Kaksi tummaa hukkaa, keskellä korpea kohtaa //Kutsupeli//

//Joo nää mun otsikot on mitä on... :P Huure & Korpinkutka//

Musta susi jolkotti ihmeen rauhallisesti vieraiden susien reviirillä etsimässä ruokaa. Hiili luotti siihen, ettei susi perustaisi reviiriään alueelle missä ei olisi ruokaa. Nälkäinen susi ei välttämättä ole hyvällä tuulella jos se yllätetään kesken metsästyksen.

Hetken susi oli jolkotellut, kunnes vainusi jäniksen. Hiili lähti innokkasti seuraamaan hajun lähdettä ja saikin pian jäniksen näköpiiriinsä. Uros alkoi jahdata jänistä, mutta turhaan kivikkoisella vuoren rinteellä oli turha yrittää saadaa kiinni vieterin lailla pomppivaa kania. Musta uros tuhahti tyytymättömänä ja jatkoi matkaansa toivoen ettei jäisi kiinni rajarikkomuksistaan. Pian se kuitenkin vainusi suden olevan alueella, vaikkei tiennytkään mistä haju tarkkaan ottaen tuli.

//Hyvähän tuo otsikko on (: Täällä ollaan! //

Suuri musta uros oli kyllästynyt pesällä makoilemiseen kun muu lauma teki työtä entistä enemmän ruokkiakseen hänetkin. Viikkoa aijemmin Korpinkutka oli satuttanut lapansa aika pahasti eikä haava ollut vielä täysin terve. Nyt hän oli päättänyt lähteä verkkaiselle kierrokselle pitkin reviiriä verrytelläkseen lihaksiaan ja toki myös tutustuakseen tähän osaan reviiristä. Maasto oli urokselle suhteellisen tuttua ja hän oli oman laumansa alueilla, joten turha valppaus jäi pois tuon hölkätessä kivikkoisessa maastossa. Korpinkutka oli lähtiessään myös toivonut tapaavansa jonkun saaliseläimen jolla voisi ruokkia itsensä, mutta mitään sopivaa ei ollut kohdalle sattunut. Joten retkestä tulisi siis vain pieni verryttely lenkki. Tai se siitä piti tulla.

Musta uros oli juuri vaihtanut etenemisensä kävelytahtiin, sillä ei halunnut rasittaa lapaansa vielä liikaa. Ontuminen ei näkynyt, mutta herkkyyden saattoi kävellessäkin huomata. Korpinkutka oli vielä täysin reviirin sisäpuolella, rajalle oli jokusen matkaa, kun yllättävä haju sai uroksen valpastumaan. Vieraan suden haju leijaili valjuna uroksen kirsuun ja tuo siristi silmiään epäluuloisena. Mitä joku vieras teki lauman alueilla?
Häntä korkealla ilmassa ja pää ylpeästi pystyssä sekä korvat valppaina eteenpäin käännettyinä kookas uros lähti seuraamaan hajua, joka voimistuikin yllättävän nopeasti. Kun Korpinkutka sitten sai näkökenttäänsä tumman suden askel piteni, mutta vaihtui kävelyksi ja hän piti huolen siitä ettei oikean jalan aristelu näkynyt. Vieraalle ei saanut paljastaa heikkouksiaan.

"Kuka olet ja mitä teet laumani reviirillä?" Kookas uros murahti kuuluvasti jo kauempaa ilmoittaen samalla tulosuuntansa. Samalla meripihka katse mittaili toista päästä häntään arvioiden tuon aikeita. Vieras oli uros ja suhteellisen kookas.
Korpinkutka piti eleensä varmoina, mutta valppaina askeltaessaan määrätietoisena lähemmäs. Ensin piti ottaa selvää vieraan aikeista ja sitten voisi toimia sen mukaan. Kookasta urosta ei pelottanut, joskin ajatus siitä että toinen ei haluaisi lähteä tai että tuo oli tullut pahoissa aikeissa sai uroksen niskaturkin kohoamaan.

Hiili ei ehtiny kauaakaan miettiä mistä haju tuli, kun se jo kuulu kysymyksen ja tiesi sen olevan urokselle itselleen. Se kääntyi itsevarman rauhallisesti tulian suuntaan ja murahti hiljaa, sen häntä kohosi ylös ja niskaviluset myös. Se tiesi hyvin olevansa väärässä paikassa ja väärään aikaan, mutta sen itsetunto ei antanut lupaa luikkia pakoon ilman uhittelua. "Miksi minun pitäisi vastata kumpaankaan kysymykseen?" Musta uros ärähti töykeästi ja kohensi ryhtiään näyttääkseen vielä isommalta. Sitten uroksen sisällä alkoi raksuttaa, ehkä se voisi onnistua kääntämään tämän lauman omaksi edukseen. Tosin tämä lauma oli liian kaukana että siittä voisi hyötyä kunnolla joten Hiili pysyi nykyisessä suunnitelmassaan.
Ilta alkoi hämärtää ja leikki varjoilla vuorenrinteillä, tuuli kävi rauhallisesti ja muistutti hitaasti lähestyvästä syksystä. Jossain lauloivat linnut ja vielä kauemapana huhuili pöllö.

