Ensiveri (avoin kaikille Ovelan laumalaisille)

Koko talven hyisissä metsäkoloissaan sudet olivat odottaneet sitä. Koko sitä edeltävän syksyn ne olivat unelmoineet siitä, ja koko talven jälkeisen alkukevään ne olivat janonneet vain ja ainoastaan sitä. Se oli joka vuosi samanlaista, aivan kuin ihmisille joulu. Sitä odotti ja odotti ja odotti, ja vaikka sen tiesi aina koittavan varmasti, niin odotus ei väistynyt milloinkaan. Ja kun se viimein oli käsillä, valtasi mielen vain sanoinkuvaamaton riemu ja innostus.

Ovela oli kokenut sen jo kuusi kertaa kahdeksanvuotisen elämänsä aikana, ja edelleen hän tunsi itsensä pieneksi pennuksi, kun lumi alkoi viimein keväällä sulaa. Ja kun tannerta tärisyttivät ensimmäisen aallon sorkanpainallukset, hän olisi enemmän kuin mitään muuta tahtonut ulvoa riemuaan pentujen mukana. Sieltä, etelän kapeasta vuoristisolasta, juoksivat ulos karibut. Elämä sykki niiden joka hengenvedossa ja Ovela saattoi haistaa niiden kuuman veren paksun ruskean karvan läpi. Se sai hänen omankin verensä virtaamaan aivan eri tavalla kuin yleensä.

Oli kulunut kaksi päivää karibujen saapumisesta. Niitä oli virrannut sisään laaksoon loppumattomia jonoja. Ikuinen virta puhdasta elämää oli tunkeutunut ahnaiden seinien välistä ja levittäytynyt laakson eteläisiin osiin. Suurin osa oli jälleen kiertänyt Viiman puolelle, mutta pakjon enemmän kuin tarpeeksi oli tullut tänäkin vuonna laiduntamaan Ovelan metsäisen reviirin kaakkoisille ruohomaille. Ovela oli tarkkaillut niitä ja todennut, että vasomisaika koittaisi pian. Nyt oli hyvä aika metsästää, kun karibuemot olivat lihavia ja niiden oli raskasta juosta. Ja kun vasat syntyisivät, ruokaa saisi sekä nopeasti että helposti.

Ensimmäisen kaadon aamuna Ovela oli koonnut sutensa odottamaan metsän reunalle. Vaiti jäi sivuun, kuten viime vuonnakin, sillä se oli tiine ja synnyttäisi kuukauden päästä. Ei kannattanut ottaa riskiä ja vaarantaa syntymättömiä pentuja jahdilla. Ovela oli kokenut karvaasti kaksi vuotta sitten, kuinka pieni erhe saattoi maksaa monen suden hengen. Hänen kumppaninsa, ja hänen tulevien pentujensa kantaja, oli kuollut uroskaribun sarviin. Vaikka Ovela oli yrittänyt pelastaa sitä, ja loukannut siinä rytäkässä pahasti itsekin, ei hän voinut enää tehdä mitään puolisonsa hyväksi, joka synnytti kuolleet keskenmenneet poikasensa seuraavana yönä ja kuoli vammoihinsa aamun varhaisina tunteina.

Vanha susi ravisti muistot mielestään; nyt oli uusi aamu, ja olisi aika aloittaa uusi metsästyskausi. Vanhoja virheitä oli turha muistella sen enempää, kuin mitä tarvitsi välttääkseen niitä.

"Kuulkaa!" vanha alfa aloitti ja nousi seisomaan. Se asteli laumansa edessä ja tutkaili uusia susiaan, Roihua ja Vainua, tarkkaan. Tämä olisi näiden ensimmäinen karibunkaato lauman jäseninä.
"Kuten aina ennenkin, minä ja Usva kaadamme ensimmäisen karibun. Erotamme sen laumasta ja te jatkatte ajoa. Ajatte sen minun ja Usvan nenän eteen järven kaislikkoisella rannalla, ja me kaadamme sen. Kun karibu on maassa, autatte tukehduttamaan sen ja voimme viimein nauttia kevään ensiverestä." Ovela selitti. Se selitti saman joka ikinen vuosi, ja Varma näyttikin haukottelevan raukeasti. Sen tehtävänä olisi paimentaa nuoria susia tekemään osansa.

Vainu kuunteli tarkkaan Ovelaa ja hieman kiherteli itsekseen. Se oli hieman taaempana ylempiään ja katseli sieltä innoissaan ja kiherrellen ympärilleen. Miksi se kiherteli itsekseen? Voi. Se oli juuri päihittänyt Roihun ja päässyt eroon omegan asemasta yllättävän nopeasti. Nuolaisten huuliaan se kääntyi tarkastelemaan hieman muita susia. Niitä ei ollut paljoakaan, mutta jo hieman liikaa neidille.

Hetken ympärilleen ja vihdoin Ovelan aloittaessa puheensa, se käänsi päänsä tuota kohden ja huomasi samalla tuon tarkkailevaan Vainua itseään. Narttu liikehti nyt hieman vaivaantuneesti, mutta Ovelan kääntäessä katseensa kauempana olevaan Roihuun, tuo lopetti liikehtimesensä. Nyt olisi aika näyttää, mihin narttu pystyi. Kuitenkin narttu etsi katseellaan Vaitia ja jos tuo löytäisisi tuon tuo yrittäisi saada tuolta hieman huomiota, jotta tuo lunastaisi avunanto lupauksensa. Narttu kun ei ollut koskaan saalistanut näin isona ryhmänä, taikka sitten tutkinut lauman alueita jonkin järven suunnalla.

