Joen jäällä (kutsupeli: Shui - päättynyt)

((Eli Shui tänne Heinän kanssa :D))

Nuori susi jolkotteli kiireettömän oloisesti jokea pitkin. Narttu oli vastikään todennut, että jäällä kulkeminen oli monin verroin syvässä lumessa tarpomista kevyempää, joskin se luisti satunnaisesti tassujen alla.
Susi oli nyt ensi kertaa laaksoon saapumisensa jälkeen palannut solaan, jonka läpi oli alunperin sinne saapunut. Susi oli saanut nimensäkin solan mukaan, ei tosin juuri tämän. Sen ottoemo oli nimennyt löytämänsä pennun Solaksi, sillä oli löytänyt tämän hylättynä erään sellaisen suojista.
Nyt Sola oli matkalla katsomaan, josko jokin saaliseläin olisi hakeutunut solan kallioseinämien suojiin turvaan hyiseltä viimalta. Yksin sen mahdollisuudet saada jokin eläin kiinni, olivat hyvin pienet, mutta se oli nopea ja tottunut saalistamaan yksikseen. Tosin se oli joutunut elämään pitkään vain pienillä myyrillä ja jäniksillä, joita oli harvakseltaan saanut kiinni. Huonon ravinnonsaannin seurauksena Sola oli laihtunut ja päässyt melko huonoon kuntoon. Sen turkki oli ohut, takkuinen ja kiilloton ja kylkiluut olivat selvästi havaittavissa hieman lähempää katsottuna.

Heinä oli juuri saapunut laaksoon, Hiekka oli irkaantunut Heinästä hetkeksi mennäkseen saalistamaan, Itse.
Ja Heinä oli jäänyt jolkottelemaan yksin rannalle. Talvimaisemat olivat kauniita, Lumi kimmelsi ja kuusien oksia peitti

Heinä, Tuo varautunut Meksikonsusi havaitsi jonkun jäällä ja murahteli varoittavaan sävyyn, Siinä piili myös agressiivista käytöstä, Seura tekee kaltaisekseen.

Niska ja lapa karvat pörhistyneinä Heinä otti askelia lähemmäksi toista narttua '' Kuka olet ?! '' Heinä huudahti aavistuksen käheästi kauvempaa.

Sola oli keskittynyt jahtaamaan tuulen jäätä pitkin kuljettamia lumikokkareita, eikä huomannut tai haistanut lähestyvää sutta. Vasta kuullessaan vaimeaa murahtelua, narttu nosti katseensa ja kohtasi toisen uhkaavan olemuksen.
Nuori susi painautui välittömästi matalaksi ja kyyristeli vatsakarvat jään pintaa hipoen. Solan korvat olivat painaantuneet tiiviisti päätä myöten ja sen häntä heilui koipien välissä, pyyhkien lunta jään pinnalta.
"Olen Sola." Narttu vastasi toisen kysymykseen vikisevällä ja tuskin kuuluvalla äänellä. Se ei liikahtanut paikoiltaan toisen lähestyessä ja teki parhaansa vältelläkseen tämän katsetta.
Sola oli rohkaistunut aavistuksen laaksoon tulonsa jälkeen, kun oli tavannut muutamia susia. Mutta kahden keskinen tapaaminen oli nuorelle nartulle yhä suuri henkinen rasitus ja sen käytös oli vastaavanlaisessa tilanteessa aina liioitellun pentumainen.

Pentumaisen, Alistuvan käytöksen huomatessaan Heinä laski hiljalleen karvojaan, Ja murinakin lakkasi karvojen laskeutumisen myötä.
'' Olen Heinä. '' Pitkä, Hiekan värinen turkki heilahteli tuulessa kun naaras käänteli korviaan enemmän etuviistoon ja sitten sivuille.

Sen häntä oli vieläkin hieman pörhistynyt ja ylhäällä, Samalla tasolla kuin selkä. Narttu hymähti , Otti pari askelta kohti toista narttua ja nuuhkaisi lyhyesti Solan poskea, Se painaisi tuntomerkit ja hajun mieleensä, etttei itse toistaisi samaa tapaamista jos nartut vielä tapaisivat, Vieraiden suhteen ei voinut olla luottavainen, Niin narttu ajatteli.

