Koski veren huuhtoaa, Kultaturkki päivän valaisee.- Kesken päättynyt.

Hiekka oli päässyt lähtemään kahden nartun tassuista jo omille teilleen, se oli vieläkin heikossa kunnossa ja voimat olivat nollilla vieläkin. Silti neljässä päivässä se oli hyvin ehtinyt koskelle, nyt se katseli pauhaavaa koskea. Eikä tiennyt että sekin ehkä jonain kesäpäivänä kuihtuisi.

Hiekka murahti turhautuneena, sen turkki haisi vereltä ja se houkutteli karhuja, onneksi niitä ei nyt ollut lähimailla. Ainakaan Hiekan kirsu ei saanut hajuhiukkasia sisäänsä jotka kuuluivat karhulle, onneksi. Uros istahti hitaasti ja jäi unelmoiden katselemaan kauniisti pauhaavaa koskea. Vakavat haavat rajoittaisivat sen liikkumista jonkin päivää vielä.

Kultaturkki juoksenteli iloisena aarnimetsässä, päämääränään koski, jonka kohinan tarkkakorvainen narttu saattoi jo kuulla. Lopulta vauhdin hurmasta nauttiva nuorsusi pöllähtikin rannalle, jonka lähistöllä ei erityisemmin puita kasvanut. Sen silmiin osui hieman kauempana häämöttävä suden hahmo ja se päästi ilmoille iloisen haukunnan lähtien jolkottelemaan kohti sutta seuraa hakien. Vaikka narttu olikin hengästynyt ja läähätti kevyesti, oli sen jaloissa vielä runsaasti voimaa jatkaa matkaa. Päästessään lähemmäksi Kultaturkki havaitsi että tämä vieras susi oli uros, ja että sillä oli pahan näköisiä haavoja kehossaan.
"Mitä sinulle on tapahtunut? Pahan näköisiä haavoja," narttu huikkasi kuuloetäisyydelle päästyään antaen palttua tervehdyksille ja muille käytöstavoille. Susi lähestyi nopeasti eikä siitä ollut nähtävissä minkäänlaista epäröimistä tai pelokkuutta tätä täysin tuntematonta urosta kohtaan, pelkästään pientä huolestuneisuutta ja uteliaisuutta.

Uros siirsi katseensa olkansa yli tulevaan narttuun, äänestä ja koosta päätellen tuo oli narttu.
Hiekka ei vastannut toisen haukahduksiin, odotti vain että toinen tuli kuuloetäisyydelle ja toinen heittikin sitten jo kysymyksen.
Keskikokoinen uros vilkaisi kehoaan, ei se pahemmin ollut itseään ollut katsonut mutta nyt sen täytyi näyttää että se näytti kamalalta, turkkiakin oli lähtenyt tuppoina taistelussa. Viimein Hiekka vastasi minuutin pohdinnan jälkeen '' Hävisin taistelussa, tai no, tuli siitä tasapeli tosin minä sain pahemmat haavat. '' Uros vastasi totuudenmukaisesti ja haravoi nyt paremmin katseellaan narttua. '' Ja kuka olet? '' Uros kysähti ja esitteli sitten itsensä Hiekaksi.

Kultaturkki oli päässyt nyt jo lähelle ja istahti suoraan Hiekan eteen katsellen sitä uteliaana, vaikka silmät pysyivätkin kylminä ja poissaolevina. Eleen saattoi tulkita hieman uhittelevaksi ja tukalaksikin, yleensä kun pitkää katsekontaktia välteltiin, mutta Kultaturkki ei osannut sellaista pohtia.
"Harmillista," narttu tokaisi uroksen kertoessa tappelustaan, vaikka ääni pysyikin iloisena. Kuullessaan kysymyksen Kultaturkki hiljeni hetkeksi ja joutui työskentelemään hetken mielensä kanssa. Kuka? Eikö se ollut jo kertonut? Narttu aukaisi suunsa ja sulki sen sitten, mutta tajusi sitten kysymyksen kokonaisuutena ja keksi samalla vastauksenkin.
"Minä olen Kultaturkki," narttu sanoi helpottuneena ja hymyili leveästi, itseensä tyytyväisenä.

