Toistensa //Huurre ja Korpinkutka tänne!//

//Oukei, kehitellään sitten jotakin pelin edetessä, mutta sanon jo nyt että olen suunnitellut erään vähemmän mukavan yllätyksen Kuiskeelle >:3 //

Nuoren nartun tummanpuhuva turkki hehkui auringon viimeisissä säteissä kultaisena. Ilma oli leuto, yllättävän lämmin syksyinen päivä. Oli tyyntä ja maa oli pysynyt lämpimänä auringon paistaessa siihen päivällä. Kuiske vaelsi etsimässä laumalle saalista.Kivet hiersivät sen jalkapohjia ja väsymys painoi silmiä... Nartun olisi jo tehnyt mieli palata takaisin lauman pesille. Se ei ollut vieläkään löytänyt mitään, mutta sinnikkäästi neiti jatkoi matkaa. Eihän Kuiske halunnut olla läpäisemättä koeaikaa, jolla se nyt oli. Tummaturkki odotti kiihkeästi pääsevänsä Toivon lauman kokonaiseksi jäseneksi. Siksi se nytkin tassutti päättäväisesti eteenpäin, eikä välittänyt väsymyksestään.

Hetken taivallettuaan Tuulenkuiske oli tunnistavinaan ilmasta tuoksun. Oman laumansa tuoksun. Jälki oli vaimea, mutta neiti tunnisti sen heti Korpinkutkan hajujäljeksi. Ilo sydämmessä hypähtäen narttu lähti ravamaan kuono maassa tuoksun perään. Koko ajan jälki voimistui ja sitä mukaa hymy kohosi Kuiskeen suulle. Neiti olikin kaivannut seuraa, erityisesti Korpinkutkan seura kelpasi sille paremmin kuin hyvin! Uros oli heti ensinäkemältä ollut tummaturkille mieluinen. He olivat viettäneet yhdessä ihania hetkiä ja aina kun Kuiske oli huonolla tuulella, Korpinkutka osasi valita oikeat sanat... Ja aina kun neiti näki uroksen, sen sydän pomppasi ja nuorukaisen valtasi hyvä, lämmin olo. Nuori narttu ei oikein tiennyt, mitä se tunsi urosta kohtaan... Ehkä se ajan myötä selviäisi.

Pian Kuiske erotti riemukseen komean uroksen ääriviivat pienen kuusikon laidalta. Narttu haukahti tervehdykseksi, eikä se voinut hillitä häntäänsä heilumista. Hymyillen neiti ravasi Korpinkutkan luo.
"Löysimpäs sinut!" Kuiske virnisti. "Miten ilta on sujunut? Montako tunkeilijaa olet jo säikytellyt tiehensä?" se kysäisi meripihkasilmät leikkisästi kimaltaen.
"Tahtoisitko tulla kanssani etsimään saalista laumalle? Vai keskeytinkö jotakin?" narttu tajusi sitten esittää varsinaisen asiansa.

//Kehitellään kehitellään :) Palan jo halusta tietää.. //

Korpinkutka oli lähtenyt pesiltä etsimään saalista ja käymään rajojakin hiukkasen läpi. Mustan uroksen lapa oli jo parempi ja nyt olisi vain hankittava menetetty lihasmassa takaisin. No ei parissa viikossa paljon lihasmassa kutistunut, mutta olihan jalkaa kuntoutettava. Oikeastaan uros oli vain halunnut liikkeelle ja tehtäväkin oli täytettävä lauman puolesta. Alfa oli aijemmin pyytänyt urosta tarkkailemaan saaliiden reittejä vuorenrinteillä ja tuo oli tehnyt työtä käskettyä, joten näin ollen parhaat metsästyspaikat olivat jo tuon tiedossa.
Siksi se oli tänne oikeastaan tullutkin, kuusikon laidalla kivien koloissa lymyili usein pientä riistaa, pupuja. Kun taas peuroja jos haluaisi ei niitä kannattanut ihan tästä kohdin hakea, ne viihtyivät alempana puron luona ja vuohet taas menivät laumoissa pitkin kallioita. Pupuja uros oli tullut hakemaan, sillä niiden jahtaaminen oli hauskaa ja lauma tarvitsi saalista.
Korpinkutka seisoi kuusikon reunassa paikoillaan viikset väristen ja korvat tarkkaavaisina kuunnellen. Rusakon haju tuntui kuonossa vaimeana ja silloin tällöin saattoi kuulla jonkun eläimen raistelut. Uros yritti paikallistaa kohdettaan, jotta voisi kiertää sen taakse kun yllättävä haukahdus havahdutti tuon ja sai uroksen kääntymään.

Hetkessä Korpinkutkan sydän pomppasi kun hän tunnisti tulijan. Kuiske! Siitä ei voinut erehtyä. Musta uros seisoi aloillaan katsoen toisen tuloa häntä heilahdellessa ilosta. Iltaauringon säteet saivat nartun turkin hehkumaan kauniin kultaisena, ei kokonaan vaan valo kehysti karvan niin että musta väri jäi sisäpuolelle ja kultainen reunusti sitä. Nartun siro keho ja hohtava olemus sekä turkki saivat Kuiskeesta erittäin kauniin, tai kaunis tuo oli muutenkin, ilta vain korosti nartun luontaista kauneutta.
Korpinkutka räpäytti silmiään, nuolaisi huuliaan ja vastasi sitten häntä yhä heilahdellen "Ihan hyvin, mutta paremmin kun saa seuraa." Sudenhymy kohosi tuon kuonolle leikkisän virnistyksen kera.
"Oletko kauankin etsinyt? Täällä paljon häädettäviä taida olla." Ensimmäinen oli vastaus nartun ensimmäisiin sanoihin ja jatko oli vastaus seuraavaan. Kun Kuiske sitten kysyi että oliko se keskeyttänyt jotain Korpinkutka vilkaisi taakseen kohti pupujen koloja ja vastasi sitten iloisena silmät kimmeltäen "En vielä kerennyt pupu jahtia alkaakkaan, mutta noissa koloissa ne viihtyvät." Samalla uros nyökäytti päällään koloja kohti. "Tosin taisivat kaikota hetkeksi" Korpinkutka virnisti valloittavasti ennenkuin jatkoi "Mutta löytyyhän saalista muualtakin"

Uros ei keksinyt mitään sen parempaa tekemistä kuin viettää aikaa Kuiskeen kanssa lauman hyödyksi. Hän sai olla mukavan nartun kanssa ja saalistaa samalla laumalle, joten toisen ehdotus kuulosti loistavalta. Uroksen meripihka katse käväisi Kuiskeessa eikä uros voinut olla laittamatta merkille toisen hymyn kauneutta ja silmien säihkettä. Korpinkutka todella piti uudesta laumalaisesta.

//Anteeksi kovasti kesto ja pahoittelen jo etukäteen lyhyyttä, yritän parhaani mukaan aktivoida itseäni >_>

Kuiske hymyili. Se oli helpottunut että Korpinkutkasta oli vain mukavaa saada seuraa. Rajoillakin oli selvästi ollut rauhallista, ainakin uros niin antoi ymmärtää.
"Hienoa, rauha maassa siis!" narttu virnisti Korpinkutkalle. Rajahäirikköjä täällä vähiten kaivattaisiin.
Korpinkutka kertoi suunnitelleensa pupujahtia. Neiti vilkaisi uroksen lavan yli koloille. Kestäisi varmasti oman aikansa ennen kuin kaniinit uskaltautuisivat ulkoilmaan, mutta toisaalta Kuiskeella ei ollut muuta kuin aikaa. Ja varsin hurmaava susiherra seuranaan, tietenkin. Narttu vilkaisi taivaalle, horisontti punertui kauniisti heidän edessään. Ilma alkoi viiletä, mutta se ei narttua haitannut, päinvastoin. Kuiske katsahti Korpinkutkan meripihkasilmiin ja hymyili omat silmät kimmeltäen. Se oli onnellinen juuri nyt.

