Ab Lupus
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.
Ab Lupus

Missä voitto tai tappio ei ole vain sinun, se on teidän. --- Muistetaan olla uskollisia realismille.
 
PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

 

 Solan suulla // Loppunut //

Siirry alas 
Siirry sivulle : Edellinen  1, 2
KirjoittajaViesti
Silkki
Vakio laumalainen
Vakio laumalainen
Silkki


Nainen Viestien lukumäärä : 1523
Hahmot : Karhunkaataja, Kotkankynsi

Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 Empty
ViestiAihe: Vs: Solan suulla // Loppunut //   Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 EmptyPe Helmi 06, 2009 1:47 am

Karhunkaataja vilkaisi Akkaa vihertävän harmaat silmät huvittuneisuutta hohkaten. Toisen henkäisyn ja huudahduksen jälkeen suuren uroksen kita aukesi susimaiseen nauruun. Ainut mitä harmaa hukka oli koskaan oppinut kunnolla, oli nimittäin hyppääminen, milloin minkäkin asian yli. Suuren kokonsa vuoksi kun lihaksikas Kaataja oli kömpelö. Vaan ei kukaan voinut olla täydellinen, eikä Kaataja edes olisi halunnut olla täydellinen. Elämähän muuttuisi täysin turhaksi, pelkäksi päivästä toiseen elämiseksi, rutiinien valtaamaksi elämäksi. Ehei, vapaus ja siihen liittyvä oppiminen - usein kantapään kautta, tosin - tekivät elämästä elämisen arvoista, ainakin Kaatajan mielestä.
"Uskon että löydämme Metkan, sillä jos joku olisi kuollut täällä, tietäisin sen kyllä."
Kaataja sanoi vakaalla äänellään, tyynnytellen toista. Parasta oli, että uros itsekin uskoi sanoihinsa, ja sen takia ne olivatkin uskottavat. Jos hukka olisi puhunut vailla pienintäkään luottamusta edes omiin sanoihinsa, miten Akka olisi voinut luottaa uroksen puheisiin senkään vertaa. Vaan Kaataja uskoi puhtaasti, vilpittömästi, että Akka löytäisi Metkan hengissä. Kyllähän ainakin Turre olisi sanonut, jos joku laumaton - tai ainakin Kaataja oletti Metkan olevan laumaton - olisi kuollut täällä laaksossa.
"Onhan minulla. Ja toki se sopii, enhän minä määrää muiden toimia."
Hukka sanoi matalalla äänellään, joskin lopuksi selkeästi huvittuneena. Niin, miten ihmeessä uros voisi kieltää Akkaa tapaamasta Kaatajan tuttuja, loppujen lopuksi kun uroksen tuttujen elämä oli täysin heidän elämäänsä, elämää johon Kaataja ei pahemmin puuttunut. Ainakaan estämällä jotakuta tapaamasta muita.
"Luulisin kumminkin, että meidän kannattaa aloittaa etsiminen varsinaiselta ei-kenenkään-maalta, sillä siellä on tähän aikaan vuodesta kaikista turvallisinta. Laumat kun ovat hivenen tarkkoja rajoistaan näin talvisin."
Kaataja sanoi, jolkotellen eteenpäin jäällä reipasta vauhtia. Uroksen suuret askeleet olivat kömpelöt, vaan silti ne olivat pitkät, matkaavoittavat, varmat. Vaan mitenkään erityisen kauniisti ei suuri hukka liikkunut. Kestävyys oli ehdottomasti Kaatajan paras puoli, ja kestävyys harvemmin katsoi liikehdintää. Kestävä susi juoksi helpommin matalasti ja pitkällä askeleella, kuin korkealle loikkien ja sipsutellen. Niinpä Kaatajaa ei lainkaan haitannut liikkumisensa, kuten kokokaan ei yleensä urosta haitannut. Vaikka joskus olikin tilanteita, joissa hukka olisi mielummin ollut normaalikokoinen, eikä tälläinen jättiläinen. Vaan yleisimmin uros kiitteli suurta kokoaan, vaikkei sillä ylpeillytkään. Kaatajan perusolemus kun oli sellainen - käytännöllinen, ei ylpeä, rehellinen, ei kiero, ystävällinen, ei ilkeä. Sekä tietenkin uros oli myös avulias, luotettava ja muutoinkin vakaa kuin peruskallio. Harvemmin Kaataja menetti malttiaan, tai käyttäytyi hetken mielijohteesta, ainakaan tehdessään mitään suurta tai radikaalia. Vaan välistä peruskalliokin tömähteli maanjäristysten kourissa, ja niin kävi myös suurelle hukalle. Ei sitä aina voinut täysin vakaa ja varma olla, välillä oli tuuletettava maailmankuvaansa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija




Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 Empty
ViestiAihe: Vs: Solan suulla // Loppunut //   Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 EmptyPe Helmi 06, 2009 9:47 pm

" Kierrämme kai järven rantaa pitkin...vaikka se onkin reviirin rajalla..tosin Ovelan reviirin, jonka alueita emme ole rikkoneet." Akka sanoi, kun joki oli tullut kohtaan jossa sen vedet valuivat suureen järveen. Tällä kohtaa oli enemmän virtausta ja sitä olisi voinut jo sanoa koskeksi, joten uoma oli auki. Susien täytyisi hylätä helppokulkuinen joenuoma. " Järven aavalle ei kannattane lähteä.." Akka sanoi puntaroiden. Akka istahti hetkiseksi maahan, ja nyt, pysähdyttyään se tunsi miten uupumus kolotteli sen lihaksissa ja jäsenissä. Naarassusi oli vaeltanut ensin pitkän matkan lumisessa solassa, ja sieltä selvittyään ollut liikkeessä lähes koko ajan, ja rajarosvoilu oli pakottanut sudet liikkumaan hyvinkin nopeaan tahtiin.
" Minusta tuntuu siltä, että täytyisi löytää jokin suoja, jossa voisi levätä hetkisen." Se sitten sanoi Kaatajalle hieman kysyvään sävyyn ja lisäsi; " Oletko pistänyt merkille jotain hyvää koloa tai vastaavaa kulkiessasi tästä?"
Samassa Akan nenään tuli järven rannalta, edestä päin tuulahdus, joka toi mukanaan heikon häivähdyksen suden hajua. Se oli vielä hyvin heikko, mutta selvästi lähtöisin sudesta. Akka nousi pystyyn ja jäi korviaan höristellen ja hyvin tarkkaavaisena katsomaan suuntaan, josta haju tuli. Onneksi se tuli Ovelan rajalta päin, joten se ei todennäköisesti ollut kukaan Viiman laumalainen, joka oli lähtenyt kaksikon perään. Toisaalta, mistä sitä tiesi, jos Ovelan laumalaiset olivat partioineet rajoillaan ja haistaneet nämä kaksi laumatonta kulkuria lähimaastossa...
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Vakio laumalainen
Vakio laumalainen
Silkki


Nainen Viestien lukumäärä : 1523
Hahmot : Karhunkaataja, Kotkankynsi

Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 Empty
ViestiAihe: Vs: Solan suulla // Loppunut //   Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 EmptyLa Helmi 07, 2009 7:25 am

Suuri uros myötäili nartun lauseita, sillä mitäpä Kaataja olisi niihin sanonut. Suunnitelma oli toimiva, suunnitelma oli hyvä. Turha sitä oli monimutkaisilla symboolisilla ilmauksilla muuttaa vaikeammaksi. Niinpä uros vain oli hijaa, joskin hiljaisuus oli hyväksyvää, lämmintä hiljaisuutta. Sellainen hiljaisuus ei olisi painostavaa, vain rentouttavaa. Ainakin suuren Kaatajan mielestä, vaan moni asia joka oli erittäin yksinkertaista uroksen mielestä, oli monimutkaista muista. Ja mikä oli hukasta oikein saattoi olla toisen mielestä väärin. Monimutkainen oli tämä maailma, jossa Kaataja ja Akka - sekä monet muut sudet ja eläimet - elivät.
"Olet aivan oikeassa, turha sitä on jäälle lähteä liukastelemaan. Ja suojista en tiedä mitään, harvemmin kun sellaisissa yövyn."
Kaataja sanoi matalalla, voimakkaalla äänellään, katsellen uupunutta Akkaa myötätuntoisesti. Väsymys painoi jo hivenen Kaatajankin jäseniä, vaan kestävä lihaksikas uros ei ollut vielä poikki, mitä nyt hivenen uupunut. Luja vauhti syvässä hangessa oli vaatinut veronsa, joskin Kaataja tiesi, että kaksikko oli jo huomattavasti lähempänä järveä, kuin lähtiessään. Ja vaikka hukka väittikin käyneensä solan luona, todellisuudessa ei uros ollut jolkotellut lähellekään solaa. Loppupelissä kun solan luokse oli viitisenkymmentä kilometriä järveltä, joten ei Kaataja ollut tietenkään aivan solalla käynyt. Vaan näin aavalla seudulla saattoi vuoriston nähdä jo kaukaa, joten niinpä uros oli päättänyt, ettei jaksaisi vaivautua aivan solan luokse. Mikä oli hyvä, sillä näin uros oli tavannut Akan.
"Tällä säällä tuskin tarvitsemme suojaksi mitään luolaa tai koloa. Ja jos tuuli yltyy, voimme aina kaivautua syvemmälle lumihankeen."
Uros sanoi, jolkotellen syvempään lumihankeen kauemmas. Kaataja tutki hetken pehmeää lunta, kunnes kiepahti kömpelösti ympäri, ja pyyhkäisi samalla lunta pois tieltään. Lopulta uros asettautui makuulle lumiseen "koloonsa", vaan vain pienen hetken hukka siinä makoili, sillä samassa vieraan suden haju tunkeutui Kaatajan kirsuun. Kaataja kohottautui reippaasti seisomaan, katsellen ympärilleen, kohottaen kuononsa korkealle ilmaan, haistellen hennon tuulenvireen mukanaan kantamaa tuoksua. Kuka tämä susi sitten olikaan, ainakaan hän ei lähestynyt Viiman puolelta, mikä kieltämättä oli helpotus rajarikkurikaksikolle.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija




Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 Empty
ViestiAihe: Vs: Solan suulla // Loppunut //   Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 EmptyLa Helmi 07, 2009 10:05 am

Vastaantulijan haju läheni ja muuttui vahvemmaksi. Akka haistoi, ettei tämä tulija ollut ainakaan kummastakaan laumasta, se olisi vain jokin lauamaton kulkija, eikä yhteenoton vaaraa varmaankaan olisi. Haju kertoi että tulija oli naarassusi...ja samassa Akan vartalon läpi kulki väristys ja se vinkaisi. Sydän alkoi pamppailla sen kookkaassa rinnassa hullun lailla ja se oli niin kiihdyksissään, että se näytti tanssivan paikallaan korvat päässä pyörien ja häntä puolelta toiselle viuhuen. Lumi vain räiskyi sen alta jättäen hangelle roiskeita. Suunnaton ilo ja riemu kupli suden olemuksessa " Tämän hajun minä tunnen, Kaataja! Tämän ei pitäisi olla mahdollista mutta tulossa oleva susi on minun sisareni! Metka!" Akka hihkui ja haukahti terävästi pari kertaa. Vaikka miten kiihdyksissään susi olikin, ei se silti tehnyt mitään päätöntä, kuten se, että olisi rynnännyt päätä pahkaa kohti Metkaa...ei Akka. Ja sen se ainakin tiesi, että mitä kiihtyneemmässä tilassa oli, sitä vähemmän olisi kykenevä tekemään minkäänlaisia järkeviä päätöksiä. Hienosti se kykeni pohtimaan sitä, mikä olisi paras tapa menetellä, vaikka tilanne oli tälläinen.
Metkahan todella luuli että sen sisar oli kuollut ajat sitten, joten se tuskin uskoisi ensihaistamalla tai näkemälläkään kyseessä todella olevan Akan, ja jos vieras susi ryntäisi suin päin tätä kohti...niin, Akka ymmärsi että siinä voisi tapahtua vaikka mitä, ja todennäköisesti jotain vähemmän mieluisaa. " Karhunkaataja...minusta tuntuu, että olisi todella parempi, jos sinä menisit ensin sisartani vastaan...voisit varovasti kertoa hänelle, että minä olen täällä; varoittaa häntä, sillä tämä varmaankin on hänelle aika shokki; kuolleista herääminen;.. Kenellepä ei olisi?!" Akka sanoi Kaatajalle, joka seisoi sen lähellä. Akka ihmetteli nytkin, miten suurella luottamuksella ja kunnioituksella suhtautui tähän yhä itselleen puolituntemattomaan urokseen, ja päätti sanoakin sen tälle " En pyytäisi tälläistä asiaa aivan keneltä vain...jostain syystä tuntuu, että sinulta voin pyytää....sinussa on jotain sellaista selittämätöntä...vankkuutta ja rauhallisuutta...perus tukevuutta, että uskoakseni Metkakin melko helpolla uskoo sanojasi...ja jollei uskokaan, niin ainakin suostuu kuuntelemaan sinua." Kooten levottomuutensa kerälle itsensä sisälle kuin väräjävän virvaliekin, Akka istahti hangelle ja kieputti häntänsä etujalkojensa päälle. Nyt se näytti hyvin hillityltä ja hallitulta; erittäin tyyneltä. Ja totta olikin, että se kökötti siinä ylhäisen näköisenä erittäin hillittynä ja todella hallittuna. Se sai käyttää suurimman osan tahdonvoimastaan tähän hillintään.
" Tekisitkö sinä sen puolestani?" Se sitten kysyi vienosti ja katsoi urokseen hieman viistosti ja pitkään, vastausta odottaen.