Heinän nuuhkaistessa Solaa, narttu pysytteli liikkumattomana, nopein nykivin liikkein heiluvaa häntää lukuunottamatta.
Se katseli yhä alaviistosta toista, mutta nyt sen silmien pelokas katse oli vähitellen alkanut vaihtua avoimen uteliaaksi pennun tuijotukseksi. Jollakin lailla toinen vaikutti luotettavalta, ehkä se muistutti Solaa hänen emostaan tai otto-emostaan. Narttu ymmärsi mistä toinen oli saanut nimensä, kun katseli tämän vaalean turkin heiluvan tuulessa, kuin heinä ikään.
Vähitellen Heinän hieman rentoutuessa, Sola kohottautui varovasti seisomaan, pitäen kuitenkin huolta, että pitäisi päätään jatkuvasti toisen hartiatasoa alempana.
Naaras silmäili toista vaivihkaa ja sen päähän pälkähti yhtäkkiä pelottava, mutta mukavalla tavalla jännittävä ajatus. Jospa toinen olisi Veren laumalainen, tai vakooja. Sola ei ollut koskaan kuullut tämän nimeä manittavan hänen tuttaviensa yhteydessä, eikä toisen ominaishajukaan tuntunut millään lailla tutulta.
Tuisku oli kieltänyt Solaa ankarasti paljastamasta mitään tietoja Veren vastaisesta salaliitosta kenellekään, johon ei voisi täysin varmasti luottaa. Ja jos vahinko sattuisi.. Hänen tulisi hankkiutua toisesta eroon.
Solan silmiin syttyi innostunut pilke ja se unohti hetkeksi kyyristelevän olemuksensa nostaessaan korvansa ja häntänsä terhakkaasti pystyyn. "Kenen laumassa olet?" Narttu kysyi hieman tökerösti ja tapitti toista uteliaasti, yhä kuitenkin suoraan silmiin katsomista vältellen.

Narttu pörhisteli rintakehänsä pitkiä, Osittain tummia ja vaaleita , Paksuja kasvoja ja ravisteli sitten turkkinsa selkä ja lapa kohdilta ylimääräisiä lumikerroksia, Murahti vielä kerran itsekseen ja merkittömästi pitkän turkin ravistelun yhteydessä.

'' Olen laumaton. '' Kesti tovi kun Heinä sai vastatuksi, Sen huulet liikkuivat melkein huomaamattomasti ja suu oli vain aavistuksen raolla. Kumminkin varautunut otti askeleen Solan viereen korvat etuviistoon kääntyneinä ja häntä samalla tasolla edelleen, naaras haisteli vielä kertaalleen Solaksi itseään esittänyttä, Se keräili kirsuunsa hajuhiukkasia Solan päälaelta ja säkän kohdilta, Sitten se siirtyi taas nuoremman suden eteen seisomaan.
Naaras oli tuntenut parin muun suden hajut Solan turkista, Ilmeisesti Sammaleen ja Kauhun.

'' Oletko laumassa ? '' Naaras viimein kysyi jäykästi.

"Aijaa.." Sola nyökkäsi aavistuksen pettyneesti toisen vastaukselle. Se oli jo kuvitellut saavansa keskustella Veren laumalaisen kanssa ja ehkä kuulla tältä jotakin uteliasta pennunmieltä kiinnostavia asioita.
Heinän nuuskiessa Solaa taas, narttu nuuski vaivihkaa varovasti takaisin ja heilutti häntäänsä hyväntuulisesti.
"Etkö vain ole halunnut liittyä mihinkään laumaan vai oletko vasta saapunut laaksoon?" Sola jatkoi puhelemista, muttei vain keskustelua ylläpitääkseen, vaan aidosta uteliaisuudesta.
Heinän kysyessä, oliko Sola jossakin laumassa, hän hieman hätkähti. Olisiko ryhmästä kertominen turvallista? Jos toinen kuuluisi sittenkin Veren laumaan.. "E-en.." Narttu kysyi ääni hieman värähtäen, eikä kyennyt piilottamaan epävarmuuttaan. Toisaalta Heinä vaikutti jollakin lailla hyvin mukavalta ja Solan teki mieli kertoa tälle ajastaan laaksossa. Lapsekas innostus kertoa ryhmän aiemmin järjestämästä kokoontumisesta ja sen jäsenistä valtasi nartun, ja pentuhan se vasta olikin, eikä kyennyt kauan hillitsemään itseään.
"..Mutta kuulun erääseen ryhmään.." Sola vaikeni ja katsahti ympärilleen, kuin varmistaen ettei ketään ulkopuolista ollut kuulemassa. "Se on hyvin salainen, eikä siitä saa kertoa kenellekään Veren laumalaiselle." Narttu nautti luomastaan salamyhkäisestä tunnelmasta ja jatkoi innostuneena liioitellun varovainen sävy äänessään. "Se on Veren vastainen salaliitto.." Sola päätti, että lopettaisi nyt, ettei kuitenkin paljastaisi liikaa suunnitelmista.
Se katsahti Heinää silmiin vakava, mutta samaan aikaan pentumaisen innostunut ilme kasvoillaan ja nyökkäsi pontevasti.