Tuulenkuikse palasi maan pinnalle muistaessaan heidän saalistusaikeensa. Se heilautti korviaan kysyvästi.
"No, odotammeko jänisten paluuta vai keksimmekö jotakin muuta?" neiti kysäisi. "Minulle sopii mikä vain!" tummaturkki vielä lisäsi vielä herttaisesti hymyillen.

//Eipä tuo mitään, epäaktiivisuutta taitanee esiintyä monesta suunnasta (: //

"Rauhamaassa ainakin tämän päivän osalta" Tumma uros vahvisti Kuiskeelle iloinen hymy tummilla sudenhuulillaan. Hetken tuo oli sitten hiljaa antaen nartun jatkaa mitä tahtoi ennenkuin uros itse vastasi iloinen virne kasvoillaan. Hänestä oli mukava nähdä Kuiske noin iloisena sekä silmät onnellisena kimmeltäen.
"Mitä neiti vain tahtoo" Uros vastasi saalistus puheisiin leikkisästi vitsaillen. Häntä heilahteli ja tyytyväisyyden saattoi huomata koko olemuksesta sekä tietenkin katseesta, joka ihali tällä hetkellä Kuisketta.
"Joskin muutamasta hassusta jäniksestä tuskin riittänee laumalle vatsan täytteeksi, joten jonkun muun saaliin etsiminen ei kuulosta yhtään hullummalta" Uros jatkoi ehdotuksen omaisesti jättäen kuitenkin viimeisimmän ja vaikuttavimman päätöksen Kuiskeelle. Voisivathan he tulla tänne yhdessä jänöjä saalistamaan ja hauskaa pitämään myöhemminkin.

Meripihka katse vilkaisi punertavaa taivasta ennenkuin siirtyi takaisin narttuun. Heillä olisi koko ilta ja ehkäpä jopa yö aikaa, hehän palvelivat samalla laumaa, joten kiire heillä ei tosiaankaan tainnut olla.

Kuiske nyökkäsi Korpinkutkan sanoille. Toinen oli oikeassa, pari jänistä ei tosiaankaan riittäisi koko laumalle. Sitä paitsi saattaisi kulua vielä pitkäkin aika ennen kuin jänikset uskaltautuisivat ulos koloistaan. Neiti käänsi katseensa puiden latvoista hymyillen takaisin urokseen.
"Taidat olla oikeassa", se totesi. "Ehkä olisi parempi mennä etsimään saalista jostain muualta..." Neiti kallisti miettivästi päätään, se yritti kaivaa mielensä perukoilta jotain hyvää saalistuspaikkaa. Äkkiä sen katse kirkastui.
"Tiedänkin erään hyvän paikan!" Kuiske hihkaisi ja käännähti kannoillaan. Hännällään se viittasi Korpinkutkaa seuraamaan. Narttu lähti kulkemaan kohti itää. Se muisti erään vuoristolammen, jonka se oli nähnyt vilaukselta partioidessaan. Lammen rannalla oli yleensä paljon pikkuriistaa juomassa, mutta jos hyvään aikaan sattui tulemaan, saattoi siellä olla myös suurempia eläimiä. Ja Kuiske uskoi heidän olevan liikkeellä juuri oikeaan aikaan.

Kuono kiinni kosteassa maassa Kuiske jolkotteli eteenpäin määrätietoisen oloisena. Välillä se aina vilkaisi sivulleen nähdäkseen Korpinkutkan seuraavan itseään.
"Aivan pian... Pian olemme perillä!" narttu mutisi puoliksi itsekseen, mutta sanat olivat myös tarkoitettu urokselle. Neidin häntä heilahteli sen askelten tahdissa. Huurrekuorrutetut lehdet narskuivat sen tummien tassujen alla.
Lopulta Kuiske seisahtui kohottaen katseensa maasta. Kaksikon edessä avautui suuri aukio. Aukiota täplittivät kitukasvuiset puut ja puoliksi jäätyneet heinät. Aukion toisella laidalla kimmelsi pieni lampi, jonka rantoja täyttivät kaiken kokoiset saaliseläimet. Vesi kihosi nartun kielelle ja sen sydän alkoi tykyttää nopeammin. Neiti sipaisi hännällään Korpinkutkan suupieliä, jotta tämä ymmärtäisi olla sanomatta mitään. Ääni kantoi avaralla aukiolla yllättävän hyvin, eikä Kuiske tahtonut menettää hyvää tilaisuutta. Se nojautui hitaasti lähemmäs Korpinkutkaa.
"No, siinä on mistä valita", tummaturkki kuiskasi virnistäen urokselle. Tuuli pörrötti nartun turkkia ja toi mukanaan lisää houkuttelevaa riistan tuoksua...

Korpinkutka naurahti susimaisesti ja lähti hymyillen nartun perään tuon käännähtäessä ja lähtiessä kiitämään määrätietoisena eteenpäin. Kuiske näytti olevan varsin virkeällä tuulella ja musta uros piti määrätietoisuudesta, joka paistoi nartun lempeän olemuksen seasta tällä hetkellä.
Musta uros ravasi nartun kiinni ja tasoitti vauhtinsa niin että jäi tuon vierelle, mutta hiukan taaemmas hölkkäämään. Näin hän saattoimukauttaa suuntansa ja vauhtinsa samaksi nartun kanssa. Korpinkutka ei itse liiemmin kiinnittänyt huomiota maastoon tai suuntaan ennenkuin Kuiske ilmoitti heidän olevan pian perillä. Miksi hän olisikaan kiinnittänyt, narttu kun näytti tietävän minne oli matkalla. Sen verran tuo kuitenkin laittoi merkille että osaisi tulla samalle paikalle myöhemminkin.

Uroksen aistit terävöityivät ja hän hidasti vauhtiaan jääden lopulta aukion laidalle seisomaan. Meripihka katse kiersi nopeasti aukion läpi jääden sitten lammen vierellä laiduntaviin saaliseläimiin. Hän lipaisi kielellään suunpieliään ja laittoi merkille että heidän täytyisi lähestyä niitä varoen sillä vaikka aukiolla kasvustoa olikin eläimet näkisivät lähes suojattomat sudet jos he olisivat varomattomia. Mutta heidän onnekseen tuuli puhalsi lammen suunnasta heitä kohti, joten eläimet eivät saisi heidän hajuaan, mikäli he lähestyisivät tältä reunalta.
Uros oli tainnut käydä täällä aijemminkin tutkailemassa hyviä saalistus paikkoja, joskin silloin käväisy oli ollut nopea ja hän oli tullut täysin eri suunnasta.
Kuiskeen hännän sipaisu sai uroksen kääntämään katseensa narttuun mitään sanomatta. Olihan hiljaisuus heidän paras aseensa. Pään nyökkäys ilmaisi nartulle että uros oli ymmärtänyt sipaisun tarkoituksen.
"Täällähän on enemmän saalita kuin muualla vuorilla yhteensä" Uros kuiskasi nartulle takaisin ja mietti miksei täällä ollut silloin ollut yhtäkään saaliseläintä kun hän oli täällä yksin käynyt. Ehkä aika oli ollut väärä. "Meidän kannattanee varmaan hiippailla ensi töiksemme lähemmäs ja sitten vasta ryhtyä toimiin" Uros kuiskasi ja vilkaisi Kuisketta. He olivat vielä sen verran kaukana että uhria oli turha ruveta valikoimaan.

