Pesillä - päättynyt

Nuusku köllötteli alankopaikassa hieman etäämpänä pesäluolilta. Se makasi maassa pitkin pituuttaan ja pyöritteli kirsullaan jäkäläpalleroa...palleroisessa haisi jokin outo haju: Nuusku ei ollut ennen moista haistanut.
Nuuskusta oli kehittynyt itsenäinen ja syrjäänvetäytyvä nuorukainen, jolla oli loputon mielenkiinto uusiin asioihin.Se ei paljon itsestään melua pitänyt. Sen jälkeen kun Viima oli syrjäytetty ja Varpusta tullut alfa, Nuuskun elämä oli hurjasti muuttunut. Sen rakas äiti oli tuossa myräkässä lähtenyt, samoin kuin sen kasvatti-isä ja veli...ei Nuusku ollut kovin läheinen ollut Katalan kanssa, eikä veljensäkään, mutta äitiään se ikävöi; yhä. Sisar oli jäänyt tänne, mutta Nuusku ei kuitenkaan ollut nähnyt häntäkään aikoihin. Nuori susi ei enää ymmärtänyt yhtään mitään.Kaikesta huolimatta Nuusku oli päättänyt jäädä kotiinsa...täällä sillä oli oma maailmansa jonka se tunsi, ja johon se niin mielellään tutustui lisää. Nuusku havahtui hetkessä jäkälistään, kun sen takaa kuului terävä rapsahdus. Jäkäläpallero pyöri tiehensä ja nuorukainen kapsahti jaloilleen..

Hetki sitten makeilta nokosilta herännyt Harmi venytteli ensin raukeasti pesäluolilla, ennen kuin lähti sen suurempia miettimättä astelemaan eteenpäin. Narttu ei ollut nähnyt alfaansa hetkeen, mutta ei ollut asiasta moksiskaan: toki uudella alfalla oli tekemistä reviirinsä kanssa. Harmi luotti Vereen niin täydellisesti kuin susi vain saattoi toiseen suteen luottaa.
Haukotellen Harmi jatkoi kävelyään ja pysähtyi jossain vaiheessa puistelemaan turkkiaan. Aikaisemmin piilossa kyyristellyt susi kulki nyt rohkeammin, joskaan ei vielä millään tavoin pyöhkeästi. Hän oli edelleen tietyllä tavalla varautunut, mutta entiseen verrattuna paljon rohkeampi ja itsevarmempi. Enää Harmi ei säikkynyt jopa muita laumalaisia, vaan uskalsi olla enemmän oma itsensä.
Yllättäen Harmi näki edessään Nuuskun, joka juuri nousi jaloilleen. Huomaamattaan Harmi oli astunut oksan päälle ja aiheuttanut raksahduksen, joka oli ilmeisesti säikäyttänyt pennun.
"En kai säikäyttänyt?" Harmi kysäisi, mutta ääni ei ollut erityisen lämmin. Vaikutti pikemminkin siltä, että Harmi kysyi kysymyksen silkasta velvollisuudesta eikä siksi, että häntä olisi todella kiinnostanut tietää vastaus. Edelleenkään pennut ja nuoret sudet eivät kuuluneet Harmin lempilaumalaisiin niiden jopa arvaamattoman ja liian energisen luonteen takia, joskin Nuusku oli osoittautunut normaalia rauhallisemmaksi sudeksi. Ehkä sen takia Harmi jaksoi jäädä vaihtamaan muutaman sanan pennun kanssa pitäen koko ajan huolta siitä, että näytti tarpeeksi itsevarmalta: korvat olivat pystyssä, katse oli valpas ja häntääkin hän hieman nosti, mutta ei halunnut liioitella. Olihan Nuusku pelkkä pentu vielä.

Nuusku näki takanaan Harmin, joka hänet oli hätkäyttänyt " Oi, en tiedä" Se sanoi, ja kyyristi itseään hitusen pienemmäksi toisen edessä. Koskaan ei tiennyt kenestä koituisi hankaluuksia, eikä Nuusku ainakaan omalla käytöksellään halunnut sellaisia erityisesti aiheuttaa. Korvat luimussa se jatkoi " Voi olla, että säikähdin, mutta voi myös olla että vain reagoin rapsahdukseen. Enää en ole säikähtänyt, oli sitten miten oli" Nuusku veti vielä hitusen häntää koipiensa väliin ja sanoi" Minulla on ollut jo hetkisen melkolailla tylsää...saanko tulla mukaasi, jos olet menossa...öh...tekemään jotain?"

Harmi hieman jopa yllättyi Nuuskun alistuvaa käytöstä, mutta narttu ei sanonut mitään. Itsekseen hän oli kuitenkin hyvillään asiasta ja huomasi heti pitävänsä pennusta hieman enemmän kuin äsken.
"Ajattelin vain kävellä reviirillä", Harmi totesi totuudenmukaisesti ja vilkaisi pentua hieman arvioiden. Toisaalta, tuskin seurasta olisi haittaa etenkään nyt, kun lauman koko oli pienentynyt. Ystävistä tai edes läheisistä suhteista oli usein hyötyäkin.
"Mutta voit sinä tulla mukaan, jos haluat", narttu lisäsi aavistuksen epäröiden, mutta äskeistä ystävällisemmällä äänellä. Hän heilautti rohkaisevasti häntäänsä pennulle ja lähti jatkamaan matkaansa edes tarkistamatta, oliko Nuusku päättänyt seurata häntä.

