Kuinka julkeat?! -Loppu

//HetHukka tänne! ;) Ajankohta kevät? Lumet sulavat tms? //

Hurme kuljeskeli yksikseen laumattomien alueilla. Se oli saanut mahansa täyteen ja nyt se oli matkalla pienelle pesälleen sulattelemaan ja lepäilemään. Matkalla se kuitenkin kiinnitti paljon huomiota ympäristöönsä. Se kulki kuono maassa ja "tunnusteli" erilaisia hajuja ja koitti saada selvää niistä. Se myös tiiraili ympäristöään haukan lailla. Mustaturkki tunsi alueen jo kuin omat tassunsa, mutta se varmisti, ettei kukaan vieras susi löytäisi sen pienen pientä "reviiriä" -pesäkoloa. Sinne se ei päästäisi ketään, ei ainuttakaan. Se oli hyvin omistushaluinen ja tunkeilijat saisivat tuntea sen vihan nahoissaan. Vaikka kolo ei ollut juurien alle kaivettua koloa kummoisempi, sillä oli syvä merkitys urokselle. Vaikka se juuri ja juuri piti suden sateella kuivana, se oli ollut Hurmeen ja sen emon yhteinen pesä. Toinen kaipasi emoaan ja se oli nyt yksinäinen, kaipaava susi.

Päästyään pesälle se merkkasi alueen jälleen kerran kertoen kaikille selvästi, ettei asiaa kololle olisi. Mustaturkki astui pieneen koloon ja laittoi maaten kosteaan maahan, sulki silmänsä ja huokaisi syvään. Unikin alkoi hiipiä esiin ja suden tajunta alkoi hämärtyä. Tuntui hyvältä pitkästä aikaa, kun nälkä ei jäytänyt sisuskaluja.

//Kevät sopii minulle. Ja anteeksi kovasti viivästys!//

Häivä löntysteli metsässä rauhallisen verkkaisesti. Sen aikomuksena oli löytää ensin jotain syötävää ja päästä sitten lepäämään jonnekkin. ¨Pian narttu löysikin kanin raadon ja alkoi maiskutella sitä tyytyväisenä huuliaan nuollen. Se järsi raadon jokaisenkin lihapalan ja piti huolta ettei siihen jäänyt yhden yhtäkää´n ylimääräistä, hyvännäköistä lihapalaa. Syötyään se kierähti tyytyväisenä kyljelleen maahan ja huokaisi onnellisesti. Häivä kuunteli lintujen laulua ja sen silmät alkoivat painua kiinni...

Häivä heräsi kun kärpänen käveli sen kuonolla. Narttu´venytteli ja nousi haukotellen ylös. Se ei ehtinyt kuin nousta, ja heti sen kuonoon tulvahti ´vieraan suden haju. Se lähti innolla seuraamaan hajua ja katseli tarkasti ympäristöään. Narttu kulki nopeasti ja sen pörröine häntä heilahteli puolelta toiselle. Pian se näkikin vieraan uroksen kauempana. Häivä lähti jolkottelemaan toista kohti. Se aikoi selvittää olisiko tuosta sudesta sille kaveriksi.

//Anteeksi tännekkin kestosta. :I //

Ruuan saaminen oli vienyt paljon energiaa ja aikaa ja Hurme pitkästä aikaa nukkui kunnolla. Se näki unta ja se ulvahteli vaimeasti ja heilutti häntäänsä unissaan. Monta päivää mustaturkki oli nukkunut koiranunta ja se oli vaatinut myös paljon energiaa. Nyt kun se tunsi olonsa tarpeeksi turvalliseksi, se pystyi rentoutumaan.

