Anna mun mennä, mä paikkani tiedän.

Meriheinä '' Lempi '' ja Uni
Tuuli ujelsi, puiden latvat heilahtelivat levottomasti.
Oli keskiyö, ilma oli kylmää ja kuun varjoissa liikkui tumma sudenhahmo.
Karheaturkkinen narttu astui kuunvaloon, huokaisten ja katseensa luoden taakseen.

Hän oli jo vanha, paremmat päivänsä nähnyt viisas yksilö joka ei halunnut vaivata itseään enempää. Vanha narttu oli jo useamman yön kierinyt levottomana pesässään, eikä saanut unta. Lempi tiesi että kohta kuolisi, mutta ei tuntenut laaksoa oikeaksi paikaksi hengelleen. Narttu oli päättänyt lähteä laaksosta, hakeutua vanhan laumansa pariin. Ja kuolla sinne.
Meriheinä oli kyllä luvannut Kauhulle, että liittyisi näiden laumaan. Mutta se ei tuntunut oikealta. Lempi halusi kotiin.

Pitkäturkki askelsi hitaasti, kun läheisestä pusikosta kuului krapsahdus.

Uni oli jo hetken seurannut vanhaa rouvaa, ja nyt saapui pusikosta luimistellen. Alistuvasti häntäänsä taittaen takastensa väliin.
'' Anteeksi rouva, '' Uni aloitti, askeltaen lähemmäksi. Huuliaan nuollen. Jatkaen sitten; '' En vointu olla seuraamatta, uteliaisuuteni heräsi. Miksi liikutte näin myöhään? Oletteko lähdössä jonnekin? '' Valkeaturkki istuutui, ja Meriheinäkin oli pysähtynyt.

'' Olen lähdössä pois, takaisin vanhaan laumaani. '' Meriheinä siirsi katseensa pois, Lempi oli tutustunut hyvin Unen kanssa viime aikoina. Ja ei olisi halunnut hyvästellä tätä, se otti vanhan sydämmen päälle.
'' Saanko tulla mukaan? '' Kuului lyhyt kysymys Unen siirtäessä katsetta tiiviisti Meriheinän silmiin, hakien katsekontaktia.
Meriheinä mietti hetken, ennen kuin mumahti jotain ja vastasi sittemmin; '' Saat. Mutten ole tulossa takaisin. '' Uni tajusi samalla Meriheinän tarkoittavan tämän kuolemista, entisen laumansa pariin.

'' No tule sitten, lähdetään. '' Mellene sanoi käskevästi, surumielisesti ja samalla ystävällisesti. Lähtien askeltamaan verkkaasti kohti alkuperäistä tulosuuntaansakin. Uni teki samoin, pää hieman riippuen äskeisestä tiedosta. Meriheinä kun oli ollut tuki ja turva, se viisausten alkuperä.
Kaksikko hävisi pian näkyvistä ja sulautuivat pimeään maisemaan.

'Anna mun mennä, mä paikkani tiedän
se ei ole täällä, mä löydän sen vielä
Ei enää tätä enempää
Viimeinen katseesi läpi minun kulki
se liikaa tuntui
Sinustako luopuisin mä näin?'