Piilossa (loppunut)

[ Calarma med Nahka. ]

Syksy oli saapunut laaksoon. Nuori narttu kulki päätä riiputtaen eteenpäin ja pysähtyi vähän väliä kuuntelemaan ja tarkkailemaan. Hän vaikutti aralta ja hennolta, ja ruskea tukki sulautui hyvin kuolleisiin ja rusehtaviin kasveihin. Pienikin rapsahdus sai Harmiksi kutsutun nartun sydämen läpättämään huimaa vauhtia ja näin avaralla alueella hän tunsi olonsa äärimmäisen orvoksi. Muutama päivä sitten laumaan hyväksytty susi oli kuitenkin saanut hieman itsevarmuutta alfan vaikutusvallan alla ja turkki näytti nyt paremmalta kuin liittymispäivänä. Yksin liikkuminen ilman kunnon suojaa arvelutti silti Harmia.

Pian lähimmän puun luota - jonne oli matkaa kymmeniä metrejä - lehahti lentoon lintuparvi kovasti rääkyen. Harmi painautui aivan alas ja seurasi tarkkaan, kuinka pieni parvi hävisi nopeasti hämärtyvään taivaanrantaan. Talven lähestyessä myös päivät lyhenivät ja vaikka lumeen olikin vielä aikaa, oli ilmassa selvästi kylmän ja raikkaan syksyn tuoksu.
Mutta Harmi ei pitänyt kylmästä. Hän paleli helposti.

Nahka, tuo säälittävä ja pelokas susi oli jälleen kävelemässä. Se käveli laumansa saalistus mailla. Tosin, nyt se ei voinut kunnolla tehdä kävelylenkkiään, kun Viima oli menettänyt osan kyseisistä maista. 'Onneksi talvi on tulossa.' Nahka ajatteli onnessaan. Talvella sen turkki paksuuntui ja muuttui vaaleammaksi, sen johdosta sitä ei erottettaisi helposti lumen ja puiden keskeltä. Siten se tunsi myös olevansa paremmin turvassa.
Susi värähti rajusti, kun se aisti toisen suden. Sitä kummemmin ajattelemaan ehtimättä Nahka säikähti lintuja, jotka lähtivät suurena parvena kauas taivaalle aivan lähellä olevasta puusta. Kun lintuparvi oli kadonnut näkyvistä, siirsi Nahka mietteliään katseensa Harmiin. Tuo näytti lähes yhtäpelokkaalle kuin se itse ja se tuntui kuuluvan Viiman laumalaisiin, vaikkei Nahka ollutkaan tuota ennen tavannut. Kuitenkin Viiman haju kantautui etäisesti Harmista Nahkan mustaan kuonoon.
"Tervehdys!" Nahka kajautti hieman epävarman tervehdyksen ja laski korviaan, että päätään, ettei olisi uhkaava.

¤Jopas tämä kesti, anteeksi siitä. Nyt kuitenkin täällä =)¤

Rapsahdukset ja vieraan suden haju saivat Harmin entistä varautuneemmaksi. Hän melkein makasi maassa, lihakset jännittyneinä ja katseli vauhkona ympärilleen. Harmi ei pitänyt siitä, että hän oli lähtenyt näinkin avaralle paikalle kulkemaan, vaikka jonkin verran kasvisto suojasikin häntä. Niinpä narttu päätti olla hiljaa ja odottaa, jos vieras uros päättäisi lähteä pois eikä tulisikaan lähemmäs.

Se näytti kuitenkin olevan turha toivo. Uros tervehti häntä ja vaistomaisesti Harmi vingahti säikähdettyään kovaa ääntä. Toinen susi haisi kevyesti laumalle, johon hän oli vasta liittynyt ja Harmi ei uskonut, että laumaan kuulumaton uskaltaisi liikkua näillä alueilla noin rauhallisesti ja vieläpä tervehtiä alueella liikkunutta sutta. Ellei Harmi kertakaikkiaan näyttänyt niin säälittävältä, että vieras ei uskonut siitä olevan minkäänlaista vastusta.

