Viima opettaa - loppu

((Naadia, Blacky ja Calarma hukkineen tänne. Mikäli Calarma on halukas vielä liittymään, joten odotetaan, jotta saammeko Nahkaa vedettyä mukaan.))

Kova pakkanen oli hellittämässä otettaan. Olihan kiperän kylmä ilma jo piinannutkin eläimiä jo tovin. Taivas oli peittynyt harmaisiin pilviin. Oli vaikeaa erotella pilviä toisistaan, sillä ne olivat yhtä paksua peittoa, kuten nietokset maassa. Lunta oli tuiskannut ankarasti viime päivinä ja kulku oli paikoin hyvinkin raskasta.

Viima näki päivän olevan suotuisa opastettavaa reviirinvahvistusmatkaa varten. Muutama nuori ja kokematon hukka pääsisi alfan mukaan näkemään konkreettisesti, mitä rajapartio piti sisällään. Mustaturkki ulvaisi matalan kutsuhuudon kurkustaan kuono taivasta kohden. Tämä ulvonta oli suunnattu näille nuorukaisille ja muille kokemattomille.

Loska loikki heti ensimmäisenä lumen peittämän kuusen vieritse ja tiputti lunta samalla niskaansa. Nuorukainen ei tuota edes huomannut, sillä uroksella oli kova tohina päällä. Alfa katsoi vähän aikaa ympärillä liehuvaa nuorta urosta, joka yritti tervehtiä suurieleisesti. Viima näytti kulmahampaitaan. "Mitä sinä teet täällä? Olet ollut jo monella reissulla rajapartiossa mukana. Nyt on muiden vuoro", alfa murahti, mutta ei uhkaavasti. Huomasi, että Loska oli hieman pettynyt. Se alistui ja vetäisi häntänsä oitis koipien väliin. Surkeana se käännähti ympäri ja lähti hitaasti laahustamaan pois. Viima seurasi katseellaan Loskan poistumista ja samalla kuullosteli, olisiko kukaan muu lauman hukista tulossa.

Tässä ollaan, ja aina valmiina! Täyspäiväisesti! (Vaikka täytyykin aina välillä alistua menemään kouluunkin partiopaikaltaan tietokonetuolilta, että tähän pieneen päähän yleensä menisi jotakin)

Tuiskun korviin kantautui Viiman kutsu. Ensimmäistä kertaa sitä oli kutsuttu.


Tuiskun nuoruus näkyi vain numeroissa. Vain yksi asia oli siinä enää pikkuTuiskun: Tuisku halusi leikkiä. Ei niin kovasti kuin Loska, mutta aina
kun joku muu oli valmis, niin oli sekin.

Mutta ehkä pieni vire sen eleissä oli vielä pentumaista?

Matala mutta kuuluva ulvonta vastasi Viimalle. Ei tarvinnut olla kovinkaan fiksu tietääkseen, että ääni kuului urokselle. Tuisku lähti taapertamaan suuntaan, josta tuuli oli tuonut alfansa hajuja ja mistä myös ääni oli kuulunut.
Se olikin lähellä, ei mennyt kauaakaan kun Tuiskua vastaan tuli apean näköinen Loska, ja Tuisku tervehti koko lauman ainutta ja hyvää ystäväänsä:
"Hei Loska!" Tuisku huikkasi ja vilkaisi ystävällisesti.

Loska ei ilmeisestikään ollut päässyt mukaan, ja siksi Tuisku ei sanonut mihin oli menossa.

Se jolkotti Viiman luo sata metriä ja heti vähän matkan päässä luimisteli korviaan ja painoi päätään. Se katsoi Viimaa ja heilutti häntäänsä korvat päätä myöten. "Kutsuit, arvon Viima."

Tuisku oli tiennyt rajapartiosta koska oli kuullut joidenkin laumalaisten jutustelevan aiheesta. Se ei kuitenkaan voinut olla täysin varma, joten ei ilmaissut asiaa heti.

((Hupsista. Et kai tarkoittanut että "odotetaan Calarmaa että hän vastaa" vai että "odotetaan vain Calarmaa" ? Nimittäin minä hätähousu oli taas tunkenut viestiä tänne -_-'))

Nahka värähti kutsun kuullessaan. Se oli ollut innoissaan reviirin vahvistuksesta ja nyt se tajusi hetken koittaneen. Se hyppi onnensa kukkuloilla kohti Viiman ääntä. Mutta se pysähtyikin ennen aikojaan epäröiden. Paikalla olikin muita susia, Loska ei kylläkään haitannut sitä. Tuisku epäilytti sitä ja uros matalentui.

