Pesillä - päättynyt

Nuusku lähti jolkottamaan Harmin perään rännän tippuessa alas taivaalta. Nuoren uroksen maha mouraisi jälleen ikävästi, ja se luimautti korviaan hieman nolona, jos Harmi vaikka olisi kuullut sen. Nuusku ei ollut aikoihin syönyt oikein kunnolla. Myyriä tai muita pikkupiipertäjiä se löysi toki joka päivä, mutta milläs sellaisella pikkueväällä pysyisi nuoren ja kasvavan suden nälkä kurissa? Nuusku oli jo ehtinyt olla onnessaan sen jäniksen raadon löytymisestä, mutta onneksi se ei ollut ehtinyt maistaa sitä! Sitten uteliaan Nuuskun mielessä heräsi kiinnostava kysymys ja se kiritti hiukan huteroa askellustaan päästäkseen lähemmäs Harmia. " Kuule Harmi? Mikä se vesikauhu oikein on? Tauti ilmeisestikin, mutta millainen? Ymmärsinkö oikein, että juuri se vesikauhu sai sen ilveksen käyttäytymään niin, kuin se nyt käyttäytyi? Oli aivan raivohullu!"
Nuusku jäi jolkottelemaan hännänmitan päähän Harmista. Se painoi päänsä alas hartioidensa väliin ja kulki korvat sivulle lerppuen. Sade sai sen turkin kastumaan yhä enemmän ja nousemaan kauttaaltaan pörheänä pystyyn. Taival taittui melkoisen joutuisaan, vaikkeivät sudet kovin paljon energiaa etenemiseensä käyttäneetkään. Hetkenpäästä Nuusku painoi kuononsa märkään maahan, ihan muuten vain, ja sen tarkkaakin tarkempi kirsu nappasi sammalmattoon jääneen hajun: " Kauriita!" Se huudahti innoissaan ja jäi nuuskimaan kohtaa tarkemmin.

Mielessään Harmi pyöritteli äskeistä välikohtausta, joka tosin tuntui jo melko epätodelliselta. Ajatuksiensa takia hän ei ensin kuullut Nuuskua, mutta havahtui juuri sopivaksi kuullakseen, että pentu halusi tietää jotain vesikauhusta. Hivenen harmissaan narttu luimisti korviaan ja murahti lähinnä itsekseen turhautuneena, sillä hän ei tiennyt oikeastaan mitään siitä taudista. Ilman Hetken varoitusta Harmi ei olisi ikinä edes ajatellut, että ilveksellä oli joku tauti, vaikka tuskin yksikään täysijärkinen ilves noin vain kolmen suden kimppuun kävisi. Nuuskulle hän ei kuitenkaan myöntäisi tietämättömyyttään.
"Kyllä, se on tauti", Harmi aloitti. Samalla hän tutki ympäristöään ja käytti tarkkaavaisuuttaan tekosyyksi jättää aihe käsittelemättä kovin tarkasti. "Tarttuva ja tappava tauti, joka saa eläimen arvaamattomaksi ja vaaralliseksi." Harmi oli salaa tyytyväinen vastaukseensa, sillä vaikka hän ei tiennytkään aiheesta oikein mitään, vastaus kuulosti järkevältä ja totuudenmukaiselta.
Harmi oli tyytyväinen Nuuskun ilmoittaessa kauriiden hajusta kahdestakin syystä: pentu ei utelisi enempää vesikauhusta ja heillä olisi mahdollisuus saada ruokaa. Piristyneenä narttu asteli Nuuskun luo, haisteli maata ja yritti selvittää, minne jäljet jatkuivat. Hetken aikaa hän asteli muutaman askeleen sinne ja tänne kirsu maassa, ennen kuin kohotti katseensa ja höristi korviaan. Ääniä ei kuulunut, mutta haju vietti selvästi siihen suuntaan. Käskevästi Harmi haukahti Nuuskulle ennen kuin pyrähti kevyeen juoksuun pysähtyen välillä tarkistamaan maasta kauriiden hajun. Välillä se oli hankalaa ja meni hetki ennen kuin Harmi jälleen sai hajuista otteen, ja jonkin matkaa kuljettuaan narttu alkoi hidastaa vauhtia. Nyt kauriiden tuoksu tuntui ilmassakin ja äskeinen, inhottavan märkä räntäsade oli muuttunut lumisateeksi, mikä helpotti jonkin verran Harmin oloa.
"Haistatko?" Harmi kysyi Nuuskulta ja tuijotti pienelle aukiolle tarkkaavaisesti. Kauriit taisivat oleskella siellä.

" Haistanhan minä" Nuusku sanoi Harmille tullen tämän viereen seisomaan. " Hajuista päätellen niitä on siellä viisi yksilöä. Kaikki taitavat olla nuoria uroksia" Se lisäsi hiljaiseen ääneen kuono ylös nostettuna. " Hiivin lähemmäs, että voin nähdä ne" Nuusku sanoi ja kyyristyi maan tasalle. Sitten se vilkaisi Harmiin kysyvästi ja lähti etenemään hiljaa ja varoen kaatuneen puunrungon luo, ja katseli sen alta pikkuisella aukealla nököttäviä kauriita. Ne seisoskelivat kaikki rinta rinnan selkä tuuleen päin; eli niiden pää oli kohti susia. Nuusku oli arvioinut oikein; kauriita oli viisi. Ne seisoivat kaikki samassa asennossa, tiiviisti likellä toisiaan, eikä Nuusku saattanut erottaa yhdenkään joukosta poikkeavan muista millään lailla. Hiukan levottomana se luimisti hetkiseksi korviaan, ja sihahti sitten hiljaa Harmille, jonka oletti olevan lähellään; " Minkä me noista valitsemme? Varmaan jonkun joka on ryhmän reunalla?"
Räntäsade oli muuttunut lumeksi, joska Nuusku oli ollut kiitollinen. Nyt kuitenkin näytti siltä, että lumisade vain yltyi yltymistään, ja alkoi olla jo sitä luokkaa, että sitä saattoi sanoa pyryksi.

