Lumisia lakeuksia (päättynyt)

Pesäkolojen tuntumaan päästyään naaraalle tuli mieleen se kerta, kun Katala oli opastanut naarasta ja näyttänyt pienen osan Viiman lauman reviiristä. Silloin he olivat tainneet kulkea samaa kautta kuin olivat nyt kulkemassa. Pieni hymynkaare käväisi nartun kasvoilla, kun Lumos muisteli tätä. Silloin hän oli ollut hiukan ujompi ja varovaisempi betansa seurassa, silloin naaras oli ollut vielä omega. Nyt se ei ollut omega enää, vaan lauman täysivertainen jäsen ja näin sillä oli paremmat asemat talveakin ajatellen. Sen ei tarvinnut odotella, että saisi syödä viimeisenä, vaan nyt se saisi ihan hyvin ravintoa syödäkseen. Lisäksi saisihan se muutamia muitakin pieniä etuja, kun sen ei tarvinnut enää olla pahnan pohjimmaisena, omegana.

"Olemme perillä", naaras totesi tai itse asiassa ajatteli ääneen. Se asteli Katalan vierelle ja näki jo pesien lähistöllä oleskelevia susia. Suurinosa oli kerääntynyt lähekkäin, niinhän olisi lämpöisämpää. Naaras lipaisi suupieliään ja katseli ympärilleen. Se tunnisti susien joukosta muutaman tutun kuonon, mutta ei ketään sellaista, jonka seuraa se nyt erityisesti tahtoi.

Katala ei vastannut, vaan käveli hetken matkan päähän tutuksi käyneen kiven luokse, kiersi taas pari kertaa ympäri ja asettui siihen makuulleen. Se risti taas etukäpälänsä ja asetteli häntänsä takatassujensa päälle. Muutama susi tuli tervehtimään sitä nöyristellen, ja se kuittasi niiden matelut muutamalla hännänheilautuksella. Liehittelijöiden lähdettyä ruskea beta keskittyi taas Lumoksen katseluun. Se odotti, oliko nartulla vielä jotain sanomista. Eipä sillä, että se olisi yrittänyt pitkittää tilannetta. Mutta siltä varalta, ettei se nyt ollut vielä ohi.

Muihin laumalaisiin verrattuna beta näytti katselevan Lumosta nähtävästi suopeamman oloisena. Vaikka sen katse olikin edelleen pistävä ja läpitunkeva, sen eleet antoivat ymmärtää, että katseen kohde oli sille mieluinen.

Lumos seurasi katseellaan Katalan ympärille kerääntyneitä 'ihailijoita' ja antoi niiden tehdä toimitettavansa eli tervehtiä betaansa. Pian ne poistuivat ja antoivat susiuroksen olla nyt rauhassa. Naaras asteli Katalan eteen ja laski päätään alemmas osoittaen arvonsa betalleen. Lumos heilautti häntäänsä rauhanomaisesti ja kallisti päätään katsellen Katalaa vilpittömästi.

"Tahtoisin jäädä vielä seuraasi. Sopisiko se sinulle?"

Ruskeaturkki katseli kellertävillä silmillään urosta ja perääntyi hiukan kauemmas odotellen yhä, saisiko se luvan oleilla vielä Katalan seurassa vai joutuisiko se etsimään itselleen sijan jostain muualta. Vaikka he olivat ystäviä, ei se sitä tarkoittanut, että ystävät kestivät toistensa seuraa jatkuvasti. Voisihan Katala haluta olla rauhassa, mutta toisaalta naaras itse oli pyytänyt sitä seurakseen matkalle, joten voisi ehkä ajatella uroksen olevan suostuvainen hyväksymään Lumos seuraneidikseen täksi hetkeksi.

Katala höristi korviaan. Se mietti sopivan aikaa, kunnes heilautti sitten häntäänsä muutaman kerran. Ei sillä ollut mitään syytä ajaa narttua poiskaan, joten yhtä hyvin se voisi jäädä tähän. Pesän sisällä varmasti olisi lämpimämpää, mutta se nyt oli nartun oma asia, eikä liikuttanut Katalaa. Kyllä se sinne varmasti menisi, jos tässä oleminen osoittautuisi liian vilpoiseksi. Nyt, kun narttu kuitenkin jäi siihen, beta ei voinut olla huomauttamatta: "Tokihan neiti voi siihen jäädä. Ylitsevuotavan loistava seurani tunnetusti aiheuttaa riippuvuutta."

