Kauhu palaa alkuun

// Elikkäs yritän nyt tästä saada hamojani eteenpäin ja peliin mukaan joten tämä on kaikille vapaa peli eikun mukaan vain :)//

Tuulen vireet kutsuivat elämästä selvinnyttä herraa pitkälti palamaan takaisin alkupisteeseen. Menneisyyden haamut oli tuolloin nuori Kauhu karistanut mielestään astelemalla aivan uusiin kuvioihin. Se oli jättänyt vallan palautuksen entisille Viiman alamaisille. Tajutessaan ettei se olisi sen arvoista. Ei silloin kun nykyään Varvun reviirillä elävien muutaman hassun hukkasen tuhoaminen. Kauhu tuo moniväriseksi luokiteltavaksi varsin kovapäinen persoona kulki tasaisin askelin joutomaiden järven rantamaita pitkin yhä mystinen pilke silmäkulmassaan. Se mieli oli virkeä ja uusia haasteita vastaan ottavainen, nuoresta herrasta oli varttunut tasapainosempi aikuinen ehkä aavistuksen verran massaakin oli karttunut uroksen reissun aikana. Nyt kun Sammal ei kummitellut sen mieltä, eikä menneen muut kummajaiset kaivertanut sen ajatuksia se päätti aloittaa alusta.

Alkuun Kauhun täytyi selvittää missä laaksossa nyt mentiin. Mikäo li ylipäätään jäljellä olevien laumojen reviirit ja jäsenten tilanne. Mitä kuului ylipäätään koko laaksoon. rauhallinen ja tyyni kulku jatkui eteenpäin joka toisen askeleen kohdalla Kauhun tassut painautuivat pehmeään järven rantamaahan jättäen hetkelliset jäljet peräänsä. Kovin tyjhältä ainakin joutomaiden kohtalo näytti. Mikä olisi karu todellisuus ennen niin tupaten täynnä olevasta laaksosta?

//Minä nyt sitten tungin mukaan tännekkin (: //

Kastehelmi oli kävellyt Rinnemetsän reviirin reunaa aikeenaan käväistä tutkimassa aluetta järven rannalla. Siellä oli nartun tietojen mukaan vapaata maata oleva alue, joten kenties sieltä löytyisi saalista, pesä sekä ehkäpä myös joku toinen laumaton, jonka kanssa viettää aikaa. Valkea narttu askelsi kevyen verkkaisesti maata nuuskien. Kosteudesta päätellen hän olisi pian järven rannalla. Kastehelmi oli päättänyt käydä katsastamassa rannan saaliin toivossa ja juodakkin voisi.

Pian tuo heräsi omista ajatuksistaan muita hajuja voimakkaamman tuoksun osuessa kuonoon. Toinen susi! Ilokseen Kastehelmi myös tunnisti hajun, voisiko se ola Kauhu, joka täällä reissasi? Tahtiaan kiristäen narttu lähti jäljittämään hajua, joka kulki kohti järven rantaa. Hän ei ollut nähnyt Kauhua vähään aikaan, joten olisi hauska tavata tuo.

Pian Kastehelmi erotti jopa toisen tassun painaumat maassa ja saadessaan näkökenttäänsä ruskeanharmaan kirjavan suden narttu hihkaisi iloisena "Kauhu!" Valkea susi jolkotteli toisen luo samalla tervehtien iloisena häntä heiluen "Onpa mukava nähdä sinua."

// Mahtavata :D //

Ruskoturkki oli kerennyt jatkamaan amtkaa hyvän tovin kunnes sen kuononpää kertoi paikalla olevan joku muukin. Joku tuttu! Kauhu käännähti koko ruumillaan ympäri kuullessaan tutun äänen mainitsevan uroksen nimen. "Kastehelmi, kerrassaan muakva nähdä. Ja heti ensitöikseni pyydän anteeksi että lähdin sanomatta mitään." Kauhu sanoi kun toinen tuli lähemmäksi. Tuuhea häntä heilahteli lepposiasti puolelta toiselle ja toisen näkeminen sai uroksen korvat lerpattamaan sivuille päin näyttäen huvvittavalta näyltä. "Mitä sinulle kuuluu?" Kauhu kyäsisi sitten ikään kuin välttääksen heti alkajaisiksi jonkin laista kysely tulvaa ruskoturkin katoamisesta.

Ilma oli kerrassaan nautinnollinen syys ilma, viileähkö tuuli puhalsi hentona eriväristen lehtien pyörivän kilpaa pitkin maita ja mantuja. Silloin ätllöin järven pintaan tipahteli lehtiä jotka aiheuttivat lähes tyyneen järveen kauniita kuvioita. Syksy teki tuloaa eikä talven tulokaan ollut enää kaukana se merkkasi yksinäisten susien elämässä paljon. Talven tullen yksinäiset sudet tarvitsivat todella tarmokkaasti ravintoa ja suojaisen paikan yöpyä. Tunnetusti laakson talvet eivät ole olleet helppoja.

Kastehelmi ravasi toisen luo iloisena tuon tervehdyksestä. Kun Kauhu pyysi anteeksi Kastehelmi tuhahti ja heilautti päätään kuin ravistellen sitä. "Ei se mitään." Hän tokaisi katseen käväistessä toisen kehon ympäri etsien todisteita siitä että uros voi hyvin. Laumattoman elo ei ollut turhan helppoa, sen narttu tiesi.

"Miten sinä oikein korviasi pidät? Näytät ihan hassulta" Kastehelmi heitti hymyillen sudenhymyään. Häntä heilui jatkuvasti ja ilo paistoi hänen silmistään, oli todella mukavaa nähdä taas Kauhu. "No mikäs tässä, ihan hyvää kuuluu, ei mitään ihmeellistä." Hän vastasi uroksen kysymykseen miettien missä kaikkialla oli viime näkemisen jälkeen käynyt. Ruskea silmäpari lakkasi kiertelyn ja siirtyi takaisin urokseen. "Entä sinä? Mitäs olet puuhaillut?" Utelias ääni kysyi leppoisasti.