Metka eteni kävelyvauhtia. Se oli jo vaeltanut rantaa pitkin kauan, löytämättä mitään mikä olisi kelvannut suuhunpantavaksi. Kilometrit alkoivat jo painaa sen ruumissa. Voisi olla hyvä ajatus etsiä jokin suojaisa paikka, jossa tohtisi levätä hetkisen. Metka pysähtyi paikoilleen ja kumartui haukkaamaan suullisen lunta janoonsa. Nostaessaan päänsä se höristeli korviaan ja haisteli ilmaa; tämä oli sillä selkäpiihin juurtunut tapa, sillä se oli yksinään vaeltelavan suden elinehto; olla aina valppaana.
Vieno tuuli kävi siitä pois päin, joten hajua ei sen sieraimiin kantautunut, mutta sen tarkat korvat nappasivat edestä päin joitain ääniä, jotka saivat sen terävöitymään. Siellä oli aivan selvästi jotain...varoen Metka päätti mennä eteenpäin. Tämä jotain voisi olla saalis tai uhka, se ei vielä tiennyt. Hiivittyään jonkin aikaa eteenpäin se erotti jo hajun...Susia! Nyt Metka seisahtui kuin seinään.
Samassa se kuuli vinkaisun ja kohtapuoliin muutaman terävän haukahduksen. Keitä nämä olisivat? Susia Metka oli etsimässäkin, mutta olisivatko nämä niitä sen etsimiä, vai joitakuita sellaisia, keitä sen olisi syytä välttää? Ainakin niitä oli useampi kuin yksi..sen saattoi tarkka vainu sille kertoa. Kuten myös sen, että joukossa oli molempia sukupuolia. Vaikka hajussa ei erottunutkaan selvästi kummankaan lauman ominaistuoksu, Metka katsoi parhaaksi väistää niiden tieltä. Ei niin kauas, ettei se saisi selvää tulijoista, mutta kuitenkin niin kauas, että saisi hyvän etumatkan, jos sen täytyisi pötkiä pakoon...voisi myös olla niin, että muuten välinpitämättömät sudet suivaantuisivat yksinäiseen kulkijaan, jos se patsastelisi röyhkeänä niiden edessä, keskellä kulkureittiä.
Näin tuumittuaan Metka lähti ravaamaan järvelle päin, ja jonkin Matkaa rannasta erottuaan se asettui hankeen makuulle ja jäi uteliaana odottamaan, mitä tuleman piti.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Vakio laumalainen
Vakio laumalainen
Silkki


Nainen Viestien lukumäärä : 1523
Hahmot : Karhunkaataja, Kotkankynsi

Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 Empty
ViestiAihe: Vs: Solan suulla // Loppunut //   Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 EmptyLa Helmi 07, 2009 8:30 pm

Kaataja tarkkaili lähestyvää sutta hiljaa, mutta valppaana. Kuononsa uros oli kohottanut korkealle, vetänyt ilmaa syvälle keuhkoihinsa, haistellen tuulen kuljettamaa tuoksua. Tämä susi ei ollut Kaatajalle tuttu, vaan Akalle sitäkin tutumpi. Narttu kiihtyi, vinkui ja suurin piirtein tanssi paikallaan silkasta riemusta, kertoen samalla Metkan olevan saapuva susi. Kaatajalle ominainen lempeys ja huolehtivaisuus näkyi uroksen olemuksesta, sillä suuri hukka oli nytkin erittäin iloinen Akan puolesta. Myötätuntoa, juuri sitä. Nartun pyytäessä Kaatajaa menemään edeltä, valmistelemaan Metkaa tulevaan, uros kuunteli tarkasti. Toinen tunsi varmasti siskonsa paremmin, kuin Kaataja, ja vaikkei uros kunnolla tuntenut kumpaakaan narttua, hukka tiesi Akan suunnitelman oikeaksi ja viisaaksi.
Akan seuraavat sanat, kehuvat puheet Kaatajasta saivat uroksen hämmentymään. Jos Kaataja olisi ollut ihminen, tuon koko naama helahtanut räikyvän punaiseksi, vaan koska Kaataja oli susi, tuo ei punastunut, vaan hukan katse kääntyi maahan, ja häntä heilui hivenen vaivautuneena. Uros ei ollut tottunut kehuihin, puhumattakaan, että kehujana oli narttu. Niinpä Kaataja täysin luonnollisesti epäröi, tai pikemminkin hämmentyi, sillä urokselle ominainen vakaus ei silti poistunut mihinkään. Akan vieno kysymys, voisiko Kaataja tehdä sen, mitä narttu oli jo pyytänyt, sai valmiiksi nolostuneen uroksen hämmentymään entistä enemmän. Hetken aikaa suuri uros vain tuijotteli maata, heilutellen häntäänsä vaivautuneesti.
"Tietenkin teen, Akka."
Nopeasti uros sai itsensä jälleen kuriin, siirtäen hämmentyneet ajatukset, joita Akan kysymys ja sanat olivat herättäneet, sivummalle, keskittyen vain ja ainoastaan tähän hetkeen. Kaatajan varmuus, rauhallisuus hohkasi ulospäin, samalla kun suuren hukan koko keho kieli luottamuksesta Akkaan. Yhtä hyvinhän Akka olisi voinut lähettää hukan kuolemaan, järjestettyään ensin jonkun vihollisen tuonne. Vaan uros luotti Akkaan ja Akan sanoihin, vaikka se voisikin olla kohtalokasta. Kaataja katsoi Akkaa lempeästi, vihertävän harmaiden silmien kertoessa enemmän, kuin tuhat sanaa. Katse kertoi uroksen yrittävän kaikkensa, sillä Kaataja todellakin tekisi kaiken niin hyvin kuin mahdollista, jotta sisarusten jälleennäkeminen olisi iloinen asia. Eikä verinen taistelu.

Uros lähti kohti Metkaa, jolkotellen pitkällä ja matkaavoittavalla, joskin kömpelöllä askelluksellaan lumihangen halki. Kaataja suuntasi hajun suuntaan, huomaten Metkan kääntyneen muualle. Suuri hukka kiristi vauhtiaan, ja jolkotteli entistä reippaammin kohti hajun lähdettä. Pian Metka jo ilmestyikin näkyviin, ja uros hidasti vauhtiaan. Eihän Kaataja halunnut vahingossakaan säikyttää Metkaa karkuun. Nopeus kun ei koskaan ollut ollut lihaksikkaan hukan paras puoli, joten mieluiten Kaataja jättäisi koettelematta nopeutensa äärirajoja jahdatessaan Metkaa halki maiden ja mantujen. Metka makoili rannalla, rennon näköisenä, vaan uros ei halunnut riskeerata mitään. Jalat joustivat, ryhti painui kumarammaksi, samalla kun häntä heilui rauhoittavasti puolelta toiselle. Kaataja kertoi koko kehonsa voimalla, että vaikka oli iso, uros oli rauhallinen ja ystävällinen. Kaataja saapui paikalle ystävänä, ei vihollisena.
"Tervehdys Metka. Olen Karhunkaataja."
Kaataja tervehti toista, esitellen itsensä saman tien. Matala ääni, niin vakaana ja varmana kohosi uroksen kurkusta, samalla kun hukka katsoi iloisesti toista. Kaataja liikkui rauhallisesti, käyden istumaan, ja saman tien makaamaan lumihankeen, ollakseen entistä pienemmän ja vaarattomamman näköinen. Suurikokoinen hukka kun helposti säikytti muut pois pelkällä koollaan. Ja missään nimessä niin ei saanut käydä nyt, Kaatajalla kun oli tärkeää asiaa Metkalle. Niinpä uros makoili hangessa, hännän yhä heiluessa, pyyhkiessään lunta pois. Uros katseli täältä liki maanrajasta Metkaa, vältellen katsekontaktia huolellisesti. Varsinaisesti ei Kaataja alistunut, mitä nyt vain sanoi, ettei ollut uhkaavakaan. Niin perusKaatajamaista käytöstä, että huhhuh. Vaan kuka se luonnolleen mitään voisi, ja miksi edes pitäisi yrittää luonnettaan muuttaa? Jokaisella on oikeus olla juuri sellainen kuin haluaa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija




Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 Empty
ViestiAihe: Vs: Solan suulla // Loppunut //   Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 EmptyLa Helmi 07, 2009 11:04 pm

Metka seurasi valppaana, kun sen näkyville tassutteli suunnatoman kookas urossusi...vain yksi susi, vaikka Metka tiesi lähettyvillä olevan muitakin. Tämä sai sen hyvin epäileväiseksi ja varuilleen. Tämä tulija ei tosin vähissäkään määrin vaikuttanut uhkaavalta; päin vastoin. Isoa kokoa Metka ei niinkään hätkähtänyt, se tiesi, ettei sutta ollut kokoonsa katsominen. Ja olihan se itsekin melkoisen kookas yksilö, vaikka olikin laihuudesta romuluinen ja hontelo.
Sitten se kuuli toisen sanat " Tervehdys Metka. Olen Karhunkaataja"
Tämä sai sen hätkähtämään ja se nousi nopeasti ylös hangesta seisoen hieman vinosti toiseen suteen nähden, korvat luimussa mutta koko ruumis hyvässä ryhdissä, terävänä ja valppaana.
Siinä oli siis Karhunkaataja...juurikin se susi, jota Metka oli lähetetty etsimään. Mutta mistä ihmeestä tämä uros saattoi tietää Metkan nimen?! Olisiko Surma voinut ehtiä Metkan edelle ja olla sekin nyt täällä...? " Miten sinä tiedät, mikä on nimeni?" Metka sitten kysyi kuuluvalla äänellä. Se oli hyvin hämmentynyt tästä tilanteesta. " Ja jos sinua kutsutaan Karhunkaatajaksi, niin minä olen etsinyt sinua", Se lisäsi sitten. "Uskoakseni tunnet valkoisen naarassuden, nimeltä Surma. Hän lähetti minut etsimään sinua...tai Turrea."
Tämän sanottuaan Metka jäi odottamaan, mitä tuo suuri ja rauhallisen oloinen susi vastaisi, ennekö se uskaltaisi puhua laumattomien suunnitelmista tai Haukan laumasta mitään, sillä tämä tilanne oli niin outo, että ei voinut olla ollenkaan varma, mistä tässä oli kyse...voisihan tämä olla jokin ansakin, joskaan Metka ei nähnyt mitään syytä järjestää sellaista...mutta nyt täytyisi edetä rauhallisesti...
Metka otti pari tanakkaa askelta lähemmäs tuota Karhunkaatajaa, ja katseli siihen suuntaan, mistä iso uros oli tassutellut tähän järven jäälle...oli todella hyvin hermostuttavaa, että siellä oli muita susia, jotka pysyttelivät piilossa. " Kenen kanssa sinä liikut, ja mikseivät he tule näkyviin?" Metka kysyi suoraan ja käänsi katseensa takaisin kohti Karhunkaatajaa. Sen korvat liikkuivat eteen, taakse ja sivuille, ja se nuuhki koko ajan ilmaa saadakseen ajoissa tietää, jos jokin tässä tilanteessa muuttuisi.
Tilanne oli kuin keinulauta. Metka oli sen keskipisteessä ja vain odotti kumpaan suuntaan se kallistuisi; eteenkö vai taakse? ja se voisi kallistua suuntaansa aivan minä hetkenä tahansa.