Naaras pisti hyvin merkille toisen äänen värähtämisen kieltävässä lauseessa, Se höristeli korviaan enemmän ja laski häntäänsä rennosti, Ehkä liiankin rennosti heilumaan jalkojensa ohi.

Narttu aavisti jo jotain salaliittoa kun nuorukainen mainitsi ettei siitä saisi Veren laumalaisille kertoa, Naaras laski häntänsä paikoilleen ja painoi tummahkon peitinkarvan omaavat korvansa luimuun.

'' Veren vastainen ... salaliitto. '' Naaras toisti lauseen vielä toisen kerran mielessään, Avautuipa penikka nopeasti mistä se tiesi että Heinä ei juoksisi suorinta tietä veljensä Hiekan luo kertomaan kuulemaansa, Tai itse Veren luo ?
Naaras pudisteli päätään, Ravisteli toisen kerran pitkää turkkiaan joka hulmahti hauskasti, Sitten vanhempi narttu siirsi katseensa penikkaan, Laski päätänsä nuoremman tasolle ja kysyi. '' Miksi sinä minulle tuon kerroit ? ''

((Avara saapuu :3))

Solan olemus vaihtui hetkessä taas alistuneeksi ja epävarmaksi, kun hän ymmärsi ettei ollut sittenkään osannut pitää suurta kuonoaan kiinni oikealla hetkellä. Juuri tätä narttu oli pelännyt, mutta jollakin lailla hänestä oli tuntunut että toiseen voisi luottaa.
"En tiedä.." Sola vastasi totuudenmukaisesti Heinän kysymykseen. "Ajattelin että.. kun sanoit ettet.." Nartun keskeytti vaimea huilumainen ulvahdus.
Solan korvat nousivat terhakkaasti pystyyn ja se etsi katseellaan äänen aiheuttajaa.
Parin sadan metrin päässä pienen metsikön reunassa erottui pienikokoinen suden hahmo.

Todellakin hyvin pieni, vaalea susi katseli toisia avoimen uteliaasti. Se oli huomannut toiset vasta aivan hetki sitten ja ulvahtanut merkiksi, ilmoittaakseen tulostaan. Naaraspuolinen susi jolkotteli kevyin, pehmein askelin heitä kohti ja mitä lähemmäs hän tuli, sitä selvemmäksi kävi hänen pieni kokonsa ja kissamainen olemuksensa.
Muutamien metrien päähän käveltyään, naaras pysähtyi ja heilutti häntäänsä laajassa kaaressa, selkälinjansa tasolla.
Sen olemus oli hyvin itsetietoinen ja ylväs, eikä se näyttänyt tiedostavansa, toisiin verrattuna puolta pienempää kokoaan.
"Hei!" Se haukahti varsin neutraalilla äänellä, eikä tehnyt vielä aivan selväksi, oliko ystävällisissä vai kenties vihamielisissä aikeissa.

Sola painautui jälleen maahan, toisen lähestyessä ja huiskutti häntäänsä. Se vilkaisi Heinää nopeasti ennen kuin vastasi arasti: "Hei.."

// Kyllä 8D //

Heinä pörhisti oitis pitkät karvansa häntäänsä myöden, Ärähdyksen kera se kääntyi nopeasti kohti ulvahtunutta ,
Kumeaa ja varoittavaa murinaa kumpusi sen kurkusta kun vieras asteli lähemmäksi, Vaikka tuo tuleva vaalea susi oli pieni, Se oli silti voinnut vakoilla Heinää Ja solaa, Sitä ei narttu yksinkertaiseksi sietäisi.