Jollakin oudolla sairaalla tavalla Katala kai oikeasti ajatteli noin, mutta vitsiksi se joka tapauksessa tokaisunsa tarkoitti. Olihan narttu kertonut, ettei sillä laumassa ollut paljon ystäviä. Lähinnä tuttuja. Katala sentään tunsi muut sudet, paitsi niitä ihan uusimpia, kuin omat taskunsa. Varsinkin Kiteen, Loskan, Loskan sisaret ja Viiman, sekä ensimmäisinä laumaan liittyneet. Nyt, kun sillä oli apunaan Korppi, se tiesi senkin, mitä muut tekivät, kun se oli muualla.

"Kerro minulle, mistä tulit. Emme liene koskaan puhuneet siitä." beta käski. Se ei halunnut kuulla puuduttavaa elämänhistoriaa, Lähinnä vähän sitä, millaisista oloista narttu oli lähtöisin. "Laumassa sinä olet elänyt, mutta millainen lauma se oli?

Lumos oli mielissään, kun sai jäädä Katalan seuraksi. Naaras kiersi pari kertaa ympyrää ja laskeutui sitten makuulle viileälle maaperälle. Se laski päänsä etutassujensa päälle, mutta se makasi sellaisessa paikassa, että sen ei tarvinnut nostaa päätään, että näkisi betansa. Lumos oli noin metrin vajaan metrin päässä Katalasta, mutta naaras oli niin kerälle käpertyneenä, että näytti kuin kaksikon välillä olisi ollut pidempikin matka.
Kun uros puhui sille, naaras siirsi kellertävien silmiensä katseen Katalaan. Toden totta, ei Lumos ollut kertonut betalleen ja ystävälleen mistä oli lähtöisin.

"Itse asiassa en ole koskaan ennen kuulunut mihinkään laumaan. Emoni oli laumaton ja kasvatti minut ja sisarukseni yksin", naaras selvensi ja mietti samalla itsekin mitä urotekoja sen äiti olikaan tehnyt, kun oli yrittänyt yksin elättää pentujaan. Olihan se työ vaatinut veronsa, eikä loppupeleissä aikuiseksi kasvanut kuin kaksi pentua: Lumos ja sen veli Lukki.
"Kun sitten lähdin pois kotoa harhailin yksikseni sen ajan, ennen kuin tänne päädyin. Välillä mietin itsekin miten olen voinut yksin selvitä pari vuotta ilman laumaa", Lumos kertoi ja hymyili hetken. Ne pari vuotta olivat olleet sen elämän raskaimmat ja hirveimmät vuoden tähän asti, eikä se ollut mikään ihme, että narttu toivoi koko pienen sydämensä pohjasta, ettei enää koskaan kokisi mitään sellaista. Se oli niinä vuosina oppinut hyvin nopeasti maailman pahuuden ja kylmyyden. Se oli joutunut opettelemaan asioita paljon itse, mistä johtui, että se oli taitojensa puolesta vieläkin keskenkasvuinen ja taitamaton. Esimerkiksi Lumos ei osannut metsästää juuri lainkaan. Tappelemisesta puhumattakaan.

"Siksi en voikaan kuin kiittää Viimaa, että hän hyväksyi minut laumaan".

Katalan ryhti parani vähän. Se oli lievästi yllättynyt kuullessaan, ettei Lumos varsinaisesti ollut osa laumaa. Se oli olettanut nartun sosiaalisesta silmästä, että tällä oli jonkinlaista kokemusta hierarkiasta ja laumaelämästä.