Valkea narttu ravisti turkkiaan ja asteli Kauhun ohi järven rantaan. Hän upotti kuononsa veteen ja lipoi vettä kielellään samalla häntä heilahdellen ja korvat kääntyen Kauhun suuntaan merkiksi siitä että tuo voisi jatkaa, jos oli jotain sanomassa.
Pian narttu nostikin päänsä vedestä ja kääntyi kohti Kauhua. "Minne olet muuten matkalla?" Hän kysyi päätään kallistaen ja toista tapittaen. Kauhua ei ollut täällä päin vähään aikaan näkynyt.

Kauhu voi mainiosti olosuhteisiin nähden, tokikin ikä oli tuonut siihen komeaa sharmia eikä se ollut läheskään niin äkkipikainen kuin aijemin saattoi olla. Kauhu hymähti susimiasesti ja irvisti lepposiasti Kastehelmen puhuessa uroksen korvista. Siinä samassa uros ojensi korvansa valppaasti ylös. " En tiedä." hihkaisi huvittuneesti.

Kastehelmi ei ollut tehnyt imtään ihmeellistä sitten viimekerran kaksikon kohtaamisesta. " No minä tulin tuossa miettineeksi ettei ole järkevää raivata Varvun reviiriä nyt kun siellä ei ole juuri mitään tai ketään. Tokikaan nyky tilannetta en tiedä, olin itse asiassa menossa ottamaan selvää yleisesti mitä täällä laumojen keskellä tapahtuu. Onko sinulla tietoa niistä?" _Kauhu vastasi ja esitti sitten kysymyksensä nartulle.

Kastehelmi oli niitä harvoja joista Kauhu oli pitänyt ja piti edelleen. Nyt kun se oli reissunsa aikana kyennyt karistamaan tyystin Sammaleen aiheuttaman tuskan uroksen oli helpompi ajatella omaa utlevaisuuttaan. Kastehelmen kanssa uroksella olin ollut aijemmin puhetta ja edistyneisyyttä yhteisen ryhmän ja lauman suhteen. Mutta kauhun vuoksi ajatus oli tainnut kohdata pienen pysähdyksen katoamalla ongelmiaan tyystin paikalta.
Kauhu katsahti laumojen rajojen suuntaan hymisten omituisesti saamatta mitään järkevää lausetta aikaan. "Talvikin tekee tuloaan taas. Jokseenkin näen tämän talven tuovan suuria muutoksia myös laakoson." Kauhu totesi kääntäessään katseensa takaisin Kastehelmeen.

Kastehelmi jäi aloilleen kuuntelemaan Kauhun vastauksen puuhasteluistaan. Vastaus herätti mielenkiinnon ja viikset värähtivät odottavasti. Kun toinen jatkoi Kastehelmi meni hiukan ymmälleen, aikoiko Kauhu antaa olla reviirin valtaus suunnitelmisensa? Viime tapaamisella tuo oli ollut sydänjuuriaan myöten sitä mieltä että valtaisi reviirin vaikka yksin jo tarve vaatisi. Ja nyt puhui kuin se olisi ollut vain hetkellinen mielihalu. Kastehelmi kummasteli asiaa, mutta antoi sen toistaiseksi olla. Siihen puuttumisen sijaan hän vastasi kysymykseen.
"Hmm.. Sysimetsän tilanteesta en tiedä paljon mitään, mutta Rinnemetsän laumasta nyt jonkun verran. Siellä ei taida mennä kovin hääppöisesti, lauma tuntuu harventuneen. Ties mikä siihenkin on syynä." Valkea narttu katsahti leijailevia lehtiä ennenkuin jatkoi.
"Laakson ulkopuolella olevista Nuormetsästä ja Aarnimetsästä en paljon tiedä. Oikeastaan tietoni ovat todella vähäisiä joten niistä tuskin on mitään apua, mutta mikään lauma ei taida olla kovin vahvoilla." Kastehelmi lopetti hiukan surumielisesti. Sen mielestä oli surullista että laumat kuihtuivat.

Kauhun viimeisin toteamus sai Kastehelmen kohdistamaan katseensa urokseen. Hänestäkin tuntui että tämä tuleva talvi veroittaisi jälleen laumattomia, eikä hän halunnut olla yksi heistä. Laumallisilla oli helpompaa, mutta kyllä niitäkin meni, ikävä kyllä. "Totta" Kastehelmi vastasi. Osittain hän piti talvesta, niistä kirkkaista ei niin kylmistä päivistä, mutta suurimmaksi osin talvesta tuli mieleen ankara selviytymis kamppailu. Ruoka oli pahin ongelma sillä riistaa ei ollut talvisin kaikille.

Kauhu ei tokikaan olisi luopunut tyystin aijemmasta haaveestaan, mutta se oli päässään lykännyt sitä. Lienikö sille sitten jokin tarkoitus sitähän Kauhu ei tiennyt.
"Niin arvelinkin. Olin melko pitkään poissa ja tilanne täällä hajujlkien mukaan on todella heikko. Juurikaan en ole laumojen rajoista saanut selkoa. Kenties johtunee siitä ettei reviirejä ole ollut kukaan vahvistamassa. Vaikea sanoa. " Kauhua totesi. Ja katsahteli laumojen reviirien suuntiin.

Kauhun mielessä kävi myös ikäviä asioita vanhoista tuttavista kuten Katalasta. Susimaiseen tuhahdukseen uros päätyi kun käänsi katseensa järveen. " Ihmettelen yhä, miten se ääliö on jättänyt laumansa sen kiperän nartun vastuulle ja kadonnut itse lie mienne. En epäile pätkääkään jos se lauma olisi tuhoutunut tyystin. Mutta se siitä takaisin yleiseen tilanteeseen. Nyt kun tuntuu että laumat ovat heikoilla llukuun ottamatta Rinnemetsää missä ilmeisesti on elämää ainakin jonkun verran. Mietin että voimme käyttää tämän tilanteen hyödyksemme. Kun aijemmin puhuimme ryhmän perustamisesta ja reviirin valtauksesta. Kenties meidän on nyt helpompi kasata näitä lauman hylkäämiksi tulleita susia ja saada heidät mukaan. JA kun meitä on paljon reviirin valtaus ei ole vaikeaa jos lauman sisällä on heikkoa. Ymmärrätkö? "
Kauhu selosti melkeinpä jopa innostuen jälleen asiasta. Häntä vispaten se isahti maahan ja katsoi Kastehelmeä iloisesti. Toisaalta Kauhu taas kaipasi elämäänsä jotain uutta ja varmuutta tuovaa. Kun taas toisaalta se kaipasi jotain mihin se ei voisi palata.