" Tulen mielelläni mukaan" Nuusku vastasi Harmille ja lähti lompsimaan vanhemman suden perään. Nuuskun askellus oli vielä hieman kömpelöä ja se näytti koko ajan siltä kuin olisi ollut sotkeutumassa tassuihinsa, sillä nuorukaisen kasvu oli vielä kesken, eikä se oikein ollut pysynyt perässä siinä, missä sen jalat loppuivat ja maa alkoi.
Nuusku piti Harmiin pienen välimatkan, ajatellen, että olisi epäkohteliasta mennä rinnalle kulkemaan. Se oli oikeastaan hyvin innoissaan kun pääsi pienelle retkelle. Nuusku kun oli aina valmis seikkailuun, tai edes kävelylenkkiin, mutta ei se tohtinut yksinään kovin kauas lähteä hortoilemaan.
Siinä susien tallustaessa alkoi taivaalta tipahdella isoja kasoja räntää. Se suli heti kun se saapui alas, ja oli erityisen kastelevaa sorttia. Nuusku aivasti kun yksi tollo lätsähti sen kirsun päälle. " Minä en sitten voi sietää räntäkelejä!" Se äsähti ja puisti päätään puolelta toiselle ikään kuin sanojensa painoksi. Samassa sen nenään iski louhikosta joku haju, ja ennenkö se edes ehti itse sitä tajuta, sen jalat olivat jo kääntyneet hajun perään. "Täällä on jotain mielenkiintoista!" Se huudahti Harmille ja katosi jo näkyvistä kivilohkareen ja männynrungon välistä.

Jonkin matkaa kaksikko kulki hiljaisuudessa ja välillä Harmi katsahti kuin ohimennen taakseen nähdäkseen, vieläkö Nuusku seurasi perässä. Nartun oli kyllä myönnettävä, että pentu oli normaalia mukavampi tapaus, sillä hän ei pitänyt itsestään turhaa meteliä ja kunnioitti muita laumalaisia. Juuri sellaisista susista Harmi piti ystävinä, alfalta tietenkin kaivattiin muuta.
Harmi oli avaamassa suunsa ja kommentoimassa Nuuskun mielipiteeseen räntäkeleistä, mutta narttu ei ehtinyt ilmaista olevansa samaa mieltä ennen kuin pentu oli jo huomannut jotain muuta. Hieman hermostuneena Harmi katsahti Nuuskun katoavan näkyvistä ja hetken hän oli kahden vaiheilla miettien, uskaltaisiko lähteä pennun perään, sillä Nuusku oli saattanut haistaa siellä mitä vain. Ehkä siellä oli äreä karhu? Kahdestaan he eivät pärjäisi karhulle mitenkään.
Mutta toisaalta, he olivat samaa laumaa ja lauma piti yhtä. Turhautuneena Harmi nuolaisi huuliaan ja jolkotteli Nuuskun perään kutsuen samalla pentua, mikäli tämä oli ehtinyt kovinkin kauas: "Nuusku? Minne menit?"

" Täälläää!" Kuului nuorukaisen haukahdus kivenlohkareiden keskeltä. Se oli kuullut Harmin tohinastaan huolimatta ja nousi nyt esiin montusta hampaissaan mehevä, tuore jäniksen raato. Häntä innokkaasti heiluen se ravasi raato suussaan likemmäs Harmia ja tiputti löytönsä sitten maahan. " Ennenkö alat pitää minua ilmiömäisistä ilmiömäisimpänä metsästäjänä, niin kerron, että tämä jänis oli jo valmiiksi kuolleena tuolla" Nuusku selitti ja vilkaisi suuntaan josta oli raadon löytänyt. " En tiedä mikä tämän on tappanut...en tunne tätä hajua. " Se sanoi ja tökkäsi jänistä kuonollaan. " Karhu se ei ainakaan ole, ...eikä kettukaan...en ymmärrä"
" Mutta mikä tahansa se on, se on tappanut sen juuri äsken...säikähtänyt ehkä meitä ja luikkinut tiehensä?" Nuusku mietti jo päässään vaikka mitä mahdollisuuksia, ja olisi innoissaan lähtenyt selvittämään tätä itselleena ivan uutta juttua, mutta se jäi odottamaan, mitä vanhempi susi asiaan sanoisi.