"Ilmiselvästi sinä olet luonnonlahjakkuus. Oletin sinulla olleen kokemusta laumasta, kun tiesit heti, kuinka käyttäytyä. Moni vanhempi on ollut täysin hakoteilla siitä, kuinka ylempien edessä toimitaan. Itse asiassa moni on jopa luullut, että ne saavat tehdä, mitä lystäävät." Katala totesi. Se nuolaisi hampaitaan ja toi päänsä lähelle Lumoksen kuonoa: "On sanomattakin selvää, etteivät ne pirulaiset luule niin enää." uros totesi. Sen äänessä oli ripaus sadistista iloa sen tuodessa esille, kuinka oli palauttanut susia ruotuunsa. Yhden tapauksen se muisti oikein erinomaisen hyvin. Susi oli aloittanut temppuolunsa jo ensimmäisenä päivänä, ja lopulta se oli saanut kuulla kunniansa jopa Viimalta. Sitä ennen se tosin oli jo joutunut alistumaan Katalalle.

Sitäkään se ei tietenkään osannut tehdä kunnolla, mutta olipahan alistunut kuitenkin.

"Laumattomana on raskasta. Ei sutta ole tarkoitettu elämään ilman laumaansa. Lauma on susi, ja susi on lauma. Niin se vain on."

"Noh, olen oppinut monia asioita kantapään kautta, joten kai käyttäytymisetiketin olen sitä kauttanut saanut taotuksi kallooni. Kenties", naaras vastasi ja seurasi katseellaan parin nuoremman suden temmeltämistä. Pikkuiset leikittelivät keskenään samalla tavalla kuin se ja Katala hetki sitten lumiarolla. Naaras hymyili pikkuisen ja palautti katseensa sitten betaansa, joka makasi sen vierellä.

"Niin, olen samaa mieltä kanssasi. Usein yksin ollessani mietin mitä pahaa olen tehnyt, kun en ole saanut kokea lauman tukea ja lämpöä. Jokainen päivä yksin eläessä on eloonjäämistaistelua muun maailman ja itsensä kanssa, nyt kun olen lauman jäsenenä eivät asiat enää tunnu niin vaikeilta", Lumos puheli lempeällä äänellä, samalla silmäillen Katalaa. Se piti itseään onnekkaana -ja sitä se olikin- kun se sai olla betan seurassa.
Naaras ymmärsi, että saattaisi näyttää muiden laumalaisten silmissä jotenkin ylemmässä arvossa olevalta, vaikkei itseään sellaisessa ajatellutkaan pidettävän, koska se sai oleilla ja kulkea betansa seurassa. Lumos kuitenkin tiesi, ettei ulkopuoliset voisi kai koskaan ymmärtää millainen hyvä ystävyys näiden kahden välillä oli. Tavallaan narttu oli siitä hiukan ylpeäkin. Se ei ollut pätevä metsästämisessä, eikä se ei ollut kovin voimakas tai nopea juoksemaan, mutta silti ujo naaras oli saavuttanut itselleen jotakin sellaista, mistä jotkut saisivat ikuisuuden vain haaveilla. Se oli saavuttanut jotakin kultaakin kalliimpaa.

Katala haukotteli taas. Muutama susi katseli kauemoaa uteliaana, kuinka beta oli sallinut Lumoksen käydä makuulle lähelleen. Ne eivät olleet vihamielisiä, pikemminkin tosissaan uteliaita. Kuten Lumoskin, myös Katala tajusi, että osa voisi pian miettiä uudelleen suhtautumistaan Lumokseen. Eihän tämä nyt pakosti vielä mitään tarkoittanut, mutta aina oli olemassa se mahdollisuus. Siksi piti selvittää mahdollisimman ajoissa, oliko hierarkiassa tapahtumassa muutoksia. Muuten voisi pudota kelkasta ja alistaa vahingossa väärää sutta. Se voisi aiheuttaa tappelua, eikä kukaan lauman jäsenistä halunnut eripuraa. Lauma toimi paremmin, kun se oli selkeä ja yhtenäinen. Hierarkia laumalaisten kesken oli aina hiukan häälyvä, mutta se oli kuitenkin olemassa. Lisäksi beta ja alfa erottuivat selkeästi joukosta auktoriteetiltään, kuten myös näiden mahdolliset puolisot. Ja totuuden nimissä, sitä muut sudet olivatkin kerääntyneet katsomaan. Oliko ruskea beta kenties valinnut tummanruskeasta nartusta puolison itselleen?