Ajan kanssa asiat olivat muodostuneet melkein kuin rutiineiksi ja ruskean kirjava herra oli nähnyt maailmaa enemmän mitä silloin kun oli sapaunut laaksoon. Se ei tiennyt mitä kuului entiselle lafalle Viimalle joka aikoinaan liittyi Aarnimetsän joukkoihin Varvun lyödessä vallankumoiksensa joka tuhosi Viiman lauman kokonaan. Entä mikä oli vanhurkaan Ovelan tilanne. Taannoin yksi suurempia laumoja mahtvine johtoportaidensa kanssa. Kauhu ei olisi kuuna päivänä edes kuvitellut haastvansa Ovelaa. Ja tuskni tekisi sitä vieläkään.

" Onko sinulla ideoita? Jatkammeko siitä mihin minä tolvana asiat jätin." Kauhua sanoia ja virnisti susimaisesti toverilleen kohentaen asentoaan.

Kauhun vastatessa narttu heilautti häntäänsä ilmaisten olevansa samaa mieltä. Laakson laumojen tilanne vaikutti heikolta. Jälleen valkea narttu hiljeni kuuntelemaan Kauhua ja oletti tuon puhuvan Korpista. Kauhu oli aijemmin kertonut Kastehelmelle ottaneensa monesti yhteen Korpin kanssa valloitus puuhissaan. Kastehelm iitse ei ollut koskaan nähnyt tuota narttua. Mutta totta tosiaan paikalta kadonnut alfa ei kuulostanut kovin kunnialliselta.

Kastehelmi nyökytteli Kauhulle tuon puhuessa reviirin valtauksesta. Hän oli miettinyt samaa aijemmin ja oli yhä ryhtymässä puuhaan mielellään. "Ymmärrän kyllä, mutta ensin meidän täytyy saada alustava paikka, jossa kasvattaa ryhmää, eikö? Eihän me saada ikinä mitään kokoon jos ei ole alustavaa paikkaa jonne kerätä halukkaita susia. Vasta sitten voimme siirtyä valtaukseen, mikäli laumojen tilanne on sama." Narttu oli hetken hiljaa miettien ennenkuin jatkoi.
"Missä voimme alkaa koota laumaa? Tiedätkö mitään paikaa, joka olisi keskellä kaikkea, muttei kenenkään mailla?" Paikan valinta saattoi olla ratkaiseva tekijä sillä jossain kaukana vuorilla ei liikkunut ketään eikä siellä lauman kokoamisesta mitään tulisi. Mutta ei kahdestaan voinut ilmestyä toisten maille ja vain ilmoittaa valtaavansa sen kun jäseniä olisi tarpeeksi. Kastehelmi tuhahti omille ajatuksilleen ennenkuin kääntyi Kauhun puoleen kuulemaan tuon mielipiteen.

Kauhu kuutneli mitä Kastehelmi sanoi ja näytti yhä mietteliäämmältä. Valkoturkki oli oikeassa ei reviiriä noin vain valattaisi kahden suden voimin vaikka vastustajana olisikni vain ilkikurin Korppi tai kuka tahansa muu. Tarvittiin ryhmä josta aikanaan kasvattaa lauma. Aijemmin Kauhu ei ehkä olisi ollut kyllin vahva ja kypäs ollakseen alfa uros mutta nyt sen aatteilal oli toiset suunnat ja hukka oli niin henksiesti kuin fyysisestikkin kasvanut. Se ei ollut enää nuori kokeilunhaluinen aikuinen.
Kauhu tuumasi tovin katsellessaan laaksoa ennen kuin sanoi mitään.

"Totta puhut. Korkeakalliolta saattaisi ainakin nähdä kulkijoiden liikkeet selkeästi. Järven ranta taas liian riski altis yhteen ottoihin. Kenties voisimme alkajaisiksi selvittää yleistilanetta ja miettiä mahdolisia yhtesityö kumppaneita. Muistelisin että ennen lähtöäni tämä myös omaa reviiriään havitteleva uros olisi kaivannut meidän yhtesytyötämme. Ehkä hän voisi valaista tilannetta paremmin. mikäli suinkin on slevinnyt kesästä ja sen tuomista helle aallosita kunniaallisesti. Meillä ei kovin paljoa ole aikaa. Sillä talvi verottaa laakosa taas pian. " Kauhu puhui ja siirsi katseensal oppua kohden Kastehelmeen.

Syksy värjäsi laaksoa kauniilla väriyhdistelmillä niin puissa väriä vaihtavat lehdet ja kellertävän vihreä nurmi puhumattakaan raikkaista tuulahduksista jotka toivat utuisia tuntumia talvesta hiljalleen. " Oletko syönyt milloin. Ajattelin jos etisisimme alkajaisiksi jotain purtavaa." Herra totesi ja nousi seisomaan.

Kastehelmi kuunteli uroksen vastauksen ja yhtyi tuon sanomaan. "Aikaa ei tosiaan taida olla paljoa, mutta ei ryhmää hetkessä kasata. Meidän täytyy tosiaan kierrellä alueita, ottaa asioista selvää ja etsiä mahdollisia laumalaisia. Täytynee toimia nopeasti." Puhuessaan narttu vilkaisi jälleen järven pintaa josta kuvastui puiden värikirjo. Maassa lojui ympäriinsä oranssin kirjavia lehtiä. Syksy oli jo täällä ja talvikin tulisi pian kuten Kauhu jo totesi.