Korpinkutkaa otti heti päähän vieraan eleet sekä töykeä äänensävy ja vastaus itsessään. Musta uros pysähtyi vasta päästyään lähemmäs, mutta jätti riittävästi eroa, jotta ehtisi reagoida mikäli toinen saisi päähänsä hyökätä. Häntä oli suorassa ylhäällä, ryhti hyvä, pää korkealla ilmassa ja niskaturkki pörhöllään. Suuri uros näytti näin entistäkin suuremmalta, muttei toinenkaan pieni ollut. Oikeastaan samaan kokoluokkaan taisi kuulua. Tuon mahtailevat eleet ärsyttivät sillä uros oli todellakin väärässä paikassa ja se jonka kuuluisi alistua. Korpinkutka murahti hiljaa siristäessään silmiään ja vastatessaan yksinkertaisesti "Koska olet väärässä paikassa."

Meripihka katse mittaili toista uroksen aivojen tehdessä töitä ja miettiessä miten toimia. He olisivat varmaankin tasavertaisia taistelussa, ainakin koon perusteella, mutta Korpinkutkalla oli yksi heikkous tällä hetkellä. Ja se oli kipeä lapa.
Oli miten oli, uros puollustaisi laumansa reviiriä henkeen ja vereen mikäli tarvitsisi, mutta yrittäisi silti hoitaa asian ilman fyysistä konfliktia. Uroksen eleistä saattoi helposti päätellä ettei tuo ollut aikeissa liittyä laumaan, sillä minkäänlaista nöyristelyä ei ollut. Myös sen huomasi ettei tuo tainnut olla halukas poistumaan alueelta. Ei mikäli muitakin vaihtoehtoja annettaisiin.

Uusi murahdus kumpusi uroon rinnasta "Joten alappas selittää. Me emme kaipaa tänne turhia tunkeutujia." Meripihka katse liimautui vaativasti toisen silmiin odottamaan vastausta.
Miksi piti olla niin hankala? Eikö asian olisi voinut hoitaa paljon helpommin ja mukavammin vain vastaamalla ja hiukan kunnioitusta osoittamalla sekä tietenkin poistumisella? No mutta ei, pitihän sitä vastaan tapella ja kieltäytyä poistumasta. Korpinkutka päätti mielessään että jollei yksin onnistuisi toista häätämään voisiaina kutsua apua muulta laumalta, joskin hän halusi selitä tunkeilijasta yksin ja ilman sen kummoisempia riitoja.

Hiili murahti tylsistyneenä kun siltä vaadittiin selitystä, se ei kuitenkaan halunnut tapella koska oli nälissään sekä hoikassa kunnossa ja sen vuoksi se ei ollut vahvimmassa kunnossaan. Tosin uroksen paksu turkki peitti kaiken alleen, joten uros näytti varsin hyvinvoivalta mitänyt muutamia arpia oli siellä täällä ja niiden kohdalla oli karvattomia laikkuja.
"Niin miksi, minun olikaan pakko vastata. Vaikka olisinkin väärässä paikassa ei minun tarvitse vastata sinulle yhteenkään kysymykseen. Mutta kukas täällä reviiriään oikein pitää ja kuka sitä puollustaa?" uros esitti kysymyksen vaikka arvasi jo saavansa tietyn sävyisen vastauksen.
Uros ei vähentänyt mahtailevia eleitään, mutta ei lisännytkään niitä siinä toivossa ettei tarvitsisi tapella.

Korpinkutka murahti tyytymättömänä vastaukseen ja siristi silmiään entisestään kysymysten johdosta. Hän halusi vastauksia, mutta sai kysymyksiä. Uros ei kuitenkaan keksinyt mitään huonoa siitä että kertoisi kenen lauma täällä eli, alfahan oli toivonut mahdollisimman monen kuulevan laumasta. "Toivo, Toivo täällä reviiriä pitää." Murahdus saatteli seuraavaa närkästynyttä kommenttia "Laumalaiset, ketkäs muutenkaan?" Viimeisin ei ollut kysymys vaan närkästynyt toteamus johon ei kaivattu vastausta. Oliko toinen päästään laho? Tietenkin reviiriä puollusti lauma.

