Viima opettaa - loppu

Hetki jota KAuhu oli odottanut oli koittanut Viiman antaessa luvan Kauhu astahti eteen päin kohti Haukkaa. kääntäen välissä päänsä Viimaan kuin tarkistaakseen oliko toisella vielä sanottavaa. Mikäli Viima ei snaoisi mitään Kauhu kiihdyttäisi vauhtiaan kohti Haukkaa. sanomatta sanaakaan raskas rakenteinen uros suunnisti kohti tunkeilijaa.

Kauhu sai kerrankin näyttää omat taitonsa ja sen että oli hyödyksi laumalle edes jossian tapaa. Kauhu murahti matalasti ponkaisten kohti Haukkaa. " Juokse tai taistele " KAuhu murahti Haukalle loikatessaan toista kohti. KAuu ei vuodattaisi verta ellei Haukka vastaisi hänen toteamukseen. Kauhulla oli tarkoituksena ajaa toinen pois varoittavasti ettei toinen tulisi enää toisten Viiman rajamaille. Kauhun vahvan luonteen lisäksi raskas rakentienen uros sattoi olla jopa pelottava näky kun se loikkasi hyökkäävästi Haukkaa kohtaan.

Nahka oli perääntynyt pitkän matkaa täristen kauas reviirin rajoista ja oli nyt käpertyneenä kiventaakse kymmenen metrinpäässä. Se ei voinut mitään pelolleen ja se rahoitteli nyt itseään. Uros ei kuitenkaan kyennyt rauhoittumaan. Miksi se joutui taas aloittamaan kaiken alusta? Voi miksi kaiken piti mennä näin.

__________

"Olen yksin täällä yksin ja puhun vain laumani, jota ei voi edes laumaksi sanoa, puolesta. En tahdo ruokaanne, enkä tahdo ylittää rajaanne, en tahdo mitään muuta, kuin yhteistyötä." Haukka puhui vakaasti vain Viimalle. Se katsahti Kauhun haastoon varautuneena, muttei tehnyt elettäkään liikuakseen - vielä.

Jos Kauhu hyökkäisisi, pakenisi Haukka lopulta mukisematta paikalta. Se halusi kuulla kuitenkin Viiman vastauksen vielä.

Näytti siltä, että Harmia ei kaivattu tässä tilanteessa. Muiden pitäessä puolia vakuuttavasti Haukkaa vastaan, narttu huomasi Nahkan hävinneen kauemmas kuin oli olettanutkaan. Hämmästyneenä hän käänsi katseensa varovasti taakseen, mutta oli varuillaan Haukan takia. Hän kyllä luotti Viimaan, Kauhuun ja Tuiskuun, muttei halunnut olla liian varomaton.
Hitaasti Harmi kääntyi ja asteli Nahkan luo, kääntäen katseensa vähän väliä jo hieman kauempana seisovan nelikon suuntaan. Harmi jäi seisomaan parin metrin päähän Nahkasta, laski päätään alemmas ja katsahti urokseen huolestuneena. Hän ei halunnut mennä liian lähelle, sillä uros vaikutti pelokkaalta eikä halunnut, että hän kokisi Harmia mitenkään uhkana juuri sillä hetkellä. Ei hän toisaalta halunnut, että Nahka joutuisi olemaan yksin pelkonsa kanssa.
"Oletko kunnossa?" Harmi kysyi varovasti. Kysymyksensä jälkeen hän käänsi jälleen katseensa muihin ja odotti niin Nahkan vastausta.

Viima ei enää vastannut. Se oli tuonut mielipiteensä julki sekä Haukalle, että sillä hetkellä paikalla oleville laumalaisilleen. Lauma ei kaivannut yhteistyötä ventovierailta. Vaikka ajat olivat kovat, alfa oli varma, että laumana he selviäisivät toisiinsa turvautuen. Naarassusi tuijotti vakavasti laumatonta kohti. Ei tehnyt elettäkään hetkeen. Lopulta se yllättäen rähähti ja jäi irvistämään. Tämä oli myös merkki Kauhulle ja Tuiskulle, että nyt lähdettäisiin ajamaan ventovieras pois rajoilta.

Viima lähti ottamaan nopeita askelia lumessa kohti Haukkaa hampaat yhä irvessä. Se odotti Kauhun ja Tuiskun tulevan perässä vahvistamaan laumattoman pois ajoa.

