa ja istahti pian erään kaatuneen männynrungon vierelle. Juurakossa oli hieman sadevettä josta Vesi sai juodakseen. Onnellisena mustaturkki latki nestettä ja nautti jokaisesta lipaisusta täysin rinnoin.

Muutama linnun tapainen otus, liiteli taivaalla mutta Vesi ei huomioinut niitä. Pian neidin jano oli täytetty ja susi kävi makaamaan rungon vierelle varjoon.

Laakson toiset sudet saattoivat läähättää tai olla läähättämättä, mutta Kuura oli läkähtymäisillään. Ilma oli jopa aarnimetsän varjoisissa katveissa sen paksulle turkille aivan liian kuuma, vaikka valkea karva heijastikin auringonpaistetta sen sijaan että olisi sitä imenyt. Vesi saattaisi viilentää; niinpä uros nuuski kosteuden tuoksua löytääkseen jotakin juotavaa. Pian susi löysikin ilmassa leijuvan aavistuksen vedestä ja lähti hitaasti lähestymään sitä.

Hetken kuljettuaan Kuura haistoi kuitenkin myös jotain muuta: vieraan suden. Uros pysähtyi hetkeksi ja jatkoi sitten varovaisemmin matkaansa. Se ei ollut havainnut astuvansa minkään lauman reviirille, joten siinä mielessä sillä ei pitäisi olla pelättävää; oli kuitenkin parasta olla valppaana. Valkea uros ei ollut juuri nyt parhaimmillaan, sillä se oli hiljakkoin ottanut yhteen kojoottilauman kanssa ja ontui nyt. Niinpä sen oli mahdotonta päästä pakenemaan kovin lujaa. Näin ollen oli viisainta lähestyä varovasti. Olkoonkin, että toinen oli naaras.

Lopulta Kuura sai näkyviinsä kaatuneen männynrungon, jonka lähistöltä kostea tuoksu leijui. Samaisen rungon lähistöltä leijui kuitenkin myös tuon toisen suden tuoksu, joten uros luimisti korvansa alistuvasti ja nilkutti hitaasti lähemmäs. Päästyään toisen suden näköetäisyydelle uros pysähtyi kunnioittavan välimatkan päähän ja tervehti.

Vesi kuuli korvissaan pian rasahtavia ääniä, luultavasti askelia. Naaras nompahti pystyyn ja nosti niskakarvojaan hieman pystyyn näyttääkseen suuremmalta. Jos joku nyt hyökkäisi, Vesi osaisi puolustautua. Keltaiset silmät tarkastelivat aluetta ja pian esiin aastuikin valkoinen susi. Hajun päätteellä uros.

" Ja kukas sinä olet ? " Neiti kysyi varautuneena ja luimisti korivaan hieman alistuvan näköisenä. Toinen oli kookas ja massiivinen, joten Vesi ei pärjäisi korvin pitkään jos tappelu tästä nyt syntyisi. Naaras tapitti tuota vierasta sutta tutkivasti ja sen karvat pörhistyivät hieman lisää. Musta turkki imi lämpöä ja oli tukala kesäisin. Silti Vesi ei valittanut vaan kesti kuumuuden kunnialla.

Naaras näytti reagoivan ärhäkästi, joten Kuura käänsi katseensa sivuun ja painautui hieman alemmas vaikuttaakseen vähemmän uhkaavalta. Uroksen ei suinkaan ollut tarkoitus eikä minkäänlainen aikomus tapella; se tahtoi vain juoda ja maata hetken varjossa. Jos tarkkoja oltiin se tahtoi myöskin laumaan, mutta kyseinen toive oli hieman pidemmän tähtäimen tavoite, eikä siitä näin ollen kannattanut tässä yhteydessä mainita sen enempää.

"Olen Kuura ja tahtoisin juoda", uros vastasi nartun esittämään kysymykseen ja lisäsi siihen samalla oman toiveensa. Kuura käänsi katseensa kohti nartun lähellä olevaa vesilätäkköä ja astui varovasti askeleen lähemmäs, kuitenkin hyvin varovasti, valmiina ponkaisemaan saman tien taaksepäin.