Ovelan vierellä ylväästi seisoi Usva, joka päälle päin näytti varmalta ja rauhalliselta. Tosiasiassa Usva oli levoton ja odotti täristen innosta hänen ja johtajansa yhteistä hetkeä. Se merkitsi urokselle niin paljon, ensimmäisen karibun kaato. Silmät vinoina viiruina valkoturkki tihrusteli laumaa, joka oli osallistumassa karibun kaatoon. Hän oli hieman epävarma ja huolissaan kahdesta uudesta tulokkaasta sekä viimevuotisista nuorukaisista. Tosin, ei mitään huolenaihetta ole. Ovela osaa organisoida karibun kaadon niin, että kaikki ymmärtävät tehtävänsä tässä elämän ja kuoleman tanssissa.

Beta nuuhki tuulen tuomaa kaukaista hajua. Karibujen hajua. Se oli kerrassaan huumaava. Vielä huumaavampi oli tuoreen, lämpimän veren haju, joka virtasi juuri kaadetun karibun kaulavaltimoista. Usva melkein maistoi jo tuon maun suussaan. Reilusti yli puolivuotta olikin jo aikaa viimeisestä karibuateriasta.

Roihu seisoi paikoillaan rauhallisen näköisenä, mutta todellisuudessa pinnan alla kupli jännitys ja innostus, kuten varmasti monella muullakin laumalaisella. Hän oli nälissään syötyään vain jäniksiä muutamat päivät ja jo pelkkä ajatus karibusta sai veden kihoamaan kielelle. Huomaamattaan narttu nuolaisi huuliaan muutaman kerran ja yritti parhaansa mukaan keskittyä alfan sanoihin.

Ovelan katsoessa Roihuun päin yritti narttu näyttää mahdollisimman levolliselta ja kaiken kaikkiaan valmiilta karibun kaatoon. Hän oli aikaisemminkin saalistanut pienehkössä, sekalaisista susista koostuvassa laumassa, joten hän uskoi selviävänsä tästä kerrasta hyvin.
Huulien nuolaisu kertoi Roihun ymmärtäneen alfan sanat ja malttamattomana se seisoi paikoillaan. Pian hän pääsisi saalistamaan muiden laumalaisten kanssa ja sen päätteeksi syömään maukasta karibunlihaa, eikä mikään sillä hetkellä tuntunut paremmalta.

Ovela vaikutti tyytyväiseltä näkemäänsä; uudet tulokkaat olivat itsevarmoja ja valmiita. Vainu vaikutti vähän hermostuneelta, mutta kukapa tällaisessa tilanteessa ei olisi ollut puoliksi jo matkalla. Ovela olisi itsekin mieluusti ollut jo saalistamassa. Organisointi vaatisi kuitenkin aikaa, ja hyvin organisoitu metsästys tuottaisi suurella todennäköisyydellä saaliin. Paikalla oli nyt ehdottoman monia ensikertalaisia, mutta oli se karibu saatu kaatumaan vähemmälläkin porukalla.

"Roihu, sinä olet metsästänyt ennenkin laumassa. Sinä ja Usva seuraatte kummallakin sivulla minua. Kun minä olen merkinnyt saaliin ja olemme ajaneet sen erilleen, sinun tehtäväsi on Usvan kanssa jatkaa ajoa. Vainu, Varma ja nuoret..." Ovela kääntyi Vainuun ja kolmeen nuoreen suteen päin. Nuorukaiset terästäytyivät ja vaikuttivat innokkailta tehtävästään.
"... te odotatte järven rannalla. Usva ja Roihu ohjaavat saaliin luoksenne. Teidän tehtävänne on estää sitä juoksemasta veteen. Pakotatte sen kääntymään kohti metsää. Minä odotan siellä, ja isken väijyksistä kiinni saaliin kurkkuun. Usva, sinä juokset luokseni heti, kun saalis on jätetty Varman ja Vainun sekä nuorten ajettavaksi. Ehditkö?" vanha uros kysyi enemmänkin totutusta tavasta kuin ihan tosissaan. Totta kai Usva ehtisi. Niin se ehti aina.

"Kun minä ja Usva olemme kaataneet saaliin maahan, te muut saatte hypätä mukaan ja pidellä sitä aloillaan kun tukehdutan sen. Sen jälkeen... me syömme." Ovela nuolaisi huuliaan ja laski päätään alaspäin, tuijottaen alaisiaan herkeämättä: "Kysyttävää?"

Kauempana istuva Vaiti katseli ohjeistusta ja sen häntä huiski puolelta toiselle. Se jakoi lauman innostuksen, vaikka pettymyksekseen joutuikin jäämään sivuun ajosta jo toisena vuonna peräkkäin. Mutta se hinta oli maksettava korkeasta asemasta ja luvasta lisääntyä. Huomatessaan Vainun etsivät sitä katseellaan se haukotteli nartulle ja lipoi huuliaan: "Kaikki menee loistavasti."

Varma silmäili Vaitia, jonka kanssa sen oletettiin työskentelevän, avoimen haastavasti. Se pörhisti niskavillojaan ja paljasti hampaansa: "Älä sitten mokaa tätä jahtia, tai vastaat siitä minulle." narttu murisi, ja toisti samat sanat nuorillekin. Nämä nuolivat sen suupieliä ja huiskuttivat tuuheita häntiään jalkojensa välissä merkiksi ymmärryksestä ja Varman asemasta ylempänä. Nyt kun laumassa oli uutta verta, Varma ei enää ollutkaan lauman alin narttu. Ja se totta vie ottaisi asemastaan aivan kaiken mahdollisen irti.

Vainu mulkaisi Roihun suuntaan. Vai oli toinen lellikki heti ensikättelyssä Ovelan silmissä. Sehän nähtiin. Itsekseen murahtaen se tyytyi syyhyn, jonka Ovela antoi. Eli; Ennenkin saalistanut ryhmässä. No nartun oli pakko myöntää, että ei ollut ennen ryhmässä tai laumassa saalistanut. Myös Vaiti oli sitä rauhoitellut, joka lisäsi sen miellyttämisen halua entisestään Ovelan sanojen myötä, jota lisäsi Varman olemus.