Kastehelmen häntä heilahti innostuneesti Kauhun ehdotuksesta lähteä saalistamaan. Valkea narttu ei ollut vielä missään välissä istunut alas, olihan hän kävellyt vedenääreen asti juomaan ja siitä takaisin sun muuta. Hän ravisti turkkiaan ja vastasi toiselle iloisena "Hyvältä kuulostaa, saalista tulin tänne oikeastaan hakemaankin" Susimainen virne kohosi nartun kuonolle tuon nuuhkaistessa tuulen kuljettamia tuoksuja. Järven rannasta ei varmaan kannattaisi kauas lähteä, ehkäpä sen toisella puolella olisi riistaa.
Kastehelmi lähti kulkemaan vastatuuleen myötäillen järven rantaa. Kulku oli verkkaista, mutta kuono teki jatkuvasti töitä ja viikset väpättivät kirsun täristessä haistelemisesta. Narttu vilkaisi sivuilleen varmistaakseen että Kauhu oli mukana enenkuin jatkoi matkaansa.

Kauhu sai valkea turkista riistan etsintään seuraa. Ja niin se antoi luontaisen viettinsä viedä sitä eteenpäin. Toistaiseksi se kulki samaan suuntaan Kastehelmen kanssa koska mitään järisyttävää vainua ei ollut juuri täll ähetkellä. Ainakaan kauhun kirsussa. " En kai minä ole saaliisi." Kauhu virnisti susimaisesti valkoturkkiselle toverilleen.
Kauhu oli alun lakujaan pitänyt Kastehelmestä paljon sutena ja narttuna.
Valkoturkissa oli paljon potenttiaalia ja määrätietoisuutta.

Kauhu kiri Kastehelmeä kiinni kulkeakseen tuon vierellä. Ruskoturkki kulki välillä kuono maata pitkin aavistuksen oikealle, ehkä hitusen vasempaan ja takaisin Kastehelmen suuntaan. " Lähistöllä majailee jonkin moinen riistalauma. Toivotaan parasta." Kauhu totesi hiljaiseen ääneen. Laumat alkaisivat varasti riistankin puoellla kasautumaan ja siirtymään ravinnon mukana toisaalle. Kauhu katsahti Kastehelmeen ikään kuin varmistaakseen että myös tämä oli saanut vainua etei suin päin yksin lähitsi ryntäämään kohti mahdollsita laumaa ja jäisi onnekkaasti jalkoihin jos lauman lukumäärä olisikin sattumoisin noormaalia suurempi.

Kastehelmi kohotti ilmaa haistelleen kuononsa kohti Kauhua tuon kysymyksen myötä. Ilkikurinen virne valtasi neidinkin kuonon, uros oli varsin veikeää seuraa. "Ken tietää.." Valkeaturkki vastasi pilke silmäkulmassaan ja ääni muka salaperäisenä. "Varo vaan etten yllätä" Hän jatkoi virnuillen iloisena.
Syysilma oli loistava ja hänellä oli seuraa. Ja sitä oltiin metsästämässä. Kastehelmi oli varsin iloisella mielellä. Raikas tuulenvire kävi metsän läpi ja sai järven pinnan väreilemään, samalla kun satunnaiset kirkkaan väriset lehdet leijailivat maahan.

Kastehelmi heräsi tasaisesta kulustaan vaimean riistan hajun tunkeutuessa kirsuun. Samassa Kauhu jo ilmoitti löytäneensä saman valjun tuoksun. Valkea narttu vetäisi keuhkot täyteen ilmaa ja kiristi raviaan lähdettä kohti. Ehkä he saisivat kunnolla vatsan täytettä tällä kertaa.
Kauhulle hän ei vastannut sanoin, mutta pään nyökäytys, korvien heilautus ja hännän liike riittivät mainiosti viestimään Kauhulle mitä mieltä narttu oli. Parasta olikin syytä toivoa.
Valkoturkin aikeena oli hölkätä lähemmäs tuota laumaa ja lähteä sitten kiertämään sen taakse, tosin he tulivat jo nyt tuulen alapuolelta, joten kiertämistä ei olisi paljoa. Sen verran vain että kaksikko saisi ympäröityä lauman tai jonkin heikon jäsenen siitä.

Kastehelmi alkoi hidastaa vauhtiaan heidän päästessä lähemmäs laumaa. Peuroja ne taisivat olla. Ihme kun mikään lauma ei ollut vielä ottanut siitä omiaan. Peurat tapasivat laskeutua korkeammilta alueilta järvelle juomaan ja laiduntamaan, joten sinällään paikka oli mainio metsästyseen.

Kauhu krohahti huvittuneesti nartun lausahdukselle. "Vai niin, taidankni ottaa hitusen etäisyyttä ettet pistele minua suihisi. Sitä paitsi olen pahan makuinen." Kauhu snaoi leikkisästi. Kunnes tilanne eteni ja risitan tuoksu voimistui uroksen nenässä ja se vaikeni. Kastehelmi oli olltu samaa mieltä uroksen kanssa joten eikun nokka kohti laduntajia.
Kauhu hidasti raviaan lähestyessänä laumaa. sen vatsassa alkoi kurnia kun se näki noin arviolta ehkä kymmetnkunta peruaa laiduntamassa muutaman vasansa kanssa. Sen korvat painautuivat niskaa myöden. Ripeä vilkaisu metsästys toveriin ja menoksi. Kauhulal ei ollut epäilystäkään että kaksikko voisi epäonnistua.
Kauhu yritti viestittää Kastehelmelle vanhenpaa yksilö joka oli ehkä aavistuksen kauempana muusta laumasta. Se olisi helppo ainakin eristää muista laumoista.

Tuuli puhalsi hiljalleen ja näyttävästi sai myös peurat olemaan valppaina. Eihän nuo eläimet tyhmiä kuitenkaan ollut susien asuttamalla alueella nekin osasivat olla välkkyjä ja varovaisia. Kauhu kiersi pitkien heinien lomassa kohti kohdetta hahmotellen Kastehelmeä toisaalta että kaksikko kykenisi liikkumaan suunnilleen samaisessa rytmissä.

Kastehelmi lähti kiertämään laumaa toiselta laidalta kuin Kauhu, muttei mennyt kovin pitkälle tajutessaan uroksen aikeet. Katse terävöityi ja tarrautui Kauhun viittomaan peuraan, joka laidunsi muiden hännillä. Valkeaturkki ei yllättynyt uroksen valinnasta, uhri oli hyvän kokoinen ja sen sijainti oli hyvä. Kastehelmi vilkuili kohdettaan, Kauhua ja muuta laumaa, jotta tietäisi toimia heti jos joku heidät havaitsisi ja päästäisi varoituksen muille.