Vesi katsoi toist vielä hetken, mutta pian sen mustat karvat laskeutuivat. " Hyvä on. Nimeni on Vesi " naaras sanooi ja nosti korvansa uteliaana pystyyn. Mustaturkki väisti ja antoi siten toiselle luvan juoda. Vedellä ei ollut myöskään minkäänlaisia aikeita tapella, se oli itseasiassa sellainen susi joka vältti kahakoita mahdollisimman hyvin. Narttu ei pitönyt toisten satuttamisesta tahallaan. Poikkeus ol itosin hyvästä syystä tai puolustukseksi taisteleminen. Muuten veren vuodattaminen ei kuulunut Veden päivärutiineihin.

" En ole nähnyt sinua täälläpäin. Oletko vasta saapunut ? " Naaras kysyi ja heilautti leppoisasti häntäänsä, antaen täten mukavan vaikutelman. Tosiaan, ei Vesikään ollut kauaa laaksossa pyörinyt, mutta susia se oli tavannut. Ruusun, vanhan lapsuudentoverin ja Naalin. Ja tottakai Koko oli ollut kiehtovaa seuraa.

Kuura seurasi valppaasti nartun eleitä, vaikkakin vältti katsomasta tätä suoraan. Kun toinen sitten laski karvansa, uroskin saattoi hieman rentoutua, mikä oli hyvä. Ilmapiirin jännitys hieman lieveni, mikä sai suden tuntemaan olonsa vapautuneemmaksi. Kun narttu vielä antoi Kuuralle luvan juoda, asiat olivat loistavasti. Uros kyllä tappeli jos tarve vaati, mutta puolikuntoisena kojoottien antaman löylytyksen jäljiltä oli paras pysyä kahakoista erossa. Vammat eivät olleet vakavia, mutta niiltä kestäisi silti hetken parantua.

Uros astui lätäkön luo ja latki sisuksiinsa ihanan viileää vettä pitäen kuitenkin edelleen silmällä narttua. Hetken kuluttua Kuura oli tyydyttänyt janonsa ja vetäytyi sitten lammikolta pysytellen kuitenkin kaatuneen puun varjossa. Miksi olisi pitänyt syöksyä kuumuuteen jos saattoi sen välttää? Puun vierusta oli varjoisa ja kostea ja mukavan viileä.

Kuura heilautti varovasti häntäänsä vastauksena Veden samanlaiseen eleeseen ja vastasi sitten vielä tämän esittämään kysymykseenkin. "Kyllä, olen tullut juuri."

Vesi katsoi toisen juomista syrjästä, se oli saanut tarpeeksi juotavaa itse. Toisen valkoinen turkki näytti kuniilta varjossa ja auringon paisteessa. Naaraan mustaturkki taas näytti tummalta aina. Vesi nimi ei oikein tehnyt oikeutta naaraalle. Mielummin olisi naaraalle pitänyt antaa nimeksi, Rauha tai Tyyni. Se oli oikeampi kuin Vesi.

" No, mites sinulla on laaksossa mennyt ? " Tummaturkki kysyi ja heilautti häntäänsä. Suden lihaksikas, mutta siro ruumis asettui istumaan maahan ja sen keltaiset silmät katsoivat toista kiintoisen näköisinä. Oli aina mukavaa tavata uusia,- kuin vanhojakin tuttujasusia.

Vesi istuutui, joten Kuura reagoi samalla tavalla ja istuutui myös. Uros ei tahtonut antaa itsestään edelleenkään liian uhkaavaa vaikutelmaa, ja näin ollen se varoi tekemästä turhan äkillisiä eleitä. Toisaalta istuminen tuntui sangen järkevältä, sillä istuma-asento säästi seisomista enemmän energiaa, ja varjosta huolimatta uroksella oli edelleenkin kuuma. Lisäksi ei voinut olla varma koska saisi seuraavan kerran syödäkseen, joten oli parasta säästää voimia.

"Laskeuduin vuorilta, etsin juotavaa ja löysin nartun. Toistaiseksi ei siis valittamista."

