Joen jäällä (kutsupeli: Shui - päättynyt)

Heinä oli katsellut tyytyväisenä Solan hotkimista, Ja säpsähti omasta maailmastaan Avaran huutaessa ' piiloon '
Heinä lähti pitkin ja lennokkain laukka-askelin Avaran perään, Innostuksesta häntä kohonneena.

Heinä kumartui kaksikon viereen ja pohti tekniikkaa Avaran puhuessa. Avaran katsoessa Heinää pitkään naaras tajusi toisen aatteet ja avasi vihdoin suunsa.
'' Ei ole ainakaan viisasta lähteä suoraan kohti, Jos ajamme niitä kauheasti takaa ne voivat villiintyä kunnolla ja voimme saada kavioista iskuja, Ja jopa sarvista. '' Heinä aloitti viisaasti ja jatkoi huokaistuaan, Metsästämis-suunnitelmien keksiminen ei ollut Heinän hommia mutta naaraalla oli idea.

'' Sola, Sinä pienimpänä ja vilkkaampana kierrät kaukaa lauman taakse ja ajat niitä ääntä pitäen meitä kohti, Kumminkin välimatkaa pitäen, En usko että lauma hajaantuu. '' Heinä pysähtyi vetämään henkeä ja jatkoi taas hiljaisella äänellä. '' Kyykimme täällä piilossa sen aikaa kunnes eläimet ovat tarpeeksi lähellä minä ja Avara erotamme sen heikoimman näköisen ja iskemme, Minä ja Avara suoritamme varsinaisen kaadon alun, Ja sinä Sola tulet sitten heti mukaan kun kerkiät. Tällainen on minun suunnitelmani. ''
Heinä katseli Solaa ja Avaraa vuoronperää.

Avara kuunteli vakavana toisen ehdotusta ja hyväksyi sen, sillä oli itsekin ajatellut jotakin saman suuntaista.
"Luulen että juuri tuo hätyyttäminen olisi Solalle sopivin tehtävä, sillä se ei ole kovin vaarallinen." Kettutyttö loi nuoreen suteen arvioivan katseen ja tokaisi: "Mikäli uskot, että sinusta on siihen."

Sola painautui hieman matalemmaksi toisen tiiviin katseen alla ja vastasi arasti: "Kyllä uskon.. luulen."

"Hyvä niin." Avara haukahti pontevasti, mutta yhä ääntään hieman hiljentäen. Se katseli toisia vielä arvioiden, ja totesi, että Heinä oli porukan voima, Sola nopeus ja yleinen apu, ja se itse nopeus ja ketteryys.
Heinä joutuisi siis kaatamaan eläimen lopullisesti massansa avulla ja Avara voisi purra, näykkiä ja häiritä eläintä uhkarohkeasti kaikin tavoin, vältellen ketterästi sen sorkkia ja sarvia.
"Eiköhän aloiteta." Avara vilkaisi ensin laumaa ja totesi sen pysyttelevän suurinpiirtein paikoillaan ja katsahti toisia sitten itsevarmasti ja rohkaisevasti.

"Selvä." Sola haukahti, selvää ylpeyttä äänessään. Se tunsi olevansa nyt erittäin tärkeä ja lähes korvaamaton osa suunnitelman edistymistä ja lähti ravaamaan reippaasti jokea pitkin solan vastakkaisen suuntaan.
Jonkin ajan kuluttua narttu kiipesi varovasti ylös kielekkeeltä lauman taakse, ja pani tyytyväisenä merkille, että nyt elikot olivat hänen ja toisten narttujen välissä saarroksissa.
Narttu kiersi solan seinämän viereen ja alkoi kiihdyttää vauhtiaan. Pian lauma äkkäsi sen ja lähti juoksuun, Sola hurjasti haukkuen ja ulvoen perässään.
Lauma kiihdytti kovaan vauhtiin, Solan saavuttaessa niitä ja elikot suuntasivat lähes suoraan Avaraa ja Heinää kohti.