Hiekka istuutui vaivalloisesti ja ulvahti vaimeasti reidensä sisäpuolella olevan haavan hieraistessa muuta kehoa ikävästi.
Uros tarkkaili Kultaturkkia joka oli asettunut kauniin koski-maiseman edelle. '' Mistä sinä siihen eksyit? '' Kysyi uros ja heilautti häntänsä hitaasti vierellensä, olipa raskas päivä taas. Kevätpäivä oli kaunis mutta kohta tämäkin päivä lähenisi loppuaan ja koskella ei olisi järin turvallista pimeällä, ties minkä sorttista elukkaa oli liikkeellä veren hajun perässä ja Kultaturkki ei näyttänyt niin kokeneelta taistelijalta. Eikä Hiekasta ollut taistelemaan nyt, tai edes puolustamaan itseään. Sillä jomotti jokainen osa ruumiistaan.

Kultaturkki rypisti hieman otsaansa kuullessaan Hiekan tukahdutetun ulvahduksen. Kysymyksen se ohitti vähäksi aikaa.
"Mikä teitä uroksia vaivaa? Pyrykin oli murtanut jalkansa tappelussa ja sinä olet antanut raadella itsesi. Millainen elikko tuollaista edes tekee? No kuitenkin, mistäkö muka tulin tänne? En minä vain tiedä. Pikemminkin pitäisi kysyä että miksi minä en eksyisi tänne?" narttu pääsi puhumisen makuun ja höpötti kaikkea mitä vain keksi, ja lausui lähes huomaamattaan suuria sanoja, vaikka sen mieli vaeltelikin tapansa mukaan jossain aivan muualla, yrittäen pysyä ruumiin mukana edes jotenkuten, ettei nyt täysin jälkeen jäisi.

Hiekka puuskahti turhautuneena. '' Uroksia vaivaa? Mitä sinä soperrat?! Minä en voi sille yhtikäs mitään että vauhkohullu, vielä minua isompi, susi syöksyy puskasta ja käy kimppuuni. Makasin päivän liikkumatta sen jälkeen! Kyllä se minut sinne kololle kanto mutta jätti sitten kuin nallin kalliolle, onneksi siihen sattui Pilvi ja Sulka... No sinä ainakin peität minun maisemani. '' Uros puuskahti jälleen ja kuikuili Kultaturkin ohi koskea, että se oli kaunis. Uros tuhahti ja vilkuili edelleen kohisevaa vettä.

Kultaturkki ei osannut tulkita Hiekan sanoista kuuluvaa äkäisyyttä, vaan arveli hyväntuuliseen tapaansa että uros laski leikkiä. Narttu oli heti mukana ja nauroi iloisena.
"Voi anteeksi," Kultaturkki tokaisi ja siirtyi kuuliaisesti sivummalle ja Hiekan viereen mistä se näki itsekin kauniin kosken.

// Lyhyt, pahoittelen. :s //

Hiekka vilkaisi vierelleen siirtynyttä Kultaturkkia. Sehän oli saanut rukkaset Pilveltä, mutta Kultaturkki oli hippusen liian nuori ja hyväuskoinen. Mutta hyvää ulkonäköä siltä löytyi. Hiekka oli saanut kunnolla selkäänsä ja siirsi nyt katseensa hitaasti Kultaturkkiin.
Uros odotti että katseet kohtaisivat ja huokaisi sitten kääntäen katseensa koskeen.

// Ei haittaa, täältäkin tuli lyhyt :) //

Kultaturkki katsoi hieman kummastellen Hiekkaa, joka tuntui huokailevan ja murjottavan.
"Lopeta tuo mököttäminen, ilonpilaaja!" narttu tokaisi vaikkakin nauroi heleästi päälle. Ilonpilaaja, totta tosiaan. Vaikka uros olikin haavojaan täynnä, oli ilta suorastaan harvinaisen kaunis ja iltarusko oli todella kaunis taivaanrannassa. Haittasihan nartun omaakin mielialaa pienoisesti Hiekan synkkyys, mutta sitä ei epäitsekäs narttu edes tajunnut itsekään.
"Kerro minulle jotain itsestäsi," narttu pyysi hetken päästä hymyillen iloisesti, vaikka sekin ele oli hämmentävässä ristiriidassa muuten niin kylmältä vaikuttavan olemuksen kanssa.