Kuura luimisti sovittelevasti korviaan siltä varalta, että narttu olisi ottaut sanat jollain tavalla itseensä. Eihän uros ollut tarkoittanut mitään loukkausta; mutta eihän susi toisaalta voinut myöskään kieltää sitä, että olisi mieluusti jatkanut sukuaan, ja siihen tarkoitukseen luonnollisesti tarvittiin narttu. Se oli kuitenkin myöhemmän ajan murhe ja uros tulisi kyllä toimeen ilmankin, mutta nyt oli tärkeintä tutkia ympäristö mahdollisimman tarkoin ja tutustua kanssaeläjiin siinä sivussa. Kuura kuitenkin katseli Vettä kiinnostuneena. Musta turkki oli varmasti kuuma auringonpaisteessa.

Vesi katseli kun toonen istui ja sen huulilla oli susimainen hymy. " Vai tulit sinä vuorilta ? Millaista siellä on ? En ole siellä käynyt pitkään aikaan " Naaras kysyi ystävällisellä äänellä ja heilautti häntäänsä ylös ja alas. Kuura vaikutti kiinnostavalta sudelta, johon kannattaisi tutustua.'


Vesi ravisti päätään ja korvaan, sillä joku ulkopuolinen, kärpänen tai hyttynen, inisi sen korvassa ja kutitti. Kesä ja kärpäset... Olisi hyvä jos noita kiusankappaleita ei olisikaan. Musta turkki kun vielä enemmän niitä kutsui luokseen.

Jostain syystä Kuuran mieleen ei ollut juolahtanut, että vuorilla olisi voinut tosiaankin liikkua muitakin susia. Uros ei ollut nimittäin tavannut ainuttakaan, eikä myöskään haistanut toisten lajitoveriensa jälkiä, ja kun ravintotilannekaan ei ollut loistava, miksi joku siellä huvikseen juoksentelisi?

"Viileämpää. Lisäksi siellä oli liikaa kojootteja, mutta muuten varsin viehättävää. Varjoja löytyy. Ruokaa hieman huonommin."

Varjon viileydestä huolimatta Kuuralla oli yhä kuuma, minkä seurauksena uros istui aloillaan kieli ulkona suusta roikkuen. Kärpäset tekivät todella kiusaa; vielä kiusallisempia olivat paarmat, jotka pelkän pörisemisen sijaan tulivat ja purivat. Susi heilautti korviaan karistaakseen kiusanhenget, joita ei tosin uroksen valkeassa turkissa ollut yhtä paljon kuin nartun mustassa, mutta jotka siitä huolimatta kiusasivat siellä, missä turkki oli ohuempaa. Erityisesti siis korvissa ja kuonossa.

Kuuran teki mieli kysyä nartulta laakson susitilanteesta, mutta toisaalta, uros ei ollut varma olisiko sittenkin parasta perehtyä aiheeseen itse. Ainakin olisi syytä nuuskia nurkat ja tutkia mihin oikeastaan oli joutunut.

Vesi heilutti häntäänsä ja kuunteli Kuuraa ja naurahti hieman. " Totta. Ja tämä kuuma ilma voi toiaan aiheuttaa metsäpaloja " naaras sanoi hieman huolestuneena. Oli pelottava ajatus että tuli valtaisi kaiken laaksossa. Ainoa paikka johon sudet voisivat silloin palata, on vuoret. Sinne tul iei luultavasti pääsisi sillä ne ovat korkealla ja maastossa ei ole paljoakaan kasvillisutta.

Vesi oli joutunut pieneen paloon pentuna, mutta traumoja ei ollut jäänyt. Silloin liekit olivat olleet vasta aluillaan ja maasto oli ollut kostaa joten liekit eivät olleet levinneet nopeasti.Silti pieni pelko asusti mustaturkkisen naaraan sisällä, mutta se vain ei ollut vielä tullut esiin.