Avara juoksi niin nopeasti kuin pääsi kumarassa asennossaan ja tähysti välillä penkereen reunan yli lähestyvää laumaa.
Kettutyttö kuuli Solan huutaman merkin vaimeasti, villiintyneiden eläinten huutojen lomasta ja käännähti nopeasti Heinän suuntaan. "Mennään!" Naaras hypähti ketterästi ylös penkereelle ja lähti heti suunnan tarkistettuaan kohti laumaa, pyrkien pääsemään sen eteen. Avaran vauhti kiihtyi nopeasti ja se kiisi matalana uskomattoman kovaa vauhtia, pieneen kokoonsa nähden.
Heinän olisi pysäytettävä heikoimman oloinen eläin ensimmäisenä, jahka tämä olisi irtaantunut hieman laumasta, sillä tämä oli ainoa, jolla riitti tarvittavaa voimaa siihen.

Heinä nyökkäsi ja toivotti onnea Solalle, Sitten se jäi tarkkaavaisena kuuntelemaan ja penkereen läpi laumaan, kuin olisi nähnyt niitten liikket.

Solan merkin kuullessaan Heinä valmistui jo hyppäämään penkereen yli, Avaran kannustaessa Heinää lähtemään narttu sinkosi penkereen yli kohti laumaa, Kumminkin Avaran jäljessä.
Lauman heikoin, Nuorin ja hitain jäi laumasta pikimmiten kun muu lauma hajaantui, Heikoin jäi keskelle ja Heinä tajusi sen.

Naaras syöksähti kohti heikointa eläintä ylähuuli hampaitten päältä liukuneena, Karibu äänteli hätääntyneesti ja kutsu laumaansa takaisin, Mutta muu lauma oli sen verran hätääntyneitä itsekkin etteivät oikeen tajunnut tilannetta , Eikä pystyneet ajattelemaan selväjärkisesti.

Heinä juoksi melkein karibun ohi, Tai siltä se näytti, Mutta juuri kun saapui karibun etusten kohdille kookas narttu loikkasi kohti karibun kaulaa ja onnistuikin tarttumaan sen kaulasta voimakkailla leuoillaan, Nyt olisi Avaran vuoro. Jos Avara ei häiritsisi elukkaa se potkisi Heinää minkä jaksoi, Ja pahimmassa tapauksessa olisi narttu joutunut päästämään irti.

Heinän takaset koskettivat maata kun se piteli karibun kurkusta kiinni, Eläin huitoi etusillaan ja osui pari kertaa Heinää keskivartaloon ja se sai nartun ulvahtamaan ikävästi.

Avara yritti sännätä suoraan Heinän avuksi, mutta sen oli väisteltävä ja varottava vauhkoontuneita elikoita, jotka syöksähtelivät pakokauhun valtaamina lähes hänen päälleen.
Avara kiersi hajanaisen lauman toiselta puolelta Heinän avuksi ja oli yllättävän nopeasti tämän vierellä. Kettutyttö loikkasi vasten eläimen kylkeä ja sutten paino sai sen menettämään tasapainonsa. Ketterästi narttu hypähti karibun eteen ja otti tukevan otteen tämän turvan ympäriltä. Eläin sätki jonkin aikaa, ja Avaran ote irtosi useaan kertaan. Sillä ei ollut tarpeeksi voimia näin ison eläimen pitelemiseen.

Sola saapui paikalle ja otti puolestaan kiinni eläimen takaraajasta ja sai sen pidettyä paremmin aloillaan.
Muutaman sekunnin kamppailun jälkeen, eläin lopulta tukehtui Avaran otteeseen ja sen lihakset valahtivat veltoiksi.
Sola astahti hengästyneenä kauemmas, eikä kyennyt hetkeen kuin tujottamaan saalista.
Karibu oli vanhuudenheikko, mutta suuri. Ja siitä riittäisi mainiosti ruokaa heille kaikille.

Avara lysähti hankeen makaamaan ja katseli raskaasti läähättäen toisia. "Olem.. olemme hyvä tiimi." Se huoahti hengästyneenä ja tunsi heti lähentyneensä toisten kanssa.
Yhteistyön tekeminen vaati suurta luottamusta toisia kohtaan, ja sitä he olivat kaikki osoittaneet.
Pieni kitka heidän väliltään oli luultavasti nyt lopullisesti sammunut.

