Kohtaamisia (täynnä)

Karu osallistui leikkiin hetki hetkeltä yhä innokkaammin ja murahteli leikkisästi, sekä näykki toisia lempeästi niskavilloista vähän väliä. Ruusun hyökätessä uroksen niskaan, se horjahti vain hieman ja liukasteli hetken paikoillaan ennen kuin iski takaisin ja tuuppasi narttua kuonollaan kevyesti kylkeen.
Metkan louskauttaessa leukojaan aivan Karun housuvillojen tuntumassa, uros hypähti ympäri ja koetti näykätä tätä korvasta. Narttu oli kuitenkin jo pinkonut pakoon ja Karu lähti vain sekunnin pari emmittyään perään. Juokseminen tuntui hyvältä pitkän paikalla seisoskelun jälkeen, vaikkakin jäällä tassut sutivat ja tasapainon pitäminen oli hankalaa. Uroksen valtasi vastustamaton halu lähteä juoksemaan tasaiselle maalle ja viilettää tuulen lailla lumen pölistessä tassuissa. Joten kun Metka äkisti jarrutti ja hypähti katsomaan taakseen, Karu hidasti tämän kohdalla vain sen verran, että sai haukahdettua aivan nartun naaman edessä, ja jatkoi sitten juoksemistaan.
Uros loikkasi yllättävän ketterästi ylös penkereelle ja jatkoi juoksemistaan. Juokseminen ei ollut sen vahvuuksia, mutta se nautti siitä yhtä kaikki, ja kiihdytti jatkuvasti vauhtiaan, toivoen että toiset pysyisivät perässä. Karu ei kuitenkaan katsonut taakseen vaan laukkasi kuin hurmiossa pitkin joen vartta.

Kun Metka oli onnistunut väistämään Ruusun iskut. Metkan työnettyä Ruusun sivuun, niin se hengähti hetken mutta lähti uudelleen liikelle kun Karu lähti juoksemaan penkkaa kohti. Ruusu oli pian täydessä vauhdissa juoksemassa Karun perässä ja olikin nopeasti hypänyt penkalle. päästyään joen penkalle Ruusu katseli ympärilleen etsien katseellaan Karua, kun Ruusu näki Karun se lähti juoksemaan sen perään joen myötäisesti. Juostessaan Ruusu kuitenkin katseli ympärilleen ja yritti löytää Metkan.

Metkan rinnassa ailahti lämpimästi, kun se tajusi, että nyt juostaisiin. Oli yksi suurimmista nautinnoista kiitää erämaassa niin kauas ja kovaa, kuin vain pääsi. Sudella, ja varsinkaan yksinäisellä ei ollut moiseen energian tuhlailuun usein varaa, mutta nyt saisi luvan olla!
Tuuli viuhui tumman nartun ympärillä ja korvissa sen kiitäessä Karun ja Ruusun perässä pitkin joenrantaa. Edellä pinkovien susien tassuista lensi lunta vasten sen naamaa, mutta se ei haitannut narttua vähissäkään määrin. Metkan vahva ruumis ojentui liitoon hangen ylle, ja hetkessä voimakkaat jalat ja ruumis rutistuivat taas kasaan ponnistamaan enemmän ja enemmän vauhtia lumihangesta. Tämä oli hienoa!
Metka ei saanut muita kiinni, sillä se ei ollut lainkaan äkkinopea, eikä se muutoinkaan päässyt aivan niin nopeaan vauhtiin kuin muut sudet, yleensä. Mutta se juoksi nautinnollisesti toisten perässä tietäen, että ennemmin tai myöhemmin se kiitäisi tovereistaan ohi, sillä lumihangessa juokseminen oli erittäin raskasta, ja siihen väsyi nopeasti, mutta Metka oli saanut luontoäidiltä kestävyyttä siinä, missä se oli jäänyt vajaaksi nopeudesta.

Karu kuuli toisten olevan hänen kannoillaan ja sai lisää puhtia vielä viimeiseen loppukiriin. Jännittäen kaikki lihaksensa äärimmilleen, se pidensi askeltaan ja hetken aikaa suorastaan lensi lumen yllä. Sen akseleiden pöllyttämä lumi oli värjännyt sen turkin etumuksen lähes valkloiseksi ja sen hengitys oli huurtanut kasvojen ja rinnan karvat jäähän.
Kun uros lopulta tunsi voimiensa ehtyvän, se kaarsi loivasti keskemmälle aukeaa ja heittäytyi hankeen. Karun tarkoitus oli ollut asettua makaamaan, mutta kovan vauhdin seurauksena se kierähti itsensä ympäri ja päätyi selälleen hankeen, tassut ojossa taivasta kohti.
Raskaasti huohottaen, kieli suupielestä roikkuen, uros jäi nääntyneenä mutta onnellisena makaamaan selälleen.
Voimien tuhlaaminen tällä lailla, ei tosiaan ollut kovin viisasta varsinkaan yksin elävälle sudelle, mutta Karu ei ollut tuntenut itseään yhtä onnelliseksi pitkään aikaan.
Toki se nautti saalistamisesta, mutta oli aivan toista keskittää kaikki voimansa ja energiansa vain juoksemiseen, vailla suunnitelmaa, vailla minkäänlaista kohdetta tai päämäärää. Se tuntui uskomattoman vapauttavalta.
Karu kuuli toisten tulevan lähemmäksi, mutta makasi vain silmät kiinni, autuas ilme sudenkasvoillaan.