"Voinen antaa sinulle muutamankin syyn vastata. Sinulla ei ole tänne mitään asiaa. Emme kaipaa tunkeilijoita tai mitä lie mahtailijoita, jotka eivät omaa parastaan ymmärrä. Hanki lauma tai pysy poissa muiden alueilta!" Tuo totesi silmät sirillään mahtaillen eleitään vielä entisestään. Tämä oli HÄNEN laumansa reviiri, eikä laumattomia vaeltelijoita kaivattu viemään ruokia joita lauma tarvitsi.
Matala murina kumpusi uroksen rinnasta, mutta tuo hillitsi itseään sillä ei halunnut aiheuttaa tappelua. "Joten kysyn vielä uudestaan, kuka olet ja mitä teet täällä?" Korpinkutka lausui hitaasti silmät vieraaseen urokseen poraantuen.

Hiili katsoi toista kuin idiiottia, kun tämä vastasi sen jälkimmäiseen kysymykseen että laumalaiset vartoivat aluetta. "Minä en tietääkseni kysynyt, että ketkä reviiriä puollustavat, vaan että KUKA tätä reviiriä puollustaa minun nenäni edessä?" Mustan uroksen silmistä paistoi pilkallinen mielihyvä siitä kuinka se saattoi vähän kuumentaa toisen tunteita turhauttavilla kysymyksillä. "jos sinua minun nimeni NOIN paljon kiinnostaa, niin voisin varmaan vastatakin... tai en ehkä sittenkään" Hiili suorastaan leikki toisen ärsyttämisellä, mutta oli koko ajan valmiina hyökkäyksen varalta.
Se ei tällä hetkellä tappelua halunnut sillä haavat vain pahentaisivat uroksen nälkää tällä hetkellä. Pian viimeisetkin auringon säteet olisivat kadonneet ja metsön täyttäisi pimeys, Hiili oli painanut Toivo nimen mieleensä tulevaisuuden varalta.

Korpinkutka murahti turhautuneesti toisen 'leikitellessä' asian kanssa. Että tuo uros ottikin päähän. Hampaat paljastuivat murinan ajaksi, mutta katosivat näkyvistä mustan uroksen vastatessa silmiään siristellen "Minä Korpinkutka, en tietääkseni ole väärässä paikassa, joten herran olisi paras alkaa vastaamaan kysymyksien esittämisen sijaan." Uros otti askeleen lähemmäs toista pyrkien ajamaan tuon pois tai saada nyt edes tajuamaan että hän todellakin määräsi tällä alueella eikä toisin päin.

Korpinkutkan lapa vihlaisi pienesti heti kun sille osui painoa, mutta uros oli osannut odottaa sitä eikä sävähtänyt, joten ulkopuolelle haava ei näkynyt. Mutta mielessään uros kirosi jalkaansa sillä tuo nenäkäs uros oli ärsyttävä ja se olisi häädettävä reviiriltä ennenkuin uros itse voisi jatkaa matkaa. Eikä hän kyennyt tappelemaan kunnolla jalkansa takia, vaikka eihän hän tappelua halunnut aloittaakkaan. Mutta jos toinen huomaisi aristavan lavan tuon häätäminen olisi luultavasti kaksinverroin hankalampaa, toinen kun oli ainakin samankokoinen Korpinkutkan kanssa. Pientä isottelua häätämiseen ainakin tarvittaisiin, tuo kun ei näyttänyt halukkaalta lähtemään itse.

"Oliko tänne tulemisellasi jokin syykin vai halusiko pieni laumaton vain tulla isottelemaan ja heittämään nenäkkäitä kommentteja?" Uros tuhahti turhautuneena, mutta toiseen nauliintuneet silmät eivät liikkuneet. "Ymmärrän mainiosti miksi olet laumaton, kuka tuollaisen laumaansa haluaisikaan" Hän tuhahti itsekseen hieman hiljempaa. Vieras todella osasi ärsyttää.

Korpinkutkan katse ei liikkunut ja korvat olivat käännettyinä toista kohti, häntä oli korkealla, niskavillat ylhäällä ja olemus muutenkin mahtaileva. Yleensä suuri koko toi tälle pienen edun, mutta nenäkäs uros oli sekin suuri, joten etua ei ollut. Muita kuin se että oltiin hänen maillaan, mutta se nyt ei tuota urosta näyttänyt paljon kiinnostavan.

