Ryhmä kokoontuu - Kaikki Veren vastaiset hukat

Tuuli tuli ((Ilmeisesti Solan kansssa?)) Tuiskun luo. Uros vispasi häntäänsä, ja häntä aurasi lumeen pienen kuopan. "Arvon Tuuli, on ilo nähdä sinua taas", Tuisku sanoi.
Rusko sen sijaan koetti tuuppia Tuulta kuonollaan. "Heh, Tuuli-neiti, olen odottanut milloin tapaisimme seuraavan kerran. Olen ikävöinyt sinua", uros sanoi ja häntä aurasi samaan tapaan kuin veljellä. Sukuvika.
Sitten tulikin Varjo.
"Ah, Varjo, hyvä kun löysit meidät", Tuisku sanoi Varjolle ja yrittäisi tönäistä tätä kuonollaan.
"Tuisku ja Rusko?" Loimu kysyi, ja Rusko kääntyi nuorsuteen päin. "Loimuhan se oli? Niin?" Rusko vastasi.
"Onko nuo teidän tyttöystävät?"
Rusko virnisti huvittuneena. "No ei nyt ihan vielä, pidä meille peukkuja", se sanoi äänellä, mistä kuuli ettei se ollut ihan vakavissaan.
Toska kaivoi vähän lunta, ja nopealla etutassun liikkeellä tunki sen Loimun suuhun kun tämä läähätti. "Tuki kuonosi, ettei minun tarvitse tehdä sitä", se sähähti hiljaa.

Sudet hiljenivät vähitellen ja Sammal esitti kysymyksen.
Minä tapan ne jotka eivät nöyrry, mutta pentuihin en koske", Tuisku sanoi heti, tarkoittaen pennuilla Nuuskun, Loimun ja Kaiun ikäisiä tai nuorempia.
"Samat sanat", Rusko vastasi. Huomasi kyllä, miten veljekset oli kasvatettu.
"Nitistän jokaisen niistä kärpäsistä jos on tarpeen", Toska sanoi. Se ei säälisi ketään, joka sen tielle osuisi.
Loimu olikin vähän eri asia. "Yritetään", Loimu sanoi.
"Ja asia on niin, että Veren lauma on pienentynyt suuresti. Siellä on vähemmän susia kuin meitä tällä hetkellä. Ketään ei välttämättä edes tarvitse tappaa, jos he hyökkäävät, se on itsemurha", Rusko valisti. Niin, ei Veren laumaan kuulunut enää kuin muutama susi. "Ja en usko, että kenenkään on pakko tappaa, jos ei siihen pysty. Ja tuskin kukaan meistä haluaa tappaa", Tuisku jatkoi.

((Oho tulipas paineltua vähän enteriä 8D))

Nuuskua hitusen ärsytti, kun Kaiku töytäisi sitä kylkeen. Hittoakos veli vielä äityi tuossa tönimään, kun muutenkin Nuusku oli mieli myllerryksissä, ja oli vaikea saada itsensä istuksimaan siinä tyynenä aloillaan. " Mokoma" Nuusku sihahti Kaikulle, ja koetti pökätä tätä etutassullaan rintaan, antaakseen takaisin.
" Kuunnellaan nyt!" Nuusku opasti Kaikua niin kuin pätevä ainakin, ja antoi katseensa nyt kiertää näissä kaikissa koolla olijoissa.
Paikalle ilmestyi vielä kaksi uutta sutta. Toinen esitteli itsensä Tuuleksi, toinen jäi vielä esittelemättä. Tuuli suuntasi Tuiskun ja Ruskon luo, ja sen mennessä Nuusku vaivihkaa haisteli sen hajun...tämäkin haju oli sille jotenkin etäisesti tuttu, vaikka itse susi oli uppo-outo. Kohta Tuuli vahvistikin Nuuskun haistelut, sillä se tunnisti veljekset ja kehui niiden kasvaneen. Nuusku vain nyökkäsi Tuulille takaisin, ja katsahti Kaikuun...tunsiko tämä Tuulin paremmin kuin hän?
Ja Taas paikalle ilmestyi uusi susi! Laihan puoleinen ja pitkäraajainen, joka ilmeisesti oli Ruskon ja kumppaneiden tuttuja, koska kiiruhti näiden luo hetipikaa. Nuuskulta jäi kuulematta tämän suden nimi, mutta kai sekin vielä selviäisi.
Äiti nosti päänsä, ja alkoi puhua. Nuusku kuunteli innoissaan. Vihdoinkin tämä juttu alkaisi selvitä sille! Nuusku nyökkäsi, kun äiti oletti että kaikki olivat samalla asialla täällä tänään, vaikkei nuorukainen sellaista voinut tietääkään, eikä ollut aivan varma, miten tämä kuvio nyt sitten tulisi menemään.
" Minä en tahdo tappaa." Sanoi Nuusku sitten äidilleen, kun tämän katse pysähtyi sen harmaanruskeisiin silmiin. " En tahdo, mutta voi olla, että on pakko." Näin sanoessaan Nuusku oli noussut seisomaan, ja katseli nyt Kaikuun vierellään. " Me tarvitsisimme siis opetusta taistelua varten."
Nuorukainen oli puhunut selvästi ja kuuluvasti.
Se oli hyvillään, että pystyi siihen, vaikkei oikein viihtynytkään tälläisen susijoukon huomionkohteena edes sen vertaa, että vastasi esitettyyn kysymykseen.
Nuusku ajatteli Harmia. Nuusku ei milloinkaan voisi tappaa Harmia, tai edes vahingoittaa tätä! Ajatuksin hirvitti. Toinen ajatus, joka hirvitti, oli Varpun tappaminen...siihen Nuusku suostuisi ilomielin, mutta kamppailu Varpun kanssa oli jotain, jota ei oikein uskaltanut edes ajatella. Nuorukainen istahti takaisin alas, ja katseli Veljensä puoleen. Kaikullahan oli melkoinen taisteluinnostus...olikohan sillä tappamisen halua?

