Metsä herää eloon // Loppu//

// Noniin...susu98 tänne sitten vain :) //

Siro tuuhea turkkinen narttu kulki puiden katveessa. Vaalea turkki hipoi maastoa nartun kävellessä hiljaksiin eteen päin. Päivä oli ollut suhteellisen lämmin vuodenajan huomioiden. Kastehelmi piti keväästä. Kevät tiesi lisää ruokaa, lämpimämpiä säitä ja luonto heräsi eloon kylmän talven jälkeen. Illan viileä tuuli hipoi hennosti nartun valkeaa turkkia. Kastehelmi kuunteli luontoa korvat käännyillen ja haisteli metsän tuoksuja. Se kuunteli lintujen huoletonta laulua ja tassutteli samalla hiljaksiin eteenpäin. Sitten Kastehelmi sai vainun. Ensin tuoksujälki oli heikko, mutta pian narttun terävä kuono tulkitsi sen tuoreeksi metsäpeuran jäljeksi. Mikä onni. Narttu oli jo nälkäinen syötyään viimeksi paria päivää aijemmin. Eikä saalis silloin ollut hassua jänistä isompi. Kastehelmi vetäisi kehkot täyteen ilmaa haisttellen kaikkia sen tuoksuja. Peura. Eikä muiden susien hajua. Narttu ei siis ollut lauman reviirillä. Korvat eteenpäin käännettyinä ja silmät lujasti edessä narttu lähti hölkkään pitkin peuran hajujälkeä.

Hetken kuluttua narttu sai sen jo näkökenttäänsä. Yksi laumasta liian kauas eksynyt peura kävi sille oikein hyvin. Narttu hivuttautui tuulen alapuolelle maahan painautuneena. Kastehelmi mittaili tulevaa saalistaan tarkasti, ei kovin suuri yksilö. Narttu ei ollut itsekkään kovin kookas tai lihaksikas, mutta totesi kuitenkin kaatavansa tämän suhteellisen helposti. Kastehelmi hivuttautui hitaasti lähemmäs ja valmistautui loikkaan. Silloin peura nosti päätään kuin vaaran aavistaneena, mutta se oli jo liian myöhäistä. Vaalea susi loikkasi sen selkään ja iski hampaansa kiinni lämpimään lihaan. Kauhistunut metsäpeura yritti irrottautua ja juosta, mutta lapaa vahingoittanut ja nyt kaulaan tarrautunut susi esti sen. Kastehelmi painoi peuran maahan ja antoi tälle kuolin pureman kaulaan. Sen enempää odottamatta narttu tarttui peuran kylkeen ja repäisi itselleen ruokaa. Kastehelmi söi nopeasti ja tultuaan täyteen jäi nuoleskelemaan suun pieliään ja tassujaan. Se oli tyytyväinen saamaansa saaliiseen eikä muistanut tarkkailla ympäristöä niin huolellisesti saatika tarkistaa ettei jahdissaan ollut ajautunut liian lähelle laumojen rajoja.

//Täältä tullaan :D //

Valkea narttu oli viimein uskaltautunut reviirin rajoille itsenäisesti, Orvokki nuuhki koko ajan tarkkaavaisesti ilmaa. Narttua jännitti ja hieman pelotti olla näin lähellä rajoja yksin, mutta se halusi näyttää että pystyy auttamaan laumaansa. Orvokki oli taistellut tiensä läpi suuresta elämän muutoksesta, nartun kuulo oli suurena apuna tässä. Valko turkki kuunteli lintujen iloista laulua uuden elämän alusta, kaikki alkoi uudestaan, luonto aloitti uutta elämää samoin monet eläimet. Orvokki ei voinut olla odottamatta kesää innolla, silloin kaikki olisi helpompaa ja luonnossa tuoksut rauhoittuisivat.

Hetken aikaa narttu oli jolkotellut eteenpäin kunnes sen kirsu kertoi vieraasta sudesta ja samassa se haistoi peuran raadon. 'Varas!' oli ensimmäinen ajatus nartun päässä. Sittemmin narttu ajatteli 'miten toimin, menenkö yksin vierasta vastaan?' pienoinen paniikki käväisi nartun sisällä, mutta se lähti kuitenkin päättäväisesti matkaan. "Kyllä minä yhden voron hoitelen, kunhan toinen ei käyttäydy vihamielisesti" Orvokko sanoi itselleen päättäväisesti.

Orvokki kiiruhti vauhtiaan ja alkoi lähestyä hajujen lähdettä. Narttu hidasti rauhalliseen jolkotteluun ja ulvahti kuuluvasti varoituksen saapumisestaan. Valkean suden niskaviluset olivat pystyssä vaiston varaisesti pää lähellä maata, jotta se voisi kuulla toisen askeleet.
"Kuka olet ja mitä teet täällä, olet varkaissa eikö niin?" Orvokki sanoi hieman syyttävästikin, se oli vierasta käytöstä nartulle ja johtui hieman epä varmuudestakin. Vaikka narttu yritti peitellä epävarmuuttaan sen saattoi huomata.
Orvokin tyhjä, mitään näkemätön katse hapuili jossain siellä missä vieras susi oli.

Valkean nartun puuhan keskeytti ulvahdus joka kertoi vieraan suden läheisyydestä. Kastehelmi pomppasi ketterästi jaloilleen ja kääntyi kohti saapunutta valkoista narttua. Kastehelmen häntä kohosi ja korvat kääntyivät suoraan toista kohti. Nartun eleet eivät kielineet vihamielisyydestä, joskin ne olivat varmoja eivätkä missään nimessä alistuvia. Kastehelmen tarkkaavaiset silmät tutkivat narttua. Toinen oli kaulttaaltaan valkoinen ja hentoa ruumista näkyi peittävän pörheä turkki. Kastehelmen hämmästykseksi toinen piti päätään alhaalla, muttei silti vaikuttanut mitenkään alistuvan, päin vastoin. Mutta hienoinen epävarmuus toisessa ei jäänyt Kastehelmeltä näkemättä.