Ruusu tunsi olevansa huippu kunossa ja juoksi juoksemistaan Karun jäljissä, sillä siellä juokseminen oli helponpaa. Kun Karu oli heittäytynyt maahan ja Ruusu saappui paikalle se tunsi itsensä väsyneeksi. Ruusu pölläytti lunta Karun päälle ja heitäytyi sen viereen makaamaan. Se hengitti ilosesti mutta nopeasti, Ruusu oli hegästynyt ja lopen uupunut.

Lopulta Ruusu etsi katseellaan Metkaa.

(Sori lyhyt :(

//Tulin sekoittamaan pakkaa. Ajakaa pois vaan jos haluatte pelata kolmisin = ) //

Puhuri askelsi varmoin, työstävin askelin. Se harppoi voimakkaasti paksussa hangessa, jotta olisi edistynyt yhtään taivaltaessaan yksin eteenpäin. Nuori uros tunsi nämä seudut hyvinkin tarkkaan. Laaksoon sisältyi paljon muistoja, mutta ennen kaikkea Puhuri oli saapunut tänne suojaan talvelta. Riistaa oli enemmän tarjolla kuin aavoilla tundrilla. Uros olikin vastikään syönyt ja muutenkin Puhuri oli hyvässä kunnossa, joskin vähän laihtunut talven mittaa. Myöskin oli uros utelias näkemään, mitä muutoksia laaksossa oli tapahtunut.

Uros valpastui kuullessaan edestään ääniä. Toiset tuskin haistaisivat Puhurin tuloa, saatika olisivat ollenkaan tietoisia, että hän olisi lähellä. Uros jatkoi reippain askelin eteenpäin ja näki äkisti suuren, tummanharmaan suden pöllyttävän lunta ja esittävän akrobaattisia taitojaan. Puhuri seisahtui aloillensa ja nopeasti sen huomio kiinnittyi seuraavaan suteen, joka myöskin oli tumma, mutta enemmän mustanruskea.

Jos ei olisi haistanut paremmin, uros olisi varmasti erhetynyt luulemaan toista Vereksi, nähdessään tästä vain vilauksen.

Puhurin ajatuksissa kävi, josko nämä sudet kuuluisivatkin Veren laumaan. Olihan hän jolkottanut lähelle pahanilkisen alfan reviiriä.

Puhuri päätti tehdä tiettäväksi läsnäolonsa ja askelsi pienen etäisyyden päähän. Uros ei erityisemmin esitellyt kohteliaita sosiaalisiataitojaan: Se lähestyi varmoin askelin, häntä laiskasti heiluen puolelta toiselle. Sen kats eoli läpitunkeva ja korvat sojottivat valppaina eteenpäin.

Seisahtuessaan aloillensa, Puhuri huomasi myös kolmannen suden.
Ja täällä ne leikkivät kuin päättömät kanat. Puhurin ilme oli tiukan vakava.

// Mukaan vaan :) Järjestys voisi varmaankin siis olla: Capsize - Susu98 - Eddis - Metka, ellei kenelläkään ole mitään sitä vastaan.//