Kuiske tarkkaili vaitonaisena eläimiä silmät ovelasti kiiltäen. Saalistaessaan nartusta kuoriutui nälkäinen peto, jota oli varmasti vaikea uskoa todeksi neidin pehmeän ulkokuoren takia. Ajaessaan takaa saalista, sen keskittyminen ei riittänyt mihinkään muuhun. Hymyillen se lipaisi huuliaan.
Korpinkutkan vastaus herätti Kuiskeen taas maanpinnalle. Narttu nyökkäsi myöntävästi, ei tällä lammella yleensä ollutkaan näin paljon saalista. Heillä oli ollut onni myötä.
"Talvi tekee tulojaan", tummaturkki lausui hiljaa irrottamatta katsettaan riistasta. "Eläimet, jotka eivät viihdy kylmässä vaeltavat alemmas vuorille ja pysähtyvät usein tänne juomaan", neiti selitti urokselle. "Meillä taisi käydä tuuri..." Narttu heilautti varovasti häntäänsä katsahtaessaan Korpinkutkaan. Se oli iloinen, että sai jakaa tämän kokemuksen juuri Korpinkutkan kanssa. Uroksen viimeisiin sanoihin Kuiske vielä lisäsi; "Olisi ehkä järkevää jos sinä kiertäisit lammen toiselle ja minä toiselle puolelle. Siten yllättäisimme saaliit." Narttu odotti ja kuunteli mitä uroksella oli siihen sanottavaa, sitten se painui matalaksi. Tummat vatsakarvat maahan pudonneita lehtiä viistäen se lähti hitaasti ryömimään metsänreunaa lähemmäksi lampea.

Saavuttuaan lammen itäpuolelle Kuiske peruutti hitaasti metsään suuren kiven taakse. Se suoristautui varovaisin liikkein ja kurkotti kaulaansa nähdäkseen Korpinkutkan. Äkkiä sitä alkoi hieman hermostuttaa. Narttu oli elänyt vuorilla jo jonkin aikaa ennen laumaan tuloaan ja oli siksi oppinut saalistamaan yksin omalla tavallaan. Neiti ei ollut ollenkaan varma toimisiko sen käyttämä taktiikka kaksin saatikka miten Korpinkutka oli tottunut saalistamaan. Vetäen rauhallisesti henkeä tummaturkki pujahti hetkeksi kiven taakse.
'Ei saa hermoilla', se hoki itselleen mielessään. 'Jos kaikki ei menekkään nappiin, löydämme varmasti jonkin toisen paikan. Nyt pitää vain luottaa itseensä.' Mutta nälkä kaivoi Kuiskeen vatsaa, eikä se itsekään uskonut omiin sanoihinsa. Päätään puistellen tummaturkki painui matalaksi ja lähti hitaasti ryömimään kohti saaliseläimiä.

Korpinkutka kuunteli Kuiskeen vastauksen sekä selityksen saaliiden liikkeistä samalla saaliita tutkaillen. Nartun lopettaessa meripihka katse käväisi nartussa ja musta pää teki nyökäytys eleen vahvistaakseen että kiertäminen eri reunoilta kannatti.
"Jos sinä vaikka ajat saaliit liikkeelle ja minä kaadan" Uros ehdotti kuiskaten, he sopivat niihin rooleihin paremmin niinpäin sillä uroksella oli massaa ja kokoa kun taas nartulla nopeutta ja ketteryyttä. Sanoja sen enempää tuskin tarvittiin, eiköhän Kuiske ymmärtänyt elekieltä sen verran hyvin että pysyttiin yhteisymmärryksessä.

Korpinkutka painui matalammaksi ja lähti kiertämään läntiselle puolelle Kuiskeen kadottua toiseen suuntaan. Tumma uros eteni hiljaisesti, mutta pitkin askelin, joten matkaan ei mennyt kauaa. Uros pysytteli mahdollisimman hyvin näkymättömissä ja kiersi tarpeeksi suuressa kaaressa päästäkseen toiselle reunalle tulematta nähdyksi.
Hän hiipi metsän rajaan ja hidasti vauhtiaan päästessään mielestään sopivalle paikalle. Ei uros vielä niin lähellä saaliita ollut että olisi voinut kiinni käydä, mutta tässä oli sopiva paikka ottaa selvää missä narttu meni. Korpinkutka oli metsän reunassa ja sieltä paikasta missä he olivat nartun kanssa eronneet katsottuna lammen edessä.
Narttu oli kiertänyt toiselle puolelle ja uros silmäili nopealla pyyhkäisyllä puiden rajaa etsien Kuiskeen tummaa hahmoa. Lopulta tuo sen löisikin hiippailemasta lähellä suurta kiveä, narttu näytti juuri jättäneen piilonsa ja lähteneen kohti saaliita. Uros piti katseensa lähinnä kiinni nartussa, mutta vilkuili välistä myös saaliita.

Korpinkutka oli sellaisessa paikassa että Kuiske voisi omalta paikaltaan ajaa saaliit kohti urosta, joka voisi käydä heikoimmalta näyttävään kiinni. Niin hän asian suunnittelikin mielessään. Kuiske ajoi ja hän kaatoi. Tietenkin nartun apua saattaisi kaivata myös kaatamisessa, mutta tuohan olisi jo silloin valmis auttamaan sekä tietenkin saattaisi saada itsekkin kiinni lähimpänä olevasta, riippui siitä kuinka lähelle narttu pääsisi vaaniessaan.
Korpinkutkan katse oli kiinni nartussa, jotta hän näkisi mitä tuo tekee ja minne saaliit ajaa, hänen olisi oltava valmiina kun narttu aloittaisi saalistuksen. Musta häntä pyyhki hiljaksiin maata uroksen odottaessa valmiina toimimaan.

Uros oli itsevarma sekä rauhallinen, joskin kyllä innostunut, muttei hermostunut. Korpinkutkalla kun muutenkin oli aika rautaiset hermot, niin ei saalistus reissu paljon tressannut, joskin se innosti ja sai uroksen aistit terävimmilleen.

// Oivoi, anteeksi kesto! x__x //

Kuiske ryömi hitaasti metsänreunaa pitkin vatsakarvat kellertävää nurmea viistäen. Narttu erotti Korpinkutkan paikaltaan, ja näky rauhoitti sitä. Tummaturkin kuono teki ahkerasti töitä, kun se yritti paikantaa heikon yksilön. Neiti kohdisti katseensa muista erillään ruokailevaan kauriiseen. 'Tuo on varmasti sopiva...' Kuiske tuumi ja painautui syvemmälle heiniin. Toivottavasti Korpinkutkakin oli huomannut, minkä yksilön se oli valinnut.

Äkkiä narttu tunsi kuivan lehden rapsahtavan tassunsa alla. Neiti veti teräväsit henkeä kun se näki parin kauriin nostavan päänsä ja haistelevan kiivaasti ilmaa. Metsäjänikset katosivat nopeasti ruohon sekaan. 'Nyt tai ei koskaan!' kävi tummaturkin mielessä kun kauriit alkoivat liikkua levottomasti. Kuiske ponkaisi voimakkaalla loikalla heinistä kohti erilleen joutunutta yksilöä. Kauris kavahti taaksepäin, mutta narttu syöksyi sitä kohti, eikä antanut saaliille mahdolllisuutta paeta ohitseen. Eläin lähti pakokauhun vallassa harppomaan kohti metsänreunaa. Hammasta purren neiti rynnisti sen perään ja ärisi hurjasti tullessaan lähelle. Onnistumisen ilo pulpahti nartussa kun se huomasi saaliin loikkivan suoraa Korpinkutkan väijypaikkaa kohti. Neiti juoksi kieli suusta riippuen sen perässä eikä antanut kauriille mahdollisuutta muuttaa suuntaansa. Nopealla loikalla tummaturkki ponkaisi yrittäen puraista saaliin takareittä. Loikka kuitenkin epäonnistui ja narttu mätkähti ruohikkoon. Punnertautuessaan ylös Kuiske etsi katseellaan Korpinkutkaa.

