Kohtaamisia (täynnä)

((Susu 98 Ruusulla tänne ainakin ja toivon että moni muukin osallistuu :) ))

Suuri hyväkuntoisen oloinen urossusi jolkotteli rauhallisesti pitkin metsän reunaa. Se oli muutamia tunteja sitten siirtynyt solasta laakson puolelle ja haisteli nyt kiinnostuneena uusia hajuja, joita tuuli toi kauempaa. Uros oli tietoinen siitä, että laaksossa sijaitsi yksi tai useampia reviirejä, mutta oletti olevansa vielä niiden rajojen ulkopuolella. Susi pysähtyi välillä kuulostelemaan metsän ääniä ja antoi kelmeän sinisten silmiensä katseen kiertää ympäri aukeaa joen rantaa. Uros oli tietämättään saapumassa kohti Varpun reviirin rajaa. Se aavisti kuitenkin olevansa lähellä toisia susia, sillä oli huomannut joitakin melko tuoreita jälkiä metsässä, haistanut välillä yllättävän vahvan suden hajun ja kuullut ajoittain kaukaisia kutsuhuutojakin.
Uros pysyttelisi varuillaan ja koettaisi olla turhaan häiritsemättä ja ärsyttämättä toisia, tai ylipäätään kiinnittämättä kenenkään huomiota.
Se oli syönyt vasta edellisen päivän aamuna, eikä nälkä vaivannut sitä vielä. Uroksella olisi nyt aikaa tutkiskella uutta ympäristöään rauhassa ja etsiä mahdollisesti jokin suojainen nukkumapaikka yöksi.

Ruusu kaunis mutta iso kokoinen naaras jolkoteli tutkien uutta aluetta se oli tulosa joen rannalle Metsän seudulta, toivoen löytävänsä pian seuraa.Ruusulla kävi tuuri sillä se haistoi pian toisen suden luultavasti uroksen. Ruusu päätti seurasi jälkiä ja näki pian toisen suden se oli iso kokoinen ja näyttisiltä kuin se olisi koittanut olla näkymätön.Ruusu hiipi tuon taakse ja sanoi "Hei minä olen Ruusu, entä sinä?" sen häntä heilui ystävällisesti sillä se ei tahtonut olla mitenkään ilkeä. Ruusu katseli tuota vierasta sutta itsevarmasti mutta ystävilisesti ruskeilla silmillään.

(sori tuli vähän lyhyt)

Tarkkaavaisuudestaan huolimatta Karu ei ollut huomannut toisen lähestyvän, ennen kuin kuuli tämän askeleet takaansa. Uros käännähti nopeasti ja paljasti hampaansa, mutta laski sitten huulensa hitaasti huomatessaan, että toinen oli naaras ja ystävällisen oloinen. Toisaalta Ruusuksi esittäytyneen nartun avoimuus epäilytti Karua ja hän seisoi hetken lihakset jännittyneenä niskakarvat pystyssä, toista tuimasti silmiin tuijottaen, ennen kuin vastasi: "Olen Karu." Uroksen ääni oli vaimea ja välinpitämätön, mutta se alkoi hieman rentoutua, eikä sen kehonkieli ollut enää niin uhkaavaa. Olihan narttu kuitenkin ensimmäinen susi johon hän oli saapumisensa jälkeen törmännyt, ja voisi mahdollisesti tietää jotakin laakson muista asukkaista. ”Mistäs sinä ilmestyit?” Karun äänessä oli yhä tiettyä, selvästi havaittavaa epäilyä.

Ruusu hieman säikähti kun toinen paljasti hampaansa ja pörhensi selkä karvansa. se alkoi miettiä olisiko tuo se oikea mutta ei jää nyt miettimään sitä sen enenpää ja vastasi "minä tulin tuolta metsästä et vain huomannut minua.Mutta ei sinun tarvitse olla vihainen koska en aijo pahaa." se heilutti häntäänsä ystävällisesti ja painautui samalla hieman maahan, ikään kuin alistuakseen mutta ei se alistunut vaan halusi rauhoittaa toista. Ruusu katsoi kuinka toinen tuijotti häntä silmiin, Ruusu ei perääntynyt vaan katseli toista joka puolelta ja katsoi sitten Karua silmiin, mutta ystävällisesti. Ruusun silmimät sanoivat myöskin "älä hyökkää en halua taistella haluan olla ystäväsi!"