Toisen puhuttua Kastehelmelle tämä ensin hämmästyi ja sitten hieman ärsyyntyikin. Usein niin pehmo narttu näytti nyt lujaa puoltaan. "Varkaissa?" Se pikemminkin totesi kuin kysyi tympeänä. "Mutta tämähän on valtaamatonta maata." Heti sen sanottuaan narttu vetäisi ilmaa keuhkoihinsa ja heti se saattoi haistaa vieraan suden, omansa ja peuran raadon hajuun sekoittuneet susien hajut. Voi ei narttu ajatteli. Se oli sittenkin lähellä toisten rajoja. Heti silloin sen ärsyyntyneisyys kaikkosi. Toinenhan vain puollusti reviiriään, kovin kärkkäästi tosin. Kastehelmen häntä vajosi ja pää laskeutui alistuvana alemmas. Nämä eivät olleet kovin yleisiä eleitä alistumattomalta nartulta, mutta nyt se tiesi että oli itse se, joka oli väärässä paikassa. Tosin eleet olivat niin pieniä että riittivät tuskin kertomaan, ettei narttu ollut uhka. "En taida vielä olla reviirillänne asti." Kastehelmi oletti hiljaa. "Peura tuli toisesta suunnasta, en ole varkaissa." Se jatkoi päättäväisenä. Narttu vilkaisi toista ja ihmetteli hieman tämän katsetta, joka oli kiinnittynyt Kastehelmeen vasta tämän puhuessa. "Nimeni on Kastehelmi." Se sitten lisäsi.

Orvokki yritti pitää katseensa epä toivoisesti toisessa, haju kertoi toisen mielentilasta. Vieras susi oli narttu ja suhteellisen nuori yksilö. Orvokki haistoi toisesta varmuutta, mikä sai valkoturkin hieman varovaisemmaksi. Jos taistelemaan joutuisi ei sokealla nartulla olisi mitään mahdollisuuksia, mutta se taistelisi silti.
"Tämä ei todellakaan ole vapaata maata, täällä asuu Nuormetsän lauma." Orvokki sanoi varoittavasti ja piti häntäänsä korkeammalla, narttu antoi kuitenkin niskavilustensa hieman laskea. Nartun lihakset olivat jännittyneitä, vaikka muut eleet eivät olleet hyökkääviä.

Valkea turkki kuunteli tarkasti toisen hengitystä ja haukuntaa, toisen kertoessa miten oli päätynyt tänne narttu mietti mitä sen pitäisi tehdä. "Sinun ja minun onneksi tämä on vasta raja maastoa" Narttu lausahti jo rennommin kun hastoi toisenkin rauhoittuneen. Toisen nimeä valkoturkki maisteli suussaan ja haukahti sitten ystävällisesti "Se on kaunis nimi, minä olen Orvokki" valkoturkki heilautti hieman häntäänsä, mutta piti sen hieman koholla silti. Edelleen nartun pää oli matalalla jotta Kastehelmi ei pääsisi yllättämään sitä.

"Onko laumattomilla vähän saalista, kun näin läheltä rajoja tulit sitä hakemaan?" Narttu kysäisi ystävällisempään sävyyn, varuillaan se silti oli vaikka hieman rentoutuikin. Orvokki ei huomannut kun sen katse alkoi seilata kauemmaksi Kastehelmestä senkutti sekuntilta.

Kastehelmi tutkaili narttua nyt rauhallisemmin tämän puhuessa. Valkean harmaa narttu kallisti päätään hieman kuunnellessaan. Nuormetsän lauma, kyllä Kastehelmi siitä oli aijemmin kuullut, eikö ollutkin? "En tosiaankaan tiennyt." Se vielä vahvisti hieman pahoitellen. Toinen narttu näytti keskittyvän kuuntelemaan ja haistelemaan Kastehelmeä suoran katseella tutkimisen sijaa ja se hieman ihmetytti nuorta narttua, mutta tämä jätti sen omaan arvoonsa, joskin tutki toisen seilaavaa katsetta. Toisen vahvistaessa että oltiin rajamaastossa Kastehelmi hieman henkäisi. Ei se siis ollut ihan reviirille asti eksynyt, vaikkakin mennyt liian lähelle. Vieraan nartun äänen sävyn muututtua hieman rennommaksi Kastehelmi heilautti häntäänsä leppoisasti ja heilautti korviaan. "Nätti sekin." Se sitten vastasi leppoisasti nartun esittäydyttyä. Orvokin tiedustellessa ystävällisemmin ja rennommin laumattomien saalis määrästä Kastehelmi mietti asiaa itsekkin hetken. Tietenkin laumattomilla oli vähemmän saalista kuin laumoilla, mutta ei neiti vain sen takia olisi tänne asti tullut. "No en voi väittää että sitä paljon olisi, mutta tänne eksymiseni taitaa johtua siitäkin etten ole ollut täällä vielä kovinkaan kauaa, joten minulle laumojen rajat ovat vähän häälyviä." Itsevarma narttu vastasi suoraan. Olihan se tarkkana ollut, aina siihen asti kun oli saanut vainun saaliistaan.

Kastehelmi yritti luoda katsekontaktia toisen kanssa, muttei onnistunut. Hetken narttu katseli mietteliäänä Orvokkia. Miksi se ei katsonut suoraan lauman rajoille saapuneeseen narttuun? Miksi se piti päätään alhaalla kuin kuullakseen paremmin. Sitten Kastehelmi ymmärsi. Näkikö toinen? Oliko se sokea? Johtuiko hienoinen epävarmuus siitä ettei Orvokki voinut nähdä saapunutta. Niin se täytyi olla. Sitten Kastehelmi ymmärsi ettei Orvokki siis tiennyt tämän pienoisista alistuvista eleistä, kun ei kerran nähnyt niitä. Niimpä Kastehelmi päätti tehdä selväksi ettei ollut vihamielinen ja henkäisi kuuluvasti, istuutui alas ja nuolaisi tassuaan. Vaikkei Orvokki voisi häntä nähdä tämä kyllä kuulisi mitä Kastehelmi teki. Narttu rentoutui täysin, toinen ei vaikuttanut halukkaalta tappelemaan, joten jos se tiesi ettei Kastehelmikään halunnut niin monelta väärinkäsitykseltä saatettaisiin välttyä. Hetken Kastehelmi oli hiljaa ja tutki kevään eloon herättämää ja illan viilentämää metsää. "Kun tuo kaadettu peura tuossa nyt kerran on ja lihaakin on jäljellä niin syö vain ihmeessä jos on nälkä." Kastehelmi sitten tarjosi kaatamaansa metsäpeuraa, jota ei ollut syönyt kokonaan.