Tuttu arkuus nosti jälleen päätään Harmin sisällä, kun Nuusku kantoi hänen eteensä kuolleen jäniksen. Jäniksessä oli tosiaan outo haju, jota Harmikaan ei osannut ainakaan heti määrittää. Pennun kanssa hän oli kuitenkin samaa mieltä siitä, että karhu tai kettu se ei ainakaan ollut.
"Voi olla..." narttu mutisi ja kurottautui haistelemaan kuollutta eläintä, nostaen sitten katseensa nopeasti ympäristöön. Harmista alkoi ikävästi tuntua siltä, että heitä tarkkailtiin, vaikka todennäköisesti moinen tunne johtui vain hänen epävarmuudestaan eikä puiden takana oikeasti kukaan vaaninut. Siitäkin huolimatta narttu kohotti kirsunsa ja haisteli kevyen tuulen mukana tuomia hajuja ja kuunteli tarkkaan ympäristöä, mutta he vaikuttivat olevan kahdestaan. Ehkä hän vain panikoi jälleen turhaan.
Toisaalta, Harmi muistutti itselleen, olisi ehkä parempi ottaa selville kuka tai mikä tämän jäniksen oli tappanut. Haju ei ollut minkään tutun, ja esimerkiksi vieras susi näin syvällä lauman reviirillä ei ollut hyvä asia. Siitä täytyisi ottaa selvää.
"Ehkä meidän pitäisi yrittää seurata hajua?" Harmi ehdotti paljon rohkeammin kuin miltä hänestä oikeasti tuntui. Nyt hän olisi kaivannut alfaa tuekseen, mutta sen sijaan hänellä oli seuranaan nuori ja kokematon sudenpentu. Hieman harmistuneena ja epävarmasti narttu otti muutaman askeleen niin, että kulki Nuuskun ohi paikalle, josta pentu oli jäniksen löytänyt. Siellä hän haisteli maata ja yritti saada oikeasta hajusta vainun.

( Hih, koska haluan koetella Hetkeä, niin sopisiko jos toisin sen mukaan ja tämä mystinen tappaja olisi ollut ilves jonka Hetki olisi sitten epätoivoisesti karkoitettua mutta väärään suuntaan että tämä ilves ei siis olisi vielä lähtenyt pesiltä vaan kiertäisi susia ja koska hetki on jo valmiiksi heikossa tilassa aijemin tapahtuneen haavan parantumisen takia se ei kykene yksin tappamaan sitä ? XD )

[ Minulle sopii. :) Jos Metkallekin sopii, niin heitä rooli johonkin väliin ja pelataan sitten sen järjestyksen mukaan. ]

Hetkemme oli ollut tarkastelemassa ovelan reviirejä kunnes se oli yllättäen päätynyt Varvun reviirille. sillä se oli törmännyt rajoilla ilvekseen ja päättänyt häätä tuon pois. Kaikki ei kuitenkaan ollut sujunut suunnitelmien mukaan normaalisti ilves olis ikadonnut paikalta mutta tämä yksilö oli ilmeisestikkin ollut varsin nälissään sillä se oli ampaissut Varvun reviirin pesiä kohti tyylikäästi rusakko suussaan. Hetki oli aikeissa kääntyä takaisin omille reiteilleen enen suurenpaa huomiota vieraan reviirillä. joka tapauksessa ilves oli äkännyt Hetken uudelleen ja vuorostaan juoksi Hetkeä takaa. Vaikak ilves olikin suhtellisen kömpelö eläin oli sillä lumi etunaan. Hetki pinkoi ilvestä pakoon sill ätiesi taistelusta tulevan hankalaa jo ennestään kivun saatteleman kaulan kanssa. Joka tapauksessa näin ei käynyt. Ilves suorastaan ohjasi Hetkeä Varvun pesiä kohti. Tämä oli enemmän kuin ongelmallsita sillä jos hetki törmäisi laumalaisiin se tapttaisiin mitä luultavammin. Pian ilves otti ja loikaksi Hetkeä kohti ja hetki parkaisi kuuluvasti sillä haava kaulassaan aukesi ikäsvästi ja hetken kaulasta alkoi valua verta. Tämä ei ollut hyvä juttu hetki onnistui ruumiillaan samaan ilveksen pois kimpustaan ja nyt se juoksi suoraan kohti pesiä. Pian se haistoi aikalla olevan laumalaisia se ei voinut kääntyä takaisin maasto oli sille tuntematon eikä suoraa posi pääsy tietä nyättänyt oelvan.

Nuusku ja harmi olivat paikalla ihmettelemässä jäniksen outoa hajua. Hetki ei aikonut hyökätä näiden kimmppuun vaikak se nini olsi inormaalisti tehnytkin " Anteeksi häiriö mutta suosittelen teitä viemään tuon pennun turvaan, Ilves etsii kaiketi jänistään joka on täälä ja en kykene tappamaan sitä yksin. Olen pahoilalni isitä että en kuulu laumaanne oeln väärällä alueella mutta tarvitsen apua omaksi hyödykseni ja kuten teidänkin hyödyksenne ilves on tapettava ennekuin se tappaa medät. " Hetki puhui niin nopeatsi kuin suinkin pysytyi ja kipu kaulassaan se sai sen äänen kähisemään entisestään. Ilveksen haju voimistui urakalla ja hetki ei tiennyt enää mitä olsi itehnyt pakoon ei kovin helpsti pääsisi koska hetki ei tunne paikkoja vieraalla maalla. Hetki arvioi pian epävarmuudella että HArmista ei olisi paljoakaan apua sillä epävarumuus ja lievä pelokkusu ol iaistittavissa nartusta mutta nuusku sen sijaa oli nuori ja kaiketi kokematon Hetki olisi pulassa jos Harmista ei olsii apua tilanteen pelastamiseen. tuntemattomien susien kanssa yhteis työ oli vaikeaa hetkelle tässä tapauskessa isllä se oli kerta kaikiaan tunkeutunut toisen urosken reviirille.

Juuri ilvestä minäkin ajattelin!!!