"Kutsuit. Onko reviirin vahvistus kerta?" Nahka kysyi epäröiden muutaman metrin käveltyään, mahdollisimman kaukana Tuiskusta ja mahdollisimman lähellä Viimaa. Nahkan olemus oli epävarma ja pelokas. Häntä alhaalla ja korvat luimussa, samalla Nahka nuoli huuliaan koko ajan.

¤Kyllä minä tulen¤

[ Täältäpä tulen sitten minäkin. ]

Uteliaana, joskin selvästi varuillaan Harmi kohotti päänsä kuullessaan Viiman äänen. Hän oli toivonutkin pääsevänsä mahdollisimman pian tekemisiin alfan kanssa uudestaan, ja nyt kuullessaan kutsun, narttu nousi makuulta ylös ja lähti kulkemaan kohti ääntä. Viime päivien aikana Harmi oli jonkin verran saanut itsevarmuutta laumassa, johtuen tapaamisesta Katalan kanssa, mutta vielä hän ei ollut aivan varma, kuinka itse Viima suhtautuisi häneen.

Päästessään Viiman luo hän huomasi paikalla jo Tuiskun, jonka kanssa Harmi ei ollut koskaan keskustellut, mutta jonka oli nähnyt muutamia kertoja ja Nahkan, jonka narttu uskalsi melkein laskea ystäväkseen. Hän vilkaisi Viimaa uteliaasti ja alistui samalla selkeästi: korvat luimussa, häntä koipien välissä, katse suunnattuna muualle ja hieman kyyryssä huuliaan nuollen hän jäi odottamaan, oliko Viimalla jotain sanottavaakin. Tuiskun läsnäolo hermostutti Harmia, mutta Nahkaa hän pikaisesti vilkaisi ystävällisen oloisena.

Alfa katseli ympärilleen. Muutama susi oli saapunut paikalle ja koolla oli sopiva ryhmä opastettavia. Tyytyväisenä mustaturkki huomasi Nahkan. Viiman olisi tehnyt mieli tervehtiä ylitsevuotavasti urosta, mutta piti asemansa muiden edessä hillittynä. Se heilautti kuitenkin ystävällisesti Nahkalle häntäänsä ja tepasteli kolmikon keskelle.

"Kuten otaksuittekin, nyt olisi aika lähteä rajapartioon. Älkää huoliko, tämä tulee olemaan teille vielä ajan myötä rutiinia," Viima virkkoi ja käännähti ympäri. Se lähti jolkottamaan kohti suuntaa, jossa suuri järvi oli. Näin aluksi oli varminta käydä partioimassa alue, jossa oli pienin riski törmätä Ovelan kapisiin hukkiin. Tietenkin Viima opastaisi kolmikkoa Ovelan kätyreiden varalta. Piti vain toivoa, ettei näin ensimmäisellä kerralla tulisi vastoinkäymisiä. Se saattaisi olla liian vaikea koettelemus kokemattomille, vaikka ei alfa epäillytkään, etteikö näissä kolmessa olisi potentiaalia.

Viima harppoi nietoksessa ja katseli välillä taaksensa, että kolmikko seuraisi. Sen olisi niin mieli tehnyt hypähdellä muutama keveä loikka Nahkan kanssa, mutta edelleen alfa piti kurissa itsensä. Lumihiutaleita leijaili hiljakseen suurten honkapuiden ympärillä. Oksilta tipahteli välillä yksi jos toinen lumipaakku, kun linnut taiteilivat oksilla. Matka taittui joutuisasti reviirin halki kohti järveä, jossa reviirin rajat sijaitsivat.

Tuisku seisoskeli siinä ja muitakin alkoi tulla paikalle. Harmi saapui, ja Tuisku heilutti tälle ystävällisesti häntäänsä toisen arkuudesta holimatta. Nahka tuli melkein heti perään ja Tuisku hämmentyi kun tuokin karttoi sitä. Se jatkoi häntänsä heiluttamista, nyt kuitenkin korvat niskassa viestiäkseen hämmennystä.