Karu katseli toista pitkään vaitonaisena. Naaras oli selvästi ystävällinen, mutta sen yllättävä ilmestyminen oli hämmentänyt urosta niin, ettei tämä tuntenut voivansa vielä aivan rentoutua. Ehkä kyse oli osittain myös siitä, että Karu tunsi itsensä nyt jollakin lailla nöyryytetyksi, kun oli sillä lailla antanut yllättää itsensä, ja pelkäsi arvoasemansa toisen silmissä laskevan. Ensivaikutelma oli urokselle hyvin tärkeä, ja hän tahtoi tehdä kaikkiin - varsinkin naaraisiin - heti hyvän vaikutuksen.
"Tunnetko ketään täältä laaksosta?" Karu päätti jatkaa keskustelua, ja samalla saada selville häntä mahdollisesti hyödyttäviä asioita.
Sudet seisoivat vastatusten parin metrin päässä toisistaan hyvin lähellä Veren reviirin rajaa. Mikäli jokin laumalainen sattuisi kiertelemään lähistöllä, se huomaisi tai ainakin haistaisi heidät helposti.

Ruusu huomasi toisen hämmennyksen, mutta ei se reakoinut siihen miläänlailla ettei se pahentaisi aisaa. Ruusu nousi seisomaan ja vastasi "olen tavannut kaksi ennen sinua. Entä itse?" Ruusu kysäisi. Ruusu ei tiennyt oikein miten olisi jatkanut, mutta yksi asia oli varma se aikoi tavata jonkun mukavan miehen ja haikkia pentuja. Toki ei se helpoa olisi.

// Metka tulee sekin paikalle, jos sopii?? Eli siis nää hukat on nyt sitten järven pohjoispuolella, joen rannalla, Varpun puolella jokea ja ihan sen rajojen tuntumassa? Ymmärsinkö oikein?//

Suuri, tummanpuhuva narttu jolkotteli joen jäitä pitkin. Sillä oli talvisin tapana kulkea joen jäällä, vaikka jää arvaamaton välillä olikin. Mutta se ei haitannut, sillä Metka tunsi joen hyvin, ja tiesi, missä kohti jäätä piti varoa. Nytkin tuuli oli viuhunnut jään lähes lumettomaksi, joten siellä oli paljon miellyttävämpi kulkea kuin ylempänä; paksuissa nietoksissa.
Narttu oli eilisen päivän aikana saanut kaadettua aivan yksinään kauriin. Metka oli kookas ja taitava, kauris taas oli ollut pieni ja heikkokuntoinen, joten homma ei ollut ollut mitenkään mahdoton. Nyt Metkalla oli maha pullollaan tuoretta kaurista, ja se oli pirteällä ja leppoisalla tuulella.
Yllättäin se kuuli edestään; yläpuolelta; Susien ääniä. Narttu höristi korviaan...susia ei ilmeisestikään ollut paljon, joten kyse ei ollut siitä laumattomien ryhmästä, joka Varpun rajoille oli kokoontunut, vaan tämä oli jotain muuta. Metkan teki mieli ottaa selvää, että mitä.
Metka loikkasi voimalla joentöyräälle, nykäisi pari suurta loikkaa ja sitten se oli päässyt ylös.
Pää kallellaan se katseli kahta hukkaa, jotka näyttivät juttelevan keskenään. Siinä oli uros ja naaras. Sudet eivät näyttäneet siltä, että olisivat huomanneet Metkan. Ne vaikuttivat olevan melkoisen seesteisiä, eivätkä ollenkaan rähinöinti aikeissa, joten Metka huikkasi niille; " Tervehdys siellä! Minä olen Metka ja mielenkiinnosta pistäydyin katsomaan, keitä täällä oikein rymyää...en voinut olla kuulematta teitä tästä ohi kulkiessani"

//Juu tottakai :) Ja ymmärsit oikein. //

"Saavuin vasta muutamia tunteja sitten laakson puolelle, enkä ole tavannut ketään ennen sinua." Karu puheli hieman vaivautuneena hampaidensa välistä ja oli juuri aikeissa kysyä, mitä narttu tietäisi laakson muista susista ja laumoista, kun kuuli huudon. Se käännähti äkisti ympäri ja huomasi suurikokoisen tumman suden. Uroksen niskakarvat nousivat pystyyn ja sen kuonon päälle ilmestyi ryppyjä, huulten noustessa aavistuksen. Kuitenkin huomatessaan toisenkin olevan naaras ja ilmeisesti täysin ystävällinen, se laski huulensa hitaasti, pysyen silti yhä jännittyneenä. Se vannoi keskittyvänsä tästedes paljon tarkemmin ympäristöönsä, ettei kukaan pääsisi enää yllättämään sitä. Molempien susien yhtäkkinen ilmestyminen hänen huomaamattaan oli laskenut uroksen itsetuntoa melkoisesti.
Karu katseli Metkaa pitkään tutkivasti ja vakavana. Naaraan suuri koko sai sen tuntemaan olonsa hyvin epävarmaksi ja se kohotti ryhtiään ja piti päätään, sekä häntäänsä uhmakkaasti ylhäällä. He olivat suurinpiirtein saman kokoiset, vaikka Karu olikin luonnollisesti rotevampi ja maskuliinisempi.
"Nimeni on Karu." Uros lausahti viimein, oltuaan pitkään hiljaa.
Se vilkaisi Ruusua ja siirsi katseensa sitten takaisin Metkaan. Näin kahden nartun ympäröimänä se tunsi pientä ylpeyttä ja pörhisti vielä rintaansa, mutta suhtautui tilanteeseen yhä epäilevästi, kuten aina uusia susia kohdatessaan.