Vainu murisi ajatuksissaan, mutta asemansa tietäen, ei tehnyt sitä ääneen. Varman perään juosten se meni hieman nuorempia edelle, mutta varmuuden vuoksi se ei mennyt aivan Varman vierellä, vaikka sen vasemmalla puollella lähellä häntää olikin. Nartun ei tarvinnut mielistellä muita ja Varma huomaisi varmasti huomauttaa asiasta, jos ei tiennyt Vainun siirtyneen omegasta jäseneksi. Vainu aikoi luottaa Varman "suunnistus vaistoon", koska ei itse tiennyt, missä järvi oli.

Se oli vasta muutamisen päivää sitten saapunut lauman alueelle vahingossa ja saanutkin samana iltana omega asemansa pois. Se oli ollut oikeastaan kumman helppoa. Roihu oli antanut sen voittaa hyvinkin helposti. Mutta kai se oli sitä laumassa eläneen heikkoutta. Vainu itse oli elänyt vain pienessä, äiti sisko "laumassa" ja oli siinä oppinut olemaan luovuttamatta itselleen tärkeissä asioissa tai aseman tavoittelussa.

Uros käänsi päänsä johtajansa puoleen silmät vieläkin jännityksestä viiruina. Usva lähätti ja lipaisi huuliaan muutamaan otteeseen. Sitten johtajansa kuonoa varovasti lipaisten hän ilmoitti olevansa valmis ja ymmärtäneensä tehtävänsä, joka oli jo melkein rutiininomainen. Tuuhea valkea häntä huiskahteli puolikorkeuksissa ja Usva antoi tietä Ovelalle. Kohta, aivan kohta Ovela antaisi lähtökäskyn ja he suuntaisivat kohti jylläävää karibulaumaa.

Karibulauma oli aina yhtä mieltä ylentävä näky. Se kiihotti makuhermoja ja monet heikompihermoiset ja kokemattomat saattoivat rynnätä vailla ymmärrystä karibujen keskelle, yrittäen ahnaasti iske hampaansa ensimmäiseen sorkkaeläimeen, joka tielle tuli. Yleensä nuo olivat tuhoontuomittuja ja muutama nuori susi olikin saanut surmansa karibujen keskellä tallotuksi joutuessaan. Onnekkaimmat saattoivat selvitä tyhjin vatsoin ja muutamaa kolhua vastaan. Ja ne todellakin olivat ne onnekkaimmat.

Usva antoi katseensa vielä kiertää saalistusryhmässä ja jäi lopuksi tuijottamaan merkittävästi Vaitia. Vaiti kantoi heidän pentujansa. "Ole huoleti Vaiti, minä tuon sinulle aterian. Sinulle ja tuleville pennuillemme." Usva haukahti kimeästi naaraalle. Vaikka se olisikin ollut omegan tehtävä kiikuttaa ravintoa tiineinä oleville naaraille, niin Usva tahtoi miellyttää pentujensa kantajaa.

Korvat tarkkaavaisina koholla Roihu kuunteli Ovelan ohjeet ja painoi kaiken tarkasti mieleensä. Hän ei voinut olla vilkaisematta Vainua tyytyväisenä itseensä, sillä huonosta asemastaan huolimatta alfa oli luottanut hänen harteilleen näinkin suuren työn - vaikka hän tekikin sen kokeneen betan kanssa. Narttu kuitenkin ymmärsi, että tällä kertaa kyseessä ei ollut lauman sisäinen hierarkia, vaan jokaisen yksilön vahvimmat alueet.

Malttamattona Roihu astui muutaman askeleen eteenpäin, mutta odotti silti, että Ovela ja Usva lähtisivät ensin kohti karibuja. Hän nuolaisi huuliaan pari kertaa ja ajatuksissa pyöri vain tuleva saalistus ja sen jälkeinen juhla-ateria.

Koska kellään ei ollut mitään sanottavaa, Ovela nosti päänsä ja haukahti: "Jahti alkakoon! Tänään, laumani, me juhlimme verellä ja lihalla!" alfa murisi, kääntyi ja ampaisi matkaan. Ensimmäisten innokkaiden juoksuaskelien jälkeen se hidasti vauhtinsa kevyeksi hölkäksi, puoliksi säästääkseen jalkaansa ja puoliksi säästääkseen energiaansa. Pian olisi aikaa juosta, ja aikaa laittaa itsensä jälleen kerran koetukselle.

Varma ampaisi Ovelan perään heti Usvan jälkeen, ja juokis häntä pystyssä ja juuri sen näköisenä, että tiesi tismalleen ja erehtymättä, mitä pitäisi tehdä, koska, missä ja miksi. Nuoret pennut seurasivat sitä malttamattomina.

Vaiti nousi seisomaan ja katseli lauman katoamista heinikkoon hiljaa. Se huiskutti häntäänsä ja odotti Usvan toteuttavan lupauksensa ja tuovan sille pitkän odotuksen jälkeen höyryävän kuumaa, veristä karibunlihaa. Tarpeeksi kauan se oli taas syönyt jäniksiä ja muita metsän pikkueläviä. Jossain vaiheessa talvea lauma oli kaatanut vanhan hirvenkin, mutta kaiken kaikkiaan vatsan täyttävästi ateriasta oli aikaa jo hyvä tovi.

"Minä odotan, Usva! Pidä huolta, että se on mehevä rintapala!" narttu haukahti betan perään ja huiskutti häntäänsä entistä kiivaammin, kieli pitkällä suusta roikkuen.

Jahti alkoi ja käsky kajahti suoraan Usvan tajuntaan. Hän kääntyi Vaitiin päin ja ulahti ilmoille lupauksen mehevästä rintapalasta. Hännän huiskautus ja beta suuntasi Ovelan rinnalle. Karibujen haju vahvistui koko ajan ja se huumasi mieltä aina vaan enemmän ja enemmän, mitä lähemmäksi niitä pääsi. Nuoret sudet ottivat loikka-askelia huuman vallatessa niiden mielen. Näki, että ne olivat innoissaan ensimmäisestä metsästysreissusta.