Tuisku vähän ihmetteli, miksi toiset olivat niinkin varuillaan. Toisensa ne vaikuttivat tuntevan, ja Tuisku ei halunnut joutua syrjityksi. "Tervehdys, minä olen Tuisku." Musta uros esittäytyi, "Hei.. en minä pahaa tee, ei tarvitse olla niin varuillaan." Tuisku jatkoi ja hymyili omaa suden hymyään. Sen äänestä kuului rauhoittelevaisuus. Ei Tuisku halunnut että sen valtava koko ja aikuismaisuus pelottaisi toisia. Oli se vielä nuorikin, ja sille oli tietysti tärkeää että se hyväksyttiin.

Kun Viima lähti kävelemään, Tuisku seurasi heti kuuliaisena perässä, häntä liehuen matalalla ja korvat luimussa. Se halusi todellakin tehdä vieraille selväksi heti, että ei tarkoittanut mitään pahaa. Sen tyyni olemus kuitenkin ehkä rauhoittaisi muita nuoria.

Nahka kaartoi lähemmäksi Harmia lähtiessään Viiman perään, mutta vältti Tuiskua. "Mukavaa että tulit. En uskaltaisi lähteä tänne yksin." Nahka sanoi kyyristyen pienesti. Tuisku ei selvästi ymmärtänyt Nahkan kokemuksista, miksi olisikaan?

Nahka epäröi hetken toisen sanoja ja katseli toista. Sanat eivät vakuuttaneet, niin sille oli aijemminkin sanottu ja sitten joutunut hakatuksi. "Nahka" Nahka sanoi nimensä lyhyesti ja käänsi katseensa saman tien alistuen huomattavasti enemmän. Se odotti selkäsaunaa samoin tein ja alistui jo valmiiksi. Se tuntui olevan tässä laumassa ainut keino sillä selviytyä.

Ennen Viiman seuraamista Harmi vilkaisi Tuiskua arasti. Hän heilutti häntäänsä pari kertaa jalkojensa välissä ja piti korvat edelleen luimussa. Kaksivuotias narttu ei näyttänyt oikein tietävän, kuinka Tuiskuun pitäisi suhtautua. Hän kuitenkin päätti tervehtiä toista ystävällisesti, sillä uros itsekin vaikutti rauhalliselta ja ystävälliseltä.
"Olen Harmi", hän vastasi, mutta kääntyi melkein saman tien Nahkan puoleen. Hän ei vastannut urokselle mitään, mutta nyökkäsi hiljaa ja selvästi näki, että narttu oli samaa mieltä. Ei hänkään olisi yksin uskaltanut tulla, sillä jo pelkästään Viiman tapaaminen jännitti häntä.

Alfan lähtiessä kulkemaan eteenpäin Harmi lähti seuraamaan häntä jo hieman reippaammin. Hän antoi Tuiskun mennä edellä ja seurasi perässä nopein askelin. Pää alhaalla hän tarkkaili ympäristöä valppaasti ja vilkaisi aina välillä Viimaa miettien, minne he mahtaisivat olla menossa.

Matka taittui järveä kohti. Pian ilmasta saattoikin haistaa jo reviirin rajan merkit. Viima jolkotti erään lahonneen kannon luokse, joka oli yksi merkkauspaalu. Alfa kääntyi ympäri ja varmisti, että kaikki olivat vielä mukana. Sitten mustaturkki haisteli ja tutki kannon viimeisiä merkkejä. Katala oli viimeksi merkannut tämän kohdan. Naarassusi se nosti häntäänsä, kyykistyi ja lirautti pienen merkin kannolle. "Kannattaa tutkia ensin, kuka on viimeksi käynyt merkkaamassa. Ihan vain varmuudeksi." alfa kertoi ja kääntyi taas pienen susiryhmänsä puoleen. Viima kehotti myös muita merkkaamaan, mutta kannon lähiympäristön. Itse merkkauskohde jätettiin aina hierarkian korkeimmille susille ja merkkauskohteen lähiympäristö muille.

Tuiskun takana kulkivat nyt Harmi ja Nahka. Seuraten Viiman esimerkkiä se meni vähän kauemmaksi kannosta, nosti koipea ja laski omat hajunsa maahan. Ensimmäiseksi se oli ehtinyt koska oli kulkenut heti Viiman takana, vähän enemmän oikealla puolella kuin muut.

