Alfa kokoaa laumaa uudelle reviirille - Loppunut ? -

Oli heinäkuun selkeä ja viielä yö, jossa vaelteli puiden juurakkojen ja metsän keskellä yksinäinen vaeltaja. Suuri, muttei suurin nisäkäs, nimittäin susi. Eikä kuka tahansa, vaan kyseisen alueen omistava lauman johtaja, alfa nimeltä Haukka.

Haukka talsi kohden Säteen kaivamaa pesäluolastoa ja meni rennon ravin saattelemana eteenpäin, kohti aukean keskustaa. Tilaa voisi kutsua pesäaukeaksi, Haukka mietti.

Suurikokoinen, ei kuitenkaan laumansa suurin, susi kohotti päänsä tähtien täplittämää taivasti kohden ulvoi kutsun, joka kiiri aina solalle asti, mutta hukkui koskien pauhuun päästen vain muutamasta kohdasta lävitse.

¤Haukan laumalaisia tännepäin. Säde, Katala, Koko, Kaiku?¤

Katala kuuli uuden alfansa kutsun ja vastasi siihen jolkottamalla kohti pesäluolia. Se oli tutkinut rajoja tarkkaan sen lyhyen aikaa, kun oli ollut tässä laumassa. Se oli myös valmis tapaamaan muut laumalaiset ja varmistamaan, ettei kukaan vain seisonut sen betan paikan tiellä. Tosin, Katala ajatteli omahyväisesti, kellään muulla tuskin oli hänen kokemustaan. Kyllä Haukka pian huomaisi, että Katala oli hyvä oikea käsi. Se osasi johtaa saalistuksia, oli erinomainen pitämään silmällä laumanjäseniä ja ratkoi kiistojakin hyvin. Beta-ainesta ehdottomasti.

Tuntui hyvältä olla laumassa taas. Se kaipasi omaa laumaansa, jonka se oli jättänyt taakseen. Erityisesti pentujaan ja Lumosta. Narttua, jota kohtaan se oli huomannut tuntevansa vähän liikaakin kaipausta. Mutta nyt sillä ei ollut aikaa haikailla menneisyyden perään. Onneksi edes yksi sen pennuista, Kaiku, oli ottanut vaarin neuvoista ja tullut mukaan.

Koko seurasi aina siellä, missä Katalakin, ja se saapui lauman pesille Katalan jäljissä. Valtava ja massiivinen uros kulki aina vähän alistuneen oloisesti. Ehkäpä se oli osa sen luonnetta. Koko puolusti kyllä paikkaansa eikä alistunut ihan syyttä suotta pompoteltavaksi, mutta sen elämänasenne vain oli positiivinen. Se halusi mieluummin väistyä ja tehdä tilaa, kuin tapella.

Kaksikko saapui pesille hyvin pian Haukan kutsun jälkeen. Koko jäi seisomaan kauemmaksi, Katala meni rohkeasti alfan viereen ja osoitti asemansa luimistamalla korvansa päänmyötäisiksi ja kyyristämällä kehonsa. Sen eleissä oli lipevyyden lisäksi vähän ivaa ja huvitustakin. Ilmeisesti ylenmääräinen nöyristely oli Katalan tapa laskea leikkiä asemastaan. Sitä se oli tehnyt Viimankin kanssa.

((Here I come! ;D))

Säde oli jäänyt yöksi kaivamiensa pesien sisälle. Se haistoi Haukan, ja kurkisti ulos. Jonkun matkaa kauempana se näki alfansa, ja häntä pesän sisällä alkoi heilahdella.
Kuitenkin tuo kutsui paikalle muita susia. Keitä he ovat? Miksi juuri nyt, kun kaipaan kaikkein eniten vain Haukkaa? narttu ajatteli, ja vaikeasti se kapusi ulos pesästä: Se synnyttäisi samana iltana.

Narttu huohotti entistäkin raskaammin mutta meni varovasti lähemmäs, ja kohotti kuononsa korkealle ilmoittaen läsnäolostaan. Ulvonta oli hyin kaunista kuunneltavaa, mutta se loppui pian, Säteen tullessa lähemmäs alfaa. Se kyyristyi ja heilutti häntäänsä tuolle, nousten nopeasti takaisin ylös vieraiden tullessa lähemmäs. "Arvon Haukka, työni on nyt tehty" se sanoi viitaten pesäluoliin, "Niitä voisi tosin vielä laajentaa..."

Narttu pelästyi nähdessään Kokon, mutta se seisoi ryhdikkäästi paikallaan.