Harmi mulkaisi Nuuskua kiukkuisesti pennun todetessa, että hän hiipisi ottamaan selvää, oliko siellä tosiaankin viisi kaurista. Nuorukaisen asenne vaikutti siltä, että hän otti tilanteessa ohjat käsiinsä ja päätti nyt, mitä tehtäisiin ja miten - vaikka toisaalta narttu tiesi, että asia ei aivan niin ollut. Olihan hän huomannut, että Nuuskulla oli kuitenkin tapana varmistella päätöksiään ja lopulta odottaa, että vanhempi ja kokeneempi teki päätökset, mutta siitä huolimatta turhautuneisuus pyyhkäisi Harmin yli. Olisi kuitenkin ollut typerää alkaa väitellä asiasta sillä hetkellä, joten Harmi nieli kiukkunsa ja seurasi sen sijaan tiiviisti Nuuskun kyljessä matalana kohti kauriita.
Myös Harmi katseli uroskauriita ja totesi, että kaikki näyttivät sangen hyvinvoivilta. Nuoriahan ne vielä olivat, joten sinällään ne olivat helpompi saalis kuin täysikasvuinen uroskauris, mutta helppoa tuskin tästäkään tulisi.
"Se on viisainta", Harmi totesi hiljaa. Hänkin luimisti korviaan hetkeksi ja katseli vielä kauriita, mittaillen ryhmän reunimmaisia katseellaan. Heitä lähempi uros näytti jonkin verran pienemmältä, ja Harmi arveli että olisi parasta yrittää saada se kiinni. Ryhmän toiseen päähän hyökkääminen kaikkien kauriiden edestä olisi harkitsematonta, ja tuntui turhalta hiipiä varjoissa toiselle puolelle ja napata sieltä reunimmainen, kun heidän edessäänkin oli täysin hyvä yksilö.
"Yritetään saada kiinni tuo, joka on meitä lähinnä", Harmi mutisi Nuuskulle ja mietti samalla, kuinka saalistus olisi järkevintä tehdä. Olihan Harmi saalistanut, mutta silloin hän oli oikeastaan toiminut yksin ja ottanut kiinni vain pieniä saaliita, kuten jäniksiä. Suurempia eläimiä, kuten kauriita ja karibuja, hän oli ollut mukana saalistamassa vain pari kertaa ja silloinkin lähinnä ollut varmistamassa, että kaikki sujui hyvin. Hän oli sen verran pieni ja aikaisemmin oli myös ollut sen verran epävarma, että suuren eläimen kaataminen ei ollut hänen bravuurinsa. Suoraan sanottuna hän ei oikein tiennyt, mitä pitäisi tehdä.
"Toisen meistä täytyisi lähteä ajattamaan sitä, jotta toinen voi hyökätä piilosta sen kimppuun. Niin toivottavasti päätämme saalistuksen lyhyeen", Harmi selitti. Hänen sanoissaan piili pieni epävarmuus, mutta narttu yritti peittää sen ja silmäili sen sijaan tarkasti kauriita. Ohimennen hän vilkaisi Nuuskua ja jo melkein odotti, että uros keksisi sittenkin paremmin suunnitelman, jonka Harmi todennäköisesti turhautuneena tulisi toteuttamaan.

" Otetaan se sitten" Nuusku sanoi hiljaa Harmille, joka oli valinnut saaliiksi susia lähinnä olevan yksilön. Sitten se vilkaisi nopeasti Harmiin päin, arviodakseen tätä. "Sinä olet meistä kahdesta vahvempi. olisi ehkä parempi, jos sinä etenet hieman tuonne aukion reunaan ja odotat piilossa, kun minä yritän ajaa kauriin sinua kohti...jos vain pääsen sen ja muun lauman väliin, suunnitelma voi onnistua."
Kauriit nököttivät yhä samassa paikassa, eivätkä olleet aistineet minkäänlaista vaaraa, vaikka se vaara oli niitä hyvin lähellä. Pari yksilöä oli jonkinverran vapautunut lumipyryn aiheuttamasta apatiasta, ja oli alkanut tonkia lunta etujaloillaan löytääksen sen alta jotain syötäväksi kelpaavaa. Nuuskusta näytti että ne kuitenkin tekivät sitä enemmän ajankulukseen kuin ravintoa saadakseen. " Ne eivät näytä tietävän meistä ollenkaan. Yllätämme ne aivan täysin." Nuorukainen totesi, ja huomasi olevansa hyvin innoissaan. Metsästyskiihko alkoi ottaa sen valtaansa.

Harmi nyökkäsi hyväksyen Nuuskun ehdotukselle, vaikka hän ei edelleenkään oikein pitänyt siitä, että uros jakoi ohjeita. Olihan hänen kuitenkin myönnettävä, että nuoresta iästä huolimatta Nuusku tiesi ja osasi yllättävän paljon. Hänestä kasvaisi vielä varmasti hyvä tuki ja apu Veren laumalle.
"Parempi niin", Harmi vielä tokaisi Nuuskulle pennun todetessa, että he yllättäisivät kauriit täysin. Hitaasti ja hiljaa narttu lähti hiipimään kauemmas ja pysähtyi välillä katsahtamaan kauriita, mutta joka kerralla ne olivat edelleen samoissa asennoissa rauhallisesti ja tyynesti. Harmi oli huomannut, että Nuusku vaikutti innostuneelta päästyään metsästämään, mutta Harmin mielestä tilanne ei ollut aivan yhtä innostava. He olivat loppujen lopuksi kaksi melko kokematonta ja jopa heikkoa sutta, joilla toki oli mahdollisuus kaataa kauris, mutta mikä tahansa voisi mennä vikaan. Juuri se Harmia arveluttikin: tilanteessa oli liian monta mahdollisuutta epäonnistua. Entä jos kauriit eivät säikähtäisikään Nuuskua, eivät juoksisikaan karkuun vaan jäisivät ryhmään puolustautumaan? Lumipyrykään ei erityisesti auttanut heitä, vaikka toisaalta se häiritsi myös kauriiden pakomatkaa. Mitä jos se haittaisikin Harmia niin paljon, että hän epäonnistuisi hyökkäyksessään?
Narttu pudisti moiset kauhukuvat päästään. Hän ei halunnut enää vajota epävarmuuteen, vaan oli nyt itsevarma ja rohkea susi, joka uskalsi ottaa riskejä ja tiesi, miten ne voitettiin. Itsekseen Harmi murahti, pudisteli pienesti lunta turkistaan ja jäi väijymään pienen pusikon suojiin. Hän toivoi, että kaikki sujuisi hyvin.

