Muuttunut rajavahti (loppunut)

[ Silkki tänne. :) ]

Veren reviirin rajoilla kulki rajavahtina Harmi, joka oli laumassa tapahtuneen vallankumouksen takia saanut itselleen paljon itsevarmuutta lisää. Oli kyllä totta, että Viiman ollessa alfana narttu oli usein tuntenut olonsa turvalliseksi ja viihtynyt laumassa, mutta kun moni susi oli jättänyt lauman taakseen uuden alfan takia Harmi oli päässyt uudella tavalla esille. Hän toteutti sokeasti jokaisen Veren käskyn, kunnioitti ja lähes palvoi alfaansa ja, jos aivan totta puhuttiin, niin piti Veren tavasta johtaa laumaa - ainakin toistaiseksi. Harmi ei nähnyt häntä julmana vallanriistäjänä kuten useimmat muut sudet, vaan auktoriteettisena johtajana, joka tiesi mikä oli laumalle parasta. Niin vahva susi takanaan Harmi oli löytänyt itsestään uusia puolia ja nykyään hän oli rohkeampi ja tietyllä tavalla jopa aggressiivisempi kuin aikaisemmin. Hän ei enää pelännyt ja kyyristellyt.
Vikkelästi narttu kulki reviirin rajoilla ja tarkkaili ympäristöä. Hän oli valppaana tunkeutujien takia, sillä myös Harmi tiesi, ettei Veri varsinaisesti ollut kaikkien susien suosiossa. Toisaalta Harmi ei uskonut kenen tahansa suden olevan niin typerä, että yrittäisi lauman reviirille noin vain.

Harmin askeleet olivat nopeita ja keveitä, mutta aikaisemmasta paniikista ja epävarmuudesta ei ollut enää jälkeäkään. Hän ravasi eteenpäin itsevarmasti, keltaiset silmät lumista maisemaa tarkkaillen ja korvat korkealla napaten pienemmänkin äänen lähistöltä. Välillä Harmi seisahtui suojaisalle paikalle ja keskitti kaikki aistinsa ympäristöön, ennen kuin totesi alueen olevan autiota ja jatkoi jälleen tarkastustaan.

Kirvaksi kutsuttu nuori susi loikki lumihangen läpi, vailla määränpäätä. Mihin nuorella hukalla olisikaan ollut kiire tai tarve päästä, sillä yksin tuo liikkui. Yleensä kun mukana kulki myös rauhallinen Rikkosiipi, uroksen rakas -joskin huolehtiva- vanhempi sisar. Nyt Kirva oli vapaa sisarensa jatkuvasta seurasta, sillä oli lähtenyt metsästämään. Rikkosiipi oli jäänyt lauman luokse.
Kirva mietti asioita juostessaan. Vallan lauma oli vielä pieni ja reviiritön, mutta pian sekin aika koittaisi, kun susi saisi oman kodin joltakin tietyltä alueelta. Tai niin Kirva oli muiden -aikuisten- puheista ymmärtänyt. Suden askel oli korkea, sillä nuori ja innokas susi loikki eteenpäin. Vauhtia ei ollut liikaa, sen sijaan korkeutta sitäkin enemmän. Kirva nautti talvesta, riehui ohuehkon lumihangen kanssa, juoksi silkasta energian purkamisen tarpeestaan. Vaan ollenkaan ei Kirva ajatellut, että oli lähellä Veren reviirin rajoja. Miksi innokas susi olisi moista ajatellut, kun ei ollut tottunut ennenkään kantamaan vastuuta moisista seikoista. Rikkosiipi huolehti aina murehtimisen ja liiallisen mietiskelyn, sen Kirva oli huomannut. Ja välillä nuorta hukkaa ärsytti moinen - miksi ajatella kaikkea niin... negatiivisesti? Piti vain opetella elämään huolettomana ja iloisena, niin ei tarvinnut murehtia.

Voi kuinka hyväuskoinen nuori susi Kirva olikaan.

Äkisti jokin tavoitti Kirvan kiinnostuksen, ja susi liukui, lumi pöllähtäen, paikoilleen. Hukka kohotti katseensa, huomaten toisen suden. Häntä heiluen Kirva lähti loikkimaan toista kohti, miettimättä lainkaan, että edessä oleva susi Harmi saatoi olla vihamielinen. Valkea uros loikki eteenpäin iloisesti, häntä heiluen ja korvat valppaasti pystyssä. Susi seurasi katseellaan Harmia, miettien, mitä toinen susi täällä teki. Iloinen haukahdus karkasi Kirvan kurkusta, kun susi lähestyi pirteästi loikkien. Nuori uros nautti muiden susien seurasta, ja oletti automaattisesti, että Harmikin haluaisi leikkiä ja olisi Kirvan ystävä. Ei valkea susi ymmärtänyt ajatella pidemmälle. Rikkosiipi oli aina hoitanut sen puolen.