Kaiku tuhahti vastaukseksi veljelleen ja päätti yrittää pysyä siististi paikallaan. Asia oli kuitenkin vakava, eikä nyt olisi kovin soveliasta pistää leikiksi. Kuunnellaan siis tarkasti.
Nuorukainen katseli miten susia alkoi ilmestyä paikalle, uusia ja tuttuja hajuja sekaisin. Silti se ei vieläkään tunnistanut ketään ainakaan ulkonäön perusteella. Tuuli niminen susi oli jo tunnistanut kaksikon ennen kuin Kaiku oli ehtinyt päästä perille sen tuoksusta. Tuuli?, Kaiku maisteli nimeä mielessään. Ei muistikuvia. "Hei vaan neitokainen", kermaturkki kuitenkin tervehti takaisin kuin vanhalle tuttavalleen ja vilkaisi sitten Nuuskua. Eikö tämäkään tunnistanut? Kaiku kohautti olkapäitään susimaisesti vaihtamalla hieman painoa etujaloilta takajaloille. Nuoriahan tässä taidettiin olla.

Muutama uusi susi oli mennyt suoraan Ruskon ja tämän veljen luo - Tuiskuhan se oli? Kaiku kohotti huomaamattaan kuonoaan ja yritti pistää mieleen näitä uusia hajuja ja kasvoja. Pieni lauma alkoi olla jo iso. Veren voittamiseen ei varmaan tarvittaisi kovin paljoa viattomien veren vuodatusta? Kaiku tuntui ottavan asian kuin asian kevyesti, päivä kerrallaan tyyliin. Mutta äidin kysymys pysäytti rennommankin suden miettimään. Kuka haluaa tappaa?
Kaiku pysyi hiljaa, kuunnellen vain vastauksia ympäriltään. Tuisku ja Rusko ilmoittivat voivansa tappaa ne, jotka eivät nöyrry - paitsi pentuja tietysti. Loimukin yrittäisi. Tuiskun saadessa viimeisimmän lauseensa Veren laumasta päätökseen, Kaiku nyökkäsi tälle suurieleisesti. "Totta", nuorukainen vahvisti nyökkäyksensä sanoin.
"Minäkään en haluaisi tappaa, mutta teen niin jos se on välttämätöntä" Nuorukainen nousi seisomaan lähes yhtäaikaa Nuuskun kanssa. Se katsoi veljeensä tämän ilmoittaessa asiasta mistä olikin aiemmin Ruskon kanssa ollut puhetta. Nuoret tarvitsisivat opetusta. Kaiku nyökkäsi jälleen ollessaan täysin samaa mieltä ja siirsi sitten katseensa Sammaleeseen. Ilme oli vakava, mutta pieni virnistys hiipi uroksen kasvoille vain hetkeksi. Siitä oli aikaa, kun se viimeksi oli pyytänyt äitiään opettamaan taistelua. Silloin kun ne olivat häätäneet rajarikkurit pois Viiman lauman alueelta. Silloin kun Verestä ei ollut tietoakaan.

"Ilo nähdä sinuakin, Tuisku." Se sanoi hymyillen tälle häntä pienesti heiluen. Ruskolle se heilutti häntäänsä kiivaammpin ja tökki muutaman kerran takaisin. "Pitkästä aikaa! Miten olet voinut? Olethan kunnossa? Siitä on liian kauan kun viimeksi näimme. En pidä siitä että olet SEN laumassa.... " Tuuli hyysäsi. Olihan kyseessä sen elämän yksi sille tärkeimmistä henkilöistä. Hetken päästä se sai ajatuksensa kokoon. "Ja minäkin olen ikävöinyt sinua..." Se lisäsi. Tuuli ei tiennyt, miten sen pitäisi vastata tai reagoida Loimuksi esittäytyneen suden kysymykseen, saati Ruskon vastaukseen. Narttu huomasi naurahtavansa pienesti. Eiköhän se kävisi. Tuuli nyökkäsi pienesti Kaiulle ja Nuuskulle vastaukseksi.

Tuulikin hiljeni kuulemaan Sammalta. Kysymys sai Tuulinkin miettimään. "Tapan, jos se on välttämätöntä...." Tuuli sanoi totuuden mukaisesti. Se ei kehdannut sanoa, varsinkaan Tuiskulle, että hän halusi tappaa. Veri oli ainoa, kenet hän todella halusi päiviltä. Muita hän ei voinut kuvitella tappavansa. Tuuli ei voisi mitenkään tappaa Harmia, eikä hän antaisi kenenkään tappaa hänen ystäväänsä. Tuuli katseli paikalla olijoita yritti pistää nimet mieleensä.

Sammal ei pysynyt laskuissa, liian monta myönteli ja kielteli. Mutta selvästi pakosta tappavia oli enemmän. "Kukaan ei tapa." Sammal julisti siristäen silmiään ja tuijotti jokaista hetken katseen kiertäessä joukon. "Teemme väijytyksen, joka estää Verta saamasta joukkojaan avukseen. Alistamme sen suden ja häädämme laumalaiset, jotka se on kerännyt." Sammal aloitti hieman ärtyneenä suunnitelman teon. Miksei kukaan ehdottanut suunnitelmaa?

"Ehdotuksia sen tekemiseen? Lopuksi harjoittelemme sitä esim. pienellä näytöksellä." Sammal ehdotti ja siirsi katseensa Kauhuun odottaen tuon auttavan ja julistavan suunnitelman hyväksi.