Niin ristiriitaiset tunteet kuin pyörivätkin uroksen sisällä kykeni tämä naurahtamaan hieman ilottomasti toisen mukana, mutta toivoi ettei toinen huomannut sitä ilonpuutetta.
Hiekka katsoi hieman kummaksuen toisen esittäessä kysymyksen ja samalla vaatimuksen, mitä ihmettä? Mitä se itsestään kertoisi?
Uros kumminkin aukaisi suunsa puhuakseen lopulta '' Niin no, olen ... tai äh ... '' uros kokosi itseään ja jatkoi sitten epämääräistä soperrustaan '' Olen aika ilkeä, en pidä susista jotka vain valehtelevat ja valittavat. Itse olen aika hankala, enkä usko että kukaan minusta pitää. Mutta en minä sitten tiedä... '' Hiekka ei keksinyt mitään muuta. '' Kerro sinä nyt itsestäsi? '' Hiekka vaati aavistuksen uteliaana.

Kultaturkki nauroi jälleen heleästi Hiekan sopertelulle ja sen jälkeiselle tunnustukselle. Kuullessaan uroksen vaatimuksen narttu joutui miettimään hetken.
"Jaa-a, minua on kutsuttu vaikka miksi, mutta minun mielestäni jokaisin pitää saada muodostaa oma mielipiteensä toisesta ilman muiden antamia vaikutteita," Kultaturkki nyökkäsi tyytyväisenä itseensä ja hymyili edelleen antaen katseensa kiertää Hiekassa.
"Et sinä ole minun mielestäni ollenkaan ilkeä, päättäväinen ja omia puoliaan pitävä vain, eikä siinä ole loppujen lopuksi mitään pahaa, vaikka sitä yleensä pidetäänkin paheena ja syntinä," narttu puheli taas. Sanat soljuivat helposti sen huulilta ja se ei oikeastaan itsekään tajunnut kunnolla kuinka viisaita puhui: se oli nartulle itsestään selvyys. Kultaturkki kuuli kuinka lähipuussa oleileva lintu puhkesi lauluun ja hymyili hurmaantuneena tuosta kauniista äänestä.
"Pidätkö linnuista? Minusta susien kannattaisi oikeastaan ottaa niistä mallia. Liian moni käyttää elämänsä pelkästään murehtimalla tulevia eikä muista elää ja nauttia ollenkaan hetkestä joka on käsillä."

'' Hrm, ärsyttävää piiperrystä joka raastaa hermoja ainakin tässä tilanteessa. '' Vastasi uros yksitoikkoisesti toisen kysymykseen, se ei välittänyt pätkääkään linnuista ja oli talvella räyhännyt jopa oravalle. Kaikkeen sitä alentuukin.
Hiekan katse kiersi hetken maisemassa tiiviisti ja kävi sitten Kultaturkissa, olipa toinen erinlaisempi kuin Hiekka itse. No sanotaan että vastakohdat täyttävät toisiaan, Hiekka puhalsi tyytyväisenä pitkään ilmaa sieraimiensa kautta ulos ja aukaisi suunsa sitten vetääkseen ilmaa keuhkoihinsa jälleen. Saman teki uudestaan mutta seuraavalla kerralla hengitti kirsun kautta, kevään tuoksu oli niin raikas. Koski kohisi ja Hiekan olisi tehnyt mieli kastaa tassunsa sinne, huuhtoa kuvottavaa verta itsestään.

Kultaturkki kohautti välinpitämättömänä harteitaan Hiekan marmatukselle vaipuen nopeasti ajatuksiinsa. Uros sanoi vihaavansa susia jotka vain valittivat ja marmattivat, mutta sellainenhan se oli itsekin. Toisaalta, yleensähän sudet kyllästyivät nopeasti juuri itsensä kaltaisiin eivätkä tajunneet omia virheitään, vaan syyllistivät muita sitten niidenkin osalta. Narttu havahtui horroksestaan kun lintu aloitti jälleen liverryksensä. Susi huomasi verisen Hiekan tiirailevan joen suuntaan ja sai idean.
"Mennään uimaan!" se hihkaisi, mutta jäi kuitenkin odottamaan Hiekan mielipidettä asiasta. Koski oli toki hieman tulviva, mutta vastavirtaankin uisi helposti jos niikseen tulisi, eikä vesi ollut enää sietämättömän kylmää, vaan oli jo lämmennyt lähes samanlaiseksi kuin se oli muutenkin kesällä.