Vasta haukahdus kauempaa havahdutti Harmin tarkkailustaan, ja yllättyneenä susi kääntyi katsomaan ääneen suuntaan. Nähdessään täysin vieraan suden juoksevan kohti reviiriä narttu pörhisti karvansa, suoristi itsensä täyteen mittaan ja astui muutaman jäykän askeleen lähemmäs muristen matalasti. Samalla Harmi yritti käyttää tilaisuuden hyväkseen ja haisteli kuin ohimennen ilmaa, mutta ei saanut uroksen hajua kirsuunsa. Harmistuneena hän astui jälleen pari askelta lähemmäs, murisi nyt kovaäänisemmin ja teki eleillään varsin selväksi, ettei Kirva ollut tervetullut heidän alueelleen.
"Mitä teet täällä?" narttu haukahti, vaikka välimatkaa oli vielä jonkin verran. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että Kirva olisi saanut tulla yhtään lähemmäs: sen sijaan nuorukainen uhkasi jo nyt liiankin selkeästi heidän rajojaan. Harmi ei jäänyt miettimään syitä siihen miksi uros lähestyi häntä niin iloisesti, sillä hänelle kyseessä oli kuitenkin uhka ja se oli tarkoitus saada alueelta pois. Vaikka Harmista oli tullut itsevarmempi kuin mitä hän oli ollut, ei hän kuitenkaan alentunut vielä tappamaan keskenkasvuisia susia vain siksi, että sattuivat ottamaan pari askelta kohti heidän rajojaan - paitsi jos he eivät ymmärtäisi varoitusta.
"Häivy, jos haluat pitää raajasi!" Harmi äyskähti vihaisesti. Hän mulkoili nuorukaista ja yritti jälleen saada uroksen ominaishajusta kiinni selvittääkseen edes jotain rajarikkurista, mutta ei onnistunut vieläkään.

Kirva loikki iloisesti kohti, miettimättä sen kummempia. Vasta kun Harmi astui lähemmäs turkki pörhöllään, askellus jäykkänä, matala murina kurkusta kohoten, Kirva havahtui. Nuori hukka liukui pysähdykseen, häntä epävarmasti hiukan selkälinjan alapuolella. Suden häntä heilui silti puolelta toiselle, hiukkasen, kuin vakuuttaakseen Harmille, ettei Kirvasta olisi mitään haittaa. Susi vain kaipasi seuraa ja kenties leikkitoveria.
Harmi kysyi pian vihaisen oloisena, mitä Kirva teki tällä suunnalla. Susi ei edes ehtinyt miettiä vastaustaan, kun Harmi jo äyskähti, että Kirvan kannattaisi painua kauas täältä, jos halusi säilyttää raajansa. Nuori susi jännittyi yhä epävarmempana. Miten sen kuuluisi toimia? Mitä sanoa? Miten tehdä?
”Minä… Minä vain juoksin. En tiennyt, etten saa tulla tänne”, nuori uros selitti epävarmana. Epävarmuus kuvastui myös hukan olemuksesta, sillä häntä painui alemmas ja ryhti näytti hiipuvan, painuvan kasaan. Kirva ei ollut koskaan kohdannut tämän kaltaista sutta. Harmi oli vihamielinen. Se oli jotakin uutta Kirvalle, joka oli tottunut ystävällisiin ja avuliaisiin susiin, jotka mielellään leikkivät sen kanssa. Tai edes juttelivat.

Kirva perääntyi pari askelta, sillä se tuntui oikealta. Ilmeisesti susi oli eksynyt liiankin lähelle reviirin rajoja, mistä johtui Harmin vihamielisyys. Nuori susihukka ajatteli, että ehkäpä perääntymällä Harmi muuttuisi ystävällisemmäksi. Eihän Kirva ymmärtänyt, että susi itse asiassa liki taiteili rajalla. Valkeaturkkinen uros ei ollut ollut tällä suunnalla aiemmin. Ja reviirin haju oli voimakas, mutta… Kirva ei innostuksissaan ollut edes huomannut, kuinka voimakas haju oli. Vasta nyt, havahduttuaan tajuamaan tilanteen, susi ymmärsi, että oli aivan liian lähellä.

Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin Kirva huomasi toivovansa, että Rikkosiipi olisi tässä.