Nuusku odotteli kaatuneen puun rungon takana aikansa. Sitten kun se oli mielestään odotellut niin kauan, että Harmi oli varmasti jo päässyt asemiin, se aloitti.
Nuorukainen hiippaili ensin hyvin hiljaa ja varoen, ääntäkään päästämättä hieman lähemmäs kaurislaumaa. Kun se oli päässyt puunrungon toiselle puolelle, se iski silmänsä valittuun yksilöön,tarkkasi sitä hetken, ja ponkaisi vauhtiin.
Nuuskun loikka tuli todella täysin yllätyksenä kauriille ( Kauriksille??). Yksikään niistä ei kerinnyt tajuta mitään, kun nuori susi oli jo tämähtänyt kohteeksi valitun kauriin ja lauman väliin. Lumi pöllysi korkealle ilmaan eläinten singotessa jokaiseen ilmansuuntaan. Nuusku ei saattanut nähdä yhtään mitään, mutta se kuitenkin tunsi ja päätteli, missä uhriksi joutunut yksilö oli, ja yritti pitää sen erillään muusta laumasta, joka ensi sekasorrosta päästyään varmaankin jälleen kokoontuisi tiiviiksi ryhmäkseen. Se, että Nuusku olisi ajanut saaliin Harmin suuntaan, ei näyttänyt onnistuvan, sillä tilanteesta kehkeytyi ikään kuin tanssi. Kauris pyrki laumansa luo kääntyillen ja pyrähdellen. Nuusku kääntyi ja pyrähti aina hitusen sen jäljessä, ehtien kuitenkin ajoissa estämään sen paon. Suden leuat louskuivat useasti ilmaan sen yrittäessä saada iskettyä ne kiinni kauriiseen. Kauris oli kuitenkin nopea.

Hetken aikaa oli hiljaista ja Harmi tunsi itsensä kärsimättömäksi. Lopulta aukealta kuitenkin kuului meteliä, kun kauriit säntäsivät äänekkäästi pakoon ja narttu jännitti jokaisen lihaksensa onnistuakseen loikassa. Hänen suuntaansa ei kuitenkaan kantautunut ääniä ja hieman hämillään ruskeaturkki lopulta kohottautui ylemmäs ja siirtyi äänettömästi - joskin se oli tarpeetonta, sillä askelten kevyt narina lumella peittyi aukealta kuuluviin ääniin - kohti kauriita ja Nuuskua. Kovin pitkälle hän ei mennyt, jotta olisi edelleen tarpeeksi suojassa hypätäkseen mahdollisen kauriin kimppuun, mutta sellaista ei näkynyt. Hän kurkkasi kauriiden luo ja näki kauhukseen, että käsillä näytti olevan melkoinen sekasorto.
Muut kauriit seisoivat hieman kauempana, mutta silti tiiviissä ryhmässä ja liikkuivat välillä kauemmas tai lähemmäs Nuuskua ja viidettä kaurista näiden liikkeiden mukaan. Nuusku kyllä yritti saada kauriin liikkeelle, mutta saalis ei lähtenyt yksin karkuun, vaan pyrki omiensa luo. Tilannetta hetken seurattuaan Harmi hiippaili lähemmäs, kyyristyi maahan ja seurasi kauriin liikkeitä, ennen kuin syöksi piilostaan. Kauris oli toistaiseksi juuri sopivasti selkä häneen päin, joten nartun onnistui juosta sen lähelle ja loikata eläimen lapaan kiinni, ennen kuin hänet huomattiin.
Kauris ei tiennyt, mihin suuntaan sen olisi pitänyt lähteä. Se hypähti ensin pelottavan lähelle Nuuskua, ennen kuin pyörähti ympäri ja yritti karistaa Harmin selästään tempoilemalla. Ensin nartun ote eläimestä piti, mutta erään nopean käännähdyksen takia hän vahingossa irrotti otteensa ja lensi kauemmas niin, että lumi pöllähti. Harmi vinkaisi osuessaan maahan, mutta ei jäänyt makoilemaan vaan nousi saman tien hengästyneenä ylös ja vilkaisi eläintä kuono veressä. Hän oli saanut haavoitettua eläintä, mutta se ei vielä riittänyt.

Samaan aikaan kun Nuusku kuuli Harmin vinkaisun tämän osuessa maahan, se oli kiitämässä kauriin perään niin kovaan kun sen käpälistä lähti. Ennenkö kauris ennätti täyteen pakolaukkaan, Nuusku oli saanut iskettyä leukansa kiinni sen lapaan. Nuuskun ote ei pitänyt, vaan se kirposi kauriin kyydistä lumihankeen kuten Harmikin hetki sitten, mutta sen leukojen väliin oli jäänyt pitkä suikale kauriin nahkaa lihoineen. Nuusku ei mätkähtänyt kovin pahoin tantereeseen, vaan oli hetkessä jaloillaan ja karkasi haavoittuneen kauriin perään täyttä loikkaa. Kauris oli nuori ja nopea, mutta Nuusku uskoi, ettei se haavoittuneena jaksaisi pitää tuota vauhtia kovin kauaa yllä, ja sudet saavuttaisivat sen kyllä. Susien onneksi saalis oli lähtenyt paniikissaan juoksemaan toiseen suuntaan kuin missä sen lauma oli.