"Ne luulevat, että sinusta on tulossa minun narttuni." Katala totesi. Se oli tuijottanut vähän aikaa liian lähelle eksynyttä sutta, joka tajusikin silkasta eleestä kaikota heti kauemmaksi. Beta käänsi katseensa takaisin Lumokseen: "Niiden yksinkertaisiin aivoihin ei tuppaa mahtumaan muuta, kuin pariutuminen."

Lumos silmäili susia, jotka katselivat kaksikkoa uteliaina. Naaras tunsi olonsa hiukan epämukavaksi, mutta ei antanut sen näkyä juuri päälle päin. Se luotti Katalaan ja pystyi melko rauhallisin mielein olemaan toisen vierellä. Ruskeaturkkia kuitenkin häiritse muiden tuijottaminen, joten se kääntyi niin, ettei nähnyt muita kuin Katalan. Lumos huokaisi itsekseen ja siirsi katseensa betaansa, joka puhui.

"Niin, siltä vaikuttaa", se totesi ja ummisti hetkeksi silmänsä lipaisten toista suupieltään samaan aikaan. Naarasta väsytti nyt hiukan, mutta ei sentään niin paljoa, että se olisi halunnut vetäytyä nukkumaan. Tosin sillä tavalla se saisi ehkä rauhaa uteliailta katseilta, joita sen laumalaiset soivat sille ja Katalalle. Ei Lumoksesta olisi mikään ihme, jos joku heitä erehtyi parina pitämään. Olivathan he olleet yhdessä tänäänkin jo pidempään kuin hetken. Naarasta lähinnä huvittu ajatus siitä, että Katala olisi sen puoliso. Tosin ei susiuros yhtään huono vaihtoehto edes olisi, palvoihan narttu betaansa kovin paljon.

"Ehkä ne ennemmin tai myöhemmin tajuavat olevansa väärässä", Lumos sitten sanoi avaten silmänsä.

"Enpä luottaisi siihen." Katala totesi. Sekin piti ajatusta tavallaan huvittava. Ei sillä, että se olisi pitänyt sitä mahdottomanakaan. Se ei ollut koskaan pariutunut eikä saanut pentuja. Kaipa sellainenkin olisi hauskaa. Joskus. Se ainakin opettaisi omista pennuistaan kieroja ja viekkaita susia. Mutta lojaaleita. Lojaalius oli hyve, jota Katala odotti jokaiselta kunnon sudelta. Mutta ettäkö se olisi pariutunut ja saanut penikoita juuri Lumoksen kanssa? Jaa'a... Katala ei jaksanut ajatella sellaisia. Sitä ei juuri nyt kiinnostanut pariutua kenenkään kanssa. Viimakin näytti valinneen sen Nahkansa. Katala oli pitkää elätellyt toiveita siitä, että narttu olisi valinnut Katalan puolisokseen. Viimeisen vuoden aikana sille oli kuitenkin selvinnyt, että tuskinpa sellaista tapahtuisi. Se oli ollut beta jo toisesta ikävuodestaan lähtien. Jos Viima aikoisi siitä puolisoa, se olisi tehnyt aloitteen jo.

Katalaa harmitti ja vihastutti se, ettei se voinut nousta alfaksi. Viimasta se piti alfanaan, ystävänään ja tavallaan sisarenaankin. Ajatus sen kanssa lisääntymisestä oli urokselle vähän halju. Ei sillä, etteikö se käyttäisi tilaisuutta hyväkseen, mikäli narttu tulisi vinkumaan pentuja. Tuskinpa sellaista kuitenkaan tapahtui. Viima taisi ajatella Katalaa veljenään ihan yhtä paljon kuin Katala ajatteli Viimaa siskonaan.