((Anteeksi lyhyys. Tässä tilanteessa Tuiskun päässä vaan ei liiku mitään sen kummempaa. Kuitenkin kohta herramme yrittäisi uudelleen tutustua muihin...))

( Jos ymmärsin oikein Haukan ja Viima ntapaaminen pelataan täällä ? jos näin on niin Kauhu lompsii paikalle mutta jos ei ole niin unohtakaa roolini :P)

Kauhu asteli järven suuntaan melko mietteissään, pian sen kuonoon kantautui kuitenkin Viiman tuoksu seassao li muitakin joten Kauhu nosti askeliaan huomattavasti ripemämmin ottaakseen selville mitä oli tapahtumassa. Kauhun onneksi paikalla oli vain Omia laumaliasia ei siis muiota hyypiöitä ollut paikalla. Kauhu suuntasi kohti joukkoa oitis alistuen Viimalle muut hieman vähemmälle jättäen eihän hän muita tiennyt jos olisivat olleet omegia kaikki. " Terehdys neiti alfa ja kumpannit, sallientteko miunun liittyä joukkoonne? " Kauhua lausahti rauhallisena ja uteliaan tietämään mitä oli menossa, ilmeisesti jonkin lainen tutustumis piiri tai vastaava.

Juu puhetta oli, että tehdään ns. "tuplapeli". Mikäs sen mukavampaa kuin pitkä peli, jossa paljon tapahtumia. Eli Kauhu vain mukaan. Vuoro jäänyt siis Calarmalle, jonka jälkeen Naadia - Saiccu - Blacky ja sitten taas Mex. Selvennyksenä heitin vuorot tähän vielä. -Saiccu

Nahka kuunteli Viiman ohjeita innostuen lopulta silmin nähden tapahtumasta, kävi nuuskimassa Viiman jättämää merkkiä ja teki omat jälkensä hieman kauemmaksi. Samalla hetkellä Nahka huomasi vieraan hajun ja valpastui. "Viima, onko luvassa ongelmia?" Se kysyi epäröiden ja kauhistui hieman kuvitellessaan taas tappelun lähellään. Uros kyyristyi vaistomaisesti.

_____
Kaiken lumen keskellä käveli kookas, hieman tuulen pörhentämä Haukka. Se aisti hyvin vahvahti Viiman reviirin ja se tuntui vahvistuvan edelleen. Haukka vilkaisi reviirin suuntaan. Sen pitäisi arvioida tilannetta ensin, joten se lähti hiipimään matalana lähemmäksi rajaa. Tuuli oli sitä vastaan ja sen haju leijaili helposti rajapartion neniin.

Haukka oli viidenmetrin päässä rajasta ja näki Viiman itsensä, Tuiskun, Harmin, Nahkan ja Kauhun. Uros arvioi väkeä ja Nahka tai Harmi olivat silminnähden niistä heikoin. Jos hätä tulisi, voisi kiristää jommalla kummalla. Mutta vain hätä tapauksissa.

Kohottautuen täyteen mittaansa alistuvasti se jäi odottamaan Viiman (ainoan suden jonka tunnisti näiden susien joukosta) reaktiota.

Myös Harmi seurasi muiden susien esimerkkiä ja haistellessaan nopeasti muiden jäljet, narttu jätti oman merkkinsä hieman kauemmaksi. Tilanteen rauhallisuus ja rentous vaikuttivat positiivisesti Harmiin, sillä nyt hän vaikutti hieman itsevarmemmalta kuin normaalisti. Toki Tuisku edelleen arvelutti Harmia, mutta Viimakin vaikutti ystävälliseltä eikä kohdellut heitä mitenkään eri arvoisina, joten narttu tunsi olonsa jopa tärkeäksi sillä hetkellä.
Itsevarmuus karisi kuitenkin varsin pian pois ensin Kauhun ilmestyessä mukaan, ja hieman sen jälkeen vieraan suden hajun leijaillessa heidän kohdalleen. Kauhulle Harmi alistui yhtä selkeästi kuin oli alistunut Viimallekin aikaisemmin, eikä uskaltanut katsoa suoraan urosta kohti. Hän oli vain hyvillään siitä, että uros ei kiinnittänyt enempää huomiota heihin muihin, sillä sitä Harmi olisi vähiten kaivannut.