Harmi vain, että sitä rauhallisuutta ei kestänyt kauaa, kun lähistöltä kuului ääniä ja uroksen kirsuun tuli toisen suden haju. Hurme oli nopeasti jaloillaan, valmiina puolustamaan ainokaista pesäänsä. Edes pieni unen jälkeinen sekavuus ei näkynyt ulospäin siitä. Se pörhisti karvansa ja näytti heti koko hammasrivistönsä vieraalle sudelle, joka oli jo kuulomatkan päässä. "Mitä hittoa teet täällä?" Se aloitti. "Tämä on yksin MINUN reviirini, eikä teillä muilla kirppukasoilla ole tippaakaan asiaa tänne!" Se murisi uhkaavasti. "Etkö muka huomannut merkkejäni?? Vai etkö halunnutkaan huomata?" Se ärisi, eikä antanut suunvuoroa toiselle. "Täällä ei ole sinulle mitään. Häivy!" Hurme jatkoi räyhäämistään. Nuori mustaturkki katsoi toista suoraan silmiin ja jatkoi matalaa murinaansa.

Häivä hätkähti toisen yllättävää aggressiivisuutta. Ei se oikeastaan yllättävää ollut sillä narttu tiesi hyvin itsekin että se itse oli omaa omahyväisyyttään tunkeutunet toisen reviirille. Muka hädissään se painui maahan ja uikutti; "Voi ethän satuta minua! Hajuaistini on hyvin, hyvin huono, enkä huomannut hajumerkkejäsi! Voitko antaa tämän mitenkään minulle anteeksi!" se vinkui hysteerisesti. Häivä halusi ensin testata nuorta sutta. Häivä tiesi kokemuksesta ettei valehteleminen ollut koskaan hyväksi, mutta siitä se ei nyt välittänyt. Pääasia kuitenkin oli saada toinen edes hieman hämilleen. Tämä yleensä toimisi, mutta onhan myös poikkeuksia...

Hetken vinguttuaan se yritti kohottautua hitaasti ja varovasti. Se kuitenkin vielä pysähtyi ja katsoi toista anovasti uikuttaen. Ei Häivä toista ollut pahemmin säikähtänyt, narttu yritti vain pois tilanteesta, sillä taisteluu siitä ei olisi. "En aikonut mitenkään, en kertakaikkiaan edes ajatellut uhata sinun laumaasi, saati tulla reviirillesi" Häivä vielä varmisti ja inisi hiljaa.

//köh köh//

Hurme katsoi tunkeutujaa säälien. Mistä näitä pelkureita oikein sikisi? Tuollaiset eivät kauaa pysyisi hengissä. Noh, ainakin yksi suu vähemmän vähäisen ruoan kimpusta, hänen ruoan kimpusta. Toinen vaikutti jotenkin oudolta; toinen oli säikähtäneen oloinen, mutta kehonkieli ei näyttänyt niin säikähtäneeltä, mitä toinen vaikutti äänensä perusteella. Olihan toinen maassa ja uikutti kovaan ääneen, mutta missä tärinä ja vapina? Lisäksi toinen nousi yllättävän nopeasti ylös. Se oli nähnyt aitoa pelkoa susissa, jotka olivat sen kohdanneet. "Luuletko minua hyvinkin typeräksi?" Se heitti hieman närkästyneenä, mutta rauhallisemmin. Toinen ei pelännyt mustaturkkia, muttei selvästi halunnut riitaa. Sitä Hurme tosin ei tosin voisi taata, jos toinen äityi oikein ärsyttäväksi. Hurme kuitenkin piti siitä, että toinen näytti tietävän paikkansa. Ihan sama mitä mieltä susi oli siitä, kunhan se vain oli ulospäin kunnollinen -niinkuin nyt. "Enkä todellakaan usko, että hajuaistisi olisi noin kelvoton. Olisit menehtynyt jo aikoja sitten. Merkkini ovat voimakkaampia, mitä ruhon tuoksu." Se sanoi. Hurmeen elekieli kertoi selvästä itsevarmuudesta. Pää, häntä ja korvat ylhäällä. Ryhdikäs susi ei näyttänyt edes pieniä epävarmuuden merkkejä.

