Ensiveri (avoin kaikille Ovelan laumalaisille)

Se mitä muutamalle laumalaiselle kävi karibun ajossa, ei hetkauttanut Usvaa. Pieniä kolhuja sattui aina, ja nyt pääasia oli saada karibu kaadettua. Jos näistä pienistä tapaturmista keskeytettäisiin aina jahti, ruokaa olisi mahdoton saada. Jokainen susi tiedostaa vaaran saada sorkasta tai sarvesta saalistusretkellä. Kamppailu on kirjaimellisesti elämästä ja kuolemasta. Ja Ovela, jos kuka tietää riskit.

Valkeaturkkinen uros viiletti karibun edelle näyttäen muille suuntaa, jonne tämä saalis pitäisi ajaa. Korviin kantautui Ovelan ilmoitus olinpaikasta. Usva hidasti vauhtiaan pienellä loikalla karibun rinnalle ja näykkäisi sorkkaeläintä ontuvasta jalasta, pakottaen sen kaartamaan Ovelaa kohti. Karibu mylväisi ja lähti pinkomaan Ovelan suuntaan suunnitelmien mukaan. Beta ulvahti Ovelalle merkiksi, että saalis saatiin toivottuun suuntaan ja että he pian saapuisivat kaatoalueelle. Usva hölkkäsi kieli ulkona suusta ja alkoi jo kurotella näykkäisyjään karibun kaulaa kohti. Hän antoi nuorempien ja kokemattomampien hoitaa karibun ajamisen sekä väsyttämisen. He saapuisivat pian paikkaan, jossa Ovela vaani.

Varma huomasi myös, ettei ollut ainoa jahdissa osumia saanut, mutta se ei suonut Vainulle enempää ajatuksia. Se luotti siihen, että mikäli sattuisi pahemmin, perässä juokseva Roihu varmasti hoitaisi asian. Nyt piti saada karibu Ovelan luokse. Usvan ottaessa ohjat Varma jättäytyi vähän taaemmaksi ja louskutti leukojaan karibun takaliston luona, kannustaen tätä juoksemaan yhä innokkaammin kohti hetken päässä kyyristelevää kuolemaa.

Järven ranta alkoi kaartua lievästi lännen suuntaan. Rannan tuntumassa kasvoi pusikkoja ja korkeaa heinikkoa, joka kevään lempeissä tuulissä huojui hitaasti puolelta toiselle. Karibu jylisti Usvan ja muiden ajamana pidemmälle, ja sen liikkuminen alkoi käydä vaivalloiseksi. Heinikko peitti näkyvistä maassa olevat terävät kivet, ja karibu kolhi ja raapi jalkojaan niihin. Veri värjäsi yksittäisiä korsia eläimen rynnätessä paniikissa kohti jossain kaukana odottavaa laumaansa. Tuskin se paniikiltaan edes huomasi harmaanruskeaa hahmoa, joka värjötti hetken matkan päässä. Sen villinä pyörivät ruskeat silmät verestävine valkuaisineen kiinnittyivät hahmoon vasta, kun oli jo aivan liian myöhäistä. Karibuemo kavahti sivummaksi, ja varasi koko painonsa huonommalle jalalleen. Tätä Ovela käytti hyväkseen. Se jännitti lihaksensa ja otti avukseen koko kehonsa, ja ponnisti korkean heinikon keskeltä yhdellä loikalla vasten karibun vasenta lapaa. Saaliseläimen jalat eivät kestäneet kookkaan susialfan painoa, ja se kaatui kiljuen kyljelleen vasten kivistä maata. Sora, ruoho ja multa lensivät sen sorkkien alta metrien päähän juoksun saadessa äkillisen loppunsa. Ovela tuiskahti kuonolleen karibun toiselle puolelle. Se nousi saman tien ylös, kääntyi ja iski valkoisina välkehtivät hampaansa sätkivän karibun kurkkuun. Yhä edelleen, kuolemansa porteillakin, karibu pani vastaan. Se huiski jaloillaan ja heilutti päätään, mutta Ovela oli painava ja voimakas. Hampaat upposivat ihoon ja leikkasivat lihaa, ja vahvat leuat painoivat henkitorven runttuun. Lisäksi kovassa vauhdissa kaatuminen kivikkoisella alustalla oli varmasti aiheuttanut sekin vammoja maassa sätkivälle sorkkaeläimelle. Ainakin ruoho ja kivet sen alla olivat verisiä.