Heinä oli mielissään kun Avara saapui nopeasti paikalle.
Karibun kaatuessa Heinä laski molemman etuset sen kaulalle ja murisi, Heinä puri sitä kaulasta useampaan otteesees päästettyään ensin otteensa sen henkitorvesta.
Eläimen sätkiessä Heinä urahteli ja murahteli , Ja kirosi eläimen voimakkuutta.

Solan saapuessa apuun Heinä hengähti hetken, Ja näykki sitten Karibun rintakehän nahkan läpi pieniä haavoja sinne tänne.
Karibun kuollessa Heinä lysähti istumaan ja katseli kolmikkoa, Ensin karibua sitten Solaa ja sitten Avaraa, Joka oli suuri apu.
' Tästähän voisi raahata mukaankin vähäsen ' Heinä hymähti tyytyväisenä ja siirsi katseensa ruhoon.

'' Tottakai olemme, Otetaan joskus uusiksi '' Heinä hymähti ja väsynyt hymy kävi sen mustilla ja aistikkailla suupielillä,
Heinäkin tunsi tuntevansa nyt paremmin Solan ja Avaran, Kiistat heitä kahta kohtaan olisivat ohi ainakin Heinän kohdalta.

Avara raastoin tyytyväisenä itselleen eläimen toisen takajalan ja raahasi sen muutaman metrin päähän, ruokaillakseen rauhassa. Sillä ei ollut aiemmin ollut erityisen kova nälkä, mutta saalistuksen tuoma rasitus oli lisännyt ruokahalua huomattavasti. Kettutyttö pureskeli lihaa tyytyväisenä ja tiesi, että he kaikki saisivat nyt kunnolla syödäkseen ja pärjäisivät sillä varmasti useita päiviä.
Varsinkin Solalle kunnon ateria tekisi varmasti hyvää ja mikäli jaksaisivat, he voisivat kukin ottaa hieman lihaa myös mukaansa, kun lähtisivät eri tahoille.
Avara tuli vasta nyt ajatelleeksi, ettei ollut kysellyt oikeastaan mitään toisten menneisyydestä, tai siitä mitä he tekivät solassa, ja päätti aloittaa pienen keskustelun, kun oli tullut kylläiseksi.
"En tullut aiemmin kysyneeksi, mikä teidät tuo tänne solaan.. tai laaksoon ylipäänsä?" Se muisti, että Heinä oli kertonut jotakin veljestään, mutta jollakin lailla aihe oli jäänyt kesken.

Sola oli aloittanut syömisen taas kohteliaasti vasta Heinän jälkeen ja söi niin paljon kuin suinkin jaksoi. Lihaa jäi silti vielä jäljelle, ja olisi sääli jättää se haaskalinnuille. Narttu oli tyytyväinen siitä, että Avara aloitti keskustelun, sillä sitä itseäänkin kiinnosti kovasti kuulla jotakin uutta toisista.
"Minä olen ollut täällä nyt joitakin viikkoja, parikin kuukautta ehkä.." Sola ei todella ollut varma, sillä sen ajantaju oli jollakin lailla hämärtynyt. "Saavuin tänne alunperin, kun emoni.. tai ottoemoni ei enää kyennyt huolehtimaan minusta." Naaras piti taas hieman alakuloisen tauon. "Ja huomasin tämän laakson olevan melko turvallinen, ja täältä oli helppo löytää jotakin peintä saalista."
Solan katseli toisia hetken, odottaen, josko he esittäisivät jatkokysymyksiä, muttei malttanut hillitä itseään kauaa. "Entä sinä Heinä? Sanoit että tavallaan eksyit.. tai et tiedä miksi tulit.. Mitä tarkoitat?" Sen suurissa keltaisissa silmissä oli avoin ja rehellinen pennun katse.

Heinä oli raastanut kyljestä massiivisen lihanpalan itselleen, Raahasi sen mukanaan hieman kauvemmaksi ruhosta ja sitten naaras laskeutui istumaan, Se näykki lihanpaloja ja pureskeli ne tikarinterävillä hampaillaan kunnes nielaisi.
Heinä pisti merkille että Sola aloitti syömisen vasta sen jälkeen kun itse naaras oli alkanut, Kunnioittiko Sola sitä ?
Naaras söi jokaisen lihanpalan edestään , Muttei jaksanut raahata toista lihanpalaa ruhosta, Heinä nuoleskeli verisiä suupieliään tyytyväisenä.