Harmi mulkoili edelleen vihaisesti Kirvaa, vaikka uros näyttikin tekevän selväksi, että hänestä ei ollut uhkaa laumalle. Oli kyllä totta, että Harmin viha laantui hieman hänen huomatessa, kuinka nuorempi suoraan sanottuna säikähti hänen reaktiotaan ja perääntyi tilanteesta saman tien. Se oli Harminkin kannalta mukavampi tapa kuin mahdollinen hyökkäys, mutta moinen ei näyttänyt olevan Kirvan mielessä. Hyvä niin.
"Etkö osaa käyttää kirsuasi?" Harmi murahti halveksien. Siitä huolimatta, että Kirva oli kokematon ja nuori susi eikä enää vaikuttanut uhkaavalta tai päällekäyvältä liiallisen intonsa takia, Harmi ei kuitenkaan muuttaisi käsitystään hänestä. Uros oli kuitenkin laumaan kuulumaton susi, joka oli äsken uhmannut heidän reviiriään ja se oli Harmille tarpeeksi hyvä syy käyttäytyä vihamielisesti. Hän ei harrastanut laumaan kuulumattomien kanssa kaveraamista, eikä aikonut tehdä poikkeusta nytkään.
"Reviirin merkit ovat selvät! Sinulla ei ole mitään lupaa tulla tänne", Harmi jatkoi uhkailuaan ja Kirvan perääntyessä muutaman askeleen, Harmi seurasi perässä. Välimatkaa heidän välissään oli edelleen jonkin verran eikä Harmi kokenut Kirvaa niin suureksi vaaraksi, että olisi päättänyt lähteä ajattamaan urosta pois. Vaikutti enemmänkin siltä, että Kirva lähtisi muutenkin joka tapauksessa, kunhan Harmi vain näyttäisi hyökkäävältä.

"Kuka edes olet?" narttu kysyikin yllättäen, vaikka äänessä ei oikeastaan ollut minkäänlaista kiinnostuksen sävyä. Hän vain ajatteli nopeasti, että olisi kenties hyvä tietää tästä sudesta jotain ennen kuin ajaisi sen tiehensä. Koskaan ei voinut tietää laakson tapahtumista liikaa, ja mitättöminkin tiedonjyvä saattaisi myöhemmin osoittautua tärkeäksi asiaksi.

Kirva painui koko ajan enemmän kasaan Harmin mulkoilessa. Häntä laskeutui hitaasti mutta väjäämättömästi, samalla kun koko ryhti muuttui yhä huonommaksi, jalat joustivat enemmän ja vatsa painui lähemmäs lunta. Uros ei tiennyt mitä tehdä, joten se epävarmuudessaan alistui ja peruutti kauemmas. Susi pelkäsi Harmia, toinen oli varsin uhkaavan oloinen äyskiessään vihaisesti hampaat irvessä. Kirva ei pitänyt tällaisesta. Se oli vain halunnut juosta, ja nähdessään Harmin pysähtyä juttelemaan ja ehkä leikkimään. Sen sijaan Kirva oli saanut kylmän ja vihamielisen vastaanoton. Nuori susi oli syystäkin epävarma.
"Minä... olin liian innoissani lumesta ja uudesta seudusta. En keskittynyt tarpeeksi ympäristööni", Kirva sanoi hiljaa, epävarmana. Susi oli todellakin säikähtänyt Harmia. Toinen kun näytti valmiilta loikkaamaan kiinni kurkkuun koska tahansa. Kirvaa moinen käytös pelotti. Susi oli tottunut elämään rauhan ja rakkauden keskellä, ja Rikkosiipi oli aina taitavasti ohjannut Kirvan pois tämän kaltaisista tilanteista. Sisar oli aina ollut se viisaampi ja vastuuntuntoisempi, se joka huolehti Kirvasta. Uros oli ollut se joka piti kaksikon liikkeessä ja aiheutti sisarelleen huolta.

"Olen Kirva... Vallan laumasta", susi sanoi hiljaisella äänellään. Pieni epäröinti näkyi taukona - uros ei ollut varma, pitäisikö sen sanoa laumansa vai ei. Lopulta se päätti sanoa sen, jos ei muuten, niin ainakin ollakseen rehellinen. Kirva katseli Harmia pää kallellaan, toinen korva lerputtaen. Susi ei oikein tiennyt, mitä tehdä. Niinpä se odotti kokeneemmalta Harmilta jotakin, mikä kertoisi, mitä nyt tapahtuisi. Jotakin elettä tai liikettä, sanaa, mitä vain.

Susi ei halunnut olla yksin tässä tilanteessa. Se halusi Rikkosiiven rinnalleen, sisaren joka huolehtisi tämänkin tilanteen parhain päin. Epävarmuus oli vahvana Kirvan sisällä - nuori uros kaipasi nyt enemmän kuin koskaan ohjausta. Jotakuta tönimään lempeästi oikeaan suuntaan.

Mutta sellaista ei nyt ollut tarjolla. Nyt oli selvittävä itse. Rikkosiipi, ja koko lauma, olivat kaukana. Ei ollut tiedossa yhtäkään ystävää, joka tulisi apuun. Kirvan olisi pärjättävä itse.