Usva jolkotti Ovelan rinnalla uskollisena ja tähysi horisonttiin uneksivasti. Pian, aivan pian kuoleman ja elämän tanssi olisi taas vain hänen ja johtajansa. Uros sai miellyttävän tunteen pienestä kuvitteluleikistään, miten muut pitelisivät paikoillaan saalista ja toivoisivat pääsevänsä kiivaasti Usvan tilalle toimittamaan tätä rituaalia yhdessä alfan kanssa. Hymynkare muodostui valkeaturkin kuonolle. Jos tarkemmin olisi kiinnittänyt huomion tähän, niin susi näytti melko idioottimaiselta kömpelön olemuksensa ja hymynsä kanssa.

Roihu jättäytyi Ovelan, Usvan sekä Varman taakse ja kiirehti heidän perässään innokkaat nuorukaiset ympärillä. Narttu tunsi, että voisi itsekin taantua jälleen yhtä nuoreksi ja hyppelehtiä energisten sudenalkujen vierellä.
Varmaan sen sijaan Roihu piti etäisyyttä aivan tietoisesti. Toisin kuin Ovela ja Usva, joilla toki löytyi aukroriteettia mutta jotka eivät käyttäneet sitä jatkuvasti. Varma todennäköisesti syyn saadessaan näyttäisi Roihulle määrääjän ellei ollut jo liian innoissaan karibuateriasta.

Itsevarmuus loisti kuitenkin Roihun olemuksesta, sillä hän tiesi tämän saalistuksen sujuvan moitteettomasti. Pakkohan sen oli. Jokainen osaisi täydellisesti sen, mihin Ovela oli heidät määrännytkin ja lauma pelaisi saumattomasti yhteen yhteisen hyvän nimissä.

[Jotta peli ei ihan tyssää ja ala seisoa, niin aloitan uuden vuorokierroksen. Vainu, saat laittaa vuorosi heti mihin kohtaan tahansa, kun tulet. Viivytykset ovat ymmärrettäviä eikä niistä nillitetä ;). Edetään siihen sorttiin, että mikäli omaa vuoroa edeltävä pelaaja ei ole lisännyt vuoroa kolmeen kokonaiseen vuorokauteen, seuraava pelaaja saa kirjoittaa vuoronsa. Pelaaja, jonka vuoron yli hypättiin, saa kirjoittaa vuoronsa sen kierroksen aikana heti palatessaan. Mikäli on epäselvyyksiä, kysykää ihmeessä.]

Ovela tuijotti nyt niin intensiivisesti eteensä, ettei se huomannut Usvaa sen enempää kuin Varmaakaan, joka erkani pian laumasta ja ilmoitti sen kimeällä haukulla. Nuorukaiset siirtyivät sen mukaan ja juoksivat keho matalana, mutta into silmissään palaen. Nekin olivat enemmän kuin halukkaita näyttämään alfalle, että olisivat valmiita täysipainoisiksi jäseniksi. Yksi nuori uros kääntyi vielä katsomaan isäänsä ja haukahti Usvan suuntaan: "Odotas, kun näet mitä minä olen oppinut! Katsotaan pysytkö itse perässä, honkkeli!" uros virnuili ja läähätti. Nuorukaisella oli sangen suuri ja kärkäs suu, eikä sen nimi turhaan ollut Lousku. Mutta ei se yleensä pahalla mitään heitellyt, nytkin huiskutti häntäänsä aavistuksen matalammalla, ettei Usva vain uskoisi sen kapinoivan tai isottelevan. Kauaa ei Lousku kuitenkaan ehtinyt virnistellä, sillä Varma näykkäisi sitä korvasta ja inahtaen uros keskittyi taas muun porukan seurailuun.

Kun lauma oli hajonnut kahtia, Ovela johti Usvan ja Roihun mukanaan etelään, aina vain etelään. Tuuli kävi pohjoisesta, joten hyökkäys olisi parempi suorittaa etelästä käsin. Lisäksi karibu oli tarkoitus ajaa järven rannalle, ja etelästä oli helppo ajaa luoteeseen. Ei tarvinnut mutkitella liikaa alkuvaiheissa.

Lopulta, kun oli juostu jo hyvän aikaa, ja Ovela oli aina välistä ilmoittanut Varmalle kimakalla ulvahduksella, missä mentiin, kolmikko saapui viimein perille. Pitkän heinikon takana, suoraan edessä, ehkä kahdeksansadan metrin päässä, aukesivat Ovelan reviirin ruohotasangot. Laakeat, tasaiset laidunmaat, jotka olivat ruskeanaan valtavia, raskasrakenteisia ja lihaksikkaita karibuja.

"Siinä se on." Ovela totesi ja katseli laumaa rauhallisena. Se käänsi katseensa pian lauman oikeaan reunaan, ja höristi korviaan sinnepäin: "Iskemme kiilana läpi noiden karibujen välistä. Huomaatteko, kuinka ne ovat erillään päälaumasta? Otamme ne ajoon kauemmaksi, ja valitsemme yhden. Tiineitä emoja on paljon, ja ne ovat kömpelöitä nyt." vanha susi selitti ja lepuutti ilmassa vahingoittunutta etujalkaansa. Se todella oli vino, joka suunnasta katsoen, ja tulisi vanhempana olemaan varmasti suurikin haitta. Ehkä se joskus maksaisi Ovelalle sen reviirin, sen perheen ja sen aseman.

Mutta vielä ei olisi se aika. Vielä se jaksoi taistella. Ja voittaa.

