Haukan rajoilla häärimässä / Loppu.

( F.FWolf ainakin, muutkin voi tulla )


Metka oli muutama päivä sitten ylittänyt uimalla hyisen joen huomattuaan vastarannalla melko syömättömän näköisen kauriin raadon. Raatoa ei ollutkaan käynyt natustamassa kukaan muu kuin jokunen kettu, korpit ja varikset. Näin hajuista päätellen. Naarassudella olikin ollut näiden päivien ajan oikein juhlapöytä katettuna täällä mäntyjen katveessa. Metka ei ollut aiemmin käynytkään täällä. Se oli kulkenut solan läpi etelään, uinut joen yli ja tullut tähän metsään. Puut eivät olleet ikivanhoja kuten laaksossa, vaan aika lailla niitä nuorempia ja Metka oli aivan haltioissaan, kun oli päässyt maisemaan joka oli sille aivan uusi ja tutkimaton. Mahtoiko täällä olla minkäännäköistä laumaa missään? Seutu vaikutti oikein hyvältä asuinseudulta ja ravintoa varmaankin riitti jonkinverran talvellakin. Mietteidensä vakuudeksi se painoi nenänsä maahan ja nuuskaisi tuoreita jäniksenjälkiä. Jänis olisi vielä niin lähellä, ettei Metkan tarvitsisi jäljittää sitä kovin kauaa, kun saisi sen näköpiiriinsä...." Äh, olkoon mokoma" Metka ähkäisi ja nosti kuononsa maasta haistellakseen ilmaa. Sen maha oli niin kertakaikkisen täynnä muutaman päivän mässäilystä, ettei se loppujenlopuksi viitsinyt lähteä jolkottamaan minkään jäniksen perään.
Susineito oli aamulla lähtenyt jatkamaan matkaansa raadon liepeiltä etelään ja oli jo löntystänyt hyvän matkaa eteenpäin. Nyt, kun se oli tökännyt kuononsa ilmaan, tuuli toi sen nenään viestin; Edessäpäin olisi susia. Aivan outoja susia, todennäköisesti jonkin lauman reviiri....Metka pysähtyi aloilleen. " Jahas" Se tuumasi ääneen ja lipaisi huuliaan. Se tiesi, että kaikkein järkevintä olisi nyt kääntyä aivan toisiin suuntiin. Vaikkei se loukkaisikaan lauman reviiriä, se saattaisi silti saada vihaiset rajavartiat kimppuunsa, ja siitä ei hyvä seuraisi sitten. Mutta...olisi kuitenkin mielenkiintoista käydä edes vähän paremmin haistelemassa millaisesta laumasta olisi kyse? Ja muutenkin sen uteliaisuutta kutkutteli suunnattomasti, millaista tämä seutu edessäpäin olisi....näin tuumien se antoi itselleen periksi - kuten hyvin usein tuli tehneeksi - ja lähti kevyesti ravaten jatkamaan matkaa. Koko ajan se kuitenkin valppaasti kuunteli ja haisteli mitä tuleman piti, sillä yksinäinen susi ei koskaan voinut heittäytyä täysin päättömäksi...henki siinä lähtisi.

Ruoska oli eilisen taistelun jälkeen käväissyt reviireillään syömässä. Sen jälkeen tämä lähti käväisemään rajoilla,sillä jos paikalle sattui tulemaan muita niin olisi kai jonkun hyvä käydä tarkistamassa ettei ole reviiri varastelua mielessä.

Hukka asteli täydellisessä hiljaisuudessa kiertäen rajoja. On outua Ruoskan kannalta olla paikallaan reviirillään kuin liikkua ympäriinsä ja saada haasteita
elämään.

Vihdoin ja viimein rajoille päästiin ja saman tien uros veti syvään henkeä ja alkoi nuuskia mahdollisia joko suden,karhun tai ahman jälkiä tai muita todisteita niiden
olosta Haukan rajoilla.

