Suunnitelmaa toteutetaan - Loppu

Haukka siirtyi Turren rinnalle toisen seisahtuessa. Pusikossa oli ilmeisesti jotain, mutta pusikko oli liian matala. Siellä ei voinut olla kovinkaan suuri otus, hirven vasa tai karibu. Uros punnitsi hetken aikaa hyökkäystä, mutta päätti katsoa tilanteen kehittymistä. Jos Turre avaisi kuononsa sanoakseen jotain, olisi Haukka ehtinyt kuitenkin ensin huomaamattaan. "Väsytys taktiikka on huono jos saaliimme on hyvässä kunnossa, suora hyökkäys tai piiritys." Uros ilmoitti hiljaa.

Uros siirtyi itse Turren edelle ja nuuhki maata. Se aisti otuksen olevan iso, mutta jotenkin etäinen. Oliko heidän saaliinsa jo kuollut? Se oli aivan varmasti jo kuullut kolmikon tulon ja lähtenyt karkuun jos olisi elänyt. Pusikon lähelle tultaessa Haukka havaitsi pientä liikehdintää. Saalis kohosi täyteen mittaansa ja Haukka seisahtui yllättyneenä. Se oli täysikasvuinen uros hirvi. Haukka oli arvioinut tilanteen väärin, muttei näyttänyt sitä. Hirvi horjahti perääntyessään ja kääntyessään ympäri lähteäkseen karkuun. Haukka käytti horjahdusta hyväkseen ja rysähti pusikon läpi hirven takajalan jänteeseen kiinni repien sen auki. "Kintut! Repikää ne, se ei kykene juoksemaan!" Uros puhui jänne suussa ja repi sen jarrut pohjassa juoksevan hirven kintusta. Veri valui lumeen Haukan irttottautuessa. Hirvi horjui jo selvästi toisen takajalan käytön menetettyään.

Kaataja seisahtui selvästi taaemmaksi, ja jättäytyi hivenen sivummalle kaksikosta. Jokin alkukantainen vaisto kokeneen metsästäjän sisällä huusi viestiään, mutta uros ei välittänyt. Kaataja haisteli maata, ja kuunteli Haukan kommentin. Uros astahti jo sivummalle, kuin aloittaakseen piirityksen, siirtyi kauemmas kahdesta muusta uroksesta. Haukan siirtyessä lähemmäs, Kaataja oli jo karjaisemassa varoitusta, muttei ehtinyt pihahtaakaan. Hirvi nousi seisaalleen, valmiina pakenemaan. Suuri susi kirosi itseään, kun ei ollut ymmärtänyt noudattaa vaistojaan. Vasta näin jälkikäteen Kaataja ymmärsi, mitä vaisto oli kertonut. Pohjosessa, uroksen kotiseuduilla tälläinen oli yleistä - uroksen olisi pitänyt tietää ja muistaa. Kiroten itseään uros hyökkäsi Haukan jäljessä.

Vain muutamalla loikalla suurikokoinen Kaataja oli hirven takana, ja saman tien kyljen vieressä. Uros tarttui vahvoilla leuoillaan toiseen takajalkaan, siihen johon Haukka ei ollut jo tarttunut. Toisin kuin Haukka, Kaataja ei repinyt tai riuhtonut. Uros vain iski tassunsa syvälle lumeen, painautui kyyryyn, ja puraisi voimakkaiden leukojensa koko voimalla. Suuren uroksen voimakas puruote oli osunut oikeaan kohtaan, jonka tuloksena kuului räsähdys, kun hirven jalan luut antoivat periksi suden hampaille. Harmaa susi irroitti otteensa hetkessä, ja loikkasi sivummalle, vain ja ainoastaan hyökätäkseen uudelleen. Tämä hirvi ei enää juoksisi, mutta sarvet sillä yhä olivat päässä. Ja se taas tarkoitti jatkuvaa valppaana oloa, jottei saisi sarvista itseensä vakavia vammoja. Uros koetti tarttua etujalkaan, juostessaan hirven ohi. Vaan hirvi heilautti sarvikruunuaan, pakottaen suuren suden perääntymään. Hirven keskittyessä Kaatajaan, Turrelle ja Haukalle jäisi paljon aikaa toimia. Kaataja toivoi, että saisi pidettyä hirven mielenkiinnon yllä tarpeaksi kauan, tarjotakseen muille aikaa hoidella hirvi pois päiviltä. Näin ollen uros loikki hirveä kohti ja pois päin, sivulle ja taakse, väistellen sarvia, mutta pakottaen hirven keskittymään tähän suureen suteen.