Lumos hymähti betan sanoille ja lipaisi kirsuaan. Se ei tahtonut antaa vääränlaista tietoa itsestään muille laumalaisille, vaikka sen epäonneksi niin oli tainnut jo päästä tapahtumaan. Narttu huokaisi uudelleen, tosin hiljaa ja melkein huomaamattomasti, ummistaen silmänsä. Se yritti keksiä muuta ajateltavaa, muttei se kyennyt siihen. Asia painoi sen mieltä.
Ei naaras ollut ajatellut tai edes uskaltanut haaveilla sellaisesta, että joku päivä olisi Katalan puoliso, joten se ei ollut lainkaan varma miten sen olisi pitänyt suhtautua asiaan. Kaiketi parhainta olisi ollut unohtaa kaikki siihen viittaava ja jatkaa vain eteenpäin, mutta ei se osannut tehdä niin. Lumos avasi silmänsä ja kohotti päätään. Hetken se silmäili muita lähistöllä olevia susia, kunnes siirsi mietteliään katseensa Katalaan. Jos susiuros näki jotakin murheita naaraan katseesta, se olisi Lumoksesta toki huojentavaa, mutta samalla vaikeaa. Ei se osaisi selittää ajatuksiaan Katalalle, vaikka se kuinka tahtoisikin sitä yrittää.

"En haluaisi antaa muiden ymmärtää asemaani väärin, enhän minä ole yhtään sen korkeammalla kuin nuo muutkaan ..", naaras totesi ja vilkaisi sivusilmällä pari naarassutta, jotka astelivat juuri kaksikon ohitse uteliaasti katsellen. Lumos ajatteli mielessään, että se voisi ehkä vetäytyä muualle, pois Katalan lähettyviltä ja pitää jonkin aikaa matalaa profiilia, vaikkakin se olisi vähän typerää. Miksi sen pitäisi pakoilla mitään sen oman lauman sisällä?

Lumos oli kuitenkin väärän suden seurassa, mikäli se oletti, että sen murheet, tai mikä tahansa sen päässä liikkuva, jäisi piiloon. Katala heilautti häntäänsä ja höristi korviaan, eikä sen tarvinnut puhua. Se suorastaan näytti elävältä kysymysmerkiltä, joka halusi tietää, mikä narttua painoi. Ei sillä, ettäkö se olisi pakosti voinut asialle mitään tehdä. Eikä sillä, että se ylipäätään olisi tekemässä mitään sen asian hyväksi. Mutta tietää se halusi silti. Se halusi aina tietää.

Ohitse kulkeviin narttuihin Katala ei kiinnittänyt mitään huomiota. Ei ollut sen tapaista jakaa huomiotaan jokaisen lähistölle ilmestyneen kanssa, mikäli näistä ei ollut vaaraa tai hyötyä. Sitä paitsi Lumoksen tilanne oli nyt paljon mielenkiintoisempi. Lumoksen pitäminen uskollisena vaati töitä, eikä olisi ylitsepääsemättömän rasittavaa kuunnella nartun murheita. Mikäli se ei alkaisi ihan typeriä vikistä.

Narttu huomasi ruskeaturkkisen susiuroksen olemuksesta, että se halusi tietää mikä Lumoksen mieltä painoi. Naaras tiesi itse joten kuten mikä sitä härnäsi ja häiritse, mutta se ei osannut pukea tuntemuksiaan sanoiksi. Se kyllä luotti ja uskoi Katalaan, mutta se ei ollut vielä varma halusiko se kertoa ja purkaa ajatuksiaan toiselle. Sitä pelotti ja naaraan olo tuntui epävarmalta. Olivathan he ystäviä, mutta tilanne oli vain vaikea sille. Silti sen piti jotakin sanoa, koska olisihan se epäkohteliasta ensin puhua asiasta ja jättää sitten selittämättä mitä oikein tarkoitti. Varsinkin kun kyseessä oli vielä sen ystävä ja beta, Katala.

Lumos taittoi korvansa luimuun ja käänsi katsettaan hetkeksi pois. Se olisi paennut tilanteesta jos se olisi voinut, mutta sitä tilaisuutta sillä ei nyt ollut. Naaras myös uskoi, ettei Katala pitäisi odottamisesta.
"Tarkoitan vain, että .. en halua, että muut luulevat minusta jotakin muuta kuin mitä minä oikeasti olen. Tietenkin se olisi kunniallista ja hienoa olla puolisosi, mutta se ei ole totuus ja todellisuus. Mehän olemme vain ystäviä.. mitä nähtävästi muut eivät osaa ymmärtää", Lumos selitti hennolla äänensävyllä ja kohtasi Katalan kellertävät silmät omillaan. Epävarmana se lipaisi toista vielä lipaisi toista suupieltään.