((Anteeksi kovasti teillekin vastauksen kestoa, mutta olen ollut sairaana))

Tuisku odotti vain mitä tuleman piti. Kauhu oli hyvä tuki alfalle, ja Tuisku pitäisi muiden puolia. Uros ymmärsi jo pelkästä rähähdyksestä että nyt oli aika. Viiman lähtiessä menemään se järjestäytyi Harmin ja Nahkan eteen kävelemään, metrin päähän Viimasta. Näin se olisi enemmän suoja muille mutta pääsisi yhdellä harppauksella alfan avuksi. Uros irvisti pahasti ja päästi kidastaan haukahduksen ja murinan sekaisen rähinän, ja kiihdytti tahtiaan. Sen muutenkin suuri keho saattoi näyttää varmasti aika pelottavalta, kun uros vielä pöyhisti karvansa. Kauhu teki varmasti myös vaikutuksen itsevarmuudellaan, ja Tuisku katsoi sen hyvällä. Mustaturkki arveli että Haukan pitäisi päästä kokonaan karkuun, eikä vain rajan yli selvitäkseen. Viima oli aika tarkka kuka kehtaisi tulla reviirille, ja Tuiskun mielestä Haukka oli edennyt puheissaan vähän turhan nopeasti.

"Toivottavasti sana meni perille, sillä me voimme sitä vielä selventää. Jos et tullut riitelemään niin jäit turhan pitkäksi aikaa" Tuisku totesi. Se halusi että rajarikkuri häädettäisiin, ja että voisi todistaa Viimalle olevansa hyvä laumalainen. Tosin alfa taisi tietää sen jo, oli Tuisku aikaisemminkin alfaa tukenut rajarikkurin häädössä. Siitä olisi hyötyä rajakiistoissakin, ja saalistuksessa, hyvän kuntonsa ja voimien takia. Kauhu tuntui olevan samaa maata.

Kauhu ärähti pian viiman jälkeen lähti kulkemaan uhkaavasti toista kohden. Se lähtisi Haukan perään kunnes olisi tarpeeksi kaukana lauman rajoista. Kauhu mulkoili tunkeilijaa hyvin arvaamattomasti se hyökkäisi kimppuun jos toinen ei tajuaisi kadota ja pian.

Kauu ei sen koommin puhellut tunkeilijalle mitään vaan tuijotti tuttuun tuimaan tapaansa irvistellen hampaitan estellen jatkuvasti lähemmäksi ja pian pinkaisten uhkaavaan juoksuun ajaessana toista pois sitä ei juuri kiinnostanut oolivatko Tuisku ja muut vielä paikalla. Kauhu hoitaisi oman osuutensa omalla tavallaan asia voisi olal eri jos paikalla olisi Haukan muita laumalaisia.

Kauhu murahteli yhtenään varoittavia murahduksia.

Nahka värähti ja perääntyi Harmin sanat kuullessaan, mutta sai selville toisen olevan tuttu ja turvallinen Harmi - ei siis tappaja. "En..." Uros sai sanottua, kun uusi tumma kuva piintyi sen silmiin. Se ei voinut kasvavalle pelolleen mitään. Kokemukset olivat olleet sille liian rankkia silloin, nyt ne toistivat Nahkan pelon avulla itseään.

Beta nauroi sen silmien edessä hyvillään aiheuttamastaan kivusta ja valmistautui jo uuteen hyökkäykseen. Se repi Nahkan niskaa ja vei mennessään kuivuneelle verelle haisevaan ja punertavaan maahan. Nahka ulahti kivusta ja käpertyi kasaan valmistautuen uuteen hyökkäykseen muiden ympärillä nauraessa ja sättiessä urosta. Hyvä etteivät sylkeneet päälle.

Nahka oli käpertynyt yhä enemmän kerälle ja ulahtanut kuvien vilistäessä elävinä sen nenän edessä.

____________

Haukka oli pelästynyt pahemman kerran Viiman rähähdyksestä. Se katsahti selvästi alistuvasti Kauhuun ja Tuiskuun, heti perään lauman alfaan. Sen päätä ei enää voisi käännyttää, joten paras vaihtoehto olisi siis paeta paikalta. Haukka kääntyi rivakasti ja pinkaisi juoksuun. Se ei ollut reviirillä, joten sitä ei voitu syyttää rajanrikkomisesta.