Ruusu huomasi toisen olotilan ja oli kysymässä mikä toista vaivasi mutta kuulikin huudon. Ruusu käänsi kaatseensa tulokasta kohti joka esitäytyi metkaksi ja tuo metka vaikutti ystäväliseltä mutta ei aina voinut olla varma. Ruusu pörhisti selkä karvaansa hieman mutta antoi lopulta Karun hoitta asian ja ruusu tyytyi vain murisemaan hiljaa ja hampaat olivat hieman esillä. Ruusu asetautui Karun viereen himan taaemmaas ja vastasi "olen Ruusu."

(Sori lyhyt mutta nytr en keksinyt

Metka huomasi, että molemmat muut olivat hieman varuillaan ja ärtsyinä sen suhteen. Narttu ei kuitenkaan antanut sen häiritä, vaan lähti loikkimaan leppoisasti niitä kohti. Meno ei ollut kovin sulavaa, sillä lunta oli aika lailla, ja iso susi upposi aika lailla hankeen. " Hei vain, Karu ja Ruusu!" Metka haukahti, ja se jäi juuri loikankantaman päähän noista kahdesta. Metka tarkkasi noita kumpaakin pää kallellaan, ja haisteli niiden hajuja vaivihkaa....Karu oli selkeästi laumaton, kuten Metkakin, ja tämä Ruusu...Ruusu oli ilmeisestikin Ovelan laumasta. Metka ei ollut aivan varma, sillä se ei muistanut koskaan tavanneensa ketään Ovelan laumalaista, mutta tunsi kyllä Ovelan ominaishajun reviirin rajoilta. Narttu vilkuili vuorotellen kumpaakin, ja puhkesi puhumaan;
" Niin, en tiedä mitä te teette täällä, mutta raja alueilla - eritoten juuri täällä - on viimeaikoina ollut niin levotonta, että suosittelisin teitä siirtymään jonnekin kauemmas. Tai ainakin sitten olemaan hiljempaa...sillä täällä on nyt melkolailla elämää, ja erityisesti Veren rajoilla ovat rajavahdit ärhäköinä."
Narttu kertoi tämän aivan ystävällisyyttään. Ovelalainen saattoi asian jo tietääkin, mutta tämä laumaton...Metka aavisteli, että se oli aivan juuri vasta saapunut laaksoon, ja oli ehkä aivan tietämätön laakson asioista.
Metka oli kummallinen yhdistelmä; välittävä, ystävällinen ja lempeä, mutta silti vannoutunut yksineläjä, eikä se tahtonut jakaa elämäänsä kenenkään kanssa, ei ainakaan pitkää aikaa.
Nyt Metka istahti alas niin, että lumi pöllähti, ja se nosti toisen suurista etukäpälistään niin, että ylettyi puhdistamaan sen pohjasta lumipaakkuja. Se oli mahdollisimman rento ja mutkaton, ajatellen näin toistenkin suopuvan sen läsnäoloon tässä.