Pian Ruoska havaitsi jotakin,jälkien koosta päätellen ne olivat suden. Lisää tietoa hakeakseen hukka nuuskaisi jälkeä. Matala ääni kuului " Se on narttu..." ja uros nosti päänsä ja alkoi tarkkailla tyhjyyteen tuijottavilla silmillään lähiympäristöä.

Mustaturkki tuhahti ja alkoi huomaamattomasti liikkua eteenpäin...

Metka alkoi tuntea että vieras susi olisi ihan lähellä.
Se pysähtyi aloilleen, ja jäi tarkastelemaan tilannetta kuulonsa ja hajuaistinsa avuin. Tulijoita ei tainnut olla kuin yksi...korkeintaan kaksi, se totesi hetken tutkittuaan asiaa. Se iski takapuolensa lumeen, ja jäi odottamaan. Pian hajusta kävi selväksi, että tulossa olisi yksi susi, nuori uros, joka kuului tähän Metkalle aivan outoon laumaan, jonka raja-alueelle se nyt oli tullut. Ei siis ollut pelättävää, Metka tuumi, ja päätti varoittaa tulijaa läsnäolostaan, jollei tämä vaikka olisi sitä huomannut, kun tuli samaa matkaa tuulen kanssa. " Hei sinä!" Se haukahti metsälle, ja samassa se jo näki tulijan, joka oli huomaamattomasti liikkuva tumma ja melko kookas urossusi. " Minä olen Metka, laumaton, ja olen ohikulkumatkalla" Se sitten esittäytyi; hieman valheellisesti tosin, sillä se oli varta vasten tuullut ottamaan selvää tästä uudesta laumasta täällä, mutta sitä sen ei varmaankaan kannattaisi ensimmäiseksi sanoa.


((Sorry, on vähän töksistä tämä :/))

// Ei haittaa lain ei^^ aiempi viestini oli jotain pisimpiä mahdollisia miulta -__-``//

Ruoska käveli muutama askel eteenpäin ja sanoi " Vai Metka..Hmph nojaa..eikai narttu ole vaivaksi täällä.Olen muuten Ruoska." Tyhjyyteen tuijottavat kuitenkin Metkaan suunnatut silmät vain katsoivat tämän lävitse. Hiukan välimatkan päässä musta,puoliksi raadeldu,sokeannäköinen hukka seisoi hiljaa tummaturkkisen Metkan edessä ja pysyi hiljaa. Tuuli puhalsi volempien turkkiin ja pian Ruoska käänsi päätään vetääkseen raitista tuulta keuhkoihinsa.

Metka kuuli toisen esittelevän itsensä Ruoskaksi. Nartun mielestä nimi oli outo, mutta ei se sitä niinkään ihmetyttänyt, vaan tämän Ruoskan tyhjyyteen toljottavat, siniset silmät...ne olivat Metkan mielestä suorastaan hätkähdyttävät. " Hmmm... oletko sinä kenties sokea, kun silmäsi ovat noin...hurjat?" Se sitten kysyä töksäytti ja lipaisi huuliaan. Valkeat täplät Nartun kulmilla kohosivat ylemmäs otsalle, ja antoivat sen naamalle hämmästyneen ilmeen.
Metka ei ollut mitenkään kuvattavissa kohteliaaksi sudeksi, sillä se ei ollut koskaan saanut oppia käytöstapoja, kun oli aina elellyt vain yksikseen tai sisarensa kanssa kahdestaan. Nyt sen lähes olemattomista käytöstavoista ei ollut minkäänlaisia rippeitä näkyvissä, sillä kyseessä oli Metkaa itseään jonkin verran nuorempi susi, eikä tilanteessa ollut suden luontaista kunnioitusta vanhempaansa kohtaan. Metka asteli jäykin askelin hiukan lähemmäs Ruoskaa ja pää hauskasti kallellaan jäi odottamaan toisen vastaavan. Tuuli oli alkanut puhaltaa vinhasti ja puhuri pörrötti taas Metkan turkkia. Ilma olikin ollut mukavan leutoa jonkun aikaa, nyt sää tuntui olevan muuttumassa. " Aistitko sinäkin sen, että keli muuttuu?" Metka kysyi urokselta, sillä oli nähnyt sen aiemmin kääntävän kuononsa tuuleen, kuin selvittääkseen siitä jotain.

