Varjoissa (Varpun lauman rajoilla)

Varpun lauman reviirillä oli hiljaista. Oli säkkipimeää, vain kuu valaisi jonkin verran kulkijan tietä. Tämä kulkija oli petturi, joka kuului salaliittoon. Salaliittoon, joka peittoaisi Veren. Tai niin ainakin toivottiin.
Mutta Rusko ei pitänyt itseään petturina; Se osoitti mielestään syvää lojaalisuutta pistämällä henkensä vaakalaudalle Viiman puolesta. Uros koki olevansa velkaa Viimalle, kun tämä oli pelastanut sen kuolemalta menneenä talvena. Se piti Viimaa yhä alfanaan, vaikka muodollisesti - ja vain muodollisesti - Veri oli sen alfa.

Eikä Rusko ollut ainut yön kulkija; sen veli, Tuisku, oli aikeissa tavata sen. Tuisku istuskelikin jo Ei-kenenkään-maan ja Varpun reviirin välimailla. Rusko juoksi häntä heiluen veljensä luo. "Eihän kukaan ole nähnyt sinua?" Tuisku kysyi pikkuveljen tullessa nuolemaan sen kasvoja. "En usko, olisin huomannut", se vastasi.
Kaksikko hiipi vähän kauemmaksi Veren reviirin rajoista. Ne katosivat kasvuston suojiin, ja varmistivat useaan kertaan ettei kukaan ollut kuulemassa. Ainakaan susia ei näkisi, niin pimeää kuusien ja pensaiden varpujen alla oli. Veljekset näkivät vain toistensa hahmot pimeydessä, sekä kuun valoa heijastavat, kiiluvat silmät.

"Noniin. Minä vaikka aloitan.." Tuisku sanoi katsellen edelleen epäluuloisena ympärilleen. Ei, kukaan ei ollut lähettyvillä. Silti se puhui hyvin hiljaa, niin ettei mikään muu olento kuin sen edessä istuva susi kuulisi. "Sammal ja Kauhu johtavat ryhmää. Minä toimin betana. Ryhmään kuuluu Tuuli-neiti, hänen ystävänsä Sola, Varjo, ja järjestin mukaan myös laumattomat Loimun ja Toskan. Kaikkiin heihin voimme luottaa, Loimuun ja Toskaan tietysti pienellä varauksella." Rusko kuunteli tarkkaavaisesti. Hyvä, ryhmä oli kasvanut ja idea saanut kannatusta. "Iljettävän ystävämme laumassa on vajaa kaksikymentä sutta. Mitään erikoista ei ole tapahtunut. Tehtävästäni ei tiedetä mitään, eikä kyllä koko ryhmästäkään." Tuisku nyökkäsi. Se tiesi, että Rusko tekisi parhaansa. Ja jälleen kerran veljen luottamussuhde oli ollut sen arvoinen. "Varjo tulee työskentelemään sinun kanssasi. Herra paskiainen ei ole vielä nähnyt häntä, joten se ei ole ongelma. Ja muuten, ryhmä kokoontuu Ei-kenenkään-maalla, ilmoitan sitten kun voin. Olisi hyvä jos sinäkin tulisit." Kokoontumisesta ei oltu tehty lopullista päätöstä, mutta Tuiskusta oli hyvä että Rusko tiesi, että sellainen saattaisi olla tulossa. "Niin ja semmoinen juttu... Minusta tuntuu että Kauhulla on jotain minua vastaan. Minä olen paiskinut töitä, mutta hän käyttäytyy kuin olisin jokin syöpäläinen. Kun Loimu ja Toska liittyivät, hän lähetti minut, betan, näyttämään alueita. Ja hän käyttäytyy koko ajan minua kohtaan vähän halveksuvasti."
Pikkuveli nyökkäsi. Sen kävi vähän sääliksi Tuiskua. "Ehkä se vain kuuluu hänen luonteeseensa..Sammal saattaa puhua tästä hänen kanssaan. Ja ehkä sinun täytyisi puhua hänen kanssaan." Tuiskukin oli ajatellut sitä. "Niin, niin täytyykin. Ja Viimakin pitäisi löytää. Huhun mukaan hän on jonkun Vallan laumassa..Niin ja Katalakin pitäisi löytää. Äh, toivottavasti hän ei luule että yritän hänen paikalleen kun olen ryhmän beta.." Mustaturkki sanoi vähän vaivaantuneesti. Se ei jaksaisi enää yhtään syytöksiä niskaansa. Se ei ollut sitäpaitsi edes tehnyt mitään muuta kuin hyvää. "En usko että hän luulee niin. Sinähän pelastat hänen asemansa. Mutta kiitos tästä tiedosta, minun täytyy tosiaan nyt palata ennen kuin joku huomaa." Rusko vastasi. Sen isoveli nousi ja käveli ruskeaturkin eteen, kietoen toisen etutassunsa sen alavartalon yli. "Eletään toivossa. Pärjäile veljeni, sinä olet minulle hyvin tärkeä. Koita kestää sitä saastaa. Heh, tiedät minun kärsivällisyyteni.." Rusko painautui mustaturkin rintaa vasten. "Kuin myös, Tuisku. Sinullakaan ei ole mukavaa. Mutta olet todella hyödyksi.."
Veljekset irtaantuivat ja hyvästelivät toisensa. Molemmat katosivat yöhön, kumpikin omalle taholleen.

((Että semmoista...Tätä tapaamista kukaan ei siis havainnut, se olisi ollut mahdotonta))