Tähtitaivaan alla - loppunut

// Trisha kera Katalan paikalle. (: //

Aurinko oli jo laskenut, viimeisetkin heikot säteet hiipuneet näkymättömiin. Kuu oli kohoamassa taivaalle, tähdet tuikkivat omaa valoaan maan pinnalle. Kalpea valo sai ympäristön näyttämään erilaiselta kuin puhdas päivänvalo. Vaan suden silmille sillä ei niin suurta merkitystä ollut, sillä tuo petoeläinten aatelia edustava elollinen näki pimeässäkin.
Kumpareita ja kallioita, korkeita puita ja tiheitä pusikoita, loistavia piilopaikkoja oli ympäristö täynnä. Vaan piiloa ei Kaataja etsinyt. Uros jolkotteli rauhallisesti eteenpäin, kuono lähellä maan pintaa. Susi jäljesti. Tummanharmaa uros oli etsimässä saalista, jotakin mitä voisi kaataa. Jos vaikka peuran löytäisi, siitä riittäisi monellekin sudelle. Tosin jos peuralauman löytäisi, olisi pyydettävä apua. Ei Kaataja liian itsevarma ollut, eikä suotta lähtisi terveydellään leikkimään. Paraskin saalistaja voisi loukkaantua, jos varomattomaksi alkaisi.
Vielä ei tosin peuroista ollut mitään kuulunut. No jaa, olihan tässä koko yö aikaa. Mihinkään kun ei Kaatajalla varsinaisesti kiire ollut. Suden askel oli pitkä ja matkaa voittava, kun hukka loikki kumpareen loivaa rinnettä ylös. Kenties tuuli kuljettaisi peuralauman tuoksua mukanaan. Aina voi toivoa.

Kaataja kiipesi kumpareen päälle, pysähtyen seisomaan ja katselemaan ympärillään kumpuilevaa maisemaa. Kukkula, jonka päälle susi oli noussut, oli suhteellisen korkea, ympärillä oli paljon matalampia, liki huomaamattomia kumpuja. Tämän päältä näki suuret ikihongat kurkottelemassa taivasta kohti. Susi kohotti kuononsa korkealle ilmaan, haistellen. Vaan peurojen hajua ei mustaan kirsuun kantautunut. Uros kävi makuulleen maahan, laskien päänsä etujalkojensa päälle. Hetki lepoa, pieni mietintäpalaveri, ja uudelleen etsimään tuoreita jälkiä. Muutamiin päivän pari vanhoihin jälkiin susi olikin törmännyt, mikä kertoi peurojen yhä alueella liikuskelevan. Vaan laumaa ei hukka ollut haistanut, eikä edes yksittäistä peuraa huomannut. No, vielä olisi aikaa etsiä. Uros tiesi, että oli suhteellisen huomattavalla paikalla, sillä kevyt, öinen tuulenvire kuljetti suden tuoksua eteenpäin, ja tarkkasilmäinen näkisi tumman hahmon kukkulan päällä, jos katselemaan jäisi. Kaataja ei kumminkaan siitä välittänyt, olihan tuo laumansa alueella, rajojen sisällä ja siten edes jonkinmoisessa turvassa.

Hetken uros mietti, josko ulvoisi kutsunsa ilmoille, mutta luopui ajatuksesta. Ensin Kaataja etsisi peuralauman, ja sitten kutsuisi laumansa paikalle. Parempi niin päin, ei tarvitsisi turhaan juoksuttaa muita susia ympäriinsä. Ja mikä tälläisena yönä oli liikkua, ilma oli sopivan viileä ja sää mukava. Tähdetkin näkyivät kirkkaina valopisteinä mustalla, samettisella taivaalla.

// Harvinaisen tökkivä aloitus, mutta olkoot. Ehkäpä se tekstin laatu tässä pelin myötä paranee. //

Katala ei ollut vieläkään ihan varma, mikä oli sen paikka laumassaan.

Se ei ollut beta, mutta se ei ollut tavallinen laumalainenkaan. Mikä se oli? Jonkinlainen vara-beta, vaiko jaetulla sijalla toisen betan kanssa? Katalan ei ollut tarvinnut koskaan elää tällaisessa epävarmuudessa. Viiman laumassa se oli ollut varma omasta asemastaan. Se oli edennut omegan paikalta betaksi ja sen jälkeen se oli ollut beta. Kokonaisen kolme vuotta se oli ollut alfan luotettu suuressa laumassa. Se oli nähnyt lauman loiston ja se oli ollut todistamassa sen kaatumista. Muisto siitä ja menetetystä perheestä kirveli yhä suden mielessä. Haukan laumasta se oli löytänyt turvan, muttei vielä sitä, mitä jokainen susi tosissaan kaipasi.

Uros kohotti kuononsa tassujensa päältä, kun tuuli toi sen kirsuun uuden hajun. Hetken nuuskittuaan susi nousi seisomaan ja sen häntä kohosi hitaasti ylös. Tätä tuoksua Katala ei tuntenut. Se oli silloin tällöin kyllä törmännyt siihen ja oppinut, että se taisi kuulua Kaatajalle. Kaatajaa se vain ei ollut koskaan tavannut.

Ehkä uroksien pitäisi tavata. Haukka oli kaavaillut Katalasta osallista Kaatajan metsästysryhmään. Kuinkakohan se onnistuisi, jos Katala olisi Kaatajan yläpuolella arvossa?

Uros antoi katseensa kiertää ympäröivässä luonnossa. Juuri, kun se oli varma, ettei löytäisi mitään tällä tavoin, sen silmiin sattui kauempana sijaitseva kukkula. Kukkulan laella tummaa taivasta vasten se oli erottavinaan kookkaan suden hahmon. Kaataja lieni siis fyysisesti voimakkaampi, kuin Katala. Se tosin ei vaatinut hirveästi; Katala oli aina ollut urokseksi poikkeuksellisen ohutturkkinen ja hintelä.

Hetken mietittyään Katala päätti kutsua Kaatajaa. Se kohotti kuononsa vasten taivasta ja ulvahti matalan, lyhyen kutsun. Varmuuden vuoksi susi vielä toisti kutsunsa, jotta Kaataja pääsisi varmasti selville sen olinpaikasta. Sen jälkeen se vain odotti.

Kaataja nousi jaloilleen, venytellen ja lopuksi itseään ravistaen. Uros haisteli ilmaa, katsellen ja kuunnelen, etsien ja odottaen. Suden valppaasti pystyssä olevat korvat tavoittivat piankin Katalan kutsun. Kaataja kääntyi epävarmana, kuunnellen vieläkin tarkemmin. Oliko mielikuvitus tehnyt tepposet, vai kutsuiko joku susi todellakin Kaatajaa?
Kyllä, nyt se kuului uudelleen, ja koska uros oli varautunut kuulemaan ulvontaa, tuo paikansi nopeasti suunnan, josta ääni kuului. Lähistöllä oli joku, joka kaipasi Kaatajaa luokseen. Uros ulvahti matalalla, voimakkaalla äänellään lyhyen vastauksen, ennen kuin suuntasi Katalaa kohti.