Heinä nyökkäili Solan kertoessa omaa tarinaansa, Vai ottoemo, Ei Solalla ollut varmaan helppoa. Heinä ajatteli.
Heinä oli hiljaisemmasta päästä, ja tunsi myötätuntoa Solaa kohtaan. Heinä havahti mietteistään Solan kysyessä tältä jotain, Heinä mietti kysymystä hetken ja sitten se vastasi; '' Olin tavallaan vahinkopentu äidilleni, Ja samoin veljeni hiekka.. '' Heinä aloitti
hiljaa ja virnisti epämukavien muistojen ansiosta, Sitten jatkoi. '' ... Mustaturkki isämme opetti molemmat agressiivisiksi, Hyviksi saalistajiksi ja ilkeiksi, Tosin minussa pysyi äidin luonne. Ehkä viikko sitten päätimme lähteä vihdoin Hiekan kanssa, Parin päivän vaeltelun jälkeen saavuimme vuorelle, Jossa erosimme, Enkä ole nähnyt hiekkaa sen jälkeen. '' Naaras pudisti päätään vaimeasti ja sitten siirsi reaktioita tutkailevan katseensa Avaraan ja sitten Solaan.

Avara kuunteli Heinän kertomaa kiinnostuneena. Se tunnisti omassa menneisyydessään joitakin samankaltaisuuksia ja siskon ominaishaju palasi tuskastuttavan todellisena sen mieleen.
"Et siis tiedä missä veljesi on?"
Nartun valtasi halu kertoa toisille sisarestaan, mutta susi päätti toistaiseksi pysyä vaiti. Aihe oli vielä liian arka.

Sola kuunteli myös kiinnostuneena Heinää ja oli huomaavinaan toisessa sellaisia piirteitä, joita aggressiivinen isähahmo tai seura voisivat saada aikaan.
Nartun oma ottoemo oli ollut hyvin lempeä, eikä susi voinut kuin kiittää häntä kaikesta. Se toivoikin saavansa nähdä Huurteen vielä joskus, mikäli tämä vain olisi elossa.
Tasapuolisuuden nimissä Sola päätti udella jotakin myös Avaran menneisyydestä, eikä sitä enää hävettäny kysellä.
"Avara? Mistä sinä tulit laaksoon?"

Avara katsahti toista hieman epävarmasti ja aloitti hitaasti. "Hyvin kaukaa.."
Kettutyttö oli avoin ja puhelias, muttei välittänyt aina puhua itsestään. Sitä kiinnostivat enemmän toiset ja heidän ongelmansa.

Heinä huomasi toisten kuuntelevan, Ja se liikutti naarasta tavalla ja toisella.
'' En tiedä, Hiekka on varmaan jo hankkinut pari vihollista. '' Hiekan tuntien Heinä pudisteli päätään huvittuneena lievästi.
'' Tiedän että Hiekka on hengissä, Se on liian ovela kuollakseen näin pian. '' Heinä katseli toiveikkaasti kaksikkoa vuorotellen.

Heinä oli selventänyt jo tarpeeksi menneisyydestään ja käänsi päänsä kohti Avaraa, Korvat etuviistoon kääntyneinä uteliaisuuden ansiosta, Heinää kiinnosti Avaran tarina.

Heinä katseli tarkkaan Avaraa, Ja liukui makuulle valkean lumen sekaan, Risti etusensa ja läski valppaana päänsä niitten päälle lepäämään, Korvat kohti Avaraa etuviistossa.