Mitä enemmän Kirva epäröi, sitä itsevarmemmaksi Harmi itse tuli. Hän silmäili nyt urosta ylpeästi, kuin arvioiden, ja lopetti sitten murinan. Kirva näytti ymmärtäneen jo tilanteen vakavuuden, joten ei ollut mieltä uhmailla enempää - ainakaan vielä. Nostettuaan päänsä ja tarkkailtuaan Kirvaa paremmin Harmi huomasi, että hän tavallaan nautti tilanteesta. Enää hän ei kyyristellyt toisen edessä, vaan oli nyt se, jota pelättiin. Tunne oli melko uusi Harmille ja hänen oli pakko myöntää, että se tunne oli hieno. Oli hienoa nähdä, että jo pelkästään hänen katseensa sai Kirvan epävarmaksi ja pelästyneeksi.
Kiero mielihyvä valtasi Harmin hänen katsellessaan pentua ja kuunnellessa hänen selitystää siitä, miksi ei ollut havainnut reviirin rajojen merkkejä ajoissa. Halveksiva tuhahdus karkasi Harmilta selityksen takia. Penikka oli liian innoissaan lumesta? Tyypillistä vastuuntunnottomuutta nuorelle sudelle, joka ei ollut kokenut elämässään mitään. Kirvakin oli epäilemättä kasvanut rakastavassa laumassa, jossa sen ei ollut tarvinnut pelätä hetkeäkään. Pieni katkeruus nosti päätään Harmin sisällä, sillä hänen menneisyytensä ei ollut niin rakastava kuin olisi voinut olla. Ehkä juuri siksi Harmista oli kasvanut epävarma susi, joka kuitenkin sai rutkasti lisää itsevarmuutta saatuaan hyvän johtajan taakseen. Ja Veri oli juuri sellainen hyvä alfa, jota hän tarvitsi.

"Vallan lauma?" Harmi kysyi uteliaasti, mutta äänessä oli tiettyä käskevyyttä ja koleutta. Hän kaipasi Kirvalta selvennystä siitä, kuka oli Valta ja missä sellainen lauma sijaitsi. Nartun tietojen mukaan laaksossa oli vain vanha Ovela laumoineen, vaikka toki hän tiesi joidenkin laumattomien uhkarohkeista yrityksistä perustaa oma lauma ja vallata oma alue. Yksi niistä, Haukka, vaikutti onnistuneenkin, tai ainakin niin Harmi oli kuullut. Viiman laumassa tapahtuneen alfan vaihdoksen jälkeen hänellä ei ollut hetkeen aikaa paneutua laakson tapahtumiin, niin utelias kuin susi sisimmässään olikin.
Harmi mulkoili edelleen Kirvaa ja astui yhden askeleen lähemmäs, odottaen vastausta kysymykseensä. Siinä seistessään nartun mielessä välähti häijy ajatus siitä, että Kirvan ajattaminen alueelta olisi sittenkin mukava idea, mutta ainakin toistaiseksi narttu hylkäsi ajatuksen saman tien. Hän oli liian utelias kuulemaan vastauksen.

Harmin lopettaessa murinansa, Kirva tunsi olonsa hiukan varmemmaksi. Ehkä toinen ei sittenkään hyökkäisi suoraan kimppuun. Kirva ei kumminkaan parantanut ryhtiään tai kohottanut häntäänsä, vaan pysyi yhä matalampana ja häntä koipien välissä. Susi pelkäsi Harmia, sillä vaikkei toinen enää murissut, ei Harmi järin ystävälliseltäkään näyttänyt.
Narttu kysyi pian Vallan laumasta. Kirva tajusi saman tien, että oli ollut virhe kertoa lauman nimi. Mutta uteliaisuus, joka Harmin kysymyksestä kuulsi, sai naiivista sudesta vastakaikua. Kirvan korvat nousivat saman tien valppaasti pystyyn, ja häntä alkoi heilumaan.
"Vallan lauma on pieni lauma, jota johtaa arvon Valta. Reviiriä meillä ei vielä ole, mutta kyllä me sellaisen vielä hankimme. Varmaankin laakson ulkopuolelta. Laumaan kuuluu ainakin minä sisareni kanssa, sekä Viima, Loska, Tähkä, Kelmi, Valta ja alfan poika Tuho", Kirva kertoili varsin avoimesti. Ei susi ymmärtänyt, ettei olisi saanut välttämättä kertoa kaikkea tietämäänsä. Kirva oli tottunut vastaamaan kysymyksiin suoraan ja kiertelemättä, ja kertomaan kaiken tietämänsä. Varsinkin, jos vastapuoli osoitti kiinnostusta. Ja tässä tilanteessa jo se pieni uteliaisuus, mitä Harmi vihamielisen käytöksensä lomasta osoitti, riitti. Kirva halusi uskoa, että Harmi oli vain ollut kiukuissaan jollekulle, mutta ettei Harmi oikeasti ollut ilkeä tai vihamielinen. Että Harmi oli ystävällinen ja iloinen, ja että Kirva voisi saada toisesta ystävän, jos vain kertoisi mitä tiesi. Niin sinisilmäinen ja hyväuskoinen nuori uros oli.