Ruoska katsoi jälleen Metkaan päin ja vastasi " En se on vain hämäystä.Tässä tilaanteessa voisinkin sanoa että kaikki ei ole sitä miltä näyttää. " Hukka aisti kirsun kirkkaalla päällä tuulien suunnat ja lähteet.Kun tämä taas kuuli Metkan puhuvan niin tämä vastasi " Mmm.. se on totta on helppo lukea tuulia kun on ulkosassa kaikenaikaa."

Hukka nousi ja käveli narttua lähemmäksi niin että tämän taistelun jäljet ( kaulasta valuva kirveshaava,vatsassa oleva raapaisu jälki, ja niskassa oleva toinen kirveshaava) näkyivät tarkasti.

" Voi vesikauhu!" Metka älähti, ja sen koko kroppa oikein nytkähti hämmästyksestä. Ruoskahan oli aivan verillä! Sen pahan näköiset haavat olivat yhä vuotavia. Metka oli kyllä haistanut jotain outoa, muttei se ollut tajunnut että tästähän se johtui; Tämä nuori uros oli aivan raadeltu! Samalla Metkan mieleen juolahti, että olisiko tämän kauheuden tekijä kenties Ruoskan perässä parhaillaan, ja olisiko se itse vaarassa uroksen seurassa? " Mitä ihmettä sinulle on tapahtunut?! Miten olet saanut itsesi tuollaiseen kuntoon?" Metka sai lopulta ällistykseltään kysyttyä. Tämän raatelun näkeminen sai Metkan niskakarvat nousemaan pystyyn, ja sen sanoista tahtoi tulla ärinää, sillä murina kupli syvällä sen kurkussa, vaikkei se tarkoittanutkaan. Tämä outo tapaus sai sen pelkäämään. Nyt hyväntahtoinen susinaaras näytti melkoisen hurjalta, sillä karvat pörrössä ja hampaat irvessä se oli monin verroin suuremman ja hurjemman näköinen kuin oikeasti oli, ja se oli jo valmiiksi kookas yksilö. Se ei kuitenkaan ollut päällekäyvä tai uhkaava; vain peloissaan.

// Mitä muuten tarkoittaa kirveshaava...?//

Matala ääni vastasi " Oli arvoasemissa kinaa uudenlaumalasien kanssa.Ei hätää ei hän tänne enään tule perääni asia taisi mennä hyvinkin perille. Ei syytä huoleen, Metka ymmärrän että näky on kammottava mutta se paranee kyllä pian."
Ruoska kehtasi hymähtää kerrankin jollekulle sitten emonsa kuoleman jälkeen.
Hukka yritti rauhoitella tällätavoin Metkaa. Hän käveli hiukan lähemmäksi narttua ja käänsi päätään oikealle kulmat kohoten.On harvinaista että Ruoska on ilmeekäs ja avoin jollekulle.

// Kirveshaava on tämän kaltainen:

