Liittyminen: Orkidea - Liitetty

((Asenneviaton tänne päin. :) Peli sijoittuisi Tammikuun loppuun ja alkuiltaan. Sijainti on Eteläinen nurmitasasnko joen ja reviirin rajojen lähettyvillä.))

Talvipäivä alkoi hiljalleen muuttua yöksi. Maisema hämärtyi ja eläinten ainut valo, kuu sai hangen hohkaamaan valkoisena. Tuuli ei ulvonut mutta oli sitäkin kylmempi. Joen pinta oli jäässä ja vesi lorisi liikkuessaan sen alla. Susien onneksi jokin suurempi eläin, ehkä hirvi tai karhu oli ylittänyt virran aiemmin päivällä ja rikkonut jäähän sen kokoisia aukkoja, että siitä saattoi juoda.
Säde kurotti kaulaansa ja latki hyytävän kylmää vettä. Se ei palaisi reviirin tähän osaan muutamaan päivään, eikä jatkuva lumen syöminen huvittanut.
Hukka nuoli mustia suupieliään ja lähti ylittämään tasankoa aikeissaan palata pesille. Alfa ravasi rennosti eteenpäin ja liike piti sen kehon siedettävän lämpöisenä. Säde joutuisi ehkä pysähtymään lepäämään, vaikka jollekin kohtaamispaikalle. Jos hyvin kävisi, se löytäisi jonkin kuolleen pikkueläimen matkalla. Viime jahdista alkoi olla aikaa, eivätkä rippeet riittäisi enää kovin kauaa. Onneksi kuitenkin Nuormetsällä oli toimiva metsästysryhmä, eikä talven tappamien eläinten raadot suinkaan menneet hukkaan.

Susi hidasti vauhtiaan. Aivan kuin tuuli olisi tuonut jotain uutta sen nenään. Vieras susi?
Säde ei nyt todellakaan jaksaisi ruveta pelleilemään joidenkin ruokavarkaiden kanssa. Se toivoi kääntyessään hajun suuntaan hartaasti, että oli erehtynyt tai että kyseessä oli liittymishaluinen susi.

(( Diidaa äää kesto hups anteeksi tavallaan ;o ))

Valkoturkkinen susinaaras jolkotteli hieman hädissään ympäriinsä, Surman inhottava tapaaminen oli todella motivoinut sen laumaanliittymis intoa. Nyt Orkidea etsisi Nuormetsän laumanjohtajan käsiinsä ja ennen sitä se ei lepäisi. Surman ääni kaikuili naaraan korvissa ja lupasi nirhata tämän seuraavalla kerralla kun kaksikko kohtaisi, jos Orkidea ei olisi liittynyt mihinkään laumaan ja se kuljeskelisi luvatta Surman reviirillä. Valkoturkin korvat ja kuono heiluivat sen pyöritellessä päättään ja etsien susien hajuja.

Yllättäen Orkidea haistoi vieraan suden. Naaras paransi ryhtinsä ja jähmettyi hetkeksi paikoilleen. Olikohan kyseessä joku Nuormetsäläinen? Vaiko Surman kaltainen ilkeä susi? Orkidea yritti pähkäillä päässään ja yritti uskotella itselleen, että kyseessä saattoi olla joku kiltti pieni susihukkanen, ei mikään vaarallinen. Ei, ei. Hiljaa ja varovasti valkoinen susi kulki eteen päin kohti suden tuoksua. Pian se erottikin toisen suden kauempana. Orkidea haukahti varovasti ystävällisen tervehdyksen.

((Ei se mitään. Orkidea vaikuttaa aika hauskalta tapaukselta. :D))

Säde epäröi hetken, mutta kohotti sitten kuononsa ja ulvoi pitkään ja mahtipontisesti. Siitäkin huolimatta, että se oli yksin, alfa ilmoitti vieraille susille, että tämä maa kuului Nuormetsän laumalle.
Säde kuuli jostain kaukaa kaiun tyttärensä Vinhan ulvonnasta. Tytär pyöri nykyään aina kuuloetäisyyden päässä Säteestä. Ehkä Vinha halusi paikkailla emonsa luottamusta ja hyvittää sen, ettei seisonut tuon rinnalla aiemmin.