Kirva ei edes innostuksessaan huomannut, miten Harmi oli siirtynyt lähemmäs. Nuori susi oli nyt vain innokas kertomaan ja juttelemaan, jottei Harmi palaisi taas vihaiseksi. Kirva ei halunnut suututtaa toista, halusi vain jutella ja leikkiä. Nuori susi ei ymmärtänyt, ettei aina kannattanut puhua kaikesta kaikille. Elämä ei ollut vielä opettanut Kirvalle mitään, niin tarkoin oli Rikkosiipi veljeään vahtinut. Varoittanut vaarasta ja välttänyt ne taidokkaasti. Vaan nyt oli Kirva yksin, tietämättömänä ja naiivina, varsin helposti siis hyväksikäytettävissä. Susi kaipasi vain ystävyyttä, ja kun Harmi osoitti edes hiukan uteliaisuutta Kirva vastasi siihen mielusti kertomalla tietonsa. Voi kun uros olisi tiennyt, mitä häijyjä ajatuksia Veren laumalaisen päässä liikkui.

Kirvan sinisilmäisyys ja puheliaisuus jopa yllättivät Harmin. Toisaalta uros oli nuori ja siksi todennäköisesti hyväuskoinen, eikä Harmi suoraan sanottuna ollut saanut pennusta kovin viisasta kuvaa heidän tapaamisensa aikana. Sen sijaan Kirva vaikutti typerykseltä, mutta nartun mielestä se oli vain hyvä luonteenpiirre jos Harmilla oli mahdollisuus hyötyä siitä.
"Vai on teillä niin kunnianhimoiset suunnitelmat.." Harmi tuhahti itsekseen halveksien. Hän silmäili Kirvaa ja näki, että uros vaikutti äskeistä hieman rennommalta ja yritti ilmeisesti ystävystyä hänen kanssaan. Ruskeaturkkinen narttu ei oikein jaksanut vaivautua ystävystymään Kirvan kanssa, etenkin kun hänestä näytti saavan erittäin helposti tietoja yksinkertaisemmallakin tavalla. Toisaalta hyvät suhteet susiin saattoivat osoittautua hyödyksi myöhemmin, vaikka Harmi ei sinällään kovin sosiaalinen susi ollutkaan.
"Missä alfasi on nyt?" narttu kysyi melko töykeästi, vaikka yritti tavoitella eleisiinsä hieman ystävällisyyttä ja pehmeyttä. Hän seisoi edelleen suorassa ja mahdollisimman voimakkaan näköisenä, mutta ei enää tuijottanut pentua pistävästi ja nuolaisi jopa pari kertaa huuliaan rauhoitellakseen Kirvaa. Lieni kuitenkin parempi ajatus tuudittaa vieras turvallisuuden tunteeseen kuin ajaa hänet äristen tiehensä, niin houkuttelevalta kuin jälkimmäinen ajatus tuntuikin.

Harmi oletti Kirvan vastaavan hänen kysymykseensä helposti ja nopeasti, joten hän ei nähnyt tarpeelliseksi uhmailla käskevää katsetta enempää. Kun Kirva mahdollisesti oli kertonut tietonsa, Harmi päätti suojata omaa selustaansa edes hieman. Hän ei tiennyt, miten Valta ja muut samassa laumassa olevat suhtautuisivat Kirvan vuodatuksiin mikäli he saisivat niistä joskus tietää, joten kuulosti turvallisemmalta varmistaa, että he eivät kuulisi tästä tapaamisesta. Tuskin he jaksaisivat Veren reviirille hyökätä moisen asian takia, sillä se lähenteli jo melkoista tyhmänrohkeutta ja oli melkein yhtä tyhjän kanssa, mutta Harmilla voisi olla tietty etulyöntiasema, jos he eivät ikinä kuulisi hänestä.
"Osaathan pitää salaisuuden?" Harmi kysyi yhtäkkiä yllättävän ystävällisesti ja jopa viekkaalla äänellä. Hän näytti hetken arvioivan Kirvaa ja miettivän, olisiko hölösuusta siihen, mutta ei hänellä ollut muutakaan mahdollisuutta. "Jos sovitaan, että tämä tapaaminen on vain meidän välisemme asia? Pieni salaisuus, jota me kumpikaan emme kerro muille susille?" narttu jatkoi rauhallisesti. Hän ei tosin aikonut pitää omaa puoltaan sopimuksesta, sillä Harmi kertoisi asioista varmasti alfalleen mikäli uros ei niistä jo jotain tiennyt. Narttu tekisi mitä vain pönkittääkseen omaa asemaansa Veren silmissä.