"Seurataan vain!" Nuusku hihkaisi Harmille, ja oli jo lähdössä nenänsä perässä eteenpäin, kunnes se kuuli edestäpäin karmivan kiljaisun, joka erehdyttävästi kuulosti suden tuskanhuudolta. Samassa nenään iski vieraan suden ja tuon oudon otuksen haju; voimakkaana, lähestyvänä. Nuusku tunsi miten sen karvat nousivat pystyyn ja nuorukaisen hampaat paljastuivat rumaan irvistykseen. Sitä pelotti. " Mitä tämä on? Harmi?! Mitä ihmettä sieltä oikein tulee?!"
Nuusku oli aivan äimänkäkenä ja kun esiin ryntäsi kauhealla vauhdilla aivan uppo outo susi , perässään jokin hurja peto, ei pentu osannut kuin seisoa. Se ei saanut vieraan suden sanoista muuta selvää, kuin " Ilves?!" Ja sitten se jo näkikin, millainen eläin oli kyseessä. Vaaleankeltainen turkki, jonka seassa vilisi kynsiä ja hampaita loikki pitkin ja hurjin loikin kolmea sutta kohti. Havaittuaan susia olevan nyt yhden sijaan kolme, ilves äkkiä katosi. Aivan; kuin savuna ilmaan! " Se meni väijyyn!" Nuusku parkaisi syyttävästi, ja samaan äänensävyyn kysyi suurikokoiselta tunkeilijalta karvat pörrössä ja hampaat irvessä " Kuka sinä olet ja mitä täällä toimitat!?! Sinulta lähtee hyvin äkkiä henki, jollet juokse tiehesi!" Nuusku ei ollut oikeastaan uhitteleva, se oli vain spontaani, aivan pöllämästynyt ja ilmoitti, miten asia oli.

Säikähtäneenä Harmi pörhisti karvansa, nosti häntänsä ja paljasti hampaansa vieraan suden juostessa paikalle. Lyhyessä ajassa tapahtui niin kovin paljon, että hetkeen narttu ei osannut muuta kuin seisoa siinä pöllähtäneen näköisenä ja Nuuskun kysymyksetkin kaikuivat kuuroille korville. Vieras susi seisoi niin lähellä heidän pesiään ja käskytti heitä, mitä täytyi tehdä? Säikähdyksen tilalle alkoi nousta ärtymys, vaikka tietyllä tavalla Harmi olikin vielä säikky. Hän ei kuitenkaan antaisi lauman ulkopuolisen suden komennella itseään, ei enää.
Toisaalta, Harmi ajatteli nopeasti, ilves oli paha vastus hänelle ja Nuuskulle. Vihaisesti Harmi mulkaisi vierasta narttua, malttoi haistella ympäristöään ja havaitsi ilmeisesti kyseisen ilveksen hajun lähistöllä. Tuosta kolmannesta sudesta olisi varmasti hyötyä ilveksen kanssa, mutta kunhan pahin olisi ohi, hän saisi luvan häipyä alueelta ja nopeasti.
"Ja minä suosittelen, että sinä et komentele meitä!" Harmi ärähti vieraalle väläytellen hampaitaan. Susi vaikutti nyt itsevarmemmalta kuin mitä todellisuudessa oli, mutta Harmi yritti kasata itsensä ja saada rohkeutta kokoon miettien, miten Veri pettyisi mikäli hän nyt murtuisi. Harmi ei halunnut osoittaa itseään sittenkin huonoksi laumalaiseksi ja joutua häädetyksi laumasta.
"Ajata se ilves tiehensä, sinähän sen tänne toitkin! Käytä vaikka itseäsi saalii--" Harmi murahteli, muttei ehtinyt saada lausettaan loppuun kun pensaiden takaa loikkasi murahteleva ilves häntä ja Nuuskua kohti. Pienen hetken hätä kuristi Harmia, ennen kuin hän ehti ymmärtää tilanteen vaarallisuuden ja loikkasi Nuuskua päin tarkoituksenaan tönäistä pentu kauemmas pedosta. Ilvekseen narttu ei sillä hetkellä ehtinyt kiinnittää huomiota, mutta lauman nuorimmaisia se ei saisi vahingoittaa.

Murahdusten saatelemana HEtki katsahti taakseen jossa ilves saattoi jo pelkästään astia sen lähestyvän Hetki katsahti nusukuun joka käyttäytyi harvinaisen ärhäkkäästi pennuksi " sinäkö minut tapat ? Jos sinua terveytesi kiinnsotaa niin olisin sinun juossut pakoon voisin tappaa sinut yhdellä vaivaisella iskulla mutta koska en tullut tänne haastamaan riitaa vaan pyytämään apua tuon ilveksen kanssa katoan reviiriltänne hyvin nopeasti enkä tule tänne käskyttämänä teitä minulla ei ole minkään laista mielen kiintoa olla tekemisissä teidän kaltaistenne säälittävien otusten kanssa mutta jos kerran vaaditte positun ilo mielin ja jätän tuon ilveksen teidän harmiksenne. Siitä te ette kaksin selviä tuo ilves haluaa omaisuutensa jonka sinä penikak satuit viemään joten se ei ole iloinen näkemästään ja minä en sitä ilvestä tänne tuonut tietäkää se " Hetki murahti ilkeästi ja jopa varoittavasti sillä ei ollut minkään laista hlaua olla tekemisissä varvun laumalaisten kanssa jtoen sen näki myös päälle päin.
Hetki kääntyi kivustaan huolimatta kohti ilvestä joka näytti pinkovan mahtavan kovaa vauhtia kohti susia Hetki ei aikonut enää tuhlata aikaansa auttamalla nuorukaista saati harmia ilveksen kanssa vaan posituisi paikalta kunnes olisi saantu ilveksen huomion kahteen muuhun suteen hetken sijaan.