Turre seurasi aistejaan varsin itsenäisesti juurikaan kuulematta Haukan komenttia. Turre aisti oitis toisen olevan elävä. sen verran Turre oli oppinut lähes kymmenen vuoden aikana metsästämisetsä että koskaan ei saa anttaa vaiston petää, ja aisteja on kuuneltava. " mikä typerys" Turre ajatteli kun haukka sai hirven pakene,maan. Mutta sen koommin asiaan aikaansa uhraten se seruasi kaksikon tekoa sivummalta itse hivuttautuen hiljalleen lähemmäksi hirveä.
Turre kuuli kyllä haukan käskyn jaloista, mutta kun kaataja oli telonut toisen hirven takaloista oli melko varmaa ettei hirvi kovin nopeasti eteenpäin liikkuisi joten turre jätti jalat rauhaan ja haki katseellaan sopivaa hetkeä loikata hirven niskaan.

Aikansa tulleen Turre loikkais huomattavasti sivummalta muista kohti hirven niskaa, pyrkien väistelemään tuon suuria sarvia joista tosiaan saattoi olla vaaraksi vaikka olisi kuinka taidokas metsästäjkä. Turren saatuaan ottensa hirven niskasta tuo yritti kaikin voiminsa vääntää niskaa kohti selkää. aikansa pinnisteltyä " KAULA " Turre mumisi hyvin äänekkäästi hampaitaan hirven niskaan purren. Turre pyskisi pitämään hirven niskasta kiinni niin pitkään että jonmpi kumpi kaataja tai Haukka iskisi otteensa tuon kaulaan. Mikäli näin ei tapahtuisi turre tekisi sen itse.

Haukasta kyllä näki, ettei se ollut kokenut metsästäjä. Sen ollessa edellisen laumansa alfana, oli metsästysryhmäksi kutsuttu ryhmä hoitanut metsästämisen kautta aikain. Mutta enää ei alfa halunnut tätä menetelmää käyttää. Ansaittu ruoka oli parempaa ja makoisampaa.

Minkäs uros kokemattomuudelleen pystyi? Siitä välittämättä Turren neuvoa noudattaen Haukka juoksi kaulan lähettyville todella helposti. Hirvi kun ei enää kyennyt juoksemaan, vaan veti takapäätään perässä hyvin heikossa kunnossa. Urossa loikkasi kohti kaulaa varoen visusti sarvia, jotka tosin olivat uuden laumalaisen kimpussa ilmeisesti tarkoituksellisesti. Haukka sulki hampaansa hirven kaulaan ja -kuten oli hetki aiemmin nähnyt Turren tekevän- alkoi vetämään kaulaa taaksepäin, kohti selkää.

Haukka nautti yllättävän paljon suuren hirven kaatamisesta, jopa niin paljon, että murisi samalla vääntäessään hirven niskaa selkää kohden. Sammalla uros tarkkaili sarvia, mikä oli turhaa loppujen lopuksi. Hirven niska antoi pienen Naks!-efektin ja hirvi rojahti valtavalla voimalla maahan.

Alfa ehätti juuri loikkaamaan maahan seisomaan ja varmistamaan hirven olevan kuollut. Uros huohotti ponnistuksesta ja katsahti ympärilleen.

Kaataja oli ilmiselvästi kokenut saalistaja, sillä Haukan tekemään jälkeen verrattuna tuon katkaisemat luut olivat siistit ja kivuttomat. Haukan pitäisi jutella Kaatajan kanssa ja pyytää tuota kertomaan muutamia niksejä saalistuksessa, ettei uros tekisi samaa virhettä toiste.

Kaataja loikki hirven etupään ympärillä, pakottaen sarvipään keskittymään urokseen kaikkien henkisten kykyjensä avulla. Vaan sehän sopi Kaatajalle, sillä hukan pidellessä hirven huomiota itsessään, Turre tarttui hirven niskaan ja Haukka seurasi perässä, tarttuen kaulaan. Kaataja ei muuttanut liikeratojaan lainkaan, mitä nyt pakotti hirven keskittymään moneen asiaan - kaulassa roikkuvaan suteen, niskassa roikkuvaan suteen ja vielä edessä tanssivaan suteen.
Kaataja näki kokeneena saalistajana hirven lopun olevan lähellä, niska antaisi periksi aivan hetkisen kuluttua. Vaan ongelmana oli, että Haukka roikkui kaulassa ja Turre niskassa - kumpi tahansa saattaisi jäädä rojahtavan ruhon alle. Suurikokoinen uros teki siirtonsa, oli jo liikkeellä, kun hirven niska petti. Juuri kun hirvi rojahti maahan, Kaataja tömähti suurta kehoa päin lapa edellä, saaden hirven kaatumaan kyljelleen, eikä vatsalleen. Eipähän tarvinnut kääntää enää ruhoa, kun aloittaisi syömisen.