Susi lähti jolkottelemaan rinnettä alas, askel matalana ja matkaa voittavana, pitkänä ja hiukkasen kömpelönä. Massiivinen susi haisteli ilmaa, kuunteli ja etsi, jolkotellen samalla suuntaan, josta oli alunperin ulvonnan kuullut. Kaataja näkikin pian Katalan odottelemassa.
"Tervehdys. Taidat olla Katala?", uros lausahti tervehdyksensä ilmoille. Ääni oli matala ja voimakas, mutta hivenen kysyvä, sillä täysin varma ei Kaataja ollut, että edessä oleva susi todellakin oli Katala. Toisaalta, susiuros muisti yhä Savun kuvauksen Katalasta - ja edessä oleva uros vastasi kuvausta hyvin. Vaan parempi vara kuin vahinko.

Kaataja ei nähnyt mitään tarvetta isotella Katalalle, varsinkaan kun ei edes ollut varma toisen asemasta. Mitä nyt suurikokoinen susi seisoi tasapainoisesti kaikilla jaloillaan, ryhti hyvänä ja häntä selän jatkeena, kevyesti puolelta toiselle heiluen. Uros katseli Katalaa, odottaen ja miettien.
Vaan mikä tärkeintä, susi ei antanut muilta kuulemiensa tietojen nousta esteeksi. Kaataja oli jo aikoja sitten päättänyt, että tutustuisi Katalaan, sen sijaan että kuuntelisi muiden juttuja. Susi ei ollut tyhmä, se ei aikonut toistaa samaa kuviota kuin Haukan kohdalla. Kaataja halusi tutustua Katalaan, ei luottaa siihen, miten muut olivat uroksen toimet tulkinneet. Jollakin tavalla uros halusi myös kapinoida muiden tekoja vastaan - tai ainakin tehdä asiat omien päätöstensä mukaan, eikä Kaataja aikonut suhtautua nuivasti Katalaan, kuten Haukan puheiden mukaan muu lauma oli tehnyt. Ainakaan ennenkö Katala siihen aihetta antaisi. Toisaalta jo yksi silmäys tästä sudesta kertoi Kaatajalle, että Katala tarkalleen tiesi, mihin pystyi, eikä enempää edes tavoitellut. Betana Katala oli ollut, varmasti hyvä sellainen, ja betaksi Katala edelleen halusi. Uros ei vastustanut tätä, muttei ainakaan vielä tukenutkaan. Olihan Turre yhä beta ja se, johon Kaataja luotti. Katalaa kun ei susiuros vielä tuntenut.

Katala seurasi katseellaan Kaatajaa. Susi oli iso, ehkä askellukseltaan vähäsen kömpelö ja Katala mietti, mahtoiko se näkyä saalistustaidoissa. Tuskinpa, jos Haukka kerran oli luottanut saalistuksen johtamisen uroksen harteille. Katala odotti vähän varuillaan vastaanottoa, ja yllättyi positiivisesti, kun Kaataja tervehti sitä häntä heiluen ja asiallisesti. Katala antoi omankin häntänsä heilahtaa, mutta nosti sen selävysi Kaatajan häntää korkeammalle. Jos Kaataja hyväksyisi atalan paikan korkeammalla arvossa, Katalan ei tarvitsisi tehdä mahtailusta suurempaa numeroa. Ennen se olisi varmaankin tehnyt, mutta aika ja oman lauman menettäminen olivat saaneet kukkoilevan uroksen malttamaan mieltään. Ehkei ollut aina parasta käyttäytyä niin dominoivasti, jollei sille ollut tarvetta.

"Kyllä, minä olen. Sinä lienet Kaataja? Haukka on kertonut sinusta", Katala kysyi ja odotti Kaatajan tekevän aloitteen nuuhkimisessa. Sehän oli alemman tehtävä. Varmuuden vuoksi Katala huiskutti häntää vähän selvemmin, vaikka seisoikin jäykästi. Se ei ollut usein käyttänyt tällaisia eleitä ja oli vähän epävarma siitä, miten selkeästi piti esittää ystävällistä tullakseen ymmärretyksi.

Kaataja katsoi Katalaa tutkivasti, mutta ystävällisesti. Häntä heilui selän jatkeena, puolelta toiselle rauhallista vauhtia. Suden katse oli ystävällinen ja hiukkasen utelias, sillä uros halusi tietää tästä beta-ehdokkaasta enemmän. Susi myös kiinnitti huomion siihen, miten Katala vastasi tervehdykseen. Häntä heilahti, mutta nousi korkeammalle. Kaataja vastasi toisen mahtailuun päinvaistoin - susi laski häntäänsä hiukan alemmas, kertoen selvästi, että hyväksyi Katalan ylemmäkseen. Katalassa vain oli sellaista varmuutta, joka kertoi, ettei Katala turhan takia ollut ollut beta. Susi oli varmasti loistava betana, eikä Kaatajalla ollut mitään tarvetta yrittää olla Katalaa ylempi. Sitä paitsi, Kaataja nautti enemmän, jos oli se, jota käskettiin - mutta toki uros vaati kunnioitusta, omegaksi ei Kaatajasta olisi - eikä se, joka kulki mahtaillen ja komensi muita.
"Oikeassa olet, minä olen Kaataja. Haukka on kertonut myös sinusta, samoin Turre", Kaataja vastasi toisen esittäytymiseen. Uros oli rento ja ystävällinen, häntä heilui puolelta toiselle. Katalan ystävällisyyteen viittaavat eleet olivat urokselle mukava yllätys, sillä Kaataja osasi moista arvostaa. Varsinkin, kun ystävällisyyttä osoitettiin Katalan taholta.

Uros heilutti häntäänsä, ja astahti edemmäs, kurottaen kaulaansa pidemmälle, kohti Katalaa. Susi nuuhki toisen uroksen hajua, painaen sen pienimmätkin vivahteet mieleensä. Olisi tärkeää tunnistaa toinen pelkän hajun perusteellakin. Susi nuuhki hetken, ennen kuin astahti taaemmas, alkuperäiselle paikalleen. Kaatajan häntä heilui puolelta toiselle, kun susi tarkkaili laumatoveriaan.

Katala rentoutui vähän, kun Kaataja hyväksyi mukisematta sen ylemmäkseen. Uros sanoi kuulleensa siitä sekä Haukalta että Turrelta ja Katala luimisti vähäsen korviaan; toivottavasti pelkkää hyvää. Kaatajan kurottuessa nuuhkimaan Katalakin nuuhki takaisin ja painoi mieleensä uuden tuttavuutensa tuoksun. Se piti tästä Kaatajasta. Susi tuntui oikein mukavalta ja suopealta ja Katala osasi arvostaa susia, jotka laittoivat sujuvuuden henkilökohtaisen kunnian etsimisen edelle. Ehkä se arvosti sitä piirrettä siksi, ettei itse oikein osannut tyytyä laumalaisen paikkaan.

"Haukka sanoi, että sinä johdat metsästysryhmää", Katalan totesi sitten kun Kaataja oli vetäytynyt aloilleen ja istahti maahan. Se tarkkaili kookkaampaa urosta korvat höröllänsä. "Haukka ehdotti, että keskustelisin kanssasi ryhmääsi liittymisestä. Olen itse vetänyt metsästysryhmää edellisessä laumassani kauan", Katala selitti ja sen silmissä häivähti suru. Ennen kuin menetti laumansa ei voinut ymmärtää, miten paljon se sattui. "Sinä saat ohjata ryhmää vapaasti, koska tunnet maaston minua paremmin. Tai antaa ohjeita minulle, mikäli haluat niin päin."