Akka oli jäänyt aloilleen istumaan ja odottamaan. Se oli sen verran kaukana, ettei aivan saattanut kuulla, mitä puhuttiin, eikä nähdäkkään. Mutta vaikka sitä miten kiinnosti tapahtumien eteneminen, se jäi istumaan paikoilleen, sillä se ei uskaltanut liikkua etenpäin, ettei Metkan haistettavissa oleva levottomuus kuohahtaisi yli, ja koko susi pakenisi paikalta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Vakio laumalainen
Vakio laumalainen
Silkki


Nainen Viestien lukumäärä : 1523
Hahmot : Karhunkaataja, Kotkankynsi

Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 Empty
ViestiAihe: Vs: Solan suulla // Loppunut //   Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 EmptyLa Helmi 07, 2009 11:55 pm

Karhunkaatajan valinta makuulle menemisestä oli kaiketi ollut oikea, sillä näinkin Metka oli jo hermostunut ja epäluuloinen. Niinpä uros vain makoilla köllötteli paikallaan, katsellen äkillisesti seisomaan noussutta narttua alaviistosta. Kaataja oli tarkoituksella paljastanut toisen nimen jo aluksi, odottaen tämän tapaista reaktiota. Ainakin olisi helpompi selittää Metkalle Akasta. Muutoin olisi voinut olla hankalaa kääntää keskustelua Metkan sisareen, joka istuskeli kauempana ja odotteli. Kaataja heilutteli häntäänsä rauhallisesti, makoillen täysin rentona lumihangessa, katsellen Metkan ohi, välttäen kaiken moista katsekontaktia. Vahingossakaan ei Kaataja halunnut säikyttää Metkaa pois, sillä narttu vaikutti jo nyt erittäin pingottuneelta ja valppaalta - valmiilta taistelemaan tai pakenemaan.
"Rauhoitu, Metka, sillä en aio pahaa. Kyllä, minua kutsutaan Karhunkaatajaksi, ja kyllä, tunnen sekä Surman että Turren. Oletettavasti sinut lähetettiin luokseni kyselemään jotakin Haukan laumasta?"
Kaataja puhui rauhallisella, vakaalla äänellään, tarkkaillen narttua lempeästi. Olisihan se aika moinen ihme, että jokin täysin tuntematon susi vain kävelee paikalle, ja kutsuu sinua heti nimeltä. Vaan niin oli Kaataja toiminut, liekö se sitten viisasta vai ei, sitä ei kukaan tiedä. Kumminkin suuri uros nyt vain makoili, katsellen lempeästi ja ystävällisesti toista. Uros ei ollut tyhmä, sanansakin oli tuo taitavasti järjestellyt, kertoen yhdellä lauseella Metkalle, että Kaataja oli mukana Surman ja Turren suunnitelmassa tuhota Haukan lauma. Vaan vaikka joku ohikulkija olisi nuo sanat kuullutkin, ne tuskin merkitsisivät hänelle mitään, sillä täysin normaalia sananvaihtoa tämä keskustelu oli. Ja silti suunnitelmasta tietävä onnistuisi löytämään lauseen varsinaisen idean - viestiä toiselle, että 'hei, minäkin kuulun suunnitelmaan, voimme puhua vapaasti.'. Ja Kaataja luotti siihen, että Metka olisi tarpeaksi viisas ymmärtääkseen viattomalta kuulostavan lauseen sisällön. Olihan Akka kehunut Metkaa nokkelaksi.
"Liikun erään nartun kanssa. Hän tietää hieman suunnitelmasta, vaikkei varsinaisesti sen piiriin kuulukaan. Hän ei tule näkyviin, koska on kohtelias, ja haluaa tarjota minulle aikaa keskustella kanssasi vapaasti, ilman että hän kuulee mitään, mitä ei saisi kuulla."
Kaataja sanoi vakaalla äänellään, varmuus ja lempeys selkeästi tuosta matalasta äänestä kuultaen. Toisaalta lauseessa oli vinha totuus, sillä Akka pysyi sivummalla, jotta Kaataja voisi puhua Metkalle. Mitä nyt harmaa uros hivenen kaunisteli asioita, vaan totta puhui silti. Eihän siinä olisi mitään järkeä, että Kaataja vain möläyttäisi, että Akka, Metkan sisko istuskelee odottelemassa kunnes Metka on rauhoittunut eikä saa sydänkohtausta. Niinpä uros oli vielä hiljaa siitä, kuka tämä seuralainen oli - Metka saisi kyllä tietää aikanaan. Kaatajaa kun kiinnosti, mitä asiaa Metkalla oli, ja miksi toinen oli lähetetty Surman toimesta etsimään Kaatajaa tai Turrea. Oliko Surma pulassa? Tuskin, hän olisi tullut itse jos niin olisi käynyt. Niinpä uteliaisuus otti vallan, ja Kaataja katseli avoimen uteliaasti narttua, toivoen toisen kertovan asiansa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija




Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 Empty
ViestiAihe: Vs: Solan suulla // Loppunut //   Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 EmptyPe Helmi 13, 2009 7:15 am

Metka hätkähti kun Karhunkaataja mainitsi Haukan lauman..no niin, samaan suunnitelmaan tässä oltaisiin siis sotkeutumassa, se tuumasi mielessään.
" Kyllä vain, tapasin Surman, ja hänen kanssaan tulimme siihen johtopäätökseen, että auttaakseni parhaiten tämän suunnitelman etenemisessä, minun olisi parasta liittyä laumaan. Sinut-tai Turren- Surma käski etsiä auttamaan minua siinä; siis liittymisessä" Tämän Metka sanoi madaltaen ääntään ja astuen vielä hieman lähemmäs keskustelutoveriaan jotta sanat kuuluisivat vaikka ne lausuttiin hiljempaa.
" Jahas, vai kohtelias? " Metka sanoi hieman kummeksuen kun kuuli Karhunkaatajan sanat jotka koskivat piilossa pysyttelevää naarassutta. " Olkoon sitten...kohtelias." Se päätti, mutta vilkaisi kuitenkin epäileväisenä nartun suuntaan. Metkan kirsu nousi ilmaan ja se yritti saada ytimiinsä tuosta kohteliaasta sudesta lähtevän hajun; ja saihan se. Metka sai selville, että silelä tosiaan oli vain yksi susi, nuori naaras...ja tämä oli jostain syystä oudon kiihtyneessä tilassa, sen saattoi hyvin haistaa. Lisäksi hajun mukana oli vielä jotain, mutta se jäi juuri Metkan ulottumattomiin; vaikka se miten tarkasti tutki, tuo jotain ei auennut sille.
Tuo omituinen tuntemus että hajussa oli jotain Metkalle selvittämätöntä sekä naaraan outo kiihtymystila eivät olleet omiaan luomaan luottamusta, ja Metka katsahti suureen urossuteen alta kulmainsa, keriten ajattelemaan, että tulikohan se paljastaneeksi liikaa? Toisaalta tuo uros hänen edessään hangessa ei vaikuttanut millääntapaa kierolta tai konnalta...vaikka jotain se tietysti saattoi salailla harmaan karvansa alla...saattoipa hyvinkin. " Minne mahdatte olla menossa seuralaisesi kanssa?" Metka sitten kysyi köriläältä ja koetti seistä rauhallisesti ja sammuttaa sisällään lepattavan levottomuuden.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Vakio laumalainen
Vakio laumalainen
Silkki


Nainen Viestien lukumäärä : 1523
Hahmot : Karhunkaataja, Kotkankynsi

Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 Empty
ViestiAihe: Vs: Solan suulla // Loppunut //   Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 EmptyPe Helmi 13, 2009 8:29 pm

Karhunkaataja kuunteli toisen juttelua, suhtautuen myöntävästi kaikkiin toisen sanoihin, vaikkei Metka edes ollut minkäänlaista kysymystä esittänyt. Suuri uros huomasi myös toisen epäröinnin, epäluuloisuuden, mikä oli täysin normaalia.
"Metka, kerran jo sanoin tämän. Rauhoitu. En aio pahaa, olen ystäväsi. Voit olla luottamatta minuun, jos se parantaa oloasi, mutta jollet pysty luottamaan minuun, et voi liittyä laumaan. Laumassa kaikkien on luotettava toisiinsa, niin suuremmissa kuin pienemmissä laumoissa. Ymmärrän, että tämä tuli sinulle äkkiä, mutta pyydän, että luottaisit minuun. Surma ja Turre luottavat, niin myös monet muut suunnitelmaan kuuluvat. Tämä suunnitelma perustuu luottamukseen, se ei toimi jos joukossa on yksikin epäluuloinen. Eihän mikään kestä, jos joukossa on joku, johon muut eivät voi luottaa - tai joku, joka ei luota muihin. Siksi toivon että voisit luottaa minuun, kuten luotat Surmaan, sillä pelkään pahoin seurauksia, jotka sinulle koituvat, jos et ole luottamuksen arvoinen. Jos olet se heikoin lenkki, joka uhkaa paljastaa koko suunnitelman, kaataa sen meidän niskaamme. Niinpä toivon, että voisit luottaa minuun. Muutoin en voi sinua auttaa."
Kaataja puhui, ei lainkaan uhkaavalla äänellä, vaan lempeällä ja ystävällisellä, avuliaalla. Sanoista ei löytynyt lainkaan uhkaa, ivaa tai ilkeyttä, pelkkää välittämistä ja huolenpitoa, lempeyttä ja ystävällisyyttä. Kaataja todellakin pelkäsi seurauksia, jotka epäluotettava, suunnitelman sisään päässyt susi voisi aiheuttaa, ellei tuota... eliminoitaisi ennen sitä. Ja Kaataja ei todellakaan halunnut sotkea tassujaan Metkan - tai kenenkään muun suden - vereen, joten aivan vilpittömästi toivoi Metkalta luottamusta. Koska vaikka uros luotti Metkaan, ei luottamus toimisi, jos toiselta puolelta ei tulisi vastakaikua.

Muuta ei uros enää sanonut, katseli vain Metkaa odottaen. Turha uroksen oli enää asioita kertoa - se oli tehnyt kantansa harvinaisen selväksi. Vaikka Kaataja makoili maassa, ei hukan suuri koko saattanut jäädä huomaamatta. Ja voi kun Kaataja tälläkin hetkellä toivoi olevansa pienempi, jottei näyttäisi yhtään uhkaavalta. Edes vahingossa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija




Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 Empty
ViestiAihe: Vs: Solan suulla // Loppunut //   Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 EmptyPe Helmi 13, 2009 9:05 pm

" Luottamus on jotain, jota ei saa pyytämällä, eikä sitä voi tuntea vaikka miten haluaisi...se tulee kun toinen on sen ansainnut" Metka sanoi, ja lisäsi " Mutta kyllähän toki tämän tiedät"
Sitten se istahti hankeen ja jäi ryhdikkäänä alalleen. " Matkalla, juostessani tänne, tulin miettineeksi joitain asioita tässä suunnitelmassa...tai oikeastaan koko suunnitelmaa. Ehkä lyhykäisyydessään tulin miettineeksi sitä, että miksi tarvitaan tälläinen laajamittainen...kieroilu operaatio. Miksei joku jolla on siihen kykyä vain haasta tätä Haukkaa, ja taustavoimien turvin aja tiehensä perustelemasta reviirejään? Ainakin minun pirtaani se sopisi paljon paremmin. Suit sait sukkelaan vain, heti kättelyssä." Metka kertoi aikaisemmasta puntaroinnistaan Kaatajalle.
" Toki samaan tässä kai lopulta pyritään, mutta tähän juonitteluun kuluu turhaa aikaa...vai enkö minä nyt vain näe tätä jutun jujua tarpeeksi selvästi?" Se kysyi lopuksi. Sitten se taas haistoi tuon piilossa pysyttelevän suden hajun, ja katsahti kaatajaan. " Niin minne te olittekaan matkalla?"
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Vakio laumalainen
Vakio laumalainen
Silkki


Nainen Viestien lukumäärä : 1523
Hahmot : Karhunkaataja, Kotkankynsi

Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 Empty
ViestiAihe: Vs: Solan suulla // Loppunut //   Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 EmptyPe Helmi 13, 2009 9:16 pm