Kun Kastehelmi pääsi tarpeeksi lähelle hän pysähtyi kokonaan ja piiloutui ruohikon sekä muun kasvillisuuden juokkoon. Ruskea katse seurasi Kauhua, jotta narttu tietäisi milloin tuo olisi valmis.
Kastehelmi itse oli hivuttautunut ikäänkuin kohteensa ja muun lauman väliin, ei aivan mutta melkein, aikomuksenaan ajaa peura kohti Kauhua. Ei suoraan tuota kohti vaan uroksen ohi niin ettei peura rynnisi Kauhun päälle mutta tarpeeksi läheltä, jotta uros voisi käydä kiinni. He eivät kumpikaan halunneet joutua tallatuiksi muun lauman jalkoihin joten eristäminen oli viisasta.

Valkeaturkki ei aivan kyennyt erottamaan Kauhua kasvillisuudesta, mutta tullessaan siihen tulokseen ettei tuo enää liikkunut vaan vaani ja oli valmis, narttu päätti aloittaa jahdin. Kastehelmi hiipi aivan peuran lähelle ja ryntäsi sitten parilla loikalla peuran sivusta. Eläin ampaisi kauhistuneena ja pakokauhuisena juuri toivottuun suuntaan ja Kastehelmi lähti perään.
Hän ei ollut loikannut suoraan peuran selkään siitä syystä että ajatteli sen olevan kätevämpää että Kauhu loikkaisi eläimen kylkeen piilosta ja jahdin aloittanut narttu tulisi sitten perästä. Näin ei ollut sitä riskiä että muu lauma aiheuttaisi huolta, kuten kuuli, se rynni kauhistuneena toiseen suuntaan kuin tuo eristetty yksilö.

Kauhu oli valmiina siinä missä äkillisesti muu lauma lähti pinkomaan maa täristen pois paikalta kauhu odotti oikeaa hetkeä ja pyrähti kohti kohdetta joka hädissään oli pyrtää ympäri hoksatessaan kaksi sutta kannoillaan se erkaantui musuta laumasta aivan kuten hukat olivat suunnitelleet. Kauhu loikkaisi kohti peuraa tarraten tuon kaulan alueelta yrittäen kaataa kohde.
Vaikak kauhu olikin varsin kookas uros ja sen tulinen luonne ei aintaisi periksi ainakaan saaliille. Kauhu sai Peuran vikkelät jalat kaverikseen kun uros yritti kaikin voimin saada tuota otusta pysähtymään ja kaatumaan maahan. Kauhu tiesi että KAstehelmi oli lähellä ja tulisi pian apuun.
Kauhua harmitti mielessään että oli arvioinut kohteensa hitusen väärin. Erkaantunut muusta laumasta ja melko iäkäs yksilö. Se ei aina tarkoitakkaan sitä että se olisi ollut lauman huonokuntoisin.
Peura älisi äänekkäästi varoitus huutja ja pelkoa uhkuvaa olemustaan kauhun korville joka sai uroksen tiukentamaan otetaan kaikin voimin ja työnsi peuraa ruumiinsa painolla jolloin peura joutui pysähtymään painaakseen vastaan. Peuranonnistui nousemaan takajalkojensa varaan jolloin Kauhu joutui omien takakoipiensa varaan pitääkseen otteensa päätään riuhtova peura sai kauhun miltei hermostumaan.

Kun peura olisi kaatunut tai Kastehelmi tullut apuun se irrottaisi otteensa.

Kastehelmi säntäsi Kauhun apuun lähes heti. Hän oli ajanut peuran Kauhun suuntaan, juossut sen perässä ja loikkasi nyt takajaloillaan tasapainoilevan peuran kylkeen. Valkea narttu hyökkäsi samalta puolelta kuin Kauhu ettei eläin vain romahtaisi uroksen päälle. Peura horjahteli ja kaatui nartun iskun voimasta. Hyppy oli osunut kylkeen ja Kauhu näkyi yhä roikkuvan eläimen kaulassa. Peuran jalat alkoivat potkimaan vimmatusti, mutta Kastehelmi loikkasi niiden yli upottaessaan hampaansa eläimen lapaan.
Siihen kohtaan osunut purema ei tappanut, mutta Kauhu joka oli lähempänä kaulaa saisi eläimen hetkessä hengiltä nyt kun narttu oli apuna ja peura maassa. Tuon eläimen peli oli jo pelattu.
Kastehelmi pysyi aloillaan eläimen lavan päällä odottaen sen veltostumista ennenkuin irroittaisi. Hän ei halunnut ottaa riskiä siitä että Kauhu ei olisikaan vielä onnistunut hyökkäämään kaulaan.

Muu lauma oli jo kaukana toisessa suunnassa ja muutkin saaliseläimet olivat kaikonneet lähistöltä saalistuksen äänien pelottamina. Viileä syystuuli puhalsi heikosti saaden hennoimmat lehdet kahisemaan.

Kauhu iroitti otteensa kun kastehelmi oli tullut apuun ja peura kaatunut maahan sillä smaisella hetkella kauhu tarrasi peuraa kaulavaltimon kohdasta kun peruta ja räpiköi tuskissaan kahden suden hampaissa. Kauhu tieukens otettaan sen saatuaan. Ja vasta kun tuntisi suu pielissään ettei peura enää hengittänyt se irroittaisi otteensa.

Kunnes tämä autuas suden onnen hetki oli ohitse Kauhu katsahti ylpeänä Kastehelmeen " Olemme mahtava tiimi." se totesi hyvin mielin ja peruutti peruan luota kumartaen täten päällään Kastehelmelle luvan aloittaa ruokailun. Olihan kauhu sentään herrasmies.