Toisen rauhallinen, joskin hieman epävarma olemus kuitenkin lopulta rauhoitti myös Harmia hieman. Narttu kohosi ylemmäs, mutta pysyi edelleen kyyryssä ja vältteli suoraa katsekontaktia. Häntä oli vetäytynyt takatassujen väliin ja korvat olivat luimussa päätä myöten.
"H-hei..." Harmi aloitti ja vilkaisi nopeasti vierasta, mutta käänsi katseensa yhtä nopeasti poiskin. Hän ei halunnut antaa toiselle mitään syytä käydä kimppuun ja aloittaa taistelua.
"Et kai ole ... la-laumaton?" Harmi kysyi ja viimeisen sanan sanominen näytti olevan ponnistuksen takana. Hän oli itsekin ollut jonkin aikaa sitten laumaton hetken aikaa, ja oli halveksinut kyseistä elämäntyyliä pienen sydämensä pohjasta. Onneksi Viima oli ottanut hänet laumansa suojiin.

Nahka kyyristyi, vaikka huomasi toisen pelkäävän yhtä paljon kuin sekin. Ehkäpä jopa paljon enemmän. Nahka tarkkaili hetken tuota uutta tuttavuutta ja nuuski tätä, vaikkei nyt kaukaa selvästi sitä voinut tehdä. Tuo huomasi toisessa Viiman hajun ja rentoutui. "Kuulun Viiman lau- - maan." susi änkytti sekin. Se alkoi pelkäämään enemmän toisen omasta änkyttämisestä ja kyyristyi hieman enemmän. "Entä sinä?" se kysyi hiljaisella äänellä, niin, että toinen hävintuskin kuulisi sitä.

Nahka esitti hieman pelokkaampaa, kuin oli. Jos toinen pitäisi itseään samalla aaltopituudella sen kanssa, voisi toisesta olla hyvää juttu seuraa muuten tylsään päivään. Nahkan turkki heilahti sen värähtäessä ja mennen sivummaksi. Tuuli ja luonnon äänet rauhoittivat Nahkaa monelta taholta, mutta nyt se vain tarkkaili tätä uutta laumalaista alta kulmiensa ja piti toista visusti silmällä, ei uhkaavasti, lempeästi ja sivusilmäisesti.

Pelko väistyi hetkeksi hämmästyksen tieltä kun Harmi huomasi, että myös toinen susi vaikutti aralta. Huomio ei kuitenkaan tuonut nartulle itsevarmuutta lisää, vaan se kyyristeli edelleen paikoillaan ja piti katseensa maan ruskeissa lehdissä. Muutaman kerran Harmi myös nuolaisi nopeasti hätääntyneenä, rauhoitellakseen sekä itseään että vierasta urosta.

Harmi rentoutui jonkin verran kuullessaan, että toinen kuului myös Viiman laumaan. Se oli erittäin rauhoittava tieto eikä Harmi enää uskonut, että mitään yllättävää ehtisi tapahtua. Siltikään hän ei vaikuttanut juuri äskeistä rauhallisemmalta, mutta äärimmäinen hätä ja paniikki olivat kuitenkin poistuneet nartun mielestä ja hän jopa uskalsi silmäillä toista paremmin. Uroksen kyyry asento ja katse saivat Harmissa aikaan ristiriitaisen reaktion, vaikka uros katsoikin häntä enemmänkin lempeästi kuin haastavasti. Luotuaan yleisen käsityksen siitä, miltä vieras näytti, hän käänsi katseensa jälleen sivulle.
"Kuulun myös Viiman laumaan", Harmi vastasi ja hän ei enää änkyttänyt pelon takia. Ääni oli silti hauras ja hiljainen, jopa anteeksipyytelevä. Hän ei muistanut nähneensä toista urosta pesien luona - mikä ei toisaalta ollut kovin suuri yllätys, sillä hän oli vasta muutama päivä sitten liittynyt Viiman laumaan ja viettänyt nekin päivät suojaisessa piilopaikassa pesien lähettyvillä. Vain pari kertaa hän oli uskaltautunut pesille asti, muuten hän oli pitänyt ensimmäiset päivät hyvin matalaa profiilia.