((Anteeksi kesto, olin viikonlopun kiinni enkä kerennyt siitä ilmoittaa.))

Varjo jäykistyi kuullessaan Sammalen kysymyksen. Tappaa...? Musta narttu koki taas hämmennyksen ja hänen silmissään sumeni hetkeksi, kun hän jäi sekalaisten ajatustensa valtaan.

Olisiko hänestä tappamaan toinen susi...? Varjo oli nuoreksi sudeksi nähnyt hyvin paljon kuolemaa. Hänen synnyinlaumansa oli saanut kokea katkeran lopun. Ensin puolet laumalaisista oli pudonnyt jyrkältä rinteeltä saalistusmatkalla. Sitten Varjon alfaisä oli seonnut (tämä oli saanut rabieksen, mutta sitä Varjo ei tiennyt), ja hänen isoveljensä oli pelastanut hänet sekä Varjon samanikäisen veljen. Varjo ei muistanut tästä ajasta paljoa, eikä siitä oltu veljien kanssa keskusteltukaan...

Pikkuveli oli kuollut nälkään ja kylmyyteen. Varjo muisti vielä heränneensä yhtenä aamuna veljiensä välistä ja tunsi toisen kylmän ja kankean ruumiin omaansa vasten. Isovelikin heräsi, ja kaksikko pakeni kauas pikkuveljen kuolinpaikasta.

Vaikka pikkuveljenkin kuoleman muisto tuntui pahalta, ei se vetänyt vertoja sille, miten isoveli oli kuollut. Varjo näki yhä silmissään vieraan susilauman raateleman ruumiin ja veren tahriman maan.

Varjo oli hintelä ja arka. Kuitenkin hänen sisällään kyti jokin pelottava ja tuntematon, mikä pystyi saamaan vallan Varjon edes huomaamatta sitä. Vihalla ja muistoilla oli voimakas ote Varjon pienestä sielusta, ja siitä olikin ollut jo merkkiä hänen ajaessaan Viiman reviiriltä pois sitä isoa valkoista silmäpuolta. Varjo tiesi, että olisi saattanut tappaakin sen uroksen, jos olisi pystynyt.

Varjo oli hyvin pitkään hiljaa, ja oli juuri avaamassa suutaan myöntäväksi vastaukseksi, kun Sammal jo kysyi uuden kysymyksen. Hieman loukkaantuneena Varjo huokasi ja nousi istumasta. Hän halusi puhua. Hän aloitti puhumaan arasti ja sydän pamppaillen, hän pelkäsi ettei häntä kuunneltaisi, mutta sana sanalta hän sai rohkeutta, joka hämmästytti häntä itseäänkin.

"Sammal, saanko puhua....?" Sammalen annettua luvan Varjo köhäisi karaisten kurkkuaan joka oli kuivanut jännityksestä ja alkoi puhua epävarmana."Minä kykenen tappamaan. Sitä ei ehkä minusta uskoisi, kun olen näin... ruipelo, mutta olen elämäni kunnossa ja tunnen omaavani enemmän voimia kuin koskaan. Olen kokenut kaikenlaista lyhyen elämäni aikana, ja näistä kokemuksista voin ammentaa voimaa. Kykenen hyökkäämään tappaakseni, jos jokin uhkaa omaa tai ystäväni henkeä." Varjo katsahti Tuiskuun. Ehkä hän ymmärtäisi ainakin... Ehkä. "Muutoin ainoa kohteeni on Veri. Muita hänen laumalaisiaan kohtaan minulla ei ole minkäänlaisia tunteita, mutta jos he uhkaavat henkeäni, en heitä suopein silmin katso."

Varjo hämmästyi rohkeuttaan, mutta samalla tutisi yhä sisimmässään. Hän oli uusi ryhmässä, hän ei tuntenut kuin muutaman suden. Ehkä häntä ei otettaisi vakavasti, hänet sivuutettaisiin kuten äsken - se tuntuisi pahalta, kuin ei olisikaan osa laumaa. Varjo kuitenkin halusi yrittää, halusi olla jonkin arvoinen. Varjo tunsi itsensä melkein tyhmäksi, kun sillä tavoin aukaisi suunsa, mutta päätti silti puhua loppuun asti.

"Hyökkäyksen teemme kenties keväällä...? Silloinhan maan sulaessa taudit iskevät heikkoihin, ja kasvinsyöjät ja muut saaliseläimemme alkavat syödä ja voimistua.... Heikot sudet sairastuvat, ja karibujen tuloon on vielä aikaa. Silloin jokainen lauma on heikoilla, muistan kyllä..." Varjo mietti pienen hetken. "Ruskolla on laumasta sisäpiirin tietoa. Hän näkee, milloin lauma ei ole kenties saanut vähään aikaan saalista, milloin lauma on pesillä... Mielestäni meidän kannattaisi suunnata hyökkäys juuri ajalle, jolloin lauma on joko juuri syönyt ja siksi raukea ja uninen ja painavan vatsan takia myös kömpelömpi kuin normaalisti, sekä kun kaikki ovat pesillä. Keskipäivän aikana, kun lauma lepää..." Varjo sulki suunsa peläten sanoneensa jo liikaa. Hän tiesi muitakin mahdollisuuksia, mutta päätti olla hiljaa. Hän oli vain heittänyt ehdotuksen ilmaan, ja perääntyi takaisin paikoilleen ja istuutui Tuiskun lähelle.

Edit: ((Hitistä sovittu.))

((Capsi saapuu vihdoin..))