Suuri uros varmisti itsekin, että hirvi todella oli kuollut, ja tyytyi sitten seuraamaan sivusta, tarkkailemaan tilannetta. Haukka ei vaikuttanut kokeneelta saalistajalta, sen näki helposti. Mutta ei Kaataja toista siitä syyttänyt, missä oli hyvä, siinä oli hyvä, missä taas huono, siinä sitten oli huono. Tietenkin Haukka oppisi ajan kanssa, kuka tahansa oppisi. Uros katsoi Turreen, toivoen toisenkin selvinneen vammoitta hirven kaatamisesta. Kokeneellekin metsästäjälle voisi käydä vahinko, kuten Kaataja oli monesti joutunut toteamaan.

Susi odotti häntä matalalla, katse sivummalle luotuna, että Haukka aloittaisi ruokailun. Suuri uros oli tyytynyt osaansa alimpana, eikä tavoittelisi yhtään korkeampaa paikkaa. Se ehkä tarkoitti alistumista ja viimeisenä syömistä, mutta kumma kyllä, se ei haitannut Kaatajaa. Laumassa oli arvojärjestys, olisi pakko olla, jotta homma toimisi. Kaataja oli aikoja sitten hyväksynyt sen asian, ensin syntymälaumassaan, ja nyt uudelleen tässä tilanteessa.

Turre piti otteensa hirven niskassa viimeiseen saakka. nakasahduksen kuullen Turre loikkasi jäntevästi hirven selästä vauhtia ottaen pois ettei jäisi ruhon alle sen kaatuessa. Siiän samassa mylläkässä herramme kolöautti taka lonkaansa hirven sarveen melkoisella voimalla. Turre mätkähti maahan kuitenkin jaloillaan. lievästi kipua tuntien turre totesi mielesään että kovinkaan montaa vuotta sillä ei ollut enää edessä. vaikak olikin hukak herra sitkeä ja hyvässä kunnossa, alkoi silläkin kunto pikku hiljaa pettää. metsästäminen ei pitkään olisi enä ävanhan herran heiniä. siitä huoliamtta se katsahti nyt Haukkaan varsin odottavaan tyyliin.
Turre tiesi että alfa söisi aina ensin, mutta nyt se katsoi miten haukka toimisi. Haukan osittian mitättömät saalistustaidot Turre oli myös pistänyt merkille. se ei kuitenkaan ollut turrelle niin sanotusti mikänä suuri yllätys. Turre kun entisenä alfana, oli tottunut monen laiseen suteen.
Turre oli itse oppinut metsästys taitonsa isältään joak kuului aikoinaan metsästys joukkoihini betan sijassaan. tämä oli tehnyt turrestä lähes haka metsästäjän. sitä se ei kuitenkaan enää ollut. se tisi konstit ja kikat milloin minkäkin eläimen tappamiseen, mutta niiden toteuttamine alkoi olla hukka herralle piakpuolin haastavaa iän myötä.

Turre vilkaisi kaatajaan luoden tuole kunnioittavan katseen hyvästä suorituksesta. Turre oli tottunut tähän tapaan ollessaan alfa. Turren luonetta olisi lähes mahdoton muuttaa enää tässä vaiheessa. pitkään alfan paikalla ollut herra ei helposti tavoistaan luopuisi. eik äsen puoleen perjaatteistakaan. Turre loi haukkaankin kunnioittava katseen. joka sisänsä oli harvinaisnta. Turre ei nimittäin helpolla kunnioitustaan osoittanut. nyt se kuitenkin jäi odottamaan haukan ateriointia.

Haukka katsoi laumalaisiaan hetken ja siirtyi sitten lähemmäksi ateriaa. "Minä tunaroin saaliimme kiinniotossa. Siksi haluan, että syömme rauhassa yhtaikaa, kiitokseksi siitä, että toimitte omien vaistojenne mukaan, ette minun." uros ilmoitti hetken mietittyään ja siirtyi sitten hirven vatsasta katsottuna oikealle, jotta Turrelle ja Kaatajalle jäisi tilaa.