Tömähdys maahan oli saanut hetkeksi Harmilta ilmat pihalle, joten nartulla kesti kauemman aikaa kerätä itsensä kuin Nuuskulla, joka näytti laskeutuneen taitavammin maahan. Narttu hengitti hetken aikaa raskaasti, mutta hän ei voinut vain katsoa miten saalis ja Nuusku juoksivat kauemmas, joten hänen oli pakko lähteä perään. Rinnassa pisti hetken aikaa, mutta Harmi ei kiinnittänyt siihen enää huomiota vaan keskittyi pitämään katseensa kauriissa ja kiristi tahtia.
Lumi pöllysi kolmikon ympärillä, eikä lumipyry auttanut tilannetta mitenkään. Onneksi Harmi oli solakka ja pitkäraajainen, jolloin hänen oli melko helppo jahdata saalista lumihangessakin eikä Nuuskukaan ollut jäänyt taakse, mikä sai tilanteen näyttämään äskeistä valoisammalta. Ehkä heillä sittenkin olisi mahdollisuus saada kauris kaadettua ja herkuteltua pitkästä aikaa kunnon lihalla.
Harmi pinnisti kaiken energian itsestään mitä vain löysi, ja pääsi lopulta kauriin rinnalle. Hän näykkäisi pari kertaa eläimen jalkoja ja pienen hetken muisti, ettei hänellä ollut kokemusta tällaisesta asiasta. Onneksi vaistot tuntuivat ohjaavan nartun toimia melko hyvin ja sangen itsevarmasti hän loikkasikin uudestaan kauriin kimppuun, tällä kertaa lähemmäs kaulaa. Se oli kuitenkin ollut melko typerä teko, sillä hän oli saanut kiinni liian edestä, jolloin hätääntynyt kauris sai irrotettua hänet nopeasti itsestään ihan vain hypähtämällä kerran juoksunsa lomassa. Etujalat kopsahtivat kipeästi Harmiin, narttu päästi irti ja melkein tallautui kauriin alle tämän jatkaessa raivokasta pakomatkaansa. Harmi vingahti säälittävästi osuessaan maahan ja väistäessään pääasiassa täpärästi kauriin jalat, mutta yritti silti nopeasti pystyyn. Hän tärisi hieman, ravisteli itseään kuin keräten itsensä jälleen ja lähti kauriin perään. Aluksi askellus oli epävarmaa ja melko hidasta, mutta kun hän huomasi ettei ollut loukkaantunut sen pahemmin, narttu kiristi jälleen tahtia ja juoksi nyt jonkin matkaa kauriin jäljessä.
Metsästyksen huuma oli nyt saanut Harmin niin hyvin valtaansa, ettei hän oikein edes huomannut, missä Nuusku oli. Juostessaan kauriin perässä hän alkoikin samalla etsiä katseellaan Nuuskua, sillä toisen suden kanssa saalistaessa oli tietenkin olennaista tietää, mitä toinen teki. Muuten yhteistyössä ei olisi minkäänlaista järkeä.

Päästyään aivan Kauriin kintereille Nuusku huomasi miten Harmi ilmestyi sen sivuun pitkine koipineen ja iski kauriin jalkoihin. Nuusku pinnisti voimansa, ja yritti tehdä samoin, mutta ei saanut otetta, vaan kauriin luiset ja kovat sorkat olivat sotkea sen hankeen. Se sai osuman kuonoonsa, ja sitä vihlaisi ilkeästi, mutta Nuusku ei välittänyt siitä. Samassa Harmi iski kiinni kauriin etupäähän, ja Nuusku tunsi jo villin ilon pulpahtavan suonissaan, kunnes Harmi jälleen kirposi irti kauriista ja jäi tämän etujalkoihin. Kuullessaan toisen vingahtavan, Nuuskua kerkisi kylmätä hetken aikaa, ja ihan hetkisen sen mielessä viivähti ajatus saaliin hylkäämisestä, mutta sitten se sisuuntui.
Tätä ryökälettä oli nyt jahdattu niin kauan ja kärsitty vahinkoja - Nuuskua huoletti yhä Harmin tilanne -että tämä eläin EI karkaisi, vaan kaatuisi!
Kauris jaksoi yhä pitää yllä kovaa vauhtia. Nuusku ymmärsi, ettei millään kykenisi kaatamaan sitä tarraamalla sen kurkkuun kun se oli täydessä vauhdissa. Se lentäisi aivan kuten Harmikin. Silloin se teki päätöksen ja loikkasi jälleen. Tälläkertaa se iskeytyi ruumis kovaksi jännitettynä kauriin jalkoihin tarkoituksenaan kaataa se. Saalis sotkeutui jalkoineen Nuuskuun, ja horjahti pahasti. Nuorukainen puski eläimen sotkevien sorkkien läpi sen toiselle puolelle, nappasi nopeasti tasapainonsa takaisin ja iskeytyi koko voimallaan vasten pakenevan eläimen kylkeä. Nyt kauris, joka ei ollut vielä ehtinyt toipua äskeisestäkään iskusta, horjahti jälleen, ja oli jo kaatumaisillaan hankeen. Puhki väsynyt Nuusku jäi hieman, mutta se toivoi, että Harmi olisi saanut hampaansa iskettyä jostain lumituiskeen seasta saaliiseen Nuuskun horjutettua sen lähestulkoon kaatumaan.

/ Nyt tein sellaisen havainnon, että Nuusku on ilmeisen rohkea nuorukainen...se oli sitä jo sen Ilveksen kanssa, ja taas. Ehkä se on nuoruuden typeryyttä, mutta näköjään se kuitenkin tuppaa olemaan rohkea, turhankin./

Saatuaan kauriin paremmin kiinni Harmi huomasi myös Nuuskun. Hän näki, kuinka pentu yritti horjuttaa suuremman eläimen tasapainoa ja vaikka hetki ei ollutkaan parhain hämmästelylle, sortui narttu siihen silti hetkeksi. Nuusku oli yllättävän sisukas ja rohkea pentu, ja jollain tapaa hän tunsi itsensä mitättömäksi nuorempansa rinnalla. Hän ei olisi kyennyt tuollaiseen toimintaan kuin vain Veren käskyttämänä, ja silloinkin narttu olisi mitä todennäköisimmin pelännyt kuollakseen, vaikkei olisikaan näyttänyt sitä muille. Nytkin tuntui, että kauriin lähestyminen vaati kovia ponnisteluja äskeisten osumien jälkeen, vaikkei hän ollutkaan loukannut itseään vakavammin.
Mutta ehkä juuri Nuuskun sisukkuus valoi lisää rohkeutta Harmiinkin. Hän kiristi jälleen tahtiaan ja saapui lähelle kaksikkoa juuri kun Nuusku iskeytyi kauriin kylkeen aikeinaan kaataa eläin. Samalla narttu loikkasi Nuuskun rinnalle, loikkasi voimalla kiinni kauriin lapaan ja sai siten jo valmiiksi tasapainonsa hetkeksi menettäneen eläimen kaatumaan kovalla voimalla maahan. Saalistusta ei oltu kuitenkaan vielä voitettu, sillä vaikka kauris oli toistaiseksi maassa, se ei ollut kuitenkaan kuollut ja yritti kovasti takaisin jaloilleen.
Hetkeäkään epäröimättä Harmi puristi leukansa eläimen kurkulle ja painoi leukojaan kiinni niin kovaa kuin vain pystyi. Iho repeytyi rikki ja lämmintä verta alkoi valua hangelle, jolloin kauris yritti päästä ylös entistäkin hanakammin. Harmi ei päästänyt irti ja toivoi, että Nuusku saapuisi auttamaan.