: no jopas :

Katala oli kenties odottanut jotain vakavampaa, ja kun ongelma viimein tuli esille, se näytti nauravan: "Älä huolehdi siitä. He katsovat ja tarkkailevat, mutta kyllä totuus heille selviää ennemmin tai myöhemmin. He tarkkailevat, koska sinun arvossa nousemisesi vaikuttaisi myös heihin. Kun he huomaavat, ettei mitään ole tapahtunut, niin he jättävät sinun tuijottamisesi ja keskittyvät taas muihin turhuuksiin." uros selitti. Se oli tosiaan lievästi huvittunut. Moni muu susi olisi suorastaan hyppinyt ilosta noustessaan arvossa. Lumos tuntui pelkäävän koko ajatusta. Kenties se pelkäsi tulevansa hylätyksi, jos alkaisi liian nokkavaksi. Niinpä se päätti vain alistua ja korostaa omaa mitättömyyttään. Moinen oli Katalalle täysin utopistinen ajatus. Se oli aina tehnyt kaikkensa ollakseen hierarkian yläpäässä.

"Sitä paitsi, moni susi olisi sinun asemassasi erinomainen ylpeä ja tyytyväinen. Kuka tahansa haluaa betan tai alfan pariksi. Ja jo pelkästään se, että satun pitämään sinusta, tekee sinusta mielenkiintoisen muiden silmissä. He kohtelevat sinua paremmin, koska tietävät sinun olevan betan suosiossa oikein erityisesti. Olisit tyytyväinen. Olet siinä pisteessä, mihin moni haluaa koko elämänsä." Katala kallisti päätään ja sen katse oli selvästi ilkikurinen: "Ei ajatus vihreästä oksasta nyt niin vastenmielinen voi olla?"

Lumos kuunteli uroksen puhetta ja tiesi, sekä ymmärsi mitä toinen sanomisillaan tarkoitti. Naaras oli etuoikeitetussa asemassa ja halutessaan sen olisi varmasti helpompi kohota arvoasteikossa ylöspäin, mutta se ei halunnut itselleen liikaa vastuuta tai alamaisia. Se piti vaatimattomasta elämästä, jossa sillä oli vain tärkein lähellään. Näillä 'tärkeimmillä' se tarkoitti tietenkin elämiseen tarvittavia asioita, kuten ravintoa, sekä terveyttä ja rakkautta. Lumos halusi itselleen kumppanin, joten siinä mielessä se, että muut uskoisivat sen olevan Katalan oma, sai naaraan tuntemaan olonsa lämpöiseksi. Hupsu.
Olisihan sen elämä helpompaa, mitä ylempänä se olisi arvoasteikossa, koska muut palvoisivat sitä ja toisivat sille kiintymyksenosoituksena ruokaa, sekä pitäisivät sille tarvittaessa seuraa. Kuitenkaan Lumos ei vain osannut nähdä itseään muiden palvottavana ja ihailun kohteena. Se ei yksinkertaisesti nähnyt itseään suosittuna ja rakastettuna.

"Olet kyllä oikeassa .. mutta minusta tuntuu hämmentävältä ajatella sitä, että joskus olisin muiden ihailun kohde ja että minusta joku välittäisi aidosti. Se vain tuntuu erilaiselta", naaras selitti ja jatkoi heti perään:
"Olen pitkään elänyt yksinäisyydessä ja muiden alistamana, sillä vaikka olenkin ollut laumaton koko ikäni, ei se sitä tarkoita ettenkö olisi ollut kanssakäymisessä muiden susien kanssa. Monet kokemani asiat ovat vain opettaneet, että on parempi alistua toisten tahtoon kuin tapella vastaan".

"On niitä hetkiä, jolloin kannattaa alistua, ja niitä hetkiä, jolloin kannattaa taistella. Alistua kannattaa vain silloin, kun se joka kantilta katsottuna on järkevintä." Katala totesi ja luimisti vähän korviaan. Se ei todellakaan osannut ymmärtää, miksi joku oli kauhuissaan mahdollisuudesta nousta ylemmäksi arvossa. Tai ehkä kyse oli siitä, että se ei vain halunnut muiden luulevan, että se halusi pariutua ilkeän, itserakkaan betan kanssa. Vaikka eihän Katala ollut itserakas, se oli... omanarvontuntoinen.