Harmi näytti pikkuhiljaa rentoutuvan, jopa yritti olla ystävällinen ja nuoleskeli huuliaan rauhoitellakseen Kirvaa. Nuori susi kohotti hiukan päätään ja heilutti häntäänsä puolelta toiselle innoissaan. Valkeaturkkinen uros ei ymmärtänyt, että Harmin kysymysten taustalla saattoi olla jokin muukin vaikuttaja kuin pelkkä uteliaisuus. Nuori uros kuvitteli tietenkin, että Harmi halusi ystävystyä ja kyseli kysymyksiä koska halusi oppia tuntemaan Kirvan.
Pian vieras narttu kysyi Vallasta, alfasta, ja siitä, missä tuo oli. Kirva heilautti häntäänsä, mutta laski pian päätään hieman häpeilevänä. Susi katsoi varovasti Veren laumalaiseen, katseessaan syvä häpeän tunne.
"Minä... Minä en tiedä. En oikein kuunnellut viimeksi... ja lähdin lauman luota omille teilleni, joten en edes tarkalleen tiedä, missä laumamme tällä hetkellä liikkuu...", Kirva aloitti varovasti. Ei susi pelännyt Harmia -vaikka Harmia suden juuri olisi pitänyt pelätä- vaan enemmänkin sitä, miten Harmi reagoisi. Eritoten sitä, jos narttu pettyisi ja halveksuisi Kirvaa, koska susi oli lähtenyt omille teilleen kuuntelematta alfansa sanoja erityisen tarkasti.
"Luulisin alfani kulkevan jossakin laakson ulkopuolella, siitä oli viimeksi puhetta. Etsimässä reviiriä. Varmaankin siellä suuressa metsässä laakson ulkopuolella, sieltä luulisin löytäväni laumani", Kirva höpötti, koettaen parhaansa mukaan paikata aiempaa tietämättömyyttään. Niin, susi muisti vain puheet aarnimetsästä ja siitä, kuinka oli ollut siellä Tuhon kanssa metsästämässä, mutta tarkemmin ei Kirva muistanut alfansa puheita. Susi oli ollut liian innoissaan lumesta ja kaikesta muustakin.

Harmin kysyessä, osasiko Kirva pitää salaisuuden, nuoren suden korva kääntyivät heti valppaina laumalaisen puoleen. Valkea susi heilutti häntäänsä kuullessaan Harmin tarjouksen. Totta kai Kirva osasi tätä leikkiä leikkiä!
"Toki osaan! En kerro kenellekään tästä... Hauska leikki!", Kirva haukahti innoissaan. Nuoren suden koko takapää heilui mukana hännän vispatessa puolelta toiselle. Harmi oli löytänyt kenties ainoan keinon pitää Kirva hiljaisena. Kun asiat käänsi leikiksi, nuori susi teki kaikkensa niiden eteen. Olihan leikki tunnetusti hauskaa, toisin kuin todelliset jutut. Jos metsästys oli leikkiä, se oli äärimmäisen hauskaa. Jos se taas oli pakollinen tehtävä, liki työn veroinen asia, metsästyksestä tuli heti tylsää ja tyhmää. Leikin varjolla kaikki oli mukavaa.

Harmistuneena narttu tuhahti Kirvan nöyrällä vastaukselle siitä, ettei hän ikävä kyllä tiennyt, missä Valta tai muu lauma nyt olivat. Harmista oli kummallista, että Kirva oli lähtenyt yksin kiertämään laaksoa tai että kukaan oli päästänyt moisen sinisilmäisen nuorukaisen kulkemaan täysin yksin ja suojatta. Mikäli Harmi vain olisi kutsunut lisää susia apuun, Kirvan loppu olisi ollut todella lähellä, ellei pentu ollut vikkelä kintuistaan.
Hän kuitenkin päätti, ettei jäisi aiheeseen sen tarkemmin. Kirva ilmeisesti yritti vielä paikata tietämättömyyttään veikkailemalla, missä Valta voisi olla, mutta se ei liiemmin auttanut Harmia. Laakson ulkopuolella oli paljon paikkoja, joissa Valta ja muut voisivat oleskella, ja aarnimetsäkin oli ruskeaturkin kuuleman mukaan suuri paikka. Ja mitä hän olisi edes tehnyt laakson ulkopuolella, vaikka olisikin löytänyt Vallan? Haastanut uroksen? Hänellä ei ollut mitään syytä siihen ja sen lisäksi hän olisi todennäköisesti kokenut tylyn lopun varsin pian. Ei, hän tarvitsi vain tiedon siitä, että uros oli laakson ulkopuolella ja ilmeisesti aikoi myös jäädä sinne.