Hiekka luimisti ärtyneesti korvansa linnun aloittaessa taas ärsyttävän liverryksensä.

'' Noniin, tule jo! '' Lähti Hiekka juoksemaan ontuvia laukka-askelia kohti kohisevaa koskea, sen oli vaikea juosta mutta pystyi onneksi juuri ja juuri juoksemaan, luojan kiitos. Ja hiljaa hyvää tuli, niinhän se oli. Uros saavuutti melko nopeastikkin veden ja askelsi sinne hitaasti, haavoja kirveli ikävästi mutta kirvely laimeni ja haavat puhdistuivat tässä samalla. Hiekka oli jo kaulaansa myöten vedessä, onneksi tassut pysyivät tiukasti kiinni kosken hiekkaisessa pohjassa kynsien avulla.

Kultaturkki hihkaisi innoissaan Hiekan hyväksyessä ehdotuksen ja lähtiessä jo edeltä käsin. Narttu itse otti vauhtia vähän kauempaa ja sukelsi oikopäätä veteen. Nopeasti kellertävä pää kohosi pinnalle. Vesi oli todellakin melko viileää, mutta sutta se ei haitannut. Kultaturkki lähti uimaan ripein vedoin taas kohti Hiekkaa joka laskeutui veteen hillitymmin ja totutellen. Pian nartun jalat saivat jo kiinni pohjasta ja se istahti matalikkoon katselemaan uroksen hidasta liikkumista leveästi hymyillen. Se tunsi olevansa enemmän elossa kuin pitkään aikaan. Se oli täydellisen tietoinen ympäröivästä keväisestä luonnosta ja uroksesta vedessä sekä ennen kaikkea itsestään, märästä, pienestä mutta onnellisesta nartusta jonka silmiin palasi hetkeksi terve elämäniloinen kiilto, jonka ne olivat kadottaneet pitkäksi aikaa ja tulisivat kohta, lumouksen särkyessä, jälleen sen hävittämään.

Uros askelsi hiekkapohjaisessa koskessa hillitysti, Kultaturkki oli nuori ja Hiekka ymmärsi toisen innostuksen.

'' Mitä jos uidaan kilpaa? '' Uros kysähti, se ei ollut parhaassa mahdollisessa kunnossa, ei tosiaan. Mutta sen piti ottaa kaikki irti seurasta jonka se sai. Se oli käynyt kirjaimellisesti kuoleman porteilla, ja kiitti nyt onneaan että sai vielä hengittää. Tosin sen luonnetta ei moinen kokemus muuttanut niinkään, mutta ainakin uros oli ystävällisempi.

Kultaturkki kallisti hieman päätään toisen kysymyksen kuullessaan mutta oli silti innoissaan. Hiekka oli melko kivuliaan oloinen, mutta kai se itse tietäisi parhaiten mikä olisi sille parasta. Ja Kultaturkki rakasti uimista ja oli hyvä siinä.
"Mikä ettei," Kultaturkki nauroi ja porhalsi takaisin syvemmälle odottamaan Hiekan hilautumista paikalle tarkastellen samalla ympäristöä maalia etsien.
"Otetaan maaliksi tuo oksa tuolla," narttu ehdotti nyökäten noin kahdenkymmenen metrin päässä olevaan oksan karahkaan joka viisti vettä.

Uros nyökkäsi ja hyväksyi maalin, kyllä se tuonne asti pärjäisi. Pian lähtikin ilman varoitusta uros loikkimaan eteenpäin hiekkapohjaa pitkin korkein loikin, ponnistusvoimaa sen jaloista löytyi onneksi vasta metrin eteenpäin tultuaan huusi Hiekka Kultaturkille '' Nyt nyt ! '' ja naureskeli hulvattomasti perään.