//Ei mittään :D //

Uroksen musta häntä heilahteli hitaasti ovelan ilmeen noustessa tarkkaavaisille suden kasvoille. Meripihkan kirkas katse tarkkasi Kuisketta, jotta tuon aikeet olisivat hänelle mahdollisimman selvät eikä sen suurempia yllätyksiä tulisi saaliiden lähtiessä liikkeelle. Samalla uros tietenkin huomio saaliiden liikkeet ja eleet.
Mutta kaiken sen tarkkaavaisuuden sekä innokkaan odotuksen keskellä hän ehti pistää merkille miten sulavasti ja vaivattomasti Kuiske lähestyi kauriita, tuo oli kaunis. Korpinkutka räpäytti silmiään ja siirsi katseensa heidän saaliiseensa. Ei olisi hyvä, jos hän keskittyisi kaikkeen muuhun, joten täysi keskittyminen siirtyi takaisin kauriiseen.

Mustan uroksen häntä pysähtyi ja korvat pomppasivat valppaina entistäkin ylemmäs, kun pari kaurista kohottelivat päitään. Vaistomaisesti hän painui matalammaksi ja vilkaisi Kuisketta. Hän ei voinut tänne paikalleen kuulla sitä heikkoa lehden rasahdusta, joka oli saanut kauriit valppaamiksi, mutta hän näki saaliista että jotain nuo olivat havainneet. Nyt olisi toimittava.
Samassa Kuiske ponkaisikin liikkeelle ja uroksen kaikki lihakset jännittyivät hänen laskiessaan sekunteja aloillaan. Narttu oli saanut koko lauman liikkeelle erisuuntaan kuin tämä heidän kohteensa ja se oli hyvä. He eivät ainakaan jäisi muun lauman jalkoihin. Pakokauhuisena huutava kauris kompuroi häntä kohti Kuiske tiiviisti perässään ja uroksen katse lukittui kauriiseen.
Sekunnit kuluivat hidastetusti. Yksi, eläin rynnisti lähemmäs. Kaksi, Korpinkutka suoristi takajalkojaan hakien voimaa hyppyyn. Kolme, Kuiske loikkasi saalista kohti ja uros pidätti henkeään. Enää hetki, ihan pieni hetki ja kauris olisi hänen kohdallaan. Neljä, uros hyppäsi piilostaan yhdellä ainoalla komealla loikalla suoraan kauriin lapaan ja hypyn voima sai tuon lyyhistymään maahan uros mukanaan.

Korpinkutka oli iskenyt hampaansa eläimen kaulaan, mutta iskun kohta ei ollut niin hyvä että se olisi lopettanut kauriin. Tuo kiljui taistellessaan hengestään ja eläimen lavan päällä makaava susi yritti varoa heiluvia sorkkia, mutta yksi niistä kumahti kipeästi kuonoon ja Korpinkutkan ote kirposi. Hän ei kuitenkaan sallinut eläimen nousta vaikka tuo sitä yrittikin vaan upotti terävän hammasrivistönsä kaulaan uudelleen ja nyt hän repi sitä tappo-otteella. Tämä saalis olisi heidän.
Samassa uroksen silmät suurenivat huolesta hänen muistaessaan Kuiskeen mätkähtäneen maahan. Eikai yksikään toinen kauris ollut vain lähtenyt tähän suuntaan tallomaan narttua? Uros päästi otteensa kauriin kaulasta ja loikkasi kauemmas kun verta sykkivät suoni pulppusi punaisen lammikon hätkähtelevän eläimen vierelle. Uros hylkäsi saaliin kääntyen nopeasti ympäri. Olihan narttu kunnossa? Huoli varjosti hänen katsettaan eivätkä korvat värähtäneetkään takana huutavan kauriin kimakoista äänistä. Antaisi eläimen mennä jos vielä pystyisi, kunhan Kuiske oli kunnossa.

//Ohops, aika romaani tästä tuli O.o //

Tuulenkuiske pudisteli päätään. Ei se loukkaantunut ollut, hiukan sekaisin vain. Sen meripihkakatse paikansi Korpinkutkan. Uros oli saanut kauriin kaadettua ja nyt tämä repi sitä sääliä tuntematta. Narttu hymyili itsekseen noustessaan istualleen, kuinka komealta Korpinkutka näyttikään saalistaessaan.

Kuiskeen silmät kuitenkin levisivät ihmetyksestä kun uros yhtäkkiä jätti saaliin ja alkoi vilkuilla ympärilleen. Neiti tajusi Korpinkutkan etsivän sitä itseään ja ponnahti nopeasti pystyyn.
"Olen aivain kunnossa!" Narttu huudahti. "Ei hätää!" Se rynnisti juoksuun kohti saalista. Tummaturkki ei halunnut menettää murentakaan siitä. Kauris oli aikeissa nousta ja lähteä vaivalloisesti karkuun, mutta Kuiske ponkaisi pitkällä loikalla vasten eläimen kylkeä. Saalis päästi kiljaisun jymähtäessäänn takaisin maahan ja potki villisti sorkillaan. Narttu pidätteli eläintä kaikella voimallaan ja toivoi Korpinkutkan rientävän pian apuun. Yksin se ei jaksaisi kauaa... Uros oli jo onneksi saanut revittyä ammottavan verta pulppuavan haavan kauriiseen, joten ei saaliskaan kovin pitkään jaksaisi taistella vastaan.

// Pahoittelut lyhyydestä! :c //

//Eippäti mitään //

Uros huokaisi helpottuneena Kuiskeen huutaessa että tuo oli kunnossa. Miten huojentunut hän olikaan naaraan lähtiessä juoksuun, tuo oli todellakin täysin kunnossa.
"Ei saa säikytellä!" Uros vastasi nartulle, mutta tuon iskeytyessä kauriin kylkeen sai Korpinkutkakin jälleen liikettä tassuihinsa. Saalis todellakin olisi heidän!
Musta uros rynnisti nopeilla loikilla Kuiskeen avuksi upottaen viimein hampaansa kauriin kaulavaltimoon. Eläin vetäisi terävästi henkeä ja päästi viimeisen kimakan kiljaisunsa ennenkuin villisti heiluvat sorkat lysähtivät velttoina maahan.

Korpinkutka astui taaemmas kauriin ruhon luota ja nuolaisi verisiä suunpieliään vilkaistessaan Kuiskeeseen.
"Saalistat hyvin" Hän totesi hymyillen sudenhymyään häntä laajassa kaaressa heilahtaen. Heidän taktiikkansa sekä yhdistelmänsä taisi toimia.

"Syö sinä toki ensin" Hän sitten tarjosi kohteliaasti ja peruutti vielä muutaman askeleen taaksepäin käyden sinne makuulle. Uros myös kuulosteli luontoa hiukan tarkkaavaisempana sen varalta että paikalle saapuisi kuokkijoita osingoille ruuasta, sillä tämän he jakaisivat kahdestaan ja veisivät laumalle loput. Yksikään ahma tai ilves tai näätä tai lintu tai mikään muukaan eläin ei saisi saaliista palastakaan.