¤Anteeksi erittäin paljon oma töppäykseni. En todellakaan tarkoittanut tyssätä peliä yllättävällä konekiellollani, josta en päässyt ilmoittelemaan mitään, koska en saanut tulla edes käymään.¤

Vainu kuunteli ohjeet hyvin tarkkaan ja seurasi sitten varmaa, jonka kanssa oli tavallaan samassa arvossa. Se ei kuitenkaan ollut itse varma asiasta ja oli siksi hieman taaempana tuota. Rauhallisesti se nosti juoksuaskeleiksi askeleensa, kun Varma tekisi niin. Louskuun ei se kiinnittänyt paljoa huomiota.

¤Lyhyt, koska en oikein vielä päässyt peliin mukaan välitauon takia...¤

Usva viiletti Ovelan rinnalla tyytyväisenä ja murahti harmistuneena Louskun suunsoitolle. Pojasta polvi paranee, se oli totta. Lousku oli paljon solakampi ja notkeampi ja liikkui vaivattomammin maastossa. Toisin kuin isänsä Usva, joka kärsi kömpelyydestään ajoittain. Valkea uros ei silti antanut nuorukaisen huulenheiton masentaa mieltään, vaan hölkkäsi alfan rinnalla ylpeänä.

Ovela oli pysähtynyt ja Usva hidasti vierelle. Tämä olisi se kohta suunnitelmasta, jossa Ovela valitsisi karibun, jota Usva lähtisi Roihu mukanaan ajamaan kohti järven rantaa. Ensin tietenkin tulisi karibulauman hajoitus, jonka alfa juuri äsken mainitsikin. Usva kiihkoili jo melkein paikoillaan. Karibut saivat hänet melkein hulluuden partaalle. Niin paljon riistaa! Mutta onneksi uros oli oppinut, että näissä tilanteissa täytyi pitää malttinsa ja edetä järjestelmällisesti. Pelkästä säntäilystä ei tulisi mitään muuta, kuin saaliiton päivä.

Usva huomasikin, miten ensikertaa mukana olevat nuoret sudet loikkivat paikoillaan ja olivat jo valmiina hyökkäämään ensimmäisen karibun kimppuun. Beta kuitenkin asteli nuorten eteen ja murahteli matalalla kurkkuäänellä. "Nyt pysytte aloillanne ja kuuntelette tarkkaan ohjeistuksen, jonka meidän johtajamme kertoo! Eikä sitten aleta hötkyilemään, tai jäätte ilman!"

Roihu ravasi Ovelan ja Usvan perässä. Karibujen herkullinen tuoksu voimistui koko ajan ja ympärilleen katsellen hän kulki varmasti eteenpäin. Narttu toivoi näkevänsä pian karibulauman, joka oleilisi alueella tietämättä mitään tulevasta kauhusta. Suu kevyesti auki ja kieli ulkona roikkuen Roihu kiristi tahtia alfan ja betan tehdessä niin, mutta ei missään vaiheessa pyrkinyt aivan heidän rinnalleen.

Navakka tuuli puisteli susien turkkeja ja toi vienon hajun tulevasta ateriasta. Ovelan kimakat ulvahdukset saivat Roihun vielä jännittyneemmäksi ja hän olisi halunnut juosta nopeampaa saaliin luo. Olisi kuitenkin tyhmää tuhlata kaikki energia jo tässä vaiheessa ja myös Roihu tiesi sen, vaikka nälkä kalvoikin mahanpohjaa hyvin ikävällä tavalla. Hän ei kuitenkaan tekisi mitään ennen uroksia tai heidän käskyjään.
Viimein he pysähtyivät ja Roihu katsoi kauempana aukeavaa näkymää. Huuliaan nuolaisten hän vilkaisi Ovelaan varovasti tämän selittäessä mitä he tekisivät seuraavaksi. Roihu ei sanonut mitään, mutta hän uskoi alfan tietävän vastaamattakin, että narttu tekisi kuten hän sanoi ja olisi valmis heti kun uroksetkin olisivat. Rauhallisesti laiduntavat karibut olivat kaunein näky, minkä Roihu oli pitkään aikaan nähnyt näillä seuduilla. Jänikset ja muu pienriista kävi toki paremman puutteessa, mutta ne olivat vain pieniä välipaloja tällaisen aterian rinnalla.
Jännittyneenä hän odotti, että Ovela ja Usva lähtisivät ensin liikkeelle. Jahdissa hän kuitenkin käyttäytyisi normaalisti, sillä toki hänellä oli samanlainen vastuu saaliin kiinniottamisessa kuin uroksillakin, eikä hän halunnut päivän menevän pilalle oman mokan takia.

Ovela tarkkaili karibulaumaa vielä hetken aikaa, kunnes viimein kyyristyi, ja sanomatta enää mitään lähti hiipimään kohti. Aluksi se pysytteli matalana, tuulen alapuolella, ja tuijotti tiiviisti karibuita ja niiden liikkeitä. Varovasti, myötäillen karibulauman ulkoreunan liikkeitä se lähestyi niitä kuin aalto rantaa, ja lopulta pysähtyi. Karibut olivat edelleen samoissa asemissa, ja vahtiva komeasarvinen hirvas juoksi maa tömisten susien ohi vain muutaman sudenmitan päästä. Se tömisteli kauemmaksi, seisahtui, tuijotti ympärilleen, ja jatkoi sitten taas. Kun se oli tarpeeksi pitkällä, Ovela näki tilaisuuden viimein koittaneen.

"NYT!" se ulvaisi ja ryntäsi juoksuun, kohti karibulauman reunaa ja laumasta erillään olevia karibuja. Ilmeisesti sen aikeena oli katkaista näiden reitti päälauman luo heti, jotta olisi mahdollisimman paljon valinnanvaraa loppuajoa ajatellen.

Karibut joutuivat paniikkiin ja mylvivät. Osa ryntäsi välittömästi vastakkaiseen suuntaan päälaumasta, joka taas oli singahtanut lounaaseen. Koko ruohotasanko peittyi jyhkeään, tasaiseen rummutukseen. Sorkat kuopivat maasta isoja ruohotuppoja ja lennättivät niitä metrien korkeuteen.