"Olen Harmi", narttu esitteli itsensä. Sen jälkeen hän siirsi katseensa varovasti uroksen puoleen ja katsoi toista odottavasti, olettaen myös hänen esittelevän itsensä pian.

"Nahka" yksinkertainen, viileähkön pelokas sana, joka sattui olemaan hukkasen nimi kumpusi tuosta kurkusta. Nahka pelkäsi, mutta sen kylmä ja viileä puoli tuntui tulevan esiin tuo säälittävän pelkurin ollessa sen lähellä. Parhaansa mukaan yrittäen sitä piilossa pitää, Nahka painautui hieman enemmän ja laittoi häntänsä takajalkojen väliin ja korvansa aivan luimuun.

Nahka oli itse jo varma siitä, ettei pelännyt, vaikka se pelkäsi. Toisen säälittävyys vain sai sen sisällä yhtäkkiä kuohumaan. Se raivostutti Nahkaa ja se esitti itse säälittävämpää, sillä sitä ei lainkaa kiinnostanut muuttua ärripurriksi juuri sillä hetkellä.

Uroksen entistä kyyrympi asento ja alistuvaisemmat eleet hämmästyttivät Harmia. Lopulta narttu käänsi katseensa kokonaan, nyt jo rohkeammin, toisen puoleen ja katseli hetken aikaa Nahkaa miettien. Harminkin asento oli edelleen kyyry, mutta korvat alkoivat nousta uteliaasti pystyyn ja nuolaistuaan huuliaan vielä pari kertaa myös narttu itse kohottautui paremmin seisomaan. Häntä kuitenkin pysyi edelleen takajalkojen välissä.
Harmi ei voinut olla miettimättä kuin yhtä asiaa: tämä oli typerää. He olivat samasta laumasta ja yhtä pelokkailta, niin että kumpikin voisi viettää tässä koko talven kyyristellen toista eikä siltikään tapahtuisi mitään. Harmilla ei ollut mitään aikomuksia hyökätä Nahkan kimppuun ja uroksen eleet puhuivat omaa kieltään; tuskin hänkään suunnitteli hyökkäämistä.

Hiljaisuuden jälkeen Harmi seisoi jo tukevammin omilla jaloillaan ja laski päätään, katsoen toiseen uteliaasti. Hän oli edelleen hieman varovainen, sillä hän ei tuntenut Nahkaa ollenkaan, mutta täydellistä alistumista hänessä ei voinut enää huomata. Harmi tiesi olevansa lauman omega ja sitä kautta Nahka oli häntä korkeammalla arvoasteikossa, joten myös sen takia hän käyttäytyi edelleen varovasti - joskin häntä korkeamman suden alistelu hämmästytti Harmia kaiken muun ohella.
"Oletko.. Tai siis tarkoitan, kauanko olet kuulunut jo tähän laumaan?" hän kysyi toiselta aralla äänensävyllä.

Nahka kohottautui seisomaan haarajaloin, valmiina pakenemaan pikinmiten paikalta. Se laski päänsä alas ja katseli ohitse Harmin, silti se piti kaikkia aistejaan valppaana. Toisen rohkaistuminen sai sen nousemaan itsekin ylös. Se tarvitsi ystävää tuekseen ja Harmi voisi mahdollisesti olla sellainen. Yhtä pelokas ja silti tarpeentullen rohkea. Uros tuumi, ettei Harmista nyt voisi mitään uhkiaa olla, kun se oli samasta laumastakin. Nahka kuunteli Harmia, kohottamalla korviaan hieman ylöspäin. Sen teki mieli haukahtaa Harmille, tervehdykseksi tai leikin aloittamiseksi. Se oli nauttinut Viiman kanssa peuhaamisesta ja nyt sillä oli vakaa mielikuva leikkimisen turvallisuudesta. Se tahtoi nauttia taas jostain muustakin, kuin elämisestä. Mutta se ei rohjennut. Se pelkäsi Harmin suuttuvan ja menevän pois.