Mutta Haukka ei ajatellut syytä hyökkäykseen, pääasia oli juosta pakoon ja lujaa. Varaa ei ollut hidastaa enää vaan piti juosta pois, ei kenenkään maalle ja lähemmäs Ovelan laumaa. Sen pitäisi harjoittaa uutta lähestymistapaa laumattomiin ja koettaa lauman tekoa uudestaan.

Harmi ei tiennyt, kummasta asiasta hän hätääntyi enemmän: Nahkan yllättävästä ulvahduksesta ja selkeästi pelosta vai siitä, että tuntematon laumalainen oli tullut niin lähelle rajaa. Kenties nyt ensimmäinen seikka sai Harmilta suuremman huomion, sillä kolme muuta sutta vaikuttivat näyttävän tunkeilijalle varsin selvästi, että hän ei ollut tervetullut heidän alueilleen.
"Minä sinulla on?" Harmi kysyi hätääntyneemmällä äänellä. Hän ei voinut sille mitään, mutta Nahkan pelko tarttui myös narttuun, vaikka hän ei edes tiennyt uroksen pelon todellista syytä. Harmi oli jo unohtanut Viiman, Kauhun ja Tuiskun rähinät kauempaa eikä enää kiinnittänyt mitään katsetta Haukkaan. Hän keskittyi ainoastaan Nahkaan.
"Sattuuko sinuun?" narttu yritti epätoivoisesti selvittää, sillä hän ei halunnut nähdä Nahkaa niin surkeassa tilassa. Se oli pelottavaa.

Alfa katsoi hyvillään, kun laumaton susi lähti pinkomaan karkuun. Onneksi ei sen kummemmin tarvinnut alkaa rähisemään ja fyyiseltä yhteenotolta vältyttiin. Hiljalleen Viiman häntä laskeutui normaalisti roikkumaan ja selkäkarvat tasoittuivat. Naaras vielä merkkasi kohdan, jossa Haukka oli seissyt. Laumattomien hajuja ei tänne kaivattaisi. Samalla sekunnilla Viima muisti Nahkan. Susi jolkotti kiiruusti uroksen luokse, joka oli käpertynyt maahan. Häntä heilahteli rauhoittavasti ja alfa yritti nuolla uroksen kuonoa. Uhka oli poissa ja Nahkalla ei olisi mitään hätää.

Nyt mustaturkkinen uros katsahti keltaisilla silmillään alfaansa, jonka karvat alkoivat tasaantua. Tuisku itsekin lopetti pörhistelyt, joskin hitaammin. Alfan mennessä merkkaamaan se itse meni Nahkan luo joka oli ulvahtaunut, ja isovelivaisto pääsi valloilleen.

"Mikä Nahkalla on?" Tuisku kysyi ensin muilta, mutta sitten katsoi Nahkaa. "Hei, vaara on ohi. Kaikki kunnossa. Tai- oletko sinä kunnossa?" Tuisku kysyi ja tökki kuonollaan pehmeästi Nahkan turkkia. Viimakin siirtyi nuolemaan tämän kuonoa. Tuisku käänsi hetkeksi päänsä vielä pakoon pinkovaan Haukkaan, mutta sitten asettui makaamaan kehystäen Nahkan selän kyljellään. Uros ojentautui kohti Nahkan kasvoja. Tämä näytti pelokkaalta, ehkä muistelevalta jotakin. Tuisku vinkui hiljaa, niinkuin sillä oli tapana tehdä ollessaan epävarma tai huolissaan.

Uros tiesi miten vaikeaa oli muistaa jotakin kamalaa, ja Nahka oli muutenkin epävarman oloinen. Tämä saattoi olla siis myös herkempi kauheille asioille. Mustaturkki tökki Nahkaa ja kuiskasi sen korvaan, niin hiljaa että vain Nahka kuulisi; "Herää, Nahka. Se mitä ikinä muistatkaan ei tapahdu oikeasti. Se on mennyttä. Me olemme tässä."

((Voi Nahkaa. Sillä on ollut ilmeisesti rankka menneisyys? *Empatiaa*))

Kauhu oli ravannut jonkin matkaa Haukan perässä häätäen tuota pois lauma alueelta. Kun tunkeilija oli häädetty ä palasi Kauhu Viiman luo. " mitä tuokin moukka kuvitteli " se lausui osittain itsekseen. Se katsahti Nahakaan. arvioivasti.