Ovela puristi leukojaan yhteen niin lujaa, kuin vain saattoi, ja piteli tassuillaan kiinni karibun turvasta sen yrittäessä heittää sutta kimpustaan. Sivulle sojottavat sorkat tavoittelivat kaikkea lähelle tulevaa. Yksi jalka heilui velttona; ilmeisesti luu oli mennyt poikki kaatumisen yhteydessä. Haavoittuneenakin elikko kuitenkin yritti, mutta sen hetken alkoivat lähetä loppuaan. Jahka Usva liittyisi avustamaan sen tappamisessa, sillä ei olisi enää mitään mahdollisuuksia. Elämän ja kuoleman päättymätön valssi oli jälleen aloitettu, ja tällä kertaa sudet olivat vieneet.

Vainu asteli hyvin hitaasti muiden perään. Sen rintakehään koski hyvin paljon ja pistohaavaan kirveli. Silti se aikoi jatkaa matkaa jääräpäisesti. Sen onneksi mikään ei ollut murtunut tai revähtänyt. Se oli vain saanut kovan sivusarvi iskun lihaksiinsa ja sen rintakehä oli tärähtänyt. Se aiheutti sille suunnatonta kipua. Vainu ei välittänyt Roihun avun annoista, vaikka olikin huomannut ne. Jossain metsän rajassa narttu huomasi karibun kaatuvan ja alkavan sätkimään suuren mytyn alla. Ovela narttu ajatteli ja lähti oikomaan hieman irvistellen muita kohden.

Roihu sai pian muut kiinni. Hän katsahti vielä taakseen, muttei nähnyt Vainua siellä. Narttu oli kuitenkin varma, että toinen seuraisi pian perässä, sillä tuskin hänelle oli mitään erikoista sattunut ja susi pystyi kuitenkin liikkumaan. Roihu ei juurikaan välittänyt Vainusta, mutta hän yritti tulla toisen kanssa toimeen, sillä kuuluivathan he samaan laumaan. Hän oli jäänyt varmistamaan, että toinen jatkoi matkaa ainoastaan siksi, että laumassa kuuluisi pitää yhtä ja hän oli ollut tilanteessa oikeastaan ainoa, jolla ei ollut enää varsinaista tehtävää metsästyksessä. Siihen ei siis liittynyt minkäänlaista huolta ystävästä.

Vähän matkan päästä kuului karibun säikähtänyt mylväisy. Roihu siirsi katseensa takaisin eteen päin ja jatkoi matkaa, kunnes näki tapahtumat paremmin. Hän jäi seisomaan paikoilleen ja katseli pää alhaalla karibun viimeistä ja turhaa kamppailua sitä vahvempia vastaan.

Usva oli varmistanut karibun viimeiset juoksumetrit suoraan suden suuhun. Betan onneksi, tämä oli valinnut karibun oikean puolen, eikä täten jäänyt kaatuvan sorkkaeläimen alle, kun Ovela hyökkäsi saaliseen kiinni. Se kaikki tapahtui niin nopeasti, että nuoret sudet eivät ehtineet kaikki edes reagoimaan. Usva ärähti nuoria pysymään loitolla niin kauan, kunnes heitä pyydettäisiin mahdollisesti apuun.

Kun Ovela oli saanut otteen karibusta, Usva iski omat hampaansa alemmas saaliseläimen kaulaa. Uros puristi minkä leukaperistään sai. Se kiepsautti kehonsa karibun lavan päällee ja yritti pitää painollaan eläintä paikoillaan. Karibu sinnitteli ja mylvi henki rohisten. Ajoittaista sätkintää lukuunottamatta, sorkkaeläimen viimeiset sekunnit olivat käsillä. Sen hengitys muuttui katkonaiseksi rohinaksi henkitorven rusentuessa Ovelan hampaissa. Usva tiesi, että nyt oli viimeisen silauksen aika. Se alkoi raastaa karibun kaulaa auki verta tirskuen poskikarvoille. Lämmintä verta tulvi maahan ja uroksen kitaan. Miten maukasta se olikaan! Tämä sai Usvan hullaantumaan, eikä hän enää malttanut, vaan alkoi murahdellen jauhamaan karibun tuoretta lihaa.

Nuoret sudet katselivat vierestä päät alhaalla riippuen ja huuliaan lipoen. Lousku jopa yritti päästä varastamaan jalasta pientä osaa ja kumarassa se kävi näykkimässä sorkkaa. Usva ei kuitenkaan kiinnittänyt siihen huomiota, ennen kuin Ovela alkaisi murisemaan varoittavasti. Korpit alkoivat raakkumaan puissa. Ne tiesivät, että kohta niilläkin olisi juhla-ateria tiedossa ja levittivät uutista kauemmas.