"Olen kuulunut laumaan... Kaiketi hieman yli kuukauden." empivästi kurkusta kumpuavat sanat olivat rohkeammat ja mielihalu päästää viileä ja kylmäpuoli esiin oli kaikonnut tyystin. Sen tilalle oli tullut aidosti pelokas ja varautunut susi, jonka rohkeus oli kuitenkin silminnähtävissä, kunhan sen vain osasi tuoda esiin. Nahka oli moniluontoinen susi jo ankaran menneisyytensäkin takia, siksi siltä joutui odottamaan jos jonkin sorttista kujetta tai tunteen purkausta. Kuten Katala sai nähdä sen luonteen omaisen kärsimyksen, sisäisen tuskan ja tunteen purkauksen. Kuten Viima sai nähdä sen leikkisän ja valoisan puolen. Kuten tämä susi hänen edessään näki nyt Nahkan oman, varsinaisen luonteen. Hieman pelokas ja juro, tarpeentullen rohkeampi.

¤Tönkkö tönkkö. Toivottavasti saat selvää =)¤

Odottaessaan Nahkan vastausta Harmi jäi miettimään omaa aikaansa Viiman laumassa. Hän ei ollut viettänyt siellä kuin muutaman päivän, eikä ollut niillä kerroilla tavannut oikeastaan ketään laumalaista kunnolla. Harmi oli pysytellyt hieman kauempana muista hoitamassa haavojaan ja oli vasta nyt uskaltautunut pidemmälle katselemaan reviiriä. Liittymispäivänsä jälkeen hän ei ollut tavannut uudestaan alfaa eikä nähnyt vilaukseltakaan betaa, vaikka olikin kuullut ohimennen juttuja molemmista.
Siksi Harmi piti positiivisena asiana sitä, että hän oli törmännyt heti ensimmäiseksi mukavalta vaikuttavaan suteen, joka ei ollut liian päällekäyvä ja aggressiivinen. Ilmeisesti liittyminen mustaturkkisen nartun laumaan oli todellakin ollut hyvä idea.

Kun Nahka sitten vastasi hänen kysymykseensä, Harmi hieman yllättyi. Hän oli jostain syystä luullut, että uros olisi ollut laumassa pidemmänkin aikaa.
"Minä liityin vasta muutama päivä sitten", Harmi totesi toiselle ja uskaltautui istumaan alas. Hän kietoi häntänsä tiukasti etutassujen eteen viimalta ja piti päätään edelleen alhaalla. Nyt kun hän oli tavannut toisen, kauemmin laumassa olleen suden, voisi hän saman tien ottaa hieman enemmän selvää laumasta.
"Millainen alfa Viima on?" Harmi kysyi suoraan. Hän näytti hieman hämmästyvän itsekin suoruuttaan ja siirsi sitten katseensa maahan kuin anteeksipyytäen. Ei Harmi halunnut missään vaiheessa vaikuttaa liian uteliaalta tai tunkeilevalta, vaikka utelias ehdottomasti olikin. Etenkin alfansa suhteen.

¤Nyt se kamala enkun koe tehty, anteeksi jos siis kesti¤

Nahkan ja Harmin välimatka oli vieläkin se todella pitkä. Se häiritsi Nahkaa, joka otti muutaman askeleen eteenpäin Harmia kohden nuolaisten huuliaan. Se ei halunnut olla uhka, eikä pelkuri. Ristiriitaista sudelle, joka ei osannut eleistä kuin harvinaiset perusteet. Nahka kallisti korviaan ja laski päätään. Viima oli Nahkan ainoa luotettu ja läheisin koko laumassa. Harmi oli oikeastaan ainoa, johon uros todella tutustui. Harmi vaikutti samanlaiselle, kuin se itse. Pelokkaalle, mutta elämänhaluiselle ja tarpeentullen rohkealle. Nahka tahtoi elää, miksi se muuten olisi edes karannut entisen laumansa luota? Nahka tahtoi ystäviä, turvaa ja paremman elämän, turvaa se sai laumasta ja paremman elämän oikeassa laumassa. Ystävänään silläoli Viima. Se oli saanut lähes kaiken haluamansa, mutta se ei voinut olla varma miten kauan sitä kestäisi.