Sola oli saapunut tapaamispaikalle aivan Tuulen jalanjäljissä ja pysytteli taka-alalla nöyrästi huuliaan nuollen ja häntäänsä koipien välissä pentumaisesti heilutellen, Tuulen keskustellessa toisten susien kanssa. Se silmäili vaivihkaa kaikkia uusia kasvoja ja yritti saada selvää ryhmän keskinäisestä hierarkiasta. Se tarkkaili kiinnostuneena ja hieman haikeana emon ja pentujen tapaamista ja kuunteli tarkkaavaisena susien keskustelua, itse siihen kuitenkaan osallistumatta.
Narttu tiesi toimivansa vallankaappauksessa lähinnä sivustaseuraajana, sillä sen nuori ikä, kokemattomuus ja huono fyysinen kunto eivät luultavasti riittäisi mihinkään, josta voisi olla ryhmälle todellista apua. Sola ei ollut koskaan taistellut. Ei varsinaisesti edes kisaillut pentuesisarustensa kanssa tai saanut minkään muunkaan laista harjoitusta. Sen ottoemo oli opettanut sen metsästämään, mutta niin psyykkisesti kuin fyysisestikään susi ei luultavasti olisi valmis taisteluun. Se oli kuitenkin aiemmin asiaa pohtiessaan huomannut uskovansa yllättävän varmasti omiin kykyihinsä ja valmistellut itsensä henkisesti hyvinkin suuriin tekoihin. Se oli yllättynyt huomatessaan mitä uhrauksia tunsi olevansa valmis tekemään ryhmän puolesta, vaikkei edes voinut olla varma, miten hänen toimintansa palkittaisiin tai miten se edistäisi vallankaappausta.
Nuoresta iästään ja kokemattomuudestaan huolimatta Sola huomasi suhtautuvansa siihen tosiseikkaan, että tulisi mahdollisesti näkemään tappamista - ja mahdollisesti jopa osallistumaan siihen - yllättävän rauhallisesti. Se tiedosti kyllä olevansa muihin susiin nähden erittäin huonossa asemassa ja tiesi, että jos taistelu yltyisi kovaksi sen selviämismahdollisuudet olisivat kaikista pienimmät. Tästä huolimatta narttu suhtautui koko vallankaappaukseen jollakin tasolla yhä pentumaisen huolettomasti ja tunsi innostuksensa kohoavan sisällään päivä päivältä yhä suuremmaksi. Sillä ei oikeastaan olisi lähes mitään menetettävää, minkä vuoksi se olisi valmis antamaan kaikkensa taisteluun ja ottamaan ehkä hyvinkin suuria riskejä.

( Oeln tainnut jäädä välistä ? heitän roolin nyt ähän väliin )

Susia oli sapunut paikalle paljon ja kauhu piti silmällä jokaista. koskaan ei kannattanut olla liian varma sitiä oliko joukosso petturi. Tietnekän kauhu ei tätä heti ensinmäisenä ajatellut. Kauhu kuunteli muisen puheita ilmeisestikkään kukaan ei uskaltanut tai sitten ei vain keksinyt mitään suunitelmaa joten Sammal kertoi omansa, pian kuitenkin Varjo ryhtyi puhumaan. Kauhu kuutneli tuon sanat enenkuin sanoisi itse mitään.
" Sammaleen ideä on hyvä, eikä Varjonkaan ehdotus ole huono. meidän tosiaan kannattaa odottaa hetkeä jolloin lauma on heikoimillaan. onko kenellkään tarkkaa tietoa siitä kuinka monta sutta silllä typeryksellä on reviirillään, ja ovatko he millaisessa kunnossa. on tärkeää että me tiedämme mikä on vastassa, vaikak meitä on näin paljon heitä saattaa olal vähän mutta heidän kokonaisuutensa saattaa ratkaista. koska pelkästään lafa on kookas ja varsin vahva persoona meidän on harkittava tarkkaan ketkä menevät ja mihin suuntaan. " kauhu puheli ja katsahti sammaleeseen josta pian siirtäen katseensa muhiin läsnä olioihin.

(( Onkos nyt minä ? Jos ei ole anteeksi ^^' ))

Sirppi kuunteli kaikkia korvat hörössä ja luimisti korviaan hiukan.

" Minusta kaikkien ideat olivat hyviä, mutta minusta olisi hyvä saada etulyönti asema. " Valkoturkki sanoi ja katsoi toisia. Sammaleen idean se oli kuunnellut tarkkaan ja se mietti.


Valkoturkki odotti vastausta muilta, mutta pian sen katse osui taas Toskaan joka näytti hieman ikävystneeltä.

Voih ! Se ajatteli ja nuolaisi huuliaan.

Tuisku ja Rusko näyttivät tyytyväisiltä, kun kovinkaan moni ei ollut tappoaikeissa, ja Sammal sanoi, ettei kukaan tappaisikaan.
Toskan silmien väliin sen sijaan ilmestyi pari ryppyä. Höh, arkajalat.. se ajatteli.
Loimu oli selviytynyt lumesta ja tarkkaili arasti muita. Se ei uskaltanut eikä kehdannut sanoa mitään, ei nyt niin nuorella pennulla voisi olla kovinkaan hyviä ideoita. Ja Toska nirhaisi sen, jos se herättäisi liikaa huomiota.
"Meillä taitaa olla jo etulyöntiasema. Meitä on enemmän, ainakin vielä, kuten sanoin", Rusko totesi Sirpille ja Kauhulle. "Kyllä Varjo, olet oikeassa, minä näen milloin on oikea hetki. Mutta mieluummin kun he eivät ole syöneet. Sinulla on pointti, mutta sitten on parempi, kun lauma on nälkäinen ja heikko. Ja tosin, uskon että se saasta ajautuu riitoihin muiden laumojen kanssa. Jos he ovat juuri tapelleet vaikka rajakiistassa, ei tarvitse kuin vain..viimeistellä heidät", Rusko jatkoi ja hymyili vielä Tuulelle. Se sai voimia nartun läsnäolosta, ja tunsi olonsa paremmaksi, kun tuo oli paikalla.
"Keväällä siis. Rusko kertoo, kun lauma on heikoimillaan. Erotamme sen idiootin muusta laumasta, ja tapamme. Ehdotan myös, että lyöttäydymme yhteen jonkin lauman kanssa... Jonkun täytyy olla riidoissa Veren kanssa, kuten Rusko sanoi", Tuisku puheli. Ajatus oli ehkä vähän kaukaa haettu, mutta oli se parempi kuin ei mitään.