Karu siesoi edelleen hievahtamatta Metkaa tarkkaillen. Se nyökkäsi naaraan sanoille sen merkiksi, että ymmärsi tämän olevan oikeassa. Toisen avoimuus ja ystävällisyys tuntuivat kuitenkin vierailta urokselle, eikä tämä aivan käsittänyt, miksi hän tahtoi auttaa ventovieraita - varsinkaan kun nämä eivät suhtautuneet häneen kovin avoimesti. Jollakin tasolla naaraan rentous ja huolettomuus kuitenkin saivat Karunkin jännittyneisyyden hieman hellittämään, ja tämän niskaan kohonnut harjas laski vähitellen ja sulautui takaisin tuuhean peitinkarvan sekaan.
Kun Metka istuutui, Karu rentoutui lisää ja tarkasteli tätä nyt avoimen kiinnostuneena. Hän säpsähti hieman huomatessaan, että Ruusu oli siirtynyt hänen viereensä ja astahti hieman vaivaantuneena poispäin molemmista. Uroksen teki mieli kysyä, josko naaraat tietäisivät enemmän laaksosta ja sen asukkaista, muttei tiennyt miten kysymyksen muotoilisi. Sen tassut olivat kylmettyneet pitkästä paikallaan seisoskelusta ja se nosteli hieman etujalkojaan puhuessaan. "Kuulutteko te itse johonkin laumaan?" Uros katsahti ensin Ruusuun ja sitten maassa istuvaan Metkaan. Naaras ei näyttänyt istuessaan niin kovin suurelta ja Karu antoi tyytyväisenä ryhtinsä hieman vaipua, ja laski häntänsä alas.

Metkan rauhalisuus oli jotenkin tartuvaa ja Ruusukin alkoi rauhoittua mutta tarkaili vielä Metkua, sen selkä karvaitkin olivat lasketuneet ja hampaat olivat piilossa. Ruusun olo rauhoitui ja se vastasi "minä olen Ovelan laumassa ja te olettekin varmaan laumatomia?" Ruusu oli jo niin tyyni että se asetautui makaaman sen häntä heilui ystävälisesti. Tällä hetkellä Ruusu tunsi itsensä ja olonsa mukavaksi ja se pystyi rentoutumaan, mutta se tarkaili vieläkin Metkaa.

Metka pisti merkille, että sekä Karu että Ruusu, kumpainenkin, hieman rentoutuivat. Ruusu asettui oikein makuulle asti. Metka lopetti tassunsa selvittämisen, ja antoi sen tömähtää takaisin hankeen. " Minä olen laumaton, kyllä." Metka sanoi nyökäten, ja vilkaisten kumpaakin sutta vuorotellen niin, että valkeat kulmatäplät kevyesti hypähtivät.
" Te ette ilmeisestikään tunne toisianne entuudestaan? Tapasitteko te juuri?" Metka kyseli kiinnostuneena. Sitten se nousi ylös ja käännähti kannoillaan palatakseen omia jälkiään joenuomaan. " Minä tutustuisin teihin mielelläni paremmin, mutta tämä paikka on todella hieman riskialtis...aion palata takaisin tuonne joenuomaan..se on jonkinverran suojaisampi paikka kuin tämä töyräs." Narttu selitti olkansa yli kurkistellen ja häntä ystävällisesti heiluen; " Odottelen tuossa alhaalla hetkisen. Toivoisin että te liitytte sinne seuraani...juttuseura sillointällöin ei ole ollenkaan pahitteeksi"
Nyt Metka lähti ravaamaan omia jälkiään takaisin, ja kohta se pysähtyi joen penkalle, joka vietti melko jyrkästi alas jäälle. Mustavalkean hännän vilahdus vain, ja narttu oli pujahtanut takaisin joen jäälle, jonne se mätkähti makuulle, ja jäi tarkkaavaisena odottelemaan, kumpi susista tulisi penkalta alas ensin, vai tulisiko kumpikaan. Jos Metkan olisi pitänyt veikata, se olisi veikannut Ruusua, sillä Karu tuntui hieman jäyhemmältä otukselta, ja varmaankin arpoisi hieman kauemman, tulisiko vai ei.