[ Vaikea kieltää. Missä Harmi olisikaan jo ilman Nuuskua... ]

Nuusku tajusi kauriin kaatuvan, ja Harmin olevan kiinni sen kurkussa. Nyt nuorukainen antoi riehakkaan ilonpulpahduksen päästä valloilleen ja hurjaa ärinää kurkustaan päästäen hyökkäsi Harmin vierelle, iskien hampaansa kiinni saaliin henkitorveen aivan Harmin hampaiden viereen. Nuusku joutui väistelemään kauriin vinhasti sätkiviä etusorkkia, mutta siitä huolimatta se piti otteensa tämän kurkulta, ja itseasiassa siinä hyppelehtiessään raateluhampaat saaliin henkitorven lävistäneinä, se vain edesauttoi kauriin tukehtumista. Sen minkä kauriin jaloilta saattoi Nuusku yritti painaa koko ruumiinsa massalla saalista vasten maata. Sen massa ei ollut suuren suuri, mutta kauris alkoi vihdoin väsyä, ja se alkoi pysyä alallaan, kykenemättä enää ponkimaan ylös niin voimallisesti. Myös Nuusku tunsi, että se itse alkoi olla aivan lopussa.
Kauriin veri oli värjännyt tanteren kirkuvan punaiseksi, ja taivaalta pyryävä lumi suli sen kuumuudessa hetkessä. Myös nuori uros, joka vähissä olevilla voimillaan riippui hengenhädässään teutaroivan eläimen kaulassa oli yltä päältä veressä. Verta norui Nuuskun kaulalta alas etujalkoihin ja maahan. Se näytti siltä, kuin olisi ollut suden omaa, mutta Nuusku tiesi, ettei se ollut voinut vahingoittua niin pahasti, vaikka melkoisia tällejä oli tainnut kauriin jaloista ottaakin.
Tuoksinan välissä Nuusku yritti välillä tavoittaa kumppaninsa katseen saadakseen tästä voimaa ja sisua jaksaa jatkaa vielä vähän.

Leukoja alkoi ikävästi särkeä, mutta onneksi Nuusku tuli auttamaan ja yhdessä he saivat hätääntyneen kauriin häälymään enää elämän ja kuoleman rajamailla. Harmi oli väsyneenä ummistanut silmänsä, mutta avasi ne hetken kuluttua ja näki samalla, että Nuusku katsoi häntä. Rohkaisevasti narttu heilautti häntäänsä, puristi leukojaan vielä hieman enemmän ja näki, kuinka kauriin rintakehä ei enää kohoillut juuri ollenkaan. Elämä alkoi hiipua siitä pois ja lopulta, pitkältä tuntuneen ajan jälkeen, eläin kuoli. Harmi oli jo niin tottunut puristamaan leukojaan yhteen että häneltä kesti hetken, ennen kuin hän ymmärsi päästää irti. Samalla jännitys purkautui ja susi huomasi, kuinka väsynyt hän oli: uupuneena Harmi vajosi veriseen maahan kauriin viereen ja hengitti raskaasti.
"Sinä toimit hienosti", narttu totesi jopa yllättävän lämpimästi Nuuskulle. Enää hän ei muistanut niitä katkeria ajatuksia, joita oli vielä hetki sitten Nuuskusta ajatellut. He olivat onnistuneet kaatamaan tämän kauriin yhdessä ja vaikka molemmat olivat saaneet osumia, he olivat silti kunnossa.
Väsymys piteli Harmia vielä otteessaan, eikä narttu nälästään huolimatta jaksanut aivan heti napata itselleen suupalaa. Lopulta hän kampesi itsensä ylös, repäisi hieman heikosti lihaa ja siirtyi kauemmas syömään sitä. Syöminen oli hidasta väsymyksen ja kolotuksen takia, mutta herkullinen liha tuntui tekevän ihmeitä ja olo alkoi parantua.

Kauris kuoli.
Nuusku tunsi, miten kauriin veri pulppusi hitaammin sen suuhun, vaikka yhä se saattoi juoda kuumaa ja voimakkaan makuista verta kuin olisi ollut suoraa virtaavan purosen alapuolella. Lopulta Nuusku ei enää jaksanut, vaan loiskahti maahan raadon viereen. Maa tosiaan loiskahti; se oli yksi verinen sohjolammikko. Kuullessaan Harmin sanat Nuusku käänsi päänsä tätä kohti ja virnisti. " Kiitos! Niin sinäkin. En ole aiemmin kaatanut kaurista...tämä oli ensimmäinen jänistä suurempi saalis, jonka olen saalistanut....se oli upeaa!" Nuuskun tarkoitus oli puhua iloisesti ja reippaasti, mutta sen sanoja säesti melkoinen puhina ja läähätys.
Harmi astui Nuuskun ohi raastamaan palan lihaa itselleen, ja Nuusku oli niin nälkäinen, että uupumuksestaan huolimatta teki samoin. Se hivuttautui lähemmäs kaurista laiskasti, ja alkoi raastaa lihaa irti eläimen riekaleisesta lavasta, josta oli jo aiemmin - metsästyksen vaiheissa - repinyt suikaleen irti. Se aloitti siitä, koska se oli jo valmiiksi revitty kohta johon pääsi helposti kiinni. Liha oli hyvää! Nuusku ei ollut milloinkaan maistanu mitään niin herkullista, sillä tämä oli aivan itse kaadettu, ja se lisäsi saaliin makua hurjan paljon! Ensimmäiset palat ahmittuaan Nuusku tunsi saavansa jonkin verran voimiaan takaisin, ja se jaksoi raahata itsensä ruokansa kera pois verilammikosta, kauemmas kuivalle hangelle. Ahmittuaan vielä lisää se malttoi kohottaa katseensa lihasta ja käänsi päänsä Harmin puoleen: " Kiitos ihan totta. En olisi voinut kokea mitään tämänkaltaista ilman sinua...enkä mitään näin herkullista" Lopussa sen ääni särähti hieman huvittuneisuudesta, ja se iski taasen hampaansa ahnaasti kiinni yhä lämpimään lihaan.