Sillä välin kun todennäköisesti ruokailu käynnistyisi ja vallaton hiljaisuus herätti jälleen syystuulen hennon huminan kauhu heilautti korviaan ja käännähti äkillisesti ympäri susi kaksikon tulosuuntaan. omituista ettei se nähnyt mitään eikä se saanut tarkalleen mitänä vainuakaan koska vieressa ohukutteli tuore peuran liha. Kauhu asteli hämmentyneenä omituista rapina ääntä aiheuttavaan kohtaan. Lähestyessään pientä pusikkomaista heinärykelmää kauhua säikähti kun esiin pongahti peuran vasa joka alkoi huutaa hysteerisisesti tuo vasan alku hädni tuskin pysyi itse pystyssä ja kauhun ei ollut viakea arvioida moisen ikää. Se hädin tuskin oli kahtapäivääkänä vanha. Ehkä peura lauma olikin joutunut pysähtymään kun jälkijunassa syntynyttänyt peura emo oli poikinut vasansa. Kauhu katsoi hämillään määkivää peuran vasaa silmät ammollaan. Normaalisti herra olisi syöksynyt ja tappanut sen siinä samalla. Mutta kuahu vain toljotti ja kasoi kun tuo loikki vaivalloisesti kaatuen joka toisella askeleella. "Missä ihmeesssä tuon suojeluvietti on.." kauhu totesi lähes itsekseen hiljaisella äänellä ja ravisteli itsensä seisomaan yhä toljottain vaikeasti kauemmaksi panikoivaa vasaa.
Kauhu katsahti Kastehelmeen ja pian takaisin vasaan joka selkeästi näytti kapinoivan susi kaksikkoa vastaan mutta pelko ajoi sitä kauemmas niin hankalaak un se näyttikin olevan.
Kauhu hermostui vasan rääkymiselle ja ärähti voimakkaasti ja loikahteli pari syöksähtävää loikkaa kohti vasaa varoittavasti jotta tuo ymmärtäisi kadota. Eikä vasaa kahdesti tarvinnutkaan käskeä kun se jo pinkoi pakoon jo aijemmin kaikonneen muun lauman perään. Ruskoturkki palasi takaisin ruuan luokse. " Taisimem tappaa tuon emon, annan ehdottomasti pisteet sen jääräpäisyydelle jäädä uikuttamaan tänne silläkin uhalla että olisin voinut tappaa sen kerta iskusta." kauhu tuumasi mietteliäänä.

Kastehelmi loikkasi peuran päältä sen veltostuttua ja katsahti Kauhuun. "Toden totta olemme!" Hän hihkaisi häntä heilahten ja päällään nyökäten. Sudenhymy valaisi kuonoa nartun tajutessa Kauhun tekevän hänelle tilaa syödä. Todellinen herrasmies!
Valkean susinarttu upotti hampaansa peuran nahkaan ja repi sitä kunnes sai sen rikki. Sitten tuo repäisi hyvällä ruokahalulla lihaa suuhunsa ja nieleskeli tyytyväisenä kun Kauhun mielenkiinnon herättänyt ääni keskeytti puuhan.

Kastehelmi loikkasi paikoillaan ympäri ja heikko murina kantautui jo kurkusta. Tämä oli heidän saaliinsa eikä paikalle kaivattu muita. Mutta kun puskasta pöllähti esiin peuran vasa, murina lakkasi ja nartun pupillit suurenivat ihmetyksestä. Mitä tuo avuton eläin teki täällä, kun ei edes pystyssä pysynyt? Aijemmin kyyristynyt narttu suoristi jalkansa ja jäi tuijottamaan vuoroin Kauhua ja vuoroin vasaa ihmeissään. Eikö tuolla ollut älliä juosta pakoon?

Kastehelmi väräytteli korviaan rasittavan rääkymisen seurauksena ja oli vain tyytyväinen kun Kauhu ajoi tuon pois. He eivät tarvinneet enempää saalista ja meteli häiristi. Muuten narttu ei ollut liikkunut ollenkaan saaliin luota, sillä ei Kauhu toki tarvinnut apua hädin tuskin pystyssä pysyvän vasan pois ajamisessa. Kun vasa oli onnistunut kompastelemaan pois näkyvistä ja ulina oli lakannut valkea narttu kääntyi Kauhun puoleen. "No niin taisimme. Se tuskin tajusi mitään ja jäi siksi, joskin kai sen nyt pitäisi sutta ymmärtää pelätä." Valkea narttu ravisti päätään kuin pohdinta olisi ollut liikaa ja kääntyi takaisin ruhon puoleen. Tuon repi ja nieli lihaa hyvällä vauhdilla, mutta piti huolen siitä että uroksellekkin jäisi.
Pian kastehelmi järsikin irti yhden törröttävistä kylkiluista ja peruutti sivummalle, antaen Kauhulle tilaa tulla syömään. Peurasta oli vielä paljon hyvää lihaa jäljellä, ja Kauhu tuskin olisi kovin nirso. Narttu kävi makuulle kauemmas ja aloitti järsimään jänteitä irti luusta. Hän voisi järsiä luuta hyvin sillä aikaa kun Kauhu söisi. Samalla korvat olivat kuitenkin valppaina taaksepäin käännettyinä ettei kukaan tai mikään pääsisi yllättämään.

Kauhu tuijotti tovin vasan menosuuntaan. Melkoinen tapaus kauhu ravisti huokoaisten päätään Kastehelmen suuntaan. "Kieltämättä ihmetyttää ettei suojelusviasto jo kerro juosta karkuun siinä vaiheessa kun yksi lalumasta karjuu henkensä edestä ja muu lauma katoaa paikalta. Ehkä se vain kuvitteli voivansa tehdä jotain" Kauhu totesi ja isahti odottamaan vuoroaan kun narttu jatkoi lounasteluaan.

Kun Kastehelmi siirtyi järsimään luuta Kauhu asteli lepposiasti ruokailemaan. "Toisinaan käy säliksi että tuollainen rääpäle jäi ilman emoa kylmän talven tullessa. Se tuskin selviää perille asti. " Kauhu ajatteli ääneen ja tarrasi pian kiinni tuoreeseen lihaan ja antaamuksella söikin. Lie koska viimeksi oli ruskoturkki saanut syödäkseen kunnon lihaa ja vieläpä hyvän ystävän kanssa tapettuna. Muutaman lihan palan jälkeen uros pakitti suupieliään lipoen kun peurasta oli jäljellä enää muutamat herkkupalat mahdollisesti jollekin haaskalinnulle tai sitten yksinäiselle paikalle löytävälle hukalle. Kauhua tämä ei juuri kiinnostanut nyt kun maha oli täynnä ja mielikin virkeä.