Karu painoi mieleensä nimen Ovela, siitä voisi olla tulevaisuudessa vielä hyötyä. Hän yritti myös muistaa, että Veri-nimisen suden reviiri sijaitsi tässä kohdassa, jotta osaisi vältellä sitä myöhemmin.
"Emme, tapasimme juuri hetki sitten." Karu vastasi heti, kun Metka oli kysynyt, olivatko he tunteneet Ruusun kanssa ennestään.
Metkan lähtiessä liikkeelle Karu ei ensin tehnyt elettäkään seuratakseen. Vaikka narttu oli avoimen hyväntahtoinen ja luotettavan oloinen, ei uros voinut mitään hänen sisällään syttyvälle tunteelle, kuin Metka olisi johdattamassa heitä ansaan.
Uros vilkaisi Ruusuun nähdäkseen, mitä tämä aikoisi tehdä. Jollakin tasolla Karu kuitenkin tahtoi luottaa Metkaan ja uskoi tämän puhuneen totta paikan riskialttiudesta. Ja mikäli uros päättäisi olla seuraamatta toista, se jäisi luultavasti yksin vaeltelemaan alueelle ja saattaisi törmätä reviiriään puolustaviin susiin ja joutua taisteluun.
Karu alkoi jo kallistua sen vaihtoehdon puolelle, että seuraisi Metkaa. Mikäli naaras veisi heidät epäilyttävään tai vaarallisen oloiseen paikkaan, voisi hän aina palata takaisin. Ja suurikokoisena ja voimakkaana Karun ei tarvinnut pelätä henkensä joutuvan suureen vaaraan. Se oli hyvissä voimissa ja jaksaisi taistella, mikäli siihen nyt olisi tarvetta.
Karun vihdoin lähtiessä liikkeelle, Ruusu oli luultavasti jo lähtenyt, ellei sitten päättänyt seurata häntä. Uros asteli itsevarmasti mutta kiirehtimättä joen penkalle ja hypähti jäälle, joka risahti uhkaavasti suden painon alla. Karu liukasteli kiireesti keskemmälle jokea, jossa jää näytti paksummalta. Se vilkaisi hieman nolostuneena Metkaan, muttei antanut häpeän näkyä kasvoillaan vaan säilytti vakavan ja ylpeän ilmeensä.

Ruusu vastasi Metkan kysymkseen pelkällä nyökäisyllä. Kun metka lähti liikelle ruusu seurasi tuota melkei heti. Ruusu ei vieläkään ollut aivan varma olisiko susi luotettava ja tarkaili vieläkin Metkaa. Ruusun mielestä Metkan rauhalisuus oli epäilyttävää, mutta luotti silti osaksi tuohon. Pian Ruusu katsoi jo alas rotkolta ja hypäsi Metkan perään ja istahti pienen matkan päähän Metkasta. Ruusu vilkaisi tulisiko Karu. Hetken sen jälkeen Karu jo tulikin alas. "Kuinka kauvan olet ollut täällä?" se kysyi Metkalta.

(sori aika lyhyt)

" Täälläkö?" Metka toisti kysyvästi Ruusun lauseen lopun, sillä se ei heti tajunnut mitä Ruusu tarkoitti. " Jos tarkoitat, että kauanko olen ollut laaksossa, niin vastaan, että aina. Minä olen syntynyt täällä. Mutta jos meinaat, että kauanko olen ollut täällä pohjoisessa, niin sanon, että päivän, kaksi. Hortosin tänne saaliin perässä, enkä vielä ole joutanut paluumatkalle." Metka sitten lisäsi. " Mistäs se sinä olet tänne laaksoon saapunut? Vai oletko kenties Ovelan penikoita oikein?" Se vielä kyseli Ruusulta ja loi tähän pitkän katseen.
Narttu kellahti kyljelleen jäälle, ja alkoi kyhnyttää selkäänsä jään rosoista pintaa vasten. Oi että miten hyvää se teki! Narttu aivan örähteli nautinnosta, ja sen suupielet vetäytyivät taaksepäin, tyytyväiseen irveeseen. Saatuaan rapsutelluksi, Metka kierähti takaisin vatsalleen ja jäi katselemaan Karua, joka sekin oli päättänyt seurata Metkaa alas jäälle. Metka ei ollut ollut lainkaan varma, tulisiko tämä jäyhäjököttäjä alas, mutta oli vainen tullut sekin. Narttu virnisti ajatuksilleen, ja häntä heiluen se katseli kumpaakin toveriaan. Sitten sai Karukin osakseen venyneen katseen, ja narttu jutteli; " Sinä taisit tulla tänne tuosta pohjoisen solasta, vuorten kautta, eikö vain? Oliko kuinka hurja matka...ja säästyitkö lumen hyökkäyksiltä siellä?"
Metka tarkoitti lumen hyökkäyksellä lumivyöryä, mutta se ei vain tiennyt, että moista ilmiötä kutsuttiin niin.
Ilma oli alkanut muuttua kylmemmäksi, ja tuuli oli yltynyt. Ylhäältä, penkalta, tuuli pöllytti hienoista lunta sellaisella voimalla, että se viisti susien pään yli vastakkaiselle penkalle, muodostaen tällätavoin eläväisen ja kauniin katon hukkien pään päälle. " Katsokaahan tuota" Metka kehoitti toisia. " Aika kaunista, eikö vain?"
Oli hyvä, että tuuli kävi nyt näin päin, eikä esimerkiksi järveltä pohjoiseen, jolloin viima olisi puhaltanut joenuomassa, ja tuonut kylmän sinne tullessaan. Metkallakin oli paksu ja tiivis turkki, eikä se yleensä joutunut palelemaan, mutta ärhäkkä tuuli teki toisinaan sillekin tepposet.