Ovela puristi minkä vain suinkin jaksoi, ja karibu sen alla alkoi hitaasti mutta varmasti antaa periksi. Kun Usva viimein kävi kiinni sen kaulaan ja repi sen auki, välähti viimeinen tuska karibun silmissä ennen kuin niiden säihke sammui. Ovela hölläsi otettaan ja irrotti lopulta otteensa. Hetken verran se tuijotti saalista edessään, ennen kuin Usvan ruokailun äänet ja tuoreen veren huumaava tuoksu ajoivat sen iskemään hampaansa lihaan. Se repi nahan auki ja tunki kuononsa syvälle sen alle, riistäen vielä aavistyksen sitkasta karibunlihaa kitaansa. Myöhäiskesällä laribut olivat jo paksuja ja rasvaisia, mutta silti tämä kevään ensimmäinen liha maistui aina suussa parhaalta.

Louskun yrittäessä varastaa lihaa Ovela paljasti hampaansa sille ja suolaisi huuliaan niskakarvat pystyssä: "Odota vuoroasi!"

Alfa ei ollut kovinkaan mahtaileva mitä normaaliin elämään tuli, mutta se odotti laumalaisiensa tajuavan paikkansa. Ensiateria kuului sille ja Usvalle. Usvan se antoi syödä samaan aikaan, ja vaikka beta olikin aloittanut ruiokailun ennen alfaa, ei tämä pannut tätä pahakseen. Ovela tiesi olevansa betan yläpuolella, ihan betankin mielestä. Tämä oli heidän yhteinen hetkensä, eikä Ovela halunnut pilata sitä turhalla ärinällä.

Varmakin saapui paikalle pian, ja pysähtyi jonnekin nuorien ja Roihun tienoille. Se lipoi huuliaan ja seisoi jäykkänä ja häntä korkealla. Se tiesi aikansa tulevan heti Usvan ja Ovelan jälkeen. Nuoret ja Vainukin söisivät samoihin aikoihin, mutta Varma aikoi silti pitää huolen siitä, että nuo pysyisivät omalla puolellaan ja tajuaisivat Varman paikan lauman naaraiden arvoasteikossa.

Ovela sai viimein syötyä. Se repi vielä mukaansa ison kimpaleen lihaa, ja vetäytyi sitten ruholta. Varma suorastaan syöksyi paikalle ja jäi tärisemään ruhon vierelle, odottaen kuumeisesti koska Usva lopettaisi ruokailun. Se murisi nuorille ja näykki niitä aina, kun ne olivat sen mielestä liian lähellä.

Varman mahtaillessa nuorille Ovela tarkkaili syödessään, olivatko kaikki laumasta saapuneet paikalle. Se oli kuulevinaan ulvahduksia useammasta kuin yhdestä kidasta, ja halusi varmistaa kaikkien olevan paikalla ja kunnossa.

Vainu saapui hieman kivuliaasti paikalle juuri, kun ovela siirtyi sivummalle. Vainu tiesi vuoronsa olevan Usvan jälkeen ja lipaisi huomaamattaan huuliaan. Sen oli nälkä, mutta paikkansa tietäen/olettaen se pysyi sivummalla odottamassa vuoroaan. Kipu lievittyi heti sen pysähtyessä aloilleen kauemmaksi muita. Tähänkin syynä Roihu ja Varma. Varman näykkimiset ja ärhentelyt eivät tuntuneet kovin mukavilta sattuessa omalle kohdalle, joten se ei edes yrittänyt sinne. Roihun luokse ei Vainu tahtonut mennä, mutta se aikoisi tavata tuon uudestaan. Sen mielipide oli muuttunut tuon odottamisen takia. Vainu oli yllättynyt asiasta ja tahtoi siten selvittää välinsä Roihun kanssa. Sen vain pitäisi saada kahden keskinen hetki sen tekemiseen.

Hiljaa Roihu seisoi paikoillaan ja katseli tarkkaan, mitä karibun ympärillä tapahtui. Hän nuoleskeli huuliaan vähän väliä ja tuntui mahdottomalta vain odottaa samalla kun muut herkuttelivat. Roihu kuitenkin tiesi, että hänen vuoronsa olisi vasta viimeisten joukossa ja ruokahaluaan hilliten narttu seisoi pää edelleen alhaalla aistit valppaina. Mikäli hän olisi aikaisemmin voittanut Vainun omegakiistassa ja jättänyt toisen lauman arvojärjestyksen alimmaiseksi, saisi nälästä huutava vatsa nopeammin täytettä. Tämä taisikin olla ainoa kerta kun narttu oli itselleen vihainen antaessaan toiselle suhteellisen helpon voiton.

Roihu huomasi Vainun tulon, mutta nartun olemus ei muuttunut ollenkaan. Hän vain vilkaisi toista ja jäi jälleen odottamaan, että Usva siirtyisi ensin pois, jonka jälkeen olisi Varman, nuorten, Vainun ja lopulta hänen vuoronsa.