// Im back c; //

Tumma narttu hengähti helpottuneena kun kauriin sorkat lakkasivat heilumasta ja eläin vaipui elottomana maahan. Kuiske astui askeleen kauemmaksi ja ravisteli turkkiaan. Tuo saalis olisi heidän! Tummaturkki tunsi veden nousevan kielellleen juuri tapetun eläimen tuoksun tunkeutuessa sen sieraimiin. Se katsahti Korpinkutkaan ja hymyili hiukan voipuneena saalistuksesta, mutta silti tyytyväisenä.
"Voi kiitos Korpinkutka!" neiti oli hyvillään uroksen kehaisusta. Narttu astui muutaman askeleen lähemmäs.
"Et sinäkään ollenkaan hullumpi ollut!" Kuiske tokaisi silmät kiiltäen ja nuolaisi sanojensa painoksi uroksen tummia korvia.

Hetken narttu tuijotti odottavana Korpinkutkaa. Kuiske oletti uroksen syövän ensin, olihan tämä varmasti korkeammassa asemassa laumassa kuin narttu. Korpinkutkan vilpittömään tarjoukseen neiti kuitenkin suostui ilomielin. Se oli nälissään ja se tiesi Korpinkutkan todella tarkoittavan sanojaan, eikä tahtonut väittää vastaan turhan päiten. Tummaturkki räpäytti kiitollisena silmiään urokselle. Korpinkutka siirtyessä kauemmaksi vartioimaan, Kuiske asteli tuoreen saaliin luokse. Se nuolaisi huuliaan, siitö oli aikaan kun neiti oli viimeksi saanut mitään näin herkullista. Yksin ei nimittäin kovin suuria eläimiä kaadettu...

Maukas riistan maku tulvahti Tuulenkuiskeen kitaan tämän haukatessa kunnon palan kauriista. Narttu nuolaisi tummia huuliaan, tämä oli todellakin saalistuksen paras osuus, se myönsi itselleen. Neiti repäisi eläimestä toisen palan ja seuraavan ja vielä yhden ja sitten vielä lisää... Sillä tosiaan oli nälkä. Syötyään tarpeeksi Kuiske vetäytyi saaliin luota tehden tilaa Korpinkutkalle. Urokselle jäi vielä muhkea osuus saaliista syötäväksi. Neiti asettui vähän matkan päähän makaamaan ja samalla vartioimaan vatsa täynnä riistaa. Se toivoi Korpinkutkan asettuvan sen viereen kun tämä olisi syönyt tarpeeksi...

Korpinkutka oli mielissään saamastaan nuolaisusta ja korvat värähtivät tyytyväisyydestä. Tottahan se oli että uros oli laumassa korkeammalla arvolla kuin Kuiske, mutta hän piti nartusta eikä uskonut tarjouksen vaarantavan hänen asemaansa. Jos kyseessä olisi ollut joku muu häntä alempiarvoisempi olisi uros varmasti syönyt itse ensin. Mutta häntä ei oltu oikeastaan edes nimitetty miksikään tavallista laumalaista korkeammaksi arvoksi, joten sinällään hän oli korkeampi arvoinen vain koska oli ollut laumassa kauemmin. Ja tietenkin kohteliaana uroksena hän tahtoi tarjota ruokaa naaralle ensin, varsinkin kun naaras oli Kuiske.

Korpinkutkan kielellä tanssi vesipisarat maukkaan tuoksun vallatessa ilman. Hän nuolaisi huuliaan estääkseen kuolaa valumasta ja katseli Kuisketta tuon syödessä. Nartulla taisi todellakin olla nälkä, ainakin syömis tahdista päätellen. Sudenhymy kohosi uroksen tummille huulille, Kuiske oli kaunis jopa syödessäänkin.
Kun narttu näytti lopettamisen merkkejä uros ravisti heikosti päätään ja käänsi korvansa luontoa kuuntelemaan kuin yrittäisi näyttää siltä ettei ollut tutkaillut Kuisketta. Nartun siirtyessä kauemmas saaliilta Korpinkutka nousi ja kiirehti ruhon luo käyden istumaan ja repäisten lihasta sitten mehevän palan.
Kuiske ei ollut syönyt kaikkia parhaita paloja vaikka tuolla olisi siihen ollut mahdollisuus, eikä asia jäänyt tummalta urokselta huomaamatta. Hymy pyrki jälleen esille hänen tajutessaan että narttu oli tainnut jättää ne hänelle tarkoituksella.
Korpinkutka teki nopeasti selvää vatsassa kihelmöineestä nälästä nauttien tuoreen lihan aromista ja päätti jättää loput peuran ruhosta muille laumalaisille. Kaikki laumassa tarvitsivat kipeästi ruokaa eikä yksikään pesille viety saaliin pala mennyt hukkaan. Uros nuolaisi huuliaan ja siirtyi sitten vähin äänin lähemmäs Kuisketta. Hän vetäytyi nartun vierelle siistimään etutassujaan ja kävi siihen makuulle vilkaisten ympäristöä. Kuiske oli pitänyt vahtia hänen ruokailunsa ajan eikä turhia tunkeilijoita ollut havaittavissa, he olivat kahden.
"Mm.. Olipas tuo hyvää" Uros lausahti nuolaisujensa välistä.

Tuulenkuiske katseli sivusta Korpinkutkan aterioiintia. Neiti hymyili itsekseen, uroskin näytti olevan nälkäinen. Ja tietenkin kaksin saalistettu liha maistui aina kaksin verroin paremmalta! Narttu käänsi meripihkakatseensa taivaalle, jolla purjehti muutama pieni valkoinen pilvi. Sää oli kirkas, mutta syksyisen kirpeä ja Kuiske piti siitä. Sen paksu turkki oli tarkoitettu juurikin tällaisille ilmoillle. Tummaturkin korvat tarkkailivat valppaana ympäristöä. Kutsumattomia vieraita neiti ei juuri nyt kaivannut, se jakoi saaliin oikein mielellään vain ja ainoastaan Korpinkutkan kanssa. Sen kirsu nuuhki riaikasta ilmaa, muttei onneksi tavoittanut kettujen, mäyrien tai minkään muun petoeläimen tuoksua. Kuiske havaitsi vain saaliin hajun sekä Korpinkutkan tutun ja turvallisen tuoksun ympärillään. Ja se riitti nartulle aivan hyvin.

Tumman uroksen astellessa kohti neitiä, tämä heilautti häntäänsä kutsuvasti. Narttu hymyili lämpimästi Korpinkutkan asettuessa sen vierelle makaamaan. Sen oli hyvä olla, vatsa täynnä, tämän komean uroksen läheisyydessä.
Neiti hymyili kuullessaan Korpinkutkan mielipiteen. Se itsekin oli nauttinut suuresti, ei pelkästään ruoasta vaan myös yhdessä saalistamisesta. Heidän taktiikkansa todella toimi! Kuiskeen mieleen juolahti, että heidän onnistunut saalisturetkensä voisi vakuuttaa Toivo -alfaa hänen kelpoisuudestaan laumalle...
"Totta puhut!" narttu vastasi hetken kuluttua Korpinkutkalle. "Enpä ole pitkään aikaan saanut syödäkseni mitään noin maukasta", se vielä jatkoi hymyillen. Tummaturkki oli hetken hiljaa, mutta avasi suunsa uudelleen hieman epävarmana.
"Korpinkutka", se puhutteli urosta. "Mitä luulet, hyväksyyköhän Toivo minut tähän laumaan..?" Kysymys oli varovainen, sillä Kuiske ei halunnut kuulostaa liian varmalta asiasta. Elämä oli opettanut sille, ettei ikinä kannata toivoa liikoja, ettei joutuisi pettymään todella pahasti... Narttua jopa hieman suretti.
"Jos Toivo ei haluakaan minua... Minun tulee sinua kamala ikävä", tummaturkki totesi hieman haikeana ja katsahti urokseen silmät surullisesti kiiltäen.