Orvokki kuunteli tarkkaan ja nuolasi tummia huuliaan rauhallisesti, sekä ymmärryksen merkiksi. Kastehelmen kehuihin narttu vastasi hieman ujosti kiittäen hännän heilautuksella, ei sanoilla. Surullisen sininen katse seilasi ja narttu päätti kertoa toiselle nartulle olevansa sokea, hieman sitä vielä hermostutti. "Varmasti, minullakin on asia mikä saa itseni tuntemaan uudeksi täällä. Tai siis kaikki on vain niin uuta ja vierasta" Orvokki vikisi hieman epävarmana, mutta kuullessaan toisen rauhallisen alistuvat eleet narttu rauhoittui entisestään ja saattoi itsekin istahtaa alas.

"Kuules, minä haluaisin kertoa yhden jutun" narttu aloitti hieman hiljaisella äänellä, mutta jatkoi sitten "Minä... Se kun sanoin että elämäni on muuttunut kovasti, niin tarkoitin sillä sitä että eräs musta uros." Orvokin ääni vaikeni hetkesi hieman surullisena. "Se musta uros vei näköni, olen sokea" Orvokki sanoi ja surullinen katse kaarteli vain lisää.
Orvokki piti päänsä matalalla ettei vain toinen saisi päähänsä hyökätä kun heinto narttu kertoo heikkoutensa näin avoimesti.

Kastehelmi kuunteli Orvokkia myötätuntoisena tämän kertoessa näön menetyksestä. Siitä oli varmaan vaikea puhua. Valkea narttu tutki nyt lempein silmin Orvokkia. Tämän sininen katse oli surullinen, mutta myös kaunis. Nartun hento olemus ja siro ruumis olivat myös kauniita. Kastehelmi tutki Orvokkia nyt aivan toisin silmin. Hieman ujolta, mutta silti vahvalta vaikuttava Orvokki oli aivan erilainen kuin Kastehelmi itse. Valkea narttu puhui suoraan, oli itsevarma, rohkea ja utelias. Mutta joskus se arvosti toisten erilaisuutta, lempeyttä ja hiljaisuutta, jota siitä itsestään löytyi niin vähän.

"Saat varmasti tukea laumaltasi, ystäviltäsi. Opit elämään sen menetyksen kanssa." Kastehelmi huokaisi surullisena. "Tiedän kokemuksesta että menetykset ovat raskaita ja tulevat yllättäen, mutta niistä voi selvitä. Ne eivät ole loppu." Nartun ääni oli lempeä ja apea Kastehelmen haikaillessa menneisyyttään. Äitiään jota ei oppinut tuntemaan, isäänsä jota ei koskaan ollut nähnyt, sisaruksiaan, joita ei Kastehelmelle ollut edes koskaan ollut, ystäviään jotka oli hylännyt. Niin paljon menetyksiä jo niin nuorena. Välillä nartun olo oli toivoton. Kuin elämä olisi pelkkää tuskaa. Mutta Kastehelmi oli oppinut taistelemaan, elämään menetyksen kanssa, vaikka se ei vähentänyt kaipausta yhtään. Toinen valloittava tunne oli viha. Miksi tältä nuorelta nartulta oli riistetty näkö.

Kastehelmi katseli illan taivasta, jolla ei enää ollut lämmittävää aurinkoa, muttei vielä tuikkivia tähtiäkään. Valkea narttu ravisti päätään kuin karkottaakseen ikävät muistot ja siirsi taas kirkastuvan katseensa valoisan metsän yli liuttaen Orvokkiin.

//Taidan tulla tähän väliin jos sopii :)

Tummaturkkinen narttu hiiviskeli puiden lomassa ääneti. Se harkitsi jokaisen askeleensa tarkoin, ettei olisi pitänyt meteliä. Hitaasti mutta varmasti se laskeutui matalaksi ja jännitti kaikki lihaksensa. Sitten narttu loikkasi. Valkoinen hännänpä vilahti vauhdikkaasti pensaikkoon, mutta susinarttu oli vieläkin nopeampi. Se puraisi nopeasti jänikseltä niskat nurin, ettei saalis olisi päässyt karkuun. Noen korvat heilahtivat tyytyväisenä, viimeinkin kunnon ateria!
Tummaturkki nappasi saaliin leukoihinsa hetken levättyään. Sitten Noki lähti taivaltamaan kohti auringonlaskua. Taivas punertui ja värjäsi pilvet vaaleanpunaisiksi hattaroiksi. Narttu huokasi tyytyväisenä jolkotellessaan. Ilta voitti päivän, sillä musta turkki keräsi mukavasti auringonvaloa... Ja lisäksi auringonlaskut olivat kauniita. Neiti tutkaili ympäristöään valppaana kirkkaankeltaisilla silmillään, sillä ei ollut vaikeuksia keskittyä moneen asiaan kerrallaan.

Pian maisema muuttui vieraammaksi. Noki ei silti hätilöinyt vaan jatkoi tyynenä matkaa etsien suojaisaa koloa jossa voisi nauttia ateriastaan. Se ei tosiaankaan kaivannut muita susia, jotka olisivat vain vieneet sen ruuan... Samassa neiti tunsi kuonossaan vieraan suden heikon tuoksun. Tummaturkki tihensi askeleitaan, vaikka sen pitkiä jalkoja puuduttikin jo. Se painoi mustan kuononsa maahan haistaakseen lisää tuoksuja.

Hetken kuljettuaan katse maassa Noki tunsi hajun äkkiä voimistuvan. Se kohotti päänsä nopeasti. Suden kulku pysähtyi kuin seinään. Sen edessä, vain vähän matkan päässä, lepäili kaksi valkoturkkista narttua. Ne olivat varmasti jo huomanneet hänet... Noki veti syvään henkeä ja otti pari varovaista askelta kohti kaksikkoa.