Kun toinen tervehti Heinä vain murahti kumeasti ja Painoi korviaan niskaan, '' Kuka olet ? '' Pörheäturkkinen naaras kysähti tylysti ja otti askeleen taakse, Solan viereen.

Vaaleaturkkinen susi naurahti hieman ivallisesti. Sitä huvitti toisten täysin vastakohtainen suhtautuminen hänen tuloonsa. Nuorempi susi suurinpiirtein kieriskeli maassa ja juoksisi varmasti karkuun jos hän vain vilauttaisi hampaitaan. Vanhempi susi puolestaan vaikutti hyvin epäluuloiselta ja ehkä jopa hyökkäävältä.
Pieni kettumainen susi pidensi tarkoituksella (ehkä ärsyttääkseen) vastaustaan ja istahti tyynesti hangelle ennen kuin vastasi. "Voitte kutsua minua Avaraksi." Sen pitkä tuuhea häntä heilui kissamaisesti, hitaasti puolelta toiselle ja sen kellertävän vihreät silmät tarkkailivat toisia tutkivasti. Se ei näyttänyt välittävän lainkaan Heinän uhmakkaasta olemuksesta.
"Mitäs te täällä puuhailette? Oletteko eksyneet laumasta?"
Avaran ääni oli hieman ivallinen, ehkä tarkoituksella, ehkä ei. Narttu ei ollut itsekään täysin varma asiasta.

Sola pysytteli hiljaa ja tunsi olonsa hyvin vaivaantuneeksi toisen pistävän katseen alla. Se vilkaisi Heinää odottaen, että tämä hoitaisi puhumisen.

Heinää alkoi pinniä toisen itsepäisyys ja koppavuus, Pitkäturkkinen susi vilautti valkeaa, hyvin säilynyttä hammasrivistöään juuri saapuneelle vielä viimeiseksi varoitukseksi, jos tuo juuri saapunut yrittäisi jotain epäilyttävää Heinä olisi heti valmis hyökkäämään mutta se hillitsi itsensä hyvinkin ja laskeutui istumaan nuoremman viereen, Oikein kiinni Solan kylkeen. Ehkä penikka saisi siitä rauhoitusta.

Naaras loi mulkoilevan ja ärsyyntymisestä kielivän katseen vieraaseen , sitten se loi ääneensä hyvinkin taidokkaasti inhoavan sävyn ja vastasi vieraalle ytimekkäästi '' Ei kuulu sinulle. ''

Penikkaa naaras sitten katsahti ja jäi katselemaan vaaleaturkkista saapunutta, Niska ja lapa , Kautta tietysti hännän karvat, Alkoivat laskeutua taas pikkuhiljaa, Naaraalla ei ollut aikomustakaan esittäytyä noin tunkeilevalle yksilölle.

Avaran avoin ja ehkä liiankin suora katse verhoutui nyt jonkin näkymättömän taakse. Naaras katsoi yhä toisia, mutta sen silmien eloisa pilke oli kokonaan kadonnut. Se ei vastannut mitään Heinän sanoihin vaan huokaisi lähes huomaamattomasti ja laski katseensa silmäilläkseen hajamielisenä tuulen lumeen muodostavia kuvioita. Narttu ei vieläkään sanonut mitään, mutta sen olemus antoi olettaa, että suun avatessaan se olisi sanonut jotain sen kaltaista kuin: "Selvä" tai "Ymmärrän."
Avara tiesi oman vaikutuksensa moniin susiin, mutta tunsi silti lievää hämmennystä jokaisella kerralla kun huomasi saavansa näin kylmän vastaanoton. Se ei ollut tarkoituksella koppava, muttei täysin hallinnut sitä, mitä suustaan milloinkin päästi ja loukkasi tai suututti helposti monia.
Sen huonoa tuulta ja poissaolevuutta lisäsi vielä sisaren menetys, joka oli Avaralle hyvin raskasta. Olihan hän elänyt suurimman osan elämästään tämän kanssa kahden. Normaalissa tilassaan Avara olisi ehkä pahoitellut mahdollisesti loukkaavaa asennettaan ja koettanut hyvittää sen jotenkin. Nyt se oli liian masentunut välittääkseen tilanteesta. Yksi vihamies sinne tai tänne. Sen sisar olisi joka tapauksessa poissa.