Kaataja istahti myös alas, katsellen Katalaa valppaasti ja uteliaasti. Uros oli saanut toisesta ihan erilaisen käsityksen, kuin mitä eritoten Turren puheista olisi voinut päätellä. Susi oli tyytyväinen, ettei ollut päästänyt ennakkoluuloja valloilleen, vaan lähestynyt mieli tyhjänä. Ainakin Kaataja olisi yrittänyt parhaansa mukaan auttaa Katalaa sopeutumaan laumaan, sen sijaan että asettuisi saman tien muun lauman ajatusten taakse.
"Kyllä, niin johdan", uros sanoi matalalla mutta ystävällisellä äänellään. Suden katse tarkkaili toista, ei arvioivasti vaan uteliaasti, sillä Kaataja halusi kovin tutustua tähän suteen. Ja jos Katala kerran betaksi aikoi, niin pitäisihän sitä betaan pystyä luottamaan.
"Olen varma, että kokeneena saalistajana pärjäät ilman ohjeitani vallan loistavasti. Joten emmeköhän tule toimeen, minä en komenna sinua ja sinä teet parhaasi lauman hyvinvoinnin eteen", uros sanoi ystävällisenä, lopun liki huvittuneena. Tokihan Katala tekisi parhaansa lauman eteen, se oli selvä. Sehän oli jokaisen suden oikeus ja velvollisuus laumassa. Susi istui tyytyväisenä paikallaan. Se ei nähnyt moisessa järjestelyssä ongelmaa. Olihan Kaataja metsästänyt synnyinlaumassaankin porukassa, jossa alfa oli mukana. Vaan saalistusreissuilla vastuu oli Kaatajalla, ja alfa vain toimi kuten laumalle oli parhaaksi. Ja siten uroksen ei ollut kertaakaan tarve komentaa tai ohjata alfaansa.

"Kuulin... ettet saanut lämmintä vastaanottoa laumalta", Kaataja aloitti varovasti. Susi tarkkaili Katalan reaktioita, sillä ei halunnut tahallaan satuttaa tai kiusata toista. Vaan susi halusi esittää pahoittelunsa lauman - ja itsensä - puolesta, sillä koki sen velvollisuudekseen. Ei ollut oikein, että lauma suhtautui nuivasti tähän varsin mukavalta ja taitavalta vaikuttavaan suteen.
"Olen pahoillani. Et ansainnut sellaista kohtelua", susi vielä jatkoi, katsoen reilusti ohi Katalasta. Kaataja ei pienimmälläkään eleellä halunnut vaikuttaa uhkaavalta, vaan sen sijaan susi painui hiukan kumarampaan istuessaan, ja katseli sivummalle.

Kaatajakin istahti alas ja tilanteesta tuli rennompi. Hukat tuijottelivat toisiaan ja Katala pani tyytyväisenä merkille, ettei sen tuijotus ainakaan vielä saanut Kaatajaa säikähtämään. Katalalla kun oli tapana tuijottaa ja moni katsoi sen olevan merkki uhasta. Katala vain halusi pitää silmänsä siinä, mihin sen mielenkiintokin kohdistui. Kaataja vahvisti sitten olevansa metsästysryhmän johtaja, mutta kieltäytyi käskyttämästä. Ne tulisivat toimeen; Katala tekisi parhaansa ja Kaataja ei komentelisi. Se sopi Katalalle oikein hyvin. Toivottavasti se toimisi käytännössä yhtä hyvin kuin näin sovittuna.

Sitten puheenaihe vaihtui. Kaataja painui vähän kumaraan istuessaan ja siirsi katseensa sivuun Katalasta. Uros sanoi kuulleensa, ettei Katala ollut saanut oikein hyvää vastaanottoa. Ruskea susi jännittyi vähäsen. Eihän se ollut saanut, mutta oli toivonut ettei Kaataja antaisi sen häiritä. Hetken se pelkäsi, että Kaataja alkaisi tivata syitä sille tai vastaavaa, mutta eihän vieras uros sellaista tehnyt. Sen sijaan Kaataja pahoitteli lauman käytöstä ja sanoi, ettei Katala ollut ansainnut sellaista osakseen.

Mikäli Katala oli jo valmiiksi saanut hyvän kuvan Kaatajasta, niin nyt se kuva parani vielä entisestään. Uros rentoutui taas ja huiskautti häntäänsä melkein lempeästi: "En saanutkaan. Mutta sinä otit minut hyvin vastaan ja olen siitä kiitollinen. Minä odotin, että sinä olisin suhtautunut kielteisesti sen perusteella, mitä laumasi ajatteli."

Kaataja ei pahemmin toisen tuijottelusta välittänyt, sillä miksi se olisi suurta sutta häirinnyt. Katala ei muutoin vaikuttanut uhkaavalta, joten eihän nyt pelkkä tuijottelu tekisi sudesta uhkaavaa. Ainakaan Katalan tapauksessa.
Uros huomasi, miten Katala reagoi hukan sanoihin. Toinen jännittyi ja näytti jopa varautuneelta, vaan piankos Katala jo rentoutui - ja kehui urosta! Susi kohotti katseensa Katalaan, tavoitellen katsekontaktia. Uros heilautti häntäänsä iloisena.
"Tein vain kuten näin oikeaksi", susi sanoi, viitaten sanomisillaan siihen, miten oli toiminut. Kaataja oli nähnyt oikeaksi lähestyä ennakkoluulottomana ja tutustua täysin itsenäisesti Katalaan - ja sen jälkeen muodostaa käsitys siitä, millainen susi toinen oli. Hyvä, jos tämä päätös oli Katalan mieleen, se oli vähintä, mitä Kaataja saattoi lauman nuivan suhtautumisen jälkeen tehdä.
"Jos olisin muiden puheita uskonut, niin tämäkin tilanne olisi toisenlainen. Vaan näin paremmaksi lähestyä ilman ennakkoluuloja, joita Tur... lauman keskuudessa on", susi sanoi, kuin selittääkseen edellistä lausettaan. Viime hetkellä uros muutti sanomistaan sen verran, ettei suoraan sanonut Turren syöttävän näitä ennakkoluuloja. Vaikka varmasti Katala sen jo tiesikin.
Katalan kanssa oli helppo ja mukava jutella, sen Kaataja huomasi saman tien. Toisen varmuus herätti luottamusta, sillä vahva susi voi aina suojella heikompaa. Ja on helpompi luottaa itsevarmaan suteen, kuin sellaiseen, joka pelosta vapisten vakuuttaa pystyvänsä suojelemaan sinua.

Katala vaikutti varsin loistavalta tuttavuudelta. Ystävälliseltä, asialliselta ja luotettavalta, voimakkaalta sudelta, joka ei pelkäisi ajaa lauman etua epätoivoiseltakin näyttävässä tilanteessa. Kaataja yksinkertaisesti huomasi kunnioittavansa ja arvostavansa Katalaa suuresti. Katala oli... Katala.