//eiku ei sovi XP Joo sopii :D//

Valkea narttu haistoi Kastehelmen hajussi hiuksen hienon muutoksen ja päätteli siittä että toinen alkoi ymmärtää Orvokin käytöstä paremmin. "Saaliista puheen ollen minun ei kiitos vain ole juuri nyt nälkä, mutta jos sopii voisin viedä siitä vähän lauman syötäväksi" Hento ääni kysäisi hieman ujosti. Kastehelmen puhuessa menetyksistä narttu heilautti häntäänsä ymmärtävästi ja nuuhki ilmaa jälleen tarkemmin. "Tottahan toki saan tukea laumalta, mutta en olisi tässä laumassa ilman sisareni ja erään kohteliaan uroken apua. Sisareni tunsi tämän nykyisen ystäväni ja toi minut hänen luokseen sokeutumiseni jälkeen, ystäväni auttoi minut tähän laumaan. Muuten olisin voinut mennä sisareni mukaan mutta tämä asui pienessä laumassa vuorilla, eikä uskaltanut ottaa minua mukaansa." Valkea turkki kertoi hieman omasta menneisyydestään, mutta sitten se tajusi toisen kuulostavan hieman surulliselta ja kysyin ystävällisesti "Saanko kysyä että mitä sinä olet menettänyt?" Orvokki luimisti korviaan nolona kun kysyi noin suoraan, mutta se halusi tietää.

Yllättäen valkeaturkki haistoi uuden tuoksun, suden tuoksun. Orvokki nousi nopeasti ylös ja laski päänsä taas alas, että kuulisi jokaisen äänen ympärillään. Pieni epävarma murina kantautui nartun kurkusta, sen kuullessa mistä suunnasta susi tuli. Kääntyi narttu kokonaan tätä kohti ja nosti hieman niskavilusiaan kysyen "Kuka olet ja mitä teet täällä?" Orvokki yritti rauhoittua, mutta vieras susi tuntui epämukavalta varsinkin kun se ei ollut reviirillä ja oli tavallaan kahden vieraan suden kanssa. Vaikka uskoikin ettei Kastehelmi hyökkäsi sen itsensä kimppuun.

"Vie toki" Kastehelmi vastasi toiselle leppoisasti tämän kysyessä peuran raadosta. "En minä sillä enää mitään kuitenkaan tee." Narttu lisäsi sitten. Kastehelmi haisteli luontoa rauhallisena kuunnellessaan Orvokkia ja tämän kertomusta menneisyydestään. "Mukavaa, että sisaresi ja tämä kohtelias uros saivat sinut tähän laumaan." Se otti kantaa asiaan. Aina oli yhtä ihanaa kun tapasi jonkun ystävällisen suden. Orvokin kysyessä mitän Kastehelmi itse oli menettänyt, tuttu suru palasi nartun mieleen. Kastehelmi kuitenkin työnsi tunteen taka-alalle muistellessaan pentuaikoja. Narttu muisti jotain emästään ja tämän tavoista, mutta suuri osa oli painunut unholaan jo aikoja sitten. Laumassa narttu oli kuitenkin ollut aika onnellinen. Toinen ei ollut kysynyt nartun menneisyydestä vaan menetyksistä, joten Kastehelmi mietti hetken mitä sanoisi. Lopulta se vastasi "Emäni kuoli kun olin vasta pentu, sisaruksistani tai isästäni en ole koskaan kuullut. Olisin niin kovin halunnut oppia tuntemaan minulle niin rakkaan mutta tuntemattoman emäni." Kastehelmi haikaili. Kukaan muu täällä, tässä paikassa ei tiennyt nartun menneisyyttä tai tämän menetyksiä, mutta mitä asiaa turhaan salailemaan. Mennyt oli mennyttä, sitä ei voinut muuttaa.

Uuden suden hajun tavoittaessa nartun valppaan kuonon Kastehelmi ponnahti ylös ja kääntyi kohti tulijaa. Valkea narttu tiesi Orvokin reagoineen tulijaan ja kuulikin vierestään pian tämän napakan kysymyksen. Edes tajuamattaan Kastehelmi oli asettunut sokean Orvokin viereen. Nyt narttu tutki tummaa tulijaa. Nartun katse ei siirtynytkään mustasta nartusta, joka heitä oli lähestynyt. Kastehelmen korvat olivat kohti tulijaa, häntä oli noussut, kuten myös pääkin. Kastehelmi ei luopunut uljaasta olemuksestaan, vaikka tiesi että oli aivan samanlailla kuin saapunutkin väärässä paikassa, lauman rajoilla.

Noki ehti astua vielä pari askelta eteenpäin, ennen kuin toinen vaaleista susista ponnahti pystyyn. Narttu huomasi, että tämä piti päätään kummallisesti alhaalla. Sitä hieman hermostutti, sillä se ei osannut tulkita tuota elettä. Samassa toinenkin susi oli pystyssä, valmiina tukemaan ystäväänsä. Niin neiti ainakin oletti. 'Toivottavasti tästä ei kehity mitään pahempaa...' se tuumi, 'En pärjää yksin kahdelle sudelle!' Noen korvat kääntyivät vieraita kohti kun se kuuli selvästi pienemmän nartun terävän kysymyksen.
"Nimeni on Noki" se haukahti ja samalla jäniksenraato tipahti sen suusta märkään maahan. "Ja en ole tietääkseni kenekään reviirillä" Noki jatkoi hieman terävämmin, mutta ei osoittanut muita hyökkääviä elkeitä.
Narttu kumartui nostamaan saaliinsa maasta. Sitten se jolkotteli lähemmäs kaksikkoa. 'Mitä?' Noki sävähti, 'Miten oikein uskallan..?' Ei se ollutkaan niin heikko ja huono, kun narttu vain jaksoi uskoa itseensä. Ja tänään se päätti uskoa. Kaksi valkoista ja yksi musta... Ajatus hieman huvitti narttua.

"Entä te?" Noki pysähtyi muutaman turvallisen metrin päähän susista. "Keitä te olette?"