// Toivottavasti jaksat lukea Avaran koko elämäntarinan :D //

Avara huomasi toisten odottavat katseet ja huokaisi. Sen ei ollut ollut tarkoitus alkaa kertoa itsestään sen tarkemmin, mutta se huomasi itsekin, millaisen tilanteen oli luonut. Nyt odottavassa hiljaisuudessa sen olisi avattava suunsa uudestaan ja aloitettava alusta. Kun se nyt kerran oli itse ajanut itsensä vastaavaan tilanteeseen, kai se samalla voisi kertoa toisille kaiken, minkä vain menneisyydestään kykenisi kertomaan.
"Synnyimme sisareni Aavan ja veljeni Aatoksen kanssa melko suureen laumaan hyvin kaukana täältä. Vanhempamme olivat lauman alfapari, ja totuimme saamaan aina kaiken tahtomamme.
Ensimmäinen takaisku sattui, kun veljeni kuoli, kun olimme noin puolivuotiaita. En tiedä mikä hänelle tuli, hän vain heikkeni heikkenemistään, eikä lopulta kyennyt enää edes syömään."

Avaran katse oli tutkimaton ja verhoutunut katselemaan omaan menneisyytensä. Kaikki ne tapahtumat tuntuivat niin uskomattoman kaukaisilta, eikä hän ollut muistellut niitä niin kovin pitkään aikaan.

"Aavasta ja minusta kasvoi hyvin erilaiset, lähes toistemme vastakohdat, mutta jostakin syystä ymmärsimme toisiamme aina täydellisesti. Toinen tapahtuma, joka muutti elämämme lopullisesti sattui, kun olimme vastikään täyttäneet vuoden. En muista siitä muuta, kuin sen kammottavan taistelun, veren ja epätoivon, sekä pakokauhun, jonka vallassa pakenimme Aavan kanssa laumamme luota. En tiedä mistä hän ilmestyi, mutta eräs todella suurikokoinen ja voimakas uros ilmestyi eräänä päivänä aivan odottamatta reviirillemme, ja päihitettyään rajojamme vartioineet laumalaisemme, hän surmasi isäni ja anasti lauman itselleen.
Tämä uusi johtaja pakotti äitimme jäämään laumaan, mutta äiti käski meidän paeta, kun vielä voimme, pelon ja epätoivon luoman sekasorron suojissa, huomaamatta. Juoksimme varmasti useita päiviä, emmekä välittäneet, mihin suuntaan.
Me opettelimme yhdessä saalistamista ja saimme pidettyä itsemme hengissä. Välttelimme kehenkään vieraaseen törmäämistä ja pidimme seuraa vain toisillemme.
Elimme kokonaisen vuoden tällä tavoin, ja vaelsimme jatkuvasti, pysähtyen vain lepäämään ja ruokailemaan. Ja kuten arvata saattaa, emme pysyneet sovussa koko aikaa vaan riitaannuimme lopulta pahoin ja päätimme pitää toisiimme hieman välimatkaa, mutta vain väliaikaisesti. Olimme kuitenkin vaeltaneet tänne pohjoisempaan, emmekä etelässä koko ikämme eläneinä osanneet varautua lumimyrskyyn, joka yllättäen puhkesi ja ajoi meidät ilmeisesti
aivan eri suuntiin.
Emmekä enää kuulleet toisiamme."

Jollakin tasolla Avara nautti tilanteesta. Aivan kuin se kertoisi vain jotakin jännittävää tarinaa, jota toiset kuuntelivat malttamattomina saamaan selville, miten se jatkuisi ja lopulta loppuisi. Ja vain hän voisi sen heille paljastaa.
"Löysin sitten tämän laakson. Ja asetuin tänne.." Narttu kuitenkin lopetti, ehkä toisten pettymykseksi ja jätti kertomatta aavisteluistaan siskonsa kuolemasta.

Sola kiinnitti kuunnellessaan huomiota siihen, ettei kettutytön menneisyys näyttänyt kovin paljon järkyttävän häntä itseään. Narttu puhui taistelusta, verestä ja isänsä kuolemasta yllättävän tyynesti. Vain hänen manitessaan sisarestaan, hänen äänensä vaimeni ja ilme vaihtui surullisemmaksi. Sola ei oikein tiennyt mitä olisi sanonut, ja vaikka se olisi keksinyt varmasti loputtomiin uusia kysymyksiä, se tunsi saaneensa tietää jo tarpeeksi.
Kenelläkään heillä ei vaikuttanut olevan onnellista menneisyyttä, mikä toivon mukaan lähentäisi heitä entisestään.

Heinä oli kuunnellut koko tarinan ajan valppaana ja korvat hörössä.