(( Sopiiko että ilveksellä on vesikauhu? Kolmen suden kimppuun ei yksinäinen terve ilves käy. Kirjoitan tämän tässä, kun Nuusku ei millään voi tietää mistään vesikauhuista vielä mitään...jos, niin muistakaa; että eläin jota ilves puree saa vesikauhun, ja siihenhän kuolee..vesikauhu passaisi siihen jäniksenraatoonkin, kun vesikauhuiset otukset tappavat, mutteivät syö..))


" En tietenkään minä, vaan se sama, joka tappaa minut ja Harminkin, jos saa tietää sin...ÄÄÄÄH!" Harmi mäjähti koko painollaan päin Nuuskua ja Nuusku mätkähti märkään maahan niin, että tanner tömähti. Kaikki ilmat puristuivat pennun keuhkoista pihalle, ja tunne oli aivan hirveä. Se ei hetkiseen tajunnut yhtään mitään; sen päässä oli vain yksi ajatus; ILMAA, ILMAA!!
Kun Nuusku tunsi ilman taas alkavan virrata keuhkoissaan se kuuli hirmuista ärinää ja ähellystä takaansa, ja se tajusi, että nyt sen täytyisi äkkiä päästä taas ylös -> Ilves oli hyökännyt uudelleen! Nyt Nuusku jo tunsi jonkin lämpimän leyhähdyksen niskavilloissaan.Kauhuissaan nuorukainen pinnisti kaikki voimansa ja onnistui niin että pääsi pitkän ja voimakkaan loikan eteenpäin. Se kääntyi lähes tulkoon jo ilmassa päästäkseen auttamaan Harmia, mutta tunsi törmäävänsä johonkin pehmeään...

[ Minulle sopii hyvin. ]

Harmi huomasi helpottuneena, että ilves ei ollut ehtinyt iskeä heihin kumpaankaan kiinni, vaikka se ei näyttänyt olevan kaukana. Susi laittoi yllättyneenä merkille, että kissaeläin ei vaikuttanut olevan täysin kunnossa ja melkoisesti itsevarmuuttakin sillä oli käydä kolmen suden kimppuun. Harmi ei kuitenkaan jäänyt miettimään asiaa tarkemmin, vaan hän aikoi varmistaa, että myös vieras susi auttaisi tuon eläimen kanssa eikä poistuisi ensimmäisen tilaisuuden tullen. Samalla täytyi tosin varmistaa, että ilves ei hyökkäisi Nuuskun kimppuun.
Murahdellen Harmi hyökkäsi ilvestä kohti, mutta väisti pedon hampaat ja näykkäisi sitä sen sijaan hännäntyvestä kipeästi. Takaansa Harmi kuuli kuinka kissa ärähti harmistuneena ja yritti ilmeisesti saada hänen hännästään kiinni, mutta Harmi oli nopeampi ja juoksi Hetkeä kohti. Nartun oli pakko auttaa ja hyökätä ilveksen kimppuun, sillä tuskin hän aikoi vain seurata sivusta ja arvailla, päättäisikö ilves hyökätä hänen vai Harmin päälle.
Ikäväkseen Harmi huomasi, että Nuusku oli loikannut samaan suuntaan päästäkseen ilvestä karkuun. Käsillä oli todellinen sekasorto ja hetkeksi Harmi hämmentyi tietämättä, mikä olisi järkevin ratkaisu. Lopulta narttu käännähti kahden muun suden edessä ja toivoi, että ilves seuraisikin häntä eikä hyökkäisi Nuuskun päälle. Hetken puolesta hän ei jaksanut pelätä.

( sopii minulelkkni mutta siinä tapauskessa ilves ei ole ainakaan vielä purrut hetkeä xD koska en aijo tapattaa sitä kutienkaan ihan vielä sillä on liia napljon suunnitelmia otuksen pään menoksi XD )