Alfa kunnioitti Turren ja Kaatajan taitoja, siitä kunnianosoituksena hän päätti kaikkien syövän yhtaikaa. Hierarkin noudattaminen näin pienellä porukalla oli oikeastaan aivan turhaa, joten myös omega saisi syödä kupunsa täyteen. Olihan saalista vaikea saada talvella.

Kaataja odotteli kunnioittavasti sivummalla, mutta nousi heti Haukan kehotuksen kuultuaan ylös, ja asteli saalista kohti. Hetken verran uros katsoi suoraan alfaansa, vihertävän harmaat silmät täynnä hyväksyntää. Haukka oli toiminut varsin viisaasti, ehkei uros ollut taitava metsästäjä, mutta alfaksi Haukasta varmasti olisi. Hyväksi alfaksi, vieläpä.
Kaataja asteli saaliin luokse, jättäen reilusti tilaa Haukalle ja Turrelle. Uros tarttui voimakkailla leuoillaan hirven kylkeen, repien muutamalla tottuneella liikkeellä nahan pois tieltä. Hirvi höyrysi yhä, saalis oli vielä lämmin, eikä kuoleman kylmettämä. Omegan arvoa mukanaan kuljettava suuri susi repi lihasta palan, jonka kanssa peruutti kauemmas. Tyytyväisenä Kaataja asettui makaamaan maahan, syöden repimänsä lihan palasen rauhallista vauhtia. Näin jäi enemmän tilaa muille syödä, kolme sutta vierekkäin hirven luona ei kumminkaan tarkoittaisi mitään tilavaa ruokailua. Kaataja söi lihan kimpaleensa, käyden vielä hakemassa toisenkin palasen. Lopulta suuri susi oli syönyt niin paljon kuin halusi, mikä ei edes ollut kauan - Kaatajan viime saaliista ei ollut kauaa.

Syötyään uros istahti sivummalle odottamaan, katsellen lauman johtojäseniä. Susi odotteli paikallaan, kuin odotellen käskyä alfaltaan tai edes jonkinlaista ohjetta, mitä seuraavaksi tehtäisiin.

// Lyhyt. //

Turre seisoi yhä vähän sivummalla muista, se tunsi toisen takajalkansa vihlovan, mutta ei näyttänyt asiaa muille. haukan kehottaessa kaikkien nauttivat ateriaayhdessä turre asteli varovaisin askelin kohti hirveä, yhäkään näyttämättä muille kipuaan. se teki tiukkaa vanhalle urokselle mutta se toivoi ettei tämä kipu olisi sille lopullinen olihan herran lonkat muutenkin jo vanhata ja kuluneet.
Turren astuessa kohti hirveä sen taka jalka muljahti epämääräisesti ja turre menetti tasapainenso kera ulvahdyksen. Turre jäi maahan makaamaaan pitäen silmiään kiinni. ensinmäistä kertaa Turrella oli pelko siitä että se ei enää näkisi seuraavaa kesää.
Turre ei siis enää noussut ylös vaan piti silmiään kiinni toivoen mielessään.

Haukka oli ehtinyt ottaa oman palansa ja oli juuri siirtymässä sivummalle, kun beta päästi raskaan ulvahduksen ja makasi maassa. Haukan suussa ollut repaleinen ja verinen pala tippui maahan kera huudahduksen: "Turre!"

Nopeasti oli Haukka laumalaisensa luona ja töytäisi Turren kuonoa vain varmistaakseen toisen olevan elossa. Jotain oli sattunut Haukan ja Kaatajan huomaamatta, se oli ilmiselvää jo tässä vaiheessa. Uros nuolaisi huuliaan kelaten nopeasti tapahtumia mielessään.

Se muisti Kaatajan esimerkillisen toiminnan kaataa hirvi suoraan kyljelleen ja siinä sen täytyi olla. Turre oli kolauttanut oletettavasti jalkansa kaatuvan hirven sarviin. Haukka päätteli näin ja laski sitten päänsä betansa tasalle.

"Mitä tapahtui? Osuivatko hirven sarvet jalkoihisi?" Uros pyysi Turrea selittämään ja mikäli toinen selittäisi jotain muuta Haukka katsahtaisi Kaatajaa rauhoitellen tätä huultensa nuolaisemisella.