Karun hidastaessa askeleitaan ja kiepahtaessa maahan vasta vauhtiin päässyt Metka ohitti sen muutaman metrin päästä iloisesti haukkuen, ja sitten siitä ei näkynytkään enää kuin hännänpää. Narttu oli vielä vinhan juoksuvireen vallassa, joten se mieli käydä heittämässä pienen pyrähdyksen vähän edempänä.
Kovin kauas Metka ei ennättänyt juosta, kun sen edessä yhtäkkiä seisoi vieras susi rauhallisena alallaan. Narttu jarrutti niin voimallisesti että lumi pöllysi sen ympärillä ja sen takaosa painui lähestulkoon istualleen hankeen. Selvittyään jotenkuten tukevaan seisoma-asentoon Metka tarkkaili tuota vierasta hukkaa hetkisen, kuin varmasti todetakseen, ettei ollut kuvitellut sitä, vaan vieras oli siinä aivan todella. Nartun pää oli kallellaan ja toinen valkeista kulmatäplistä oli kohonnut ylemmäs otsalle kuin toinen, saaden Metka näyttämään kovinkin mietteliäältä.
" Tervehdys!" Metka haukahti kimakasti tälle yllättäen ilmestyneelle sudelle. Ei ollut lainkaan kumma, että näinä aikoina rajoilla vilisi kaikenmaailman hukkia...oli tosinaan hieman typerää unohtaa itsensä tuollatavalla ja riekkua kuin pikkuinen penikka ympäri erämaata. Narttu haukahti vielä pari hieman matalampaa, terävää haukkua, saadakseen toverinsa huomaamaan tilanteen. Sitten se astui niin, että oli hieman sivuttain kohti tätä tulijaa, ja jutteli; " Minä olen täällä aivan vain ohi kulkua suorittamassa. Nimeni on Metka. En aio olla kenellekään harmiksi, joten voit ottaa rennosti." Näin sanottuaan se viskasi päällään taaksepäin ja jatkoi;
" Tulin näiden kahden muun suden seurassa, he ovat tuolla takanani " Metka ei halunnut, että muukalainen huomaisi yllättäen Karun ja Ruusun, sillä vieraiden susien kohtaamisessa oli aina oma kitkansa, ja moinen tilanne todella pahentaisi tuota kitkaa.

Kun Karun kuonoon kantautui vahva vieraan suden tuoksu, sen silmät rävähtivät auki ja se oli hetkessä pystyssä. Se kuuli Metkan haukahtelevan kauempana. Heti vieraan suden katseen kohdatessaan uros väläytti hampaansa esiin ja nosti häntänsä uhmakkaasti pystyyn. Se havaitsi toisen olevan uros ja sen selkään nousi pitkien peitinkarvojen muodostama harjas.
Se tunsi jo uskottavuutensa menneen, muttei antanut sen näkyä ulospäin. Miten se kirosikaan itseään, kun oli ensin antanut kahden nartun yllättää itsensä ja nyt näyttäytyi toisen uroksen silmissä kuin pikkupentuna, juosten ja lumessa kieriskellen.

Astellessaan itsevarmasti toista kohti Karun kurkusta alkoi kantautua kumeaa, matalaa murinaa. Se tunsi välttämättömäksi asettua narttujen ja tuon vieraan uroksen väliin, kuin suojellakseen näitä.
Metkan jo keskustellessa toisen kanssa Karu asteli rivakasti Metkan vierelle, suojelevasti - tai omistavasti - hieman tätä edemmäs. Se ei irrottanut hetkeksikään kelmeän sinisten silmiensä katsetta vieraasta uroksesta ja murisi vaimeasti tehden selväksi, että olisi valmis tositoimiin mikäli tämä osoittautuisi uhaksi jollekin heistä.

Ruusu Hätkähti kun Karu lähti ja huomasi pian itsekin vieraan suden hajun. Ruusu hermostui samassa ja lähti seuraamaan Karua, Kohti Metkan ääntä. Ruusu jäi hieman kauemmas ja alkoi murista hiljaa sen selkä karvat nousivat hieman, sillä se oli valmis puolustamaan itseään. Ruusu katsoi vierasta tarkasti ja läpi pistävästi silmiin. "kuka sinä olet?" Ruusu kysyi.

(Sorry lyhyt taas)

// Tänks = ) //

Puhuri hieman yllättyi Metkan yhtäkkisestä ilmestyksestä hänen sivulleen; uros kiepsahti kohtaamaan naaraan ja sai pöllyävät lumet kuonolleen.Uros hypähti taemmas ja ravisutteli lumet kuonostaan hyvin äkäisesti. Sen katse nauliutui hetimiten Metkaan ja sen kuonoa koristi oikein irvokkaan kaunis ärtyneisyys.

"Ohikulkumatkalla. Siltä tuntuu", uros sanoi kuitenkin vakaasti ilmeestään huolimatta, joskin painokkaasti,
"Samaten olen minäkin --", ja sen enempää Puhuri ei ehtinyt tilanteeseen todeta, kun kolmikon uros oli jo hänen kimpussaan. Puhuri katsahti toista ensin hämillään, sitten kireästi. Sen niskakarvat pörhistyvät aavistuksen, mutta uros ei liikkunut aloiltaan.

Kohta toinenkin murina säesti kuin kannustukseksi uroon takaa. Puhuri katsahti tummaturkkia ja hajusta päätteli toisen olevan naaras.