//Anteeksi tuhannesti kestosta on ollut älytön kiire enkä ole ehtinyt koskeakkaan tietokoneeseen...//

Hiili päätti lopulta antaa olla ja poistua tilanteesta, mutta ylpeys ei antanut sen tapahtua tässä tilanteessa. Urosta ärsytti suunnattomasti toisen kommentointi ja nenäkkäät vastaukset vaikka Hiili oli itse aivan samanlainen. "No minä en ainakaan suostu luimistelemaan mitään idiootteja, yksinäisenä ei tarvitse menettää kasvojaan luimisteluidem takia" Uros paasasi vaikka tosi asiassa se tavallaan kaipasi lauman tuomaa suojaa, mutta ei antanut sen näkyä ulospäin.

Hiili ei ollut sävähtänyt toisen lähestymistä, se oli valmis taistelemaan vaikka kuolisikin siinä.

// Eipä tuo mitään (: //

Musta uros murahti hiukkasen äänekkäämmin uroksen paasauksille. "Kuka tässä ketään idioottia on luimistelemassakaan?" Hän painotti sanaa idiootti, sillä ei tosiaankaan pitänyt siitä että laumalaisia tai lauman alfaa vihjattiin idiootiksi. "Laumassa ei tarvitse menettää henkeään typeryyden takia" Uros lisäsi muristen, mutta aloillaan pysyen.
Oikeastaan Korpinkutka ei edes tiennyt miksi edes perusteli tuolle laumattomalle mitään. Paljonko häntä kiinnosti jos toinen oli tyhmä ja halusi elää laumattomana. Niin, ei urosta se kiinnostanut, mutta häntä kiinnosti se miksi vieras oli hänen laumansa reviirillä uhittelemassa.

Uros ei liikkunut eteenäin sillä siitä ei näyttänyt olevan mitään hyötyä. Oliko vieras uros todella niiin typerä että tuli toisten reviirille haastamaan tappelua? Kai tuo nyt sen ymmärsi että Korpinkutkalla oli lauman tuki takanaan, jos tämä tappeluun asti menisi hän nielisi ylpeytensä ja kutsuisi apua. Mutta tappelua hän ei halunnut, vaikka olikin siihen valmis ryhtymään jos toinen ei suosiolla poistuisi.
"Tiedätkö sinä edes laumattomana sellaista käsitettä kuin lauma? Minulla on sen tuki, etkä sinä yksin kokonaista laumaa piekse, vaikka luulot näyttävätkin olevan kovin suuret." Musta uros sylkäisi suustaan kiroten jälleen kerran kipeää lapaansa. Pitikin mennä loukkaamaan se silloin saalistuksessa. Ilman haavaa hän olisi jo häätänyt tuon urkkijan, tai ainakin tehnyt lopun tästä turhasta sanojen sihisemisestä ja murisemisesta. Korpinkutkaa ei pelottanut eikä hermostuttanut, häntä vain ärsytti ja suututti koko tilanne.

Hiili murahti tympeentyneenä ja käänteli korviaan ympäristöä tutkiakseen, mutta katsettaan se ei irroittanut vieraasta. Lopulta se totesi toiselle hieman pilkallisesti "oli miten oli minä en jaksa haaskata kallista aikaani kaltaistesi typerysten kanssa ha näin tiedoksi että aarnimetsän laumalla on suunnitelmia teidän varallenne" uros puhui ja valehteli toiselle saadakseen tämän hämmentymään, samalla se lähti jatkamaan matkaansa suuntaan mistä oli tullutkin.

//tämä alkaa vissiin olemaan tässä? Vai haluaako vielä jatkaa? :D//

//Alkaa varmaan joo. Kiitokset oli varsin mielenkiintoista vaikka jäikin vähän lyhyeksi peliksi //

Korpinkutka vahtasi toista herkeämättä, jokainen liikahdus ja ele huomattiin. "Sinun aikasi onkin juuri niin kallista." Uros tokaisi ivallisesti toisen perään.
Tuon viimeisin kommentti aarnimetsäläisiin liittyen sai uroksen hiukan ymmälleen, mutta ei hän sitä näyttänyt. Korpinkutka piti arvokkuutensa ja oli kuin ei olisi mitään kuullutkaan, mutta silti hän painoi mieleensä tuon lauseen tulevaisuuden varalle. Se saattoi olla täyttä valetta, mutta aina kannatti olla varuillaan.

Ilahdus käväisi uroksen mielen läpi kun toinen uros kääntyi ja lähti talsimaan takaisin tulosuuntaansa. Musta uros seisoi tuon jälkeen tuijottaen varmistamassa että toinen todella lähtisi. Ties mitä se voisikin saada päähänsä, Korpinkutka oli jo nyt mielessään päätänyt partioida tällä alueella seuraavana päivänä entistä tarkemmin, ihan vain varmuuden vuoksi.