Kaataja taisi olla mielissään kehusta ja vakuutti toimineensa, kuten parhaaksi näki. Jos se olisi uskonut lauman sanoja, tilanne olisi voinut olla toinen. Katala huomasi, että Kaataja meinasi puhua Turresta, mutta muutti sanansa viime hetkellä. Niin. Turre taisi olla sitä vastaan kaikista eniten ja siksi Katala pelkäsi muidenkin tuntemattomiksi jääneiden olevan. Betan käytös vaikutti laumalaisiin, aivan kuten alfankin käytös. Jos oli vihoissa korkea-arvoisten kanssa, oli nopeasti kuonot vastakkain koko lauman kanssa. Se oli lauman vahvuus; yhtenäisyys ja luottamus. Harmi vain, että joskus se vahvuus kääntyi joitakin laumalaisia vastaan.

"Sinä olet sitten viisas susi, kun teit oman pääsi mukaan", Katala totesi ja nousi seisomaan. Se pudisteli turkkiaan ja jäi sitten katsomaan Kaatajaa häntä puolelta toiselle heiluen ja itsevarmasti ja tukevasti seisoen. "Näytä minulle reviiriä. Olen kiertänyt täällä veljeni ja poikani kanssa, mutten ole mennyt kauhean kauaksi pesäkoloista. Lähinnä joen rantaa pitkin pohjoiseen ja takaisin."

Katala kehui Kaatajaa toistamiseen. Suuri susi melkein hämmentyi mokomasta, yleensä kun ei urosta näin kovin kehuttu. Vaan mukavaltahan se tuntui, pakko se oli myöntää. Katalan noustessa seisomaan, Kaatajakin nousi. Susi kuunteli toista kunnioittavasti, heilutellen häntäänsä ystävällisenä ja iloisena. Nopeasti Kaataja mietti, oliko kuullut mitään Katalan pojasta tai veljestä. Eipä ollut, molemmat olivat tuntemattomia laumalaisia. No, ehkäpä heihinkin ehtisi vielä tutustua kaikessa rauhassa. Olisihan tässä aikaa vaikka kuinka paljon, samaan laumaan kun kuuluttiin ja niin edespäin.

Uros lähti kävelemään pitkällä askelluksellaan, vilkaisten, tulisiko Katala rinnalle. Mikäli toinenkin lähtisi liikkeelle, Kaataja jatkaisi matkaansa, muussa tapauksessa pysähtyisi odottamaan.
"En ehkä ole paras sanomaan tätä, mutta väittäisin reviiriämme varsin hyväksi, ellen jopa loistavaksi. Vaikea kumminkin arvioida, kun ei ole kuin laumattomien alueet joihin verrata. Mutta riistaa täältä ainakin löytyy, peurat ja kauriit vaeltavat tällä alueella. Joki ja siten vesi on lähellä, joesta saa kalaakin. Pesäkolot ovat suojaisat. Varsin mukavaksi alueeksi väittäisin", Kaataja puhui, tiivistäen lyhyeen tietonsa reviirin alueista. Varmasti monet asioista olisivat Katalalle tuttuja, mutta uros nyt ei alkanut sen enempää lyhentelemään sanomisiaan. Ei se kertaus pahasta voisi olla.
"Mitä nopeammin syrjäytät Turren, sitä parempi laumalle. Minä ainakin tuen sinua", Kaataja sanoi yllättäen, pienen tauon jälkeen. Susi halusi sanoa ajatuksensa julki toisen kuultavaksi. Uros toki arvosti betaansa, kunnioitti Turrea ja luotti tuohon, mutta vastentahtoisesti Kaataja oli huomannut, ettei Turre ollut enää voimissaan. Talvi oli saapumassa, ja beta oli heikossa kunnossa. Ja töykeä potentiaaliselle, uudelle laumalaiselle. Turren ote oli lipsumassa, ja jollei järjestystä pian löytyisi, lauma repeäisi sisältä rikki. Osa kannattaisi Turrea, osa Katalaa ja osa ei ottaisi kantaa. Talvi tulisi, ja sisäisten ristiriitojen kimpussa taisteleva lauma ei selviäisi talvesta. Sudet riutuisivat, menettäisivät reviirinsä ja siten viimeisenkin mahdollisuuden saaliiseen. Ei hyvä.

Kaataja oli Katalan puolella, toinen oli lyhyessä ajassa onnistunut vakuuttamaan suuren suden taidoistaan. Katala ei ehkä ollut niin tuttavallinen ja ystävällinen kuin Turre oli muille susille, mutta Katala oli betana parempi. Ne hommat Katala tunsi ja betaksi Katala halusi. Mitään henkilökohtaista ei Kaatajalla Turrea vastaan ollut - kyse oli lauman hyvinvoinnista. Mitä vahvempi beta, sitä vahvempi lauma. Mitä vahvempi lauma sitä paremmat mahdollisuudet selviämiseen ja hyvään elämään.

Kaataja suostui oppaaksi ja Katala jolkotti suuren suden rinnalle, juosten siinä häntä pystyssä ja korvat uteliaasti höröllään. Se kuunteli Kaatajan selostusta reviiristä ja painoi mieleensä seudun tuoksut ja maamerkit. Kaataja selitti että riistaa löytyi hyvin ja pesäkolot olivat suojassa. Katalakin oli melko varma, että tämä paikka oli talvella suojaisampi kuin Viiman reviiri. Se voisi kyllä oppia nauttimaan olostaan täällä, ehkä jopa siinä määrin ettei olisi tarvetta palata koskaan takaisin Viiman entisille alueille. Ehkä tämä oli sittenkin Katalan paikka ja tämä uusi lauma sen uusi perhe. Mennyt oli mennyttä. Kyllä se kaipasi vanhoja laumalaisiaan, Viimaa ja Lumosta sekä Nuuskua etenkin, mutta sen kanssa oppisi varmasti elämään.

Katala häkeltyi, kun puhe vaihtui reviiristä äkkiä betan paikkaan. Ruskea susi kääntyi katsomaan Kaatajaa uroksen sanoessa, että mitä nopeammin Katala syrjäyttäisi Turren, sitä parempi. se oli tainnut tehdä vaikutuksen Kaatajaan. Valehdellut uros ei ainakaan, sen Katala saattoi sanoa tietävänsä melko varmaksi. Kaataja ei tuntunut sudelta, joka valehteli.

"Katsotaan, miten kauan siihen menee", Katala sanoi ja katseli taas eteenpäin. "Toivottavasti muutkin laumalaiset luottavat minuun lopulta. Vielä en niin usko. Monilla on tapana suhtautua minuun vähän kalseasti. Ehkä se johtuu nimestä", Katala mietti.