Harmi oli nopeasti syönyt repimänsä lihan pois, ja samalla hän tunsi itsensä äskeistä vahvemmaksi. Narttu nousi hakemaan uuden palasen ja tällä kertaa hän jaksoi keskittyä paremmin, jolloin sai itselleen enemmän lihaa kerralla ja sen jälkeen siirtyi kauemmas syömään ruokaansa. Ahmiessaan herkullista lihaa Harmi yritti miettiä, milloin hän oli viimeksi syönyt jotain niin hyvää, mutta hän ei kyennyt muistamaan sitä: siitä tuntui olevan ikuisuus. Susi saattoi elää pelkillä pienillä eläimillä, mutta Harmin mielestä sellainen elämä ilman kauriin tai jopa karibun lihaa oli onnetonta.
Häkeltyneenä Harmi kohotti katseensa Nuuskuun, joka kiitti häntä jälleen avusta. Harmi ei oikein tiennyt, miten noihin sanoihin olisi pitänyt suhtautua: jokin hänen sisällään kapinoi ja hänen teki mieli peruuttaa vähän ja jättää Nuusku yksin, sillä mistä lähtien hänellä oli ollut erityisen lämpimät välit kehenkään? Tuuli oli ollut hänen ystävänsä, mutta Tuuli oli jättänyt lauman Veren saavuttua ja heidän ystävyytensä taisi olla ohi. Mutta toisaalta, miksei hänestä voisi tulla Nuuskun ystävä? Olihan pentu juuri todistanut mihin kaikkeen hänestä oli - ja noin nuorena!
"Älä turhia kiittele", Harmi tokaisi mietittyään tilannetta hetken. Hän näytti omituisen rennolta, sillä yleensä Harmi oli joko epävarma tai töykeä eikä suinkaan rauhallinen ja ystävällinen. "Ilman sinua minä en söisi tässä kaurista, joten kiitos kuuluu aivan yhtälailla sinullekin", hän muistutti tiukasti ja söi lihansa loppuun.

Kaurista oli jäljellä vielä runsaasti ja Harmilla oli nälkäkin, mutta sillä hetkellä hän ei hakenut lisää syötävää. Hän jäi makoilemaan paikoilleen ja silmäili Nuuskua, jolla oli yhä ruokaa ja siirsi välillä katseensa ympäristöön tarkkaillen, ettei lähistöllä liikkunut kukaan.
"Mitä me teemme lopulle?" Harmi kysäisi, kun Nuusku oli saanut syötyä eikä enää näyttänyt hakevan lisää. He eivät jaksaisi raahata kaikkea pesille ja suoraan sanottuna Harmia houkutteli jäädä yöksi siihen, syödä aamulla maha täyteen ja ehkä sen jälkeen viedä muulle laumalle pesille sen verran kuin he kykenivät viemään.

Nuusku nosti päänsä viimeisen lihariekaleensa puolesta kuullessaan Harmin kysymyksen. Se järsi suussaan olevan lihapalan loppuun ja nielaisi. " Se saattaa olla ehkä rangaistava teko...siis ellemme ruoki lopulla ruholla muuta laumaa, vaan syömme suurimman osan itse..." Nuorukainen aprikoi, ajatellen automaattisesti niin kuin ajatteli, olettaen toisen ajattelevan ihan samaa. " Mutta emmekö me ole jo tämän päivän aikana tehneet niin paljon kaikkea muutakin rangaistavaa, ettei tämä enää mitään haittaa? Ja kuka tästä saisi tietää...jos pidämme tämän onnen ja ilon itsellämme tyytyväisinä, ja sitten palaamme aamulla ruokaa tuomisinamme, niin kaikki ovat vain hyvillään saadessaan aterian." Nuusku ajatteli ääneen. Ei se ollut lainkaan varma, oliko sen ajatuksissa järkeä, mutta sitä ei totisesti haluttanut luovuttaa tätä nimenomaista saalista toisten nautittavaksi...ainakaan vielä. Maha ei nyt vetänyt enempää, se oli selvä, mutta aamulla se aivan varmasti taas vetäisi. " Ruvetaanko nukkumaan?" Nuusku lopuksi kysyi veitikkamaisesti, ja venytteli pitkään ja makeasti.

Nuusku sanoi ääneen juuri sen, jonka Harmi oli omista ajatuksistaan jättänyt huomioimatta. Hän arvosti ja kunnioitti Verta, eikä siksi halunnut tehdä mitään, mistä uros ei pitäisi. Toisaalta, Nuusku puhui totta myös päivän muista tapahtumista: tänään oli tapahtunut paljon sellaista, josta Veri tuskin innostuisi. Se, että he nauttivat kaatamastaan saaliista muita paremmin, tuskin oli pahin sinä päivänä tapahtuneista asioista. Ja totta puhuen Harmi ei edes jaksanut sillä hetkellä palata takaisin pesille.
"Otetaan riski", Harmi totesi lyhyesti ja yllättyi itsekin päätöstään. Hän uhmasi Verta? Ajatus oli pelottava ja mielessään Harmi muistutteli itseään, että tulevaisuudessa hän tulisi olemaan entistä parempi laumalainen Verelle. "Mutta voimmehan aina sanoa, että olimme liian väsyneitä palaamaan pesälle heti. Aamulla levänneinä saimme tuotua enemmän ruokaa muille", narttu sanoi vielä ja puhui aivan totta. Eri asia tietenkin oli, kuinka muu lauma suhtautuisi sellaiseen selitykseen.