Hetki kuuli nuusknu sanat ja huomioi pian että harmi aikoi auttaa HEtkeä. Ja hyvä nini sillä tämä ilves oli nyt kyllin lähellä että metsätyksen ammattilainen hetki suorastaan pelästyi tuntemattomien susien puoelsta. Nyt se ei ollut puollustamassa laumaansa vaan itseään. Se oli erehtynyt pahasti ilveksen takia ja oli nyt pahasti pulassa. Kun Hetki katsahti äkillisesti Nuuskuun joak oli pinkomassa pakoon ja roihun hyökätessä ilveksen takamusta kohden hetki teki piakisen siirroon kera huudaksen kivusta. Se suuntasi kohti nuuskua kuin pitääksen tuon takanaan jos ilves hyökkäisi se hyökkäsi hetken kimppunu enenkuin ehtisi hyökätä nuorukaisen kimppuun. Ikäväkseen hetki kutienkin huomioi että ei voisi jättää roihua yksin tuon otusken kanssa " Varokaa sen hampaita, en keksi mitään mutua syytä tuon otuksen sinnikkyyteen kuin vesi kauhu. ei se noemaalisti voisi noin sinnikäästi kolmea sutta vastaan yhden jäniksen takia. " Hetki parkaisi arasti äänellään. Sen ei ollut tarkoitus pomotella ketään mutta se tuli automaattisesti Hetki oli automaattisesti pomottavaa sorttia. Hetki katsahti nuuskuun " juokse jos se tulee sinua kohti en kykene suojelemaan sinua tuolta autan tuota toista sutta tuon kanssa oelt liian nuori kuollemaan " hetk ipuhui nuuskulle ja amapisi sitten kohti Harmia ja ilvestä Se tarkkaili jatkuvalla syötöllä missä ilveksen pää oli ja kun harmi pidätteli ilvestä tavallaan kimpussaan hetkellä olisi oiva tilaisuus tarrata sitä niskasta. Ketteryyttä sekä kärsivällsiyytta ja nopeutta yhteis työnä käyttäen hetki kaarsi ilveksen ja roihun vasemmalta puolelta loiakten jäntevästi koko ruumiinsa voimalla kohti sinnikästä ilvesta tarrautuen kuin takiainen ilveksen niskaan jolloin ilves joka oli kooltaan pienenpi kuin Hetki lysähti maahan rimpuillen ja äänekkäsäti huutaen. Hetki ei voinut tehdä enää mitään mutua kuni toivoa että Roihu auttaisi sitä tappamaan sen siihen paikkaan muutoin Hetki olisi ala kynnessä sillä ilveksen kissamaiset kynnet raapivat ikävästi hetkeä jalosita ja vatsasta toisen pyöriessä hätiköidysti suden alla. eikä hetken voimat kivun takia ptikään kestäisi se vilaksii sivu silmällä hätäisesti Harmiin avun pyymämiseksi.

(( Menikö innoissaan Harmit ja Roihut sekasin :D :D))

Nuuskun kylki oli tärähtänyt lahoon ja sammaloituneeseen kantoon sen kääntyessä ilmassa. Kylkeen koski, ja oli vaikea hengittää. Nuusku tajusi vieraan suden puhuvan jotain vesikauhusta, ja sitten se ymmärsi, että tämä tuli sen ja ilveksen väliin suojellakseen Nuuskua pedolta. Aivan ventovieras susi! Nuusku ei olut toipunut ällistyksestään, kun tämä jo kehoitti häntä juoksemaan jos ilves hyökkäisi..." No en varmasti!" Nuori susi puuskahti.
Nuuskusta ei ollut kasvamassa minkäänlainen sankari uroo, vaan se halusi pysytellä poissa hankaluuksista, mutta se ei takuulla jättäisi susia, jotka olivat puollustaneet sitä henkensä kaupalla, taistelemaan kahdestaan moista raivopäistä otusta vastaan.
Nopeasti ja taitavasti vieras narttu kiersi Harmin ja ilveksen, loikkasi tämän niskaan ja kaatoi kissan alleen maahan. Nyt Nuusku huomasi, että vieras susi oli nyt saamiensakin vammojen lisäksi jo ennestään loukkaantunut, ja tuo vamma selvästi verotti sen voimia. Nuuskulla ei ollut selkeitä ajatuksia, se vain tajusi että Harmi ei ehtisi apuun niin pian kuin vaatisi, ja silloin se loikkasi kohti tunkeilijaa ja ilvestä. Vieraan pitäessä otetta niskasta Nuusku iski hampaansa ilveksen suojattomaan kaulaan. Vaistonsa sanelemana sen teki mieli upottaa hampaansa henkitorvesta läpi niin että veri pulppuaisi, mutta koska oli kuullut varoituksen jostain taudista, se vain painoi henkitorvea kasaan ilveksen tukehduttamiseksi, rikkomatta ihoa hampaillaan. Jos Harmi tulisi, se päästäisi vanhemman ja vahvemman suden paikalleen, ja hyppäisi kiinni ilveksen hurjasti ilmaa ja susia potkiviin takajalkoihin..

Pitkäraajaisena sutena Harmin oli melko helppoa loikkia vaikeassakin maastossa ilvestä karkuun, mutta silti hän kaipasi kovasti kahden muun suden apua. Hän ei kovin kauaa jaksaisi väistellä raivosta ärisevää petoa, ja pelko alkoi jälleen kouristaa nartun sisintä. Tällainen syöttinä leikkiminen oli typerää touhua, joka loppuisi todennäköisesti vain surullisella tavalla.
Yhtäkkiä rytinä takaa voimistui aivan kuin toinenkin eläin olisi ajattanut Harmia. Hädissään susi kiristi tahtia ja loikkasi kaatuneen puun yli, ennen kuin kuuli takaansa tömähdyksen ja entistä kovempaa ärinää. Muutaman loikan jälkeen narttu uskaltautui hidastaa hieman ja vilkaista taakseen, jolloin hän näki Hetken raivokkaan ilveksen päällä ja Nuuskun juoksevan lähemmäs kaksikkoa. Pienen hetken Harmi ehti ajatella, että olisi viisainta kadota, kunnes ärtyneisyys valtasi hänet: hän ehkä saattaisi jättää Hetken tuon ilveksen kimppuun, mutta omaa laumalaistaan hän ei jättäisi pulaan.
Muristen Harmi kääntyi ja juoksi takaisin kolmikon luo nähden, että Nuusku oli puristanut leukansa ilveksen kurkun ympärille. Ilves olisi kohta kuollut ja tilanne selviäisi. Helpotus valtasi nartun hänen juostessa lähemmäs, ja päästyään muiden luo hän tökkäisi Nuuskua käskevästi kuonollaan kylkeen. Saatuaan leukansa kissaeläimen kurkun ympärille myös Harmi muisti Hetken sanat jostakin taudista ja epäilys alkoi kalvaa suden mieltä. Olisiko viisasta upottaa hampaat eläimen kurkkuun?
Harmi päätti, että hän ei alkaisi leikkiä tulella. Hän puristi vain ilveksen henkitorvea kasaan kuten Nuuskukin oli tehnyt, muttei purrut ihoa rikki. Ilves kiemurteli susien alla tuskissaan ja mourusi hädissään, mutta pian ääntä ei enää kuulunut. Raivoissaan se yritti edelleen päästä karkuun, mutta hapen puute sai eläimen hiljalleen hidastamaan liikkeitään ja lopulta yksikään tassu ei enää sätkinyt ja yrittänyt raapia susia. Muutaman kerran ilves yritti haukata happea ennen kuin se jähmettyi kokonaan paikoilleen. Harmi ei uskaltanut vielä päästää irti, vaan puristi henkitorvea kasaan muristen ja korvat luimussa.