// Ahaa...ok. Hyvinkin selventävä kuva :)//

" Paranee?...no hyvä on sitten" Metka sanoi matalasti, ja rauhottui hitusen, erityisesti kun toinen lähestyi sitä ystävällisen oloisesti. " On tosiaan kyllä pahan näköistä jälkeä tuo" Metka sanoi yhä karvat pörrössä ja tarkasteli uteliaasti haavoja kun toinen oli nyt tullut melko liki. " Hurjaa touhua!" Metka puhahti vielä taistelujäljille, pakitti hieman etäämmäs ja istuutui niin tomerasti, että lumi pöllähti.
" Puhut, Ruoska, uusista laumalaisista...sinä kuulut siis laumaan...? Ja ilmeisestikin juuri tähän jonka rajalla nyt olemme? Metka sitten jutteli, nyt jo melkoisen leppoisasti. Se heilautti pari kertaa häntäänsä laiskasti, vilkaisten samalla metsää ympärillään, jossa tuuli kiukkuisesti kävi puiden oksien ja latvojen kimppuun. " Kertoisitko sinä minulle jotain laumastanne? Aivan uteliaisuuttani kysyn. Haluan tietää millaisten laumojen katveessa täällä elän. Kuka se onkaan sinun Alfasi?"Näin puheltuaan Metka sai tuulenpuuskan vasten naamaansa. Se joutui luimistamaan korvansa ja painamaan päänsä alas "Voi ei tätä keliä! Mahtaako tämä vielä paljonkin tästä yltyä!" Se huudahti ja jäi katsomaan Ruoskaa, jonka siniset silmät yhä hieman häiritsivät sitä.

Ruoska katseli itseään ja pian vastasi " Noh tämä on siis Haukan lauma ja täällä ei kyllä mitenkään hirvittävän paljon laumalasia verrattuna muihin laumoihin." Hukka katsoi edelleen jotenkin sokeannäköisenä Metkaa " Olen pahoillani jos silmäni häiritsevät. Näen sen katseestasi että jokin sinua minussa häiritsee ja voin arvata että se on silmäni sekä haavani. Yyh pitäisi muten putsata nämä veret turkista." Hukka alkoi ensiksi nuolla haavojaan vatsasta jotka vuosiva melkein puoliksi yhtä paljon kuin kirves haavat niskassa ja kaulassa.

Hukka nuolaisi huuliaan ja kysyi "Ja sinä,olet siis laumaton? Metka."

" Ahas! Haukan lauma siis" Metka totesi ääneen ja jäi hetkiseksi itsekseen miettimään mitä se merkitsi. Tämä oli oikein mielenkiintoista, ja selitti ilmeisesti sen, miksi ei-kenenkään-maalla laaksossa oli saanut elellän rauhassa. Se ei kuitenkaan enää virkkanut mitään siitä asiasta. " Oi, älä minun häiriintymisestäni välitä...en vain ole ennemmin nähnyt tuollaisia silmiä yhdelläkään sudella" Metka sitten sanoi. " Ja minusta tosiaan näyttää siltä, että sinun täytyy saada haavasi nuolluksi ja pitää sinun pikapuoliin lepäämäänkin päästä...on vaarallista, jos verta pääsee valumaan liikaa, vaikket noin muuten kovin heikkokuntoiselta näytäkään"

Hukka katsoi edelleen Metkaa ja naamassaan tympeä ilme. "Hmph." Piahkoin " Niin..kai olet oikeassa. Mennäänkö täältä jonnekin syrjempään,en ole oikeastaan mikään "aukeat alueet" tyyppiä." Ruoska lähti ilman odotuksia kulkemaan kuitenkin hitaasti mutta varmasti tiheämpää metsikköä päin.

Ruoska miettii: " Tuleekohan se Metka edes?..toivottavasti. En aio ainakaa jäädä tänne..Mrgh..en pidä näistä olosuhteista... "

Metkan korvat liikkuivat hetkisen edestakaisin levottomasti, kun se katseli poistuvan Ruoskan perään. Jonnekin syrjempään? No jaa, kai sitä voisi tästä mennäkin, ja tutustua tähän Ruoskaan hieman paremmin, se mietti sudenaivoillaan, ja huuliaan pari kertaa lipaisten lähti jolkottamaan Ruoskan perään suuret tassut lunta pöllyttäen. " Minnehän sinä ajattelit mennä sinne syrjempään?" Metka sitten tiedusteli rauhalliseen sävyyn Ruoskalta, kun oli kirinyt tätä niin paljon kiinni, että kysymys selvästi kuuluisi edellä menevän uroksen korviin.