"Ruvetaan vain", Harmi haukahti tyytyväisesti. Hän nousi venytellen ylös ja siirtyi puiden suojiin koskemattomaan hankeen, melko lähelle saalista. Narttu pyörähti pari kertaa hangessa ja tallasi siten pienen kuopan itselleen, johon pyörähti pienelle kerälle huokaisten samalla raskaasti. Hänellä ei ollut mitään sitä vastaan, vaikka Nuusku tulisikin viereen nukkumaan: vierekkäin heillä olisi ainakin lämmin nukkua.

" Otetaan" Nuusku sanoi, ja virnisti tyytyväisenä Harmin päätökselle. Nuusku oli aina yrittänyt pysyä parhaansa mukaan poissa hankaluuksista...tämä ei ollut aivan sitä parasta hankaluuksien välttämistä, mutta aivan ehdottomasti ykkösvaihtoehto, kun ajateltiin, miten Nuusku halusi toimia. " Niin. voimmehan me sanoa niin. Eikä se taida olla kovin kaukana totuudestakaan?" Nuorukainen tuumasi, ja kuin sanojensa vakuudeksi haukotteli taas niin, että suupielet olivat revetä. Se huomasi, miten Harmi painui jo levolle ja se olisi mielinyt jo itsekin, mutta oli niin yltä päältä tahmean verikerroksen peittämä, että sen täytyi vielä hieman aikaa siistiä itseään.
Lopulta se tassutteli hiljaa ja melkoisen pentumaisesti Harmin luo, laskeutui maahan ja tuuppasi kevyesti itsensä kiinni vanhempaan suteen. Hetkisen se odotteli, josko Harmilla olisi jotain asiaa vastaan, mutta sitten se kiepautti itsensä kerälle kaula toisen kaulaa vasten, häntä naamalla, ja uni tuli lähes heti.
Pyry oli yhä yltynyt yltymistään, eikä menisi kauaa, kun sudet olisivat kauttaaltaan lumen peitossa.

((Anteeksi häiriö, mutta Metka ilmoitteli tuolla pelinhaussa, että Var.... VERI voisi kaiketi tulla vähän höykyttämään tähän peliin. Kun etsin siis Var.... VERELLE seuraa, jossa tämä saisi purkaa hieman rähjäämistään ja puskea egoaan yhä korkeammalle. Joten sopisikohan tämä sinulle, Naadia?))

[ Sopii mainiosti! Mukaan vain. Kirjoitan sitten nyt nopeasti vastauksen, ettette joudu minua kovin pitkään odottelemaan. ]

Pienesti Harmi urahti Nuuskulle pennun tullessa viereen, mutta ei hän siten komentanut Nuuskua pois vierestä. Narttu katsahti toiseen väsyneesti ja paransi hieman asentoaan, mutta oli kaiken kaikkiaan tyytyväinen tilanteeseen, sillä hänellä oli maha täynnä ja melko lämminkin nukkua.
Ennen nukahtamistaan susi ehti vielä miettiä sen päivän tapahtumia ja huomista, jolloin he palaisivat pesille ja toisivat mukanaan ruokaa. Harmi toivoi, että kaikki sujuisi hyvin eikä kukaan - etenkään Veri - huomaisi mitään syytä ärhennellä heille.

((Meikäläinen kiilaileepi tähän väliin.))

Lähiaikoina vuodatettua riistan verta. Haju oli niin selkeä, että se sai Varpun valpastumaan. Alfa oli ollut pikkusaaliiden perässä, isompaa riistaa oli melko niukasti, eteenkin kun juuri päivä pari sitten oli pyryttänyt ja tuiskannut lunta oikein koko talven voimin. Mutta tämä veren suloinen tuoksu sai muutakin alfan mieleen. Kuka oli saalistanut hänen maillaan? Olisiko se ollut mahdollisesti joku laumalaisista vai kenties hylkiö? Oli asia miten tahansa, Varpu oli jo valmiiksi ärtynyt. Jos kyseessä olisi ollut laumalainen, olisi Varpu todellakin tahtonut tietää mahdollisesta isomman riistan kaadosta. Ja jos kyseessä oli hylkiö tai parikin sellaista, niin.... Varpu ei epäillyt käyttää voimakeinoja mokomien ruojien poisajamiseksi.

Kookas uros jolkotti hangessa ja murahdellen haisteli välillä veren hajua. Se yritti paikantaa haaskaa, mikä oli konstikasta näin kaamoksen pimeydessä. Yhtäkkiä Varpu kohtasi suden jälkiä. Uros haisteli jäljet huolellisesti ja toteamus oli, että omat laumalaiset olivat liikkeellä. Alfa urahti jälleen ja lähti jälkiä pitkin paikantamaan suuremman riistan raatoa sekä laumalaisiaan. Se, että Varpulla on hermot kireällä talviaikaan nälän yhteydessä, sai uroksen kihisemään kiukusta. Sillä alfalla oli pidempään ollut nälkä (toki muillakin laumalaisilla), mutta sudet eivät olleet saaneet pitkään aikaan mäyrää suurempaa saalista.