Toinen selvästi pelkäsi jotain tai oli pelästynyt jotian. Kauhu ei kovan luonteensa takia reakoinut asiaan juuri mitenkään. se jäi taustalle katselemaan muiden touhuja.

Nahka tärisi kauttaaltaan ja mistä nuo muut sudet olisivat voineet tietää sen menneisyyden karut tapahtumat? Uroshan oli nipinnapin selvinnyt kahden viikon ikäisenä hengissä alfan hyökkäyksestä.

Nyt Haukan tulo oli saanut sen pelontunteet, menneisyyden karut tapahtumat pukkaamaan pintaan ja sen silmien eteen. Samoin kävi sen matkatessa laaksoon montakertaa, muttei koskaan näin vahvasti. Sanat, uhkailut, puheet hyökkäyksestä. Kaikki ne aiheuttivat tämän reaktion.

Uros alkoi pikkuhiljaa heräilemään kuvajaisesta Tuiskun painautuessa sen selkää vasten ja Viiman nuollessa sitä. Kysymykset vain kaikuivat sen päässä, mutta Nahka ei kuullut tai havainnut niitä. Siten se ei voinut noteeratakaan niitä kunnolla. Uros katseli ympärilleen painautuen lopulta niin kerälle, kuin koskaan oli mahdollista siltä.

Ensinnäkin se näki liikaa susia ympärillään, joista se hermostui lisää muistelmien takia. Toiseksi sillä oli kaksi tuen arvoista tukea ympärillään, Harmi ja Viima. Nämä kaksi olivat sille luottamuksen arvoisia susia, mutta Tuisku ja Kauhu epäilyttivät Nahkaa erittäin paljon. Kolmanneksi Nahkan pelot olivat yhä pinnassa.

¤Rankka menneisyys joo... Tulla hakatuksi päivittäin ja ensimmäisen kerran kahden viikon iässä?¤

Huoli Nahkasta kasvoi, eikä Harmi tiennyt, mitä hän olisi voinut tehdä. Hyvillään hän kuitenkin huomasi myös muiden tulevan Nahkan luokse, jonka täytyi merkitä sitä, että rajarikkuri oli karkotettu ja heillä olisi yksi ongelma vähemmän sillä hetkellä. Vaikka Harmi oli aikaisemmin ollut epävarma Tuiskun ja etenkin Kauhun lähettyvillä, ei hän nyt reagoinut kaksikkoon muuten kuin tekemällä tilaa Tuiskulle ja vilkaisemalla nopeasti toista urosta, joka jäi kauemmas seisomaan.

Harmi uskoi siihen, että Viima saisi tämänkin tilanteen hoidettua. Tietämättömänä siitä, mitä pitäisi tehdä, narttu laskeutui makaamaan melko lähelle Nahkaa ja laski päänsä etutassujen päälle. Epävarmana Harmi alkoi vinkua ja katseli ystäväänsä korvat päätä pitkin luimussa.

Uhkaava tilanne oli Haukan lähdettyä lauennut, mutta silti ilmapiirissä oli pientä hämmennystä ilmassa. Nahkan reaktio oli tullut muutamille, kuin myös Viimalle, täytenä yllätyksenä. Uros reagoi niin vahvasti uhkaavaan tilanteeseen, että se sai Viiman hämmennyksiin. Kuitenkin alfa tahtoi näyttää Nahkalle, ettei mitään pelättävää olisi, varsinkin kun tämä itse oli paikalla ja uhka oltiin saatu karkoitettua.

Viima katseli ympärille kerääntyviä susia. Se näki, että jokaisessa piili huoli. Tilanne piti saada kasattua. Niinpä Viima teki sen, mikä tarttui helpolla ja eleellän rauhotti kanssasusia. Alfa leväytti kitansa ammolleen ja haukotteli oikein syvään.

((Juu.. Voi reppanaa. Toivottavasti se pääsee muistoistaan iän myötä. ))

Tuisku katsoi Nahkaa, ja mietti mikä toista vaivaisi. Alfan haukotellessa, uros ponnahti ensin pystyyn, ja käänsi päänsä Viimaa kohti höristellen korviaan. Hukka ei voinut sille mitään, ei yhtään mitään, mutta sitä alkoi haukotuttaa heti Viiman haukottelun jälkeen.
Uroksen kirsu ja lauka erosivat toisistaan, ja sen valtaisa kita näkyi. Haukotuksen päätyttyä kuului jälleen kerran pieni vingahtava ääni. Kuitenkin nyt Tuisku katsoi hetken Nahkaa. Uros mietti hetken, yrittäisikö säikäyttää tuota hereille traumatilastaan. Ei. Se olisi varmasti Nahkalle liikaa. Mutta miten tilanteesta selvittäisiin? Kyllä Nahkan muistot johonkin loppuisivat. Uros katsoi kysyvästi Viimaa. Se ei tiennyt, mitä tekisi, ja se oli sudelle pelottavaa. Vaikka olihan Viiman rentous helpottanut sen oloa.