Vieraan suden haju ja Nahkan reaktio sen sijaan hermostuttivat Harmia enemmän. Hän vilkaisi hätääntyneenä Nahkaa tämän kysymyksen johdosta ja käänsi sen jälkeen katseensa Viimaan kuin tukea hakien. Jos tilanne riistäytyisi yhteenotoksi asti, Harmista tuskin olisi siinä mielentilassa paljonkaan apua: parhaansa narttu toki yrittäisi tehdä alfansa takia, mutta todennäköisesti olisi aivan liian pelokas saadakseen aikaan mitään hyödyllistä. Pikemminkin hän hätiköisi ja yrittäisi vain vahingoittaa vierasta jotenkin, jos asia jouduttaisiin viemään niin pitkälle.
Harmi toivoi, että tilanne ei etenisi siihen suuntaan, ja jäi luimistellen odottamaan muiden susien reaktiota. Nyt vieras susi seisoi selkeästi melko lähellä heitä ja Harmi vaikutti selkeästi hermostuneelta.

Nahkan kysymys sai alfan hereille silmänräpäyksessä. Viima nosti päänsä maasta ja tarkkaili ympäristöä. Jotain naaraskin uumoili lähettyvillä olevan. Kylmänrauhallisesti alfa kuitenkin käyttäytyi, eikä ainakaan antanut itsestään minkäänlaista levottomuuden merkkiä, etteivät muut hätääntyisi. Tosiaan, joku oli lähettyvillä. Joku muu kuin vasta saapunut Kauhu, joka oli samaan syssyyn kuononsa tunkenut. Viima ei vastannut Kauhulle kuin pikaisella katseella. Se oletti, että Kauhu saisi vastauksen, että oli tervetullut mukaan, mutta että nyt oli hieman epäilyttävä tilanne muilta osin.

Ja varmuus tähän epäilyttävään hajuun paljastuikin melko pian. Viima huomasi kohta tuijottavansa suurehkon uroksen silmiin, joka väijyi viiden metrin päässä. Haju oli selkeästi hylkiön, laumattoman, luopion. Viima ei pitänyt tästä yhtään. Pitikin juuri nyt sattua. Alfa huomasi, että levottomuus ja epävarmuus levisi susissa kuin kulovalkea. Nyt piti saada tilanne hallintaan. Viima tuijotti takaisin rajalta tuota laumatonta sutta. Sillä ei kerta kaikkiaan olisi mitään asiaa astua yhtään lähemmäs. Ja sen alfa myös näytti. Häntä nousi hiljalleen pystyyn ja niskavillat sekä kaulus pörhistyivät.

Tuisku kuuli toisen kysyvän jotain, mutta ei oikein kuunnellut. Sekin haistoi jotain, ja jopa näki ennen muita vieraan laumattoman. Tuo käveli viitisen metrin päähän, mutta Tuisku ei pelännyt. Ei se koskaan pelännyt. Uros asettui heikompien nuorten eteen ja nosti häntänsä ja karvat ja lopuksi huulet ienten päältä. Kuuluvaa ja matalaa uros-suden murinaa kantautui pedon kidasta, ja Tuisku varmisti ettei tuo vieras tulisi lähellekään Harmia tai Nahkaa. Viima pärjäisi loistavasti yksinkin.

Kauhu jolla oli tapnan olla ensinmäisten joukossa oleskeli nyt viiman takalistoilla kun se huomasi tuntematotman suden aiheuttavan laumassa liikehdintää se asettui tuijottamaan viiman kanssa vierasta hukkaa rajoilla. Jos Viima käskisi Kauhu hyökkäisi muttta ilman käskyä se jäisi paikoilleen.

" Saastainen nulikka, mitä teemme sille arvon Viima " Kauhu sanoi kuiskuttaen viimalle eihän se halunnut tietenkään vieraan kuulevan suunnitelmia saati säikytellä nuorukaisia millään tavalla. Viimaa oli siinä mielin lykästänyt että kauhua oli viime aikoina ottanut monia asia päähän ja olisi valmis purkamaan agresiotaan vieraaseen tunkeilijaan. Lisäksi Kauhu oli hyödyksi viimalle tuon ei itse tarvisi liata tassujaan ellei itse haluaisi. Kauhu vilkaisi muihin ja luotti siihen että Tuisku sai pidettyä muut rauhallisena joten keskittyi Viimaan ja tunkeilijaan.