Kuuran korvat liikahtivat terävästi, kun narttu mainitsi sanan metsäpalo. Uroksella itsellään ei ollut minkäänlaisia kokemuksia metsäpaloista, sillä luonnollisestikaan pohjoisella tundralla ei liiemmin kasvanut metsiä, eikä näin ollen metsäpalojen vaaraakaan ollut. Toinen asia oli sekin, saattaisiko paikka, jossa maa oli enimmän osan aikaa roudassa, ylipäätään houkutella massiivisia palopesäkkeitä, mutta ainakaan uros itse ei siis ollut moisiin törmännyt. Kotiseudulta lähtönsä jälkeen uros taas oli sivuuttanut metsät pääasiassa talviseen aikaan, joten silloinkaan paloista ei ollut juuri vaaraa. Ajatus oli silti karmiva. Tokihan susi sentään tiesi, mikä metsäpalo oli.

"...luuletko todella?"

Uros katsahti varovasti Vettä kysäisten samalla yhtä varovasti tarkoittiko tämä todella sitä mitä sanoi metsäpalon vaarasta. Kuurahan ei ollut viettänyt näin etelässä pitkiä aikoja aikaisemmin, joten susi ei voinut olla varma siitä oliko tämä kuumuus epänormaalia vai ei tai mitkä sen riskit olivat. Sillä itsellään oli joka tapauksessa kuuma.

Vesi luimisti korviaan ja nyökkäsi pienesti. Sen katse oli maassa ja häntä riippui apeana. "Kyllä. Ja metsäpalo vaatii yleensä monen suden hengen " mustaturkk isanoi hieman haikealla äänellä ja huokaisi. Kaikkein kamalinta olisi jos Ruusu tai Naali kuolisi. Ne kaksi olivat neidon tärkeimpiä ystäviä, ja siksi heidän kuolemansa olisi suuri pala Veden elämään.

" Jos joku ystävistani kuolisi se olisi kamalaa, ei, kamalampaa kuin kamalaa " Vesi sanoi ja narskautti hampaitaan. Tosin sillä ei ollut toista kulmahammasta, mutta vähät siitä. Ja tämän takia se oli jossakin vaiheessa elämäänsä saanut vakavan masennut kohtauksen. Neiti oli luullut ettei kukaan välittäisi siitä joska se oli hammaspuoli ja eripari korva.

"Metsäpalo", Kuura toisti mietteliäästi vaimealla äänellä. Mitä enemmän toinen asiasta puhui, ja mitä enemmän uros itse asiaa ajatteli, sitä kaameammalta ajatus alkoi sen mielessä vaikuttaa. Juuri nyt uroksesta tuntui siltä, että jos toinen vielä kerrankin mainitsisi tuon sanan, valkoinen ottaisi jalat alleen ja juoksisi niin kauas kuin suinkin jaksaisi. Mutta toisaalta, pakeneminen ei juuri hyödyttäisi: voisihan moinen tulihirmu iskeä minne tahansa.

Veden puhuessa ystävien menettämisestä uros ei voinut kuin myötäillä. Asia oli todella niin kuin narttu sanoi. "Ystävien menettäminen on tosiaankin kamalaa", uros totesi ja ajatteli rakasta sisartaan, joka sen oli pitänyt jättää jonnekin pohjoiseen kotiseudun liepeille veljen laumaan, kun Kuura itse oli jatkanut matkaansa paremman elinympäristön perässä. Moinen kirveli. Mutta mennyt oli mennyttä, nyt oli kyseessä uroksen oma elämä. Tällä hetkellä elämä näytti hyvältä, vaikka metsäpalon uhka leijuikin ilmassa.

Vesi huokaisi. " Oletko koskaan menettänyt ystävääsi ? En tarkoita sellaista tuttavaa, van... Todella tärkeää ystävää " mustaturkki kysyi korvat luimussa ja katsoi toiseen hieman surullisella katseella. Ajatuskin Ukkosesta sai kyyneleet naaraan silmiin. Miksi Ukkonen ? Miksi juuri sen paras ystävä oli kuollut ? Ja pahinta oli että kun Ukkonen oli kuollut, ei Vedellä ollut ketään kenen kanssa jakaa surunsa tai kuka häntä lohduttaisi. Hänen muut ystävänsä Ruusu ja Naali olivat jättäneet lauman ja Vesi oli jäänyt aivan yksin. Vailla ketään joka olisi uskoutunut sille tai kenelle se olisi voinut uskoutua.