Ruoska tuhahti ja hymähti huomatessaan Metkan jolkottelevan tämän kintereillä.
Uros kuunteli tarkoin korvineen ja vastasi " Metsikköön,mielellään jonnekkin missä ei hirveämmin hukkia ole. Onko sinulla kenties ehdotuksia? "

Massiivinen mustaturkki katsoi Metkaa kunnes muisti omat silmänsä. Ruoska käänsi päätään ylöspäin tuhahti jälleen ja painoi päänsä alas. " Hmmph. "

" Nooo...eipä oikeastaan ole" Metka vastasi edessään jolkottavalle Ruoskalle. " Olen nyt majaillut tällä seudulla useamman päivän, enkä ainakaan ole löytänyt mistään mitään erityisen hyvää pesää. Olen majailuni majaillut kuusien alla tai kivikoissa....ja sen sellaisissa." Metka kertoi vielä ja kiihdytti vauhtiaan. Sen isot leipälapiotassut kirittivät sen kohta Ruoskan rinnalle, jossa se jälleen madalsi vauhtinsa leppoisaksi jolkotukseksi ja jäi uroksen vierelle juoksemaan, jättäen sellaisen sopivan sudenmitan niiden väliin. " Olet kyllä - anteeksi vain - niin huonossa kunnossa, että suosittelen lepoa mahdolisimman pian. Etsitään joku välttävä suoja tästä jostain ja pujahdetaan sinne." Näin sanottuaan Metkan silmiin osui suuri kivenjärkäle, joka oli ajan saatossa hieman painunut maahan ja sen reunaan oli jäänyt kolo. Tai ei mikään kolo, vaan melkoisen loiva painauma, mutta se sai kelvata. Se oli juuri kahden suden maattava, ja toiselta sivulta sitä suojasi kuusenrunko, joka oli kaatunut kenolleen kivenjärkälettä vasten. " Tuo tuolla luoteessa..näetkö!?" Metka kysyä haukahti Ruoskalta, ja hidasti vauhtiaan. " Pujahda sinä ensin sinne, niin minä pakkaannun jäsenineni sinun viereesi ja suojaan sinua samalla tältä tuulelta, että saat parannella itseäsi rauhassa."
Metka oli yksinäinen erakkoluonne, mutta sillä oli myös erittäin mutkaton ja avoin luonne. Sille ei tuottanut suuriakaan vaikeuksia heittäytyä melkoisen läheiseenkin ystävyyteen ventovieraan susihukan kanssa tälläisen jossain matkoillaan kohdatessaan, eritoten, jos toinen oli heikossa kunnossa ja tosissaan tarvitsi apua, niin kuin nytkin näytti tilanne olevan. Metka ei epäillyt, etteikö Ruoska selviäisi vammoistaan, mutta melkoisen surkeassa kunnossa se joka tapauksessa oli, ja pieni ystävällisyys ei ollut Metkalle kummoinenkaan juttu. Ja oikeastaan....vaikkei se sitä ikinä tulisi myöntämäänkään, sekin tarvitsi toisen suden läheisyyttä, ja nyt se oli jo taittanut yksinään taivalta hyvän tovin jätettyään sisarensa.

Ruoska kuunteli ja pieni virne kuvastui tuon hukan kasvoille. Lumi liehahti näiden eteen aina levottomien jolkotuksien aikana. Mustaturkki katseli ympärilleen etsiäkseen jotakin syrjäisää aluetta mutta pian Metka kertoi löytäneensä suojaisan kolon.

Niinpä lähti varmana miks` ei uteliaanakin seuraamaan narttua kololle.
Se oli hyvin lähellä ja se oli kelpoisan oltavan näköinen. " Hmmph. Kelpo pesäksi.
Kiitos Metka. " Sanoi uros ja hymähti lempeästi mustaturkkiselle neidille.