Nahka värisi ja oli todella kiitollinen Tuiskun antamasta turvasta. Silti sen värinä oli nopeasti nouseva kauhu ja pelko, lopulta se joutuisi pakokauhun valtaan, sillä nyt oli liikaa sählinkiä ympärillä. Kaikki niin rento vaihtui nopeasti ja Nahka reagoi siihen muita alttiimmin. Monet veriteot värähtivät muistin pohjukoista sen silmien eteen ja se painautui lähes makuulle, apua anoen. Sitä se ei saanut ainakaan näyissä, joita se näki.

_____

Haukka oli havainnut selvää hermostuneisuutta susissa, mutta Nahkan olemus häiritsi sitä. Se tärisi ja pakoili jotain. Mutta nyt se kiinnitti huomionsa Viimaan. Haukka oli normaali, se piti häntänsä alhaalla ja käänteli korviaan uteliaana. Se yritti vaikuttaa uhkaamattomalle, mutta se oli mahdotonta. Liian lähellä rajaa ja monta muuta sutta Viiman ympärille.

Haukka ei liikkunut, vaan toivoi Viiman tulevan sen luokse puhumaan. Se toivoi toisen tulevan yksin, muiden jäävän taas kauemmaksi heistä.

Harmi hämmästyi hieman kun Tuisku asteli kuin suojaksi hänen ja Nahkan eteen, mutta kaikesta huolimatta hän otti kaiken turvan sillä hetkellä hyvillään vastaan. Narttu huomasi Nahkan pelkäävän jopa enemmän kuin Harmi pelkäsi, ja jostain syystä se toi hieman lisää itsevarmuutta Harmille. Vaikka hän kyyristeli itsekin edelleen Tuiskun selän takana piilossa vieraalta sudelta ja luotti siihen, että Viima, Kauhu ja kenties Tuiskukin hoitaisivat tilanteen kunnialla, tunsi hän jotenkin velvollisuudekseen rauhoitella Nahkaa vierellään.
"Ei hätää, muut kyllä hoitavat tilanteen", Harmi sanoi äärettömän hiljaa Nahkalle yrittäen valaa uskoa urokseen. Hän ei tosin ollut varma, kuuliko ja ymmärsikö Nahka hänen sanansa, sillä toinen näytti olevan muissa maailmoissa, omissa mietteissään.
Yrittäessään rohkaista Nahkaa hieman Harmi käänsi katseensa takaisin muihin susiin ja rajan toisella puolella seisovaan vieraaseen urossuteen, joka ei ollut ottanut askeltakaan lähemmäs. Tilanne ennen kaikkea alkoi hämmästyttää Harmia eikä hän tiennyt, mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Alfa huomasi Nahkan reaktion ja tätä alkoi huolestuttaa. Nahka näytti niin kärsivältä, että Viimaa alkoi säälittää. Sitten se käänsi katseensa takaisin Haukkaan. Mustaturkin kuono alkoi mennä jo hieman poimuille, mutta hampaitaan se ei vielä näyttänyt. Alfaa alkoi ottamaan päähän Haukan ilmaantuminen. Varsinkin kun näitä laumattomia kirppusäkkejä oli alkanut ilmestymään yhä enemmän reviirin rajamailla. Yksikin oli tullut ihan reviirille asti, mutta Viima oli ajanut sen tiehensä. Tuisku oli tällöin ollut mukana.

"Ja mitä sinä täältä haet? Etkö näe, että olet astumaisillasi reviirillemme?" Viima murahti ottaen samalla muutaman sudenmitan lähemmäs Haukkaa. Häntä oli noussut pystyyn uhkaavasti. Tilanne suorastaan risoi narttua, mikä sai nuo laumattomat hylkiöt niin kovin tunkemaan kuononsa Viiman alueelle?

Tuiskukin huomasi Nahkan reaktion ja alkoi murista entistä kovemmin ja itsevarmemmin. Se yhtyi Harmin rauhoitteluun muttei kääntänyt päätään. "Älä huoli, ei teille käy mitenkään. Minä pidän huolen ettei tuo rakki koskekaan teihin. Ette menetä karvaakaan minun suojeluksessani" Uros sanoi ja louskautti leukojaan. "Ja Kauhu, sinä autat arvon Viimaa häätämään tuon?" Tuisku vielä varmisti että oli ymmärtänyt oikein.