"Usva ja Roihu, pitäkää ryhmä yhdessä ja ajakaa sitä kauemmaksi koilliseen!" Ovela ohjeisti ja erkani kolmen suden ryhmästä, kiilaten pääryhmän ja erotetun ryhmän väliin lopullisesti. Se ulvahteli ja haukkui ja ärisi pitääkseen karibut kaukana itsestään ja tiedottaakseen samalla kauempana olevalle Varmalle, Vainulle ja nuorille tilanteen edistymisestä.

Varma saikin viestin. Se seisoi kukkulalla ja oli kuullut, kuinka kauempana lauma oli liikkeellä. Se saattoi myös nähdö ruskeiden karibujen tulvan kohti eteläistä solaa. Pienempi ryhmä oli erotettu erikseen ja sen laitamilla Varma oli havaitseminaan laumakumppaninsa.
"Valmistautukaa!" narttu ärähti nuorille ja Vainulle. Sen ilme oli jännittynyt ja sen koko raskas keho tärisi hurmoksesta. Se suorastaan tamppasi paikallaan: "Jahti on alkanut!"

Vainu värisi innosta lähes Varman vierellä, mutta katsahti ilkikurinen pilke silmäkulmassaan Varmaa tuon ärähtäessä. Pilke ei kuitenkaan tarkoittanut muuta kuin innostusta, mutta katsoessaan sakeaa pilveä nartulle tuli hyvin epävarma olo. Se ei ollut saalistanut karibua koskaan ennen, mutta oli syönyt sen ruhoa joskus. "Ei tarvitse ärjyä" Se ehti lausahtaa, mutta äänestä huomasi jännityksen. Sen saattoi tulkita myös hieman toisella tavalla, mutta siitä ei neiti välittänyt.

Korvat luottavaisesti eteen suunnattuina ne tuntuivat kuitenkin värähtelevän taaksepäin peurojen ääniä kuunnellen.

Usva ampaisi laukkaan Ovelan käskystä. Uros ulvahti varmuudeksi vielä Roihua mukaansa ja lähti ajamaan pientä erkanevaa sivulaumaa kauemmas muusta laumasta. Valkoturkki kaarsi loivasti vasemmalle ja näykki karkuun yrittävien ja paniikissa olevien karibujen jalkoja. "Kaarra oikealle ja yritä pitää sen puolen karibut kasassa." Usva neuvoi Roihua ajojahdin tiimellyksessä. "Ajetaan tätä pientä laumaa niin kauan järvenrantaa kohti, kunnes Johtajamme ilmoittaa kohteemme. Sitten alamme ajamaan vain ja ainoastaan sitä." beta vielä tehosti nartulle.

Usvan ajo näytti kuin tanssahtelulta. Se loikki ja juoksi, välillä pysähtyen ja ulvahteli sekä murahteli vähän väliä. Roihu olisi betan vastuulla tällä hetkellä ja Usva tahtoi pitää huolen siitä, että nartulla olisi tarkka ohjeistus. Hän ei tahtonut pettää sanomatonta sopimusta Ovelaan, sillä valkoturkki tiesi, mitä alfa suurinpiirtein vaati häneltä saalistusjahdeissa. Uros poukki pienen lauman ulkokaaressa ja ajoi pikkuhiljaa Roihun kanssa näitä muutamia onnettomia sorkkaeläimiä kauemmas päälaumasta, kunnes Ovela antaisi merkin hajottaa tämän pienen ryhmän ja lähteä ajamaan valittua uhria kauas muista.

Karibut jylisivät hermostuneina siihen suuntaan, johon Roihu ja Usva niitä ajoivat. Päälauma alkoi olla jo kaukana, mutta tämä noin parikymmenen karibun surmanloukku oli ja liikkui susien hallinnassa kohti koillista ja metsää. Usvan ja Roihun ajaessa laumaa tasaisesti Ovela juoksi pidemmällä. Erotettuaan ryhmän päälaumasta sen piti vielä löytää karibu, jonka kaataminen olisi realistista. Uros nuolaisi huuliaan ja silmäili hermostunutta laumaa. Sen sydän jyskytti aivan eri tavalla kuin normaaleissa jahdeissa; tämä oli sen tilaisuus osoittaa myös uusille nartuilleen, että se oli niiden luottamuksen arvoinen. Jos joku menisi nyt pieleen, ne voisivat katua liittymistään tähän laumaan. Ovela tekisi kaikkensa, ettei niin kävisi.

Yksi toisensa jälkeen ja katsoi karibut läpi, mutta toinen oli toistaan vahvempi ja terveempi. Kun aikakin oli lopulta käymässä vähiin, Ovela huomasi ryhmän vasemmalla puolella, Usvan lähellä, lievästi ontuvan, tiineen karibun. Ilmeisesti se oli nyrjäyttänyt nilkkansa eteläistä solaa kulkiessa lievästi- Sen ontumista tuskin huomasi nyt, mutta Ovela tiesi entuudestaan, että jalka rasittuisi tiineen karibun painosta pitkässä juoksussa niin, että karibun kaato olisi lopulta lähes varmaa. Se ei kestäisi kaulaansa hyppäävän Ovelan painoa, ja kaaduttuaan se olisi mennyttä karibua.

"Tuolla! Oikea reuna, kantava karibuemo joka ontuu! Tuo, jonka toinen sarvi on keskeltä poikki ja toisessa on kaksi haaraa!" Ovela ohjeisti Usvaa ja ulisi kimeästi heti kun tuo vaan siirtäisi katseensa oikeaan karibuun: "Se! Se! Ajakaa se erilleen luoteeseen päin, kohti järveä! Kun pääsette sinne, Roihu käskee Varman ja ryhmänsä ajaa sitä rantaviivaa pitkin suoraan etelään. Se ei saa päästä veteen! Usva, seuraa karibun rinnalla ja odota, kunnes minä hyppään sen kurkkuun piilosta ja kaadan sen! Sitten osallistut sen tukehduttamiseen!" Ovela haukkui ja alkoi kääntyä länteen päin. Nyt sen olisi aika etsiä hyvä piilopaikka järven viereltä, ja iskeä ohitse kiitävän karibun kaulaan oikealla hetkellä.