Orvokki seisoi tiukasti paikallaan ja tunsi kuinka uusi tuttavuus asettui valkoturkin vierelle, se toi hieman turvallisuuden tunnetta. Siltikään se ei kyennyt täysin luottamaan vieraaseen, vaikka Kastehelmi olikin todella mukava susi. Narttu yritti saada siniset silmät osoittamaan vierasta kohti, mutta se oli vaikeaa ja onnistuikin kunnolla vastakun toinen puhui. "Minusta olet liian lähellä Nuormetsän reviiriä" se murahti äsken Noeksi esittäytyneelle sudelle, valkea narttu ei pitänyt lainkaan tämän suden läsnä olosta sillä toinen ei vaikuttanut yhtä leppoisalta kuin Kastehelmi.
"Minä olen Orvokki" Narttu kuitenkin esittäytyi hieman ujommin. Toisen tullessa lähemmäs nartun murina vain yltyi ja niska viluset kohosiva takaisin ylös. Keväisten tuoksujen seasta narttu saattoi haistaa jäniksen "Varas!" henkäsi narttu. 'Miksi kaikki ovat tänään täällä saalistamassa?' Mietti valko turkki mielessään.

//Sori lyhyys mut tuli kiire :( //

Kastehelmen korvat kääntyilivät välistä Noeksi esittäytyneeseen narttuun ja Orvokkiin, näiden käydessä lyhyttä sananvaihtoa. Kastehelmi piti eleensä varmoina ja tarkkasi toista tämän tullessa lähemmäs. Valkea narttu Kastehelmen vieressä varoitti Nokea tulemasta lähemmäs, mutta Kastehelmi oli luottavaisempi. Heillä oli ylivoima. Joskin Kastehelmen ei toki olisi kuulunut olla siellä eikä Orvokki voinut luultavasti laskea Kastehelmeä puolelleen sillä olihan narttukin tunkeilija lähellä rajoja. Mutta silti Kastehelmestä tuntui ettei turhaa pelättävää olisi, joskin narttu oli toki valpas. Kastehelmi ei jäänyt keskustelussa sivummalle vaan tunki mukaan esittäytyen. "Minä olen Kastehelmi." Nartun ääni oli itsevarma ja kuuluva. Se ei maininnut siitä mitään kuuluiko laumaan vai ei, sillä se ei nähnyt tarvetta ilmoittaa asiasta. Joskin toinen varmaan haistaisi ettei Kastehelmi kantanut turkissaan lauman tuoksua.

Kastehelmi jännittyi kuullessaan Orvokin syytöksen. Niinhän valkea narttu oli Kastehelmellekkin aluksi sanonut. Syyte ei ollut täysin perätön, sillä olihan toisellaan jänis mukanaan. Mutta mikään ei vielä kuitenkaan kielinyt siitä että saalis olisi haettu nuormetsän saalistusmailta tai reviiriltä. Joskin läheltä niitä luultavasti. Mutta niinhän Kastehelmenkin peura oli. Kastehelmi ei enää sanonut mitään, tutki vain toisten eleitä ja reaktioita.

Samalla se tunsi kuinka viileä tuulahdus kaivoi tiensä tiheän turkin läpi. Joskin ilta oli lämpimän keväinen eikä tuulikaan ollut kova. Välistä nartun keskittyminen toisiin herpaantui hieman sen tutkaillessa metsää ja kevään tuoksuja. Mutta pieninkin äkkinäinen liike palautti aina nartun täyden huomion seuralaisiinsa.

Noki kallisteli tummaa päätään kuunnellessaan toisia. Sen korvat kääntyilivät valppaasti narttujen esittäytyessä. Orvokki ja Kastehelmi. Noki oli salaa kateellinen näin kauniista nimistä, muttei antanut sen näkyä.
Muutamaa viimeisintä askeltaan narttu katui. Orvokiksi esittäytyneen suden kurkusta kumpusi uhkaavaa murinaa. Neiti pysähtyi heti, muttei kuitenkaan perääntynyt. Se silmäili samalla Kastehelmeä. Toinen näytti voimakkaalta ja määrätietoiselta, joten Noki ei uskaltanut enää lähestyä kaksikkoa. Ties vaikka tämä hyökkäisi...
Kuullessaan Orvokin sanat, tummaturkki hätkähti.
"En ole astunut tassullanikaan reviirillenne" se sanoi painokkaasti, mutta pysyi silti rauhallisena. Kuitenkin se katsoi narttu lievän kummastuneena. Tämä ei selvästikään ollut nähnyt, mistä suunnasta hän itse oli tullut. Ehkä nartun näössä oli vikaa... Kastehelmeen neiti katsahti hiukan kysyvästi. Kaksikko ei tuoksunut samalta... Noki ei aivan käsittänyt, mutta se ei siilti hätiköinyt.
"Saalistin muutaman kilometrin päässä täältä" tumma narttu haukahti, "Tulin vain etsimään täältä lepopaikkaa, jotta saisin syödä saaliini rauhasssa..." Se heilautti kevyesti häntäänsä ja toivoi Orvokinkin rauhoittuvan.
"Ei siis mitään hätää!"

//sori kesto mutta koulussa ihan sairas kiire ja viikonlopullekin on 3 koetta mihin pitäis lukee... -.- Mokoma koulu pilaa toisinaan elämän//

Orvokki kuunteli vierasta hieman rauhoittuen, mutta edelleen sen vaistot käskivät valmistautua taisteluun. "Kuinka voin olla varma siittä ette ole astunut?" Narttu haukahti, vaikkei enään juurikaan epäillyt toista ja jatkoi sitten "Miten kaltaiseni voisi uskoa vain sanojasi?" Orvokki esitti uuden kysymyksen haikeaan äänen sävyyn, enenkuin toiset ehtisivät sanoa mitään.
Nartun selkä karvat olivat edelleen pystyssä ja lihakset jännittyneinä, murina oli kuitenkin jo kaikonnut hieman sillä se uskoi ettei muut tunteneet toisiaan ja että Kastehelmi varoittaisi kyllä narttua ainakin omalla reaktiollaan jos Noen käytös muuttuisi tai tämä aikoisi hyökätä.
Viileä tuuli antoi nartun lihaksiin rauhoittavia ja ne rentoutuivat hieman, valkea turkki väistyi tuulen tieltä ja laskeutui sitten alas. Orvokki nuuhkaisi ilmaa siltä varalta että vielä joku tulisi paikalle, vaikka Kaataja tai joku muu Nuormetsäläinen se soisi nartulle rauhallisemman mielen.