((Anteeksi että on niin lyhyt. On vähänn kiire nyt viikonloppuna.))

Kauhu seisoi lähellä Viimaa kuitenkin taaenpana kun toinen kuulusteli tuloskasta. Kauhu oli valmiina kun Viima antaisi luvan hyökätä tai ajaa toinen pois. Kauhu käänsi katseensa Tuiskuun ei mitenkänä alistuvasti lainkaan kuten Kauhun tapoihin kuului nykyään se ei alistunut muille kuin Viimalle ja Katalalle.

Kauhu ei sanonut tuiskulle mitänä se oletti että oli itsetään selvyys että Kauhu auttaisi käskystä häätämään tulokkaan pois laumaalueelta. Kauhu katsoi järven suuntaan ja pian takaisin Viimaan se nuuski tulokkaan hajua ilmasta ja murahteli matalasti, se ei kuitenkaan tehnyt elettäkään hyökätäkseen ennenkuin saisi siihen luvan. Jos lupa myönnettäisiin Kauhu kävisi oitis toimiin. Kauh piti siitä että sille annettiin tehtäviä varsinkin siten että Viiman ei itse tarvitsisi vaarantaa itseään millään tavalla Alfa kun oli toipumaisillaan Ovelan hyäkkäyksestä, tosin Viima oli hyvässä kunnossa eikä niinkään mitään poikkeavaa ollut näkyvissä.

Nahka ei kuullut rauhoitteluja vaan perääntyi muutaman askeleen niiden aiheuttamasta kauhusta. Katala oli ehkä lauman ainoa, joka ymmärsi täysin Nahkan reaktion. Katala oli kuullut Nahkan menneisyyden kauhut ja ymmärtänyt ne. Siitä Nahka oli kiitollinen, mutta nyt siitä ei tuntunut olevan apua.

Nahka yritti yhä uskotella itselleen, ettei vaaraa ollut. Ei hätää. Ei hätää, se toisteli aivan koko ajan huohottaen pelosta ja painautui makuulle maahan häntä ruumiinsa alla ja korvat aivan kiinni niskassa. Se ei nuoleskellut huuliaan, sillä Nahkalle ei ikinä ole ollut apua siitä. Ehkä Viiman laumassa, mutta sitä se ei juuri nyt kauhultaan muistanut.

________

Haukka perääntyi epäröiden, pitäisikö sittenkään kysyä Viiman laumaa yhteistyöhön. Mutta Haukan tarkemmin mietittyä olisi kysyminen parasvaihtoehto, muuten se joutuisi etsimään itselleen ja laumalleen muualta jäseniä. Se pysyi siinä, mihin oli perääntynyt ja nuolaisi huuliaan.

"Olen tullut pyytämään apua, en itselleni vaan kolmen hengen laumalleni. En halua liittää heitä laumaasi ja tunkeutua reviirillesi, en lainkaan." Haukka aloitti vakaalla ja matalalla äänellään ja rauhoitteli eleillään Viimaa. "Jos sallit minun selittää tarkemmin niin kerron." Se sanoi.

Mikäli Viima antaisi luvan, laskisi Haukka päätään aloittaen: "Olin kerran lauman alfa vuorten tuolla puolen, mutta jouduin luopumaan laumasta. Saapui entinen lauman alfa omine laumoineen ja uhkasi tappaa kaikki. Betan tuntien se valitsi laumaansa vahvoja ja uskollisia susia, joten luovuin alfan paikasta. En osaa elää yksin, mutta en osaa olla myöskään alhaisessa asemassa. Aiheuttaisin vain hämminkiä. Siksi tänne tullessani päätin perustaa oman lauman. Ja nyt kun minulla on kaksi sutta rinnallani joudun turvautumaan jompaan kumpaan laumaan talveksi. Vastapalvelukseksi lupaan tuoda laumani, mikäli sellaisen saan kokoon, auttamaan teitä laumakiistoissa tai vastaavissa."

Enää Harmi ei juuri kiinnittänyt huomiota Nahkaan, sillä hän oletti uroksen tuntevan olonsa melko turvalliseksi. Harmi ainakin tunsi, sillä Tuiskun takana piileskellessän ja luottaessaan täysin siihen, että muut saisivat tilanteen hoidettua kunnolla, hän ei näkenyt enää kovin suurta huolta asian suhteen. Viiman itsevarma lähestysmistapa vieraan uroksen suhteen kasvatti Harmissa luottamusta alfaan, eikä vieras enää vaikuttanut edes kovin uhkaavalta. Vaikka toki Harmi tiesi, että aina ei kannattanut luottaa yksin siihen, mitä näki.