// No menipäs tuo Kuiske nyt dramaattiseksi ;3 //

// Heheh, äää mä niin rakastan näitä <3 //

Musta uros nyökytteli nartun vahvistuksille ja tuuhea häntä pyyhkäisi pariin kertaan viileää maata. Herra lopetti turkkinsa sukimisen ja itsensä putsaamisen Kuiskeen aloittaessa varovasti hänen nimellään. Korpinkutka nosti tumman päänsä ja meripihka katse siirtyi Kuiskeen silmiin kuin sanattomasti kehottaen jatkamaan. Tuon jatkaessa lämmin hymy valtasi hitaasti uroksen sudenkasvot.
Lämmin hyvänolon aalto pyyhkäisi hänen lävitseen ja lepattava tunne levisi vatsaan, hän välitti Kuiskeesta. Herra ei ehtinyt vastata varsinaiseen kysymykseen, mutta jo ennenkuin Kuiske ehti lopettaa uros tönäisi hellästi naaraan kaulaa päällään. Suden katse hakeutui takaisin tuon silmiin Korpinkutkan vastatessa
"Älä sinä turhia murehdi, kyllä Toivo huomaa kuinka pätevä ja halukas olet auttamaan laumaa." Uros hymyili rohkaisevasti sekä lämpimästi. Salassa hän oli jo tainnut päättääkin että asettuisi Kuiskeen puolelle mikäli alfa olisi sitä mieltä ettei halunnut naarasta laumaansa. Kyllähän Toivo varmasti vielä ymmärtäisi asian. Aivan varmasti.

"Tule" Uros kehotti narttua pompatessaan pehmeästi pystyyn. Hän ei halunnut Kuiskeen miettivän tuollaisia sillä hän ei halunnut itsekkään miettiä sitä mahdollisuutta että Toivo kieltäytyisi. Korpinkutka ravasi kaadetun ruhon luo, tarttui eläintä takakoivesta ja lähti riuhtomaan sitä kohti metsänreunaa. Puoliksi syöty peuran ruho oli keventynyt niin että voimakas uros sai sen yksinkin liikkeelle. Hän oli heidän tullessaan pistänyt merkille suurehkon kiven, jonka alle jäi mukavasti kolo. Sitä voisi myöhemmin käyttää vaikka pesänä, mutta nyt se sopisi loistavasti lopun saaliin piilottamiseen.
Uroksella oli jo ajatus valmiina mitä he voisivat tehdä seuraavaksi. Kuiske oli aijemmin vakuuttanut ettei hänellä ollut kiire ja uros itse olisi joutilaana kokopäivän.

// Haha jeps ;)<33 //

Korpinkutkan puskiessa Kuiskeen päätä lempeästi, tämän kasvoille kohosi uudelleen onnellinen hymy. Nartun silmäpari kohtasi uroksen hellän katseen. Lämmin turvallisuudentunne valtasi tummaturkin mielen uroksen puhuessa. Vaikka mitä tapahtuisi Korpinkutka olisi hänen puolellaan. Se tuntui niin hyvältä, että Kuiskeen teki meili hyppiä ja loikkia riemusta. Se nuolaisi Korpinkutkan korvaa kiitokseksi, liian liikuttuneena sanomaan mitään.

Tuulenkuiske nousi nopeasti jaloilleen Korpinkutkan kutsuessa sen mukaansa. Narttu pohti, oliko uros keksinyt jotain erityisen mukavaa heille kahdelle... Se kuitenkin muistutti itseään, että oli ensisijaisesti palvelemassa tulevaa laumaansa, eikä vain pitämässä hauskaa. Kuiske uskoi kuitenkin uroksen ymmärtävän asian yhtä hyvin kuin hänkin. Ja eiväthän he loppujen lopuksi juurikaan viettöneet aikaa uroksen kanssa vain kaksistaan... Vai viettivätkö? Tummaturkki ravisti turhautuneena päätään yrittäen karkoittaa kaikki turhat pohdinnat. Se asteli ruhon luo ja tarttui leuoillaan kauriin jalkaan. Neiti lähti raahaamaan saalista Korpinkutkan perässä tietämättään ollenkaan minne kaksikko oli matkalla.

"Kertoisitko minne olemme matkalla", Kuiske heitti kysymyksen urokselle pilke silmäkulmassaan susien jolkoteltua hetken matkaa. "Vai aiommeko kulkea täällä päämäärättömästi koko loppu päivän?" Oikeastaan narttu ei suurestikaan välittänyt minne he olivat matkalla, kunhan vain Korpinkutka oli sen mukana.

// Sorii tuli vähän kökköä :c //

//Älä ny höpötä.. (: //

Uros vilkuili kulmiensa alta että suunta oli oikea, koska ei voinut kauriista johtuen kääntää päätään. Kuiskeen kysymykseen uros mumisi vastauksen kauriin jalan ympärille suljettujen leukojensa välistä. Ei siitä mitään selvää saanut ja herra tajusi sen itsekkin. Hän pysähtyi ja laski irti kauriista.
"Tähän" Hän vastasi veikeä sudenvirne kasvoillaan hännän heilahtaessa laajassa kaaressa korkealla ilmassa. Korpinkutka jätti ruhon aloilleen ja ravasi kymmenen metrin päässä olevan kiven luo. Tumma kirsu värisi uroksen haistellessa ettei kolo ollut kenenkään käytössä ja kun kosteassa ilmassa ei näyttänyt olevan muuta tuoksua kuin maan tuoksu hän ravasi takaisin kauriin luo.
"Voidaan piilottaa tämä tuonne" Hän infosi Kuisketta aikeestaan ennenkuin tarttui uudelleen saaliinjalkaan. Muutamalla nykäisyllä ja parilla tönäisyllä ruho oli hetkessä kolon pimennossa ja uros seisoi sen suulla tyytyväinen virne kasvoillaan. Hän jätti vielä kolon edustalle oman hajumerkkinsä ettei kukaan todella uskaltautuisi turhan lähelle. Nyt kolon edusta haisi sudelta ja muut petoeläimet tajuaisivat jättää sen rauhaan.

"Mutta eihän me nyt tähän jäädä" Hän lausahti häntä heilahtaen ja silmät tuikkien. No, olihan narttu jo varmaan merkkauksestakin tajunnut etteivät he olleet jäämässä tähän kykkimään, mutta kai sen vielä sanoinkin saattoi vahvistaa.
"Mennään" Hän sitten kehotti uudestaan nurinkurinen virne naamallaan ja pilke silmäkulmassa. Hän lähti leppoisaan raviin kääntäen selkänsä heidän saalistuspaikalleen. Kuiske varmaan seuraisi autuaana ja innokkaana näkemään minne uros heitä vei. Sen näkisi pian.

Kuiske laski kauriin jalan suustaan kaksikon pysähtyessä lopulta. Se kohotti kuononsa ja nuuuhki ilmaa, täällä susi ei ennen ollut ollutkaan. Ainakaan maisemat eivät tuoneet sen mieleen mitään ihmeellistä, niin kuin ei metsän hajukaan. Narttu heilautti häntäänsä odottavasti. Korpinkutka oli selvästi suunnitellut jotain. Uros ravasi vähän matkan päässä olevan kiven luokse. Tummaturkki seurasi hitaammin perässä mietteliäs katse silmissään. Pian uros juoksikin sitä vastaan, eikä Kuiske ehtinyt tehdä mitään kun tämä oli jo hinannut kauriinruhon kivenkoloon ja jättänyt hajumerkkinsäkin. Neiti kohautti huvittuneena lapojaan, eipä toinen näyttänyt apua kaipaavankaan.