Suunnitelmat olivat hiukan muuttuneet, mutta näin kävi lähes joka kerta. Jahti oli niin yllätyksellinen, ettei sitä voinut koskaan ennakoida täysin. Kaikki oli kuitenkin edelleen hallinnassa, ja jahti voisi hyvinkin tuottaa toivotun tuloksen.

Vainun kuono värähti sen vihdoin haistaessa ja kuullessa täysin siemauksin karibut. Se ei nähnyt niitä, mutta kurkottui koko mittaansa nähdäkseen ne. Se ei siltikään nähnyt. Sen suupielet nykivät innosta ja Varmaan katsoessaan hieman sivusta, sen teki mieli kysyä jahdista. Se ei ollut varma voisiko kysyä asiaa. Narttu päätti kysyä. "Varma? Miten luulet meidän joutuvan ajamaan karibua sitten? Mihin suuntaan? Siis jos suunnitelmat muuttuu?" No sillä tulikin monta kysymystä. Jos Varma vastaisi, se siirtäisi katseensa hieman nuoriin ja niiden ohi.

Tovin nuoria tutkittuaan se siirsi katseensa takaisin eteen, jyminän kuulumis suuntaan ja valmistautui odottamaan käskyjä miltä kantilta tahansa.

Roihu tärisi jännityksestä, mutta liikkui silti mahdollisimman hiljaa Ovelan ja Usvan jäljessä heidän liikkuessa lähemmäs karibuja. Sydän takoi, kaikki aistit olivat valppaina ja huomaamatta Roihu nuolaisi huuliaan pari kertaa. Hän oli jo ehtinyt unohtaa kuinka huumaava tämä kaikki oli.

Ovelan rynnätessä edellä juoksuun myös narttu nousi ja hypähti liikkeelle. Hän seurasi jonkin matkaa, kunnes Ovela jakoi uudet käskyt ja hän lähti valkeaturkin kanssa ajamaan pienempää karibulaumaa pois muista. Maa tömisi kavioiden iskuista ja ilma täyttyi saaliin hätähuudoista sekä saalistajien ulvahduksista. Roihu seurasi tarkkaan Usvan ohjeita ja yhdessä he saivat pienemmän lauman aina vain kauemmas muista ja pysymään yhdessä, kunnes alfa juoksi heidän luokseen valitakseen saaliin.

Karibut jatkoivat juoksua vauhkoina samalla kun Roihu ja Usva yrittivät pitää ne kasassa ja Ovela tarkkaili laumaa. Viimein johtaja ilmoitti heille, mitä karibua oli tarkoitus loppujen lopuksi jahdata. Roihu kohdisti katseensa vain ja ainoastaan tuohon yksilöön, siirtyi lähemmäs sitä ja Usvaa ja haukahti vielä Ovelalle kertoakseen, että oli ymmärtänyt tehtävänsä.

Yhden, tiineenä olevan karibun ajattaminen kahden suden voimin oli huomattavasti helpompaa kuin äskeinen tehtävä. Juostuaan jonkin matkaa näykkien karibua välillä takajaloista ja haukahdellen sille, jotta kyseinen yksilö juoksisi oikeaan suuntaan ja lopulta omaan kuolemaansa, muun lauman hajun alkoi tuntua heikkona. Varma, Vainu ja nuoret näkyivät pian valmiina omilla paikoillaan ja he olivat jo jonkin aikaa sitten huomanneet Roihun ja Usvan lähenevän saaliin kanssa.

Hieman ennen kuin Varman oli määrä johtaa muut sudet loppuajoon, ilmoitti Roihu hänelle sen, minkä Ovela oli käskenytkin.
"Varma! Ovela käski teidän ajaa karibu rantaviivaa pitkin etelään - eikä sitä saa päästää veteen!" hän haukahti ja jättäytyi hieman porukasta jälkeen. Roihu kuitenkin jatkoi jahtia muiden takana varmistaen, että myös nuoremmat onnistuivat tehtävässään.

Käsky kävi suoraan Usvan tajuntaan ja uros automaattisesti alkoi etsiä surmankohdetta. Siellä! Karibu, joka ontui ja oli tiineenä, Ovelan valitsema. Usva päätti kiertää pienen hajalauman, ettei jäisi muiden karibujen jalkoihin. Se olisi ollut liian riskialtista. Beta kaarsi kohti saaliskohdetta ja ulvaisi Ovelalle vielä varmistaakseen, että homma oli selvä. Valkea susi asettui pienen kariburyhmän ja saaliin väliin, alkoi pikku hiljaa erottamaan tätä onnetonta karibua muista ja ajamaan sitä Ovelan käskyttämään suuntaan. Murhatelu ja leukojen louskutus varmisti, ettei karibu uskaltaisi yrittää Usvan ohitse kohti turvallista karibulaumaa. Samalla valkeaturkki silmäili Ovelan liikkeitä, pian alkaisi viimeinen ajojahti ennen lopullista kuolintanssia.

Vihdoin karibu saatiin liikkeelle oikeaan suuntaan ja Usva kiilasi saaliin rinnalle alkaen ajaa sitä Ovelaa ja muita kohti. Pian Varma, Vainu ja nuoret ilmestyivätkin näkökenttään ja uros kimautti pienen ulvaisun merkiksi niille, että heidän ajo alkaisi. Nuoret sudet ryntäsivät kimeästi innosta haukkuen hurjaa vauhtia kohti karibua. Karibu mylvi pakokauhusta ja tamppasi jaloillaan maata epätoivoisesti. Usva juoksi hieman muita edempänä näyttäen tietä, minne karibu ajettaisiin. Järven rantaviiva alkoi jo häämöttää horisontissa ja beta ulvahti kysyäkseen, minne Ovela oli sijoittunut piiloon.