Kuura väisti nartun katsetta tämän esittäessä kysymyksensä ystävistä. Toden totta; ystävän susi oli menettänyt, ei tuttavaa. Sikäli kuin valkealla oli koskaan tuttavia ollutkaan, perheenjäseniä vain, ja tottahan perhe on jokaiselle sudelle tärkeä. Se ei koskaan ollut tuntenut muita kuin laumalaisiaan, eikä tässä laumassa ollut koskaan ollut yksilöä, joka ei olisi ollut sen verisukulainen. Toki näistäkin susista toiset olivat olleet läheisempiä kuin toiset.

"Moniakin... tai riippuu, mitä menettämisellä tarkoitetaan. En tiedä kenenkään kuolleen, mutta perheeni on hajonnut useaankin kertaan."

Uros luimisti korviaan ja mietti kuinka pitkälle menisi. Toisaalta oli typerää kertoa liikaa itsestään ensimmäiselle tapaamalleen yksilölle. Toisaalta taas Vesi vaikutti mukavalta, eikä mikään mitä Kuura saattoi kertoa ollut mitään vaarallista kenellekään. Niinpä, pienen harkinta-ajan jälkeen, susi jatkoi.

"Pahin isku oli se, kun minun oli erottava rakkaimmasta sisarestani. Mutta sillä reviirillä ei kerta kaikkiaan ollut ruokaa kaikille."

Vesi nyökkäsi pienesti. Se tiesi miltä Kuurasta tuntui. Tai oli tuntunut. Sekin oli eronnut vanhemistaan ja sisaruksistaan jättäessään lauman, sen jälkeen kun sen ystävät olivat hylänneet sen. Se oli lähtenyt vaatimaan kostoaan, mutta enään ei se ollut varma koston halukkuudesta. Ruusun ystävyys oli kuitenkin sille niin tärkeää. " Itse haluaisin rakastaa ja tappaa samaan aikaan ystäväni. Vihaan ja rakastan häntä " Vesi totesi ja naurahti hieman. Oli totta että se halusi tappaa Ruusun, muta se myös rakasti tätä, ystävänä.

Kuura kavahti taaksepäin nartun ilmaistessa ristiriitaiset tunteensa ystäväänsä kohtaan. Tappamisen halukkuuden ilmaus säikäytti urosta melkoisesti. Jos toinen oli valmis murhaamaan ystävänsä, niin entäs sitten tuntemattoman uroksen, joka ilmestyy paikalle yllättäen toista takajalkaansa ontuen? Ensisäikähdyksestä toinnuttuaan uros tyynnytti itsensä: eihän Vesi ollut ilmaissut mitenkään aikomustaan tappaa Kuuraa.

"Minä en suuresti haluaisi tappaa ketään... ainakaan ystävääni. Paitsi ehkä veljeni, joskus, tämän ollessa pahimmillaan. Toinen syy, miksi lähdin matkoihini."

Uros katseli ympärilleen tässä heidän olinpaikassaan. Aarnimetsä oli kaunis, mutta mitä sen kätköistä vielä mahtoi löytyä? Ja mitä olisi sen takana? Laakso vaikutti viehättävältä, mutta millainen se mahtoi olla elinympäristönä. Ja mikä tärkeintä, löytyisikö sieltä lauma?

Vesi luimisti korviaan. " Sisälläni on ristiriitaisia tunteita. Ystäväni on koko maailmani, mutta hänen takiaan erän tärkeä ystäväni kuoli. Siksi en tiedä miten suhtautua..." naaras sanoi ja pieni kyynel norahti sen silmäkulmasta. Ruusu...Ruusu... se ajatteli päässään ja mätkähti maahan. Se ei voinut lopettaa itkua ja makasi maassa, tassut kasvojensa edessä.

Kuura hätkähti nartun vuodattaessa litaniansa. Toden totta hätkähti. Voisiko ystävä käyttäytyä ystävänsä ystävää kohden tuolla tavoin? Uros ei uskonut, että kyseessä silloin olisi mikään todellinen ystävä, tai ainakaan oikeasta syystä ystävä. Kuulosti totta vie tapaukselta, josta olisi paras pysytellä kaukana, tuo ystävä. Tai niin susi arveli...