Nyt Tuisku käänsi päänsä Nahkaan ja mietti hetken. Miten tuo menisi ohi? Uros ajatteli nyt sitä, että oli vieras susi. Se saattoi olla ahdistavaa. Uros pakitti hivenen ja katsoi Kauhua merkitsevästi. "Ehkä- ehkä hän tarvitsee nyt lähimmäisiään." Tuisku sanoi Kauhulle rauhallisella, kuitenkin omalla matalalla äänellään.

Se ei voinut kuin perääntyä, ja toivoa että oli olettanut oikein, ajatellessaan Nahkan kaipaavan nyt vain tuttujaan. Harmi ainakin näytti olevan sen ystävä, Viiman ja Nahkan väleistä uros ei kuitenkaan tiennyt. Olivatko ne vain alfa ja laumalainen, vai enemmänkin?

Kauhu katsoi tilanetta etäältä. Sen mielestä moiset sudet kuten Nasha olivat haitaksi laumalle jos tilanen olisi ollut vakavempi. Mutta eihän Kauhu voinut tietää miksi Nahka käyttäytyi niin pelokkaasti. Kuitenkin Viiman haukotellessa Kauhu pysyi yhä jäykkänä ja nätevänä ihan siltä väralta että Haukka tulisi takaisin. Vaikak se tiesi että laumaton oli ajettu niin kauan kuin suinkin pystyttiin. Kauhu katsoi ympärillä olevia susiaan arvioivasti mutta hyväksyi tilanteen kuitenkin pian.

Kauhu asteli kohti viimaa rauhallisena eikä lainkaan uhkaavana vana alistuen täysin alfalleen, muihin Kauhu ei juurikaan kiinnitänyt huomiotaan kuten sillä oli tapana. Viima laumassa oli kaksi hukkaa joille se alistui Viima sekä KAtala. " Jos arvon alfa ei tarvitse minua enää poistuisin paikalta. " Se lausahti rauhallisella ja kysyvällä ääenllään. sek atsahti Nahkaan ja muihin paikalla olijoihin ja viimiesenä Tuiskuun. Tuiskuun se loi jonkin laisen erillaisen katseen, AKtseessa saattoi olla jonkin lainen arvo mutta sitä oli vaikea luokitella Katse ei ollut alitava eikä millään tapaa loukkaavaa. Tuisku joutuisi miettimään katsetta varmasti jonkin aikaa itsekseen ennekuin oppisi lukemaan Kauhua.

KAuhu jos saisi Viimalta lluvan poistua se lähtisi rauhan omaisesti kulkemaan ois päin joukosta.


( Kauhu siis pois Kiitos mielekkäästä pelistä vaikka Kauhua ei päässytkään veritöihin xD)

Nahka oli käpertynyt kasaan päänsä hännän alle peittäen. Se yritti rauhoittua, mutta mitä enemmän se ajatteli asiaa sitä enemmän se tärisi täysin kauttaaltaan ja se yltyi vain.
Nahka värisi eikä ympärillä olevat asiat painuneet sen mieleen lainkaan. Uros ei kyennyt havainnoimaan ympäristöään.

Viiman haukotus ylsi myös Harmiin. Maassa edelleen maaten narttu aukaisi suunsa ammolleen, haukotteli mahtavasti ja napsautti suunsa sen jälkeen kiinni. Eleen rauhoittava vaikutus rentoutti Harmia, ja hän nousi istumaan hitaasti ja varovasti kuin varoen säikyttämästä Nahkaa enempää. Ikävä kyllä rentous ei näyttänyt yltävän Nahkaan asti, sillä uros makasi edelleen tiukasti maassa täristen.
Harmi istui nyt aloillaan, katsoen Nahkaa toiveikkaana. Häntä heilahti muutaman kerran ja hivenen hämmentyneenä hän katsahti myös Tuiskun kautta Viimaan. Nahkan tilanne näytti huonolta.