Selvä, Kuiske tuumasi mielessään Korpinkutkan sanoille, jatketaan sitten! Häntä heilahtaen se lähti uroksen perään. Toinenkin vaikutti innostuneelta, mikä sai tummaturkin palamaan halusta tietää minne he olivat matkalla. Nartun kiiltävä turkki heilahteli kevyesti tämän jolkotellessa eteenpäin katse maisemia tarkkaillen. Päivä oli kaikin puolin kaunis ja Kuiske todella nautti siitä. Se rakasti kaikkea kaunista. Neiti oli elämänsäa aikana oppinut arvostamaan pieniä päivittäisiä ihmeitä. Se odotti jo ensilunta sekä kirpeitä pakkaspäiviä...

Vaikka Kuiske rakastikin luontoa ja näitä kauniita maisemia, se toivoi heidän olevan jo pian perillä. Korpinkutka vaikutti hyvin salaperäiseltä, eikä narttu voinut mitään koko ajan kasvavalle odotuksentunteelle sen rinnassa...

// hihih, itseänikin jo vähän jännittää :DD //

Korpinkutka oli löytänyt paikan, jonne he olivat menossa seikkaillessaan aijemmin reeviiriä tutkimassa. Hän jolkotteli määrätietoisena eteenpäin vilkuillen kuitenkin että Kuiske pysyi mukana. He olisivat jo pian lauman rajoilla, matka ei ollut enää pitkä. Aijemmin hitaasti kohoava maasto alkoi jo jyrkentyä ja uroksen hengitys muuttui hiukan puuskuttavaksi. Menoa se ei kuitenkaan haitannut, hän tahtoi näyttää paikan Kuiskeelle.

Pian herra jo pysähtyikin. He olivat kivunneet jonkin verran korkeammalle ja näkivät täältä tulosuuntaansa, mutta vielä he eivät olleet perillä. Uros käveli muutaman metrin vasemmalle, kiersi kiven ja löysi haluamansa. Kiven takana, kallion ja kiven välissä oli suuri tumma kolo, oikeastaan halkeama, mutta se oli niin matala ettei sisälle päässyt kuin kiven takaa ryömimällä.

"Ethän sinä pelkää ahtaita paikkoja? Tai korkeita?" Herra sitten varmisti kääntyen Kuiskeen puoleen. Korkeita nyt tuskin, lauman reviirihän oli pelkkää vuoristoa. Mutta kolo tai halkeama, jonne hän aikoi ryömiä oli aika ahdas eikä hän halunnut Kuiskeen tuntevan oloaan tukalaksi. Tietenkin halkeama suureni nopeasti niin että sisällä saattoi jopa seistä, mutta ahdas se oli joka tapauksessa.

Korpinkutka oli innoissaan ja malttamaton viemään Kuiskeen aivan kymmenenmetrin päässä olevaan ihanaan paikkaan, jota he eivät kuitenkaan voineet vielä mitenkään nähdä. Kallio oli tiellä. Herran häntä heilui malttamattomana hänen odottaessaan vastausta nartulta.

//hihiiiih :) //

Kuiske jolkotti malttamattomana Korpinkutkan rinnalla. Maasto muuttui koko ajan jyrkemmäksi ja narttu sai kiihdyttää vauhtiaan pysyäkseen uroksen tahdissa. Väkisinhän tässä hengästyi... Silti tummaturkki ei hiljentänyt tahtiaan, se tahtoi jo nähdä mihin Korpinkutka sitä vei.

Viimein Korpinkutka seisahtui. Kuiske kallisti kysyvästi päätään. Tännekkö heidän oli määrä jäädä, narttu ei nähnyt ympäristössä muuta mielenkiintoista kuin suuren kivenlohkareen muutaman metrin päässä. Kuuliaisesti se kuitenkin seurasi urosta kiven luokse. Neiti luotti siihen, että Korpinkutka ei olisi kävelyttänyt sitä näin kauas turhan takia..

Narttu siristi silmiään tuulessa. Kiven juuressa oli matala kolo, joka selvästi johti johonkin alas kaukaisuuteen. Kuiske värähti, sen ei erityisemmin tehnyt mieli ryömiä ahtaaseen rakoon... Se ei kuitenkaan halunnut jättää näkemättö Korpinkutkan yllätystä ja kun uros esitti vilpittömän kysymyksen narttu hymyili.
"En, kaikki hyvin", se vastasi lyhyesti, eikä antanut äänensä paljastaa mitään. Tuuli oli voimistunut ja oikeastaan neidin tekikin mieli johonkin lämpimään. Se vilkaisi odottavin silmin urokseen ja mikäli tämä lähtisi ryömimään tuonne alas, Kuiske seuraisi mukana. Se luotti urokseen.

Kun uros sai vastauksen hän kääntyi kohti koloa, mutta päätti kuitenkin kertoa Kuiskeelle jotain ennen sisälle ryömimistä.
"Halkeama on alkuun ahdas, mutta pian mahtuu jo seisomaan. Se menee suoraan eteenpäin eikä kiemurtele tai laske. Eikä se ole pitkä" Tumma uros selosti nopeasti. Kuiskeella olisi luultavasti häntä enemmän tilaa kolossa, olihan uros rotevampi luustoltaan.

Sitten herra kumartui ja ryömi sisälle pimeään halkeamaan pyytäen narttua seuraamaan. Hän uskoi Kuiskeen seuraavan mieluummin perässä kuin menevän edeltä. Halkeaman ilma oli raikasta ja lämmintä, sisälle ei puhaltanut tuuli, mutta heikko ilmavirta piti ilman raikkaana.
Pian herra jo mahtui seisomaan ja pysähtyi kuuntelemaan tuliko narttu perässä. Sitten hän tallusti eteenpäin, eikä hetkeäkään kun uros oli ulkona. Tähän vuorokauden aikaan edes päivän valo ei kertonut siitä milloin suuaukko olisi lähellä.
Korpinkutka astui sivummalle, jotta Kuiske mahtuisi hänen viereensä ja jäi sitten ylpeänä löydöstään odottamaan narttua.

Paikka, jolla tumman puhuva susiuros seisoi oli korkealla vuoren rinteessä. Näkymä sieltä oli upea, vuoristoa näkyi silmän kantamattomiin. Ja mikä parasta, kaikki se oli suoraan heidän edessään. Leveä näkymä kallion kielekkeeltä oli henkeä salpaavan kaunis ilta hämärässä ja tällä puolen näki taivaalla välkkyvät tähdet.
Paikka olisi upea aamullakin, taivas olisi värejen täyttämä, mutta nyt saattoi katsella nykymää jossa vuoristo ja taivas kohtasivat kaukana edessä. Uros rakasti tätä paikaa. Se oli kaunis, terävä ja rauhallinnen, ikuinen. Silmät kimmeltäen ja rinta odotusta täynnä hän mietti mitä Kuiske paikasta ajattelisi.

Kuiske värähti inhosta. Ahtaat kolot saivat kylmät väreet kulkemaan sen selässä... Nartun mieli kuitenkin rauhottui kun se kuuli, ettei ahdas taival olisi pitkä. Ja olisihan uros mukana ja varmasti auttaisi sitä tarpeen tullen. Neiti nyökkäsi vahvana, kyllä tästä selvittäisiin. Olisihan Korpinkutkan yllätys varmasti pienen ponnistelun arvoista!