"Kyllä, niin tiedän."
Kaataja sanoi matalalla, varmalla äänellään. Toisen järkeily siitä, miksi tälläistä laajaa operaatiota kaivattiin, oli ilmiselvää. Uros oli välillä itsekin miettinyt sitä, vaan aina oli palannut samaan ongelmaan. Haukan voisi peitota kerran, mutta lopulta uros aina nousisi, ja yrittäisi uudelleen. Ainut vaihtoehto olisi siis tappaa Haukka, jos suorasukkaiseen lähestymistapaan päädyttäisiin. Vaan silloin ongelma olisi, että vaikka Haukka kuolisi, tuon idea voisi jäädä elämään. Varmempaa - joskin hitaampaa - oli tämä suunnitelma, joka oli punottu kolmen suden voimin, mutta jota toteuttamaan tarvittaisiin vähintään kymmenen sutta. Tai sitten enemmän tai vähemmän. Ei Kaataja tulevaisuuteen nähnyt.
"Kysyt, miksi teemme asian näin vaikeasti. Ja minä vastaan, että hidas on varmempi kuin nopea. Sillä vaikka Haukan ajaisi pois laaksosta, hän palaisi, jos Haukan tappaisi, hänen suunnitelmansa jäisi elämään jonkun muun innokkaan suden mukana. Ei, varmempaa on kaataa suunnitelma, jotta jokainen laaksossa olija oppii jotakin, ja tämä oppi on painuva syvälle jokaisen tietoisuuteen, jolloin seuraava yritys olisi tuhoon tuomittu, kaikkien vastustaessa sitä."
Kaataja vastasi, pukien ajatuksensa sanoiksi. Suuri uros katseli maassa maaten Metkaa, huvittuneena toisen jatkuvasta kiinnostuksesta Kaatajan seuralaiseen. Lopulta uros päätti päästää Metkan piinastaan, ja kertoa kuka todella oli kauempana. Vaan ajatuksiaan sanoiksi pukien hukka makoili vielä hetken, ennen kuin jälleen aukaisi suuren kitansa, puhuen vahvalla ja matalalla äänellään varmasti ja rauhoittavasti.
"Vaikka kuulisit mitä, älä lähde hänen luokseen."
Uros vannoitti Metkaa, odotellen vastausta. Jos Metka vastaisi myöntävästi, suostuisi ehtoon, Kaataja jatkaisi, jos taas Metka kieltäisi, uros jäisi hiljalleen makoilemaan, välittämättä toisen kysymyksistä mitään.
"Hän on eräs susi, joka eli kauan sitten - samoihin aikoihin - kanssasi täällä laaksossa. Hän tuntee sinut, ja siksi on niin kärsimättömänä kauempana. Vaan hän tietää, ettet sinä tiedä hänen elävän, joten kohteliaana hän jäi odottelemaan. Sinä tunnet hänet, hän tuntee sinut. Olettehan sisaruksia."
Näin uros jatkaisi, jos Metka siis vastaisi myöntävästi. Jos vastaus olisi kieltävä, Kaataja olisi hiljaa, eikä kertoisi yhtään mitään Akasta. Vaan kuten huomata saattaa, ei suuri uros möläyttänyt suoraan kuka tuo salaperäinen sivustaseuraaja oli, vaan antoi aikaa Metkalle, jotta toinen voisi itse sen keksiä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija




Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 Empty
ViestiAihe: Vs: Solan suulla // Loppunut //   Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 EmptyPe Helmi 13, 2009 9:45 pm

Metka pyöritteli mielessään Karhunkaatajan sanoja. Se heilautti häntäänsä ja totesi Kaatajalle; " Kyllä vain...kuulostaa järkevältä ja loppuun asti mietityltä" Metka sitten lopulta päätti. " Montako sutta tässä nyt on jo mukana?"
Sitten Kaataja lausui " Vaikka kuulisit mitä, älä lähde hänen luokseen"
" Häh?" Metka äsähti ja nousi hölmistyneenä seisomaan. Sen korvat heiluivat edes takaisin ja jäivät sitten lurpottamaan aivan liian suurelta näyttävän pään sivuille hieman hullunkurisen näköisesti. Valkeat kulmat liikahtelivat edes takaisin kertoen Metkan pälyilevän vilkkaasti ympärilleen. Lopulta se istahti takaisin hankeen, ja jäi pää kallellaan, korvat pystyssä katomaan kaatajaan. " Minun on aivan pakko myöntää, että tämä on erittäin mielenkiintoista" Metka sanoi, ja sen äänestä kuulsi jopa hienoinen huvittuneisuus. "Kyllä, lupaan sinulle, että en lähde minnekään, jollei henkeni ole vaarassa."
Sitten Kaataja sanoi, mitä sanottava oli.
Metka kuuli kyllä kaiken, tarkalleen joka ikisen sanan, mutta sen ensimmäinen reaktio oli, että se hätkähti, kallisti sitten terävästi päätään valkeat kulmat liikahdellen, ja näytti todellakin siltä, kuin ei olisi tajunnut ollenkaan mitä suuri uros sille sanoi. " Anteeksi nyt, mutta voisitko toistaa? En tainnut ymmärtää? Se sitten kysyi.

Nyt Akka oli hiljaa ja hissukseen hiippaillut lähemmäs Kaatajaa ja sisartaan. Se olisi nyt näkyvissä, jos jompi kumpi katsoisi; makasi hopeanharmaana valkeassa hangessa, joten siihen ei oikein katsomatta kiinnittäisi huomiota. Se oli kuullut kun kaataja kertoi että Metkan sisar odotteli sitä piilossa, ja nyt sen suden sydän pampatti hurjaa laukkaa ja Akkaa jännitti niin että se läähätti kuin höyryveturi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Vakio laumalainen
Vakio laumalainen
Silkki


Nainen Viestien lukumäärä : 1523
Hahmot : Karhunkaataja, Kotkankynsi

Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 Empty
ViestiAihe: Vs: Solan suulla // Loppunut //   Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 EmptyPe Helmi 13, 2009 9:58 pm

Kaataja kuunteli huvittuneena toisen toteamuksen järkevästä suunnitelmasta. Se todellakin huvitti Kaatajaa, sillä jos uros olisi ollut järkevä, se ei olisi lähtenyt tähän mukaan, vaan antanut muiden hoitaa asiat puolestaan. Hukka katseli entistä huvittuneempana, miten Metka reagoi Kaatajan sanoihin. Kyllä uros uskoi toisen kuulleen ja tajunneen, samoin kuin uros tiesi Akan tulleen lähemmäs. Vaan katsettaan ei suuri uros irrottanut Metkasta, vaikka nousikin hitaasti seisomaan, ollakseen valmiina tarttumaan narttua kiinni vaikka niskasta, jos Metka jotakin yllättävää ja itsetuhoista keksisi. Vaan Metka vaikutti rauhoittuneen, joten Kaataja jatkoi.
"Asia on juuri niinkuin sanoin, Metka. Minulla ei ole mitään syytä valehdella sinulle. Sillä tosiaankin, sisaresi on aivan lähellä, täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Joskin erittäin kärsimättömänä. Jollen erehdy, hän... makaa muutaman pitkän loikan päässä tuolla suunnalla."
Kaataja sanoi lempeästi, joskin huvittuneesti. Tuon-suunnan uros näytti nyökkäämällä päätään makoilevaa Akkaa kohti, jonka kyllä erotti hangesta, jos vain katsoi oikeaan suuntaan. Suuri harmaa uros oli yhä valmiina tarttumaan kiinni Metkaan, jos narttu johonkin yrittäisi livistää, vaikkei totuuden nimissä uskonutkaan Metkan karkaavan mihinkään. Paitsi kenties Akan luokse.

Hienovaraisesti Kaataja peruutti sivummalle, tarkkaillen Metkaa ja odotellen tapahtumia. Se halusi antaa sisaruksille rauhallisen tapaamisen, eikä halunnut olla häiritsemässä. Siksi uros peruutti, väistyen takavasemmalle, antaen sisaruksille tilaa. Ja aikaa, sillä sitä kaksikko varmasti tarvitsisi. Sivummalle päästyään Kaataja istahti maahan, katsellen rennosti ympärilleen, yhäkin tarkkaillen sisaruksia. Ei uros mitään itselleen voinut, vaan halusi vain varmistaa sisarusten kohtaavan rennosti. Niinpä suuri Kaataja jäi taustalle, valmiina puuttumaan tapahtumien kulkuun, jos ne sitä edellyttäisivät.

// Lyhyt. //
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija




Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 Empty
ViestiAihe: Vs: Solan suulla // Loppunut //   Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 EmptyPe Helmi 13, 2009 10:59 pm

" Valehdella...? Ei en minä sitä...tässä on nyt jokin erehdys!" Metka mokelsi ja käänsi päänsä kiivaasti kohti suuntaa, jonne Kaataja oli vinkannut. Hangessa todella makasi vaaleanharmaa möykky, kun tarkasti katsoi. " Minun sisareni on kuollut, me olimme metsästämässä ja...mitä tämä on?" Silloin Metka jälleen haistoi tuon kauempana olevan nartun hajun, ja nyt sille valkeni, mikä oli se jotain, joka tuossa hajussa oli ollut...se oli suurimmalta osin tuttu, hyvin tuttu; metkan sisaren Akan haju. "Eijei, minun täytyy nyt vain kuvitella tämä..hulluutta!" Metka puuskahti ja sitten se kääntyi kohti hangessa makailevaa sutta ja huikkasi sille " Tule esiin sieltä! Tämä kuurupiilo saa nyt riittää! Haluan nähdä sinut!"

Akka teki työtä käskettyä. Se nousi alaltaan hitaasti ja vakaasti, ihailtavasti itsensä halliten. Lumi joka oli tarttunut Akan turkkiin satoi sen kyljiltä alas hangelle hohtaen kuun valossa kuin hopeainen sade. Sitten se lähti hitaasti ja hieman kaartaen astelemaan Metkaa kohti, pää alhaalla, korvat luimussa. Akka ei vielä sanonut mitään, se kulki vaieten. Yhden kerran se vilkaisi Karhunkaatajaa kohti kuin tukea hakeakseen. Kun akka eteni, Metkan olemus muuttui hämmentyneemmäksi ja ällistyneemmäksi. Sekin näytti vilkuilevan kohti Kaatajaa...ei varmaankaan saadakseen tukea, vaan tavallaan kysyäkseen että oliko tämä nyt aivan totta?!
Kun Akka oli muutaman metrin päässä Metkasta, se pysähtyi alalleen ja jäi siihen seisomaan hieman poikittain, korvat luimussa ja toista vilkuillen, katsomatta tähän suoraan. Akka ei vieläkään sanonut mitään, se antaisi Metkan aloittaa.

Metka toljotti. Se seisoi vankkana alallaan, niskakarvat ja häntä koholla, korvat eteenpäin sojottaen. Sen edessä seisoi hopeanharmaa narttu, joka olisi ollut täsmälleen sen edesmenneen sisaren näköinen, ellei sen toinen korva olisi ollut repaleinen ja kyljessä ollut omituinen tupas vitivalkeaa karvaa.
" Akka?" Metka lausahti, ja astui sitten lähemmäs toista. " Oletko sinä Akka?"
Akka otti sekin muutaman askeleen lähemmäs toista. Se piti huolen ettei ollut menossa kohtisuoraa kohti sisartaan vaan hieman vinottain. Ei paljon , mutta juuri niin että sen huomasi. Siarukset eivät aivan vielä olleet nenäkkäin, mutta hyvin lähellä toisiaan. " Kyllä, minä olen Akka, sinun sisaresi. En ole kuollut...vaikka ei se kovin kaukana käynytkään." Akka sanoi hitaasti ja rauhallisesti. " Minä en usko tätä!" Metka huudahti, kuitenkin samalla hypähtäen iloisena eteenpäin, nokakkain Akan kanssa.
Siinä ne nyt nuuskivat toisensa, sisarukset jotka olivat olleet kauan kateissa toisiltaan. Nuuskittuaan ja muutaman sanasen vaihdettuaan - Sanat olivat merkityksettömiä ja tyhjänpäiväisiä, kumpikaan ei osaanut tuoda julki sitä mikä niiden sisällä myllersi- ne kaahasivat hurjaan ja riemukkaaseen leikkiin järven aavalle. Aikansa riemuittuaan ne asettuivat hankeen makaamaan vierekkäin, ja sitten ne puhuivat...puhuivat paljon ja pitkään, selvittäen toinen toiselleen omaa elämäänsä ja tilanteitaan.

* Tästä mahd. pelaan yksinpelin joskus, pääpointtina nyt se, että sisarukset hieman tutustuvat toisiinsa uudelleen ja selkiinnyttävät tätä tilannetta toisilleen ja pääsevät kaikkein suurimmasta kiihtymyksestä ja ihmetyksestä, ja aivan oikeasti uskovat tapahtuman todeksi *

Lopulta, kun yö oli jo vaihtunut aamuun, Akka ja Metka palasivat järveltä takaisin sinne missä olivat kohdanneetkin ja minne Karhunkaataja oli jäänyt. " Nyt meidän on keskusteltava Kaatajan kanssa siitä, miten meidän on paras lähteä etenemään...suunniteltava hieman" Akka sanoi ja Metka sen takana hymähti asialle ilmeisen hyväksyvästi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Vakio laumalainen
Vakio laumalainen
Silkki


Nainen Viestien lukumäärä : 1523
Hahmot : Karhunkaataja, Kotkankynsi

Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 Empty
ViestiAihe: Vs: Solan suulla // Loppunut //   Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 EmptyTi Helmi 17, 2009 12:56 am

Karhunkaataja katseli varuillaan sisarusten kohtaamista, valmiina puuttumaan tapahtumien kulkuun, jos se olisi tarpeen. Vaan tuskin oli montaa minuuttia kulunut, kun kaksikko jo kaahasi järven aavalle riemuisaan leikkiin. Uros katseli kaksikon perään jopa kaihoisasti, ja hetkeksi surumielisyys valtasi suuren suden ajatukset. Kaataja käänsi selkänsä leikkivälle Metkalle ja Akalle, ja lähti pois, astellen kauemmas. Mutta tuskin uros oli astunut neljääkään askelta, kun jo uudet ajatukset valtasivat hukkasen mielen. Niinpä Kaataja jälleen kerran kääntyi ja asteli takaisin alkuperäiselle paikalleen. Uros pyöri muutaman kierroksen, ennen kuin sai tampattua lunta sen verran, että hukkanen sai mukavan makuupaikan. Jokin vaisto kun sanoi, että sisaruksilla menisi vielä kauan, ennen kuin he palaisivat. Jos palaisivat. Kaataja kävi makuulleen, asettuen mukavalle kerälle pieneen pesäänsä, jonka oli syvään ja pehmeään lumihankeen tehnyt. Uros jäi odottamaan, vain ja ainoastaan Akan tähden, sillä turha Kaatajan oli väittää muuta. Metka ei merkinnyt urokselle mitään, vastahan hukka oli toisen tavannut. Akka taas oli jo pikemminkin ystävä, joten Kaataja ei aikonut jättää Akkaa tänne, vaan olisi nartun lähellä, kunnes toinen itse käskini Kaatajan pois. Niin suuri on uskollisuuden voima uroksen suuressa sydämessä.