Mutta Vesi käyttäytyi nyt kerta kaikkiaan kummallisesti, ja sai Kuuran täysin pyörälle päästään. Se ei ollut koskaan tavannut narttua, joka käyttäytyi tuolla tavalla. Tarkemmin ajateltuna se ei ylipäätään ollut elämänsä aikana tavannut montaakaan narttua. Niinpä valkea ei nyt tiennyt mitä tehdä. Se mätkähti vatsalleen maahan neuvottomana.

"Vesi... Vesi, älä. Lopeta tuo."

Naaras ravisti päätään ja nousi. Se ei yleensä käyttäytynyt näin vieraiden edessä. Ja sitten se juoksi korvat luimussa pensaan taakse. " Älä katso minua ! Tämä on jotenkin noloa..." mustaturkki sanoi korvat luimussa ja katsoi pienesti urokseen. Naaras nolostui yleensä pienistäkin ja juuri nyt se ei halunnut kenenkään näkevän sitä. Vesi työnsi häntänsä koipienväliin ja yritti näyttää mahdollisimman pieneltä ja huomaamattomalta.

// Lyhyttä pukkaa :S

Naaras nähtävästi reagoi Kuuran huomioon, sillä Vesi loikkasi pystyyn ja alkoi huutaa urokselle. Tämä sai valkoisen hämmentymään vain enemmän, sillä toisen käytös oli toki omiaan aiheuttamaan epävarmuutta läsnäolijassa. Uros ponnahti jaloilleen, luimisti korvansa sovittelevasti ja perääntyi vauhdikkaasti monta askelta. Susi ei kuitenkaan kyennyt olemaan katsomatta toisen suuntaan, oli asianlaita sitten huono tai hyvä. Musta turkki vilkkui pensaan takaa, ja Kuura tunsi olonsa sanomattoman typertyneeksi.

"Oletko kunnossa?" oli ainoa järjellinen asia jonka uros keksi sanoa, ja yhä edelleen hämillään ja käsittämättä mitä oli meneillään susi istahti takajaloilleen miettien olisiko sittenkin viisainta jättää narttu hoitamaan omia asioitaan ja painella itse matkoihinsa. Kuura oli arvellut Vettä järkeväksi olennoksi, mutta tämän viimeisimmän tapahtumien käänteen ansiosta alkoi epäillä arviotaan.

#Mitäs mokomasta. ;)#

// Olen ajatellut että kun Ruusun, Hiilen jne susien kamppailu on lopunut, alkaa naaras näkemään hallusinaatioita. Toisin sanoen se tulee hulluksi. ;3

Tummaturkki huokaisi ja katsoi Kuuraa pelokkaasti. " Mitä tämä on ? " se kysyi pelokkaalla äänellä ja katsoi pelokkaasti urosta silmiin. Se oli ollut viimeaikoina hyvin ailahtelevainen ja kummallisinta oli että se näki joskus jotakin outoa. Jota kukaan muu ei nähnyt. Oliko se tulossa hullukhi ? Ei ei. Niin ei kävisi.

#Hurmaavaa. :'D#

Kuura perääntyi vielä pari askelta epäröiden, kun toinen alkoi yllättäen toljottaa sitä suoraan silmiin. Uros alkoi kokea olonsa toden teolla epämukavaksi, eikä sen päähän mahtunut ainoatakaan järjellistä selitystä nartun omituiseen käytökseen. Epäilemättä sille oli olemassa jokin selitys, mutta ainakaan valkoinen ei osannut päättää mikä se olisi saattanut olla. Niinpä susi luimisti korviaan ja näytti vaivaantuneelta.

"En minä vain tiedä."

Vesi hengitti tiheäti. Sitä pelotti, ja ahdisti. Ja päättipäs sen tajukin siinä samassa menä. Ensin sumeni kellertävissä silmissä näkö, ja sitten kaatuikin tuo mustaturkkinen ruumis maahan. Olikohan taahtunut johtunut nesteen puutteesta ? Tai siitä että Vesi ei ollut syönyt kolmeen päivään ? Kummia asioita tulisi tapahtumaan naaraan elämässä, mutta juuri nyt se ei niistä vielä tiennyt.

// Äääh, inspis on jossakin mustassa-aukossa :S