Tämä käpertyi hyvin pieneksi kololle jotta Metka saisi tilaa tulla kololle myös.
Hän suostui siis ripeästi Metkan pyyntöön vaikka ei uros yleensä suostuisi tuolla lailla vain nartun pitää huolta itsestään. Tällä kertaa koska Metka vaikutti hyvin menevältä luonteeltaan ja suultaan niin oli paljon avarampi mieli keskustella kun narttu ei yrittänyt esimerkiksi vihjailla miksi silmäni ovat tällaiset tai mitä minule on tapahtunut. Narttu sentään uskalsi kysyä suoraan mitä on tapahtunut. Sitä Ruoska on kaivannut jo pitkään, totuutta ja sitä että kaikki saisivat tietää että vaikka minulla onkin vaikeuksia niin pystyn tekemään kaikkea mutta vain eri tavalla.

Metka saapui kololle ja Ruoska hymähti ja antoi nartun pitää tuulen poissa tämän tieltä. " Kiitos että teet tämän..Metka. Minä kun näes en..en olisi oikeastaan pärjännyt ilman suojaa.Piahkoin olisin varmaan vuotanut kuiviin. "

" Niin" Metka sanoi hiljaa ja ryömi varovasti ahtaaseen painanteeseen toisen suden viereen. Se tunsi miten sen oma kookas ruumis likistyi vasten toisen lämmintä vartaloa ja turkkia, joka oli osittain verestä kostea ja tahmainenkin. Se tuntui Metkan mielestä oudolta...ja outoahan se yksinäiselle eläimelle olikin. Kuitenkaan se ei tuntunut ollenkaan epämukavalta, loppujen lopuksi. Ja Metka myös tiesi apunsa olevan tärkeää. " Olet oikeastaan yhä...aina vain, vaarassa vuotaa kuiviin. Minä en voi enempää tehdä auttaakseni kuin tämän...ja sinä autat parhaiten itseäsi lepäämällä. Toivon, että tämän piilopaikkamme ahtaus edesauttaa verenvuodon tyrehtymistä. Jos olisi kesä, osaisin syöttää sinulle yhtä yrttiä, joka hillitsee verenvuotoa, mutta nyt en tiedä lääkettä." Näin juteltuaan; hiljaa, Metkan silmät painuivat kiinni ja se nukahti kevyesti hetkiseksi. Kohtapuoliin kahden suden lämpö sai kolosen lämpiämään mukavasti. Vaikka Tuuli tuiversi silloin tällöin Metkan turkkia, kuin halutakseen nyhtää sen irti, se ei juurikaan haitannut ja Metkalla oli aika lailla mukava olo. Raukeana se aukaisi silmänsä, korjasi kömpelösti hiukan asentoaan, ja puhkesi puhumaan, joskin ihan hiljaa vain. Metka ei tiennyt oliko Ruoska hereillä vaiko ei, mutta sitä itseään ei väsyttänyt, ja sen teki mieli jutella, kun pitkästä aikaa oli joku, jolle saattoi jutella. " Miksi ihmeessä sinä et tälläisessä tilanteessa etsi laumastasi suojaa? Laumahan; perhe; on käsittääkseni juuri tälläisiä hommia varten...se on oikeastaan ainut asia, mitä minä laumaelämästä saattaisin kaivata...tuki ja turva silloin kun sitä tarvitsee. Sinä kun kuulut onnellisesti laumaan, niin mikset käytä tuota turvaa silloin, kun sitä tarvitsisit? Vaaaai...onko niin, ettei siellä laumassa elo sittenkään ole niin auvoa, ja sinulla on siellä jotain sisäisiä kiistoja, etkä voi näyttää heikkouttasi, tai joku käyttäisi sitä hyväkseen sitten?"Metka käänsi hieman päätään ja vilkaisi Ruoskaan, muttei nähnyt kuin tämän tummaa turkkia. " Anteeksi, jos uteluni häiritsee...minua vain kamalasti kiinnostaa tietää kaikenlaista laumaelämän kuvioista, kun en milloinkaan ole sellaisessa elänyt...tai no...ehkä ihan pikkuisena karvapallona voin sanoa eläneeni laumassa kun äiti ja isä olivat vielä hengissä, mutta kuitenkin."