Jollakin lailla Solaa kävi toinen hieman sääliksi. Se huomasi, miten tämän katse sameni ja ikään kuin kääntyi sisäänpäin tämän vaipuessa ajatuksiinsa.
"Olen Sola." Narttu sanoi hiljaa ja ryhdistäytyi hieman.

Avara nosti katseensa ja näytti palaavan takaisin maan pinnalle. Se hymyili yhä hieman poissaolevasti ja nyökkäsi, vilkaisten sitten vaivihkaa Heinään. Ehkä peli ei olisikaan menetetty, kunhan toinen vain hieman leppyisi. Loppujen lopuksi Avara vain tahtoi löytää uusia ystäviä ja mahdollisesti jonkin lauman johon liittyä. Ei kai sillä olisi muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa eteenpäin.

Heinä loi ystävällisemmän katseen vieraaseen, murahti vielä itsekseen ja sitten , Se oli taas kiihtynyt ja sen rintakehä nousi ja laski hitaasti ja joskus nopeasti , kokoajan epätasaisesti.

Koko ruumis rentoutui enemmän ja Heinä sai itsensä hillityksi, Pitkäturkkinen naaras katseli edelleen Avaraa.

Avara asettui rennosti makaamaan hangelle ja haukkaili hajamielisesti lunta janoonsa. Se tahtoi osoittaa ettei epäluuloihin olisi mitään syytä. Hieman keventääkseen tunnelmaa, narttu päätti kertoa jotakin itsestään. Ehkä se lisäisi toisten luottamusta hieman.
"On mukavaa vihdoinkin tavata joku. Olen kierrellyt täällä laaksossa jo monta päivää törmäämättä kehenkään." Narttu loi nöyrän katseen toisiin ja jatkoi. "Pakenin lumimyrskyä näiden vuorten suojiin ehkä muutamia viikkoja sitten, ja ajattelin että voisin asettua tänne.. Minulla ei oikeastaan ole enää mitään, minkä vuoksi palata." Avaran ääni vaimeni ja sen silmissä välähti menetyksen suru. Sitten se hymyili hieman hajamielisesti ja heilautti häntäänsä.
Avara kohdisti kaikki sanansa lähinnä Solalle ja katsoi tätä silmiin puhuessaan. Se ei kuitenkaan jättänyt toista huomiotta, vaan katsahti tähän merkitsevästi vähän väliä.

Sola huomasi toisen silmissä taas saman, apean pilkahduksen, ja aavisti, että toiselle oli lähiaikoina sattunut jotakin ikävää. Ehkä se oli menettänyt jonkun läheisensä, tai häädetty laumastaan. Nuori narttu ei ollut hyvä lukemaan toisten tunteita ja tulkitsemaan näiden eleitä, mutta surun ja tuskan se tunnisti, sekä vanhuuden väsymyksen, jonka se niin usein oli nähnyt ottoemonsa silmissä.
Avaran häneen kohdistamansa huomion rohkaisemana Sola uskalsi jatkaa keskustelua, joskin yhä hieman epäröivällä äänellä.
"Oletko saanut yksin saalista?" Se istahti pentumaisesti toisen lonkkansa varaan ja nuuhkaisi sen kasvoille puhaltavaa tuulta.

Avara katseli Solan riutunutta ja luisevaa olemusta, päätellen että kysymyksellä oli jonkinlainen taka-ajatus. Nuorella sudella oli varmasti nälkä, ja oli luultavasti ollut jo pitkän aikaa.
"Jotakin pientä kyllä.. Mutta en vähään aikaan." Avara katseli Solan suuriin silmiin, joissa yhä saattoi havaita pentumaisen pilkahduksen. Hän voisi kyllä mielellään syödä, eikä toisten apu olisi pahitteeksi, mikäli he vain suostuisivat yhteistyöhön.
"Onko teillä nälkä?"
Avara osoitti sanansa taas Solalle, mutta loi sen jälkeen pitkän katseen Heinään.

Heinä murahti kepeästi itselleen, Se oli taas reagoinut tulevaan vieraaseen yliampuvasti, Ja toinenhan vaikutti ihan mukavalta.