Susi jatkoi matkaansa vainunsa ohjaamana ja käveli pian valkeaa vierasta vastaan. Toinen tervehti pirteästi.
Valkoturkki ei haissut laumalle, hyvä.
Säde käveli hitaasti lähemmäs mutta piti turvallisen etäisyyden. Alfa pörhisti karvansa ja nosti häntänsä ylös dominoiden toista tuijotuksellaan. "Millä asialla olet Nuormetsässä, laumaton?" susi kysyi. Se viesti koko olemuksellaan mahdistaan ja itsevarmuudestaan, mutta teki sen rauhallisesti ja samalla tarkastellen toista viileällä katseellaan.
Tämä on minun kotini. Täällä sinä et ole mitään.

'Taitaa olla alfa kyseessä, kuin noin ulvahtelee..', Orkidea arvasi, kun kuuli toisen ilmoittavan itsestään. Pienen pysähdyksen ja pohdinta ajan jälkeen vieras susi jo astelikin lähemmäs Orkideaa. Vaistomaisesti naaraan häntä painui alemmas kun sitä jännitti pitkästä aikaa uuden suden näkeminen, ennen se oli ollut vain mukavaa. Nyt ei ollut pelissä vain tervehdys vaan oikea tehtävä tehtäväksi.
Toinen ei vaikkuttanut uhkaavalta eikä päällekäyvältä raivopäältä, mutta jokin sai silti naaraan todella jännittyneeksi. Itsevarmuusko? Sitä Orkidealla ei koskaan ole ollut kamalasti, miltein yhtään, joten vastapuolen suuri itsevarmuus sai sen aina tuntemaan olevansa alakynnessä ja pahasti.

"O-olen halukas liittymään laumaan.", valkoturkki vastasi alfan kysymykseen. Se tunsi olonsa typertyneeksi, kun meni suoraan asiaan ja vielä ei-kiertelevällä vastauksella. "Olen Orkidea nimeltäni ja olen etsinyt laumaa aika pitkään. Satutteko te olemaan alfa?", sanat pulppusivat hullunkurisessa järjestyksessä naaraan suusta, mutta parempi se kai oli kuin olla hiljaa. Vaikka valkoturkki kuullostikin epävarmalta, se toivoi ettei toinen vain nauraisi sille päin naamaa vaan ottaisi tämän halun liittyä laumaan tosissaan.

Säde luki toisen elekieltä ja totesi, ettei Orkideaksi esittäytynyttä sutta tarvinnut kovistella sen enempää. Laumaton ilmaisi antautuvansa mutta oli jokseenkin pelästynyt. No, kukapa ei olisi?
Alfa nyökkäsi hitaasti. "Kyllä, nimeni on Säde ja olen Nuormetsän toinen alfa", narttu sanoi tasaisella äänenpainolla. Orkideasta oli vaikea päätellä mitään ulkonäön perusteella sen tuuhean turkin takia. Säde ei silti uskonut lihasmassan olevan sen vahvuuksia.
"Hyvä on. Kerro minulle, missä sinä olet hyvä. Miten olisit hyödyksi Nuormetsän laumalle?" alfa kysyi. Orkidean suojaväristä voisi olla hyötyä talvella, mutta siitä ei olisi iloa jos se ei osaisi käyttää sitä. Säde eikä varmasti Katalakaan halunnut yhtään kuollutta lihaa laumaan, varsinkaan talvella. Tämä talvi oli tosin poikkeus ja lauman jäsenmäärän takia alfat suhtautuivat vähän suopeammin uusiin susiin.

Säde rentoutui vähitellen ja katseli toista nyt jo lempeämmin. Orkidean tarvitsisi enää vakuuttaa alfa hyödyllisyydestään.
Valkoturkki herätti Säteessä myötätuntoa. Alfa otti joskus susia siipiensä suojaan, jos näki niissä piilotettua potentiaalia ja kykyä. Joskus entisestä kippurahännästä kehittyi pienellä rohkaisulla voimakas ja tasapainoinen laumalainen.
Alfalle itselleenkin oli annettu aikoinaan mahdollisuus.