Ruoska kuunteli samalla katsoi rauhoittuneesti Metkaa joka kysyi suoraan kaikkea mitä kaikkien pitäisikin. Ruoskasta oli hyvä olla kun Metkaa ei edes enään pelottanut tämän silmät tai mitkään muut haaverit. Piahkoin Ruoska vastasi " Hmmph... Noh tuohon kaikkeen voisin sanoa että olenhan minä susi. Onhan minun pakko olla osana löumaa. Vaikka en olkkaan porukkaa henkeä joen sksi en halunnut vaivata laumaa hoitamaan minua. Ja sitä paitsi sinähän se olit kuin tilauksesta luonani. Hmm mikä sattuma. "

Ruoska katseli Metkaa silmiin ja hymyili hiukan ujosti mutta varmasti Metkalle jolle olisi elämänsä velkaa. Hukka heilautti häntänsä Metkan selän päälle ja tuhahti helpotuksesta. Hän halusi jo pitkään osittaa kiitollisuutta muulla kuin sanoilla ja niin hän nyt tekikin.

// Sori lyhkäiseksi jäi. Tein tämän vieraalla näppäimistöllä joten tuli kirjoitusvirheitä sekä inspiraatio katkoksia. //

Metka tunsi miten toisen häntä heilahti sen selän päälle, ja se hätkähti sitä niin, että sen kurkusta kuului omituinen älähdys. Metka vilkaisi nopeasti Ruoskaan, jolloin sen valkeat kulmat hyppähtivät edestakaisin ja loivat suden kasvoille kuvaavan; lievästi hämmästyneen ilmeen. Tämä oli Metkan mielestä jo hitusen liian läheistä, mutta ensi hätkähdyksen jälkeen se kuitenkin sitten rauhoittui, ja antoi toisen hännä olla. Mitäs sitä pienistä..Ruoska halusi osoittaa kiitollisuuttaan ja oli todennäköisesti itsekin hieman oudossa mielentilassa tapahtumien vuoksi, jotka sen tähän kuoppapahaseen olivat Metkan kanssa johtaneet. Olkoot; toisen häntä siinä, jos tämä niin halusi, Metka päätti. Sitten se ummisti silmänsä, ja oli hetkenverran jo nukahtaa, mutta eihän se uni tullut. Kun ei väsyttänyt, niin ei vain väsyttänyt, minkä sillekään voi. Metka käänsi kasvonsa niin, että sen kirsu osui metsässä käyvään tuuleen, tuhahti, ja jäi haistelemaan hajuja, joita tuo tuuli sen nenään juoksutti. Nartun olisi kovin tehnyt mieli käydä hieman lähimailla juoksentelemassa, mutta se tiesi, että Ruoskalle tekisi vielä ainakin muutaman tunnin ajan hyvää toisen ruumiista hehkuva lämpö.

Ruoska ei halunnut mitenkään pervoilla ei vaan kiittä tosiaan tätä sillä jos hukka olisi kääntynyt laumansa alueelta ja mennyt juoksemaan ympäriinsä niin tämä olisi varmaankin saanut krampin ja kuollut verenhukkaan.

"Minä tunnen syyllisyyttä Metka. Olisit voinut tehdä vaikka mitä tämän päivän aikana mutta minä ja typerät vahingoittumiseni pilasivat päiväsi." Mutta kuitenkin kiitollisuuden pilke vilahti punamustaturkin silmissä.