Kaataja katsoi Katalaa ystävällisenä ja luottavaisena. Toinen oli itsevarma, mutta hyvällä tavalla. Katalasta tiesi heti, ettei uros turhaan käyttäytynyt itsevarmasti, vaan uros oikeasti tiesi, mitä teki, miksi ja milloin.
"Voi olla, että nimi vaikuttaa asiaan. Yhtä hyvin kyse voi olla siitä, että olet vahva susi. Muut kokevat sinut uhaksi itselleen. Tai ehkä siitä, ettet... ole sitä ystävällisintä ja tuttavallisinta tyyppiä. Tai sellaisen vaikutuksen ainakin sain", Kaataja puhui. Niin, ei tuo Katalaa pitänyt ilkeänä tai kierona, tai vihamielisenä, ehei. Toinen ei vain osoittanut jatkuvasti ystävällisyyttään, kuten jotkut toiset tekivät. Katala ja Turre olivat toistensa vastakohtia monessakin asiassa, ja Kaataja kyllä ymmärsi, miksi lauma oli ollut Katalaa kohtaan kalsea. Helpompi sitä oli nojata vanhaan ja tuttuun kuin heittäytyä uuden ja tuntemattoman käsiin. Vaan muutoksia tapahtui, niitä oli tapahduttava, ja asioihin oli sopeuduttava. Sopeutuminen oli elinehto.
"Kyllä lauma vielä ymmärtää, mikä sille on parhaaksi. Luottamuksen hankkimiseen voi mennä aikaa, mutta pienestä on aloitettava. Alfa luottaa sinuun. Minä luotan sinuun. Veljesi luottaa sinuun, ja poikasi luottaa sinuun. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle", Kaataja sanoi vielä, katsellen Katalaa. Uros piti Katalasta, toinen oli varsin mukava susi. Erilainen kuin muut. Kenties siksi suhtautuminen oli ollut niin kalsea. Erilaisuus oli rikkaus, mutta silti harva arvosti erilaisuutta. Kaataja arvosti sitä. Olihan susi itsekin erilainen, ainakin ulkomuodoltaan. Katala oli erilainen, muttei se tehnyt toisesta huonompaa. Päinvastoin.

Kaataja mietti, että se saattoi johtua nimestä, mutta myös luonteesta. Vähän epäröiden uros totesi, ettei Katala ollut varsinaisesti se kaikista ystävällisin susi. Katala tiesi sen itsekin eikä ottanut asiaa loukkauksena. Se ei katsonut tehtäväkseen olla yhtä hymyä, kunhan se toimi lauman parhaaksi eikä kohdellut ketään ansaitsemattoman töykeästi. Kaataja jatkoi sitten, että luottamuksen saavuttamiseen voisi mennä aikaa. Hänellä oli kuitenkin kannattajia ja alfakin luotti häneen, joten mahdollisuudet olivat hyvät. Katala pörhisti turkkiaan hyvillään ja vilkaisi Kaatajaan ystävällisesti.

"Minä olen hyvilläni siitä, että tuet minua", se sanoi ja jatkoi sitten heti perään: "Sinun pitäisi tutustua minun veljeeni ja poikaani. Veljeni pitää sinusta varmasti. Hän on iso ja tyhmä ja ystävällinen", Katala sanoi, mutta aavistuksen töykeistä sanoista huolimatta äänessä oli lämpöä. Katala piti veljestään kovasti, vaikka tiesikin ettei susi ollut varsinaisesti kaikista välkyin tapaus. "Minä tapasin hänet uudelleen vasta kesällä. Samana päivänä, kun menetin laumani. Me olimme erossa melkein kaksi kesää."

Kaataja heilautti häntäänsä tyytyväisenä ja entistä iloisempana, kun Katala sanoi olevansa hyvillään tuesta. Uros kuunteli tarkkaavaisena Katalaa, joka puhui veljeen ja poikaan tutustumisesta. Se olisi varmasti hyvä idea. Katalan sanat veljestään saivat uroksen huvittuneeksi. Vaikka ruskean uroksen sanat olivat töykeät, liki ilkeät, Kaataja huomasi lämmön suden äänessä. Katala välitti veljestään, tuon puutteista huolimatta. Ja kaikillahan oli puutteita, ei kukaan ollut täydellinen.
"Olisi mukavaa tavata veljesi ja poikasi", Kaataja sanoi, häntä heiluen innosta ja ilosta. Suuri uros oli utelias, se halusi tutustua myös Kokoon ja Kaikuun, kuten oli tutustunut Katalaan. Muutoinkin, pitäisihän Kaatajan nyt laumalaisiinsa tottua ja oppia tuntemaan oma laumansa edes jotenkuten.
"Mutta nyt olette samassa laumassa, ja se on tärkeintä", susi sanoi matalalla äänellään. Äänessä oli rahtunen lempeyttä, sillä ei ollut mukavaa joutua eroon perheestään. Katala oli löytänyt veljensä, ja sama toisinpäin. Veljekset olivat taas yhdessä, ja sehän oli tärkein asia. Vaikkakin se oli maksanut Katalalle suden lauman. Mutta ehkä Katala löytäisi tästä laumasta sen saman, suuren perheen, jonka Viiman lauma oli aikoinaan tarjonnut. Niin Kaataja ainakin vilpittömästi toivoi.

"Toivon että kotiudut tähänkin laumaan, ja jonakin päivänä voit olla ainakin yhtä onnellinen kuin Viiman laumassa. Toivon sitä todella, koska olet ansainnut sen. Kuten myös veljesi ja poikasi", Kaataja sanoi lempeällä äänellä. Susi tekisi kaikkensa, jotta tämä ruskeaturkkinen susi pystyisi poikansa ja veljensä kanssa elämään onnellisena ja hyväksyttynä tässäkin laumassa. Jollakin hämärällä tasolla Kaataja katsoi sen velvollisuudekseen, jonka täyttäisi mielellään. Lauman hyvinvointi riippui yksilöiden hyvinvoinnista. Ja kenties uros halusi yhä hyvittää lauman kalseaa suhtautumista omalla käytöksellään. Olisi väärin, jos Katala joutuisi vielä painimaan hyväksynnästään tässä laumassa, juuri kun menetti oman, rakkaan laumansa.

Kaatajasta olisi mukava tavata hänen veljensä ja poikansa. Katala oli hyvillään. Kaataja oli mukava susi ja Koko voisi saada Kaatajasta myös ystävän. Lisäksi; Kaataja oli Katalan tukija ja Koko ja Kaiku olivat myös. Susien oli parempi oppia tuntemaan toisensa, koska kaikki ajoivat kuitenkin samaa asiaa. Kaiku saisi Kaatajasta lisäksi vahvan liittolaisen ja opettajan. Viiman laumassa pennut olivat olleet pieniä, lauman nuorimpia, ja niillä oli ollut toisensa. Täällä ne olivat ensi kertaa laumassa täysivaltaisina jäseninä ja täten niiden tuli myös huolehtia itse itsestään ja rakentaa suhteet toisiin laumanjäseniin. Kaataja oli ainakin hyvää seuraa, ellei muuta, ja Kaikulle varmasti kelpaisi ison ja ystävällisen uroksen toveruus.

Kaataja jatkoi ja Katala keskitti taas huomionsa siihen. Uroksen mielestä oli tärkeintä, että he olivat nyt Kokon kanssa samassa laumassa. Kaataja myös toivoi, että he tuntisivat joskus tässä laumassa olonsa yhtä kotoisaksi, kuin Viiman laumassa. He olivat ansainneet sen.