Karu katseli kiinnostuneena ja aavistuksen huvittuneena, miten Metka kieriskeli jäällä. Se huomasi kadehtivansa toisen spontaaniutta ja huolettoman oloista asennetta. Uros oli aina ollut tarkka siitä, että antaisi toisille hyvän ja arvokkaan kuvan itsestään, minkä vuoksi ei ehkä toisaalta ollut koskaan saanut sen läheisempiä ystäviä, kunnioitusta ehkä, muttei mitään, joka loppujen lopuksi tekisi hänet onnelliseksi. Hetken uros jo kuvitteli heittäytyvänsä nartun seuraksi ja kieriskelevänsä vain siitä ilosta, ettei hetkeen välittäisi, mitä toiset hänestä ajattelivat. Mutta susi pysyi yhä paikoillaan ja heilautti vain häntäänsä arasti puolelta toiselle.

Karu vältteli hieman vaivaantuneena Metkan pitkää ja avointa katsetta. ”Kyllä..” Se hymähti vastaukseksi Metkalle. ”Selvisin melko nopeasti pienestä myrskystä huolimatta..” Uros vastasi hieman kysyvään sävyyn, sillä ei ollut varma ymmärsikö, mistä narttu puhui.
Matka oli tosiaan sujunut melko nopeasti, sillä Karu oli ollut hyvissä voimissa, ja jolkotellut koko matkan yhteen menoon, välillä vain kovan tuulen vuoksi hieman hidastaen.
Tuulen puhaltaessa suhisten heidän päänsä ylitse, Karu nosti jo valmiiksi katseensa, painaen samalla korvansa tiiviisti päätä myöten. Viima ei pahemmin haitannut sitä sen tuuhean turkin ansiosta, mutta se ei tiennyt mitään ikävämpää kuin korviin pakkautuva lumi.

Metkan kehottaessa heitä katsomaan lunta, Karu siirsi katseensa häneen hieman hämmentyneenä. Nostaessaan katseensa sitten uudestaan, hän todella huomasi miten kauniin sillan lumi muodosti heidän ylleen. Jollakin lailla hänen silmänsä olivat turtuneet lumeen ja näkivät kaiken vain kylmänä epämiellyttävänä valkoisuutena. Karu ei ollut koskaan pitänyt auringonlaskuja tai muitakaan luonnon valoilmiöitä mitenkään erityisinä, eikä ollut koskaan ymmärtänyt mistä kaikki vouhottivat.
Mutta tuo lumen muodostama silta - varsinkin valon heijastuessa sen tuhansista pienistä kiteistä - todella oli kaunis.
Ilahtuneena tästä ’oivalluksestaan’ uros katsoi nyt ensi kerran toista täysin avoimesti silmiin ja vastasi: ”Kyllä, todella.”

Ruusu oli aivan hiljaa se vain katse toissia tyyty väisenä. Kun Metka kehotti heitä katsomaan ylös, Ruusu voivain huokaista "Onpa kaunis." Ruusu oli rento ja asetautui makaamaan. Se katsoi Karua ja sitten Metkaa. Pian sille tuli nälkä jaa se ehdotti "mentäisiinkö jossain vaiheessa saalistamaan?"

(sori nyt en keksi)

" No niin, vain pieni myrsky siis...sellainen on vielä melko vaaratonta. Lumimassat eivät siis hyökänneet rinteiltä alas sinun kimppuusi, ja haudanneet sinua alleen piiloon kaikelta päivänvalolta?" Metka kysyi tätä Karulta, sillä se tahtoi tietää, oliko tuollainen ilmiö kuinka yleinen vuoristossa, vai olivatko ne Surman kanssa vain jotenkin osuneet pahaan aikaan paikalle. Metkan sisar oli joskus seikkaillut laaksoon tuota kautta, muttei Akka ollut kertonut mistään hyökkäyksistä sen kummemmin.
Ruusu ei vastannut Metkan kysymyksiin siitä, mistä se oli tullut ja sellaiseen, joten Metka ajatteli sen tahtovan sitten pitää asiansa omana tietonaan, ja sellaisen vapauden se kyllä sudelle soisi.
Lumi juoksi yhä tuulen voimalla susien kattona, ja Metka kohotti päänsä ylös, tuijottaen hölmön näköisenä ylöspäin. " Tiedättekös, että me olemme täällä nyt melkoisen hyvässä suojassa...aivan kuin olisime suuren suuressa luolassa. Tuo lumihuntu estää näkyvyyden ylhäältä päin aika hyvin" Narttu jutteli pää kenollaan tässä hassussa, hiukan luonnottoman näköisessä asennossa.
Metka antoi päänsä vierähtää takaisin normaaliin asentoonsa harteiden päälle, ja kuuli Ruusun kysymyksen.
" No, minulla ei oikeastaan ole nälkä. Nautiskelin kauriista eilisen ja tämän päivän aikana...se oli aika heiveröinen, joten söin kaiken mitä siitä sain...raato olisi kyllä muuten ollut lähellä, ja olisin voinut ohjata sinut sinne. Kai siellä vieläkin jokunen luu ja sorkkia sun muuta sellaista on jäljellä, mutta ei se nälkäiselle sudelle mihinkään riitä."