Nuusku kuunteli toisten puheita. Ehdotuksia, kysymyksiä ja muuta.Nuorukainen mietti, että se itse tiesi Varpun laumasta yhtä sun toista...mutta sitten sen katse kääntyi Ruskoon, ja Nuusku tuumi, että Rusko tiesi varmasti asiat paremmin, ei Nuuskun tarvinnut kertoa mitään sen kummemmin. Sen se tiesi, että lauma oli sen itsensä lähtiessä ollut kovin heikko..Varpu oli ollut hirveän nälkäinen, ja nälkäisenä se oli harkitsematon....taisipa olla sitä kyllä muutenkin. Eli ei ehkä välttämättä tarvitsisi odottaa kevääseen...äh. Kai sen täytyisi sanoa mitä tiesi.
Nuusku veti syvään ilmaa keuhkoihinsa, haukahti kimakasti saadakseen toisten huomion, ja alkoi puhua rauhallisella ja selkeällä äänellä, jollaisen se onnekseen omisti kun tarvitsi:
" Varpun lauma oli nyt lähtiessäni sieltä todella heikko. Alfa oli hyvin nälkäinen, ja sen tietää, miten sellainen vaikuttaa. Laumassa oli vain muutama susi...mutta minusta tuntuu, että Varpu hankki tai ainakin hankkii susia lisää joukkoihinsa. Sen täytyy. Eli onko viisasta odottaa vielä, että lauma heikkenisi, kun se nyt jo on sitä? Jos odotamme, saattaa se kääntyä omaan nilkkaamme, ja lauma siellä ehtiikin vahvistua."
Nuusku tunsi olonsa kiusaantuneeksi. Sehän oli vasta nuori kaveri, mitä se mistään tiesi? Oli epämiellyttävää puhua tälle susijoukolle niin kuin olisi kovinkin pätevä, kun ei itseään sellaiseksi sen kummemmin tuntenut. Nuusku vilkaisi vaivihkaa äitiään kohden, ollen iloinen, että saattoi hakea tästä rohkaisua.

"Varpun reviiri on ainakin meille ja varmasti monelle muullekin tuttua seutua", Kaiku puhui heti veljensä jälkeen ja käänsi katseensa tähän hetkeksi. Kermaturkki viittasi sanoillaan menneisyyteen, siihen miten veljekset olivat pikkuisina eksyneet Viiman reviirille ja joutuneet moneen vaaraan uteliaisuutensa takia. Nyt ne varmasti osaisivat suunnistaa alueella vaikka silmät sidottuna. Pieni susimainen virnistys hiipi jälleen Kaiun kuonolle. "Siitä voi olla hyötyä", se lisäsi vielä ja katsahti Sirppiin, jonka mielestä olisi hyvä saada etulyönti asema. Totta.

"En tunne muita laumoja täältä, mutta Haukan lauma alkaa olla vahva", Kaiku käänsi katseensa Tuiskuun. "Kuulun siihen laumaan nyt.. Samoin Katala, Koko ja Ilo", nuorukainen jatkoi hieman hiljempaa ja vilkaisi äitiään silmäkulmastaan.
"Jos toista laumaa tarvitaan. Nuusku on oikeassa, kannattaako meidän odottaa että Varpu ehtii kerätä lisää susia ympärilleen?" Kaiku heitti vielä kysymyksen ilmaan ja painoi takamuksensa takaisin maahan.

((Tietääkseni se on nyt minun vuoro? x''D ))

Tuuli kuunteli susien ehdotuksia. Se hymyili Ruskolle takasin. Jokaisella näytti olevan kyllä pointtinsa omissa ehdotuksissaan... "Mutta keväällä voi olla liian myöhäistä.." Se mumisi itselleen. Kaiun kommenttiin susien reviirin tuntemuksesta Tuuli nyökkäsi merkiksi, että oli samaa mieltä. Sitä voisi jotenkin hyödyntää. Se itsekkin tunsi tuon reviirin muualtakin, kuin vain pesien lähettyviltä. Se oli monesti kulkenut omissa oloissaan varsin kaukanakin pesistä.
Narttu päätti kertoa myös omat ajatuksensa ja puhui itsekkin, heti kun sai puheenvuoron. "Olen samaa mieltä Nuuskun ja Kaiun kanssa. Varpu taatusti ottaa tällä hetkellä kenet tahansa laumaansa vain kasvattaakseen sen kokoa. Keväällä voi olla jo liian myöhäistä ja meidän ylivoimamme voi olla silloin olematon... Jos he saavat enemmän laumalaisia, heillä on myös enemmän saalistajia ja saalistakin saattaa tulla enemmän... " Se sanoi ja antoi Tuiskulle anteeksipyytävän katseen. Narttu olisi halunnut olla kaikkien kanssa samaa mieltä, mutta ideat olivat aivan erilaisia ja jotakin täytyi senkin sanoa ja ottaa kantaa. Se jatkoi nopeasti: "Yhteistyö jonkun lauman kanssa olisi hyvä idea, mutta en ole kuullut Varpun lauman olevan riidoissa kenenkään muun lauman kanssa... Luulisi sellaisen suden hankkivan ensimmäisenä ongelmia.." Se sanoi vielä ja hiljeni sitten. Toivottavasti se ei ollut sanonut mitään liikaa. Se ei halunnut hyppiä toisten ryhmäläisten silmille.