// Eipä mitään, eihän sitä voi joka hetki koneelle päästä :) //

Kestehelmi kuunteli korviaan letkautellen Noen puollustuksia. Kastehelmeä ei niinkään haitannut että Noki oli täällä, eihän Kastehelmi kuulunut laumaan joiden rajoilla he olivat. Ja sitä paitsi Kastehelmi piti uusista tuttavuuksista, mutta Orvokin reaktiot häiritsivät. Narttu oli puollustava lauman rajoja kohtaan ja myös hieman hyökkäävä. Mutta sehän oli normaalia. Orvokkihan oli yksin ja läsnä oli kaksi laumatonta tai Kastehelmi ainakin oletti että Noki oli laumaton. Vaalea narttu oli tyytyväinen Noen selitykseen. Toinen tosiaan oli tullut toisesta suunnasta, joten tämän kertoma saattoi hyvin olla totta. Eikä Kastehelmellä ollut mitään syytä epäillä tätä. Ja narttu itsekkin vaelteli välillä siellä sun täällä etsimässä lepopaikkaa, jossa syödä jo tapettu saalis. Ja jäniksen lämmin ruho suussa häiritsi myös hajuaistia sen verran että laumojen rajoille saattoi eksyä ellei maastoa tuntenut. Kastehelmen naamalle kohosi susimaisen kysyvä katse Orvokin vielä tivatessa Noelta tämän reitistä. Samassa Orvokki esitti kysymyksen joka hämmensi Kastehelmeä, mutta tämä ei antanut sen näkyä. Mitä toinen tarkoitti sanoeessaan kaltaiseni? Puhuiko tämä sokeudestaan vai mistä? Kastehelmi jätti asian sikseen muttei pysynyt hiljaa.

Kastehelmi halusi antaa pienoisen tukensa Noen selityksille. Orvokki näytti valmistautuvan taisteluun, mutta Kastehelmi ei sellaista halunnut. "Orvokki, eiköhän Noki puhu totta. Hän tuli toisesta suunnasta eikä saalis näytä aivan hetki sitten tapetulta." Kastehelmi tutki Noen saalista ja ilmoitti havantonsa Orvokille. "Ja Noki tuskin tarkoituksella tuli näin lähelle rajoja, kyllähän minäkin tänne vahingossa satuin." Kastehelmi muistutti leppoisan rauhallisella äänellä. Samalla sen häntä heilahteli hiljaksiin puolelta toiselle ja silmät katselivat rauhallisesti Orvokkia ja tämän jännitettyjä lihaksia. Sitten Kastehelmi kääntyi mustan nartun puoleen. Se halusi pelastaa tilanteen, jotta ikäviltä ja turhilta haavoilta vältyttäisiin. "No Noki, Oletkos laumaton?" Kastehelmen ääni oli huoletonta. Nartun itsevarma ja uljas olemus ei ollut kärsinyt vähääkään sen puhuessa. Oikeastaan Kastehelmi olisi pitänyt tilanteesta kun vain Nuormetsän lauman reviiri olisi ollut kauempana.

//Anteeksi kestosta!

Noki kuunteli ihmeissään Orvokin sanoja ja epävarmuus häivähti sen kultaisissa silmissä. Se ei ymmärtänyt nartun sanoja, mutta yhden toisen asian se oli huomannut. Orvokki oli sokea. Tämä ainakin selittäisi sen turhan varautuneen käytöksen. Narttu tunsi yhtäkkistä myötätuntoa tuota vaaleaturkkista laumalaista kohtaan... Neiti antoi lihastensa rentoutua.
"Tulin aivan toisesta suunnasta" se sanoi rauhoittavaan sävyyn, "En tahdo pahaa laumallesi, usko se."
Tummaturkki heilautti häntäänsä mielissään kun Kastehelmikin alkoi rauhoitella Orvokkia. Häntä narttu varmasti uskoisi, vaikka neiti epäilikin etteivät nuo kaksi kuuluneetkaan samaan laumaan.

Ottaessaan pari varovaista askelta lähemmäs narttuja, Noen korvaan kantautui Kastehelmen kysymys. Narttu pysähtyi ja antoi katseensa liukua toiseen narttuun. Tämä vaikutti kovin itsevarmalta ja se sai tummaturkin tuntemaan itsensä pieneksi ja heikoksi... Se kuitenkin vatsasi Kastehelmen katseeseen niin tyynenä kuin mahdollista.
"Kyllä olen" neiti lausui korviaan heilauttaen, "Ja sinäkin taidat olla..?" Nartun äänensävy ei ollut uhkaava, mutta siinä oli hiukan terävyyttä. Sillä Noki tahtoi osoittaa, ettei ollut ainoa tunkeilija näillä rajoilla. Sen häntä pyyhkäisi kosteaa maata kun se heilahti. Musta narttu yritti napata ilmasta tuoksuja, jos vaikka joku toinenkin Orvokin kanssa samaan laumaaan kuuluva sattuisi paikalle. Samalla se silmäili valkoista narttua hiukan varautuneesti.

Valkea narttu kuunteli Kastehelmen sanat ja rauhoittui hieman, se nyökkäsi vaisusti ja antoi niskavilustensa laskeutua. Orvokki vaistosi ilmapiirin vaihtuvan rennonpaan joten sekin antoi lihastensa rentoutua. Noen haukahdellessa valkoturkki heilautti häntäänsä ymmärtämisen merkiksi.
Sitten se antoi kaksikon keskustella rauhassa, eikä puuttunut siihen enään. Jälleen viileä tuuli toi uusia tuoksuja ja pörrötti pehmeästi susien turkkia.