"Hienoa", Harmi totesi tyytyväisenä. Hän jopa heilautti pari kertaa häntäänsä Kirvan ilolle, vaikkei todellisuudessa kovin iloinen ollutkaan. Oli toki hienoa, että Kirva oli päättänyt pitää suuren suunsa tukossa ja säilyttää tämän salaisuuden, mutta mitään muuta syytä iloon hän ei juuri nähnyt. Sillä hetkellä Harmista tuntui, että mitä nopeammin hän pääsisi nuorukaisesta eroon, sitä tyytyväisempi hän itse olisi.
"Mutta miten ihmeessä olet lähtenyt yksin kiertelemään laaksoa?" Harmi kysyi sitten tiukasti. Hetken aikaa vaikutti kuin Kirva olisi ollut samassa laumassa hänen kanssaan ja Harmi olisi ollut kiukkuinen ja huolissaan uroksen takia. Todellisuudessa hän vain mietti miten löyhä Vallan lauma oikein oli, kun laumalaiset kulkivat missä sattuivat kunnioittamatta muiden laumojen reviirejä.
"Kuten huomaat, täällä ei ole aina kovin turvallista", narttu lisäsi hieman häijymmin. Hän katsahti pentuun ilkeästi, mutta pyyhki nopeasti moisen pois olemuksestaan ja siirsi sen sijaan katseensa Kirvan taakse kuin odottaen, että sieltä saapuisi joku noutamaan Kirvan pois ja turvaan. Ikävä ajatus siitä, miltä tällainen iltapäiväjutustelu rajarikkurin kanssa näyttäisi Veren silmissä välähti Harmin mieleen, mutta hän pyyhki sen nopeasti pois. Hän oli kuitenkin mukana tässä juttutuokiossa vain saadakseen tietoja ja kenties hyötyäkseen niistä myöhemmin, ei sen takia että olisi nimenomaan halunnut sitä esimerkiksi uuden ystävyyden toivossa. Pohjimmiltaan hänen aikeensa olivat siis kaikkea muuta kuin kiltit ja viattomat.

Kirva heilutti yhä koko takapäätään, sillä niin innoissaan nuori susi oli. Ja Harmin vastatessa muutamalla hännän heilautuksella, valkea uros loikkasi innoissaan liki suoraan ylöspäin. Etujalat tinttasivat lumihankea ja häntä heilui vauhdikkaasti. Harmi oli kuin olikin ystävällinen!
Pian vieras narttu kyseli, miksi Kirva oli lähtenyt yksikseen näin kauas. Ja totesi vielä, ettei täällä välttämättä ollut turvallista. Valkea susi jäi hetkeksi seisomaan ihan paikalleen, toinen etutassu ilmassa. Susi kumminkin heilutti pian taas häntäänsä ja jäi seisomaan tasaisesti jokaisella jalallaan.
"Minä... tuota... lähdin tutkimaan paikkoja. Olin utelias, liki karkasin perheeni luota... Isosiskoni ei kyllä pidä siitä. Rikkosiipi pelkää ihan liikaa puolestani ja huolehtii ihan turhaan. Minä pärjään hyvin ilman apua, osaan selviytyä ihan itsekseni! Rikkosiipi pelkää turhia, en minä ajaudu ongelmiin", Kirva puheli luottavaisena. Eihän valkea susi tajunnut, että oli jo nyt ongelmissa, ja olisi vielä suuremmissa sitten, kun Harmi olisi jakanut tietonsa alfansa kanssa. Eikä Kirva ymmärtänyt, ettei ehkä olisi kannattanut kertoa isosisarensa nimeä, muutoinkin nuori susi oli jo kertonut liikaa.

Kirvan mieleen kohosi haikeus, kun susi oli maininnut sisarensa nimen. Susi kaipasi äkkiä Rikkosiiven luokse, laumansa luokse, pois Harmin seurasta. Olkoonkin, että narttu alkoi jo vaikuttaa ystävällisemmältä.
"Minun pitäisi varmaan mennä... Rikkosiipi on huolesta sekaisin kun olen ollut näin kauan poissa", Kirva vastasi hiljaa, katsoen Harmia kuin lupaa pyytäen. Susi odotti jotakin merkkiä - oliko nartulla jotakin poistumista vastaan vai oliko se hyvä juttu? Kirva ei nimittäin halunnut loukata Harmia, toinen oli melkein mukava. Vähän... ailahtelevainen, mutta ainakin loppua kohti ystävällisempi. Kirva ei halunnut muistella pahalla. Harmi oli ihan mukava narttu, kiinnostunut ja utelias, jopa ystävällinenkin. Nuori susi heilutteli häntäänsä, odotellen. Susi kaipasi taas ohjausta, Kirva oli pulassa yksinään.

Hieman ivallisesti Harmi katsahti Kirvaan pennun todetessa, että Rikkosiipi niminen susi huolehti hänen vuokseen täysin turhaan. Ilmeisesti se huolehtiminen ei ollut turhaa, muttei toisaalta kovin riittävääkään. Harmi ei olisi Kirvan kaltaista penikkaa päästänyt silmistään oikeastaan hetkeksikään, mutta oikeastaan hän ei olisi ikinä edes ottanut harteilleen uroksen kaltaista ikiliikkujaa. Harmi ei kestäisi sellaista elämää.
"Oikeassa olet", Harmi kuitenkin totesi jopa sangen ystävällisesti, ikään kuin kannustaen. "Et ole ajautunut vielä ongelmiin. Olethan jo melkein aikuinen susi, osaat huolehtia itsestäsi." Nuori susi ei välttämättä huomaisi, että nartun sanojen takana piileskeli loukkaava ivallisuus. Lyhyen tapaamisen perusteella hän ei todellakaan voinut sanoa pitävänsä Kirvasta eikä nähnyt siksi oikein mitään syytäkään, miksi hän olisi todellakin halunnut kannustaa nuorukaista.