Varjo närkästyi hieman. Hän katsoi Tuiskuun merkitsevästi.

"Voitko sinä sanoa olevasi kylläisenä valpas, ketterä ja nopeaälyinen? Juuri syöneenä jokainen susi on unelias ja kaipaa lepoa, ja vatsa täynnä lihaa ei yksikään susi pysty liikkumaan kuin nälkää nähneempi. Nälkä heikentää, mutta nälkä myös vahvistaa. Hyvin nälkäisenä, mutta muuten terveenä kävisit varmasti kuinka suuren saaliin kimppuun saadaksesi ruokaa. Nälkä se vasta tekee raivoisaksi!" Varjo puhui omastakin kokemuksestaan, nyt hän oli laihempi kuin koskaan eläessään mutta samalla täysissä voimissaan ja nälän takia myös valppaampi ympäristöstään. "Tarkoitinkin, että jos lauman nälkää on jatkunut pitempään ja jossain vaiheessa he viimein saavat saalista niin, että jokaisella on vatsa täynnä ja raukea olo - juuri sinä hetkenä olisi hyökkäys sopiva. Vatsa täynnä ei välttämättä voi aavistaa, että mitään pahaa olisi tulossa. Yllätys on valttia."
Varjo kuunteli toisia susia. Sirppi ((Varjo ei tiedä kaikkien nimiä, mutta helpottaakseni muita pelaajia käytän sutten nimiä)) puhui etulyöntiasemasta. Tietenkin se tulisi saada, ja se saataisiin, jos Varvun lauma ei kovasti kasvaisi. Tuiskun kommenttiin Varjo lisäsi: "Erottaminen muusta laumasta ei liene helppoa, jos laumalaiset pitävät alfaansa todellakin suosiossa. Hyvää alfaa seuraavat uskolliset sudet vaikka hautaan, siihen ei voi varautua turhan innokkaasti, että saisimme Veren muusta laumasta pois. Ellei," Varjo painotti, "ellei satu hyvä tuuri ja kohtaisimme alfan kuljeskelemasta yksin, kaukana muista. Siihen ei voi liiaksi luottaa, kaikkeen täytyy varautua."

Muutkin sudet puhuivat. Juuri niin - keväällä voi olla liian myöhäistä. Eihän kukaan voinut tietää edes, että itse tulee selviämään talvesta. Keväällä sairaudet iskevät kaikkein heikoimpiin, mutta muuten talvi on susien valta-aikaa - karhut nukkuvat, kasvinsyöjien on vaikeaa löytää ruokaa ja niitä kuolee nälkään. Silti on kylmä, ja elämä muutaman karvan varassa.

Tilanne oli vaikea, ehdotuksia oli paljon. Varjo tiesi, että laumaa tulisi tarkkailla valppaasti jokaisen tiedonmurun takia.

((Huomiona vaan että susi ei tosiaan ole heikko nälkäisenä. Vain jos se on sairas ja nälkäinen, se on heikko. Nälkä vahvistaa jokaista aistia ja saa eläimen ponnistamaan voimansa äärimmilleen. Nälkäinen jääkarhu käy epätoivoissaan mursunkin kimppuun, joten nälkäinen susikaan ei ole sen heikompi.))

Sola katseli ihaillen Nuuskua ja Kaikua, kun nämä puhuivat. Veljekset eivät varmasti olleet häntä ainakaan paljon vanhempia, mutta uskalsivat puhua suurelle joukolle ja tuoda omat mielipiteensä ilmi. Kummankaan äänestä ei voinut havaita suurta epävarmuutta, eikä kumpikaan kyyristellyt tai vaikuttanut muutenkaan kovin pelokkaalta.
Sola oli istahtanut Tuulin taakse pentumaisesti toisen lonkkansa varaan. Ja tarkasteli yhä kiinnostuneena toisia. Sanojen sijasta se kiinnitti kuitenkin huomionsa nyt lähinnä toisten käytökseen ja tutkaili avoimen uteliaana, miten vanhemmat sudet näyttivät suhtautuvan nuorempiensa sanoihin. Se aisti myös ilmapiirin hiljalleen hieman kiristyvän, susien erimielisyyksien käydessä ilmi.
Välillä jonkin toisen suden katseen kohdatessaan, narttu painoi korvansa tiukasti päätään vasten, siirsi katseensa maahan ja heilutti häntäänsä nopein nykivin liikkein.

Sammal tuijotti penikoitaan ja monia muita hämmentyneenä. Se oli jäänyt ulkopuolelle asioista, mutta ei välittänyt. Ennemmin narttu tunsi rentoutuvansa kuunnellessaan muiden keskustelua. Koko taistelu alkoi pikkuhiljaa tuntua pakkopullalle ja sen olisi helposti voinut jättää tekemättä. Silti Sammal ryhdistäytyi ja tuijotti nyt vuoroin jokaista Haukan laumalaiseksi ilmoittautunutta sutta.

"Mitä te aiotte? Hylätä uuden laumanne ja jättää sen heikoksi, vai taistella meidän kanssamme ja palata siihen laumaan? Miksi ylipäätään tahdotte olla mukana tässä, kun teillä on jo uusi perhe, lauma, jossa olisitte turvassa?" Sammaleeseen sattui. Sen sydäntä revittiin osiin, kun se tajusi pentujensa voivan elää paremmassa paikassa, kuin taistelutanner. Sammal katsoi muita hämmentyneenä. Se ei jaksanut kommentoida muiden keskustelua.