Karu oli istahtanut kiinnostuneena katselemaan lumen muodostamaa kattoa ja laski päänsä vasta kun Metka alkoi puhua. Se hymyili hieman toisen kysymykselle ja vastasi: "En usko että olisin tässä, jos niin olisi käynyt." Hän oli elänyt koko ikänsä lähinnä metsän suojissa, eikä ollut oleskellut vuorilla tarpeeksi paljon, nähdäkseen varsinaista lumivyöryä. Hänen käsittääkseen suuren lumimassan alle hautautuminen tietäisi kuitenkin melko varmasti kuolemaa, ellei joku kaivaisi uhria nopeasti ylös.
Metkan alkaessa puhella taas lumen muodostamasta katosta, Karu siirsi katseensa siihen ja hymähteli myöntävästi nartun sanoille. Välillä se vilkaisi toista ja hymyili taas, lähes huomaamattomasti tämän hassulle asennolle. Uros vilkaisi myös Ruusua, joka oli pysytellyt pitkään hiljaa ja asettunut makaamaan.
Karu yhtyi Metkan sanoihin ja totesi syöneensä melko hiljattain. Se voisi kyllä osallistua metsästykseen, mikäli toiset tämän päättäisivät aloittaa. Paikoillaan seisoskelu kylmetti tassut nopeasti, eikä uros panisi lainkaan pahitteeksi liikkeelle lähtemistä.

Ruusu tunsi itsensä hieman väsyneeksi ja haukoteli makeasti. "No ei minullakaan ole kaan ole kamala nälkä. enemmän olen väsynyt pitäisi varmaan pian lähteä takaisin laumani aluueelle mutta ei vielä ole kiire." Ruusu sanoi ystävälisesti, sitä paitsi olihan sillä hommia vieälä reviirilläkin. Ruusu ei halunut lähteä sillä olihan täällä mukavaa seuraa. Mutta Ruusua kylästytti olla paikallaan, se olisi halunut tehdä jotakin. Ruusu haukoteli uudestaan ja kysyi "tehtäisiinkö jotain?"

Metka virnisti niin leveästi Ruusulle, että sen olisi helposti saattanut tulkita irvistykseksi, ellei narttu olisi saman tien iskenyt eturuumistaan etutassut pitkälle eteen venyneinä jäähän, ja häntä vinhasti heiluen haukahtanut; " Ai niin kuin mitä tehtäisiin?!" Samassa Metka pinkaisi hurjaan vauhtiin, ja juoksi suoriltaan Ruusua päin, väistäen tämän kuitenkin aivan viime tipassa. Se kiepahti pari vinhaa kieppiä Ruusun ympärillä ja haukahteli kimakasti, kehoittaen toista lähtemään mukaan leikkiin. Sitten Metka pinkaisi täyttä kiitoa Karua kohti, yritämättä tällä kertaa väistää ollenkaan, sillä Karu oli iso susi ja kestäisi sen että Metka törmäisi vauhdilla sen takalistoon. Jos Metka onnistuisi osumaan Karun takapuoleen pahki, se haukahtaisi villisti ja kiepahtaisi ympäri ollen heti valmiina jatkamaan leikkiä. Jos se taas menisi ohi, se yrittäisi jarruttaa niin nopeasti kuin se liukkaalla jäällä vain onnistuisi, ja kääntyisi sitten takaisin kohti leikkitovereitaan.
Leikkitovereita Metka kaipaisi useamminkin, sillä ventovieraat hukat toisensa kohdatessaan harvemmin ryntäsivät heti peuhaamaan keskenään kuin pikkuiset maitopennut, mutta nyt Metka huomasi tässä oivan mahdollisuuden pieneen piristävään leikkiin.