Kauhu siirtyi Kastehelmen luokse susimainen hymy kasvoillaan herra ruskeaturkki pukkasi kuonollaan tuota kaulan pielelle. " kiitos maittavasta ruuasta. " Se lausahti ja katsahti sitten ympärilleen miettien mihin olisi järkevintä suunnata enne yötä. Ja selvittää mistä asioita lähtisi tutkimaan ensimäisenä päästäkseen aatteista tekoihin. Katalan reviirin rajat eivät olisi kaukana mutta saisiko Kauhu sieltä ketään tuttua kiinni. Vai olisiko järkevintä toisen kulkea kohti aarnimetsän lauman rajoja ennen siirtymistä järven tuolle puolen.

Kauhua päästi omituisen äänen ikään kuin naruahtaakseen itsekseen. " Olisi muakva nähdä mitä Katalallel kuuluu saati hänen varsin tempperamenttiselle tyttärelleen. Tuo kun ei ole koskaan pitänyt minusta juruikaan. " kauhu sanoi mieteliäästi. Ja istahti jälleen alas.

Kastehelmi piti luuta etutassujensa välissä niin että pystyi sitten järsimään sitä. Narskutuksen välistä hän kuunteli Kauhua ja kommentoi tuon säälimis huomautukseen.
"Niin, tosin kyllähän muu lauma siitä huolta pitää, jos se ne vielä löytää. Joskin oli se tosi huono aika syntyä syksyllä." Kastehelmeltä ei paljon sääliä saaliseläimelle herunut. Laakson läpi kulkevat laumat harvenivat mukavasti kun susilaumat ruokkivat itsensä. Eikä susi pitkälle selviäisi jos jäisi jokaista kuollutta saalista suremaan. Olihan se ruoka jostain hankittava. Mutta toisaalta taas kyllähän se vägän kirpaisi jättää vasa ilman emää.

Valkea narttu heilautti häntäänsä ja jatkoi luunsa kaluamista. Kauhun lopetellessa ruokailemista tuo oli jo itsekkin tehnyt selvää kylkiluun palasesta ja nuoli tassujaan sekä suunpieliään. Uroksen tuupatessa häntä kuonollaan Kastehelmi nuolaisi Kauhun poskea, osoituksena kiintymyksestä. Itseään ravistellen hän sitten nousi sulavasti ylös ja vastasi urokselle "Kiitos itsellesikin vain. Yhdessähän me sen saimme". Häntä heilahti onnellisuudesta ja sudenhymy pyrki esiin.

Valkea narttu istahti alas ja jäi kuuntelemaan Kauhua. Tuon puheet herättivät nartussa muutaman kysymyksen. "Niin minkäs lauman johdossa Katala nyt sitten pyörikään?" Narttu itse ei ollut koskaan nähnyt Katalaa eikä oikeastaa kuullut tuosta muutenkaan paljon mitään. "Ja kuka hänen tyttärensä on?" Kastehelmi kysäisi vielä uteliaana. Narttu oletti Kauhun ja Katalan olevan ystäviä, sillä sen käsityksen hän uroksen puheista sai.

Kauhu kuunteli Kastehelmeä vasasta. " Ehkä, se ei ole meidän murheemme. Enkä minä saalista jää säälimään sen koommin. Kunhan kävi mielessä jos kyse olisi ollut sudenpennusta. En minä tiedä mistä se edes tuli päähäni. " kauhu sanoi ja hmyähti katsoessaan sitten jälleen yksi toisensa jlkeen muiden laumojen reviirien suuntaan.

Kauhu sai nuolaisun poskipielille ja oli tästä varsin hyvillään. Kastehlemi oli sille tärkeä hukkanen huolimatta siitä että se oli kaunsi ja vlakea mukava ja hieno susi. Ei se sellaista ollut se oli pikemminkin sitä todellsita ystävyyttä ainakin kauhun pääkopassa luokiteltuna. Koska Kauhun sisimässä mullistava kaiken jälkeensä jättänyt Sammal kaiversi yhä Kauhun sisintä säälimättömällä ja musertavalla ajatuksella ettei Kauhu vain ollut Sammaleelle kyllin hyvä ollakseen tuon puoliso ja pentujen isä. Tätä Kauhun oli vaikea ymmrätää itsekkään.

"Ah, Katala hän on tai ainakin joskus oli Nuormetsän lauman Beta lähes alfa uros. Sitä luamaa taisi tuolloin johtaa joku narttu jonka nimeä ne nyt sitten saa päähäni mitenkään. Ja Hänen tyttärensä Ilo. Et tahtoisi törmätä häneen pimeällä. Hän oli jo pienestä pennusta saakak varsin ärhkkä nartun alku. " Kauhu muisteli aikoja kun Katalasta ja Kauhusta oli tullut läheisiä Katala oli kauhulle kuin oma veli. Ja se halaja palavasti saada tietoa missä tuo meni oliko tuo yhä hengissä.
Mutta oli niin monta muutakin asiaa mikä kaipasi vastauksia.
" hlauatko että kuljemme yhdessä vai lepäämmekö yön ylitse ja jatkamme eteenpäin huomenna?" Kauhu kysyi. Tokikaan yö ei ollut vielä tulssa muttak auhu halusi tietää pitikö etsiä jokin yöpymis piakka vai vaeltaisiko kaksikko yön pikkutunneilla eteenpäin.

Kastehelmi kuunteli Kauhua ja kun tuo jälleen katsahti reviirien suuntiin narttu kallisti päätään ja kysäisi "Mitä sinä vilkuilet?" Ääni oli vilpittömän utelias, mutta silti leppoisa. Kastehelmikin vilkaisi samaan suuntaan kuin Kauhu, vaikkei odottanutkaan että siellä olisi mitään tavallisuudesta poikkeavaa.
Uroksen vastatessa kysymykseen koskien Katalasta narttu hymyili jälleen ja kuunteli Kauhun vastauksen. Nuormetsästä hänelle tuli heti mieleen aijemmin tapaamansa ystävä Orvokki. Tai ystävänä hän nartun kuvitteli, tosin hehän olivat nähneet vain kerran. Susimainen naurahdus ja hännän iloinen heilautus seurasivat Kauhun tulkkausta Katalan tyttärestä. Ilo tosiaan kuulosti tempperamenttiselta.