( Täältä sapuu Turre xD )

Hitaasti mutta varoen saapui haukan pesäkoloille Turre. Hukan katse katsahti AKtalaan ja kokoon. Se loi Kokoon kiitollsien katseen. Ilman koko Turre tuskin edes olisi tajunnut yrittää nosuta. Tästä herrasemme kiittäisi varamsti tuota myöhemmin. Turre suuntasi aktseen kohtiHaukkaa. Ensinmäistä kertaa koskaan turre kumarsi alfalleen. Nousten pian ylös " Arvon alfa, on hienoa kuulla että oelt saavuttanut reviirin, pahoittelen pitkään poissa oloani. mutta no teidäthän sinä mitä tapahtui, Siitä että oeln hengissä voimem kittä vain Kokoa " turre lausui alfalle ja siirsi katseensa kohti kokoa ja astahti sitten alfansa vierelle.

Takapäätä aristi yhä mutta vanha alfa, nykyinen beta ei suostunut lankeamaan toista kertaa mosien uhriksi vaan piti ryhtinsä koossa irvistelemättä.

Kaiku oli juossut lähistölle heti alfansa kutsun kuullessaan. Tutuksi tullut kompuroiva juoksu tyyli oli vaihtunut jo hieman hiljaisempaan, muttei niinkään sulavampaan. Vaalea turkki hohti tähtien loisteessa, paljastaen uroksen läsnäolon pimeydestä huolimatta. Kaiku suoristi ryhtiään ja askelsi paikalle tyylikkäästi. Hetkeksi se seisahtui aivan aukean reunalle, antaen katseensa kiertää läsnäolijoissa. Se ei vielä tunnistanut muita kuin isänsä ja Kokon, sekä tietysti alfansa.

Katalan seisoessa Haukan vierellä, Kaiku käveli ainoan tuttunsa, Kokon, rinnalle. Tämä heilautti häntäänsä tervehdyksenä alfalleen ja lopuksi muille laumalaisille.
Tuon tuntemattoman uroksen alkaessa puhua poissa olostaan ja Kokosta, Kaiku pompotteli katsettaan vuorotellen vieressään seisovassa Kokossa, Turressa ja Haukassa. Mitä oikein oli tapahtunut?
"Sankari ainesta vai?", Kaiku virnisti sedälleen.

Lauman uusi hahmo Ruoskakin sattui kuulemaan alfansa ulvonnan.
Hän kyyrityi heinikkoon hiljaisesti ja huomaamattomasti.Ruos-
kan matalasta profiilista nyt tuskin huomaisi mustan suden,
joten Ruoska katsoi mitä oli meneillään.

Ainoan suden jonka Ruoska
tunnisti oli hänen oma Alfansa Haukka.Pian kuului kaunis ulvonta joka
kesti vain hetken,mutta siellä oli myös toisia susia joita Ruoska ei tun-
nistanut,joten päätti ottaa asiasta selvää....

Haukka katseli vähitellen paikalle saapuvia laumalaisia tervehtien kaikkia vuorollaan hännänhuiskauksella ja mahdollisella nyökkäyksellä. Säteen sanoessa työn olevan hoidettu, alfa nyökäytti. "Hienoa. Sinun ei enää kannata itseäsi rasittaa millään, sillä tunnut olevan viimeisimmilläsi. Laajennus hoidetaan sitten myöhemmin." Haukka vastasi nartulle niin, etteivät muut kuin vieressä oleva Katala kuullut sitä, ellei omannut hypertarkkaa kuuloa.

Eräs asia sai kuitenkin Haukan huomion kiinnittymään yllättävän tarkasti. Turre oli saapunut paikalle, mutta eikös Katala ollut sanonut tuon olleen kuolemaisillaan?

Turren ele sai Haukan vetämään korviaan taakse katsomaan betaansa kummastuneena. Mistäs moinen ele? Ja puheet! Haukka otti ongelmaa toisen asenteesta, joka ei ollut se Haukan beta, johon se oli tutustunut.

Piankos beta oli asiansa Haukalle selittänyt ja alfa katsahti Kokon suuntaa näyttäen tuolle arvostavansa tuon elettä, joka oli pelastanut sen betan. Nyt sillä oli kahdella puolella kaksi betaa, toinen oli kylläkin entinen. Turre ja Katala. Mitäköhän siitä tulisi?

"Hienoa, ettet mennytkään vielä. Ja tutki vain rauhassa reviiriä." Haukka vastasi kunnioittavaan sävyyn Turrelle.

Alfa kohottautui niin, että varmasti sai äänensä kuulumaan. "Hyvää iltaa tai oikeammin yötä." Haukka vaati huomiota laumalaisiltaan. "Monikaan teistä ei ole tavannut toisiaan ja ajattelin, että olisi hyvä aika tehdä koko lauman kesken tuttavuutta ja arvoasemat selviksi. Tänään tulisi selvitä se, ketkä ovat tasa-arvoisia, ketkä ylempiä ja kuka alempiarvoinen." alfa sanoi sitten.