Katala lakkasi juoksemasta. Se katseli Kaatajaa vähän aikaa kummallinen ilme kasvoillaan ja heilautti sitten häntäänsä hämmästyttävän matalalla. Ihan niinkuin olisi hetkeksi mennyt vähän hämilleen. "Kiitos... kukaan harvemmin on puhunut minulle noin ystävällisesti Kokoa lukuunottamatta."

Varsinkaan kukaan melkein vieras. Kaataja oli toden totta merkillinen susi. Katala oli odottanut puheiden perusteella vähän jäyhää ja arvonsa tuntevaa urosta, joka haastaisi sen heti mittelöön arvosta ja asemasta. Sen sijaan se olikin kohdannut lempeän, mutta säyseän jättiläisen, joka oli paitsi älykäs niin myös ystävällinen. Ja vielä Katalalle. Katalalla kun ei oikein ollut ollut ystäviä. Sillä oli ollut alaisia, joista se piti huolen ja jotka pitivät huolta siitä ja johtaja, jonka kanssa se oli jakanut jonkinlaisen hierarkisen ystävyyssuhteen.

Kaataja jolkotteli rauhallisesti eteenpäin, omaa hivenen kömpelöä askellustaan tosin. Uros tapaisi mielellään Katalan veljen, ja vähintään yhtä mielellään myös Katalan pojan. Susi oli iloinen. Asiat olivat lutviutuneet hyvin. Varsinkin sen jälkeen, kun Kaataja oli toiminut oman päänsä mukaan, eikä tehnyt kuten muut. Jopa alfa oli epäsuorasti antanut Kaatajalle luvan alistaa Katala alapuolelleen, tosin ilman tappelua. Vaan Kaataja ei ollut tähän nähnyt tarvetta, sen sijaan uros oli suosiolla hyväksynyt Katalan korkeammalle arvoon.
Katalan pysähtyessä, pysähtyi myös Kaataja. Uros katsoi toista urosta rauhallisesti, hiukan ihmeissään Katalan käytöksestä tosin. Suden kiittäessä, Kaatajan häntä heilahti, ja uros kohotti katseensa Katalan silmiin.
"Siinä tapauksessa Koko on toiminut siten kuin on hyvin ja oikein", Kaataja lausahti. Uroksen äänessä oli lämpöä ja ystävällisyyttä, urokselle ominaista lempeyttä ja vakautta. Jos Kaataja olisi ollut ihminen, se olisi pudistanut päätään järkyttyneenä ja laskenut kätensä Katalan olalle. Vaan koska uros oli susi, tuo ei niin toiminut, sen sijaan vain puhui ystävällisesti ja seisoi paikallaan, katsellen toista lempeänä. Kaataja oli omasta puolestaan valmis lukemaan Katalan ystäväkseen, sillä piti toisesta. Katalan kanssa oli uroksen mielestä helppo tulla toimeen, ainakin nyt. Mistä sitä ikinä tiesi, mitä huominen toisi tullessaan. Mutta uros luotti Katalaan ja oli valmis tekemään kaikkensa toisen hyväksi. Kuten susi luotti, että Katala aikanaan tekisi myös lauman ja siten Kaatajan hyväksi.

Sillä se oli lauman tapa. Ylemmät toimivat alempien hyväksi, jotka taas kunnioittivat ja suojelivat ylempiään. Loppujen lopuksi molemmat suojelivat toisiaan, ja siten lauma oli vahva. Yhtenäinen. Kuin yksi, suuri perhe. Sillä perhe lauman kuului olla sudelle. Oli laumoja, jotka olivat vain.. joukko susia. Mutta perheeksi lauma oli tarkoitettu, sitä kohti hyvät alfat ja betat - ja laumalaiset - pyrkivät. Hyvä lauma oli sama kuin yhtenäinen, tiivis perhe.

Kaataja sanoi Kokon tehneen oikein ja katseli edelleen lempeästi. Katala alkoi tuntea jotain muutakin, kuin hiljaista suopeutta urosta kohtaan. Se tunsi olonsa turvalliseksi eikä nähnyt tarvetta isotella Kaatajalle. Kaataja pitäisi sen puolia ja Katala pitäisi Kaatajan puolia. Kukaan muu tässä laumassa ei ollut millään tasolla osoittanut hyväksyvänsä Katalaa perheeseen, alfaa lukuunottamatta, mutta Kaataja oli sen tehnyt. Katala sai myös vähän itsevarmuutta uroksen käytöksestä. Kaataja ymmärsi, että Katala oli pätevä betaksi eikä pelkän fyysisen ylivoimaisuutensa verukkeella käynyt uhmaamaan. Katalan ei tarvinnut siihen edes tehdä mitään suurempia. Riitti, että se oli itsevarma oma itsensä.

Ehkäpä se aina välillä ampui yli mahtaillessaan. Ehkä sen olisi parempi muihinkin susiin kokeilla välillä tällaista lähestymistapaa.

"Ehkä minä sopeudun tähän laumaan. Nyt kun tiedän, että minulla on ainakin yksi ystävä täällä", Katala totesi ja nosti taas häntäänsä. Se oli taas oma itsevarma itsensä, eikä vähiten Kaatajan ansiosta. Uros juoksi takaisin toisen rinnalle ja vilkuili sitten ympärilleen reviirillä. "Olet oikeassa. Tämä on hyvää aluetta. Riistaa löytyy talvellakin ja olen melko varma, että keväisin ja syksyisin karibut vaeltavat tästä läpi. Laaksossa me metsästimme usein karibuja. Talvisin oli pakko elää rusakoilla ja muilla, sillä reviirillämme ei ollut kauhean paljoa metsää, jossa riistä olisi viihtynyt", Katala tuumasi. Sitten se kääntyi Kaatajan puoleen. "Missä sinä olet ollut ennen kuin tulit tähän laumaan?"

Katalan sanat saivat suuren uroksen hyvilleen. Katala uskoi sopeutuvansa laumaan, nyt kun tiesi, että edes joku oli tuon tukena. Kaataja oli tyytyväinen. Enempää ei olisi voinutkaan vaatia eikä odottaa. Susi oli tyytyväinen tilanteeseen, mikä näkyi hännän heilumisena ja muutoinkin iloisena olemuksena.
Katala jatkoi pian reviiristä, vahvistaen Kaatajan aiemmat sanat todeksi. Lisäksi ruskeaturkkinen susi lisäsi omia tietojaan ja päättelyjään mukaan, tuoden siten monipuolisuutta keskusteluun. Katala kertoi myös karibuista. Uros kuunteli valppaana, ja huomasi Katalan tietojen vastaavan monessa kohtaa kuulemiaan asioita. Vaan omaa kokemusta ei Kaatajalla pahemmin ollut, laumattomien alueella kun susihukka oli pääasiassa pysytellyt. Siispä oli hyvä, että Katala tiesi asiat myöskin kokemuksensa perusteella. Puheisiin kun ei aina ollut luottamista.