"Viima on mielestäni luotettava, mukava ja ystävällisin otus koko kaamean elämäni aikana." Nahka puki totuudenmukaisesti ajatuksensa sanoiksi nuolaisten heti perään huuliaan. Sen olemus oli yhä alistuvan pelokas, mutta siitä löytyi hippunen luottamusta. Kuten korvat ilmaisivat kohoamisellaan; Nahkaa kiinnosti paljon tämä uusi susi, ei vain olemuksen takia vaan uutena laumalaisena.

[ Ei haittaa mitään. :) ]

Enää edes Nahkan siirtyminen lähemmäs ei juurikaan hermostuttanut Harmia, ja se oli jo paljon. Toisaalta hänellä oli tapana rentoutua paremmin itsevarmemman ja ystävällisen suden seurassa, mutta vaikka Nahka oli jälkimmäistä, ei häntäkään oikein itsevarmaksi voinut sanoa - ainakaan vielä. Siitä syystä oli outoa nähdä Harmi toisen pelokkaan suden seurassa näinkin rentona, sillä pikemminkin toisen suden itsevarmuus toi itsevarmuutta myös hänelle.

Harmi oli hyvillään saamastaan vastauksesta. Viima oli vaikuttanut ystävälliseltä ja kärsivälliseltä myös silloin, kun hän oli liittynyt laumaan. Ainoastaan turhan innokas Loska oli silloin hermostuttanut Harmia, mutta tarkkailtuaan nuorta urosta jonkin aikaa sivusta hän alkoi tottua toisen innokkuuteen. Se oli omalla tavallaan rentouttavaa ja mukavaa katseltavaa, vaikka aivan vielä Harmi ei olisi itse ollut valmis vauhdikkaaseen leikkiin melkein vieraiden kanssa. Leikkitappelussa hän olisi kääntynyt saman tien selälleen maahan ja takaa-ajossa juossut karkuun häntä koipien välissä niin nopeasti kuin vain ehti. Hän ei halunnut leikin riistäytyvän todeksi eikä siksi ryhtynyt mukaan yllyttääkseen toista.

"Entä Katala, se beta?" Harmi kysyi varovaisemmalla äänellä, aivan kuin peläten kyseisen suden kuulevan hänen kysymyksensä. Hän ei ollut tavannut Katalaa vielä henkilökohtaisesti, mutta kenties sekin päivä tulisi joku päivä. Kaikki puheet uroksesta eivät kuitenkaan täysin miellyttäneet Harmia, sillä hän piti enemmän rauhallisesta itsevarmuudesta kuin liian hyökkäävästä käytöksestä.

Nahka oli samaa mieltä yli innokkaasta Loskasta. Loska oli monesti aiheuttanut sille kohtauksen, milloin milläkin tavalla. Nahka oli kuitenkin alkanut pitää nuorukaisesta ja sen teki mieli leikkiä tämän kanssa, vaikka nyt kokematon olikin.

Katala ei merkinnyt Nahkalle mitään muuta, kuin betaa. Katala ei ollut mukava ja pelkäsi oman asemansa puolesta - Nahkan takia. Nahka oli muka viemässä Viimaa siltä, vaikkei niin ollutkaan.

Nahka oli kuitenkin varma, ettei Harmi halunnut kuulla Nahkan omaa mielipidettä. Siksipä Nahka päätti sanoa kuulemiaan mielipiteitä totuuden mukaisesti. "En ole ollut häneen lähikontaktissa oikeastaan ollenkaan. Hän kuulostaa mukavalle ja viisaalle sudelle, joka voisi syrjäyttää Viiman jos vain haluaisi. Ei Katala niin ole ainakaan vielä tehnyt. Mutta. Mitä pidät laumasta tähän mennessä vai oletko sinäkin.." Nahka yritti vaihtaa puheen aihetta keskeyttäen pienesti. "Siis oletko sinä samalla laila kuin minä aluksi, että olet syrjäisemmillä pesillä?" Nahka päätti lauseen ja toivoi parasta. Se ei halunnut enää keskustella Katalasta ja yritti siksi vaihtaa puheen aihetta.