(( asd sori tökkään pelii koko ajan ja blaah töks. Noh, sainpas kivasti vihdoin vastattua :D ))

Orkidea heilutti häntäänsä innoissaan, kun kuuli toisen tosiaan olevan Nuormetsän lauman alfa. Naaras hymyili toiselle susimaisesti ja nyökkäsi. Toisen kysymys sai kuitenkin valkoturkin hymyn hyytymään. 'Missä sinä olet hyvä. Miten olisit hyödyksi laumalle?', Säteen sanat kaikuivat sen päässä. Väistämättä valkoturkille tuli mieleen sen veljet, veljet jotka vain pilkkasivat Orkidean taitoja ja veljet jotka saivan naaraan tuntemaan itsensä täysin mitättömäksi ja turhaksi. Huonoksi, huonoksi kaikessa, varsinkin metsästyksessä. Asia painoi vieläkin naaraan sydämen päällä ja sai tämän apeaksi. 'Missä olet hyvä? -En missään.', Orkidean ääni sanoi päässään. Miten tilanteesta pääsisi eteen päin? Ei taitoja voi päästäkään keksiä, ei taitoja saa valehdella, mutta mitä jos on kokonaan taidoton? Huolitaanko silloin minnekkään? Vastaus selviäisi vain ottamalla siitä selvää, laittamalla itsensä likoon, hitto.

"Öh.. En oikein tiedä missä olen hyvä.", Orkidea tunnusti pienellä äänellä ja painoin päätään hieman alemmas. Into sen äänestä oli täysin poissa. "Olen todella huono metsästämään ainakin.", Valkoturkki sanoi ja nyt se jopa naurahti surkeudelleen. "Osaan vain olla lempeä kuin lammas ja pitää toisista huolta. Voiko se olla kyky?", Orkidea kysyi Säteeltä ja katsoi toista sutta syvälle silmiin kysyvällä ja alistuvalla ilmeellä. 'Tuskinpa.', Sanoi tyly ääni naaraan päässä. Mutta vielä pystyi katsomaan, jos Säde olisi toista mieltä.

Orkidea oli selvästi myös luonteeltaan epävarmaa tyyppiä. Mitä pahuutta se sitten olikin kokenut, sitä ei alfa tiennyt, mutta se päätti auttaa tuota löytämään vahvuuksia itsestään.
Susi katseli Orkideaa lempein silmin. "Toisista huolehtiminen on kaikkein tärkein taito. Ryhmä itsekkäitä susia ei ole lauma", Säde totesi. "Et ehkä ole kokenut metsästäjä, mutta sinä opit. Kuten kaikissa susissa, ne kyvyt ovat sinussa jossakin, niitä pitää vain harjoittaa."
Alfa hymyili rohkaisevasti toiselle. Huono metsästystaito ei ollut ongelma. Sen sijaan Sädettä huoletti Orkidean epävarmuus. Pystyisikö se pitämään puoliaan. Lyhyt oli se aika jossa valkoturkin pitäisi kerätä sen verran rohkeutta, että se kykenisi esimerkiksi puollustamaan omaa suupalaansa ja ehkä joskus vielä laumaansa.
Narttu lopetti pohdintansa hengähtäen kevytmielisesti.
"Sanohan, riittävätkö sinun rahkeesi, sinun tahtosi? Pystytkö suojelemaan laumatoveriasi tarpeen tullen? Jos joku yrittää viedä sinun lihasi, puollustatko sitä mikä sinulle kuuluu? Sillä lihaa sinä tarvitset ollaksesi voimakas ja siten voit kantaa kortesi kekoon."

((EDIT: "Lyhyt oli se aika"...Joku on vähän lukenut Jack Londonia eiku?! xD))

Orkidea katseli Sädettä pitkään, sen keho vapisi hieman jännityksestä, miten toinen vastaa? Nauraako se päin naamaa? Hymyileekö ja hyväksyykö se Orkidean vai esittääkö Säde jatko kysymyksiä?