Puhuri siirsi katseensa takaisin urooseen ja sanoi hiljaa:
"Rauhoitu."
Tämän jälkeen uros siirsi huomionsa Metkaan, ryhmän selkeästi selväjärkisempään tapaukseen.
"Seuralaistesi kohteliaisuus on sydäntä lämmittävää. En kuitenkaan matkannut tänne asti haastamaan riitaa pentujen kanssa. Nimesihän oli Metka? Olen Puhuri, tulen pohjoisesta, mutta olen syntyjäni täältä. Tulin katsomaan ovatko laaksossa asiat muuttuneet lähtöni jälkeen. Asia selvä? Niin arvelinkin. Sijaitsemme varmaankin Veren lauman rajoilla? Hyvä. Oletteko te kolme tästä laumasta vai laumattomia?" Puhuri katsahti urosta ja naarasta sivullaan.
"Vai miksi toverisi ovat noin kiihdyksissään? Kerro heille, etten ole täällä loukkaamssa kenenkään rajoja. Minua he eivät selvästikään halua kuunnella."

" Heeeeii...ottakaa kaikki ihan rauhallisesti" Metka sanoi venyttäen ja hiljaa, yrittäen rauhoittaa tilannetta. " Tämä Puhuri, pohjoisesta, ei selvästikään aio kellekään mitään pahaa...enkä usko että teistä kumpikaan syyttä suotta haluaa karata hänen kimppuunsa?"
Metka oli joutunut rauhantuomarin rooliin, ja se virnisti asialle itsekseen, joskin virne oli niin komea, että sen kyllä muutkin huomaisivat jos näkisivät. Metka, joka oli veikeä ja keikeä oman tiensä tallaaja, tasoitteli nyt tässä toisten ryppyjä kuin kypsempikin hukka.
Nyt Metka asteli rennosti tämän Puhurin vierelle, ja jäi siihen seisoksimaan vetelässä ryhdissä, hännänpää hieman heiluen. Se koetti antaa esimerkin toisille siitä, ettei tämä vieras koituisi sen kohtaloksi, ja eritoten Karua se koetti saada rauhoittumaan...tuntui, että tällä Puhurilla kyllä olisi harkintakykyä, mutta Karulla ei välttämättä niinkään.
" Johan olisikin, jos te karkaisitte toistenne kurkkuun kiinni" Narttu tuhahti hiukan huvittuneesti, ja katsoi sitten Puhuriin, varjostaen kuitenkin katseensa silmäripisillään ollakseen tuijottamatta suoraa kohti. " Minä ja tämä tuttavani Karu tässä, olemme laumattomia. Tuo Ruusu, joka on tuolla hieman taempana, kuuluu Ovelan laumaan...tilanteessa ei kuitenkaan ole mitään ristiriitoja, olemme aivan sulassa sovussa tässä." Metkan ääni oli lempeä ja ystävällinen, joskin hieman keveä...sen olemuksen leikkisyys tuntui pulppuavan mukaan nartun ääneenkin.
" Minä en tiedä, miksi Karu ja Ruusu ovat noin kiihdyksissään.." Se sanoi Puhurille ja ravisti hieman suurta päätään. " Ehkä te voitte kertoa itse, miksi te olette noin varuillanne siellä?" Metka sanoi hieman kuuluvammin, jotta Ruusukin kuulisi.
Nyt Metka istahti lumihankeen, viistosti Puhuria vastapäätä, ja jutteli; " En tiedä koska olet täältä lähtenyt, mutta ainahan täällä tapahtuu...tällä hetkellä eniten on myrskyn siemeniä ilmassa juuri näillä Varpun, tai Veren, rajamailla, missä me nyt oleilemme...en sen paremmin tiedä, huomaan vain sen mitä ei millään voi olla huomaamatta. Sanoit, että olet syntyjäsi laaksosta...mistä päin sinä olet täältä lähtöisin...?" Metkan sävy oli rupatteleva, mutta se piti koko ajan silmällä kaikkia muuta kolmea sutta, sillä tilanne oli yhä tulenarka, ja Metka haluaisi tietää, jos se leimahtaisi.

Karulla ei ollut aikomustakaan hyökätä Puhurin kimppuun, se pysytteli vain valmiina, mikäli tämä tekisi aloitteen. Karu suhtautui aina epäluuloisesti vieraisiin, ja varsinkin urosten kohdalla tutustuminen kestäisi erityisen kauan. Uros ei ollut koskaan tullut kovin hyvin toimeen omaa sukupuoltaan edustavien seurassa, sillä asetti itsensä aina alitajuisesti ylempään arvoasemaan, mikä ei yleensä miellyttänyt vastapuolta. Mikäli toinen alistuisi tai ei ainakaan provosoisi Karua millään lailla, tilanne saattaisi kuitenkin muuttua lähes luonnolliseksi, pientä kireyttä lukuun ottamatta.