Katala seurasi susien saapumista paikalle. Sen oma poika Kaiku saapui pian, pesäkoloista tuli ulos kantavana oleva narttu ja se haistoi lähellä vielä kolmannenkin suden. Se oletti kaikkien olevan jo paikalla, kun kuuli äkkiä tutun ääneen. Ruskea beta kääntyi katsomaan ja jos sen suu olisi voinut loksahtaa hämmästyksestä auki, se olisi sen tehnyt.

Se beta. Se beta, jonka se oli jättänyt kuolemaan. Ontuen, mutta arvokkaasti vanha uros oli kuin olikin raahautunut paikalle. Se pahoitteli pitkää poissaoloaan ja Katala piti huolen, että piti korvansa pystyssä ja häntänsä myös. Haukka ei ajanut sitä pois rinnaltaan, joten Katalalla oli hyvät mahdollisuudet ottaa betan paikka tuolta loukkaantuneelta sudelta. Loukkaantuneelta, vaan ei kuolleelta. Haukan luodessa arvostavan katseen Kokoon myös Katala vilkaisi veljeensä. Sillä hetkellä se olisi halunnut repiä veljensä henkitorven auki. Koko oli tehnyt siitä naurunalaisen. Katala oli selittänyt betan kuolleen, koska se oli eittämättä olettanut niin tapahtuneen.

Katala ei kuitenkaan virkkanut mitään. Haukan puhuessa se kuunteli kärsivällisesti ja nuolaisi kirsuaan sen sanojen myötä. Tänään servitettäisiin arvot. Kuka olisi ylemmällä arvossa ja kuka olisi alempana. Haukan puhuttua Katala antoi katseensa kiertää toisissa susissa. Se piti häntänsä pystyssä ja siroudestaan huolimatta näytti valmiilta haasteisiin, jos joku niitä aikoi heittää. Itse se ei kuitenkaan riitaa haastanut, sillä betan tehtävä oli ylläpitää laumassa rauhaa ja voittaa laumalaistensa luottamus. Kukaan ei pysynyt vallassa kauaa, jos kohteli kaltoin muita susia. Katala oli oppinut sen kantapään kautta kauan sitten. Viiman betana toimiminen oli hionut sen luonteen karkeimmat kärjet sileiksi ja se oli nykyään parempi susi. Viisaampi susi.

Ja nuorempi, kuin Turre. Olkoonkin tuo vanha beta kiitettävän sisukas, niin Katala ei katsonut siitä olevan vastusta itselleen. Se oli haavoittunut ja huonovointinen, ja Haukka oli luimistanut sille korviaan. Noiden kahden luottamussuhde ei kenties ollut täydellinen.

Se oli hyvä. Katalaan Haukka näes voisi luottaa. Katala ei ehkä ollut vielä toipunut entisen laumansa menetyksestä eikä se vielä tuntenut Haukkaa täysin, mutta se oli ollut rehellinen alusta asti. Ja niin se olisi vastakin, ihan vain jo oman itsensäkin vuoksi.

Koko painui kasaan huomatessaan Katalan kiukkuisen katseen. Kaikulle se heilautti ystävällisesti häntäänsä. Sankariainesta... typerys se oli. Se oli tahtomattaan aiheuttanut ongelmia Katalalle, eikä se ollut halunnut sellaista. Mutta tuntui mukavalta saada alfalta ja Kaikulta hyväksyviä katseita. Ehkä Katalakin hyväksyisi sen, jahka huomaisi, ettei tuosta vanhasta sudesta olisi sitä haastamaan.

Säde oli kaikin puolin iloinen tilanteesta. Nyt se näki muita laumalaisia, ja aivan kuten Haukka oli sanonut: Ei nartun narttua. Se oli ainut.

Tuuli toi tullessaan vieraan suden hajun, ja se sai Säteen hiukan hermostuneeksi. Etenkin raskauden aikana sen mielialat heittelehtivät ja se ei pitänyt siitä, että joku mahdollisesti juuri sillä hetkellä tarkkaili sitä. Joku, jota se ei itse nähnyt.
Katalan toiminta vähän ärsytti ruskeaturkkia mutta se yritti olla rauhallinen: Kantavasta ja väsyneestä naaraasta ei olisi vastusta kellekään- Vielä.

Nyt laadittaisiin hierarkia. Säde ei kohoaisi siinä taistelemalla, vaan se oli yksinkertaisesti tehnyt paljon hyvää lauman eteen. Kannattaisi sen hiipparinkin ilmestyä, jos laumaan kuuluu, Säde ajatteli.

EDIT: Juu anteeksi ulvoja ei ollutkaan Ruoska. Mun moka. Korjasin sen nyt^^ ;)

Turre seisahtui tasajaloilleen kuuntelmaan haukkaa. Sillä olisi paljon asioita mitä Haukalle tulisi kertoa, mutta se halusi sitä enenn tietää missä oli kaataja.
Turren katse kalahti Katalaan josta hiljalleen siirtyi muihin laumalaisiin.
Oli turre heikossa kunnossa kyllä. Mutta vain hänen kuoleen ruuminsa yli Katala saisi Betan paikan. Katalajoutuisi siis tappamaan Turren jos halusi tuon alas paiakltaan. vanha alfa kun ei helpola sortunut. se ei kutienkaan tehnyt elettäkään että aikosi haastaa ketään mistään saati muutenkaan riitaistaa hetekäkään. Turren voimat olivat yhä hivenen puuduksissa mutta ei menisi kauaa kun turre olisi täysin itsensä veroinen.

Se oli pistänyt merkille että Haukka oli suorastaan hämmentynyt Turren paluusta, mutta ei lhtenyt oikomaan itseään sen suhteen. Turre oli kiitollinen haukalle monestakin asiasta nuori alfa oli tehnyt Turrelle suorstaan palveluksen. Se oli tarjonnut aijemmin apua kun onnettumuus oli tapahtunut. Turre katsoi laumalaisia kerta toisensa jälkeen kunnes se katsahti Haukkaan " Kaataja puuttuu, missä hän on " Turre kysyi sitten.

Kaiku kuunteli tilannetta pääkallellaan, Kokokin heilautti tälle vain häntäänsä. Turren, Katalan ja Kokon välillä oli varmastikin tapahtunut jotain aiemmin. Susi tarkkaili isänsä katsetta, yrittäen saada selville mitä tämä oikein salasi. Vai salasiko mitään.

Haukan puhuessa asemista laumassa, Kaiku terästäytyi heti. Se työnsi rintaansa hitusen eteenpäin, näyttääkseen suuremmalle mitä olikaan. Tosin Kokon vieressä se oli lähes mahdotonta. Kermanvaalea turkki loisti nuorukaisen sedän tummempaa turkkia vasten, tuoden pientä kontrastia ja harhakuvaa Kaiun todellisesta koosta.

Kaiun katse kiersi laumalaisissa. Kovin nuoria siellä ei ollut, mutta näemmä tulossa niitä oli. Säde odotti mitä ilmeisimmin pentuja. Hienoa. Susi heilautti häntäänsä ajatuksissaan.

Ruoska ymmärsi tilanteen nyt selkeästi. Pian hän näyttäytyi johtajalleen ja muille laumalaisille hiipien rinnettä varovasti alas ja tullen sitten jolkottaen paikalle. Ei ollut yhtään Ruoskan tapaista alistua muille kuin alfalle, mutta tässä tilanteessa sen piti olla vähän teatraalinen, ja se luimisti korvansa heilauttaen häntäänsä tervehdykseksi.
Ruoska istahti alas kuten muutama muukin oli tehnyt ja tarkkaili laumalaisia.

Katala tuntui ärsyttävän Ruoskaa. Turressa oli sitä jotain, mikä herätti arvostusta, mutta tämä Katala... Oliko se oikeasti missään asemassa vai pullisteliko se vain? Toisissa olosuhteissa nämä sudet olisivat ottaneet varmasti yhteen.

Mutta ei nyt. Nyt, kun kaikkien tulevaisuudesta päätettäisiin. Kuitenkin Ruoska loi nopean mulkaisun Katalaan ja sitten melkein palvovan johtajaansa. Jos tuossa hukassa olisi oikeasti mitään alistumista, niin ei sen tarvitsisi käyttäytyä noin. Eihän arvon Haukkakaan tai tämä vieras, ontuva susikaan näe sitä tarpeelliseksi, Mustaturkki ajatteli, mutta piti kaiken omana tietonaan antamatta ilmeenkään värähtää.



//tuli hiukan muokattua kun oli menyt vähän överiksi//

Haukka pani myös merkille Katalan kiukkuisen katseen, joka oli osoitettu Kokolle. Alfa ei tiennyt katseen merkitystä, eikä kahden suden yhteistä arvojärjestystä tai suhdetta, mutta tämä oli jo nöyryytyksen tasalla.

Uros muisti ensimmäiset vuotensa, kun kaikki sudet olivat koettaneet nujertaa sitä havitellessaan alfasuden paikkaa. Haukka oli kuitenkin onnistunut pitämään asemansa vakaana, kunnes yksi susi onnistui yllättämään silloisena alfana olleen Haukan. Laumansa pelastaakseen uros oli joutunut pakenemaan ja oli suunnitellut monesti paluuta.

Silti se ei ollut sitä tehnyt ja oli onnellinen siitä. Haukalla oli nyt ympärillään monta mukavaa ja hyvää sutta. Turre, Säde, Ruoska, Katala ja Koko. Ja tietenkin Katalan pentu Kaiku.

Alfa ei istuutunut, vaan pysyi aloillaan tekemättä omasta asemastaan vieläkään numeroa. Turren kysymyksen johdosta Haukka siirsikin kummastuneena katseensa laumalaisiinsa antaen sen kiertää hetkisen noissa. Sen jälkeen se palautui Turreen. "En tiedä, mutta sinulle en olekaan ehtinyt kertoa. Annoin hänelle metsästysryhmän johdon ja toista ei vielä olekaan. Lauman kasvettua siihenkin täytyy johtaja löytää." Haukka vastasi, vaikka tuumikin loppua kohden enemmän ääneen, kuin puhui betalleen.

Katala odotteli vaiti. Kukaan ei ainakaan vielä haastanut sitä. Se pani merkille, että se kätköissä ollut laumalainen tuli esille ja siirtyi pesällä olevan tiineen nartun viereen. Ilmeisesti se halusi osoittaa, että siitä oli hyötyä. Vahvalta se näyttikin, mutta se ei kuitenkaan hetkauttanut Katalaa. Katala ei nähnyt siinä uhmaajaa omaa asemaansa kohtaan. Hyvin hyödyllisen liittolaisen se sen sijaan näki ja pisti mieleensä, että keskustelisi myöhemmin tuon suden kanssa.

Turre, se beta, ei näyttänyt kovinkaan hyvävointiselta vieläkään. Se ei kuitenkaan osoittanut alistuvansa. Katala tiesi, että se olisi saanut vanhan, loukkaantuneen uroksen tapettua. Ruskea entinen beta ei kuitenkaan pitänyt sitä sopivana. Haukka tuskin haluaisi laumansa betaksi sutta, joka surmaisi sen edellisen betan. Katala luotti siihen, että sillä oli Haukan luottamus. Ja sillä oli myös kaksi laumalaista puolellaan. Koska lauma oli pieni, niin sen olisi helppo suistaa Turre betan paikalta ihan ilman väkivaltaakin niiden avulla.

Mutta odotettaisiin nyt, mitä Haukka sanoi. Tämä oli Haukan lauma ja Katala ei havitellut alfan paikkaa. Katala oli beta, eikä alfa. Se tunsi betan tehtävät, kuin omat taskunsa, ja betan ja alfan tehtävät olivat erilaisia.

Muut sudet puhuivat jostakin laumalaisesta. Säde ei tiennyt mitään kyseisestä sudesta vaan oli paikallaan, kunnes varjoista astui esiin ilmeisestikin se samainen susi joka oli tarkkaillut tilannetta. Säde katsoi tuimana Ruoskaa, ja loi siihen nopean, ehkä ystävällisen silmäyksen. No, nyt oli se asia pois naaraan mielestä.

Mutta Sädettä häiritsi yhä tämä ylpeä susi, jonka nimi tuntui olevan Katala. Sekin oli varma, että kolmikon välillä oli tapahtunut jotakin, tai sitten Katala vain yksinkertaisesti halusi betan paikalle. Ja tietysti Säde halusi turvakseen vahvan betan. Mutta Turrea katsoessa... Se tunsi kunnioitusta, ja sitä kautta enemmän lojaalisuutta tuota kohtaan kuin tähän nuoreen pöyhkeilijään.

Siniset silmät tarkkailivat ympäristöä hetken ja suklaanruskeat korvat olivat höröllään. Sen katse pysätyi tähän uuteen suteen. Se todella oli voimakasrakenteinen, loistava apu metsästysryhmään. Hiukan apeana Säde ajattteli koko metsästysryhmää: Siihen se ei pääsisi vielä pitkään aikaan. Nyt se oli vain taakka laumalle... Vai oliko sittenkään? Sehän oli tehnyt muutakin kuin lojunut tiineänä.
Näihin ajatuksiin ruskeaturkki jäi, kuunnellen silti muita susia ja ympäristön ääniä. Sen katsekin oli jo vajonnut maahan.

Turre kuunteli alfaansa ja nyökkäsi tuolle. Haukka osasi arvostaa Kaatajan metsätys taitoja eikä Turre ollut lainkaan toista mieltä asiasta. Sen sijaan Turre katsahti katalaan siitä sitten pian muihin laumalaisiin. Katala todella joutuisi saamaan koko lauman puolelleen tai tappaa Turren jos halusi Betan paikalle. Turre oli ehkä toistaiseksi huonossa kunnossa mutta tuskni menisi aikaakaan kun herramme olisi taas kunnossa. Turre siirsi arvostavan katseensa tiineenä olevaan narttuun josta tuon pesävahtiin. Laumassa nartun pennut olisivat kaikkien hoivana. Turre piti pennuista siinä mistä muistakin mukavista susista. Mutta katla tuo oli nuori ja Turren mielestä joksenki myös omahyväinennkin.

Turre luotti kuitenkin siihen että Haukka tiesi mitä halusi betaltaan. Sen sijaan Turre ei aikonut haastaa Katalaa, se olisi katala joka haastaisi turren. Entinen alfa oli turre herra, siitä syystä se olikin ehkä sen verran erillainen beta mitä HAukkao li ennen tottunut katselemaan tai katala joka oli toimnut betana iäisyyksiä. Turre oli kuitenkin pitkän kaavan mukaan päätynyt laaksoon selvinnyt pitkästä uimamatkastaan tajuttomana ja herännyt sittemmin järven rannasta ja tavannut useita susia ja sittemmin liittynyt haukan laumaan jossa tuolloin oli ollut vain yksi jäsen Haukan lisäksi. Ei mennyt aikakaan kun Turre oli saanut Kaatajan mukaansa ja Haukka oli hyväksynyt tuon laumaansa. Laumao li kasvanut muutamalla jäsenellä ja se oli hyvä näin ollen laumaan kertyisi helpommin jäseniä. Turre mietti Roisektta ja heti tuon löydettyään pyytäisi tuota liittymään Haukan alaisuuteen.

Turren kasvot olivat koholla mutta ei liioin ylpeilevästi pikemminkin tutkailevasti se odotti jonkun tekevän jotain lisäksi se odotti että Kaataja saapuisi paikalle. Turre ei osannut sitoa luottamsuta katalaan, mutta sen sijaan Kokolle Turre oli palveluksen velkaa. jonka se hoitaisi piankin pois alta.

Ehkä jonain päivänä.. Kaiku ajatteli itsensä metsästysryhmän johtoon. Kermanvaalea häntä heilahti väkisin ja kasvoille levisi susimainen virnistys. Ehkä jonain päivänä siitä tulisi vielä jotain. Pennun mielikuvitus alkoi laukata hurjana sen ajatellessa kaikkea mitä se voisi tulla vielä Haukan laumassa saavuttamaan. Ehkä se vielä ryhtyisi betaksi, tai alfaksi. Siihen olisi vielä aikaa. Ja siinä ajassa pitäisi oppia taistelemaan.
Jonkin aikaa takaperin Kaiku ja sen emo olivat karkottaneet rajarikkureita entisen alfansa, Viiman, alueilta. Sen hetken jälkeen Kaiku oli halunnut oppia taistelemaan kuin oikea susi. Vielä jonain päivänä..

Kaiku lipaisi kuonoaan ja katseli hetken isäänsä. Ei se kovin paljon muistuttanut tätä, vai muistuttiko? Uroksen pää kallistui hieman, kun se yritti muistaa varhaisimmat muistonsa. Se muisti vain sisaruksensa ja emon tuoman lämmön ja turvan. Mutta Katala.. Katala oli hänen isänsä. Niinhän se oli. Kaiku ryhdistäytyi ja päätti, että vielä joskus se itse seisoisi tuolla paikalla. Katse siirtyi Haukkaan. Tai jopa tuolla.. Vielä jonain päivänä. Jai Ho

Ruoska sesoi edelleen samassa paikkaa,mutta nyt vain vähän rennon oloisena.Hän oli jo katsonut laumalaiset läpi,yrittäen pohtia heidän arvoaan täsä laumassa ja uros jopa hymähti pienimmälle laumalaiselle.
Pian Ruoska katsahti Haukkaan odottaen hänen kertovan lisää näistä laumalaisista,
sillä tämä mustaturkki tuli uteliaaksi uusista suden virneistä turkin väreistä

//sori ei ole yhtään mitään sanottavaa mulla mielessä//

Haukka katsoi laumalaisiaan tavalliseen tapaansa arvioivasti ja jokaista erikseen kunnioittavasti. Sitä ihmetytti, että vain yksi teki jotain näyttääkseen asemansa. Säde oli automaattisesti betan jälkeen korkeimmassa asemassa pentujensa takia. Siitä alfa oli hyvillään, mutta toivoi Säteen saavan narttu pentuja enimmäkseen. Oli jotenkin harmillista katsella laumaa, joka koostui pelkästään uroksista ja yhdestä nartusta.

Haukka vilkaisi betansa suuntaan ja meni sitten lähemmäksi tuota. "Mikäli Karhunkaataja ei ilmaannu tämänpäivän aikana reviirille, voisitko lähteä etsimään häntä? Lisäksi voisit mainita, että minulla on hänelle asiaa. Hänen pitäisi kyetä kokoamaan oma metsästysryhmänsä näistä susista ja kun laumalaisia on tullut enemmän, tarvitsemme toisen ryhmän", alfa uteli Turrelta ja selitti samalla asiansa toiselle. Loppujen lopuksi Haukka luotti Turreen kolminkertaisesti enemmän, kuin Katalaan ja toivoi enemmän nykyisen betansa pysyvän betana.

Turren eleettömyys kertoi sen olevan niin huonossa kunnossa, tai niin kokematon, ettei se käynyt palauttamaan Katalaa alleen laumassa. Uros oli hyvillään. Kukaan muukaan ei käynyt haastamaan sitä. Mustaturkkinen katseli kyllä siihen malliin, että tällä voisikin olla sisua tapella. Mikäli siis edes pitäisi tapella. Katala ei suuremmin tappelemisesta välittänyt, vaikka tarpeen tullen oli valmis siihenkin. Nyt vaikutti tosin siltä, ettei sen tarvitsisi tapella juuri ollenkaan saadakseen haluamansa. Koko ja Kaiku olivat automaattisesti sen puolella, ja alapuolella tietenkin, ja Haukkakin tuntui pitävän siitä. Vielä se ilmeisesti luotti Turreen, tämänhetkiseen vaan ilmeisesti ei enää kovin pitkäaikaiseen, betaansa enemmän, kuin Katalaan. Näin Katala ainakin päätteli Haukan pyytäessä Turrea etsimään Karhunkaatajan. Tuossa kunnossa vai? No, hyvä hyvä. Jos Turre lähtisi tuossa kunnolla pitkälle, se tulisi vain heikommaksi eikä takuulla alkaisi mahtailla Katalalle. Ellei se lähtisi, Katala voisi etsiä Karhunkaatajan Haukalle ja kohottaa arvoaan uuden alfansa silmissä.

Erinomaisen tyytyväisenä tilanteeseen Katala jäi johtajan toiselle puolelle. Se ei ollut koskaan kuullut tapauksesta, jossa alfalla olisi ollut kaksi betaurosta. Betapari oli ollut sen ensimmäisessä laumassa, synnyinlaumassa. Vanha narttu ja nuorempi uros. Käytännössä betoja siis voi olla kaksi ja Katala aikoi tehdä kaikkensa ollakseen johtajalleen hyödyllinen. Mitä enemmän Haukka luottaisi siihen, keskustelisi sen kanssa ja antaisi sille tehtäviä, sitä suuremmalla todennäköisyydellä Katalan paikka tässä(kin) laumassa olisi pian johtajansa oikeala puolella. Jos tuo vanha puolikuollut haaska nyt ei kuolisi johonkin tautiin, niin se saisi tottua jakamaan paikkansa Katalan kanssa. Tai voisihan se toki haastaa hänet ja ottaa sen riskin, että häviäisi. Pitkästä syömättömyyskaudesta ja halvaantuneesta takapäästä ei niin vain toivuttu.

Säde katseli nyt Katalaa tarkemmin. Tummaa ja vaaleaa turkkia, ehkä hivenen kiero katse... Miten tähän betaan- siis, tulevaan betaan -voisi luoda luottamussuhdetta? Ehei, kyllä Turre vei siinä asiassa voiton.
Kuitenkin pitkä hiljaisuus piinasi narttua ja se siirsi varovasti katseensa Haukkaan. Päästäisiinkö nyt asiaan? Säde lipaisi huuliaan vähän kärsimättömästi.

Pian se sai kuitenkin muuta ajateltavaa: Alavatsaan sattui kamalasti. Liikaa. Narttu puri hammasta yhteen ja yritti olla sen näköinen, ettei mitään tapahtunut. Kuitenkin se katsoi kysyvästi alfaa: Säteellä ei ollut koko iltaa aikaa. Kun pennut tulivat, niin ne tulivat.
Tämä oli oikeastaan Säteestä hiukan noloa. Luonnollista, mutta noloa. Jos Haukka ei kohta saisi sanaa suustaan, täytyisi nartun ilmoittaa että se oli viimeisillä minuuteillaan.
Synnytys alkaisi reilun puolen tunnin päästä.