//viimeinkin, täältä tullaan!//

Häivä kohottautui varovasti istualleen. Tälläisiä susia se oli tavannut harvassa, mutta olihan sillä kokemusta niistäkin. Se tiesi, ettei kannattanut ruveta hyppimään kuonolle, sillä pian olisi itse maassa. Narttu tiesi, miten toimia. Se kuunteli toista korvat luimussa.

Kuultuaan toisen kysymykset, se vastasi rauhallisesti, "kunnioitusta" äänessään; "Voih, älkää luulko, että luulisin teidän kaltaistanne sutta typeräksi! Sinähän suorastaan uhkut selvää tietoa ja itsevarmuutta."se imarteli ja katsahti vetoavasti toiseen. Seuraavan vastauksen hajumerkeistä se jätti omaan arvoonsa... Narttu peräytyi pari askelta, mutta jatkoi silti; "Näin rauhallisuuden nimissä, en edes ajatellut tunkeutua yksityisalueellenne. Enhän minä, tällainen pieni raukka mahtaisi noin voimakkaalle urokselle kertakaikkiaan mitään!" se huudahti ja vilkaisi toista pistävästi. Häivä vilkuili kierona ympärilleen. Narttu oli valmiina pakenemaan salamana, sillä tappelussa se ei todellakaan pärjäisi. Se oli tosi.

Hurme katsoi toista ja kuunteli toisen vikinää suorastaan säälien. Ensimmäinen kommentti piti todellakin paikkaansa: Se tiesi olevansa itsevarma ja se tiesi tietävänsä paljon asioita. "Totta" Se tyytyi kommentoimaan tunkeilijan sanoihin, vaikka se tiesi, että toinen puhui todella siirappisesti.
Ärsyyntymismittari kuitenkin nousi jälleen hyvin korkealle, kun se näki toisen pistävän katseen. Uros tiesi, ettei se ollut vahva, joten toinen selvästi mielisteli niin että hunaja ja siirappi tihkui puheesta. Ei siinä mitään. Ainostaan tuo pistävä katse kertoi paljon tuosta kirppukasasta, eikä Hurme pitänyt siitä. Se ei halunnut tuollaista sutta hänen mailleen. Se oli uhka, suuri sellainen, vaikka ajatukset eivät hetkeen näkynyt mustaturkin ulkokuoressa. Sitten se sylkäisi sanat suustaan. "Olen katsellut sinua aivan tarpeeksi!" ja ilman mitään varoitusta se teki äkkiliikkeen tunkeilijan suuntaan. Se ei iskisi perille asti, vaan uhkaili ja louskutti leukojaan vain lähellä toista.

Narttu näki heti toisesta ettei se itse välttämättä voittaisi tätä erää. Että se joutuisi lähtemään. Ettei toisella ollut varaa tulla ärsytetyksi. Että sen kävisi pian huonosti. Sen Häivä huomasi hieman liian myöhään... Toinen oli jo ehtinyt ärsyyntyä tarpeeksi. Narttu hätkähti toisen varoittamatonta hyökkäystä. Se inahti heikosti ja kavahti taaemmas. Narttu painui vastahakoisesti maahan. Se yritti osoittaa ruumiinkielellään toiselle ettei aikoisi hyökätä vaikka toinen aikoisikin. Häivä kierähti kyljelleen ja siitä selälleen. Se kieriskeli hetken maassa pelokkuutta tavoitellen. Sitten se kierähti vatsalleen ja katseli hetken toista. "Voi, enkö ole Teidän mieleenne?" narttu kysäisi hunajaisesti. "Pitäisikö jatkaa matkaa?" se pohti mukamas itsekseen katsellen taivaalle. Sitten narttu peräytyi varovasti. "Mitäs sanotte?" se vingahti...