Missä tapauksessa tahansa kääntyisi Haukka takaisin Turren puoleen. "Entisessä laumassani olisin käskenyt sinut lepoon johonkin pesään joksikin aikaa. Mutta siinä se ongelma piileekin. Luulen, että sinun pitää pitää jalkaasi jonkin aikaa paikoillaan. Tiedätkö jotain vanhaa pesää tai onkaloa, jossa voisit levätä?" Haukka selosti johtajamaiseen ja samalla huolestuneeseen sävyyn.

Haukka oli aidosti huolissaan Turresta, eikä vain leikisti kuten olisi aluksi voinut luulla. Mutta alfan olemus puhui puolestaan ja myös huolestuneet silmät.

Kaataja oli hetkessä kaatuneen Turren rinnalla, mutta väisti saman tien kunnioittavasti sivuun, kun Haukka asteli betansa luokse. Suuri uros asettui sivummalle, miettien tapahtumien kulkua. Turre oli loikannut sivuun, kenties lyönyt jalkansa hirven sarviin? Vai olisiko vamma voinut syntyä laskeutuessa? Kaatajan muistikuvien mukaan Turre oli laskeutunut suhteellisen tasapainoisesti, eikä kaatunut. Hirven sarvet olivat ainoa vaihtoehto.

Haukka rauhoitteli Kaatajaa, mutta ei vakaa uros ollut hermostunut. Enemmänkin... yllättynyt tapahtumien saamasta käänteestä. Vakaa uros seisoi sivummalla, mietteliäänä ja hivenen ihmetellen. Suuri susi ei nähnyt mitään tapaa, miten voisi auttaa Turrea. Vanha uroshan oli ulkoisesti täysin kunnossa, mutta jokin oli vikana vanhan suden lonkassa. Kenties jalka oli vain tärähdyksen takia heikompi, niin Kaataja ainakin toivoi. Toista mahdollisuutta - lonkan sijoiltaan menoa - uros ei edes halunnut ajatella. Se kun voisi hyvinkin osoittautua kohtalokkaaksi.

Taaskin Kaataja löysi uuden syyn kunnioittaa alfaansa - jopa tälläisessa yllättävässä tilanteessa Haukka osasi toimia. Haukka tiesi tarkalleen, miten voisi parhaiten auttaa Turrea, ja alfa myös osoitti sen. Suuri susi katsoi entistä hyväksyvämmin alfaansa, sillä kuka tahansa susi ei olisi Haukalle ominaiseen huolestuneeseen avuntarjoukseen pystynyt. Kaataja olisi ehkä pystynyt, mutta ei sitä tehnyt. Olihan uroksen arvo omega, ja kun alfa kerran oli ehtinyt ensin... Mitä tekosyitä. Totuus oli, ettei Kaataja olisi kyennyt tarjoamaan Turrelle suojaa, kun ei suurella sudella itselläänkään ollut minkäänlaista pesää. Miksi siis edes ehdottaa suojaan hakeutumista, jos suojaa ei ollut?

Turre irvisteli itsekees kivusta kunens kaksikko oli saapunut turren vierelle HAukan kysyessä Turrelta itä oli tapahtunut turre avasi silmänsä pitäen päänsä yhä ainuksissa maata vasten. " Takaraajani taisi kolahtaa voimakkaasti hirven arviin, ja nyt se muljahti omituisesti joko paikoiltaan, mutta sen verran kykenen kertomaan että helpsoti en sen varaan painoa pistä . " Turre lausui irvistellen samalla kun nousi ylös kolmen muun jlkansa varaan. " Minulla on eräs pesä kolo jonen voin menää, mutta luulen että nyt ei ole levon aika. Lepo voi johtaa minut viimeiseen yöhön " Turre sanoi. se ei suorasanaisesti pelänynt kuolemaa, mutta se ei halunnut nyt jäädä yksin, jos jalka oli murtunut niin se kuolisi mielummin yhdessä kaatajan ja haukan kanssa kuni yksin kolossa. Turren iäkäs elämän kerta oli kokenut kovia jo ennenkin. Turre oli saapuessaan loukannut itsensä melkoisessa iskussa, eikä siis olisi ihme että lonkka olisi murtunut taikka muutoin jo kulunueet.