Karu oli vähitellen vaientanut murinansa, muttei pitänyt tilanteen kulusta. Sitä häiritsi asettelu, jossa he jakautuivat eri puoliin ja Karu jäi yksin ikään kuin olisi itse asettautunut Puhuria ja Metkaa vastaan. Puhurihan se epäilyttävämpi osapuoli tässä oli.
Uros huokaisi ja antoi jännittyneiden lihastensa rentoutua hieman. Se antoi katseensa muuttua pistävästä välinpitämättömän vakavaksi, eikä vaivaantunut vastaamaan toisten epäsuoriin kysymyksiin, tuhahteli vain.
Se kuunteli vain hajamielisesti Metkan rupattelua ja loi vähän väliä lyhyitä -ehkä mustasukkaisuudeksi tulkittavia - katseita Puhuriin.

Ruusu ei oikein tiennyt mitä tehdän mutta se alkoi rentoutua hieman ja murinakin hävisi kuin tuhka tuulleen. Ruusu tuntea outoa tunetta itsessään ja sen satoi nähdä. Ruusulla oli sekava ja häiriintynyt olo. Ruusu yriti olla kuitenkin normaali mutta ei voinut sille mitään ja tunteen purkautuivat, Se alkoi juosta muittan ympärillä. Ruusu oli tuntenut tunteen jo ennenkin mutta nyt se oli voimakas.

(sori ei oikein inspaa)

Puhuri katsahti vuorollaan Karuun ja Ruusuun, Metkan esitellessä heidät. Naaras, Ruusu, vaikutti yhtäkkiä hämmentyneeltä ja ilmeisesti koki pienen hermoromahduksen. Puhuri siristi aavistuksen silmiään, kuulessaan Ruusun tulevan Ovelan laumasta. Sentään kummatkin lakkasivat murisemasta, tosin porukan uros mulkoili häntä yhä vihamielisesti. Hämärästi Puhuri ymmärsi Karua, tosin Puhuri itse ei olisi toiminut yhtä hätäpäisesti. Uros siirsi harmaan katseensa takaisin Metkaan.

"Haha! Myrskyn merkkejä! Saavuinpa totisesti erinomaiseen aikaan", uros naurahti rumasti ja kuuluvasti.
"Viiman laumalainen, entinen sellainen. Ennen kuin kysyt, en ole niin uskollinen laumalainen. En vain pidä siitä, että jouduin itse lähtemään käpälämäkeen jonkun typeryksen tieltä." Uroon silmiin syttyi äkisti hurja katse, kuin Puhuri olisi oivaltanut jotain täydellisen karmivaa: Puhuri käännähti enemmän hermostuneen Ruusun puoleen.

"Ovelan laumasta? Uskoisin, että se olisi omiaan hämmentämään tätä soppaa." Puhuri veti huuliaan irvistykseen, niin, että sen etuhampaat paljastuivat ja osoitti seuraavat sanansa suoraan Ruusulle.
"Sinä, narttu! Onko alfasi jo liikekannalla vai tarvitaanko asianmukaista kannustusta?"

"Ja ennen kuin sinä hermostut --", Puhuri äyskähti Karulle, "-- en aio tehdä mitään hätiköityä. Joten pysy nahoissasi, niin minä pysyn omissani."


//Hahhaa, viattomat leikit kääntyivätkin aika vakaviksi. X) EDIT: Ohhoh, tulin vasta nyt ajatelleeksi, että jos Puhuri onnistuu vakuuttamaan muut, niin Verellä on kohta ehkä Ovelakin vastassaan :o//