Kuiske pujahti koloon aivan Korpinkutkan perään. Kolossa oli melko hämärää... Narttu väräytti hermostuneena viiksiään, se ei halunnut kadottaa urosta silmistään vaikkei matka ahtaassa tunnelissa kestäisikään kauan. Tummaturkki yritti hengittää rauhallisesti. 'Ei enää kauaa, sinä selviät tästä..' neiti hoki mielessään, kuono lähes kiinni Korpinkutkan hännäpäässä. Jokin terävä raapaisi kipeästi nartun selkää, mutta se hillitsi vinkaisunsa. Mitähän siitäkin tulisi jos Korpinkutka yrittäisi kääntyä auttamaan sitä ja samalla seinät sortuisivat kaksikon ympäriltä... Neiti puristi silmänsä kiinni, nyt ei ollut oikea hetki ajatella mitään tuollaisia...

Äkkiä käytävä laajeni Kuiskeen helpotukseksi ja samassa hetkessä narttu tupsahtikin jo ulkoilmaan. Hohtava aurinko sokaisi sen hetkeksi, mutta kirpeän tuulen ansiosta tummaturkki tiesi heidän olevan jossain korkealla. Kun neidin silmät viimein tottuivat, se asteli Korpinkutkan vierelle kallion reunalle. Kuiske henkäisi ihmetyksestä. Henkeä salpaavan kaunis vuorimaisesma avautui kaksikon edessä. Vuoria, upeita vuoria niin kauas kuin silmä kantoi.. Ja kaukana horisontissa narttu näki kuinka illan ensimmäiset tähdet ja vuorien lumihuiput kohtasivat toisensa. Mitään näin ihmeellistä Kuiske ei ollut pitkään aikaan nähnyt. Tai ehkä ei koskaan. Meripihkasilmät lumoutuneena se käännähti kohti Korpinkutkaa. Hetken se vain tuijotti urosta liian mykistyneenä sanomaan mitään. Uskomatonta, että Korpinkutka oli nähnyt vaivaa ja tuonut sen tällaiseen mahtavaan paikkaan! Se oli varmasti yksi maailman onnekkaimmista susista..
"Tämähän on aivan uskomaton paikka!" tummaturkki huudahti viimein katse kimaltaen. "Miten ihmeessä sinä löysit tämän??" narttu ihmetteli, muttei odottanutkaan vastausta kysymykseensä. Sen katse pehmeni. "Kiitos kun toit minut tänne", Kuiske hymyili. "Olet ihana!" se lisäsi vielä liikuttuneena nuolaisten uroksen korvia hellästi.

// Ihhihhiih ;3

Korpinkutka ei tiennyt Kuiskeen ahdistumisesta käytävässä sillä oli ollut liian innoissaan paikkaa näyttämässä ettei ollut vaistonnut perässään kulkeneen nartun mielialaa. Mutta jos hän olisi siitä tiennyt hän olisi varmasti keksinyt jotain rauhoittavaa sanottavaa.
Ylpeä ja iloinen sudenhymy nousi herran suunpielille Kuiskeen jähmettyessä katsomaan maisemaa. Uros itse katsoi vuorotellen narttua ja maisemaa.

"Matkan arvoinen" Hän vastasi hymyillen Kuiskeen todetessa että paikka oli uskomaton. Niin hänkin oli ensimmäisellä kerralla reagoinut. Jähmettynyt tuijottamaan vuoristoa ja taivasta.
Korpinkutkasta oli ihana nähdä kuinka paljon Kuiske piti paikasta ja arvosti sitä. Totta puhuen, häntä oli jännittänyt kamalasti. Entä jos narttu ei olisikaan tykännyt ja hän olisi rahjannut tuon lauman reviirin rajoille asti turhaan. Onneksi niin ei ollut.

"Voi kiitos, niin sinäkin" Korpinkutka vastasi Kuiskeelle katse kimmeltäen. Hän heilautti korviaan liikuttuneena nartun kiitoksista ja hellyyden osoituksesta. Sydän tykytti rinnassa ja perhoset lepattivat vatsassa uroksen kääntyessä vilkaisemaan maisemaa nartun sijaan. Herra istuutui ryhdikkäänä maahan ja jäi katsomaan maisemaa.
"Täällä on ihanan rauhallista ja jotenkin ikuista, tuntuu kuin aikaa olisi loputtomiin eikä tarvitsisi kiirehtiä mihinkään" Uros kertoi muitakin syitä kuin paikan kauneus siihen miksi rakasti tätä paikkaa. Täällä sai ajatella ja jostain syystä hän oli halunnut näyttää paikan Tuulenkuiskeelle.

// <3 //

Vai matkan arvoinen, Kuiske hymähti itsekseen Korpinkutkan vaatimattomille sanoille. Tämä paikka oli lähes kauneinta mitä se oli eläissään nähnyt! Komeat vuoret, tähtien täplittämä taivas ja silmänkantamattomiin ulottuva metsä olivat tehneet narttuun suuren vaikutuksen. Uroskin näytti varsin tyytyväiseltä Kuiskeen vilkaistessa tätä ohimennen. Ja neiti oli iloinen siitä että Korpinkutka oli päättänyt näyttää tämän juuri sille.

Kuiske hymyili hellästi Korpinkutkalle tämän selvästi liikuttuessa saamistaan kehuista. Se piti uroksesta päivä päivältä yhä enemmän ja nautti saadessaan olla tämän seurassa. Neiti ei edes halunnut ajatella elämäänsä ilman Korpinkutkaa. Heistä oli tullut lyhyessä ajassa läheisiä toisilleen. Tummaturkki huokasi onnellisena ja sen häntä heilahti koskettaessaan samalla uroksen hännänpäätä.

Hetken hiljaisuuden jälkeen Korpinkutka alkoi hiljakseen kertoa miksi se niin kovasti piti tästä paikasta. Kuiske heilautti korviaan merkiksi siitä että kuunteli toista mutta tuijotti edelleen kiinteästi maisemaa joka avautui kaksikon edessä. Se nyökkäsi uroksen sanoille.
"Tuo on totta", se myönsi hiljaa. "Täällä on todella kaunista". Hetken neiti vielä katseli lumoutuneena maisemaa, sitten se ravisteli tummaa päätään. Tummaturkki oli huomannut kuinka tähtien valo voimistui tummenevalla taivaalla. Viileä iltatuuli pörrötti vielä hiljaisena sen turkkia mutta pian se saaattaisi voimistua. Yö lähestyi vääjäämättä. Kuiske olisi voinut jäädä tähän Korpinkutka vierelle istumaan ja tuijottamaan hiukaisevaa maisemaa vaikka koko yöksi, mutta se ei halunnut huolestuttaa muita laumalaisia. Hitaasti se käänsi meripihkaisen silmäparinsa kohti Korpinkutkaa.
"Tämä on aivan upea paikka", narttu aloitti hymyillen. "Mutta luulenpa että meidän olisi parempi palata laumalaistemme luo. Yö lähestyy", Kuiske totesi hiukan haikeana. Se todella piti tästä paikasta. Neiti oli aikeissa nousta jaloilleen ja pudistella turkkiaan, mutta sen mieleen juolahtikin äkkiä eräs kysymys. Se kääntyi uudelleen kohti urosta.
"Kuule, miksi sinä halusit näyttää tämän paikan juuri minulle..?" Kuiske kysyi varovasti. "Ei sillä ettenkö pitäisi tästä, tämä paikka on upea!" se vielä kiirehti lisäämään.

// Anteeksi kovasti pitkä poissaolo :(( //