Usva hotki sitkeää lihaa ja lämmin veri tipahteli solkenaan kuonosta, jonka valkea karva oli värjäytynyt verenpunaiseksi. Kun beta huomasi Ovelan jättävän karibun raadon lihakimpaleen kanssa, se teki samoin. Uros repäisi liharyppään kuolleen karibun vatsasta ja lähti alfan perään raahaten jälkipalaa. Valkeaturkkinen oli kyllä jo melko kylläinen, mutta tahtoi silti syödä vielä rauhassa, ehkä jopa kiikuttaa osan pesämaille.

Korpit huusivat puissa. Ne odottivat pääsevänsä haaska-aterialle. Muutama uhkarohkea korppi lensi koittamaan onneaan karibun ruholle, mutta sai melko äkkipikaisen lähdön ärhäköiden murahduksien ja hampaiden kyydityksenä.

Usva asettui Ovelan lähelle maahan makaamaan, liha etutassujen välissä. Uros lipoi hivenen kuivunutta verta huuliltaan ja etutassuistaan. Sitten se haukotteli oikein makoisasti ja katsahti Ovelaan. Ensimmäinen karibun kaato oli suoritettu hyvin, ainakin Usvan mielestä. Suurimmilta vahingoilta oltiin vältytty ja saalin lojui nälkäisten suiden alla.

Ovela oli saanut viimeisteltyä lihapalansa pian. Sekin laskeutui makuulle läähättämään ja nuoleskeli verta tassuistaan ja suupielistään. Kaato oli onnistunut ja lauma oli ruokittu, taas vähän aikaa. Muutaman päivän päästä sama tulisi toistaa. Nyt kun karibuja viimein oli taas, ei tarvinnut nähdä nälkää eikä miettiä, mistä löytäisi kylliksi ruokaa jokaisen ruokkimiseksi. Saattoi vain metsästää, syödä, lihoa ja nukkua. Moinen elämä sopi Ovelalle oikein hyvin. Kesäisin se nautti kaikista eniten alfana olemisesta. Tällaisina hetkinä se oli vähän aikaa vapaa vastuusta. Jokainen piti huolen omasta ruokailustaan ja omasta ravinnonsaannistaan, ja Ovela saattoi vain maata ja puhdistaa tuoretta verta turkistaan kuin kuka tahansa.

"Jahti onnistui hyvin. Olen tyytyväinen uusiin laumalaisiimme. On helpompi ajaa karibua, kun meitä on näin monta." Ovela totesi Usvalle ja höristeli korviaan sen suuntaan. "Muista se liha, jonka lupasit Vaitille. Nartut osaavat olla vaativaisia tällaisten asioiden suhteen." vanha alfa muistutti. Ei ollut millään tasolla sopivaa, että lauman kantava narttu jäisi ilman ruokaa ensimmäisen kaadon päivänä. Tulevien pentujen hyvinvointi oli laumalle nyt tärkeintä maailmassa. Niin tärkeää se ei kuitenkaan ollut, että raadolle päässeet sudet olisivat enää hetken päästä luovuttaneet siitä palaakaan ilman ärinöitä. Alempikin susi puolusti kiivaasti ruokaansa vuoronsa tultua, eikä ylempien sopinut enää tulla kuokkimaan uusien makupalojen toivossa.

Aurinko paistoi ja ilma oli lämmin. Tämä päivä oli kaikin puolin täydellinen.

[ Vainu siis sanoi pulinoissa, että hänen yli saa nyt hypätä. Hyppään nyt jo siihen hetkeen, että Roihukin on päässyt syömään, että homma vähän etenisi. ]

Viimein pitkältä tuntuneen ajan jälkeen oli Roihun vuoro. Huuliaan lipoen narttu syöksähti ruhon luo ja napsi suuhunsa lihaa nopeasti. Hän tiesi, että muut eivät tulisi täyttämään omaa mahaansa nyt kun hän oli siinä, vaan he antaisivat nartunkin ruokailla rauhassa. Pitkä odotus ja huutava nälkä saivat nartun kuitenkin melkein ahmimaan lihaa.
Kun suurin nälkä oli voitettu, repäisi Roihu mehevän lihapalan mukaansa ja siirtyi sivummalle syömään sitä. Hän ei kiinnittänyt mitään huomiota muihin, ympärillä oleviin susiin, vaan keskittyi vain ja ainoastaan etutassujen välissä olevaan lihapalaseen.

Syötyään palan pois Roihu nuoleskeli huuliaan ja tassujaan yrittäen pestä verta pois. Saalistuksen jännityksen ja ruoan aiheuttama raukeus kuitenkin painoi päälle ja levollisesti Roihu laski päänsä etutassujen väliin tarkkaillen nyt muitakin susia silmät melkein ummessa.