Katala kysyi, mitä uros oli aiemmin puuhannut, ennen kuin oli liittynyt tähän laumaan. Susi vastasi Katalan katseeseen, häntä yhä heiluen.
"Synnyin kaukana pohjoisessa, josta vaelsin viimetalven keskivaiheilla tänne. Sen jälkeen olen pyörinyt laumattomien alueilla ja tutustunut eri susiin. Turren kautta liityin tähän laumaan, ja tässä yhä olen", susi kertoi, katsellen Katalaan ystävällisesti. Uros ei nähnyt tarpeelliseksi kertoa mitään pitkää ja yksityiskohtaista selitystä elämästään, se olisi pikkuhiljaa vain käynyt tylsäksi. Katala voisi kysellä, jos haluaisi tietää enemmän Kaatajan elämästä. Susi vilkaisi taivaalle, jossa tähdet tuikkivat ja kuu loisti. Talven saapumisen saattoi aistia, talvi puski päälle. Pian syksy olisi historiaa ja talvi todellisuutta. Vaan toisin kuin viime talvena, tänä talvena Kaataja oli varma siitä, että selviäisi loistavasti. Uroksella oli lauma, tukena ja turvana, perheenä. Aiemmin kun Kaataja oli selvinnyt talvesta yksin, ilman muiden susien suomaa tukea ja turvaa. Siihen verrattuna, kaikki oli nyt varsin loistavasti. Sudella oli ystäviä ja lauma. Voiko susi enempää pyytääkään?

Kaataja selitti syntyneensä kaukana täältä, mutta elelleensä laumattomana kunnes Turre oli tutustuttanut sen Haukan laumaan. Kaataja oli siis ollut laaksossa. Katalasta oli huvittavaa huomata, että susi, jota vastaan se oli kilpaillut Laaksossa oli nyt sen laumalainen. Koskaan ei voinut olla varma, mitä uusi vuodenaika toi tullessaan.

"Turre on siis ollut Haukan lauman jäsen jo pidempään?" Katala uteli sitten. Kaataja voisi kenties auttaa Katalaa matkalla betaksi. Sen pitäisi opetella tuntemaan tämä Turre paremmin, mikäli se aikoi syrjäyttää sen. Alaiseksi Katala ei jäisi missään tapauksessa. Se ei pitänyt Turresta eikä Turren tavasta kohdella itseään. Kaataja oli sanonut Turren olevan ystävällinen, mutta eipä uros ollut Katalaa kohtaan ystävällinen missään vaiheessa. Siksipä Katala saattoi melko varmasti sanoa olevansa parempaa ainesta betaksi. Se oli kohdellut haastajiaan Viiman laumassa niiden ansaitsemalla tavalla. Yksi niistä, Kauhu, oli myöhemmin tullut sen ystäväksi. Kauhukin oli ollut kookas ja päällepäsmäri, mutta Katala oli voittanut uroksen luottamuksen.

Turre tuskin voittaisi Katalan luottamusta. Katala halusi vain eroon uroksesta. Mieluiten se olisi nähnyt tämän lähtevän laumasta, mutta se kyllä sietäisi urosta laumanjäsenenä mikäli tarvetta oli.

Kaataja kuunteli toisen kysymyksen, ja mietti hetkisen, ennen kuin vastasi.
"Kyllä, käsittääkseni jo aivan alusta asti. Turren tehtävänä oli etsiä uusia jäseniä, tai sen käsityksen Turren puheista sain. Jos en ole väärin ymmärtänyt, Turre on ollut alusta asti betan toimissa. Vaikkakin aluksi Turren tavoitteet olivat täysin muualla kuin Haukan lauman perustamisessa", Kaataja kertoi tietonsa. Uros viittasi lopussa siihen, mitä Turre -ja susihukka itse- olivat alussa aikoneet. Estää tämän lauman synnyn, tai ainakin estää sitä viemästä laumattomien viimeisiä alueita. Vaan nykyään, itseasiassa jo pidemmän aikaa, Kaataja oli toiminut täysin laumansa hyväksi. Uros oli päättänyt, ettei toimisi sen pidempää Turren puheiden mukaan, vaan luottaisi omaan arvostelukykyynsä. Ja koska Kaataja oli pitänyt Haukasta, tuo oli päättänyt unohtaa koko suunnitelman, ja alkaa sen sijaan uskolliseksi laumalaiseksi. Lievä käännös suunnassa, kieltämättä. Vaan susi oli todennut, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Hetkeksi suuren hukan ajatukset harhailivat tuohon aikaan. Susi mietti, milloin vihdoin voisi tavata Surman, ja selittää, ettei enää kannattanut vastustaa Haukkaa. Saisi nähdä, mitä siitäkin kohtaamisesta tulisi. Kaataja ravistautui irti mietteistään, keskittyen jälleen Katalaan ja tähän hetkeen. Uroksella oli omat epäilynsä Katalan tarkoitusperistä toisen kysellessä Turresta, mutta mikäs siinä. Ei Kaatajaa ollut kielletty kertomasta mitään, ja sitä paitsi susi luotti Katalaan. Vaan ei uros tyhmä tai sinisilmäinen ollut, muttei toisaalta nähnyt mitään väärää Katalan toiminnassa. Vihollisesta oli hyvä tietää mahdollisimman paljon, ennen kuin avoimesti haastaisi toista. Ja kuten jo todettua, Kaataja oli Katalan puolella. Siispä suuren uroksen tiedot olivat myös Katalan tietoja, jos ruskeaturkkinen susi niin haluaisi. Kaataja kertoisi kaiken tietämänsä, mikäli Katala kyselisi, sillä ei susi mitään väärää kertomisessa nähnyt. Jotakin kautta Katala saisi asiat kumminkin selville, joten mitä väliä sillä loppupelissä oli, kuka ne asiat kertoi.

Kaataja sanoi, että Turre oli ollut laumassa sen perustamisesta lähtien. Se voisi olla ongelma. Haukka varmasti luotti Turreen, jos Turre oli ollut kokoamassa laumaa. Vaikkei Katala itse arvostanut Turrea tai sen kykyjä, se tiedosti kuitenkin, että Haukka tarvitsi betan, johon saattoi luottaa. Siinä suhteessa se ymmärsi myös sen, ettei Haukka ollut hyväksynyt sitä automaattisesti betaksi toisen betan rinnalle. Katalan pitäisi ansaita kannuksensa.

Kaatajan seuraavat sanat saivat Katalan huomion. Uros höristi korviaan ja sen keltaisiin silmiin syttyi ahne kiilto: "Mitä sinä tarkoitat?" uros uteli ja asettui taas istumaan. Se halusi keskittyä Kaatajaan nyt. Uudella ystävällä oli näemmä tarjota muutakin, kuin ystävyyttä. Mikäli Katala ikinä nousisi betaksi (se tietenkin oli vain ajan kysymys), se pitäisi huolen että myös Kaataja hyötyisi tilanteesta.

Katala ei osannut leikkiä kovinkaan luontevasti eikä ystävyyden tai hellyyden osoittaminen ollut sille helppoa. Niinpä se yritti varmistaa, että sen ystävillä oli hyvä asema laumassa. Sen Katala osasi tehdä.