Nuusku nukkui sikeästi ja tyytyväisenä kuin pieni maitopentu konsanaan. Se uneksi kesästä ja karibuista. Nuusku oli jahtaamassa mehevää ja tiineenä olevaa naarasta isänsä Katalan ja emonsa, Sammalen, kanssa. Ne olivat juuri pääsemässä kiinni karibuun, kun Varpu ilmestyi niiden seuraan ja liittyi jahtiin....tässä vaiheessa Nuusku hieman hätkähti unestaan. Varpun haju oli todella voimakas ja todellinen; Se läheni. Nuusku veti hajua sieramiinsa, ja silloin se hätkähti hereille.
Se ei saattanut nähdä tai kuulla mitään yön pimeydessä, mutta se haistoi.
Alfa oli ihan todellista totta, ja se oli tulossa Harmia ja Nuuskua kohti. Nyt nuorukainen säikähti. Se ponkaisi pystyyn, ja tuuppasi Harmia voimallisesti kylkeen saadakseen tämän heräämään. Se ei päästänyt ääntäkään, vaan juoksi siltä seisomalta kauriin raadon luo, ja alkoi epätoivoisesti kiskoa sitä siihen suuntaan, missä pesäluolat olivat.
Ei tässä näin pitänyt käydä! saamme aivan varmasti selkäämme, ellei Varpu usko, että me olimme koko ajan tuomassa lihaa pesille! Nuorukainen ajatteli sekasortoisessa mielessään. Se repi ja retuutti, mutta kauriinruho ei suostunut tekemään muuta, kuin hytkymään Nuuskun hampaissa. Lopulta se sai retuutettua sitä niin, että siitä irtosi mehevä lihaköntti, ja Nuusku tuiskahti takapuolelleen lumihankeen. Se nousi nopeasti pystyyn, ja sai idean. Se ei selvästikään jaksaisi raahata ruhoa yhtään minnekään, joten sen oli aivan peittelemättömästi juostava Varpua vastaan ja oltava muka juuri parhaillaan tulossa kertomaan muille, että hetkessä matkassa olisi kunnollista peuranlihaa, mutta he eivät vain saisi sitä liikkeelle.
Nuusku nosti kuononsa vasten Alfan tuoksua, tarkentaakseen näin sen sijainnin, ja sitten se lähti eteenpäin, kohti Varpua, edeten niin rentoa jolkotusta, kuin vain kykeni tässä tilanteessa. Voi miten nuusku toivoikaan että Harmi olisi herännyt! Se ei ollut kerennyt katsastaa mitä Harmi teki, mutta oletti sen ainakin päässeen jo jaloilleen. Ei olisi hyvä, jos Varpu yhyttäisi sen nukkumasta vatsa pullleana tyytyväisesti tuhisten.
Siinä jolkottaessaan Nuusku kerkisi miettiä, että mitä sitten jos alfa olikin saanut tietää Hetkestä ja siitä ilveksestä? Siinä tapauksessa sen olisi ehdottomasti kannattanut juosta toiseen suuntaan, eikä suinkaan Varpua kohti.

Yllättäen Harmi tunsi kovan tönäisyn, ja vielä puoliksi unessa narttu kohottautui ylös. Lumisade oli hieman laantunut, mutta jossain vaiheessa myräkkä oli ollut ilmeisesti rankka, sillä Harmin ruskea turkki oli valkoisen lumen peitossa. Hieman hajamielisesti hän nousi seisomaan, venytteli raukeasti ja katseli ympäristöään pökertyneenä. Hän ei tiennyt yhtään kuinka kauan oli ehtinyt nukkua tai mikä hänet oli herättänyt, mutta yhtäkkiä todellisuus iski lujasti vasten.
Hän haistoi Veren. Pelko valahti narttuun kun hän mietti tilannetta ja huomasi samalla, että Nuusku ei ollutkaan hänen vieressään. Hetken hän etsi pentua hädissään ennen kuin huomasi toisen kulkevan kauemmas lihanpala suussaan. Hämmästyneenä narttu katseli jonkin matkaa Nuuskun rentoa jolkotusta, kunnes hän uskoi ymmärtävänsä pennun tarkoituksen ja päätti itse tehdä samoin.
Hädissään Harmi syöksähti lumisen kauriin luo ja alkoi repiä siitä lihaa irti. Repiessään sopivaa palasta Harmin mieleen nousi epätoivoinen ajatus: he eivät jaksaisi vielä kaikkea lihaa kerralla pesille, joten oli kai järkevää kutsua susia saaliin luo? Harmi lopetti kauriin kyljen riuhtomisen ja sen sijaan kohotti päänsä tummalle taivaalle ja päästi kurkustaan pitkän ulvonnan, jonka tarkoitus oli kertoa laumalle, että heillä oli ruokaa. Harmi tiesi, että koko lauma oli elänyt melko tiukasti talven ja että muu lauma oli varmasti nälkäinen, mutta silti syvällä hänen mielessään paloi pieni kapina: hänelläkin oli nälkä eikä jakaminen sillä hetkellä tuntunut mukavalta.
Totuus kuitenkin oli, että Veren haju voimistui eikä uros varmasti ollut hyvällä tuulella. Hätääntyneenä ja epävarmana teostaan Harmi ulvahti kutsun laumalle uudestaan, sillä toimettomana seisominen tuntui huonolta ajatukselta. Ehkä Nuusku törmäisi Vereen ja ymmärtäisi kertoa alfalle, että hän vei pesille ruokaa ja että loppu saaliista oli kauempana. Varmastihan muut olivat kuulleet hänen kutsunsa?

Pimeydestä kajahti ulvahdus ja toinenkin. Varpu tunnisti äänestä, että kyseessä oli Harmi. Ja kuin vahvistukseksi kierolle ajattelutavalleen, Varpu tajusi että hänen laumalaisensa olivat löytäneet haaskan tai kaataneen saaliseläimen ja vasta nyt siitä kerrottaisiin! Koska alfa oli tutkinut totta kai pienen lumikerroksen alle jääneet jäljet, ja niistä oli jo hetken jos toisenkin aikaam kun lauman sudet olivat siitä kulkeneet. Varpua alkoi toden teolla ärsyttää ja se lähti nopeammin ravaamaan kohti Harmia ja haaskaa.

Eipä aikaakaan kun alfa törmäsi Nuuskuun, tuohon viheliäiseen pentuun jonka muu perhe oli lähtenyt lätkimään Varpun astuessa alfaksi. Varpu rähähti, kun huomasi Nuuskun kidassa kimpaleen lihaa. Se nosti häntänsä tikkusuoraksi pystyyn ja hampaitaan väläytelleen uroksen ilme vain julmeni.
"Ja mihin sinä kuvittelet meneväsi tuon lihan kanssa?! Ettet vain piilottamaan sitä niin, että sinun pieni mahasi olisi taattu ravinnosta, kun me muut nälkiinnymme, eteenkin MINÄ!!" Varpu mylvi ja murisi Nuuskulle.
"Entä mitä tekee Harmi?! Hän juuri ulvoi muun lauman kokoon ilmeiselle haaskalle! MINUT olisi pitänyt ulvoa paikalle! Ja MINÄ olisin sitten ulvonut muut paikalle! MINÄ tässä nälkiintynein olen koska MINÄ olen ALFA!" se jatkoi erityisen pahantuulisena. Kookas Varpu harppasi nopeasti Nuuskun luo ja tarrasi kiinni lihankimpaleeseen, jota nuori susi piteli hampaissaan.
"Anna se tänne!" alfa rähisi ja alkoi kiskoa kimpaletta Nuuskulta pois.