Kun Säde avasi suunsa ja piti toisista huolehtimista tärkeänä taitona, Orkidea tunsi hyvää oloa sydämensä kohdalla, suden suuhun levisi pieni hymy ja silmissä pilkahti toiveikkaat tähdet. 'Olet oikeassa, toisia huomioonottavia susia ja äidillisyyttä, lempeyttä tarvitaan laumassa. Olenpas hömelö.', Naaras ajatteli, se kuunteli vielä loppuun kaiken mitä Säde sanoi, ennen kuin avasi itse suunsa. "Opin varmasti. Yhdessä on varmaan helpompi metsästää kuin yksin. Saan minä aina, ainakin melkein aina saaliin lopulta kiinni, siihen menee vain hieman aikaa. Pitäisi opetella nopeutta, kestävyyttä minulla on jo jonkin verran..", Orkidea kertoi. Jänikset ovat hirmu nopeita, mutta kun niitä tarpeeksi kauan jahtaa, ne väsyvät. Toki väsyy itse susikin, mutta kun joka kerta joutuu pitkään jahtaamaan, kestävyys todella kehittyy.

Yllättäen Säde kysyi, uskaltaisiko ja pystyisikö Orkidea puolustamaan laumatovereitaan ja pitämään puoliaan omasta osuudestaan. Nyt naaraan täytyi taas miettiä. Harvoin, itseasiassa ikinä, Orkidea ei ollut pannut paljoa vastaan ja oli usein alakynnessä. Mutta jos tulisi pakkotilanne.. Tottakai, ei Orkidea ikinä jättäisi ystäväänsä pulaan, ei ikinä. Silloin olisi pakko ja myös haluaisi puolustaa ystäväänsä. "Tottakai minä haluaisin ja puolustaisin laumatoveriaan, koska hänkin minua. Minusta on tärkeää pitää yhtä!", Orkidea sanoi varmasti. Sitten se loi katseensa maahan "..Jos minä olisin itse saalistanut jotain..", Naaras jäi taas miettimään hetkeksi, "..Yrittäisin ainakin puolustaa sitä, ellei vastustajani olisi selvästi minua vahvempin ja miltein tietäisin, että ei kannata alkaa taistelemaan.", Valkoturkki sanoi pohtivasti. Kyseistä tilannetta ei ikinä ollut ollut. Toivottavasti ei tulisi, tai jos tulisi niin toivottavasti vastustaja olisi yhtä vahva, tai heikompi.

Orkidea nosti katseensa alhaalta ja katsoi Sädettä silmiin.

Taas hieman epäröintiä loppua kohden, mutta Säde oli hyvillään kun Orkidea sanoi mielipiteensä niinkin päättäväisesti. Alfa nyökkäsi hyväksyvästi. "Minä tiesin että sinusta löytyy potentiaalia. Yhdessä metsästäminen ei ole niin raskasta, mutta sinun täytyy keskittyä samalla muiden tekemisiin", se sanoi tuuhean hännän alkaessa keikkua verkalleen puolelta toiselle. "Minä uskon sinuun. Tervetuloa Nuormetsään, Orkidea. Löydät kyllä paikkasi laumassa", Säde sanoi pirteästi ja tuli kevyin askelin lähemmäs. Se nuuski varovasti toisen kuonoa ja lonkan kohdalta heiluttaen häntäänsä ystävällisesti. "Tule, vien sinut pesille. Älä turhaan jännitä muita laumalaisia, he ovat kaikki olleet joskus itsekin uusia. Tapaat varmasti myös Katalan, toisen alfan", susi jutteli ja astui pari askelta pesille päin.
Laumassa alkoi olla susia jo tarpeeksi. Alfa tiesi, että sen täytyisi asettaa tiukemmat kriteerit seuraaville pyrkyreille. Hänestä tulee vielä jotain, Säde ajatteli vilkaistessaan Orkideaa sinisillä silmillään.

Orkidea nielaisi ja sen sydän takoi. 'Mi-minä tosiaan tein sen! Mitä onnistuin!', Naaras riemuitsi. Säteen sanat saivat sen uskomaan enenmmän itseensä ja yrittämään täysillä. "Oh, kiitos. Kiitos, Säde. Olen- olen aivan sanaton..", Orkidea sanoi ja hymyili, se nyökkäsi kiitokseksi Säteelle ja katsoi tätä silmät täynnä onnellisuutta.
"Mennään vain! Hui, jännittävää tosiaan. En muista milloin viimeksi olen ollut laumassa, silloin kun synnyin? Kauan sitten, olen todella innoissani, mutta jännitää.", Naaras sanoi. Se lähti seuraamaan Sädettä pesille ja vatsassa oli pieniä, ihania perhosia.

((Jeeee :3 ! ))

((Haha onnitteluni molemmille. :D))