Hurme, jälleen kerran, tuhahti säälien. Se ei keksinyt enää keinoja edes ilmaisemaan lähes myötähäpeän tasolla olevaa aliarviointia toisesta. "Vai etkö ole mieleeni? Et ole!" Se ei kestänyt katsella toista. Toinen oli niin raukka ja säälittävä että ihan pahaa teki. Miten ihmeessä tällaiset raukat hakeutuivat aina sen seuraan? Seura tekee kaltaisekseen. Tämä ajatus ärsyttä ja jopa lähestulkoon kauhistutti nuorta sutta. "Pitäisikö jatkaa matkaa?! Pitäisikö jatkaa matkaa?!! Tietenkin sinun pitää jatkaa matkaa! Tämä on minun reviirini. Äläkä ikinä unohda sitä!" Se räyhäsi kuin viimeistä päivää. Hyvä ettei vaahto suusta tihkunut. Kuinka joku voi olla noin älykääpiö!

//perun sanani, kun sanoin näiden kahden sopivan yhteen tai jotain vastaavaa...//

Häivä tuhahti, itsekeskeinen mikä itsekeskeinen...Eihän luonteelleen mitään voi, sen se tiesi itsekin...Mutta hyvin epämiellyttävältä ja kopealta toinen siitä vaikutti, toki sekään ei ollut mitä ihaninta seuraa... Narttu tajusi että uros piti sitä hyvinkin typeränä sutena. Sitä se ei hyväksynyt. Ärsyttävä ja hyvin näyttelemisen hallitseva susi oli eri asia kuin typerä älykääpiö. Narttu tuhahti toisen kerran, tälläkertaa halveksivasti. Se vilkaisi urosta kyllästyneenä. "Typeryyden ja Ärsyttävyyden välillä on minusta huomattava ero. Huomaathan sinäkin sen?" se kysäisi vilpittömään sävyyn. "Taidan nyt mennä, ennen kuin viillät kalloni halki, sillä ilmeesi sanoo minullekin jotain..." narttu lausahti ja virnisti urokselle. Se käännähti ympäri ja lähti jolkottelemaan pois Hurmeen reviiriltä. Mennessään se vielä käänsi vaaleaa päätään ja hiukkasi toiselle: "Äläkä luulekkaan etttä unohtaisin sinut tai reviirisi! Muistan sinut ikuisesti!" Se jatkoi matkaasaan tietämättä itsekää mitä äskeisellä tarkoitti...

//kone ei oo koskaan näyttäny tätä punasella ku en ollu koskaan ees lukenu sun vastausta xO Anteeksi tää kamala viivästys //

Hurme ei hievahtanutkaan, kun toinen alkoi vihdoin vastata kunnolla takaisin. Kun toinen kääntyi pois, mustaturkki olisi voinut virnistää oikein leveästi. Noin suden kuului vastata toiselle sudelle. Ei mitään säälittävää vikinää, vaa kunnon puhetta. "Kyllä minä sen huomaan." Uros sanoi, vaikka Häivä oli jo varsin kaukana. Eipä sen tarkoitus ollutkaan, että toinen kuulisi sen kommenttia. Hurme
oli varsin ylpeä itsestään, kun toinen lausui viimeiset sanansa. Hah! Inhotkoon kaikki sitä, mutta silti kaikki tulisivat muistamaan sen siitä huolimatta.

Hontelohko susi katsoi toisen poistumista ylpeänä. Se oli häätänyt yksin rajarikkurin, rauhan rikkojan ja sen turvapaikan uhkaajan. Ylpeä mustaturkki merkkasi paikkansa vielä kerran ja kaivoi itselleen hieman syvempää makuualustaa ja laittoi uudelleen maate. Tällainen hösääminen otti voimille aikaajoin. Hetken päästä se oli jo koiranunessa, valmiina räksyttämään, jos joku erehtyisi turhan lähelle.

//Hurme haukk- kiittää ja kuittaa. ;) Kiitos mielenkiintoisesta pelistä! //

//xD kiitos itsellesi//