Ensin Metkasta vaikutti, että tilanne rauhoittuisi. Urokset rauhoittuivat, Karukin. Ruusukin tuntui ensin siltä, että rentoutui, mutta sitten se alkoi käyttäytyä jotensakin sekavasti ja hämmentävästi. Lopulta Ruusu ryntäsikin juoksuun, ja juoksi siinä kolmen muun suden ympärillä. Ruusu näytti Metkasta siltä, että sen korvien välissä ei enää ollut järjen häivääkään. Metka oli aikeissa hypätä nartun eteen ja pysäyttää sen vauhkoilun, kun se höristi korviaan puhurin puoleen; Mitä tämä oikein puhui? Metka kuuli kyllä, muttei ollut aivan varma, ymmärsikö, mihin Puhuri nyt pyrki. Taasko se oli joutunut keskelle tätä tälläistä? Kavalaa kaunaista juonintaa?
Metka oli saattanut ymmärtää, miksi Surma oli sanonut mitä sanoi...Surmalla oli selvä motiivi kierouksiinsa. Mutta mitä ihmettä tämä pohjoisen Puhuri tällä nyt haki? No, olihan mahdollista että sillä oli omia kalavelkojaan. Metkan teki mieli kysyä Puhurilta yksinkertainen kysymys; miksi? Mutta narttu laski tilanteen nyt olevan sellainen, ettei sen kannattanut tietää yhtään enempää kuin oli pakko. Että sitä inhotti kaikki tälläinen! Narttu vilkaisi vaivihkaa Karua kohti...jaksaisikohan se pysyä rauhallisena?
Metka jäi katselemaan Ruusun puoleen. Sitä epäilytti, tokko Ruusu oli siinä mielentilassa että se osaisi suhtautua ollenkaan puhurin sille vähemmän ystävällisesti esittämään kysymykseen....ja ties miten tämä Puhurisahuri siihen sitten suhtautuisi?

// Suljin nyt pelin, kun ajattelin että se menee ehkä liian sekavaksi, jos muita susia vielä liittyy mukaan :) //

Karun korvat kääntyivät hämmentyneenä sivuille, kun se huomasi Ruusun yhtäkkisen, hyvin ennalta-arvaamattoman käytöksen. Se katseli hämmentyneenä toisen juoksemista, mutta piti yhä silmällä Puhuria.
Karun niskakarvat pörhistyivät uudestaan harjakseksi, tunnelman hieman kiristyessä Puhurin johdosta. Se väläytti nopeasti hampaitaan,uroksen äyskäistessä sille hieman loukaavasti, mutta vain varoittaakseen, ettei sietänyt vastaavanlaista puhuttelua. Uroksen teki mieli sanoa jotakin, mutta se ajatteli kantansa käyvän selvemmäksi, mikäli se pysyttelisi hiljaa, vakava ja tiukka ilme kasvoillaan.

Karu ei tiennyt vielä mitään laakson laumoista ja niiden välisistä kiistoista, mutta sai jonkinlaisen käsityksen uroksen puheista.
Sen lievästi rentoutunut mieli virittäytyi uudestaan taisteluvalmiuteen, jos Puhuri sanoistaan huolimatta tekisi jotakin liian äkkipikaista.

Ruusu jatkoi juoksuaan niin kauan että puhuri kysy ¤Oliko Ovela jo liike kannalla.¤
Siloin Ruusun juoksu pyssäsi kuin tiili seinään, Ruusu kääntyi nopeasti Puhuria kohti ja alkoi murista. Ruusu pörhensi karvansa ja vastasi kysymykseen, kysymyksellä "Kuinka niin? Mitä tuolla tarkoitat?" Ruusu oli nyt valmis taistelemaan alfansa puolesta.

"Sen vanhan seniilin reviiri sijaitsee aivan Veren naapurissa. Älä leiki hölmöä kanssani; juurihan Metka-kaverisi kertoi levottomuuksista Veren alueella. No? Onko se sinun alfasi, joka nahistelee Veren kanssa?"

Puhurin ääneen sekoittui lievää ärtyneisyyttä kuin uros olisi tivannut mitä ilmeisintä asiaa. Puhuri näki, kuinka Karu väläytti hänelle hampaitaan ja pörhisti turkkiaan. Susi piti kuitenkin tiukasti katseensa kiinni Ruusussa, joka näytti yhtä äkkinäisesti toipuneen hepulistaan kuin oli sen saanutkin. Vaikkakin nyt Puhuria enemmän ärsytti Ruusu kuin Karu, naaras kun ei vastannut uroon tahtoman mukaan suoraan, kyselemättä.

Puhuri pysyi myöskin aloillaan. Vielä, sillä tiesi, että äkkinäinen liike saisi ainakin Karun louskauttavan leukojaan liian lähellä Puhurin kuonoa.