Alfa kuuli Kauhun pyynnön ja tämä heilautti häntäänsä myöntäväksi vastaukseksi. Kauhu voisi lähteä omille reiteilleen, mikäli ei jaksanut olla läsnä. Nahkasta sen sijaan Viima oli huolissaan. Uros vain makasi ja tärisi. Tämä oli täysin uutta Viimalle, mutta alfa koitti kuitenkin pitää tilanteen hallinnassa. Tämä oli siksi tärkeää, etteivät toiset sudet vain alkaisi epäilemään omaa turvallisuuttaan Viiman laumassa.

Mustaturkki tuli lähemmäs Nahkaa ja asettui viereen makaamaan. Se laski päänsä tassujensa päällee ja huokaisi syvään. Olisi kaiketi parasta levätä hetken aloillaan, jotta rauhallisuus levitäisi muihinkin susiin.

Tuisku ei voinut olla päästämättä taas pientä vinguntaa suustaan. Se ei ollut kokenut vastaavaa ennen, ja kaikki vieras pelotti. Etenkin kun se ei voinut tehdä mitään. Nahkan tila oli järkyttävän immuuni, toinen ei herännyt muistoistaan ihan hevillä. Uros vilkaisi lähtevää Kauhua, ja sitten Viiman asettuessa lepäämään teki itse samoin. Mustaturkki meni makuullleen ja katsoi kauempana olevien susien eleitä. Nahka tosiaan tärisi, se oli aivan sykkyrällä. Myötätunnon tunne seivästi Tuiskun hetkeksi, ja sekin painoi päänsä etutassujen päälle. Korvat olivat "lättänässä" molemmilla sivuilla. Hyvin hiljaa, ja matalasti Tuisku alkoi "kujertaa".
Hetken päästä uros lopetti ja katsoi muihin susiin, silmin nähden levottomana. "Onko...onko tälläistä tilannetta ollut aiemmin?" se kysyi kaikilta, matalasti ettei hämmennyttäisi Nahkaa- vaikka tuo tuskin kuuli.

(( Moikka Mex! Kiitos kun olit mukana. ))

Nahka vetäisi pelästyneenä päänsä ylös ja katsoi väristen ympärilleen. Kauhu oli lähtenyt ja uros oli siitä hyvillään, eikä viereen asettunut susi ollut Viimaa pelottavampi otus. Nahka painoi pelokkaana päänsä takaisin keränsä sisälle. Korvat olivat liimautuneet niskaan kiinni, mutta muuten alistumisen merkkejä ei voinut tulkita kunnolla.

Nahka värähti selvitellessään ajatuksiaan lisää. Sen pitäisi kertoa Viimalle, kahden kesken, jotta tuo ymmärtäisi mistä kaikki johtui ja osaisi kenties auttaa. Mutta nyt se yritti rauhoittua ja pitää pelonaallot kurissa.

Tuiskun kysymyksen seurauksena Harmi katsahti urokseen nyt alkua suopeammin, muttei vastannut mitään. Osittain se johtui siitä, että Harmi ei tiennyt vastausta ja osittain siitä, että hän arasteli edelleen Tuiskua. Kenties nartun hämmentynyt ilme kertoi enemmän kuin sanat: hän ei ollut ikinä aikaisemmin nähnyt Nahkaa tällaisena. Oikeastaan, narttu ei ollut nähnyt ikinä ketään tuossa tilassa ja se jos mikä huolestutti Harmia.

Hetken aikaa narttu mietti, että kenties Nahka pitäisi jättää hetkeksi kahdestaan Viiman kanssa. Harmin puolesta tämä opetus voitaisiin hoitaa myöhemminkin, silloin kun kaikki olisivat jälleen kykeneväisiä siihen. Harmi ei myöskään tiennyt, kuinka läheiseksi Nahka luokitteli hänet eikä siten tiennyt, oliko hänkin Nahkalle juuri sillä hetkellä uhka.
Epävarmana Harmi asettautui makaamaan hieman kauemmas Nahkasta ja Viimasta, tuhahtaen pienesti. Hän laski päänsä etutassujensa päälle ja silmäili Nahkaa huolestuneena, muttei tehnyt mitään muuta. Hän kyllä ehtisi odottaa, että Nahka pääsisi eroon ikävästä muistostaan.