'' Sinäkin siis olet kasvanut veljesi kanssa? '' Heinä kysähti, Ja kaartoi korviaan sivuille surumielisesti, Sillä oli ikävä Hiekkaa.
Kun Heinä sai vastauksensa se siirtyi puhdistamaan verestä tummanpunaisia tassujaan, Se nyki pieniä lihanpala klimppejä kynsiensä välistä hampaillaan ja nuoli sitten etusensa melkein puhtaiksi.

Heinä nuoleskeli verisiä, aistikkaita ja verestä punaisia huuliaan, Ja niitten yläpuoleltakin.
Sitten Heinä siirsi katseensa Solaan. Jokin Heinässä olisi halunnut puhdistaa Solan veret tuon pehmeästä turkista, Mutta Heinä jäi aloilleen, 'Sola on tarpeeksi vanha puhdistaakseen itsensä. ' Heinä tuhisi mielessään.

Sitten Heinä siirsi myötätuntoisen katseensa Avaraan, Hetken Avaraa katseltuaan Heinä laski katsettaan etusiinsa.

// Se oli mielenkiintoinen toi Avaran tarina :D //

// Kun kumpaakaan ei ilmeisesti enää kauheasti inspaa niin voitaisiinko lopetella peliä? //

"Siis yhdessä sisareni kanssa, kyllä.." Avara vastasi haikeasti ja huokaisi pienesti.Kettutyttö katseli hajamielisesti Heinän puhdistustoimenpidettä ja alkoi jonkin ajan kuluttua itsekin nuolla etusiaan. Ruoan hieman sulaessa suden vatsassa, nartun valtasi lämmin, miellyttävä raukeus. Se tunsi halua kaivautua johonkin turvalliseen koloseen ja torkkua mahdollisesti seuraavaan aamuun asti.

Avaran raukea haukottelu tarttui Solaankin, ja pian molemmat istuskelivat tyytyväisinä leukojaan aukoen.
Sola asettui hankeen makaamaan ja tarkasteli toisia. Se pohdiskelisi, miten toiset vasta laaksoon saapuneina aikoivat menetellä. Sitä itseään huvittaisi liittyä johonkin laumaan.. Tai se olisi oikeastaan lähes välttämätöntä, sillä jos narttu pysyisi yhtä huonokuntoisena pitkään, sillä olisi suuri riski sairastua viimeistään keväällä johonkin tautiin, joka saattaisi heikentää sitä entisestään, jopa tappaa.
"Mitä olette ajatelleet tehdä seuraavaksi?" Narttu kysäisi haukotellen ja maiskautteli muutaman kerran, huuliaan nuollen.

Avara ei osannut vastata kysymykseen, sillä oli mielessään kysynyt aivan samaa itseltään. Senkin olisi hyvä yrittää päästä jonkin lauman jäseneksi, jotta voisi jatkaa elämäänsä ja saada uusia ystäviä.. ja yleisesti jonkinlaisen merkityksen elämälleen. Sen taidoista olisi varmasti hyötyä ainakin laumojen metsästysryhmissä ja se voisi saavuttaa korkeankin aseman, mikäli ei vain ajautuisi riitoihin ylempiensä kanssa.

"Tahdon vain tutustua laaksoon tarkemmin.. Ja toivoisin ehkä tulevani hyväksytyksi johonkin laumaan.." Vaikka kettutytön mainitsemat asiat olivat mukavia ja jännittäviä, narttu ei kuulostanut lainkaan innostuneelta.
Se tunsi kaipaavansa jännitystä ja uutta eloa elämäänsä, muttei tahtonut antaa niille tilaisuutta. Sen sisar oli ollut niin tiivis osa sen elämää, ettei se tuntenut osaavansa nauttia mistään ilman sitä.

// Juu lopetellaan vaan, Äiti voi herätä koska vaan niin tästä tuli nyt näin lyhyt. //

Heinä lopetti puhdistustoimenpiteensä ja katsahti muita. Tyytyväinen tunne valtasi myös Heinän, Ja sulatti suurimman osan ruskeaturkin ikävästä Hiekkaa kohtaan. Ja samassa Heinän nuppiin tuli kysymys; Missä on Hiekka?