Katalan kysyessä kysymyksensä ja istahtaessa, myös Kaataja istahti alas. Mukavampi jutella siten, että molemmat istuskelevat kuin että toinen istuu ja toinen seisoo. Susi katsoi Katalaa silmiin, miettien vastaustaan hetken.
"Turren alkuperäinen suunnitelma oli tuhota tämä lauma. Tai no, vastustaa lauman syntymistä, värvätä jäseniä "laumalaisiksi" - eli toisin sanoen hankkia lauman sisään niin paljon oman mielipiteensä kannattajia kuin mahdollista. Jotta voisi kaataa tämän lauman, ajaa Haukan pois ja... niin. Lopusta en tiedä. Kenties vain rikkoa lauma, kenties asettua itse alfaksi", Kaataja kertoi rehellisesti Katalalle. Susi tiesi, ettei itsekään ollut mikään viattomin henkilö tässäkään asiassa, mutta. Kaataja oli muuttanut mieltään jo kauan sitten, jo kesällä.
"Rehellisyyden nimissä, minäkin tulin laumaan Turren mielipiteiden takia, ja varmistamaan, ettei Haukan lauma veisi laaksosta viimeisiä laumattomien alueita. Vaan jo kauan sitten päätin, etten luota Turren puheisiin, vaan hylkäsin vanhuksen suunnitelman. Turresta en tiedä, kenties vanhus vieläkin ajaa suunnitelmaansa eteenpäin ja yrittää yhä tuhota tämän lauman. Turresta ei koskaan voi olla varma. Enkä vieläkään ymmärrä, miksi Haukka luottaa Turreen. Aiemmin alfa oli epäluuloinen, muttei näköjään enää. Saapa nähdä, mitä Turre on Haukalle kertonut, että on alfan luottamuksen saanut", uros jatkoi, myöntäen avoimesti omankin syyllisyytensä. Kyllä Kaataja tiesi, että Katala osaisi käyttää tätäkin tietoa Kaatajaa vastaan, mutta uros luotti Katalaan. Luotti ja uskoi siihen, ettei Katala tekisi niin. Vaan ei koskaan voisi olla liian varma. Siltikin, Kaataja kertoi. Miksikö? Kenties luottamuksesta, kenties syyllisyydestään. Kenties siksi, että halusi auttaa Katalaa mahdollisimman paljon - ehkä oman asemansakin kustannuksella. Kaataja ojensi Katalalle mahdollisuuden romuttaa Kaatajan asema ja elämä laumassa, mutta vailla epäilystä susi sen teki. Jos Katala haluaisi, uros voisi tuhota kaiken, minkä eteen Kaataja oli tehnyt töitä.

Mutta se ei Kaatajaa huolettanut. Lauman hyväksi toimiessaan oli yksittäisen suden joskus uhrauduttava. Jos uros menettäisi kaiken, sitten susi menettäisi. Elämä jatkuisi, kenties surkeana ja kamalana, mutta jatkuisi silti.
Kaiken sen edessäkin Kaataja pysyi luottavaisena. Uros luotti Katalaan, laittaen nyt luottamuksensa jälleen kokeen eteen. Kenties oli väärin luottaa, väärin kertoa. Kaataja ajatteli toisin, ja siksi toimikin toisin, kuin moni muu susi olisi uroksen sijassa tehnyt.

Mitä tahansa Katala olikaan veikannut kuulevansa, se kaikki hävisi Kaatajan kertomalle. Jos sudet olisivat viettäneet joulua, olisi Katala juuri saanut lahjansa etukäteen. Turre oli juonitellut Haukkaa vastaan. Mikä mahtava uutinen! Tai siis; lauman kannalta uutinen oli tietenkin erinomaisen huono, varsinkin jos Turre yhä edelleen oli suunnitelmansa kannalla. Talvi oli tulossa ja jos Turre hajottaisi lauman juonillaan talven aikana, he kaikki olisivat suuressa vaarassa. Säde pentuineen ja Katalan omat pennut ja Koko ja Kaataja myös. Muut laumalaiset alfaa lukuunottamatta olivat jääneet Katalalle aika etäisiksi ja Turrea se nyt vihasi verisesti.

Kaatajakin oli ollut mukana suunnitelmassa, mutta tuskinpa oli enää. Katala oletti, ettei Kaataja olisi kertonut tällaista asiaa jos olisi itse ollut edelleen juonessa mukana. Jos ihan totta puhuttiin, niin tavallaan Katala oli jäävi tuomitsemaan ketään juonittelusta. Se oli itse syyllistynyt samaan ja tekihän se sitä nytkin. Erona oli, että Katala ei koskaan juonitellut koko laumaa vastaan. Lauma oli aina, AINA ollut sudelle se kaikista tärkein asia.

Tai no... ehkä sen omat pennut olivat vieläkin tärkeämpiä.

"Ketkä kaikki Turre on saanut houkuteltua mukaan? Sinähän olit yksi heistä; keiden kanssa teidän oli määrä murtaa lauman johto?" Katala uteli lopulta, mietittyään ensin tovin. Sen äänessä ei ollut syytöstä Kaatajaa kohtaan. Olihan uros itse kertonut Turren aikeista ja asettanut myös itsensä samalla tuomittavaksi. Katala oli valmis pitämään Kaatajan osuuden salassa. Pitäisi vain keksiä, mitä se sitten kertoisi Haukalle.

Kaataja oli epäillytkin, että Katala olisi tyytyväinen kuullessaan, että Turre oli juonitellut koko laumaa vastaan. Ja niinhän toinen susi olikin. Kaataja ei kumminkaan ollut odottanut että Katala suhtautuisi niin tyynen rauhallisesti myös siihen, että Kaataja oli ollut mukana. Ja siitä uros oli kiitollinen. Kaataja häpesi tekoaan enemmän, kuin moni ymmärsi. Mutta mennyt oli mennyttä, sitä ei voinut muuttaa eikä vaihtaa. Kaataja joutuisi elämään oman syyllisyytensä kanssa, oman häpeänsä kanssa.
"Siitä on kauan, kun olen ollut missään tekemisissä kenenkään heistä kanssa. Ainakin laumattomista Surma ja Savu olivat mukana. Ja Metka ja Akka myös. Laumaan liittyneistä... en tiedä. Muidenkin piti liittyä, ainakin Metkan ja Akan. Turre on kyllä useammin viitannut suurempaankin joukkoon, en siis tiedä tarkkaa lukumäärää. Melkein kuka vain laumalaisistakin voi kuulua tähän suunnitelmaan. Turre tietää, tai ainakin epäilee, etten enää ole mukana. Ja varmasti on epäillyt jo kauan. En ole pitkään aikaan kuullut yhtään mitään kenestäkään. En tiedä lainkaan, miten suunnitelma on edennyt ja onko sitä kenties muutettu. Olen pahoillani", susi kertoi, lopettaen anteeksipyyntöön. Kaataja oli pahoillaan, kun ei osannut kertoa ystävälleen enempää eikä sen tarkemmin. Mitä susi olisi antanutkaan, jos olisi voinut muuttaa mennyttä sen verran, ettei olisi itse ollut mukana suunnitelmassa, ja sen lisäksi vielä tietäisi suunnitelmasta paljon. Niin paljon, että osaisi antaa Katalalle kaiken, mitä Katala tarvitsisi. Vaan kumpaankaan ei Kaataja kyennyt. Uros pystyi vain kertomaan sen, mitä tiesi ja epäili. Ehkäpä Katala silti hyötyisi tiedoista. Ainakin susi vilpittömästi toivoi niin.