Kauhu kuutneli muiden puhetta tarkkakorvaisena " On hienoa että otatte asiaksi tämän aiheen. Ja kuten monet ovatkin jo maininneet, Lauma on heikoimmillaan nyt eikä keväällä kun ravintoa riittää. Ja meidän on otettava huomioon että Keväällä Varpu saattaa lisääntyä joka tarkoittaa sitä että sen jäsen määrä kasvaa pennusita ja uskon että emme kukaan kykene tuhoamaan pentuja jotka eivät ymmärrä syytä. En tarkoita täälll sitä ettäkö jokainen tulsi itappaa joka tielle tulee. Tarkoitan sitä että meidän on syöstävä Veri asemastaan ja häädettävä sinen mistä tänen tuli. Sehän on päämärämme. toistaiseksi emme ole saaneet Viimaa mukaan ja mitä todennäköisemmin hän ei palaisi reviriilleen. " Kauhu puheli kaikilel yhtenäisesti kun olisi saantu pienen hiljaisuuden aikaan. Pian sep isti merkille Sammaleen huolestuneisuuden. kauhu astahti lähemmäksi puolisoaan ollakseen tuolle tueksi. kauhu tiesi sammaleen oelvan vahva persoona mutta ätllä hetkellä se pisti merkille että sammal saattoi ajatella luvuttamista. Toki Kauhu puollustaiis sammaleen päätöstä loppuun asti ilman sen erinnäisiä konflikteja. Pian sammal puhuikin lähinnä haukan laumalaisile Kauhu käänsi katseensa sammaleesta kyseisiin hukkiin jotka olivat ilmoittaneet kuuluvansa haukan laumaan. Kauhu odottaisi vastauksen jokaiselta enennkuni puhuisi mitään. " Pitäisiko toisen meistä mennä käymään haukan luona ? ehkä olisi hyvä tietää mitä hän ajatelee tästä kaikesta. " Kauhu kysyi sammaleelta kysymystä tuskin kukaan muu kuulisia .

(( NYT kai on minun vuroni ? ))


Sirppi kuunteli toisia ja nyökkäsi. Saattaisi todllakin olla tuuri löytää alfa yksin, mutta se luultavasti ulvoisi apua itselleen. Tosin Varpu oli niin uhmakas susi, että se ei pyytäisi apua vaikka kuolemalla uhattaisiin. Kuitenkin naaras oli viimeisimmillään raskaudessa ja siksi saattoi olla hankalaa seurata penujen elämää, jos vaikka Varpu sattuisi tappamaan Sirpin. Siksi olisi hyvä saada "vahtija" pennuille.

((Höh, tämä on ihan tyhmä roolaus, en keksinyt mitään. -.-"))

Tuisku nyökkäsi anteeksipyytävästi Varjolle. Se ei ollut tarkoittanut mitään sanomisillaan. "Aivan, olette kaikki oikeassa", uros vielä lisäsi vahvistaakseen, ja hymyili ymmärtäväisesti Tuulelle. Tämä oli kokous, mielipiteitä pitikin heittää ilmaan, olivat ne ystävän kanssa myötäileviä tai eivät. Kevät oli vain se, mitä arvon Katala oli ehdottanut, kun viimeksi hänet kohtasin, ja hän on kokenut susi, mustaturkki silti ajatteli vähän uhmakkaampana.
Henkisesti sudet - paitsi Toska - hätkähtivät Sammaleen sanoja Haukan susille..Hetkinen, oliko tässä niitäkin? Pettureita ei katsottu hyvällä, mutta tämä tosiaan oli konstikasta. Tuisku, Rusko, Loimu ja Toska pitäisivät kuononsa poissa muitten asioista, etenkin, kun kyseessä oli jokin tähän perhedraamaan liittyvä.

Toska tarkkaili Sirppiä. Narttu oli selvästi pitkällä raskaudessa, ei menisi enää montaa kuukautta, jos niitäkään. Toska tunsi vastuuta pennuista, mutta se ei alkaisi niiden ottoisäksi, jos nyt edes hoitaisi niitä. Uros myös mietti, mitä pennuille tehtäisiin taistelun ajaksi... Ja olisiko Sirppi siihen mennessä tarpeeksi vahva? Mitä jos tämä narttu ja sen pennut olivatkin vain vaiva?
Tuisku oli ajatellut ihan samaa, mutta sen siipien suojaan sai tulla kuka vain tarpeeksi vilpitön. Ruskolle Sirppi oli ollut neito hädässä, eikä sitä voinut jättää, ja olihan tuo ainakin pois Veren riveistä.
Ja vaikka Rusko pelastelisikin vaikka mitä susia, oli Tuuli aina ja ikuisesti se ainut ja oikea, se ei ollut muuttunut miksikään.

Nuusku nousi seisomaan, ja katsoi suoraa äitiinsä, yrittäen tavoittaa tämän silmiä. Se riiputti kuitenkin häntäänsä alhaalla, ja korvat lepäsivät vasten niskaa.
" Äiti, - Nuuskusta tuntui hienolta sanoa tämä sana- Minä olen elänyt Varpun laumassa. Olen tässä mukana siksi, että voisin palata takaisin kotiini, sinne, missä synnyin, ja elää siellä onnellisena. Sillä rakastan kotiani. Ja mielelläni eläisin siellä myös perheeni kanssa yhdessä...sillä olen saanut olla perheeni kanssa aivan liian vähän..."
Nuorukainen yritti tässä vakuuttaa itsensä, ja äitinsä. Se yritti vakuuttaa motiivinsa, ja se yritti vakuuttaa äidilleen, että tämä oli oikealla asialla, ja että tämä mikä oli aloitettu, kannattaisi ehdottomasti viedä loppuun. Sillä Nuusku oli huomannut että emo ilmeisesti hieman epäröi..ja se ehkä epäröi juuri pentujensa tähden. Jälleen kerran Nuusku vilkaisi vaaleaan veljeensä, ja vaikkei veli voisi mitään ehkä minkään eteen tässä tehdäkään, Nuusku sai Kaikusta vierellään tukea...aivan vain siitä, että veli oli siinä.