Aamuaurinko nousi taivaanrannan yläpuolelle, saadan pakkashangen kimaltamaan monissa eri sävyissä. Kahden suden askeleet rahisivat pakkashangessa, kun Metka ja Akka palasivat takaisin. Näihin ääniin havahtui suuri uros, nostaen tummaa päätään, ja saaden samalla lumen valumaan alas niskastaan. Venytellen nautinnollisesti Kaataja kohosi seisomaan, ravistellen valkean lumen tummasta turkistaan. Uros katsoi vihertävän harmailla silmillä tutkivasti sisaruksia, jotka saapuivat sulassa sovussa. Se rauhoitti suuren hukan mielen ja sydämen, joten rauhoittuneena hukka heilautteli tuuheaa häntäänsä. Katseessa, jonka suuri uros kaksikkoon loi, ei ollut lainkaan katkeruutta tai kylmyyttä, vaan sulaa ystävällisyyttä ja uskollisuutta. Hukka oli odottanut yön yli näitä kahta narttua, uskollisena ja valppaana, toivoen koko sydämestään näkevänsä kaksikon ystävinä.
"Huomenta Akka ja Metka."
Matalalla äänellään puhuva Kaataja sanoi, käännellen korviaan puolelta toiselle. Kolmivärinen kuono kohosi korkealle, ja syvään harmaa uros veti henkeä, haistellen ilmaa. Hetken verran teki uroksen mieli aloittaa ulvonta, ulvoa tunteensa ilmaan, vaan rauhoittuen Kaataja kokosi itsensä. Niinpä voimakas ulvonta ei halkaissut ilmaa, vaan sen sijaan kuono laskeutui jälleen normaalille korkeudelle, uroksen katsellessa sisaruksia iloisena.

// Tökkivää tekstiä, pahoittelen. //
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija




Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 Empty
ViestiAihe: Vs: Solan suulla // Loppunut //   Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 EmptyTi Helmi 17, 2009 5:27 am

Huomatessaan harmajan Kaatajan kohoavan hangesta, Akka hihkaisi iloisesti, ja aivan täysin itselleen sopimattomalla harkitsemattomuudella pyrähti kepeän laukkapyrähdyksen tämän luo. " Hyvää huomenta Kaataja! Onpa oikein kiva nähdä sinua!" Narttu huudahti päästyään lähelle. Samassa se juoksi Kaatajaan pahki, pökäten tätä leikkisästi kaulan seutuville kuonollaan.
" Onpa tosiaan ", Akka sanoi hiljempaa, peruutteli ja pyörähteli hieman jääden sitten uroksen vierelle katsomaan, kun Metka isoine tassuineen läiskytteli lumihangessa etiäppäin. " En tiedä, miten kiittäisin sinua...sinä olit tässä jälleenäkemisessä suurenmoinen apu...kiitos." Akka sanoi ja katsahti Kaatajan kasvoihin, tummat kulmat sensuellisti kohoten...ainakin niin sensuellisti kuin suden kulmat nyt vain voivat.

Metkan korvat lurpsahtivat pään sivuille ja se nosti hätkähtäen päätään, kun sen sisar pyrähti reippaasti ja leikkisästi Karhunkaatajaa kohti; lumi vain lensi sen askelissa. Valkeat kulmat - ehkä hieman huvittuneista mietteistä - pompahdellen Metka jatkoi kulkuaan rauhallisesti jalkojaan nostellen. Kun Akka asettui Karhunkaatajan vierelle seisomaan, Metka ei enää voinut pidättää suden virnettä, joka pyrki sen kuonolle. Jahas, vai niin, vai että tälläinen kuvio, se ajatteli ja heilautti häntäänsä pari kertaa hyväntuulisesti. " Tepä olette kuin jokin kruunaamaton alfapari, ja odotatte siinä että minä täältä saavun teitä tapaamaan..." Metka irvaili leikkisästi ja jatkoi vielä; " No, eipä siinä, näytätte ihan kohtalaisen hyvännäköiseltä pariskunnalta siinä rinnakkain"
Vallitseva hyväntuulinen ilmapiiri oli tarrannut Metkaankin, ja se hyppähti melkoisen hepuliloikan, kääntyi ilmassa ympäri ja mätkähti maahan niin, että upposi syvälle hankeen. Sen pää putkahti hangesta esiin; vain harmaat silmät pilkistivät lumisen naaman keskeltä. Lumesta piittaamatta se risti suuret etulapionsa tyylikkyyttä tavoitellen ja keikautti päänsä kohti Akkaa ja Karhunkaatajaa, ollen muka arvokas. " No niin, arvon herrasväki. Meidän lienisi aika hieman keskustella siitä, mikä olisi järkevin toimintatapa tämän...suunnitelman edistämiseksi, eikö vain?"
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Vakio laumalainen
Vakio laumalainen
Silkki


Nainen Viestien lukumäärä : 1523
Hahmot : Karhunkaataja, Kotkankynsi

Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 Empty
ViestiAihe: Vs: Solan suulla // Loppunut //   Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 EmptyTi Helmi 17, 2009 8:00 am

Kaataja katseli selkeästi riemuissaan olevaa Akkaa, tuntien toisen riemun omanaan. Niinpä Akan riehakkuus tarttui myös Kaatajaan, vaikka uros seisoikin paikallaan. Vaan selkeä iloisuus loisti vihertävän harmaista silmistä, ja tuo ilo leimahti liekkeihin, kun Akka seisahtui Kaatajan rinnalle. Toisen kiittely sai suuren mutta lempeän uroksen hämmentyneeksi, sillä eihän Kaataja ollut tehnyt omasta mielestään yhtään mitään. Mitä nyt sanonut muutaman sanan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Vaan ei mitään muuta.
"Turha kiitellä, koska en tehnyt yhtään mitään, mikä olisi kiittämisen arvoista."
Kaataja sanoi lempeästi, katsellen vuorotellen Metkaa ja Akkaa. Suuren uroksen katse kääntyi kuin liki luontokappaleen itse huomaamatta Akkaan, sillä kieltämättä uros piti tätä narttua korkeassakin arvossa. Sillä Akka oli jotakin, ei vaan joku, jota Kaatajalla ei ollut koskaan ollut. Ystävä. Luotettava, rehti ja reipas, ystävällinen... niin monia hyviä piirteitä. Vaan Kaataja ei ollut koskaan kokenut aitoa ystävyyttä, vaan oli vain saanut osakseen pelosta johtuvaa kunnioitusta. Sillä niin kovin oli suuren uroksen edellinen lauma pelännyt lihaksikasta Kaatajaa, että kaikki olivat kunnioittaneet urosta ilman mitään varsinaista aihetta. Kaatajasta kun pelkkä suuri koko ja lihaksikkuus ei vielä tarkoittanut, että toista pitäisi kunnioittaa. Missään nimessä ei kannattaisi halveksia, jos oma henki oli kallis, mutta turhan päiväinen kunnioittaminen oli jotakin, mitä uros ei ymmärtänyt.

Metkan todetessa, että Akka ja Kaataja näyttivät näin rinnakkaasti seistessään pariskunnalta, uros hämmentyi. Ja se että Kaataja hämmentyi, niin että sen todellakin näki ulospäin, vaati jo paljon. Muutoin kun hukka oli kuin peruskallio - niin vakaa ja varma. Vaan nopeasti uros kokosi itsensä, ja lähti Metkan kiusoitteluun mukaan, astuen sivuttain, lähemmäs Akkaa, mikäli narttu antaisi. Jos Akka osoittaisi pienintäkään merkkiä, että Kaatajan läheisyys alkaisi häiritsemään, kohtelias hukka siirtyisi tietenkin kauemmas. Vaan pitäisihän Metkalle antaa jotakin ilkeilyn aihetta, näin hyvässä mielessä tietenkin. Eihän Kaataja ottanut toisen sanoja tosissaan, ja tiesi hyvän ja iloisen ilmapiirin tarttuneen jokaiseen. Tuskinpa kukaan siis suuttuisi tästä leikistä. Niin uros ainakin toivoi. Tai ehkei Kaataja edes leikkinyt, ehkä tämäkin reaktio - läheisyyden hakeminen - juontui syvemmältä, aina sydämestä asti. Vaan ei Kaataja tiennyt, sillä vaikka Akka oli tärkeä susi urokselle, ei hukka voinut sanoa mitään ihastumisesta tai rakkaudesta. Tälläisiä tunteita kun ei suuri hukka ollut koskaan kokenut aiemmin.
"Se voisi olla viisasta. Onko mielessänne jotakin, mitä haluatte tietää nyt heti?"
Kaataja kysyi jo vakavampana, vastaten näin Metkan esittämään kysymykseen. Ellei uroksen läheisyys haittaisi Akkaa, Kaataja jäisi seisomaan lähelle, tämänkin keskustelun ajaksi. Vaan kuten jo todettua, jos Akka ei pitäisi tästä, Kaataja siirtyisi liukkaasti sivummalle, kunnioittaen nartun omaa tahtoa. Sillä alistajaksi tai käskijäksi ei Kaatajasta ollut, edes näin pienessä asiassa, sillä liian lempeä oli uros luonnoltaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija




Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 Empty
ViestiAihe: Vs: Solan suulla // Loppunut //   Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 EmptyTi Helmi 17, 2009 9:55 am

"No mutta. Olet nyt aivan turhan vaatimaton. Koko asia ei olisi sinulle oikeastaan millään lailla kuulunut, mutta hyvää hyvyyttäsi autoit kaksi toisistaan erkaantunuttta sisarta jälleen yhteen. Kyllä minusta meillä on kovastikin syytä olla kiitollisia" Akka sanoi Kaatajalle äänellä joka oli lempeän toruva.
Kun Metka sitten sanoi Akan ja Kaatajan olevan kuin mikäkin alfapari, Akka hieman hätkähti, mutta irvisti leikkisästi sisarelleen takaisin. Kun se tunsi, miten suuren harmaan hukan kylki painui vasten sen kylkeä, se oli leikissä mukana, ja nojautui Kaatajaa vastaan. Tämä tuntui yllättävän mukavalta, seisoskella siinä kylki kyljessä, lähekkäin. Suorastaan niin häiritsevän mukavalta, että Akka alkoi puhua saadakseen muuta sisältöä mietteisiinsä. Ei se kuitenkaan liikkunut alaltaan minnekään." Minä en edes tiedä, mistä aloittaisin kyselemisen" Se sanoi sitten ja katsoi Metkaan; " Metka on sitä mieltä, että hän on ehdottomasti mukana tässä ei-kenenkään-maan puollustamisessa, joten niin lupaan olla minäkin." Akka sanoi päättäväisesti. Sanojensa vakuudeksi Akka varjosti katseensa ja taivutti hitaasti päätään alas päin, korvat hieman luimussa. Se oli ele, jolla se tahtoi osoittaa olevansa tosissaan sanoessaan että palvelisi tätä asiaa, mitä siihen sitten tarvittiinkaan.