Uroksen aloittaessa kysymystä yhdessä kulkemisesta Kastehelmi terävöityi kuuntelemaan luontoa Kauhun sijaan. Näin ollen uroksen sanat menivät siltä täysin ohi. Narttu jähmettyi aloilleen ja vain korvat sekä kuono liikkuivat. Hän kuunteli kauempaa pensaasta kuuluvaa hiljaista rapinaa samalla tavoitellessaan jotakin hajua kirsuunsa. Ja pian tuuli sen toikin. Narttu luuli sitä ensin mäyräksi, mutta hahmottaessaan ruskean eläimen hän korjasi virheensä ja tajusi sen olevan ahma. Nuo eläimet yleensä karttoivat susia, mutta kuolleen peuran haju varmaan veti tuota puoleensa. Kylmätväreet kävivät nartun läpi hänen muistaessaan viime tapaamisensa mäyrä eläimen kanssa. Se ei ollut mukava.
Kastehelmi kääntyi Kauhun suuntaan ja totesi noustessaan "Meidän on varmaan parempi mennä ja jättää tuo haaska muille nälkäisille." Narttu nyökäytti päällään kohti kauempana patsastelevaa ahmaa, joka selvästi halusi tulla ruokailemaan muttei viitsinyt kahden täysikasvuisen suden oleillessa ruhon lähellä.
Itsevarmoin elein narttu lähti kauemmas ruhosta ja toiseen suuntaan kuin missä ahma oli. "Anteeksi, niin mitä sinä kysyitkään?" Narttu kysäisi häntäänsä heilauttaen, mutta taaksepäin kääntyneet korvat kuuntelivat jatkuvasti ahman liikkeitä.

Kauhu ei itsekkään tiennyt mitä mahtoi vilkuilla yhtenänä ympärilleen kenties vaistomainen reaktio kun juuri puolityhjätty peuran ruho makasi keskellä laumattomien parasta riistamaata. Kauhu ravisti päätään. " En oikein edes tiedä." se vastasi ja katsoi narttuun lepposia ilme kasvoillaan.

Pitkään uros ei ehtinyt näyttää leppoisaa ja lempeää puoltaan itsestään kun havaitsi samaisen ahman rapistelevan ja talsivat esiin piilostaan. Kauhu pörhisti automaattisesti rintakehäänsä ja nousi seisomaan tuijottaen ahmaa. Ahmat tosiaan karttoivat susia varsinkin kun niitä oli nyt kaksi. Mutta tämä ahma näytti kuutnelvan vatsaansa. Kauhu katsahti Kastehelmeen joka ilmoitti että parasta oli lähteä. Kauhu normaalisti olisi puollsutanut haaskaansa urakalla mutta peruutti pari askelta nartun perään tuijottaen yhä ahmaa. Mutta kääntyi tuhahtaen Kastehelmen perään ja kiri tuon kiinni. " Niin kysyin vain että mitä mieltä sinä olet jakamemko erikseen vai yhdessä matkaa, etsimmekö yö sijaa kahdelle vai mitä?" kauhu toisti pukatessaan narttua kyljellään leikkisästi.

Kastehelmi vilkaisi Kauhuun tuon kiriessä hänet kiinni ja toistaessa kysymyksensä. Normaalisti Kastehelmikin olisi Kauhun tavoin jäänyt saalistaan puollustamaan, mutta hän oli jo syönyt eikä kaivannut taistelua. Varsinkaan jos se olisi turha. Antoi siis ahman syödä mitä halusi.

"Minun puolestani yhdessä, mutta jos sinä ehdoin tahdoin haluat taas kadota niin siitä vaan" Kastehelmi heitti leikkisästi pilke silmäkulmassaan. Kauhun tönäisyn jälkeen hän yritti kiskaista tuota korvasta, tietenkin niin ettei sattuisi. Sudenhymy kasvoillaan valkea narttu taivalsi eteenpäin, iloisena siitä että hänellä oli Kauhu seuranaan.
"Voimme toki jatkaa matkaa, mutta minne olemme menossa?" Narttu pysähtyi. Ahma ja peuran ruho olivat jääneet jo taakse ja kaksikko oli kulkenut järven myötäisesti, oikeastaan melkein samalle paikalle kuin missä olivat aijemmin päivällä nähneet.

Kauhu katsahti puhuvaan Kastehelmeen. " En. En ainakaan ilman sinua." kauhu totesi kunnes sai nykäisyn korvaansa ja naurahti susimaisesti "Tai siis niinkuin, noh kyllä sinä tiedät mitä tarkoitin. En ole lähtemässä jättääkseni kaikkea uudestaan taakseni. Ja voimem jatkaa matkaa yhdessä puolestani. Ja ajattelin että ottaisimem jotenkin selville missä tässä laaksossa mennään. Kasaammeko loppuen lopuksi kaikki hylätyt tai hylkiöt ja yksinäiset yhteen ja lähdemme porukalla valtamaan uutta reviiriä vai valloitammeko tyhjyydestä kärsivän entisen reviirin mitä tuleva koskaan utokaan tullessaan. " Pikainen selostus äkkiä ikään kuin peittääkseen omituisen töksäytyksen uros olisi puanstunut jos olisi voinut.
Kauhu ei ollut paras mahdollinen puhuja varsinkaan jos kyse olisi henkilökohtaisuuksista tai tunteista. Ja se poti yhä aavistuksen verran huonoaomatuntoa kadotessaan aikoinaan noin vain.

Kauhu ei itsekkään tiennyt minne olisi järkevintä jatkaa tai mihin suuntaan lähteä asiaa viemään eteenpäin koska laakso tuntui olevan todella tyhjä se oellut nähnyt utlonsa jälkeen ketään muuta kuin Kastehelmen ja oli siitä hyvin mielissään.