Kaksikon haukotellessa tarttui tämä haukotus Heinäänkin, Heinä avasi kitansa ja päästi ulvahduksen sekaisen haukotuksen, Korvat käyden samalla luimussa , ja sitten ruskeaturkki louskautti leukansa yhteen kuuluvasti, Suupieliään vielä lipaisten.
'' Minä ... En tiedä , Haluaisin etsiä Hiekan. Mutta en tule sitä koskaan löytämään, Voi olla ettei se ole edes täällä enää. ''
Heinä lausahti surumielisesti hetken mietittyään.
'' Minkälaiseen laumaan aijot, Avara ? Entä sinä Sola, Aijotko sinä laumaan ? '' Heinä kysähti , Näyttäen aidosti uteliaalta mutta väsyneeltä ja hempeämmältä kuin ennen.

Avara kallisteli mietteissään päätään ja kysyi sitten: "Millainen veljesi on? Tai miltä hän näyttää?" Kettutytön kellertävän vihreät silmät tuijottivat toista avoimen uteliaana.
"Voisin mielelläni auttaa hänen etsimisessään tai aianakin yrittää ilmoittaa sinulle, jos tapaan hänet." Narttua innosti hieman ajatus siitä, että hän saisi harteilleen tämänkaltaisen tehtävän. Ehkä jonkin tehtävän suorittaminen auttaisi häntä unohtamaan omat masentuneet ajatuksensa, tai ainakin ajattelemaan jonkin aikaa jotain muuta.

"En oikein osaa sanoa.." Avara vastasi laumaa koskevaan kysymykseen. Narttu pohdiskeli asiaa hetken, varpaisiinsa miettiväisenä tuijotellen ja jatkoi: "Voisi olla mukavaa kuulua jonkinlaiseen metsästysryhmään. Tai ainakin haluaisin laumassa jonkin tietyn tehtävän. Uskon että minusta voisi olla apua monessakin asiassa." Se nyökäytti päätään, kuin vahvistukseksi sanoilleen ja katsahti sitten Solaan, jolle samankaltainen kysymys oli esitetty.

"Kyllä niin ajattelin.. Jos minusta vain voi olla jonkinlaista apua.." Sola vastasi huomattavasti Avaraa epävarmemmin. "Tai lähinnä tahtoisin kuulua johonkin, ja olla muiden susien seurassa. En pidä tästä irrallisesta tunteesta, kun en todella kuulu mihinkään."
Solan sanat olivat ymmärrettäviä pennun suuhun, ja kaikki viittasivat siihen, että susi oli elänyt yksin pitkän aikaa, eikä koskaan ollut tuntenut sitä lauman yhteenkuuluvuuden tunnetta, joka oli lähes kaikille susille, ja varsinkin kehittyville pennuille hyvin tärkeä.

'' Veljeni... Näyttää samalta kuin minä, Paitsi vain tummempi. Olemme rakenteeltamme erinlaiset kuin te. Tiedätte kyllä silloin kun näätte sen. '' Heinä kuvaili veljensä varovasti, Ikävän tunne sai sen melkein ulisemaan. Miksi piti kasvaa niin nopeaa?
Minne jäi ne yhteiset leikit , metsästykset ja se kun veli suojeli siskoaan? missä on nyt sisarrakkaus kaksikon erottua?
Heinä katseli Avaraa, nyökkäsi toisen lyhyelle perustelulle. '' Sopisit mielestäni hyvin metsästysryhmään. ''

Heinä nousi ylös hitaasti ja varmasti, Korkeita askelia otti lumessa kohti Solaa ja pennun eteen saavuttuaan nuolaisi tämän otsaa, Susimainen hymynpilke mustilla suupielillään. '' Toivon että pääset mukavaan laumaan. ''
Sitten ruskeaturkki kääntyi kohti Avaraa, Heinän askeleet kantoivat kepeästi Avaran luokse ja Heinä kumartui hieman ( Mikäli Avara makasi vielä ) ja painoi päänsä Avaran poskeen kiinni, Halatakseen ja kiittääkseen.