Karu ei tiennyt, miten olisi suhtautunut Metkan yhtäkkiseen leikkisyyteen ja katseli hämmentyneenä tämän leikkiinkutsuyrityksiä. Uroksen korvat kääntyilivät haukahdusten tahdissa ja se kallisteli hieman päätään. Haaleansinisissä silmissä oli nyt avoimen yllättynyt ilme.
Metkan äkkiä rynnätessä Karua päin, tämä ei ihmetykseltään ehtinyt väistää. Nartun tömähtäessä hänen takalistoonsa, uros älähti ja väläytti nopeasti hampaitaan. Sen takajalat pettivät liukkaalla jäällä ja se tömähti toisen lonkkansa varaan, liukasteli hetken paikoillaan ja sai lopulta itsensä taas tasapainoon. Karu katsahti Metkaan hieman hämillään ja heilautti epävarmana häntäänsä. Se ei ollut leikkinyt pitkään aikaan. Sen itse itselleen kehittämä arvokkaan ja kunnioitettavan suden asema ei ollut sallinut sen ilakoida pennun lailla.
Uros viihtyi kuitenkin narttujen seurassa ja toivoi pysyvänsä niiden suosiossa. Ja Metkan jäällä kieriskely oli jo aiemmin saanut sen tuntemaan halua heittäytyä hetken vietäväksi ja unohtaa hetkeksi ympäröivä maailma.
Karu asteli häntä rauhallisesti heiluen lähemmäs Metkaa ja murahti leikkisästi, samalla kun taivutti eturuumistaan hieman alemmas. Kaikki uroksen eleet olivat hieman jäykkiä ja kömpelöitä, mikä myös osaltaan kieli siitä, ettei tämänkaltainen leikkiminen ollut sille kovin tuttua.

Kun Metka irvisti Ruusulle se arvasi heti mitä toinen aikoi ja irvistii takaisin, mutta odoteli että toinen tekisi aloitteen. Kun Metka hyökäsi Karua kohti Ruusu lähti jahtaamaan Metkaa mutta väisti Karua ja hyökäsi kohti Metekaa tuon osutua Karuun. Ruusu yritti hypätä Metkan päälle ja kaata sen maahan. Jos Ruusu ei onistuisi se yritäisi yhä uudelleen ja eedelleen. Jos Ruusu taas onistuisi se hyökäisi oitis Karun kimpuun. Kun Ruusu olisi kaatanut molemmat se lähtisi juoksuun toivoen toisten seuraavan.

Metka oli kiepahtanut nopeasti ympäri, ja näki, miten Karu oli lähtenyt tulemaan sitä kohti melko rauhallisesti, häntäänsä heilutellen. Kun uros onnistui saamaan eturuumiinsa hieman alemmas, leikkiinkutsu asentoon, Metka teki samoin ja haukahti kimakasti kannustaakseen toista, mustavalkea häntä vinhasti ilmaa vispaten. Metkalla oli kokemusta siitä, miten jäyhähkö susi saatiin innostumaan leikkiin mukaan, sillä sen oma sisar oli toisinaan samanmoinen..joskin Metka oli opettanut sen niin hyvin, että nykypäivänä Akka tarjosi monesti itsekin leikkiä ensimmäisenä.
Ruusu hyökkäsi Metkaa kohti, ja onnistui hyppäämään Metkan päälle. Nartun tasapaino horjahti niin, että se lähestulkoon muksahti jäälle, mutta koska Metkalla oli kokoa aika lailla, ei Ruusun massa kyennyt kaatamaan narttua kumoon. Metka nykäisi itsensä taas tasapainoon, ja teki saman tien nopean väistöliikkeen, kun Ruusu yritti uudelleen hypätä siihen pahki kaataakseen sen jäälle. Metka kiepahti jälleen muutaman kerran ympäri vauhdikkaasti, saadakseen kimppuunsa yrittävän Ruusun hyppäämään ohitseen, ja Ruusun jälleen yrittäessä törmäystä, Metka koetti tuupata tämän leveällä tassullaan sivuun. Sitten narttu haukahti kimakasti, syöksähti eteenpäin ja yritti louskauttaa leukansa yhteen Karun housuvillojen kohdalla, saadakseen uroksen ärtymään lähtemään peräänsä. Narttu pinkoi pitkin jäätä hyvän matkaa, tehden sitten voimakkaan äkkijarrutuksen niin, että kynnet kirskuivat jäätä vasten ja jäätä lensi ilmaan sen jarruttaessa. Metka lähestulkoon lensi jarrutuksensa voimasta takapuolelleen jäähän, ja oli hetkisen kaatuakko vaiko eikö, ennenkö sai tasapainonsa takaisin ja hypähti ympäri katsoakseen taakseen leikkitovereihinsa.