Loppujen lopuksi Lumos tekisi kuitenkin omat ratkaisunsa. Halusi se tai ei, viettämällä aikaa Katalan kanssa se vahvisti omaa auktoriteettiään muiden silmissä. Olisi tietenkin aivan nartun asia, käyttäisikö se tätä tilaisuutta hyväkseen ja käyttäytyisi asemansa mukaisesti. Kaikki eivät halunneet ylös arvossa. Joidenkin oli helpompi seurata, kuin johtaa. Sen Katala sentään ymmärsi, muttei sitä, että joku piti ylhäistä laumalaisen asemaa jotenkin vastenmielisenä. Uros päätti kääntää katseensa nartusta muualle ja eleistä päätellen se oli vähän ikävissään tilanteesta.

Kaksikon keskustelu oli laskenut naaraan mielialaa, eikä siitä tuntunut kovinkaan hohdokkaalta. Sitä jopa ehkä vähän ahdisti ja kadutti, että se ylipäätään oli mennyt puhumaan mitään Katalalle. Eihän se voinut edes olettaa, että uros olisi ajatellut samoin, kun oli niinkin korkeassa asemassa kuin beta. Lumos laski päänsä tassujensa väliin ja huokaisi itsekseen. Se voisi ehkä lähteä jonnekin ja nukkua, vaikka keskustelun aikana se olikin virkistynyt sen verran, ettei sitä enää väsyttänyt. Siitä myös tuntui, että se kerrottuaan kaiken tuon, se oli menettänyt arvostustaan uroksen silmissä. Lumos oli lisäksi pettynyt itseensä, kun oli sotkenut omia asioitaan ja murheitaan Katalaan.

Naaras makasi hetken paikoillaan, kunnes sitten nousi seisomaan pudistaen vähän turkkiaan. Se katseli ympärilleen ennen kuin laski katseensa susiurokseen.
"Minun pitäisi ehkä mennä", narttu totesi hiukan apean oloisena.


: no öö. lumoksesta tuli angst angst :

Katala siirsi katseensa uudestaan narttuun. Se heilautti toista korvaansa ja tiirasi narttua kuonoaan pitkin. Eipä sillä kai olisi mitään sanottavaa, jos narttu nyt halusi häipyä. Ilmiselvästi Lumos ei pitänyt keskustelun saamasta käänteestä. Eipä se Katalaakaan miellyttänyt, mutta se olisi ollut valmis jatkamaan keskustelua pidempäänkin. Narttu näytti kuitenkin saaneen tarpeekseen. Ehkä se ei halunnut todellakaan antaa muiden luulla, että yritti luikerrella betan suosioon. Noh, se oli nartun oma päätös, eikä Katala aikonut estää sitä toteuttamasta itseään.

Jos se olikin hiukan pahoillaan keskustelun päättymisestä, ei sitä näkynyt sen käytöksessä. Uros käänsi katseensa taas poispäin ja jäi tuijottamaan kaukana avautuvaa ruohoaroa: "Mene vain, jos tahdot. Oli mukava keskustella. Ja kiitos siitä aiemmasta." beta sanoi rauhalliseen sävyyn.

Lumos katseli hetken vielä betaansa, kunnes se sitten käänsi sille selkänsä ja lähti astelemaan pois päin. Se luikki pää painuksissa muiden susien ohitse, eikä ottanut katsekontaktia kehenkään. Naaras näytti aivan siltä, että se pakoilisi lähinnä kaikkea ja tahtoi jonnekin, missä se saisi yksin vain nyhjöttää. Lumos tahtoi tehdä juuri niin, mutta se tunsi myös, että se halusi jotakin muutakin: Se ei halunnut olla tällainen. Lumos halusi olla rohkeampi ja itsevarmempi. Sitä melkein hävetti pitää itseään Katalan toverina, olivathan he niin erilaisia.

Naaras asteli nopein askelin metsän siimekseen ja katosi lumisten puiden joukkoon.


: Tämä taisi olla tässä n.n :