Avara otti hieman haikeana Heinän kehut vastaan, sillä se aisti toisen apean mielialan, tämän puhuessa veljestään. Susien suhteet eivät ilmeisesti olleet aivan niin läheiset, kuin toinen olisi toivonut.
Kettutyttö alkoi miettiä, millainen hänen ja hänen siskonsa suhde oli ollut, heidän erotessaan lopullisesti. He olivat riidelleet, ja Avara oli kiukuspäissään tapansa mukaisesti purkanut tunteensa päin Aavan kasvoja ja lähtenyt nokka pystyssä pois. Avara painoi päänsä tuskissaan muistaessaan, että hänen viimeiset sanansa olivat olleet jotakin siihen suuntaan kuin: "En tahdo nähdä sinua enää koskaan."

Heinän astellessa Solan luokse, narttu heilutti häntäänsä innostuneena ja nuolaisi Heinän suupieliä, pentumaisen mielistelevin elein. Se ei vastannut, mutta nyökkäsi pontevasti ja toivoi mielessään aivan samaa.

Avara heilautti häntäänsä hieman hämmentyneenä, Heinän painaessa päänsä hänen poskeaan vasten. Tällainen hellyydenosoitus merkitsi hänelle kuitenkin paljon, ja Avara huomasi, miten kauan oli ollut yksinään. Se oli jo miltei unohtanut, miltä tuntui olla rakastettu ja hyväksytty. Susi hymyili ystävällisesti toiselle ja heilautti vielä häntäänsä. Juuri tälläiset hetket saivat sen hetkeksi unohtamaan alakulonsa. Oli ihanaa tuntea olevansa luotettu.

Heinä perääntyi paikalleen seisomaan, Sen olisi löydettävä Hiekka puhuakseen asioita selväksi sen kanssa.
Heinä huokaisi tyytyväisenä ja sai äkkiä kauhean hingun purkaa tunteitaan.
'' Olette tästä lähtien kuin siskoja minulle, Toivottavasti tavataan . Tulee kauhea ikävä, Ja jossen löydä teitä mistään parin päivän päästä, Etsin yötä myöden. '' Heinä hymyili ja peruutti parin askeleen.

Viiden minuutin päästä Heinä kääntyi ympäri ja otti parikymmentä askelta ensin kauvemmaksi, Ja sitten nosti askellajinsa rauhalliseksi jolkotukseksi, Häntä jalkoja myöten ollen ja pää alhaalla.

// Tämä on kai meidän osalta loppu, Kiitän mukavasta pelistä ! ^^ //

Avara yllättyi hieman toisen sanoista, mutta ilahtui yhtäkaikki. "Niin toivon minäkin." Se sanoi lyhyesti ja jäi katselemaan hieman hämmentyneenä toisen perään. Se oli noussut seisomaan ja asteli paikallaan, lämmitelläkseen kylmettyneitä tassunpohjiaan.
Narttu ei ollut varma, mitä seuraavaksi aikoisi, tai mihin menisi. Kaipa sen olisi hyvä alkaa etsiä laumaa, johon liittyä. Kettutyttö vilkaisi Solaa, joka haukahti häntä heiluen Heinälle hyvästit ja istahti pentumaisesti toisen lonkkansa varaan. "Otan hieman lihaa mukaan, ja menen piilottamaan sen jonnekin.." Sola katseli toista alta kulmiensa. "Oli mukavaa tutustua sinuunkin. Luulen että tapaamme vielä, kun kerran kuljeskelemme samoilla alueilla."
Avara hymyili toiselle ja nyökkäsi. "Samoin. Luulen että lähden tutkiskelemaan paikkoja ja tutustumaan uusiin susiin. Jospa löytäisin jonkin sopivan lauman, joka kaipaisi täydennystä."

Sola repäisi itselleen melko suuren palan lihaa. Ja lähti nista kenossa jolkottamaan laaksoon päin, hyvästeltyään ensin Avaran. Toinen oli ensin vaikuttanut hieman röyhkeältä, mutta oli ilmeisesti loppujen lopuksi vain hieman suorapuheinen, ja Sola todella toivoi tapaavansa tämän vielä.

Avara haukahti myös toiselle hyvästiksi ja lähti sitten jolkottamaan omille teilleen, pieni koipipala suussaan.

// Juu. Kiitos oikein kivasta pelistä! :) //