Metkan suuret korvat heilahtivat levottomasti sen kallon sivuille ja takaisin ylös, tarkkaavaisesti omalle paikalleen. Se tuhahti nenäänsä, ja otti muutaman askelen sivuun, toivoen jäävänsä tilanteessa taka-alalle. Metkaa ei enää ollenkaan kiinnostanut tämä seura tai tilanne. Juuri tälläisen takia se ei pitänyt toisten susien seurasta liian pitkään. Siitä tuli aina jotain sotkua. Äskeinen, villin iloinen leikki oli ollut jotakin, ja sellaista Metka oli kaivannutkin, mutta ei tätä tälläistä.
Narttu vilkaisi kohtia Karua, joka näytti olevan melkoisessa iskuvalmiudessa. Mitähän tämä laumaton uros tilanteesta mietti? Aikoiko se sotkeutua kuvioon, vai lähtisikö se kenties Metkan kanssa jolkottamaan tiehensä? Sillä Metka oli aikeissa poistua paikalta. Se jättäisi tämän levottoman Veren rajaseudun nyt rauhaan hieman pidemmäksi aikaa, sillä täällä tuntui joka kerta tapahtuvan jotain kummallista, ja eritoten sellaista kummallista, mihin Metkalla ei ollut mitään halua sotkeutua.
Metka katsahti Ruusuun, jonka käytöksen perässä se ei saattanut pysyä ollenkaan. Äsken hepuloinut narttu murisi nyt karvat tanassa ja täydessä tappeluvalmiudessa. Sitten Metkan katse liukui Puhuriin, joka todella oli puhaltanut tähänkin tilanteesen kuin pohjoispuhuri konsanaan ja viilentänyt ilmapiirin useammalla asteella.
"Hyvästi sitten!" Metka huikkasi kaikille, ja lähti kauempaa kaartaen jolkottamaan etelän suuntaan. Se painelisi kotipesälleen ja nukkuisi oikein makoisasti, kunnes tuntuisi jälleen hyvältä herätä taivaltamaan talviseen erämaahan. Mennessään narttu katsoi vielä Karuun, ja heilutti häntäänsä tälle. Se yritti kertoa, että Karu voisi tulla sen mukaankin, jos tahtoisi, sillä Metkan silmissä uroksella ei ollut mitään osuutta tuohon vallitsevaan hässäkkään...vaan mistä sitä tiesi jos se halusi sotkeutua johonkin ja yrittää päästä johonkin laumaan sillä livulla...vaikka. Metka vilkaisi veilä kertaalleen epäluuloisesti muita, ja toivoi pääsevänsä mokomista räyhähengistä eroon hyvin pian. Narttu pidensi askeltaan, ja sen suuri tumma ruumis alkoi jo olla hyvän matkaa loitolla paikalta.

Karu tarkasteli tilannetta epävarmana omasta asemastaan siinä. Se ei tiennyt, puolustiko Ruusua Puhurilta vai koettiko vain estää tilanteen kehittymisen taisteluksi. Sillä itsellään ei ollut mitään tekemistä kummankaan lauman kanssa, eikä se sikäli tahtonut asettua kummallekaan puolelle. Ja oikeastaan uros olisi mieluiten jättänyt koko tilanteen taakseen ja antanut toisten selvittää omat kiistansa.
Metkan lähtiessä yllätten, Karu kuitenkin epäröi.
Voisiko Puhuri todella hyökätä naaraan kimppuun, vain siitä syystä, että tämä kuului hänen vihollislaumaansa? Tai entiseen vihollislaumaansa.. Karu ei tiennyt, oliko aivan selvillä tilanteesta.

Metkan katsahtaessa häneen ystävällisesti, Karu kääntyi jo tätä kohti lähteäkseen, muttei ottanut vielä askeltakaan.
Voisiko se jättää Ruusun oman onnensa nojaan, ja vaikuttaisiko se Puhurin silmissä luovuttajalta, jos nyt lähtisi.
Toisaalta ei Ruusukaan aivan viaton ollut, ja olisi hänen oma syynsä, jos hän nyt lietsoisi tilannetta lisää. Ja kaiken lisäksi nartun epänormaali käytös oli hämmentänyt Karua sen verran, ettei hän tuntenut enää välttämättömäksi suojella tätä.

"Koettakaa selvittää välinne." Uros murahti lähinnä Ruusulle ja loi sen jälkeen pitkän, vaativan katseen Puhuriin. "Ja toivon todella ettet alennu satuttamaan naarasta." Karun ääni oli peittelemättömän halveksiva ja teki selväksi, että hän piti itseään huomattavasti ylempiarvoisempana kuin toista (häntä vanhempaa) urosta.

Odottamatta minkäänlaista vastausta, Karu lähti varman rauhallisesti astelemaan Metkan perään, eikä tullut ajatelleeksi, miten menettelisi jatkossa.
Kunhan se pääsisi pois ahdistavasta tilanteesta.