"Ehkä niin olisi parempi", Harmi vastasi nopeasti, sillä hän oli oikeastaan jo kaivannut Kirvan sanovan nuo sanat. Nartusta oli tuntunut, ettei pennusta pääsisi nopeasti ja siististi eroon kuin vain pennun itse todetessa, että hänen täytyisi lähteä. Rajarikkurin pois häätäminen - etenkin, kun kyseessä oli nuori ja hölmö rajarikkuri - tosin houkutteli Harmia, mutta sellainen käytös tuskin parantaisi heidän kahden välejä. Saattaisihan Kirvasta olla vielä joskus Harmille hyötyä ja suoraan sanottuna narttu ei myöskään halunnut huonoja välejä sellaiseen suteen, johon hänellä oli melko vahva vaikutus. Erittäin harva susi alistui Kirvan tavoin Harmin edessä, ja sellainen erikoisuus oli erittäin miellyttävää nartun mielestä.
"Muu laumasi varmasti kaipaa sinua jo", narttu hoputti, muttei itse lähtenyt vielä minnekään. Hän halusi olla varma, että Kirva poistuisi riittävän kauas ennen kuin hän jatkaisi kierrostaan rajalla ja vahvistaisi rajamerkkejä, sillä toista samanlaista tapausta hän ei aivan pian haluaisi kokea uudestaan.

Vieras narttu vastasi ihan ystävällisesti, jopa kannustavasti, eikä nuori susi edes ymmärtänyt ivaa toisen puheessa. Kirva luuli Harmin todellakin välittävän ja olevan vain ystävällinen. Susi heilutti häntäänsä iloisena, Harmi ainakin uskoi Kirvaan ja uroksen kykyyn selviytyä itsekin. Lisäksi laumalainen otti hyvin lähtöehdotuksen, kenties hiukan liiankin hyvin. Kirva ei kumminkaan ajatellut, että Harmi halusi eroon valkoisesta uroksesta. Enemmänkin susi kuvitteli, että Harmi halusi Kirvan parasta, eli saada nuoren hukan pian perheensä suojiin. Voi kuinka kaukana totuudesta Kirva olikaan.
"Varmasti kaipaa. Enpä anna heidän odotella kauempaa. Oli mukava jutella, toivottavasti kohdataan toistekin!" Kirva vastasi, ja kiepahti ympäri, lähtien juoksemaan energisesti ja vauhdikkaasti poispäin rajoilta. Susi ei juossut suoraan, kuten olisi voinut olettaa, vaan loikki sivuttain suunnasta toiseen, sillä juokseminen vain oli niin hauskaa. Eikä Kirvalla edes ollut kiire laumansa luo, ehei. Susi kyllä aikoi sunnata perheensä ja sisarensa luokse, muttei aivan suorinta tietä. Hiukan kiertäen, mutta lopulta laumansa luokse palaten.

Susi ei vilkaissutkaan taakseen, loikki vain lumihangessa eteenpäin, nauttien juoksemisen suomasta riemusta, lumesta, talvesta, kaikesta. Kirva oli iloinen, ja sen näki - iloisuus suorastaan hohkasi valkeasta uroksesta.

// Kiitos pelistä! (: //

Harmi ei sanonut enää mitään Kirvalle, vaan tyytyi seuraamaan että pentu myös poistui heidän alueeltaan. Pieni ärtymys nosti päätään nartun seuratessa, kuinka Kirva hyppi ja loikki sydämensä kyllyydestä lumessa kohti turvallista ja rakastavaa laumaansa. Vaikka Harmi ei sitä itselleen myöntänytkään, tunsi hän pienen kaihoisuuden sisällään kääntyessään ja jatkaessaan matkaansa rajoilla. Häntä ei odottanut pesillä kukaan, tuskin kukaan olisi kovin äkkiä huomannutkaan mikäli hän olisi vain pyrähtänyt reviiriltä pois ja aloittanut uuden elämän jossain.
Huvittuneena Harmi hymähti itsekseen ja pudisteli päätään kuin ajaakseen moiset ajatukset tiehensä. Hän oli typerä, eikä hän olisi ajatellut niin mikäli tapaaminen Kirvan kanssa olisi jäänyt väliin. Hän ei jättäisi laumaansa ja Verta, vaikka he nyt elivätkin vaikeita aikoja. Mutta kesällä kaikki helpottaisi, hän tiesi sen.

Tyytyväisemmin Harmi jatkoi reviirin rajojen tarkistamista. Hän ei aikonut kääntää selkäänsä Verelle.

[ Kiitokset minunkin puolestani. :) ]