Kaiku painoi korvansa sivuille ja lipaisi huuliaan rahoittavasti. Nuorukainen siirsi painoa jalalta toiselle, mutta ryhdistäytyi sitten. Se ei näyttäisi olevansa epävarma, varsinkaan nyt kun emo tuntui hermoilevan asiasta. Kaiku nosti päätään ja kohotti häntäänsä aavistuksen. Nyt ei annettaisi periksi. Tämä olisi uusi alku niin monelle sudelle.

"Minäkään en tunne Haukan laumaa perheekseni. Kotini ja perheeni on Viiman entisillä alueilla. Sinne minä kuulun ja aion taistella sen puolesta. Haukan lauma on laumani ja aion auttaa sitä. Mutta kaikkein eniten tahdon vain palata kotiin", Kaiku yritti muuttaa ajatuksensa sanoiksi. Kukaan ei varmasti täysin tiennyt mitä sen mielessä liikkui, ei edes se itse. Se halusi palata kotiin perheensä kanssa, mutta Katala - isä - oli nyt uuden lauman beta, Ilo tiukasti Haukan laumassa, Sammal Kauhun kanssa.. Kaiku vilkaisi veljeensä vierellään. Onneksi Nuusku oli siinä.

Katse siirtyi nyt odottavasti Sammaleeseen ja Kauhuun, nämä tuntuivat olevan ryhmän pääpomoja. Alfoja.. He tekisivät päätöksen, vai mitä?



< lyhyt. EDIT: muokkasin vähän tekstiä>

Tuuli kuunteli toisten ehdotuksia. Kaikilla oli omat, perustellut mielipiteensä. Saisivatkohan he ikinä aikaan kaikille sopivaa ratkaisua... Narttu vilkaisi ensin Solaa ja sitten Ruskoa hakeakseen hieman henkistä tukea, vaikkei mitään erikoista tekisikään.

Suden huomio siirtyi nyt Haukan laumalaisiin, mitä Tuuli ei tiennyt koko porukassa olevan. Sammaleen esittämät kysymykset olivat varsin mielenkiintoisia ja susi kuunteli vastaukset korvat höröllä. Varsin kiintoisaa, koko hoito muistutti hieman hänen omia mietintöjään vuosi sitten... Mutta nyt heidän täytyisi keksiä jokin ratkaisu ongelmaan. Tällaisia kokouksia ei kovin helpolla saanut järjestettyä, joten asioiden pitäisi selviytyä nyt. Tuuli vilkuili muita susia, saadakseen edes joitakin mahdollisia vastauksia moniin kysymyksiin.

((Lyhyys ja kökköys täälläkin))

((Varjollakaan ei ole pahemmin tekemistä ja inspiraatio on miltei kuollut, joten tästä tulee lyhyt.))

Varjo kyyristyi rohkeudenpuuskan laantuessa. Hän tunsi avanneensa suutaan liikaa, eikä hän olisi varsinkaan Tuiskulle tahtonut osoittaa kiivautta. Hän katsoi Tuiskuun yhtä anteeksipytävästi, kuin tämä häneen. Kiivauskohtaus hämmensi Varjoa hieman, ja hän päätti selittää sen - kuten monen muunkin asian itsessään - veljensä kuoleman aiheuttamalla shokilla ja taantumalla.

Seuraavat keskustelut menivät hiukan ohi Varjolta. Hän ei kuitenkaan sanonut enää mitään, vaan jäi seuraamaan sivusta Sammalen ja hänen pentujensa keskustelua.

Sola kuunteli toisia yhä melko kiinnostuneena, mutta sen keskittyminen oli alkanut herpaantua, ja ajatus vaellella toisaalla.
Eniten sitä kiinnostivat sen ikätovereiden sanat. Se kummasteli yhä näiden rohkeutta ja katseli näitä kunnioittavasti.

Solaa liikuttivat Nuuskun sanat suuresti. Miten toinen puhui perheestä, kodista.. Toinen ei voisi arvata miten kovasti narttu kaipasi samaa. Silläkin oli ollut lauma ja perhe kauan sitten, mutta se oli menettänyt ne jo muutaman viikon ikäisenä.
Sen jälkeen Solan ottoemo oli ollut sille kaikki kaikessa: emo, perhe, ystävä, opettaja. Mutta siitäkin narttu oli joutunut kasvamaan eroon.
Sola ei vain tuntenut olevansa mitään yksin.

Ja miten varma Kaiku tuntui olevan elämästään, tai siitä mitä tahtoi. Sillä oli suunnitelma.
Se tiesi kuuluvansa johonkin, se tiesi tarkasti mihin se kuului..
Juuri sitä Sola kaipasi.
Se ei ollut koskaan kuulunut laumaan, ja tunsi menettäneensä jotakin niin suurta. Se halusi tuntea sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta,
jota jokainen susi ansaitsisi tuntea.

Narttu asettui makuulle hieman haikein mielin, ja heilautti ystävällisesti häntäänsä Tuulille, tämän katseen kohdatessaan.