Kun roihun viimeinne teko oli tappanut ilveksen hetki suvaitsi iroittaa otteensa ilveksen niskasta. Se oli ollut vieraalla maalla kahden tutnemattoman vastalaumalaisen pesillä. nyt se sen sijaan katsoi näitä kahta kiitollisenä hetki olisi voinut kuolla jos harmi tai nuusku ei olisi ollut avuksi. " kiitos teille, tämän on nyt ohitse eik ätuo tee enää pahaa kenellekkään en kutienkaan suosittele sitä syömään tuo eläin kantaa vesikauhua joka tarttuessaan tappaa. Toivon teille kaikkea hyvää vaikken halua enää koskaan tavata laumaanne. vaikak mieltäni kaltaa että tämän nuorenpi susi puhui jostina joka tappaisi minun lisäkseni teidät ? " Hetki puhui käheästi sillä haava kaulassao li jälleen auki mutta kiitoksena ei kutienkaan nini pahoin mitä se olisi voinut olla hetki oli selvinnyt ilman tarttuvaa vesi kauhua ja näin se toivoi myös kahdden muunkin selviävänä. hetki toivoi saavansa vielä vastauksen kysymykseensä mutta se oli kutienkin jo näytätnyt eleillänä että olisi lähdössä. Hetkellä kävi mielessä että jos kerran tämä varpu joka oli viima vallasta syössyt oli niin itsekäs että tappaisi nämä kaksi sutta jos puollustavat reviiriään ei hetki ymmärtänyt koko asiaa. sen teki mieli pyytää kaksikko muukaansa ovelan laumaan mutta ei se voinut tehdä sitä.

Kun pahainen ilves oli kuollut, Nuusku tunsi suurta helpotusta ja mätkähti uupuneena mahalleen rännästä märkään maahan. Kun se kuuli vieraan suden kysymyksen, se painoi korvansa taakse ja heilautti häntäänsä ärtymyksestä. Nyt niitä hankaluuksia sitten seuraisi...mitä se voi vastata tuohon kysymykseen? Nuuskun mielestä Varpu oli pelottava ja outo tapaus, mutta eihän se voinut sitä toiseen laumaan kuuluvalle sanoa Harmin läsnä ollessa? Harmi kun varmasti olisi alfansa puolta, tapahtui mitä hyvänsä....vaan ajaisiko Harmi sittenkään Nuuskun kuolemaan kertomalla alfalle Nuuskun puheista?Ja miten tämä ilvessotkukin selvitettäisiin? Ei menisi läpi, että Nuusku ja Harmi olisivat kahdestaan tappaneet ilveksen ja ajaneet vieraan tunkeilijan matkoihinsa...voi ei!
" Niin, no,alfamme, Varpu on.. hurja luonnoltaan"[i] Susinuorukainen kakisteli vieraan kysymykseen ja jäi kuulostelemaan mitä Harmi olisi mieltä..

Vaikka Hetki vaikutti vilpittömästi kiitolliselta, Harmin olemus muuttui ilveksen kuoltua. Hän irrotti otteensa eläimestä ja kohotti melko kylmän katseensa vieraaseen narttuun, muttei sanonut ensin mitään. Ärtyneenä hän nuolaisi huuliaan Hetken kysyessä, mitä Nuusku oli tarkoittanut aiemmilla sanoillaan. Harmi oli alfalleen lojaali loppuun asti eikä aikonut puhua uroksesta pahaa vieraalle sudelle.
"Veri", narttu korjasi vahvalla äänellä Nuuskun sanoja. "Alfamme on Veri, ei Varpu." Pennun olisi hyvä oppia nopeasti, että alfaa oli parempi kutsua Vereksi, mikäli halusi pysyä laumassa ja väleissä uroksen kanssa. Harmi korjasi pennun sanat ainoastaan pennun itsensä takia, sillä Veren kanssa ei ollut hyvä leikkiä hengellään.
Sanojensa jälkeen Harmi käänsi jälleen kolean katseensa Hetkeen, ja tuhahti hieman halveksien. Toisaalta hänkin tunsi kiitollisuutta Hetkeä kohtaan, mutta toisaalta hän halusi vain ajattaa nartun tiehensä ja jättää tämä henkiin vain siksi, että hän oli auttanut heitä. Vaikka tuskin Harmista olisi ollut kovin suurta vastusta Hetkelle, vaikka narttu olikin vahingoittunut. Sen verran hintelä narttu itse oli Hetken rinnalla.
"Alfamme on ehkä hurja, kuten Nuusku sanoi, mutta hän on myös hyvä johtaja", narttu totesi ja hänen eleistään ei jäänyt epäselväksi, etteikö Harmi arvostaisi Verta. Nuuskun sanat narttu kuitenkin antoi anteeksi, sillä toinen oli vasta pentu. Mikäli aikuinen laumalainen olisi arvostellut millään tavoin Veren tapaa johtaa laumaa, Harmi olisi suuttunut.
"Eikä hän pidä luvattomista tunkeilijoista", Harmi jatkoi ja loi äkäisen katseen Hetkeen, mutta ei vielä uhitellut sen enempää.