Oliko tämä turrelle viimeinen kevät ja viimeinen saalis? Siihen ei edes turre enää osannut vastata. sen mielessä liikkui muistoja menneestä ja mieli kuvia Rosikeesta sekä Kelmistä. Tähkästä ja surmasta. ja monesta musuta. jos Turre olisi saantu itse päättää kohlonsa se ei antaisi jalan vaivuttaa herraa epätoivoon. Nyt Turre kuitenkin seisoi toistaiseksi kolmella jalalla. irvistellen psitävästä kivusta uros raahautui kohti hirven ruoha saadakseen edes jotain syötävää.
Turre oli kiitllinen että Haukan luonteesta löytyi varsin arvostettaviakin asioita. Mutta turren omaan lafamaiseen luonteeseen ei enää kuulunut välittäminen. ainakaan niin että se kykenisi sen itse näyttämään.

täysin epätietoisena eräästä seiaksta turre asettui makamaan syödäkseen hirven palansa. Turren jalasta alkoi mennä tunto. Turre ei ollut tietoinen että hänen isänsä aikoinaan, halvaantui takajalosita saalistus reissulla, juuri lonkkien kulahtamisen takia, ja kolahdusten auheuttama kipu alkoi hälvetä. Turre lakkasi syömästä melko nopeasti, urosken kasvoilla oli epämääräinen ilme. Paniikki tuo ei tuonut ulos itsetään, se antoi muiden ymmärtää että kaikki oli suhteellisen hyvin. Turre kun ei osannut kertoa toisille huolistaan, eikä kyennyt jakamaan sitä. Turre käänsi katseensa jalkaansa, ja sivusilmällä tarkkaili kahta muuta sutta ja pyrki nappaamaan takajalastaan hampaillaan kiinni koettaakseen että voisiko todella jalasta lähteä tunto. Turren pikainen operaatio oli pian ohi jonka jälkeen turre hätkähti itsekseen enää välittämättä siitä huomasiko asiaa kukaan.

Turre oli todennut takajalkansa tunnottomaksi. Nyt sillä oli ongelma miten kaikki tapahtui. Herramme jäi siis jälleen makamaan lihan palansa viereen tunnottoman jalkansa kera. ahkerasti miettien missä oli vika ja miten sen kykenisi korjaamaan.

Haukka alkoi olla hieman neuvoton ja päätti parhaaksi katsoa mitä Turre tekisi seuraavaksi. Se koettikin nousta ylös ja käydä syömään. Haukka astahti Turrea kohden seuraten sen vierellä ns. henkisenä tukena, jos toinen meinaisi kaatua.

"Minä ja Kaataja tai ainakin minä voin tuoda sinulle pesällesi ruokaa ja auttaa kaikin tavoin sinua pääsemään juomaan, kunhan saat jalkasi kuntoon." Haukka koetti saada turren jollain ilveellä menemään luolaansa lepäämään. Sen verran huonossa kunnossa Turre tuntui olevan. Kaatajaan vilkaistessaan uros nuolaisi huuliaan näyttämättä muuta tunnetta, kuin huolestumista.

Kaataja seisoi sivummalla, katsellen tapahtumien kulkua. Hetki hetkeltä tilanne vaikutti huonommalta - ensin jalka oli vain ollut kipeä, sitten pettänyt painon alla, ja nyt vaikutti jo tunnottomalta. Suurikokoinen susi seisoi lähellä, katsellen sekä Turrea että Haukkaa kysyvästi. Mitä ihmettä nyt tehtäisiin? Haukan luvatessa auttaa Turrea saamaan ruokaa ja vettä, Kaataja yhtyi alfansa sanoihin.
"Minäkin voin auttaa kaikessa mihin vain kykenen."
Uros totesi lempeästi, omalla vakaalla ja varmalla äänensävyllään. Suuri hukka katsoi Turreen, kuin pyytäen toista suostumaan ja lähtemään pesälleen. Jalka ei paranisi ilman lepoa, jos silloinkaan paranisi. Liikkumalla ei muuta tekisi, kuin pahentaisi tilannetta. Sen verran Kaatajalla oli omakohtaisia kokemuksia, uros kun kumminkin oli kokenut saalistaja, ja loukkaantunut joskus itsekin. Joskaan ei koskaan näin vakavasti.

Kaataja katseli Turrea ja Haukkaa tarkasti, yritti löytää jonkin tilanteen, jossa voisi olla avuksi. Valitettavasti kun ei Kaataja ollut tottunut muljuileviin jalkoihin eikä pahemmin niiden hoitoon, ei uros oikein voinut tehdä mitään. Kenties joku kokeneempi saalistaja olisi tiennyt, mitä jalalle oli tarkkaanottaen tapahtunut, mutta Kaataja ei sitä tiennyt. Tiesi vain, ettei Turre missään nimessä saisi rasittaa itseään ja jalkaansa turhaan. Se johtaisi varmasti vanhan uroksen viimeiseen yöhön, eikä Kaataja halunnut sitä. Turre oli mukavaa seuraa, mukava susi, mutta luonto osasi olla armoton. Ainut mitä suuri susi kykeni tekemään, oli toivoa Turren puolesta. Toivoa vanhalle sudelle hyvää huomista päivää, hyvää tulevaisuutta.