Metka kallisteli päätään mietteliäänä, ja sen valkeat kulmat keikkuivat tavalla, joka kertoi sen pohtivan ja harkitsevan. Pohtiminen ja harkitseminen ei ollut Metkan vahvin puoli. Tai kyllä se asioiden puntaroinnin hallitsi ja älliäkin oli, mutta harvoin se kerkisi mitään sen tarkemmin miettiä, ennenkö oli jo tehnyt tai sanonut jotain. " Kysyttävää tuntuisi tosiaankin olevan vaikka millä mitalla" Metka aloitti ja nousi hangessa istumaan. " Ainakin minua kiinostaisi, että montako sutta tässä on jo mukana...ja montako on meidän puolellamme? Niinsanotusti. Surman kanssa me tulimme siihen päätelmään, että parasta apua tarjoaisin, jos liittyisin laumaan. En voi väittää, etteikö se minua hieman hirvittäisi sillä...minä en ehkä kovin hyvin sopeudu sinne. Mutta jos sitä vaaditaan niin olen mukana." Metka sanoi tämän kuuluvasti ja varmalla äänellä. Silloin Akka muisti, että hehän olivat oikeastaan pakomatkalla, eivätkä välttämättä turvassa takaa-ajajilta vieläkään, joskaan ei ollut kovin todennäköistä että heidän perässään enää kukaan roikkui. Mutta jos joku kuulisi nämä puheet niin..." Tsuh! Hiljempaa" Se äsähti sisarelleen. " Meidän olisi varmaankin paras jatkaa matkaamme tuota Ovelan alueen rajaa pitkin, ja jutella matkalla. Jos etenemme hitaasti, voimme keskustella samalla...ja muistaa keskustella hiljaa. En halua ajatella mitä tapahtuisi, jos joku ulkopuolinen kuulisi tästä...suunnitelmasta" Akka sanoi hiljaa, ja luimisti korviaan hitusen ajatellessaan tuollaista mahdollisuutta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Vakio laumalainen
Vakio laumalainen
Silkki


Nainen Viestien lukumäärä : 1523
Hahmot : Karhunkaataja, Kotkankynsi

Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 Empty
ViestiAihe: Vs: Solan suulla // Loppunut //   Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 EmptyTi Helmi 17, 2009 7:57 pm

// Hmph. Kirjoitin hienon pitkän roolin, ja sitten netti katkesi ja kaikki hävisi. Mur. //

Kaatajaa huvitti Akan puheet vaatimattomuudesta. Uros ei todellakaan pitänyt itseään vaatimattomana, vaikka ainakin monen muun mielestä sellainen oli. Kenties uros ei nähnyt itseään samalla tavalla, kuin muut tuon näkivät, sillä omasta mielestään Kaataja ei ollut myöskään mitenkään jalomielinen tai kohtelias, vaikka monikin susi oli niin urokselle sanonut. Eiköhän suurin ongelma siis ollut lähtöisin harmaan hukan omasta päästä, sillä tuskin kaikki muut voisivat olla väärässä, ja vain Kaataja oikeassa. Vastentahtoisesti uros myönsi tämän seikan itselleen, ja tuli siihen tulokseen, että ehkä sittenkin on vaatimaton. Monimutkaisia mietteitä pienelle sudelle. Vaikkei fyysisesti Kaataja mitenkään pieni ollut... mutta kumminkin.
Akan painautuessa uroksen kylkeä vasten, monet ennen kokemattomat tunteet lävistivät hukan. Tältäkö rakkaus tuntui? Ei, Kaataja ei tiennyt. Koskaan ei ollut urosta rakastettu, ei edes pienenä pentuna. Kukaan ei ollut tuntenut tarpeelliseksi antaa rakkautta nuorelle urokselle, vaan suuri Kaataja oli kasvanut kurin ja nuhteen alla. Ei rakkautta, ei kehuja. Hyvistä töistä ei saanut mitään itselleen, jos taas toimi väärin, sai selkäänsä. Ihmeellisen tunteellinen olento tässäkin ympäristössä oli kasvanut, avulias ja lempeä Kaataja. Kenties uros ei halunnut muiden joutuvan kokemaan samaa, kuin minkä hukka itse joutui kokemaan, ja sen takia Kaataja kohteli muita niin ystävällisesti. Vaan kuka sen tietäisi, tuskin kukaan. Ainoastaan yhden asian saattoi uros sanoa varmasti - Akan läheisyys, Akan seura, oli jotakin, mikä tuntui hyvältä. Sillä paljon enemmän Kaataja nautti tämän nartun seurasta, kuin oli nauttinut kenenkään muun suden seurasta. Koko pitkän elämänsä aikana.
Metkan kysymys suunnitelmaan kuuluvien lukumäärästä palautti Kaatajan maanpinnalle. Uros mietti hetken, laskeskeli päässään, arvioi ja tutki saamiaan tietoja. Lopulta Kaataja saattoi varmasti sanoa tietävänsä, kuinka monta sutta suunnitelmaan kuului, joten niin uroksen suuri kita aukeni, sanojen soljuessa ulos.
"Viimeisimmän tiedon mukaan, siis tiedon joka on minulle asti kulkeutunut, tähän suunnitelmaan kuuluu neljä sutta. Sinut ja Akan mukaan laskien siis kuusi. Mutta hyvin on mahdollista, että joku on onnistunut värväämään lisää jäseniä, joten tämä tieto ei ole varmaa. Luulisin Turren tietävän tarkan lukumäärän, kysele häneltä, jos häntä tapaat."
Kaataja sanoi matalalla äänellään, jutellen täysin rennosti. Uros nautti tästä iloisesta ilmapiiristä, sekä tietenkin näiden kahden nartun - joskin paljon enemmän Akan - seurasta. Vaan eihän Metkassakaan mitään vikaa ollut, Kaataja ei vain toista tuntenut vielä kunnolla. Tämä suunnitelma tosin yhdistäisi kaikki siihen kuuluvat sudet enemmän tai vähemmän yhtenäisiksi, joten eiköhän hukka oppisi vielä Metkankin tuntemaan.
"Kyllä sinä sopeutuisit laumaan, aivan varmasti. Jos minäkin sopeuduin sinne, vaikka kaikki minussa sotii laumaelämää vastaan."
Kaataja sanoi, mutta uroksen oli katkaistava keskustelu hetkeksi, ihan vain kerätäkseen tunteensa kokoon. Sillä vaikka hyvin harvoin Kaataja edes ajatteli menneisyyttään, niin kyllä se yhä painoi raskaana taakkana lihaksikkaan uroksen harteilla. Vaikkakin edellinen elämä, elämä tämän laakson ulkopuolella oli menneisyyttä, muistot siitä vainosivat yhä joskus urosta. Eikä Kaataja voinut välistä olla miettimättä, mihin oli taas sotkeutunut. Toistaisiko uros menneisyytensä virheet, sillä kieltämättä tilanne läheni aika lailla samaa tilannetta, kuin vuosia sitten kaukana pohjoisessa. Vaan lopulta harmaa hukka työnsi nämä synkät ajatukset sivuun, ja jatkoi lausettaan, jonka oli pakon takia jättänyt kesken.
"Haukan lauma kun on erittäin rento, ja varsinainen lauma tapaa toisiaan hyvin harvoin. Siirtolaisina kun ainakin vielä Haukka elelee. Muutenkaan lauman sisäinen arvojärjestys ei ole mikään kireä, eikä Haukka vaatinut minkäänlaista alistumista, kun halusin liittyä. Eli kyllä sinä mukaan sopeudut, aivan varmasti."
Kaataja sanoi rauhoitellen, yrittäen vakuuttaa Metkan. Tärkeintä olisi, että Metka luottaisi itseensä, ja uros uskoi nartunkin tietävän sen. Jos Metka ei uskoisi itseensä ja omiin kykyihinsä, ei varmasti voisi sopeutua laumaan. Edes niin vapaaseen kuin Haukan laumaan.

Akan puheet matkan jatkamisesta olivat viisaita, joten Kaataja astui - joskin hyvin vastentahtoisesti - sivummalle, lähtien astelemaan reipasta kävelyä lumihangessa. Tätä vauhtia voisi pitää yllä kauan, vaikka lumihanki olisikin syvä, ja lisäksi tässä vauhdissa olisi helppo keskustella. Ja mahdollisen vaaran saapuessa, voisi aina kiihdyttää lujaan vauhtiin, ja jaksaisi sitäkin ylläpitää kauan. Kaikkea oli mietittävä, kun liikkui näin lähellä rajoja. Ainakin niin Kaataja uskoi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija




Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 Empty
ViestiAihe: Vs: Solan suulla // Loppunut //   Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 EmptyKe Helmi 18, 2009 5:14 am

* Hahhaa, mulle kävi ihan samalla tavalla edellisen roolin kanssa*

Metka kuunteli Karhunkaatajan sanat hyvin tarkkaan; kaiken mitä uros puhui laumasta, suunnitelmasta ja koko hela hoidosta. " Ehkä minä sopeudun...ehkä en, mutten pelkää yrittää " Se sitten sanoi ääneen, vaikka oikeastaan sen tarkoitus oli ollut vain ajatella. " Miten sinä, Akka? Sinulle ei ilmeisesti ole ongelma liittyä lauman jäseneksi ollenkaan? Ei mietitytä että mitä siitä tulee?" Metka kysyi sisareltaan ja loikkasi samalla toisten perään, joiden se huomasi jo lähteneen kävelemään eteenpäin. " Ja miten me nyt seuraavaksi meinaamme toimia...vietkö Kaataja meidät Haukan luo, jotta voimme liittyä laumaan?" jatkoi Metka kyselemistään hölkätessään toiset kiinni.
Akka joka kulki verkkaan Kaatajan rinnalla heilautti korviaan Metkan äänen suuntaan " Ei, se ei ole minulle mikään ongelma. Saattaisin jopa pitää siitä" Akka myönsi. Tästä sen mieleen ujuttautui asia, jota se oli kieltäytynyt ajattelemasta; muistamasta. Aivan kuten se ei laaksoon tullessaan ollut halunnut ajatella Metkaa tai myöntää itselleen, että se oli tullut tänne etsimään sisartaan, se oli pyrkinyt olemaan ajattelematta edesmennyttä laumaansa ja puolisoaan. Mutta nämä puheet tunkivat nuo muistot väkisinkin niin pintaan sen mielen syövereistä, että sen oli pakko nähdä ja kuulla ne. Ei Akka voinut väittää, että olisi rakastanut puolisoaan, mutta oli pitänyt tästä suuresti ja voinut kunnioittaa tätä. Ne syyt, jotka aikanaan olivat saaneet Akan lähtemään tuon uroksen matkaan, olivat aivan jotain muuta kuin jaloja, kauniita tai romanttisia. Akka oli ollut yksinäinen ja loukkaantunut; tarvinnut apua selvitäkseen hengissä. Kun siihen sitten tulee alfauros kosiolle, niin hulluhan Akka olisi ollut, jollei olisi lähtenyt mukaan, vaikka kyse olikin vain pienen laumapahasen johtajasta....se tarkoitti kuitenkin mahdollisuutta elää. Ja laumassa alfan puolisona Akka oli saanut kokea olevansa tärkeä...sen tekemisillä oli merkitystä koko laumalle, ja sillä oli niistä vastuu, aivan kuten muilla siitä. Akka muisti, miten se oli yhdessä alfansa kanssa unelmoinut pennuista, terveestä katraasta pieniä ja pontevia sudenpoikia. Vaan niiden aika ei ollut koskaan tullut...kuolema niitti satonsa sillloin kun sille parhaiten sopi, eikä se kysellyt mitä sen uhreilla vielä olisi tekemättä, mitä ei.
Nyt, tassutellessaan isot tassut läiskyen Karhunkaatajan vierellä, Akka ymmärsi tuntevansa jotain sellaista, jota se ei osannut selittää, ja jota se ei ollut tuntenut koskaan ennen ketään sutta kohtaan. Ja tämä tunne ja sen outous sai Akan melkoisen sisäisen hämmingin valtaan. Äkisti Akka pudisti päätään, kuin hävittääkseen moiset aatokset, ja sitten se nosti mietteistä painuneen päänsä terävästi ylös ja kysyi " Mistä luulisit, Kaataja, laumasi parhaiten löytyvän? Onko teillä jotain tiettyä paikkaa, vai häärimmekö vain ympäriinsä toivoen löytävämme jonkun tästä poppoosta mahdollisimman pian?"
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Vakio laumalainen
Vakio laumalainen
Silkki


Nainen Viestien lukumäärä : 1523
Hahmot : Karhunkaataja, Kotkankynsi

Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 Empty
ViestiAihe: Vs: Solan suulla // Loppunut //   Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 EmptyKe Helmi 18, 2009 5:32 am

Kaataja mietti seuraavia sanojaan tarkasti, ennen kuin lausui ne ilmaan. Järkeilyä haittasi selkeästi monet ei-asiaan-kuuluvat ajatukset, kuten miettiminen siitä, miten kaunis Akka oli, ihailu narttujen itsenäisyyttä kohtaan, kunnioitus Akan omaa tahtoa kohtaan ja monet muut pääasiassa Akan ympärillä pyörivät ajatukset. Lopulta Kaataja onnistui järjestämään ajatuksensa kokoon, edes sen verran, että saattoi muodostaa viisaalta kuulostavan lauseen.
"Minusta tuntuu, että tämä asia teidän on hoidettava itse. Liityin vasta laumaan, joten minusta tuskin olisi apua. Turre voisi auttaa teitä liittymisessä, tai sitten teidän on tehtävä kaikki itse. Haukka voisi ihmetellä, jos heti liityttyäni rahjaisin paikalle kaksi narttua, jotka myös haluaisivat liittyä, kun Turre on jo viikkoja etsinyt liittyjiä, ja saanut vain minut laumaan."
Kaataja puheli, katsellen sisaruksia lempeästi. Voi kuinka uros haluaisi auttaa, mutta hukasta vain tuntui, että tämä oli asia, josta narttujen olisi selvittävä ilman lempeän Kaatajan apua. Vaan mielessään hukka kiitteli narttuja, sillä Kaataja ei todellakaan tiennyt, mitä olisi tehnyt, jos vaikka Akka olisi ilmoittanut vastustavansa suunnitelmaa. Onneksi kaikki oli sujunut hyvin, mahtavasti pikemminkin. Siihen hyvään tunteeseen Kaataja tuudittui, ja toivoi että tulevaisuus olisi yhtä hyvä niin urokselle itselleen, kuin näille kahdelle nartulle, joista ainakin toinen oli urokselle hyvä ystävä. Jollei enemmänkin.
"Paikasta en osaa sanoa yhtään mitään, sillä lauma elää siirtolaisena. Eli käytännössä Haukka voi majailla missä tahansa ei-kenenkään-maalla."
Uros vastasi Akalle, osoittaen toki kohteliaasti sanansa myös Metkalle. Metkakin vaikutti mukavalta sudelta - kenties se oli näiden susien perimässä? Vaan Akka oli jo ystävä, Metkasta ei voinut sanoa vielä samaa. Vielä.