Hetki pyöräytt isilmiään " Aivan miten vain, miunn on paras häipyä nyt vie ntuon ilveksen raadon mukanani te teette mitä lystäätte " hetk pihahti ja kivuistaan huolimatta se tarrasi ilveksen raadosta kiinni ja lähti rehaamaan tuota pois varvun alueelta sanomatta enää yhtänä mitään Harmile tai nuuskulle se huomioi itseksee nasioita mutte maininnnut asiasta mitään. Kun hetki olisi kyllin kaukana pesistä se jättäisiä ilveksen raadon ja lähtisi takaisin omalle reviirilleen se tiesi joutuvansa sleittämänä vielä jollekulle reissustaan. mutta nyt oli aika parantaa jälleen kerran haavat j oitka vuosivat.

( Hetki kiittää ja kumartaa mielenkinitoisesta kohtauskesta XD )

Nuusku makasi edelleen maassa kun Ovelalainen tarttui Ilveksen ruhoon, ja lähti raahaamaan sitä mukanaan. Nuusku ei tajunnut ollenkaan että miksi se sen teki, mutta oli kuitenkin mielessään erittäin kiitollinen, kun katseli miten narttu katosi taakkansa kanssa yltyneeseen räntäsateeseen. Nuuskun katse pyyhkäisi jälkiä, joita äskeinen välikohtaus oli tantereeseen jättänyt...niitä oli paljon ja ne kertoivat omaa tarinaansa...ja tärkeää Nuuskun kannalta oli, että siinä oli selvä merkki siitä että tässä paikalla oli tapahtunut jotain, ja jos alfa ne siitä huomaisi, he joutuisivat Harmin kanssa selvittämään asiaa...ja se ei sellaisenaan ihan kestänyt päivänvaloa. " Toivottavasti sade yltyy ja muuttuu lumeksi.." Nuusku sanoi Harmille varovasti, nousten samalla seisomaan. Se ravisteli märän turkkinsa kuivaksi, ja sai itsensä näyttämään aivan piikkisialta. Lyhyet pääkarvat törröttivät joka suuntaan pystyssä ja märkä turkki sojotti muutenkin joka suuntaan. Nuorukainen tajusi näyttävänsä varmasti hieman hullunkuriselta toisen silmissä ja painoi nolostuneena päätään alemmas. Samalla sen vatsa mouraisi äänekkäästi, ja se tajusi että oli hyvin nälkäinen. " Minun täytyy varmaankin kohta päästä hakemaan jotain saalista" Se tokaisi Harmille ja käänsi päänsä sen suuntaan; " Tuletko sinä mukaan?"

Halveksien Harmi katseli Hetken perään, muttei enää sanonut nartulle mitään. Oli vain hyvä, että hän ymmärsi lähteä alueelta ilman sen suurempia kiistoja. Ikävä kyllä Harmin oli myönnettävä, että mikäli sellainen kiista olisi tullut eteen, hän ja Nuusku olisivat saattaneet jäädä melko helposti toisiksi, vaikka Hetki olikin loukkaantunut. Hän oli kuitenkin kaksi kertaa Harmin kokoinen ja varmasti paljon kokeneempi kuin Harmi ja Nuusku yhteensä.
Kun Hetki oli kadonnut ilveksen kanssa, Harmi käänsi katseensa Nuuskuun. Myös narttu toivoi, että sade muuttuisi lumeksi ja että kukaan ei ikinä saisi tietää tästä välikohtauksesta mitään. Hänen ei ollut kovin vaikea päätellä, miten Veri suhtautuisi rajarikkuriin, joka oli päästetty noin vain menemään: hän ei varmasti innostuisi. Ajatus kylmäsi hetken Harmia, ennen kuin narttu pudisteli sen pois mielestään ja nyökkäsi sitten lyhyesti Nuuskun kysymyksellä.
"Käydään katsomassa, löytäisimmeko jotain", hän myönsi. Sade haittasi saalistusta, sillä hajuja oli melkein mahdoton seurata. Narttu puisteli harmistuneena märkää turkkiaan, nuolaisi kerran ajatuksiinsa vajonneena huuliaan ja lähti jolkottelemaan eri suuntaan kuin minne Hetki oli kadonnut. Hän ei halunnut nähdä kyseistä sutta enää koskaan edes sattumalta.