Turre nosti katseens aHAukkaan joka tarjosi sille apua ja pian myös kaatajaan. " Arvostan teitä molenpia, mutta uskon että päiväni alkavat olla luetut. ainut mitä pyydän teitä tekemään on se että kerrotte pesälläni ausville hukille mitä kävi. " turre sanoi ja nsoti etu ruumiinsa ylös vetääkseen itseään eteenpäin. Turresta alkoi pahasti tuntua siltä että molemmat takajalat menettivät voimiaan. se pelkäsi tällähetkellä enemmän kuin koskaan, mtuta se ei halunnut antaa muilel huolen aihetta joten se pyrki nousemaan seisomaan. joka oli toivotonta. Turren takapää ei enää kantanut. Turre sulki silmänsä ja toivoi vain parasta. " Haukka ja Kattaja. minä vetäydyn pois keskuudestanne, en tiedä milloin palaan, vai palaanko enää ollenkaan. Mutta toivon kuitenkin etät pesällä asuvat tähkä ja kelmi tapaavat haukan. he todennäköisesti lähtevät joukkoonne. ja roisek ja surma kertookaa heille kaikille mtine paljon heistä todella välitän. " Turre sanoi ja keräs iviimeiset voimansa ja nousi ylös takapää huoppuen. se asteli kolemlla jallaan huteria askelin kaeummas, muista. se ei jäänyt kuutnelemaan oliko kaksikolla jotian sanottavaa. se halusi nyt olal yksin.
Niin herrasemme suunnisti kohti pimenevää kitukasvuista metsikkö kauemmas pesästään sekä muista susista. Nyt oli turren aika selvitää oliko tämä kevät viimeinen.

( Turre siis hinautui pois. xD kiitos eritätin hauskasta pelista, jossa kykenin totuttamaan turren tulevaisuutta enemmän :P )

Haukka meinasi lähteä laumalaisensa perään, mutta kunnioitti toisen päätöstä sittenkin sen verran, ettei mennyt. Jos Turre olisi ollut yhtään nuorempi ja kokematon, olisi uros pysäyttänyt toisen.

"Teemme sen mielellämme Turre" Uros sanoi ja kun Turrea ei enää näkynyt uros siirtyi ruhon äärelle syömään antaen Kaatajallekin tilaa.

¤Kökkö ja lyhyt, aivot jummasitvat¤

Kaataja katsoi Turren perään, miettien. Vanha susi ei liikkunut erityisen kehuttavasti, ja suurikokoinen susi pelkäsi Turren puolesta. Epävarmuuttaan paljastamatta Kaataja kumminkin katsoi Turren perään, odotellen kaikessa rauhassa Haukan päätöstä.
Alfan jättäessä Turren jatkamaan matkaansa yksin, tummanharmaa susi katsoi hyväksyvästi nuorta alfaansa. Haukka oli viisas, tuosta tulisi vielä hyvä alfa. Ellei Haukka ollut sitä jo.

Kaataja kumartui syömään Haukan rinnalle, kun toinen auliisti teki tilaa. Hetken aikaa hukka söi kaikessa hiljaisuudessa, nauttien tuoreen lihan lämmöstä ja mausta. Tietäen saavansa voimaa lihaisasta ateriastaan, voimaa jonka avulla kestäisi loppuun asti. Jaksaisi saalistaa uuden ruuan, kun vatsa olisi jälleen tyhjä.