// Sori oikeesti tämä lyhyys ja varsinkin kun olen muutenkin viivytellyt tätä niin pitkään //

" Älä ollenkaan!" Metka haukahti Ruoskalle ja käänsi päänsä tämän puoleen. " Mikä ihme voisi olla tärkeämpää kuin toisen suden auttaminen silloin, kun tämä apua kaipaa? Olen itse aikanaan saanut apua eräältä vanhemmalta erakkosudelta, ja ellen olisi saanut, olisin todennäköisesti heittänyt henkeni silloin. Joten, sen jälkeen olen aina auttanut, ja tulen aina auttamaan kaikkia hädässä olevia susia, jos vain siihen suinkin kykenen." Tämän Metka sanoi painokkaasti, sillä se ei missään nimessä halunnut että Ruoska kuvitteli olevansa jokin kamala painolasti ja vaivake Metkalle. " Minä ehdin tehdä sitä " vaikka mitä" koska tahansa ja aivan niin paljon kuin haluan. Sinä tarvitset apua nyt." Seuraavaksi Metka ummisti hetkiseksi silmänsä. Se jäi miettimään mitä juuri äsken oli sanonut...toden totta. Metka oli yksinäisyydessään jopa opetellut mitä erilaisia yrttejä ja rohdoskasveja piti syödä mihinkin vaivaan...ja ehkä kaikki kumpusi siitä, että sen ystävällisyyden jälkeen mitä se itse koki, se haluaisi olla kykenevä auttamaan muita jos sellainen tilanne vastaan tulisi. Ja tietenkin yksinäiselle eläimelle, joka kuolisi nälkään, jos sairastuisi vakavasti tai olisi liikuntakyvytön pitkän aikaa, moinen tieto olisi erittäin hyödyllistä. Ei Metka vielä paljoa osannut, ja oli se opetellessaan tehnyt pahoja virheitäkin, mutta muutama erittäin hyödyllinen kasvi sillä oli tiedossa jos tarve tulisi!
Narttu kääntyi jälleen niin, että sen kuono pisti tuuleen. " Tiedätkö, alkaa olla jo aamu. Varhainen tosin, mutta metsän mustuus alkaa muuttua harmajaksi" Se sitten sanoi ystävällisesti Ruoskalle, ja jatkoi;" Sinä selvisit yöstä, ystäväni Ruoska. Millainen kunto sinulla nyt on? Lepäämmekö hetkisen vielä?"

Ruoska kuunteli ja tiesi sen kyllä että olisi kai hyvä olla marisematta.Hukka ajatteli sitten Metkan sanojen jälkeen ja vastasi " Kai se olisi hyvä jäädä vielä hetkeksi, mutta muista että voit aina poistua jos haluat, olen jo vanha kulunut mutta sinulla on vielä elämää edessäsi. " Mustaturkki oli kiitollinen ja tulisi olemaan loppuelämänsä ajan.

((anteeksi tämän pitkän paussin jälkeinen lyhyyskin vielä..Uuh..))

Metka ummisti silmänsä vielä kertaalleen, ja saikin unenpäästä kiinni. Kun se jälleen heräsi, oli talviaurinko jo noussut sen verran, että se loi kalvakkaa valoaan alas metsän siimekseen. Se venytteli nauttinnollisesti, hiljaa uristen, haukotteli ja veti raikasta pakkasilmaa ilmaa sisäänsä. Sitten se könysi varovasti ylös, ja tupsahti ulos kolosesta. Se oli onnistunut olemaan häiritsemättä yhä nukkuvaa Ruoskaa ja jäi nyt katsomaan tätä toviksi. Uros selviäisi kyllä. Siitä Metka oli varma. Kun se kerran oli selvinnyt tämän yön yli, se selviäisi jatkossakin. " Hyvästi ystäväni Ruoska!" Metka sitten haukahti, jäähyväisiksi. Se heilautti vielä muutaman kerran hännänpäätään ystävällisesti, kääntyi kannoillaan ja katosi puiden katveeseen.
Metkalla oli jälleen yksi uusi ystävä näillä konnuilla, ja niitä ei voinut olla koskaan liikaa.

/ Loppus, ja kiitos /

((Ruoska kuittaa ja kiittää Metkaa pelistä))