Kultaturkki kelluskeli paikallaan odottaen Hiekkaa, kun toinen jo ottikin lähdön ilman varoitusta.
"Varaslähtö! Varaslähtö! Huijariii!" narttu huusi naureskellen ja lähti uimaan eteenpäin. Vauhti oli hyvä ja susi pääsi oitis uimisen rytmiin ja kohosi nopeasti Hiekan rinnalle vain kevyesti huohottaen. Matkaa maaliin oli vielä kymmenisen metriä ja Kultaturkki pisti kaikkensa peliin yrittäen kuitenkin samalla säilyttää hyvän rytminsä.

Hiekka loikki sen matkaa kuin takaset osuivat hiekkapohjaan. Sitten se lähti uimaan Kultaturkki rinnallaan, se ponnisteli ja ponnisteli. Tämä uiminen oli myös hyvästä, se kuntoutti Hiekkaa entisestään ja veri huuhtoutui sen turkista.

Pian olikin jo maali näkyvissä, Hiekka ponnisteli minkä jaksoi.

Kultaturkki tajusi Hiekan olevan varteen otettava vastustaja, ja nopeutti vauhtinsa mahdollisimman kovaksi. Uros oli silti vahvempi ja Kultaturkki jäi väkisin hieman jälkeen. Maalin tullessa kohdalle Kultaturkki oli jäänyt entisestään jälkeen ja saapui maaliin Hiekan rinnan kohdalla häviten niukasti. Nartun vauhti hiljeni heti ja se uiskenteli laiskasti rannalle lepuuttamaan itseään. Kultaturkkia ei häviö haitannut, vaan se asettui rennosti makaamaan selälleen antaen auringon viimeisten säteiden lämmittää itseään. Nartun suusta purkautui tyttömäinen ja tarttuva kikatus, eikä se saanut lopetettua. Mutta ei se kyllä pahemmin oikeastaan yrittänytkään.

Voitonriemuisena ui Hiekkakin hieman väsyneesti rantaan, läähättäen aavistuksen ja kierähti itse kyljelleen makaamaan. Auringonsäteet saisivat kuivattaa sen turkkia edes hetken ennen kuin uros siirtäisi ruhoaan.
Toisen alkaessa kikattaa, ei Hiekka pystynyt olla päästämättä paria naurunhörähdystä silmät iloisesti ummessa auringon paistaessa suoraan silmiin, ja sehän ei ollut mikään mukava tunne. '' Huhhuh, olet sinä kova uimari. '' Hiekka oli yllättynyt voitostaan, se ei nimittäin ollut kunnolla parantunut vielä, mutta näköjään se oli synnynnäinen uimari.

Kultaturkki riemastui vain enemmän kuullessaan Hiekankin tyytyväiset pärinät mutta hiljeni viimein hetkeksi kuullessaan Hiekan sanat.
"Hah, olen harjoitellut paljon. Mutta sinä se tulet ja voitat minut mennen tullen vielä haavoinesikin," Kultaturkki aivasti vettä kuonostaan. Narttu nousi istumaan jo mielestään tarpeeksi kuivana ja tiiraili Hiekkaa sumuisten silmiensä takaa hajamielisesti. Sitä ei kiinnostanut oikeastaan edes tietää, oliko uros jossain laumassa vai ei, koska sellainen tieto ei pahemmin koskaan syventänyt ystävyyttä pahemmin. Niinpä Kultaturkki keksi jotain muuta.
"Oletko ollut kauankin laaksossa? Ja tutustunut keheenkään?" narttu kyseli. Se tajusi hämärästi jossain mielensä sopukoissa kuulostavansa ehkä joltain ristikuulustelijalta, mutta uskoi silti Hiekan tajuavan kysymysten ystävällisen sävyn.

Uroskin nousi istualteen naurahduksen kera, sen turkki kuivuisi kyllä sillä aurinko paistoi vielä.
Kun Kultaturkki esitti kysymyksen mietti Hiekka hetken sopivaa vastausta ja vastasi sitten. '' Olen minä melko kauvan, entä sinä? ''
Hiekka nousi ylös sen verran että sai ravisteltua turkkiaan ja istuutui takaisin sitten. Sisimmässään tämä helpostikkin ahdistuva susi toivoi nyt että Kultaturkki saisi paikan Ovelan laumasta, mutta siitä sudesta ei ikinä tiennyt.