Syötyään, viisi kesää ja talvea nähnyt Kaataja astahti kauemmas, istahtaen maahan. Suuri susi nuoli suupieliään, puhdisti sujuvasti kasvonsa verestä, samalla osoittaen koko ruumiillaan olevansa rento ja tyytyväinen. Elämä laumassa voisi tuoda sittenkin jotain hyvää, tai siltä ainakin vaikutti. Jos lauma pysyisi koossa, Turrekin kun jo hajaantui eroon vammansa vuoksi. Kumpa vanha susi vain selviäisi, sillä Turre oli mukava vanhus. Leppoisa ja kaikesta kaiken tietävä, viisas susi joka ei turhia hätkähdellyt. Enemmän Turren kaltaisia susia tarvittaisiin tasapainottavaan nuorten ja jatkuvasti mieltään muuttavien susien joukkoon, tekemään jotain erikoista tähän samaan ympäristöön.
"Jos sinulla ei ole minulle mitään tehtävää, alfa, voisin lähteä."
Kaataja sanoi, katsellen Haukasta ohitse, jottei vahingossakaan vaikuttaisi niskuroivalta tai ylimieliseltä. Käytännöllinen susi kaipasi jälleen liikettä, jotakin tehtävää, sillä tälläkin hetkellä uroksella oli paljonkin asioita tehtävänä. Pitäisi etsiä monia susia, kenties värvätä lisää jäseniä suunnitelmaan, ja niin edespäin. Ei Kaatajalla ollut aikaa istuskella tässä rupattelemassa niitä näitä alfansa kanssa - vai oliko? Niin, toisaalta uros voisi auttaa Turrea lähtemällä ja ajamalla eteenpäin suunnitelmaa, nyt kun vanha susi ei ollut sitä tekemässä. Toisaalta taas uros voisi istuskella tässä Haukan kanssa, odotella ja katsella rauhassa. Molemmat vaihtoehdot houkuttelivat edes jossakin määrin, joten Kaataja odotteli alfansa päätöstä. Jos Haukalla olisi asiaa tai tehtävää sudelle, Kaataja jäisi paikoilleen, jos Haukalla ei mitään olisi, uros lähtisi poies. Yksinkertaista. Vai oliko?

// Sekava, ajatus katkesi lopussa. //

Haukka katsahti laumalaistaan syödessään mietteliäänä. Kaataja oli oiva susi, vaikka alfa olikin itse möhlinyt metsästyksen. Senpä takia Haukka siirtyi sivuun hirven ruhon luota ja antoi Kaatajan syödä sen minkä jaksoi, kun se itse seuraili vierestä.

"Mikäli tahdot, voit mennä. Sitä ennen tahtoisin kysyä erästä asiaa." Haukka vastasi toisen udellessa lupaa lähteä. Haukka nuolaisi huuliaan ja vilkaisi vaistomaisesti Turren menosuuntaan.
"Haluaisitkohan sinä johtaa tulevaa metsästysryhmää? Ainakin havaitsin, että sinulla on tilanne tajua ja taitoa, toisin kuin minulla. Minä en ole kovinkaan paljoa saalistanut itse, vaan entisessä laumassani saalistusryhmä hoiti sen aina. Nyt tahdon tehdä asiaan muutoksen ja olla mukana, mutta katsotaan nyt mitä siitäkin tulee." Haukka uteli sitten.

Kaataja kääntyi Haukan puoleen, katsellen toista, kun Haukka aikoi kysyä jotakin. Uros odotteli kaikessa rauhassa, kärsivällisenä ja lempeänä, kuunnellen toisen sanat. Haukka kysyi metsästysryhmän johdosta, ja ei susi nähnyt syytä, miksei voisi tähän asemaan asettua - jälleen kerran. Kaataja oli ennenkin johtanut metsästysryhmää, eikä toisen esittämä vaihtoehto saanut vakaata sutta yllättymään. Vaan aika harva asia sai uroksen yllättymään.
"Mielelläni, Haukka. Homma on tuttua jo ennestään."
Kaataja sanoi ystävällisenä, vailla pienintäkään ylpeyden haituvaa. Metsästyksen johtoon tarvittiin joku, joka osasi hommansa, sillä ruokaa tuotiin koko laumalle. Lauma ei pärjäisi, jos metsästysryhmä tyrisi. Ruokaa tarvittiin aina, ja Kaataja oli vain tyytyväinen saadessaan näinkin suuren vastuun laumastaan. Ainakin uroksella riittäisi tekemistä, sillä käytännöllisyys ajoi sutta jatkuvasti eteenpäin, kohti toimintaa. Paikallaan ei susi kykenisi olemaan.

"Me tapaamme pian, alfani. Lähden tutkimaan ympäristöä, saaliseläinten jälkien mukaan. Pitää löytää eläinten yhteinen juomapaikka, siitä olisi apua lauman kanssa saalistaessa."
Kaataja sanoi, nousten seisomaan. Susi lähti astelemaan takaisin päin, kulkien hitaasti mutta varmasti. Lopulta kävely vaihtui jolkotteluksi, ja susi liikkui kuono maassa, mutkitellen ja tutkien. Vaihtaen jäljiltä toisille, aina vain tuoreempiin ja vahvempiin.

// Kiitos pelistä! //