// Lyhyt. //
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija




Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 Empty
ViestiAihe: Vs: Solan suulla // Loppunut //   Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 EmptyKe Helmi 18, 2009 9:51 am

" Olet varmaankin oikeassa, että voisi herättää epäilyjä jos me menisimme Haukan luo kaikki kolmisin" Huikkasi Metka Akan ja Karhunkaatajan takaa. Sitä hieman ärsytti, että se oli jätetty juttelemaan toisten peräpeileille, ja parilla letkeällä raviaskeleella se kiri itsensä Kaatajan rinnalle. " Entä mitä olet mieltä siitä..olisiko minun ja Akankin parempi mennä erikseen, ja kenties jopa esittää, että emme tunne toisiamme?..Uskoakseni kaikenlainen klikkiytyminen saattaisi herättää tuossa Haukassa epäluuloja..ja niitähän me emme halua" Metka sanoi. " Olisihan se hieman julmaa meille itsellemme...juurihan sisareni heräsi henkiin, ja nyt sitten pitäisi olla hänen kanssaan eikä kumminkaan olla,.. mutta se voisi olla turvallisempaa?" Tämä epäluuloista ja turvallisuudesta puhuminen sai Metkan vilkuilemaan ympärilleen. Se rauhoittui kohta, mutta sen tummat korvat kääntyilivät koko ajan joka suuntaan, kuullostellen ympäristöä ja haistellen ilmaa, jotta se saisi etukäteen tietää jos jossain lähellä jotain sellaista olisi, joka olisi tietämisen arvoista. Siinä kuullostellessaan se huomasi samalla tutun vaivan muistuttavan olemassaolostaan; Metkalla oli hirmuinen nälkä. Se ei ollut päiviin syönyt mitään muuta kuin kuppaisen vanhan variksen.

Akka puolestaan kulki rauhallisesti Kaatajan vierellä. Sitä ei oikeastaan enää edes hämmästyttänyt, miten turvalliselta siitä tuntui lipua tuon suuren ja komean uroksen rinnalla. Akka sovitti hieman askeleitaan ja se tahditti omansa kulkemaan samaa tahtia kuin Kaatajan isot tassut siinä vieressä. Sitten se hivuttautui likemmäs Kaatajaa. Se teki sen hyvin huomaamattomasti ja vaimeasti. Nyt, kun askelten tahti oli sama, se saattoi kävellä lähes kiinni uroksen kyljessä ilman että se olisi haitannut niiden kummankaan etenemistä. Vaikka liike oli pieni, se oli hyvin harkittu siirto. Akka ei tekisi tämän uroksen suhteen mitään hetken mielijohteesta. Ei se yleensäkään sen tapoihin kuulunut, ja nyt se ei ainakaan tekisi mitään hätiköityä, koska oli huomannut löytäneensä sisältään niin voimakkaita tuntemuksia tätä sutta kohtaan.
" Minä sanoisin, että meidän on turha ruveta esittämään että emme tunne toisiamme, Metka. Emme kuitenkaan siihen pystyisi, ja jos se paljastuisi...siinä meillä sitten olisi epäluuloja ja erittäin turvaton olotila" Akka sanoi, ja sen tummat kulmat hypähtivät painokkaasti sanojen päätteeksi, ja ainakin Metka ymmäsi sen olevan oikeassa. " Lisäksi me olemme narttuja, ja pian on kevät ja kiima-aika...kuka tahansa tervejärkinen urossusi joka on perustamassa laumaa, ottaa aivan varmasti kaksi parhaassa iässä olevaa ja tervettä naarasta joukkoonsa." Akka lisäsi vielä puheeseensa, ja oli tuntevinaan ainakin sisarensa hätkähtävän, ehkä Kaatajankin. " En siis tarkoita, että me alkaisimme siellä hankkia pentuja! Mutta lauman alfan on aivan pakko ajatella tätä asiaa." Se sanoi sanojensa jatkoksi ja heilautti kepeästi häntäänsä kurkistaen Kaatajan leuan ali Metkaan - Tässä se tuli vieneeksi itsensä erittäin lähelle urosta - ja sanoi suu aueten ilkikuriseen suden nauruun " Vai mikä on ongelma? Etkö kenties sisko-kulta tunne itseäsi oivaksi emo-ainekseksi?"
Hetkisen matkaa jatkettiin hissuksiin eteenpäin. Akan katse kiinnittyi sen tummiin etujalkoihin, ja suuriin tassuihin jotka tamppasivat lunta sen edessä tasaiseen tahtiin. Jostain syystä...liekö se sitten Karhunkaatajan läheisyys vai keskustelussa sivuttu aihe, se alkoi miettiä sitä miltä näytti; ulkokuortaan. Akka oli kovin omanarvontuntoinen ja piti itseään kauniina, koska se oli melkoisen harvinasella värityksellä siunattu susi. Leuhka se ei ollut, tai mitenkään turhan ylpeä, tiesi vain olevansa kaunis, ja piti itsestään. Tänäpäivänä se oli jo oppinut pitämään vitivalkeita, haavoittumisesta jääneitä karvojaankin vain hienoina ja yksilöllisinä...harvalla olisi moista tupsua turkissaan. Samoin kun se piti oikeasta korvastaan, joka oli hieman repaleinen. Sitä se itse ei juuri ollut nähnyt, mutta oli kuullut useammin kuin kerran muiden susien sanovan, että moinen repalekorva sopi sille...kohteliaisuutena Akka sen oli aina ottanut, vaan eihän sitä varmaksi tiennyt, miksi se oli tarkoitettu. Lisäksi sen aivan hopeaisen vaalea, liki valkoinen turkki ja tummat jalat sekä ilmeikkäät kasvot olivat monesti saaneet kehuja ja kummasteluja osakseen, mistä ei tyttösusi tietenkään voinut olla kuin hyvillään. Mikään siro ja suloinen ei Akka kuitenkaan ollut, enemmänkin iso ja jäntevä...tällä haavaa ehkä hieman hontelokin, sillä sekään ei ollut saanut ruokaa aivan niin paljon kuin olisi tarvinnut. Näitä miettien se vaipui niin aatoksiinsa, että oli tuuskahtaa kumoon kompastuttuaan kannonnokkaan joka oli ilmestynyt sen eteen. " No ohhoh!" Akka äsähti yllättyneenä ja päätti herätä maailmoistaan hieman itseään moittien.
Akka käänsi päänsä Kaatajaan päin ja kysyi tältä;" Mitä sinä ajattelit tehdä, jos me lähdemme etsimään tuota Haukkaa? Onko sinulla siitä jo jokin käsitys, minne olet seuraavaksi suuntaamassa?"
" Ja kerro nyt ihmeessä, miksi sinun nimesi on Karhunkaataja? Olen halunnut tietää sen jo siitä asti kun Surma kertoi minulle sen nimisestä sudesta!" Huudahti Metka yllättäin Kaatajan toiselta sivulta ja sai Akan tuhahtamaan sisarelleen muka närkästyneenä; " Etpä ole kyllä juuri muuttunut! Välillä kuulostat aivan pikkupennulta ja käyttäydytkin kuten sellainen!"
" Vai pikkupentu! Ohhoh! Ja Mitä sinä sitäpaitsi tiedät pikkupennuista?!" Metka tuiskahti takaisin, ja sitten ne molemmat katsoivat toisiaan Kaatajan leuan ali nauraen leveää sudennaurua kieli suupielestä hieman riippuen.
Ah, tämä oli sitä itseään; Sisarusrakkautta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Vakio laumalainen
Vakio laumalainen
Silkki


Nainen Viestien lukumäärä : 1523
Hahmot : Karhunkaataja, Kotkankynsi

Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 Empty
ViestiAihe: Vs: Solan suulla // Loppunut //   Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 EmptyKe Helmi 18, 2009 8:11 pm

// Huijui apua. Sinähän kirjoitat kunnon romaaneja. *itseään niskasta kiinni nappaaminen* //

Kaataja kuunteli Metkan ja Akan keskustelua laumaan liittymisestä mielenkiinnolla, odottaen toisten pääsevän ensin sopuun, ennen kuin lisäisi oman, kenties varsin painavan mielipiteensä. Samaan aikaan hukka tallusti eteenpäin vakaasti ja varmasti, edes kunnolla tajuamatta, miten lähellä Akka oli. Vaan kun Akka alkoi höpöttämään keväästä ja kiima-ajasta ja pennuista, Kaataja käänsi suurta päätään tätä narttua kohti, hämmästyen siitä, miten lähellä narttu oli. Vaan eipä siinä mitään pahaa ollut, Akan läheisyys oli mukavaa.Vihertävän harmaissa hukan silmissä leimusi huvittunut pilke, kun Akka höpisi loppua kohti. Vai että sellaista se Akka suunnitteli... Urosta huvitti kovasti tämä, ja sen huomasi koko uroksen kehosta, sillä kuten ennenkin, jokaikinen tunne näkyi sekä vihertävän harmaista silmistä että muusta tummanharmaasta kropasta. Tämä huvittuneisuus ei ollut millään lailla ilkeää, ei ivallista tai kylmää, vaan juuri sellaista, mitä Kaatajalta saattoi odottaa. Iloista huvittuneisuutta, lempeää huvia. Uros oli loppupelissä aika ennalta-arvattava. Jos onnistui vain kerran pääsemään samalle aaltopituudelle suuren hukan kanssa, pystyisi Kaatajaa ennustamaan helpolla. Sillä oli kuin jokainen reaktio olisi joko tämä tai tuo, eikä muita vaihtoehtoja olisi. Se joka tunsi uroksen, tietäisi helposti mitä Kaataja ajatteli tai mitä hukka aikoi tehdä. Vaan palataksemme aiheeseen:
"Kyllä, Metka niin uskoisin. Siksi ehdottaisin, että kuljette kaksin Haukan luokse - ja ei, älkää esittäkö ettette tuntisi toisianne. Sanokaan vain vasta saapuneennne tähän laaksoon, ihan sama kerrotteko tämän olevan synnyinlaaksonne vai ette, mutta kertokaa Haukalle, kuinka ette usko pärjäävänne yksin, tai siis kaksin, mutta kumminkin. Luulisin Haukan päästävän teidät helposti laumaansa, lauma kun ei kovin suuri ole. Akan huomio kevään saapumisesta on myös järkevä, tuskimpa Haukka kieltäytyy ottamasta kahta narttua mukaan laumaansa - tehän saattaisitte pyrkiä Ovelan tai Viiman laumaan, ja vahvistaa niitä entisestään, jolloin reviirin vieminen sieltä ei ainakaan onnistuisi."
Kaataja puhui, katsellen koko ajan narttuja. Uros hiljeni kumminkin lopulta, mutta tajusi vasta, miten lähellä Akka oli ollut, kun oli heittänyt kommenttinsa virnistäen Metkalle. Ai että Kaatajako huomiokykyinen? No ei ainakaan tällä hetkellä. Mutta lopulta harmaa hukka ravisti sekavat aatteet ulos päästään, ja päätti keskittyä vain tähän keskusteluun, joka oli kiitettävän tärkeä. Tästä keskustelusta kun riippuisi monet asiat, suunnitelmaa koskien. Hiljaisuuden vallitessa kuljettiin eteenpäin, vaan sekään ei haitannut Kaatajaa. Hiljaisuus kun ei tämän kolmikon yllä riippunut painostavana ja uhkaavana, vaan iloisena ja ystävällisenä. Hyvänä hiljaisuutena.