//anteeks lyhyys, mutta inspis oli jossain päin maailmaa taas juoksemassa :P //

Kastehelmi kuunteli Noen puollustukset ja tyytyväisyys sekä ilo välähtivät sen silmissä Orvokin rauhoittuvien eleiden myötä. Sitten vaalea narttu siirsi eloisan katseensa Nokeen, joka vastasi parhaillaan Kastehelmen kysymykseen. Toisen oletukselle Kastehelmen laumattomuudesta narttu vastasi rennosti ja jätti äänestään pois kaiken terävyyden "Laumatonpa hyvinkin". Kastehelmen häntä heilahteli hiljaksiin puolelta toiselle, korvat kääntyilivät metsän äänien suuntaan ja silmät katselivat Noen kullankeltaista tyyntä katsetta rauhaisasti. Noki vaikutti ihan mukavalta, joskin hieman...Kovalta? Ehkä. Saattoi myös olla että Kastehelmi havaitsi tummassa nartussa pienoista epävarmutta, muttei osannut nimetä sitä, niin itsevarma kun itse oli.

Kastehelmi vilkaisi Orvokkia, mutta jatkoi sitten Noelle "Mikäs sinut tänne päin tuo?" Vaalean nartun ääni oli rauhaisa ja se puhui kuin ystävälle. Sen ääni ei ollut tiedusteleva tai töykeä, vaan pikemminkin vähän kuin narttu olisi kysellyt kuulumisia. Ennen kuin toinen ehti kuonoaan avata Kastehelmi jatkoi vielä leppoisasti ja häntä heilahdellen "Vai sama kuin minutkin. Saalis, rauhaisa metsä ja loistava ilma. Kevät illat ovat mielestäni parhaita, lämpimiä mutta eivät kuumia." Vaalea narttu jakoi mielipiteensä puhuen tummalle nartulle, mutta vilkuillen silti Orvokkia niin että tämä voisi halutessaan puuttua keskusteluun.

Kastehelmi hieman kadehti Noen kullankeltaisia ja Orvokin sinisiä silmiä, se oli aina toivonut itselleen erottuva kauniita silmiä, mutta sen silmät olivat yksivärisen ruskeat eivätkä varmaankaan kovin kiinnostavat.

Noen epäilevä katse suli hymyksi. Katsehelmi itse oli niin iloisella tuulella, ettei narttukaan voinut enää synkistellä. Valkoinen narttu oli tartuttanut positiivisuutensa Nokeen. Se katsahti hyvillään Orvokkiin, joka selvästi rentoutui. Tummaturkki antoi omankin karvansa laskeutua, ennen kuin vastasi Kastehelmeen ystävälliseen kysymykseen.
"Olet oikeassa!" Noki myönsi häntäänsä heilauttaen, "Tänään on upea päivä." Se epäröi hetken ennen kuin jatkoi. "Etsin suojapaikkaa, jossa voisin syödä saaliini." neiti vastasi totuudenmukaisesti Kastehelmen varsinaiseen kysymykseen, "Sitten tapasin teidät, enkä ole enää yksin!" Tosiaankin, seura kyllä kelpasi tummalle nartulle paremmin kuin hyvin. Se oli viettänyt jo liian monta päivää yksin itsensä kanssa. Siksipä se ei ollut ollenkaan harmissaan muiden narttujen seurasta. Kääntäen korvansa kohti Kastehelmeä, Noki astui muutaman askeleen eteenpäin. Se seisoi narttujen edessä parin metrin päässä.
"Oletko uusi näillä main..?" mustaturkki kysäisi kallistaen päätään. Se ei halunnut vaikuttaa töykeältä tai varautuneelta, kysymys oli ollut vilpitön.

"Orvokki?" Noki käänsi kultaisen silmäparinsa kohti hiljaisempaa sutta, joka ei ollut vielä ottanut osaa keskusteluun, "Onko kaikki hyvin?" Neidin hännänpää vääntyili hiukan kiusaantuneena. Kysymys oli ollut ehkä hieman outo tällaisesssa tilanteessa, jossa kaksi tuntematonta olivat hyvin lähellä Orvokin lauman reviiriä...

Orvokki kuunteli kahden seuralaisensa keskustelua rauhallisemmin, vihdoin se sai olla vain hiljaa ja kuunnella. Valkeaa narttua ei juurikaan kiinnostanut sanallinen keskustelu vieraiden kanssa, saati sitten kinastelu näiden kanssa.
Ihana hiljaisuuden hetki päättyi kuitenkin pian sillä Noeksi esittäytynyt susi esitti kysymyksen. Narttu yllättyi hieman toisen kysymyksestä mutta tajusi sitten ettei toinen välttämättä ollut huomannut sinisilmän sokeutta. "On kaikki on ihan hyvin..." Orvokki aloitti ja piti hieman taukoa miettien pitäisikö sen sanoa äsken hieman uhkaavastinkin käyttäytyneelle sudelle heikkoutensa. "Ainoastaan yksi asia haittaa minua, nimittäin se etten näe teitä kahta. Onko aurinko muuten jo laskenut?" Valkoturkki haukahti estittäen loppuun kysymyksen. Lauma saattoi odottaa, mutta juuri nyt narttu ei halunnut lähteä. Toki laumassa oli mukavaa, mutta oli kivaa kuulla ulkomaailmankin kuulumisia.
Orvokki mietti miten hyvä Nuormetsän lauma oli sille ollut ja miten paljon narttu arvosti sitä. Aurinko oli jo laskenut aikaa jonkin aikaa sitten. Ilma viilentyi jonkin verran ja tähden alkoivat loistaa himmeänä keväisellä taivaalla, pian ne katoisivat kesäksi pois.

Vaalea narttu kuunteli Nokea päätään kallistellen iloisena, kun tämä haukahteli Kastehelmelle. Tumma narttu vaikutti olevan hyvillään siitä että oli tavannut Kastehelmen ja Orvokin. Kastehelmi tapasi mielellään uusia susia, joten se nautti siitä hetkestä. Narttu katseli keväistä taivasta ja hämärtyvää metsää. Noen tullessa vähän lähemmäs Kastehelmen korva värähti tumman nartun suuntaan, mutta katse ei siirtynyt eikä häntä lopettanut hiljaksiin heilahtelemista. Kastehelmi ei kokenut toista uhkana, tämähän vaikutti mukavalta. Kastehelmen ruskea silmäpari kiinnittyi Nokeen vasta tämän esittäessä nartulle kysymyksen. Kastehelmi ei ollut niitä susia, joka mietti vastaustaan kauan ennen puhumista, joten vastaus tuli nopeasti ja sujuvasti, suoraan sydämestä jos voi sanoa. "Suhteellisen uusi kyllä. Vaikkakin kyllähän sitä on jo tullut lähistöä aika lailla kierrettyäkin."