Nahkan puheenaiheen vaihdos hämmästytti hieman Harmia, vaikka narttu ei siihen juuri enempää kiinnittänyt huomiota. Hän olisi mieluusti tiennyt enemmän Viimasta ja Katalasta - vaikka Nahkan aikaisempi lausahdus alfanartusta oli aika tyhjentävä -, mutta ehkä hän myöhemmin pääsisi itse jomman kumman seuraan edes siksi aikaa, että ehtisi muodostaa oman käsityksensä alfasta ja betasta. Oma käsitys oli kuitenkin aina eri asia kuin muiden susien kertomat päätelmät.

Seuraava aihe sai Harmin hieman luimistamaan korviaan häpeillen. Hän olisi halunnut kertoa olleensa aktiivinen ja sosiaalinen lauman keskuudessa, tutustuneensa heti moniin susiin ja luoneensa oman mielikuvan laumalaisista ja heidän arvoistaan hierarkiassa. Mutta se olisi ollut valehtelemista ja huijaamista, eikä Harmi harrastanut sellaista - ellei joku nimenomaan käskenyt muuntelemaan totuutta ja sepittelemään omiaan.
"Niin siinä taisi käydä", Harmi myönsi. Hän oli viettänyt pääasiassa omissa oloissaan nämä ensimmäiset päivät siksi, että oli ollut suhteellisen pahasti loukkaantunut eikä halunnut puolikuntoisena tutustua toisiin, mutta myös siksi, että oli arka ja jopa pelokas lauman suhteen. Hän ei halunnut, että kaikki laumalaiset olisivat olleet saman tien kimpussa kyselemässä, kuka hän oli ja mistä tuli. Rauhallinen laskeutuminen laumaelämään sopi Harmille paremmin.
"En ole vielä oikeastaan tutustunut juuri kehenkään laumalaiseen.. Ainoastaan Viiman, Loskan ja sinun kanssasi olen viipynyt hieman kauemmin kuin vain käynyt näyttäytymässä pari kertaa."

Nahka tyytyi vastaukseen, vaikka olikin toivonut jotain aivan muuta. Se olisi halunnut tietää toisen kertomana lauma elämästä, mutta ei. Ei se haitannut Nahkaa paljoa, mutta olisi se mukavaa ollut.

"Minulla meni miltei kaksiviikkoa tutustua laumaan ja luottaa siihen täysin. En uskaltanut tulla syrjäisemmiltä pesiltä mihinkään näkyviin. Tarkkailin pääpesien laitamilla muiden touhuja ja tutustuin oikeaan laumaelämään. Minä katsos..." Nahka aloitti ja pitäessään tauon se laski päätään hyvin alas korvien liimautuessa sen niskaan ja se värisi pienesti. "Minä elin kurjuudessa, laumassa, jota ei laumaksi voinut sanoa. Perheessä, jota ei oikeaksi voinut todeta kuin mielipuoli." nyt se oli sanottu ja Nahka oli tyytyväinen. Se halusi kertoa toiselle oman tarinansa ja toivoi vastakaikua.

Harmi oli alunalkaeenkin kiinnostanut Nahkaa erityisen paljon jo olemukseltaankin. Yhtä pelokas, koviakokeneen tuntuinen ja mukava susi neitokainen. Nahka oli itse samanlainen pösilö jossain sisällään.