Alfa oli melko neuvoton, mutta pysyi edelleen tyynenä ja rauhallisena. Kaiketi jos tilanteen antaisi vain edetä ja hetken sudet levähtäisivät, voisi Nahkakin huomata ettei enää ollut mitään pelättävää. Viima makasi paikoillaan ja huokaisi. Tämä oli merkkinä muille, että he tulisivat viettämään hetken paikoillaan. Alfan silmät lipsuivat puoliumpeen ja alkoi tuntemaan pientä väsymystäkin. Oli toden totta varmasti parempi levätä ja kerätä voimia.

Viima vilkuili Tuiskun suuntaan, joka oli esittänyt epäröivän kysymyksensä. "Ei ainakaan minun läsnäollessani ole tapahtunut, mutta eiköhän tämä tästä," se virkkoi ja yritti saada Tuiskua rentoutumaan myös. Sitten mustaturkki katsahti jälleen Nahkan suuntaan. Jälleen pitkä huokaus ja Viima sulki hetkeksi silmänsä.

((Nahka.parka. Tuiskulla kun on ollut suht. helppo nuoruus, jos nyt ei yhtä pientä karhun kohtaamista lasketa, ja sekin tilanne saatiin hoidettua. Nahkalla on ollut todella kurjaa verrattuna alfaparin vanhemman pennun paikkaan. ))

Alfan vastatessa kieltävästi, kuitenkin harvinaisen rauhallisesti, päätti Tuiskukin rauhoittua. Tuisku oli päätellyt, että Viiman tyyni olemus tarkoitti vain ja ainoastaan sitä, ettei tässä nyt ollut mitään hätää. Uros meni kokonaan kyljelleen; Se ei edes yrittänyt olla valpas. Mustaturkki ummisti silmänsä, ja jopa pieni virne kohosi sen kasvoille hyvän olon tunteesta. Tuiskun mielestä turvallisuuden tunne oli mahtava. Suden omaksi harmiksi Nahka ei kyennyt tälläiseen huoletomuuteen juuri nyt.
Uros kohotti luomeaan ja tihrusti Viimaa. "...Selvä." se sanoi melkein teennäisen tyynellä äänellä.

Mustaturkki ei silti voinut olla ajattelematta, että olisiko Nahkasta hyväksi laumalaiseksi. Toisaalta Tuiskulla oli vähän sekalaisia mietteitä: Se oli hyvin empaattinen, ja ei jättäisi heikkoa pulaan. Mutta entäs vaikka tälläiset pienet yhteenotot, joissa ei edes tällä kertaa tapahtunut mitään erikoista? Saalistus? Erilaiset tapaturmat? Susien elämään kuului paljon väkivaltaa. Mutta ehkä Nahka turtuisi siihen? Mustaturkki yritti ajatella. Mikään ei tosiaan ollut varmaa.
Pelkässä pentujen hoidossakin oli vastuunsa väkivaltaisella puolella. Mutta, ehkä Nahka olikin laumassa saadakseen apua, ja tarjotakseen sitä heti kun...voi?

Tuisku kierähti takaisin vatsalleen, samaan asentoon korvat "lättänässä" ja pää etutassujen päällä. Ei sitä voisi Viimalta kysyä. Se on alfan ja Nahkan välinen asia. Mustaturkki silti tahtoi mietteisiinsä vastauksen, vaikkakin osasi ihan hyvin itsekin päätellä sen.

Nahkan muistot alkoivat hiljaa lipua kauemmas, nykyhetki alkoi saman tien palata Nahkan mieleen ja ruumiin tärinä hiljeni verkkaisesti. Heikosti uros kohotti päänsä, siristeli silmiään kuin haeskellen jotain. Oikeastaan silmät koettivat tottua jälleen valoon, mitä ei paljoa kerän sisällä näkynyt.

”Viima… Olen pahoillani, en…” Ääni särkyi Nahkan yrittäessä selittää Viimalle tunteitaan äskeisestä ja nykyhetkestä, mutta se päättyi vain ulinaan ja toivon anomiseen. Pelko kouri yhä vatsanpohjassa ja Nahkan teki mieli kadota maanalle.

¤Nahka on kokenut kovia, minkä takia kaikki mikä viittaa taisteluun saa sen pakokauhun ja tunnekuohun valtaan, mikä on kyllä aika harmillista, kuten Blacky sanoi¤