Puhurin sanat savat Ruusun oikein ärtysäksi, mutta ei se silti turhia viholisia halunut joten se ei aloitaisi hyökäystä paitsi jos toinen aikoisi käydä Ovelan kimppuun. Ruusu oli luulut että sen uudet tuttavuudet autaisivat häntä tämäntilanteen suhteen, mutta he näytyvätkin tekevän lähtöä.
Ruusu katsahti toisia haikeasti ja huokaisi, sen pitäisi näköjään pärjätä omillaan, Ruusu piti silmällä Puhuria toisen hyökäyksen varalta. Pian Ruusun mieleen tuli juoni mutta se ei onnistuisi jolei he pääsisi lähemmäs Ovelan rajoja, siellä Ruusu voisi kutsua muita laumalaisai apuun tuon kiusankapaleen häätämiseksi.
"Jos tahdot koskea alfaani voit tehdäsen vain minun kuolleen ruumini yli!" Ruusu sanoi ärtyneesti ennen kenenkään lähtöä. Ruusun häntä oli tiukana kuin tiukkakeppi. Se oli toivonut että edes Karu olisi autanut mutta se ei sanonut mitään. Jos Karu nyt puolustaisi Ruusua ja Ovelaa se voisi päästä hyvinkin Ovelan laumaan, eikä edes vältämättä joutuisi mihinkään omegan asemaan sillä Ruusu piti omegan paikkaa.

ja hetkitäinen kohtaus johtui pian alkavista juoksuista

Puhuri antoi Metkan ja Karun lähteä, mutta Karulle uros naurahti hiljaa. Susi pörhisti vastaukseksi vain niskakarvojaan ja kääntyi sitten takaisin Ruusun puoleen.

Uros mietti nautinnollisen pitkään, mitä tekisi Ruusulle, joka oli hänen armoille jätetty. Ainakin Puhuri yrittäisi satuttaa Ruusua, sen uros oli jo hiljaa mielessään päättänyt.

"Ole vaiti. Vaikka alfasi ehkä sen ansaitsikin, tarkoitukseni ei ole idioottimaisesti rynniä hänen luokseen ja puraista hampaitani kiinni hänen niskaansa." Puhurin ääni syveni tästä vähän hiljaisemmaksi ja huomauttavammaksi:
"Ystäväsi taisivat jättää sinut oman onnensa nojaan."

Puhurin ilme koveni ja sen tuijotus oli herkeämätön.

Huomatessaan Karun lähteneen peräänsä, Metka lyhensi aavistuksen askeltaan, ja se vilkaisi vielä kerran olkansa yli taakseen Ruusun ja Puhurin suuntaan. Se ei erottanut enää kunnolla noita kahta sutta, jotka seisoivat lähekkäin toisiaan keskellä talvista, valkeaa autiutta, mutta tilanne ei vaikuttanut vielä roihahtaneen mihinkään, hukat olivat vain napit vastakkain, ja Metka käänsi päänsä menosuuntaan, ajatellen voivansa hyvillä mielin poistua.
Se laski päänsä rennosti asentoon, jossa se sitä yleensäkin kantoi taivalta taittaessaan ja huikkasi Karulle taakseen leppoisasti: " Kelpaisiko sinulle lepo ihan oikeassa pesäkolosessa? Luulen, ettet matkallasi ole nukkunut sellaisessa aikohin?"

* Kröhöm,kröhöm. Puhurit ja Karut korjattu*

// Oletan että Metka "huikkasi Karulle" ei Puhurille? //

Karu ei pitänyt epäilyttävästä tyytyväisyydestä, jonka oli havaitsevinaan Puhurin äänessä. Sitä huolestutti hieman, että urokselle tämänkaltainen järjestely sopisi niin hyvin, ja että se jäisi mielellään Ruusun kanssa kahden. Ties mitä sillä olisi mielessään.
Hieman epävarmana uros jolkotteli Metkan perässä ja piti askelensa lyhyenä, mikäli vielä päättäisi kääntyä.
"Totta." Karu mutisi vastaukseksi nartun esittämään kysymykseen, epäilevästi taakseen vilkuillen. Se ei ollut nukkunut kunnolla varmasti viikkoihin. "Onko piilopaikkasi kaukana?" Uros kysäisi pienoista huolestuneisuutta äänessään. Se ei antaisi itselleen anteeksi, jos Ruusulle kävisi jotakin vain siksi, ettei Karu ollut viitsinyt jäädä tarkkailemaan tilannetta. Voisiko Puhuri todella hyökätä nartun kimppuun? Karu ei koskaan kykenisi satuttamaan naarasta, ellei se olisi välttämätöntä sen oman hengen säilymisen kannalta. Se tunsi voimakasta suojeluhalua näitä kohtaan ja kunnioitti näitä, vaikka toisaalta asetti itsensä mielessään kaikkien - niin urosten kuin naaraidenkin - yläpuolelle.
Karu oli kuitenkin todennut, että Ruusu osasi ainakin pitää puolensa, mikä rauhoitti sitä hieman. Ehkä narttu luovuttaisi Puhurin kanssa kinastelemisen ja seuraisi heitä, eikä varsinaista taistelua ehtisi kehittyä.