Noen esittäessä ehkä hieman epävarman kysymyksen hiljaa pysyttäytyneelle Orvokille Kastehelmen pää kääntyi tämän suuntaan. Orvokki tosiaankin vaikutti hieman surulliselta. Kastehelmen silmät katsoivat Orvokkia tämän vastatessa Noelle ja jälleen kerran Kastehelmen täytti myötätunto näkönsä menettänyttä kaunista narttua kohtaan. Se katsoi lempeästi Orvokkia tämän kertoessa avoimesti sokeudestaan. Jälleen kerran Kastehelmen ajatukset vyöryivät sen omaan menneisyyteen. Vaalea neiti kuitenkin pakotti ne takaisin nykyhetkeen ennen kuin uppoutui ajatuksiinsa. Se ravisti päätään tuskin huomattavasti ja vastasi sitten lempeästi Orvokille tämän kysymykseen. "On, jo hetki sitten. Väkevimmät tähdet tuikkivat jo heikosti kevään taivaalla." Kastehelmi kohotti katseensa taivaalla heikosti säkenöiviin tähtiin.

Kastehelmi kertoi olevansa suhteellisen uusi. Noki nyökkäsi vastaukseksi. Ei se itsekään ollut viettänyt kovin montaa kuuta tässä laaksossa, mutta kuitenkin enemmän kuin valkea narttu. Orvokki sen sijaan saattoi jopa kutsua tätä paikkaa kodikseen, hän oli varmaakin ollut täällä kauiten heistä kolmesta, näin narttu päätteli. Sen katse oli harhaillut ajatuksissaan muualle ja niimpä neiti käänsi sen takaisin kaksikkoon. Varjot läikkyivät susien turkeilla. Yö teki tuloaan.

Noki käänsi päänsä kohti Orvokkia tämän vastatessa nartun kysymykseen. Asia oli niin kuin tummaturkki oli arvellutkin. Orvokki tosiaankin oli sokea. Noki räpäytti silmiään myötätuntoisesti, vaikkei toinen sitä tietenkään voinut nähdä.
"Se on varmasti kamalaa..." musta narttu henkäisi Orvokille. "Mutta älä minua pelkää, en minä sinua syödä aio." Sanojensa painoksi neiti istahti rauhoittavasti maahan. Orvokin kysellessä vuorokauden ajasta, Nokikin kohotti katseensa taivaalle. Tähdet olivat jo ilmestyneet taivaalle. Ilma viileni ja narttu tunsi vilunväristyksen kulkevan pitkin selkämystään. Se silmäisi Kastehelmeä.
"Mistä päin olet tullut tänne?" Noki kysäisi hiukan uteliaana. "Sano vain jos et halua puhua siitä" se lisäsi nopeasti. Se ei halunnut herättää toisten kipeitä muistoja horroksestaan, sillä itsellään oli niitä ihan tarpeeksi omastakin takaa...

Valkoturkki kuunteli Nokea ja huokaisi hiljaa tälle "Onhan se, mutta siihen on pakko sopeutua" narttun ääni oli hieman pelkoon sävähtävä, sillä muistot vierivät siittä illasta jolloin valkea narttu näki viimeisen kerran siskonsa. Kastehelmeen päin kääntyneenä narttu heilautti häntäänsä kiitokseksi vastauksesta.

Nartun katse alkoi taas hieman harhailla kun sen ajatukset karkailivat menneeseen. Toiset keskustelivat kaikessa rauhassa menneistä ja valkoturkki muisteli miltä auringon lasku näytti sinä iltana kun se vielä näki sen. Ilma oli selkeä ja se tietäisi kylmää yötä kahdelle laumattomalle, Orvokilla ei ollut kylmyydestä ongelmaa lauman luona.

//Sori lyhyys, on ollut tosi kiire koulun kanssa//

//Sori pienoisesta kestosta //

Kastehelmi kuunteli toisten lyhyttä sananvaihtoa. Noen istuessa alas Kastehelmi ravisti vaaleaa turkkiaan ja laskeutui sitten itsekkin istumaan. Nartun pörheä turkki suojasi hyvin kylmyydeltä ja talven jälkeen se oli vielä paksukin, vaikka keväällä ilma olikin lämpenemään päin. Tumman nartun kysyessä Kastehelmen tulopaikasta valkea narttu vilkaisi nopeasti Orvokkia, mutta koska tämä oli uppoutunut muistoihinsa tai mietti jotain eikä näyttänyt halukkaalta puhumaan paljon, Kastehelmi kääntyi Noen puoleen ja vastasi tämän kysymykseen ja lisäykseen "Eihän se mitään. Tulen idän suunnasta, aika kaukaa. Asustin metsässä elävän lauman turvissa, kunnes päätin etsiä oman polkuni." Valkea narttu siirsi ruskean katseensa kaukaisuuteen ja samalla sen mieleen tulvi muistoja menneisyydestä. Lauman rakkaus. Ystävien läheisyys. Turva. Nartun mieliala ei laskenut. Nämä muistot olivat hyviä, niiden voimalla narttu oli jaksanut niinkin pitkälle.

Kastehelmen siirrettyä katseensa takaisin Nokeen narttu kysyi vastoin tältä "Oletkos sinä ollut kauan täällä main?" Kysymys oli aito, narttu halusi tietää oliko laakson läheisyydessä muitakin uusia kuin se itse. Välillä Kastehelmen tarkkaavainen katse käväisi Orvokissa, välillä taivaalla ja välillä metsän puissa ja pensaissa, suurimmaksi osin se silti pysyi Noessa, jolle narttu jutteli. Kastehelmen häntä laahasi välillä hiljaksiin maata sen heiluessa nartun takana. Istuessaan siinä nartusta tuntui mukavalta, sillä oli seuraa. Kastehelmi kohotti vasenta etutassuaan ja pyyhkäisi sillä kevyesti korvansa taustaa odotellessaan toiselta vastausta.