Harmi katsoi hämmästyneenä Nahkaa tämän kertoessa ensimmäisistä päivistä laumassa ja siitä, miksi hän oli käyttäytynyt juuri niin. Olihan uroksen käytös heidän tavatessaan jo kertonut paljon, mutta mitä enemmän Nahka kertoi, sitä oudommalta Harmista tuntui: hän ei olisi uskonut tapaavansa toista, samanlaisen luonteen omaavaa sutta Viiman laumasta - tai mistään muustakaan laumasta. Kaikki muut sudet vaikuttivat niin itsevarmoilta ja rohkeilta, että Harmi oli tuntenut itsensä jopa normaalia surkeammaksi näiden päivien aikana. Narttu kuitenkin tiesi, että asia tulisi vielä muuttumaan, tai ainakin hän kovasti toivoi niin.

Korvat luimussa Harmi katseli Nahkaa vielä senkin jälkeen, kun uros oli hiljentynyt. Ensimmäisessä laumassaan Harmi oli ollut ikuinen omega ja kaikkien susien nyrkkisäkki, ja seuraavassa laumassa beta oli haastanut hänet ja nartun hävittyä koko lauma oli kääntänyt selkänsä hänelle.
Siitäkin huolimatta Harmi ei uskonut tulevansa toimeen ilman laumaa ja hän tarvitse sen tuomaa tukea jopa pakkomielteisesti.

"Ei minullakaan ole kovin hyviä kokemuksia laumoista, mutta laumassa minä jälleen olen. En pystyisi elämään ilman laumaa, vaikka onkin näyttänyt enemmän siltä, että lauma juuri tappaa minut..." Harmi totesi surumielisesti. Hän käänsi katseensa maahan ja nuolaisi pikaisesti huuliaan. Narttu ei oikein osannut avautua kokemuksistaan edes Nahkalle, vaikka hänestä tuntuikin, että juuri uros olisi ymmärtänyt häntä parhaiten sillä hetkellä.
"Minusta katsos tuntuu aina, etten ole mitään ilman laumaa. Etten osaa mitään ilman laumaa, ja etten selviäisi ilman sitä. Etenkin alfan tuoma tuki on minulle tärkeää ja jos Viima ei olisi ottanut minua mukaansa, olisin varmasti jo kuollut."

Nahka huohahti ja katsahti pesäluolille. Äänistä päätellen oli saalistus onnistunut ja Nahkan ajatellessa karibun lihaa, sen maha murahti. Se katsahti tuttavaansa. "Menisimmekö osinnoille? En ole syönyt tänään mitään. Jos aiot päästä peloistasi, parempi vain tulla ja näytellä rohkeaa. Niin minäkin tein. Tai siis..." Nahka kysyi toiveikkaasti Harmilta. Se kallisti päätään ja laski korviaan odotellessaan vastausta.

Nahka tunsi syyllisyyttä, että lopetti mukavan tapaamisen näin, mutta ei sitä koskaan tiennyt milloin sai viimeisen ateriansa.

¤Anteeksi tämä kestäminen, nyt ehdin kuitenkin vastaamaan toivonmukaan kaikkiin rooleihin.¤

Nopeasti Harmi nousi ylös kuin vastatakseen Nahkan kysymykseen sillä tavalla. Hän puisteli turkkiaan ja vaikka nälkä kalvoi myös nartun mahassa, tuntui hänestä silti jopa pelottavalta mennä muiden laumalaisten luo ja syödä heidän kanssaan. Nahkan sanoissa piili kuitenkin totuus, vaikkei Harmi halunnut myöntää sitä itselleen. Hänen oli uskaltauduttava muiden susien luo ja vietettävä aikaa heidän kanssaan, jotta hän voisi todeta, etteivät he olleet vaarallisia tai pelottavia, vaan tavallisia susia.

"Selvä, mennään", Harmi kuitenkin totesi mahdollisimman reippaasti. Hän yritti kerätä itsensä kokoon jo ennen pesälle menoa, vaikka joka tapauksessa häntä jännitti. Hän ei ollut tutustunut toisiin susiin juuri ollenkaan ja mietti, kuinka he suhtautuisivat häneen.

[ Joops, kiitokset pelistä. :) Lopetetaan siis tähän, kun tuo rajapartio peli alkoi. ]