Viimeinkin perillä! (kutsupeli susu & Toivo)

//No niin nyt päästään itse asiaan x) //

Tähdet olivat jo kavunneet taivaankannelle, kun Aarnimetsän laumasta juuri eronnut narttu askelsi kohti tuntematonta reviiriä. Luumu huokaisi syvään, mutta onnellisena. Aarnimetsän laumasta eroaminen oli ottanut koville, mutta nyt se oli kulkemassa polkua joka sille oikeasti kuului. Narttu tiesi sen. Siksi se ei antanut väsymyksen häiritä menoaan. Onneksi Ruusu oli neuvonut sille reitin, sillä muuten se olisi jo aivan pyörällä päästään. Eihän sinne muuta mahtunutkaan kuin se yksi tietty ajatus...

Luumun sydän pomppasi kurkkuun kun se haistoi ensimmäisen tuoksumerkin, joka kuului varmasti Toivolle. Neiti painoi kuononsa maahan ja lähti innokkaasti etsimään seuraavaa. Pian se löysikin sen ja oli pakahtua onnesta, vaikka pelkkä tuoksuhan se vain oli. Väsymys oli jo hetkeksi unohtunut, mutta nyt se palasi kolottamaan nartun jäseniin. Voisinkohan levätä hetken, Luumu pohti, olihan se sentään taivaltanut koko päivän. Haukotellen se laskeutui makuulle ja painoi päänsä etusiensa väliin. Ei aikaakaan kun neiti oli unessa.

Sillä ei edes käynyt mielessä että se ei välttämättä löytäisi Toivoa...
Vaan Toivo sen.

Vaaleaturkkinen alfa jolkotteli reviirinsä rajoilla ja vahvisti vanhimpia raja merkkejä, sekä varmisti ettei kukaan ulko puolinen olisi lauman alueella. Yön hämärissä uroksen kirsuun kantautui tuttu tuoksu, mutta Toivo ei muistanut kennelle tuo kuului. Alfamme päätti selvittää miksi kyseinen hukka liikkui reviirin lähellä, sen rauhallinen jolkottelu oli vaihtunut rivakkaaseen ja uroksen häntä heilahteli rytmikkäästi puolelta toiselle.

Hetken kuluttua se löysi nuoren näköisen nartun nukkumasta, pian se tunnistikin nartun Luumuksi ja sen häntä heilahti iloisena. Toivo haukahti kimakasti jotta saisi toisen hereille, jos toinen ei herännyt vielä siittä se kävi tönäisemässä Luumua kylkeen käpälällään ja pakitti sitten muutaman askeleen jääden katsomaan toista. Alfa seisoi ylväänä ja vakaasti, olemus kertoi itsevarmuudesta sekä ystävällisyydestä. Korvat sojoittivat eteenpäin ja häntä heilahteli selkärangan tasolla.

Toivon haukahdus riitti herättämään Luumun, se avasi unisesti toista silmäänsä. Kun se tunnisti tutun tuoksun, se oli jo jaloillaan. "Toivo!" neiti huudahti ilahtuneena. Sen häntä vispasi puolelta toiselle. "Olen etsinyt sinua koko tämän pitkän päivän! Ja sehän siinä hassua onkin etten löytänyt sinua...vaan sinä minut!" se jatkoi hieman nolostuen. "Olen pahoillani. Ei tarkoitukseni ollut nukahtaa..." Luumu selitti, mutta tunsi sen turhaksi. Toivo kyllä muistaisi millainen säheltäjä se oli. Narttu askelsi hieman lähemmäs urosta, sen häntä heilui edelleen. "Mukavaa nähdä taas" se lausahti ja hymyili Toivolle koko sydämestään.

"Niin, olihan minulla asiaakin.." Luumu havahtui ja kohdisti katseensa takaisin Toivon silmiin. Se toivoi ettei se nyt mokaisi. Ihan koska vain muulloin, muttei nyt. Ei nyt. Tämän uroksen edessä se tulisi mokaamaan satoja kertoja, mutta tätä narttu ei vielä tiennyt.

Toivo katsoi Luumua hieman hölmistyneenä pää kallellaan ja kysyi "Miksi nukahtamistasi anteeksi pyydät? Eikös se ole luonnollinen asia väsyneenä?" Toivonkin häntä heilahteli rauhallisesti puolelta toiselle "Sinuakin on mukava nähdä" Uros lausahti lempeästi.

"kerrohan toki, Luumu hyvä" Sen ruskea silmä pari tiiraili toista uteliaana ja se häntä heilahteli edelleen puolelta toiselle, uros laski takamuksensa maahan ja jäi odottamaan toisen lauseita.

//Edit: viimein ja sori unohdin ihan että miun piti jatkaa ja tästä vaivaisesta jatkostakin tuli kamalan lyhyt o.o//

Jatkuuko..?

//oho sori olin kokonaan unohtanut tämän! //

Luumu hieman nolostui Toivon läsnäolossa, mutta kun uros kertoi, että siitäkin oli mukavaa nähdä narttua, vaaleaturkki ryhdistäytyi. Kun alfa kehotti narttua jatkamaan, toinen sulki hetkeksi ruskean silmäparinsa keskittyäkseen.
"Niin..." Luumu aloitti avaten silmänsä, "Erosin juuri vanhasta laumastani, mutta kuulin eräältä Pilvi-nimiseltä nartulta että sinulla on lauma" se jatkoi tyynenä, mutta silti nartun sydän takoi. "Pitääkö tämä paikkansa..?" Vaaleaturkki tarkkaili Toivoa herkeämättä tummilla silmillään.

"Jos niin on, olisiko sinulla mitään sitä vastaan, jos liittyisin..?" Luumu kysyi varovasti hetken kuluttua. Narttu huokaisi helpotuksesta, nyt se oli sanottu. Miksi kaikesta pitää tehdä niin hankalaa... se pohti tuskastuneena. Se odotti kärsimättömänä Toivon reaktiota.