Varma haukahti kuullessaan käskynjaon Roihulta. Se ei mahtaillut tälle kun tiesi käskyjen olevan peräisin Ovelalta. Kimeästi haukahtaen se ilmoitti ymmärtäneensä, ja syöksähti nuorien perään ajamaan karibua. Sorkkaeläin huohotti kuin juna ja jylisi yhä lähemmäs rantaa. Varma kiihdytti ja juoksi rannan ja karibun väliin, näykkien elikkoa sorkista. Karibu yritti laittaa vastaan ja heilautti sarvekasta päätään Varman suuntaan. Susi hyppäsi sivuun, mutta ulvahduksesta päätellen sarvi oli pistänyt siihen haavan. Vakavalta vamma ei kuitenkaan vaikuttanut, sillä Varma jatkoi jahtia ja karibu kaikkosi kauemmaksi vesirajasta.

Ovela oli sillä aikaa asettumassa passiin vähän kauemmaksi. Se saattoi jo erottaa kaukana Usvan ja muut, ja karibun joka yritti vielä tässäkin epätoivoisessa tilanteessa juosta karkuun ja pelastaa syntymättömän vasansa. Juuri sitä yritti Ovelakin, tarjota lauman pennuille pelastuksen ja ruokaa, ja se ulvoi Usvalle paljastaen olinpaikkansa. Vaalea susi tietäisi nyt, mistä kohtaa karibu olisi hyvä ajaa, jotta Ovela pääsisi iskemään kunnolla, ja sen jälkeen olisi vuorossa vielä viimeinen ponnistus. Viimeinen, jahdin vaarallisin osuus, jossa saalis kellistettäisiin ja se tukehdutettaisiin. Karibu oli vahva ja se laittaisi varmasti vastaan. Nyt sen vauhti oli kuitenkin hidastumassa ja se ontui voimakkaammin jalkaansa. Ovela tiesi, kummalta puolelta iskettäessä se kaatuisi helpommin, ja nuolaisi huuliaan; enää hetken verran.

Vainun saalistusvietti laukesi samalla hetkellä, kun ohjeet annettiin. Se lähti täydessä juoksussa Varman vierellä karibun ajoon. Se jäi tarkoituksella Varmasta hieman jälkeen ja kiilasi sitten näykkimään ja hätyyttämään itsekin karibua, kun niin oli tarvis. Karibu suhaisi myös Vainua kohden sen näykätessä sen takajalkaa ja samalla hetkellä tottumaton ja amatöörimäinen Vainu lennähti taaksepäin lähes jonkun päälle. Kaiketi jonkun nuorista. Karibu oli osunut sitä kaulan ja rinnuksen väliin ja iskunvoimasta se oli lentänyt kauniissa kaaressa maahan. Kouristuksen omaisesti se nytkähti mytymmäksi, ettei jäisi kenenkään jalkoihin. Kun se tunsi, ettei enää tullut ketään ja nousi pystyyn huohottaen ja happea itseensä imien. Sen askeleet nopeutuivat hiljaa, sillä sitä koski molempiin etutassuihin pelkästään niille astuminen, mutta se oli visusti päättänyt näyttää, että hänestä oli tähän. Se oli jäänyt liian kauaksi jälkeen, eikä saanut heitä enää kiinni. Siten se päätti hidastaa astellustaan ja katsoa kauempaa. Sen rinnukselle oli valunut hyvin pieni määrä verta pistohaavasta. Onneksi sen pahemmin ei vainulle käynyt.

Hieman kauempaa ajoa seuraava Roihu tarkkaili edelleen nuorempia, vaikka he osasivatkin käyttäytyä tällaisessa tilanteessa hyvin. Hän juoksi muiden perässä ja välillä haukahti tai ulvahti jonkin toisen mukana pelkästään saalistamisen ilosta. Roihua tällainen juokseminen ei väsyttänyt vielä toistaiseksi yhtään, vaan se pysyi hyvin mukana ja tarkkaili varmuuden vuoksi kokonaistilannetta. Narttu kuitenkin tiesi, että ruoan jälkeen uni ja lepo olisivatkin enemmänkin kuin vain tervetulleita.

Ensin Roihu huomasi läheltä piti -tilanteen, missä Varma oli ollut toinen osapuoli. Roihu kuitenkin uskoi, että karibu ei ollut sarvillaan osunut toiseen, sillä Varma jatkoi metsästystä samalla tavalla kuin äskenkin. Mielessään Roihu toivoi, että loukkaantumisilta ja muilta vastaavanlaisilta tilanteilta vältyttäisiin tällä kertaa, mutta melkein heti sen ajatuksen jälkeen karibun takajalka osui kohteeseensa ja Vainu lennähti kauemmas. Roihu oli kahden vaiheilla miettien, mitä tehdä: jäisikö hän varmistamaan, että Vainuun ei ollut sattunut, vai pitäisikö hänen jatkaa muiden mukana Ovelan luo?
Roihu hiljensi vauhtia ja kääntyi Vainuun päin. Hän haukahti toiselle ja odotti kärsimättömästi, mitä maassa makaava susi seuraavaksi tekisi. Muu lauma hävisi koko ajan kauemmas ja melu niiden mukana katosi hiljalleen.

Lopulta Vainu nousi ylös ja hän näytti jatkavan matkaa. Roihu oli jo kauempana eikä hän ollut varma, oliko Vainu nähnyt häntä. Narttu ei ilmoittanut itsestään mitään, vaan siirtyi rauhallisesti ravista täyteen juoksuun ja yritti saada muun lauman kiinni.