Vaan lopulta askelten tasainen rytmi järkkyi, kun Akka kompuroi. Nopeasti Kaataja ymmärsi, mistä kompurointi johtui. Eikä suuri hukka voinut pitää suutaan kiinni.
"Etpä taida oikein keskittyä tähän maailmaan..."
Kaataja sanoi virnistäen suden hymyä, heilutellen häntäänsä riehakkaasti, kuin pieni pentu. Sisarusten välinen jatkuva huulenheitto oli nyt tarttunut tähän suureen ja normaalisti erittäin vakaaseen suteen - kuka nyt saattoi olla iloisessa ja liki vastuuttomassa seurassa se vakaa ja viisas henkilö? Ei uros ainakaan siihen pystynyt, voi tosin olla ettei se hirvittävästi yrittänytkään. Vaan vaikka Kaataja yltyi tähän riehakkaaseen säätöön, ei uroksen luontainen vakaus silti pahemmin järkkynyt - vakaa on eri asia kuin tylsä. Ja yhäkin lempeys loisti Kaatajan katseesta, vaikka hukka olikin riemun ihmemaassa. Täällä, keskellä talvea, lähellä rajoja, ja silti hukka oli iloinen, iloisempi kuin aikoihin. Onkohan Kaataja hivenen omituinen persoona? Ehkä, mutta aina on hyvä syyttää seuraa, jota urokselle tarjottiin. Ei se yksin olisi näin iloinnut, ollut näin riemuissaan - tuskin se olisi ollut edes Metkan kanssa. Vaan Akka oli jotakin vastustamatonta, tosin tuskin tätäkään edes Kaataja yritti vastustaa. Antoi vain virran viedä mukanaan, kuten se syksyisin vei sen sekaan tipahtaneet monenkirjavat lehdet.
Metkan kysymys uroksen nimestä toi mieleen täysin toisen laisen tilanteen - kun Kulta, Ovelan laumalainen oli ihmetellyt samaa. Mikä ihme tämän laakson susia vaivasi, kun kaikki kysyivät samaa. Okei, ehkä kahden yleistäminen kaikiksi oli väärin, mutta niin Kaataja mielessään - varsin huvittuneena - ajatteli.
"Kaadoin karhun yksinään eräällä metsästysreissulla... No ei, vitsi vitsinä. Oikeasti olin vain niin suurikokoinen pentu, ja monen mielestä muistutin enemmän karhua kuin sutta rakenteeltani, joten näin ollen laumani alfa antoi nimekseni Karhunkaataja."
Kaataja kertoi, vaikka pakko sen oli aluksi pilailla Metkan pentumaisen uteliaisuuden tähden. Vaan loppupelissä ei urosta lainkaan haitannut toisen uteliaisuus, jos Metkan sai näin vähällä iloiseksi, niin antaisi toiselle huvinsa. Eihän se Kaatajalle mitään maksanut, joten ei siitä haittaakaan ollut. Mielummin iloinen Metka kuin surullinen Metka, joten Kaataja kertoi - vaikka olisi se varmaan muulloinkin valoittanut nimensä alkuperää. Parempi vain, että siitä oli tällä hetkellä jotakin hyötyä... Vai oliko? Hukka vain arvaili, mutta joka tapauksessa. Sisarten keskenäinen vitsailu jatkui yhä, tälläkin hetkellä molemmat virnuilivat kuin viimeistä päivää Kaatajan kuonon alla. Mitä sakkia. Urosta huvitti suuresti molempien ilmeet ja monet muut asiat, joten myös Kaataja yhtyi tähän susimaiseen nauruun. Olipa siinäkin näky - kolme nauravaa sutta vaeltamassa rajoilla rinnakkain. Tämä huomio sai Kaatajan vain huvittuneempaan nauruun, kita aukesi enemmän ja kieli roikkui suupielestä. Siinä olisi rajavahdeilla ihmettelemistä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija




Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 Empty
ViestiAihe: Vs: Solan suulla // Loppunut //   Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 EmptyTo Helmi 19, 2009 6:51 am

* Sattu sopiva fiilis, ja mulla on kumminkin kaks hahmoo tässä, niin tulee pidempiä*

" Komea nimi, täytyy myöntää", Akka sanoi katsoen urokseen.
" Minä odotin jotain sen kaltaista mitä ensin kerroitkin...pöh. Vaan ei siinä, jos jo pikkuisena pennunpallerona on sen näköinen että nimetään Karhunkaatajaksi, niin onhan se hienoa" sanoi puolestaan Metka, ja jatkoi sitten rupattelu sävyyn; " Niin, minne se sinä ajattelit kulkusi suunnata, kun me menemme etsimään laumaa? Alamme olla jo niin lähellä kotia, että meidän on pian erottava, ettei kukaan jonka ei tarvitse, voi nähdä meitä kolmestaan"
Akka heilautti nopeasti korviaan eestaas Metkan puhuessa ja sen tummat kulmat pompahtivat. Se näytti aivan siltä, että oli tajunnut jotakin. Sitten se katsahti Kaatajaan uudelleen ja kysyi; " Näemmekö sinut jälleen? Tai siis oletettavasti kyllä, tottahan lauman jäsenten on jossain määrin toisiaan tavattava, mutta milloin?"
Akka tiesi kysymyksensä paljastavan ainakin sen, että se oli oikeinkin kiinnostunut Kaatajan menemisestä, tulemisesta ja olemisesta, mutta se ei kuitenkaan ollut mitenkään liian tungetteleva, ahdisteleva tai paljastava kysymys. Eihän Akka voinut sanoa tuolle suurelle urokselle suoraa, että ei halunnut tämän menevän minnekään, koska piti sen seurasta hyvin paljon. Itseasiassa sen seurassa oleminen tuntui niin käsittämättömän hyvältä, ettei kenenkään koskaan...nyt Akka pudisti itsekseen päätään, ja lopulta koko ruumistaan, aivan kuin olisi pudistellut siitä vettä pois. Huh näitä mietteitäni! Se ajatteli. Karkaavat pian hallinnasta jollen ole tarkkana!
" Mitäh, oletko sinä märkä?!" Kuului Metkan tölväisy, tälläkertaa hieman edempää. Metka oli hölkötellyt Kaatajan ja Akan edelle tutkailemaan ympäristöä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Vakio laumalainen
Vakio laumalainen
Silkki


Nainen Viestien lukumäärä : 1523
Hahmot : Karhunkaataja, Kotkankynsi

Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 Empty
ViestiAihe: Vs: Solan suulla // Loppunut //   Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 EmptyTo Helmi 19, 2009 7:38 am

Kaataja taivalsi narttujen rinnalla suurena ja massiivisena, kuunnellen toisten kommentteja koskien suuren uroksen nimeä. Akan kommentti komeasta nimestä sai Kaatajan huvittumaan, ja kun Metka vielä lisäsi oman kommenttinsa, suuren uroksen tumma kita aukeni susimaiseen virnistykseen. Vaan Metkan kysyessä minne uros suuntaisi, tuo virnistys hiipui ja hukka muuttui vakavammaksi. Kyllä, sen olisi etsittävä jostakin jokin luolan tapainen, jossa voisi elellä. Edes hukan paksu talviturkki ei voisi poistaa kaikkea kylmyyttä, etenkään myrskyjen aikaan. Vaan valmista vastausta ei Kaatajalla Metkan kysymykseen ollut. "Jonnekin." ei oikein sopinut tilanteeseen, eikä "En tiedä." kuulostanut yhtään sen paremmalta. Joten hukka oli hiljaa, ja mietti. Se mietti tarkasti, muistellen asioita. Se ei ollut nähnyt minkäänlaista luolaa tms. ei-kenenkään-maalla, mutta selvää oli, ettei niin suuri uros kuin Kaataja mahtuisi mihinkään pieneen maan alle kaivettuun koloon.
"Jonnekin varsinaiselle ei-kenekään-maalle. Yritän etsiä sieltä jonkinlaista suojaa, jotakin luolaa tai vastaavaa, jossa voisin elellä."
Kaataja vastasi Metkalle, kertoen suoraan totuuden. Totuuden siitä, ettei uroksella ollut tässä laaksossa oikeastaan mitään, minkä vuoksi jäädä tänne elelemään. Paitsi kenties Savun kertoma kesästä, jolloin laakso olisi paratiisi.. sekä Akka. Mutta mikään ei konkreettisesti sitonut Kaatajaa tähän laaksoon, ei hyvä pesä tai oma perhe. Vaan uros eleli täällä, koska missään muuallakaan ei olisi paikkaa, jossa uros voisi sanoa kotinsa sijaitsevan. Monille uteliaille oli viisivuotias hukka vastannut kodin olevan siellä, missä uroksen sydän oli. Ja tällä kertaa oli Kaataja tähän laaksoon asettunut, kenties pysyvästikin. Vaan kukas sitä tulevaisuutta etukäteen tietäisi, voisihan olla että tämä suunnitelma kaatuisi niskaan, ja uroksen olisi paettava laaksosta viipymättä... Ei. Nyt nämä ajatukset saisivat riittää. Ja piste.
Akan kysymys, milloin he tapaisivat Kaatajan seuraavan kerran, sai aikaan kaksi vastakkaista reaktiota - toisaalta Kaatajaa ihmetytti nartun uteliaisuus ja toisaalta taas Akan tapaaminen olisi mukavaa. Uros sai näinkin yksinkertaisesta asiasta aikaan ristiriidan, vaikkakin hyvin pienen sellaisen. Hämmentymistään ei Kaataja kumminkaan näyttänyt, vaan käyttäytyi yhtä normaalisti, kuin ennenkin. Ja jopa aikoi vastata Akalle, mikä jo sinällään oli hyvä suoritus, kun mietti miten... millaisessa tilassa Kaataja oli.
"Etteköhän tapaa minut piankin... Ei-kenenkään-maa on pieni, ja vaikka miten yrittäisin vältellä teitä, tapaisimme kumminkin jossakin vaiheessa. Missä ja milloin ovat kumminkin kysymykset, joihin vain tulevaisuus voi antaa vastauksen."
Kaataja vastasi, katsoen hetken verran suoraan Akkaan, tavoitellen katsekontaktia. Vihertävän harmaista silmistä leimusi lempeys ja haikeus, molemmat yhtä aikaa. Uros ei halunnut lähteä, mutta tiesi sen välttämättömäksi. Turha sitä olisi enää pitkittää - Kaataja oli aina pitänyt nopeista jäähyväisistä, näkisi toisen sitten jo huomenna tai vasta vuosien päästä. Niinpä uros käänsi katseensa - tosin hyvin vastentahtoisesti - pois Akasta, katsellen järven aavalle.
"Toivottavasti tapaamme pian... Näkemisiin, Akka ja Metka."
Uros sanoi, kääntyen pois rannasta, suunnaten järvelle, tuolle jäätyneelle ja uroksen onneksi vain muutaman kymmenen sentin lumihangen peittämälle vesimassalle. Kaataja kiristi vauhtinsa, vaihtoi rennon kävelyn reippaaseen jolkotteluun, lopulta siirtyen laukka-askeliin. Uros loikki eteenpäin reippaasti, sillä halusi mahdollisimman pian pois narttujen läheisyydestä... muutoin hukan itsehillintä saattaisi pettää, ja Kaataja kääntyisi takaisin Akan ja Metkan luokse. Ja sitä uros halusi kaikkein vähiten. Kumminkin, vaikka hukka näin liki pakeni pois, ei tuo voinut kauaa tällä aavalla alueella juosta. Lopulta uros pysähtyi, kääntyi ympäri, ja katsoi taakseen. Yhäkin vihertävänharmaat silmät tavoittivat nuo kaksi sutta, sillä näin tasaisella alueella olisi vaikea kätkeytyä. Toiset olivat ehkä pienen kokoisia, kun katsoi näin kaukaa, mutta kyllä Kaataja erotti toiset selvästi, tiesi kumpi oli Akka ja kumpi Metka. Kolmivärinen kuono kohosi taivasta kohti, ja syvältä uroksen sisältä kohosi ilmoille laulava ulvonta, matala ääninen ja voimakas. Ulvonta oli suunnattu eritoten Akalle, ja tästäkin äänestä kuulsi lempeys ja haikeus, sillä haikeana oli Kaataja jättänyt nartun jatkamaan matkaansa. Hetken verran tuo lempeä ulvonta halkoi ilmaa, ennen kuin suuri uros jälleen kääntyi, jatkaakseen matkaansa järven selän ylitse tasaisessa jolkottelussa.

// Kiitos mahtavasta pelistä! (: //
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content





Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 Empty
ViestiAihe: Vs: Solan suulla // Loppunut //   Solan suulla // Loppunut // - Sivu 2 Empty

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Solan suulla // Loppunut //
Takaisin alkuun 
Sivu 2 / 2Siirry sivulle : Edellinen  1, 2
 Similar topics
-
» Is this the end? //Mex\\ - loppunut
» Avaruus - loppunut

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Ab Lupus :: Joutomaat (in-game) :: Rajamaat-
Siirry: