Ryhmä kokoontuu - Kaikki Veren vastaiset hukat

Sammaleen tummaturkki kulki jonkinverran piilossa lumen seassa kohti tapaamispaikkaan. Tapaamispaikkaa, joka oli sovittu Tuiskun ja sen veljen välityksellä, kukas se nyt olikaan, Rusko? Sammal ei ollut enää varma, sillä ryhmän koko oli kasvanut todella rajusti, eikä neitokaisella ollut enää oikein mitään hajua sen toiminnasta tai koosta.

No, kai se tänään nähtäisiin, mihin tämä kaikki johtaa? Arvet nartun niskassa ilmaisivat parikuukautta aiemmin käytyä tappelua Lyijyn kanssa, mutta Sammal oli ylpeä arvistaan. Ne todistivat, että Lyijy oli kuollut, ainakin jossain määrin. Ainakin sen, ettei kohtaaminen ollut ollut vain unta.

Tapaamispaikka. Sammal seisahtui tasajaloin pää hieman kumarassa ja odotti. Kutsua ei saanut, sillä he olivat liian lähellä Veren rajoja. Narttu katsahti rajan suuntaan, mutta alkoikin sitten hakea katseellaan muita seuralaisia. Rajoilta tulisi muutama, näin Sammal oletti.

Aikansa pätään selvistellyt ja mystisesti Lyijyä etsinyt KAuhu oli koonnut itsensä ja palnnut nimensä veroisena paikalle sen järkkymätön olemus piti sen koossa se oli kerrankin saavuttanut jotian vaikeki siitä juru i olltu apua suunnitelman tähän astisessa toteutuksessa oli se nyt hengessä muakna. Se tiesi rakkaansa odottavan sitä sovitussa tapaamispaikalla niinpä se suutnasi kohti rajoja mistä se pian kultansa aistikin. Se huomioi että paikalle ei vielä ollut muita joein se kykeni helpsot i näytätmään piene lemmen osoituksen samamleelle ja mitään snaomattamona se pusk tuota kohti hellästi. sen mielestä oli muakva nähdä että smamal oli hyvissä voimin. Nyt sitten kauhu ryhdisti kokoasuuttaan ja jäi samamleen kanssa odottamaan mutia " muakva nähdä sinua, me selviämme tästä. tiedätkö onko Tuisku löyätnyt viimaa hän kertoi minulel etsivänsä viimaa ja kertovansa hälle suunnitelmistaamme " KAuhu lausahti sitten.

Ryhmän beta saapui metsänreunaan. Se näkikin alfojen ilmestyvän, ja jolkotti itsekin niiden luo. "Arvon Sammal, Kauhu, minä tulin", se sanoi heiluttaen häntäänsä. Sitten se käänsi päänsä pesän suuntaan. "Tuonne minä ne kolme jätin.." se mutisi.
Urosta itseään kiinnosti, ketkä kaikki tulisivat paikalle. Ainut huoli oli, että Veren reviirin rajoilla kulkisi joku ja ihmettelisi kun näin sankka joukko susia kerääntyi - ehkä Rusko mukanaan. Mutta ainakaan vielä kukaan ei ollut havainnut näitä kolmea. Silti tukikohta kannattaisi perustaa vaikka lähemmäs Solaa.

Tuiskua myös huoletti Toskan käyttäytyminen. Viimeksi uros oli uhmannut Tuiskua viimeiseen asti ja kaksikko oli jopa tapellut. Silti Toska tuntui väheksyvän Tuiskua betana.
Beta itse ei ainakaan puhuisi yhteenotosta mitään. Ja tuskn Toskakaan.

// Sirppi on uusi ryhmässä, mutta odottaa pentuja. Naaras haluaa kuitenkin osallistua tulevaan taisteluun jos sellainen tulee, Verta vastaan. Nyt se makaa pesillä Toskan ja Loimun kanssa //.

Sammal hymähti. Kauhu ei vieläkään ymmärtänyt: Sammal selvisi mistä vain, se ei todellakaan ollut heikko. Narttu kuitenkin käänsi päänsä Kauhua kohden koettaen nuolaista sitä kuonosta, jos puoliso ei olisi liian kaukana. "Tiedän että selviämme. Meitä on paljon, en edes tiedä kuinka paljon." Sammal juttusi hiljaa vilkaisten reviirin rajalle. Ilmassa oli tuttuja tuoksuja, mutta ilmeisesti kokousaika ei ollut koittanut. Kauhu oli seurannut Sammaleen hajua, joten se oli osannut tulla aikaisemmin kuin muut.

"En... Minä olen parannellut, sinun erityisestä pyynnöstäsi, kolossa haavojani. Olen ulkopuolella kaikesta," Sammal sanoi muka loukkaantuneena Kauhulle, omalle rakkaalleen ja kallisti sitten rentoutumisen merkiksi hieman päätään ja heilautti häntäänsä. Jännitys oli hetkeä aiemmin kadonnut. Jos heidän läsnäolonsa olisi häirinnyt Veren raja-apureita, olisi heidät jo häädetty. Onneksi raja oli yli 200m päässä.

"Kas, hei Tuisku. Entä Viima?" Sammal uteli kun Tuisku tuli paikalle.

Kauhu ehti katsahtaa armaaseensa vain huvittuneesti kunens paiaklle alkoi tulvia väkeä. Samaml esittikni pian tuiskulel kysymyksen jotan Kauhu jäi odottamaan melenkiinnolal vastausta tähän. toinenhan oli patoutunut viiman kannattaja ja oli jopa kertonut Kauhulel että ei koskaan tulisi kunnioittamaan ektään samalla tavalla. Noh oliko toinen saantu viiman mukaansa halusiko viima palata reviirilleen.

Tuisku ulvahti kutsun pesän suunnalle, ja kääntyi takaisin Sammaleeseen. Niin, entäs Viima? Tuisku oli saanut juosta kaikkien muiden perässä, eikä ollut ehtinyt selvittää edes missä Viima oli. "Olen pahoillani. En tiedä hänen olinpaikkaansa, mutta Katalan tapasin.." uros näytti vähän surulliselta, "Katalaa pidättelee hänen uusi laumansa. Mutta hän sanoi antavansa mielellään neuvoja, ja ehdotti että jos aiomme hyökätä, niin keväällä olisi parasta. Mutta luultavasti hänen - siis sinun...Tai teidän pentunne olisivat halukkaita tulemaan.." beta soperteli. Se ei ollut ihan varma missä muodossa olisi nimittänyt Sammaleen pentuja ja kyyristeli siltä varalta että oli puhunut typeryyksiä.

Toska höristi korvansa. Se oli jo haistanutkin tuttuja hajuja, ja Tuiskun kutsu varmisti sen aavistelut: Kokous alkaisi pian.
"Eikö saa nukkuakaan edes.." Loimu mutisi unen pöpperöisenä. Se nuuhkaisi ilmaa, ja kuin sähköiskun saaneena uros virkistyi. "Hei, Tuiskuhan on täällä!" Toska pyöräytteli silmiään. "Ai ihanko itse sen huomasit? Tosi hyvä havainto.."
Kaksikko loikkasi sulavasti pesästä. Sirppi saisi tulla omia aikojaan.
Urokset jolkottivat lähemmäs ja haukahtelivat tervehdykseksi.
Loimu säntäsi Tuiskua päin ja alkoi tervehtiä sitä vähän ylitsevuotavan iloisesti. "Sinä kutsuit, onko tämä nyt se kokous? Tuleeko muitakin?" nuorukainen hehkutti ja hoksasi sitten Sammaleen ja Kauhun.
"Hei taas arvon alfat", Loimu sanoi ja teki kumarruksen tapaisen osoittaakseen parivaljakon kiistämätöntä johtajuutta.
Toska tuli kaikessa rauhassa ja vaivautui vain luimistelemaan korviaan alistumiseksi.
"Loimu, eiköhän maailmaan mahdu muitakin susia", tummaturkki sanoi Loimulle Tuiskun puolesta.

Kolme sutta olivat kulkeneet Varpun reviirin rajamaastossa jo jonkin aikaa, mutta nyt ne olivat tulleet perille. Veljekset; Kaiku ja Nuusku olivat lähteneet Ruskon mukaan, ja kulkivat nyt sen vanavedessä.
Nuusku oli hyvin hämmentynyt. Se vilkuili useaan otteeseen veljeään, kuin tukea saadakseen, ja yritti saada itsensä rauhoittumaan. Täällä oli koolla paljon outoja susia. Se ei kuitenkaan ollut tilanteessa hämmentävintä, vaan se, että täällä oli tuttuja. Rakkaita.Äiti.
Nuuskun oli tehnyt heti, - kun oli haistanut äitinsä tuoksun -, mieli juosta tämän jalkoihin onnesta väärällään. Sillä oli ollut emoaan ikävä! Voi miten usein oli ollutkin! Vaan ei Nuusku voinut niin toimia. Se ei yhtään tiennyt miten sen emo, tai nuo kaikki muut sudet, siihen tai muihin saapujoihin suhtautuisivat, joten se pysytteli nyt Ruskon taustalla ja odotteli kärsimättömänä.

Kolmikon saapuessa vihdoin määränpäähänsä, Veren rajojen tuntumaan, Kaiku pysähtyi hetkeksi. Se oli kulkenut koko matkan Nuuskun vierellä, ehkä vain muutaman askeleen edellä. Myös Kaiku oli pyöritellyt asiaa päässään, miettinyt miten muut heihin suhtautuisivat ja siksi kulkenut hieman edellä, kuin suojatakseen veljeään.
Äiti..!, kermaturkki oli pysähtynyt hetkeksi huomatessaan Sammaleen hieman kauempana. Uros pudisteli nyt päätään ja katsoi uudelleen. Ja siinähän Sammal oli ja pysyi! Kaiku oli lähtenyt Haukan lauman alueelta vain päivä sitten etsimään veljeään ja äitiään. Mikä sattuma! Molemmat olivat löytyneet kertaheitolla. Uros kallisti päätään omalla tutulla tavallaan katsellessaan emoaan. "Etpä ole hirveästi rypistynyt", Kaiku virnisti susimaiseen tapaansa. Suden sisällä kupli kuin porealtaassa, sen olisi tehnyt mieli juosta emonsa luo, hyppiä ympäri ämpäri ja ilmaan! Mutta kuten Nuuskua, sitäkin pidätteli epävarmuus muista paikallaolijoista. Eikä sitten parempaa lausetta keksinyt.. Miten kauan viime näkemästä oli? Kuukausia? No, eihän kermaturkki ollut vielä kuin vuoden ikäinen.

Kaiku polki maata etutassuillan pari kertaa, silmäillen siinä samalla muita. Se vilkaisi myös veljeään ja sitten Ruskoa, kysyvä ilme kasvoillaan. Mitä tässä nyt tehtäisiin? Katse hakeutui kuitenkin pian takaisin emoon. Olihan tuo ehkä sittenkin vähän rypistynyt, ihmeellisestä kohtaa kylläkin. Ei vaan.. arpiahan nuo olivat.

Sammal pettyi, mutta näytti ymmärryksensä Tuiskulle elekielellä. Ei voinut mitään, Tuisku oli tehnyt jo niin paljon ryhmän eteen, ettei sille mitään mahtanut. Sammal nyökäytti jokaiselle uudelle hukkaselle tervehdyksen, kun ne saapuivat paikalle, eikä se hetkeen osannut yhdistää Nuuskun ja Kaiun tuoksuja pennuikkeen. Niiden tuttuus sai nartun kuitenkin värähtämään muistoja ilmestyi sen eteen.

Sitten Sammal näki pentunsa. Samalla tavoin kuin nuo kaksi, oli narttu kaivannut pentujaan hyvin paljon. Sen ruumis jähmettyi ja silmät tuijottivat epävarmoina näkyä, sulkeutuivat ja avautuivat varmistamaan, ettei tämä ollut unta. Samalla tavoin kuin Kaiku, ei narttu voinut olla tekemättä mitään muuta kuin tuijottaa. Sitten... Kaikki heräsi ja hidastunut kuvasuhde loppui kun Kaiku sanoi, ettei se ollut rypistynyt. No, mitä niska oli lähes paljas arpeutuvien haavojen takia, jotka eivät talventakia olleet märkineet tai saaneet bakteereja osakseen.

Sammal ei kuitenkaan hillinnyt itseään. Sen muutenkin jännittynyt ruumis sai kunnon lähtöpassit tassuista lähtevän voiman avulla ja hetkessä narttu oli pentujensa luona, pyörähti monesti niiden ympäri, nuoli kumpaakin kuonosta minkä ehti ja katsoi niitä. Sammal ilakoi ja haukahtikin muutaman kerran, mutta muistaessaan hiljaisuuden se piti loppuajan kuononsa kiinni. "Te... Te tulitte. Oi kullat rakkaat minä aivan..." Ääni värisi innostuksesta, pelosta, kyyneleistä, jotka eivät voinneet tulla ja ällistyksestä. Sammal tärisi koko ruumiiltaan, eikä narttu voinut estää halujaan päästä jututtamaan pentuja ja katsomaan mitä ne olivat tehneet. Sammal rauhoittui vasta, kun oli saanut hapenpuute kohtauksen ja seisahtunut Nuuskun ja Kaiun välille hengittämään. Siinä välissä narttu oli katsonut ympärilleen, oletettavasti moneen ällistyneeseen ilmeeseen ja hoksannut tehneensä jotain kummallista. Siksi se laski päänsä, nuolaisi huuliaan ja katsahti pentujaan. "Niin mukava nähdä teitä," sammal sanoi sitten selkeällä sudenkielellä ja koetti sitten nuolaista molempia kuonolle vielä kerran ja palata sitten puolisonsa/parinsa tykö.

Kauhu katseli paikalle saapuenita susia. Tusiku oli totisesti tehnyt hyvää työtä. Hukkasemme huomio kiinnittyi pian Sammaleen pentuihin se teisi että pennut olivat ottaneet aktalan isäkseen jtoen se ei pututunut pentujen liehittelyyn millänä tavalla se ei tarvinnut saada mitään hyväksyntää nuorukaisilta se kiinnitti kutienkin huomionsa siihen etät ilo puuttui paikalta. Kauhua katsahti sammaleeseen ja sivussa nuuskuun ja kaikuun " Ilo ei tainnut tulla ? " Kauhu kyäsisi sitten hivenen hiljaisenpana. ei se halunntu huolestuttaa sammalta suuresti mutta sitä itsäeänkin kiinnosti mahtoiko pentu olal hengissä veren reviiriltä poistumisen jälkeen ja missä mahtoi olla tuo neitokainen.


Kauhu kuuntelisi vastausken enenkuni siirätisi katseensa muhiin paiaklla oleviin. " muakva että pääsitte kaikki tulemaan, Tuisku puuttuuko meistä vielä joku tai joitakin ? " Kauhu sitten kysäisi se oletti että Sammalellla menisi tovi pentujensa kanssa jtoen se suoritti alfan osuuttaan sillä välin.

(( no Sirppi tulee nyt ^^))

Naaras heräsi ja venyteli raajojaan. Se nousi ylös ja käveli pesällä, mutta haistoi muita susia. Naaras lähti hajun perään, ja huomasi pienen ryhmän susia.

" He-Hei. Olen Sirppi, te taidatte olla ne Veren vastaiset sudet. ?" Naaras kysyi ja katsoi muihin. Se tunsi ainoastaan Ruskon,Tuiskun,Loimun ja Toskan. Toska oli mielessä erityisellä tavalla, mutta olisi hauskaa tavata nyt muutkin.

Rusko huomasi ilmassa epäröintiä. "Menkää toki äitinne luo, ei teiltä vaadita mitään hienostelua" se sanoi naurahtaen ja nosti korvansa Tuiskun nähdessään. "Ah, velipoika, olet säilynyt hengissä", se sanoi ja käveli Tuiskun luo painaen päänsä tuon hartialle.
Isoveli urahti lempeästi vastaukseksi veljelleen. "Hmm..Tuuli, Sola ja Varjo vielä niin taitaa olla kaikki koossa", mustaturkki sanoi Ruskon pakittaessa pois.

"Hmph, taas sinä" Toska sanoi synkästi Sirpin nähdessään.
Loimu vispasi häntäänsä ja katseli ympärilleen. Hirmu paljon uutta väkeä, susia, joita se ei ollut ikinä nähnyt.
Tuisku ja Rusko istuivat esimerkkinä alas vierekkäin. Loimu ja Toska tekivät perässä mutta istahtivat vähän kauemmas.
Kokous voitaisiin pitää susien istuessa omissa kuppikunnissaan. Tuisku ei edes yrittäisi maanitella Toskaa kovin lähelle muita, siitä ei syntyisi mitään hyvää.
Tummaturkki katseli tavallista suopeammin paikallaolijoita. Jahas, nuo pikkupojat ovat siis Sammaleen pentuja..Tuo on Tuiskun veli.. uros ajatteli selventäen kaikkea itselleen. Se ei edes mulkoillut vihaisesti ketään, tai pyöräytellyt silmiään.
Se herättäisi liikaa huomiota, ja Toska halusi pitää matalaa profiiilia. Se nirhaisi sen suden, joka esittelisi Toskan ja saisi kaikkien päät kääntymään tummaturkkiin.
Toska eristäytyi muista muutenkin, ja oli kovin sulkeutunut ja etäinen, mutta tätä toimintaa voisi kutsua jopa ujoudeksi.

"Tulevat kun tulevat, mutta minusta meidän pitäisi vähän esitellä, kuka on kuka", Tuisku jatkoi.
Toska näytti siltä kuin se olisi pistänyt suuhunsa jotain epämiellyttävää mutta Loimu katseli vieläkin ympärilleen säteillen positiivisuutta. "Joo! Hei kaikki, minä olen Loimu!" nuorukainen haukahteli ja huiskutti häntäänsä tapittaen ystävällisesti kaikkia sinsellä ja ruskealla silmällään.

Sirppi katsoi Toskaan ja nosti toista kulmaansa. Se alkoi tuntea jotakin toista kohtaan, mutta se ei näyttänyt sitä. Ainakaan vielä.

" Terve vain Toska. " Naaras sanoi ja kääntyi pois päin. Se katsoi muihin kysyvästi. Hyväksyisivätkö muut sen ?

// Tätä peliviestiä ei oteta huomioon, jotta pelivuorot säilyisivät. Caramel.fox voit käyttää tätä viestiä ensiroolissa -Calarma

/ No niin...josko Caramel fox kirjoittaisi Mexin jälkeen...? Ja otanko minä nyt tuon yllä olevan vastauksen mukaan pelatessani vaiko...kö...kun...kä?/

((Hetkinen, eikös Caramelin vuoro ollut ennen minua? Eikä uudestaan sen jälkeen? xD))

¤Caramelin viestiä ei oteta nyt huomioon, jotta pelivuorot säilyisi?¤

/ No, minä kirjoitan nyt, ja jos se karkkikettu kirjoittaa jatkossa sitten Mexin jälkeen, ennen blackya, niin ei mennä enempää sekaisin? :) /


Hetken äiti tuijotti. Se tuijotti Nuuskua ja Kaikua. Nuuskukin ehti huomata ilkeän näköiset arvet emonsa kaulalla.
Sitten äiti jo ryntäsi poikiensa luokse. Nuuskulla oli aivan epätodellinen olo, kun Sammal ilakoi niiden ympärillä, haukahteli, ja nuoli kuonoa. Äiti! Siitä oli niin kauan! Olihan Nuusku kuullut Ruskolta, että niiden äiti olisi täällä...mutta että äiti?!
Nuusku oli elänyt orpona pitkään, melkoisen vihamielisessä laumassa, ja nyt tämä tilanne näytti olevan sille hieman liikaa.
Nuusku vain sesoi alallaan, typertyneenä. Vasta kun Sammal pysähtyi sen ja Kaikun välille läähättämään, se sai itsensä havahtumaan.
" Äiti!" Nuusku ölähti. " Äiti! Voi miten ihana nähdä sinuakin!"Se hihkaisi ja hypähteli ilmaan. Sitten äiti lipaisi Nuuskua kuonolle vielä kertaalleen, ja Nuusku lipaisi takaisin.
Nyt se oli jo palannut jostain takaisin laakson tantereelle, ja tunsi, miten suunnaton liikutuksen aalto alkoi velloa sen sisällä. Nyt ei kuitenkaan ollut sen aika, Nuusku päätti, ja onnistui survomaan pienen orvon sudenpennun tunteensa sinne, missä oli niitä tähänkin asti säilyttänyt. Kun äiti vetäytyi takaisin Kauhun luo, Nuusku istahti töksähtäen; hämillään; maahan, ja katseli äitinsä perään tuntien, miten sen sisällä tärisi.

Nuusku kuunteli miten muut sudet puhuivat. Kauhu, joka oli tässä ryhmässä alfa. Kauhu ei ollut Nuuskulle tuttu, mutta Kauhun haju kylläkin.
Seuraavaksi paikalle tupsahti Nuuskulle aivan outo narttu, joka esitteli itsensä Sirpiksi. Nuusku huomasi nyökkäävänsä tämän esitellessä itsensä.
Nuusku nyökkäsi myös nuorelle sudelle, joka hihkaisi olevansa Loimu.
Tuisku, jonka Nuusku saattoi muistaa, oli kehoittanut susia esittelemään itsensä. niinpä Nuusku vilkaisi Kaikuun, kuin tarkistaakseen oliko veli vielä sen vierellä, ja sanoi sitten;
" Hei kaikille! Minä olen Nuusku!"
Nuorukaisen mielestä moinen esittely oli hieman tönkkö ja töksö, mutta ei siitä nyt ollut pukahtamaan yhtään sen enempää. Se oli yhä hitusen poissa tolaltaan, ja oli erittäin kiitollinen siitä, että sillä oli Kaiku tukenaan.
Nuusku ei ollut vieläkään pystynyt rekisteröimään jokaista paikallaolijaa, ja se ainakin olisi kiitollinen jos jokin esittelykierros pidettäisiin.

< kirjoitan varmaan tähän väliin >

Kaiku ei pysynyt enää paikallaan, kun Sammal ryntäsi pentujensa luo. Ruskon sanojen mukaan tässä ei nyt tarvittu mitään hienostelua, joten kermaturkki hypähteli ilmaan silkasta onnesta. Uros painoi korvansa vasten kalloa ja yritti välillä lipaista emoaan kuonosta, häntä vatkasi hurjaa vauhtia ja näytti kuin se nostattaisi suden kohta ilmaan. Sammaleen pysähdyttyä Nuuskun ja Kaiun välille, Kaikukin rauhoittui hitusen. Se pysyi nyt suurinpiirtein paikallaan, sydämen jyskyttäessä melkein ulos rinnasta. Kermaturkki ei osannut sanoa mitään, se yritti vain elekielellään kertoa miltä nyt tuntui. Onnelliselta.

Sammaleen poistuessa takaisin Kauhun vierelle, myös Kaiku painoi takamuksensa maahan. Se vilkaisi veljeä vierellään lipaisten samalla huuliaan. Nuuskukin tuntui poreilevan onnesta. Kermaturkki yritti tönäistä veljeään hellästi kylkeen, ennen kuin sisäisti Kauhun kysymyksen Ilosta. Susi katsoi nyt itseään kookkaampaan suteen, Kauhuun, nyökäten tälle päätään. Ilo ei ollut tullut, eikä Katala. Kaiku ei ollut varma olivatko nämä huomanneet tämän kadonneen Haukan alueelta, kun uros oli lähtenyt etsimään Nuuskua ja Sammalta. Vaikka tuttua touhuahan se Kaiulle oli, käydä välillä omilla seikkailuillaan myös reviirin ulkopuolella.
"Kaiku", susi esitteli itsensä heti Nuuskun jälkeen. Uroksen katse kiersi kaikilla paikallaolijoissa nopeasti, mutta ystävällisesti.

[Nyt on vissiin sitten minun vuoro? ;D Piilomainintoja Solasta, jos ei ketään haittaa...]

Tuuli hölkkäsi paikalle ja kirosi mielessään, kuinka he olivat myöhässä. Kaikki muut olivat näköjään jo paikalla ja uusia kuonojakin näytti näkyvän, mikä tietenkin oli vain hyvä asia. Tuttujakin näkyi ja paljon. "Tervehdys kaikille ja anteeksi kun tulemme näin myöhään." Se näki Kauhun ja Sammaleen pitkästä aikaa ja suuntasi ensiksi näiden luo. Se tervehti kaksikkoa pienesti. Sitten narttu kääntyi muiden puoleen. Kai senkin täytyi esittäytyä, kun uusiakin oli paikalla. "Tuota.. Olen Tuuli. Hauska tavata..." Se sanoi hieman tönkösti, mutta esittäytyipä kuitenkin.
Narttu näki nyt myös tutun kaksikon: Tuiskun ja Ruskon. Tämä heilutti häntäänsä hurjasti, mutta ei kehdannut tervehtiä muutoin, vaikka olisi halunnutkin. Tuuli tyytyi istahtamaan Ruskon lähelle ja vilkaisemaan tätä. "Pitkästä aikaa!" Se sanoi Ruskolle aidoti iloisena ja pirteänä. Tuiskun se olikin tavannut vähän aikaa sitten. Tuuli huomasi kaksi pienempää sutta myös. "Kylläpä te olette kasvaneet sitten viime näkemän!" Se sanoi Nuuskulle ja Kaijulle. Se jaksoi aina ihmetella pentujen nopeaa kehitystä, mikä tapahtui niin lyhyessä ajassa.
Oli todella mukavaa nähdä vanhoja tuttuja ja uusia samoin ajattelevia susia yhdessä paikkaa, samaan aikaan.

[joo hiukan sekavaa, mutta koittakaa kestää...^^'' ]

((Pungen tähän.))

Varjo oli haistanut Tuiskun tutun hajun vähän aikaa näiden kahden tapaamisen jälkeen ja lähtenyt seuraamaan sitä. Tuisku löytyi ei-kenenkään-maiden rajalta, läheltä Veren lauman rajoja. Ei ihan sieltä, mistä Varjo oli olettanut, mutta löytyipä kuitenkin. Tuoksuun sekoittui muiden susien hajuja, ja tapaaminen uuden "lauman" kanssa kouraisi jännityksenä vatsassa.
Varjo ei ollut onnistunut pahemmin keräämään lihaa luittensa ympärille sitten viimenäkemän ja oli yhä hyvin laiha ja pitkine raajoineen outo ilmestys. Jos joku rupeaisi ynisemään siitä, että laumassa olisi laiha susi, Varjo kyllä näyttäisi, miten voimissaan oli olemattomasta rasvakerroksestaan huolimatta.
Varjo paikansi kuonollaan lauman ja lähti juoksuun sitä kohti. Saadessaan sudet näköpiiriinsä hän kiihdytti vielä vauhtiaan tehdäkseen tavanomaisen teatraalisen saapumisensa ja näyttääkseen, että oli huonosta lihastaan huolimatta yhä nopea ja kestävä, ehkä vahvempikin vielä kuin ennen. Hän suuntasi Tuiskun ja Ruskon luo, ja olettaen että kaksikko oli hänet huomannut hän ulvahti tervehdyksen ja taittoi korvat niskaan. Sitten hän pysähtyi häntä vispaten.
"Löysinpäs", Varjo naurahti eleillään Tuiskulle. Seuraavana hän katsoi Ruskoon nuolaisten iloisena huuliaan. "Tervehdys, Rusko! Ja Tuuli, mukava nähdä sinuakin!" Varjo tervehti tuttuja ystäviään. Sitten hän antoi katseensa vaeltaa muissa laumalaisissa. Sammalen ja Kauhun hän tunnisti, mutta paikalla oli monia outoja susia. "Tervehdys kaikille minunkin puolestani", hän sanoi vähän "arvokkaammin" tutkaillen samalla toisia. Varjo istuutui Tuiskun lähelle kuulemaan, mitä tuleman piti.

Sammal katsahti yhä tihenevään joukkioon hieman hämillään. Nopeasti laskettuna niitä oli, hetkinen... Yli kymmenen. Narttu haukkoi kevyesti henkeä ja tunsi itsensä hyvin vähäpätöiseksi maanmatoseksi. Aivan kamalaa, sehän oli ainut runneltu susi täällä. Kuinka noloa. Sammal laski päätään hieman ja painoi mahdollisimman monta kuulemistaan nimistä muistiin. Noh, tuskin ne kovin helposti mielessä pysyisivät, sillä niitä tuli aivan äärettömästi. Pennut neitokainen muistikin, Kauhun, Tuiskun ja tämän muutamat ystävät, Varjon se taisi olla joskus nähnyt ja muita nimiä narttu koettikin vielä muistaa.

Sammal kohotti lopulta päätään, koska koki olevansa tilanteen vetäjä ja sen eteenpäin viejä. Jos se ei puhuisi, ei muutkaan puhuisi. Kukaan ei uskaltaisi. Näin Sammal ajatteli häpeissään jopa omista ajatuksistaan. Neitokainen avasi suunsa, kun kukaan ei enää hölpöttänyt kenellekään yleisesti. "Minä olen Sammal. Oletan että olemme kaikki samalla asialla täällä tänään?" Se oli kysymys, ei toteamus, mutta Sammal antoi katseensa kiertää puolikaarteeksi muodostuneessa joukossa. Lumi pöllysi voimakkaasti tuulen voimasta ja sai useimpien turkin pörröttymään. Hengitys jäädytti turkin huurteiseksi ja vaihtoehtoisesti pystyksi. Sammalkin nosti oikeaa takatassuaan ilmaan, jottei tuntisi tassunsa pohjassa purevaa kylmyyttä. "Suunnitelma on syrjäyttää Veri keväällä, kun lumet ovat sulaneet. Mutta nyt yleinen mielipide kysymys: Ketkä tahtovat tappaa?" Sammal nosti sanojensa päätteeksi kuonon korkealle uhmakkaasti ja tuijotti jokaista hetken silmiin sanojensa vahvistukseksi. Jokainen saisi vastata totuudenmukaisesti, ei kierrellen ja kaarrellen. Sammal piti itsensä vaiti ja odotti susien sanovan mielipiteensä.

Sammal ei aikonut tappaa. Se oli siitä kamala teko, riistää toisen henki turhaan. Kaiken voisi hoitaa ilman tappeluakin, koska heitä oli näin paljon. Lisäksi narttu oli ajatellut käyttävänsä saalistustaitojaan hyödyksi ja eristää Veri muista. Se olisi järkevintä, eikä kukaan pääsisi enää auttamaan alfaansa kun osa ryhmästä huolehtisi hukkien poissa pitämisestä.

// anteeksi mutta miten se järjestys menikään ?? //

Kauhu kuunteli sammaleen puhetta. se ei koennut että se on olisi tarvinnut puhua mitään. Sammal tiesi yhtä hyvin mitä oltiin tekemässä. silel riitti että jokainen tiesi kauhun olevan lafosita toinen. Samma kertoi suunnitelmat ja esitti sitten kysymyksenkin. Kauhu oeltti että sen ei tarvitsisi mainita kykenevänsä tappamaan yhden jos useammankin vastaan tulevan se oli kaiekti itsetänä selvää herran neitokaiselle. Toki se kunnio0itti sammaleen päätöstä tappamisesta vaikka itse olikin valmis siihen. Kauhu piti silmällä jokaista hukkaa ihan vain siltä varalta jos joku alkaisi epäröimään tai paljastuisi petturiksi. hukkia kun oli melko paljon.

Sirppi katsoi susia tutkivasti. Kun se kuuli Toskan sanat se käänsi päänsä muualle ja tarkkaili toisia.

" Anteeksi, mutta en ole tainnut tavata ketään teistä joten mitkä ovat nimenne ?" Naaras sanoi ja katsoi toisia kysyvästi. Nyt olisi mahdollista saada tuttavuutta muihin ryhmäläisiin.


Valkoturkki otti muutaman askeleen eteen ja höristi korviaan. Toivottavasti toiset ottaisivat sen hyvin vastaan...