Turreo li pistänyt merkille Katalan elehtimiset mutta ei ottanut asiakseen komemntoida niitä. SE teki kaikkensa pysyäkseen terveenä. vaikak vanha herra olikin, ei se kuoleman porteilla ollut ehei, ei lähelläkään. Toki sen tapaturma oli sille raskas eikä herramme ollut kunnolal nauttinut ateriaa päiviin. Nyt se kuitenkin seisoi omin jaloin ja kykeni puhumaan. Siitä hukak herra oli ylpeä. toisinkin olisi voinut käydä. Turren katse käännähti Haukkaan tuon puhuessa karhunkaatajasta. " Teen sen. " hukak nyökkäsi alfalleen ja katsahti sädettä kohden.
Narttu todellakni oli viimiesillään pian laumassa olisi pienokaisia ruokittavana ja katajaa tarvittaisiin ja pian. Turresta ei toistaiseksi ollut metsästämään, mutta varmasti menisi aikaa kun beta herra olisi jälleen oma itsensä Henkisesti sekä fyysisesti. Jos turre tästä selviää tuntisi hukka herra itsensä vahvemmaksi. Turre siirsi säteestä katseensa takaisin haukkaan. " Säteen synnytys taitaa olla lähellä. " Turre lausahti haukalle. toki alfa oli itsekkni varmasti pistänyt asian merkille mutta turre nyt sattui mainitsemaan sen ääneen. Turre asteli sädettä kohti vilkaisten matkallaan Katalaan " Me tulemme tapaamaan vielä. " turre lausui ja lipaisi huuliaan varsin arvokkaasti. sille katala ei ollut beta eikä se sellaisena sitä nähnytkään. Säteen luo päästyään Turre katsahti narttuun " Ehkä sinun olisi parenpi asettua pesäkoloon, tarvitsetko tukea ? " Turre kyseli se ei tietnekään astuisi Haukan tielle jos tuo halusi mennä toista synnytyksessä auttamaan.

Kaiku seuraili tilannetta malttamattomana. Se halusi heti tietää uuden laumansa säännöt ja asemat, metsästys ryhmien johtajat ja omegan. Kaiken. Syntyessään reilu puoli vuotta sitten Viiman laumaan kaikki oli ollut niin yksinkertaista. Ja heti valmista.

Uros näki silmäkulmastaan Säteen, mutta yritti olla välittämättä. Lauman omegan tehtävä olisi varmasti huolehtia tulevista pennuista tarvittaessa, eikä Kaiku halunnut sitä tehdä. Se oli vielä pentu itsekin, toki se jaksaisi peuhata nuorempien kanssa, mutta se halusi olla nyt jo iso susi. Ei kuitenkaan iso susi omegana. Kaiku tuhahti itsekseen ja kääntyi lopulta katsomaan, kuinka Turre rohkeasti lähti tukemaan kantavaa narttua. Nuorukainen tunsi jonkun oudon tunteen valtaavan kehonsa ja mielensä. Se ei osannut selittää sitä.. ei edes itselleen.

Ruoska oli vain pysynyt aloillaan,mutta sitä huoletti Säteen kunto.Onneksi Turre riensi kuin tilauksesta Säteen luokse.Mustaturkki helpottui huomatessaan että pian synnyttävä Säde saisi tukea.Massiivinen uros odotti hiljaleen että saataisiin tietää lauman säännöt,sillä olihan Ruoskakin valmis olemaan hyödyksi laumalleen ja tälläkertaa hän yritäisi käyttäytyä vähän rauhallisemmin kuin ennen.

Haukka oli pistänyt merkille Katalan itsevarmuuden ja piti sitä jopa liiallisena. Uroksen katse kiinnittyi Säteeseen Turren sanojen johdosta. Säde totta tosiaan vaikutti kärsivälle ja Turren lähtiessä kantavan suden luokse vilkaisi Haukka syrjä silmällä Katalaa. Uros tahtoi toisen jäävän siihen, sillä Säde tuskin kaipasi koko laumaa ympärilleen ja alfa myös näytti mitä halusi.

Haukka käänsi katseensa Säteeseen ja lähti tuota kohden. Turre oli jo ehtinyt menemään edeltä ja kyseli alfan suunnittelemat kysymyksen. "Olen samaa mieltä Turren kanssa. Minun mielestäni Turre voisi tulla vahtimaan synnytyksen etenemistä ja minä jään valvomaan, ettei sinua häiritä ulkoa käsin." Susi puhui Säteelle rohkaisevasti ja selvästi huolestuneemmalla äänellä toisen voinnista, kuin yleensä.

Mikäli Säde ja Turre menisivät pesäluoliin kohottaisi Haukka päänsä. "Onko ketään halukasta auttamaan Säteen pentujen hoidossa? Ei nyt, mutta sitten myöhemmin." Alfa uteli katsoen jokaista sutta erikseen vaativasti odottaen jonkun ilmoittautuvan halukkaaksi.

¤Trisha, vastailetkos milloin Takku-Ovela peliin Solassa?¤