Haukan puheet yllättivät täysin Harmin. Narttu yllättyi jopa niin paljon, että hän unohti hetkessä ne viimeiset rippeet epävarmuudesta, ja ruskeaturkkinen narttu nousi hitaasti ylös. Hän seisoi edelleen hieman kyyryssä ja huonossa ryhdissä, mutta pelon sijaan Harmi tuijotti vierasta jopa epäuskoisesti. Tilanne oli saanut Harmin mielestä niin oudon käänteen, että juuri sillä hetkellä hän ei osannut olla edes millään tavoin varovainen.

Alfa hämmentyi myös vieraan suden asettelusta. Mitä se oikein kuvitteli? Mitä ihmettä se oikein kuvitteli itsestään saati sitten Viiman laumasta?! Viimaa alkoi ärsyttää. Hän ei kunaan päivänä suostuisi moiseen. Vaikka isku takaisin Ovelan reviirille olikin kielenpäällä. Siihen he eivät tarvitsisi laumattomien apua. Varsinkaan nyt, kun lauma oli kasvanut mukavasti. Ei, laumattomien apua he eivät missään nimessä tulisi tarvitsemaan. Töykeää edes moista puhua! Veljeillä nyt muutaman kapisen kulkurin kanssa. Hah!

"Kuvitteletko oikeasti, että minä moiseen suostuisin?" alfa tuhahti halveksivasti. Hänellä ei olisi mitään toimitettavaa laumattomien hylkiöiden kanssa. "Kerää kirppusäkkisi pois lauman rajojen lähettyviltä, ellet kaipaa puremahaavoja takalistoosi vauhdittamaan!". Tämän jos minkä pitäisi viestiä muille, että Viima oli päätöksensä tehnyt ja hyvin järkkymätön sen suhteen. Haukan puheista voisi saada sellaisen käsityksen, että se jopa aliarvio Viiman laumaa ja sen kykyä toimia. Vaikka olihan muutama paha takaisku jo tullut Ovelalta ja luonnollisin tavoin, mutta alfa ei antanut sen häiritä. He olivat lauma ja he selviäisivät laumana.

Tuisku lopetti murinan salaman nopeasti kun Viima alkoi puhua. Asento ei muuttunut juurikaan, mutta murina loppui. Tuisku ymmärsi alfan tarkoituksen ja poimujen ilmestyttyä hitaasti kuonoon huulet nousivat ja se ärjyi. Tuisku ei enää louskuttanut leukojaan, sillä sen ei tarvinnut pelotella; Toinen ei kuitenkaan välittäisi, se olisi energian haaskausta ja Tuisku oli tarpeeksi voimakas häätämään lurjuksen ilman pelotteluakin. Valoa toivottavasti näkyisi myös tunnelin päässä Nahkalla, joka vaikutti kovin pelokkaalta.

Mustaturkki tiesi ettei sen mielipide ollut tärkeä mutta se tehosti Viiman jo päättäväistä käskyä. "Jos me tarvitsemme apua, niin sitä pyydämme, ja laumattomista ei ole kuin suita ruokittavaksi!" Tuisku murisi, mutta ei kauaa jotta kaikki ymmärtäisivät ettei se ollut taisteluun ryhtymässä.

Yksinkertaisesti Viiman sana oli laki, ja piste. Uroksen ajattelu oli hyvinkin nopeasti Viiman tapaamisen jälkeen ollut tälläinen, niin suuren vaikutuksen narttu oli tehnyt. "Minä kyllä toivon, että sinulla on järkeä lähteä ilman taistelua, jos vielä tahdot säilyä niiden rakkien kanssa hengissä" Tuisku vielä lausahti ja tukki suunsa heti perään. Se ei vieläkään ruvennut taisteluun, eikä sen tarvitsisikaan koska se oli ottanut tehtäväkseen suojella heikompia. Hyväsydäminen vaikka olikin, se kyllä tappaisi tunkeilijan Viiman käskystä. Mutta kuten aina, Tuisku lannisti vihollisen, ei tapattanut ellei tilanne vaatisi.