Sitten suuri narttu nousi istumaan, otti pari askelta edemmäs , Noin metrin päähän Avarasta ja istuutui istuinluittensa päälle.
'' Olen Heinä, Saavuin pari päivää sitten veljeni Hiekan kanssa, En ole tavannut kuin teidät kaksi. '' Naaras esitteli lyhyesti itsensä, Sitten se nousi ja ravisteli taas turkkiaan.

Noustuaan naaras vilkuili ympärilleen ja mustilla suupielillä käväisi virne '' Kolmenpekkaa saa varmaan jo kiitettävän kokoisen saaliin. '' Naaras nyökkäsi kohti Avaraa.

Avara hymyili tyytyväistä sudenhymyä, kita avoinna ja silmät hieman kiinni. Oli mukavaa, että tilanne näytti etenevän ja tunnelma keventyvän. Nartulla ei nyt varsinaisesti olisi henkisiä voimia riitojen selvittelyyn.
Ne, jotka olivat tunteneet naaraan kauemmin, osasivat varautua ja suhtautua tarpeeksi huolettomasti tämän suorasukaisuuteen. Uusien tuttavuuksien kanssa keskusteleminen kehittyi usein riidaksi, jopa tappeluksi, ja monilla susilla kesti hyvin kauan oppia olemaan ottamatta Avaran letkautuksia liian henkilökohtaisesti.

Heti Heinän lopetettua lauseensa Avara kysyi tapansa mukaan suoraan: "Miksi tulitte juuri tänne? Ja mistä päin?"
Myös Solaa kiinnostaisi kuulla hieman jotakin nartun menneisyydestä, josta se ei vielä ollut ehtinyt kysellä.

Sola nyökkäili innokkaasti Heinän sanoille ja nousi jo malttamattomana seisomaan ja nuuhkimaan tuulta. Sillä oli nälkä lähes aina, ja kasvavana sutena se jakaisi syödä päivittäin. Ja paljon ruokaa se tarvitsisikin, korvatakseen kuukausien niukan ravinnonsaantinsa ja silminnähden havaittavan aliravitsemuksensa.

"Olin haistavinani pienen kaurislauman kulkiessani solan läpi. Ja ellen väärin muista, huomasin myös joitakin melko tuoreita jälkiä." Avara nyökkäili puhuessaan solan suuntaisesti poispäin laaksosta ja sen häntä heilui jo alkavasta innostuksesta. Narttu rakasti juoksemista ja oli suhteessa kokoonsa erittäin nopea. Ja saaliin jahtaaminen toi pelkkään juokemiseen vielä oman lisänsä, ja ihanan jännityksen tunteen. Koskaan ei voisi olla varma mitä tapahtuisi. Tulisiko saalista vai ei, ja puolustautuisivatko saaliseläimet aiheuttaen ihanan vaarallisia tilanteita.
Avara rakasti jännitystä, eikä kauaa viihtynyt paikoillaan. Sillä olikin tapana hankkiutua tieten tahtoen hankaliin ja jopa hieman vaarallisiin tilanteisiin, vain pitääkseen elämänsä kiinnostavana.
Sisarensa katoamisen jälkeen se ei ollut juuri tuntenut kiinnostuvansa mistään. Mutta nyt uusien tuttaviensa seurassa se tunsi vihdoin olevansa valmis nauttimaan saalistuksen tuomasta jännityksestä.

Narttu yskäisi ja sitten vastasi hieman häveten, Se käänsi päätään Solan suuntaan puhuessaan '' En oikein tiedä, Tavallaan eksyin tänne enkä tiedä mistä tulin. ''

Naaran aistilliseen kirsuun tunkeutui jo kauriin veden kielelle herättävän hajun, Ja narttu piristyi ja askelsi pari askelta kohti hajua, Sitten se katseli kaksikkoon takanaan olkansa yli '' Miten on ? Menemmekö ? ''

// Ei ole oikeen inspistä :[ //

Sola tyytyi nyökkäämään Heinän sanoille hieman hämmentyneenä, eikä viitsinyt esittää utelevia jatkokysymyksiä. Ehkä hieman myöhemmin.

Avara lähti heti innokkaasti Heinän perään ja ohitti tämän pian, kaarrellessaan innokkaana kuono vuoroin pystyssä ilmavainuja etsiskellen, vuoroin maassa. Se oli jo virittäytynyt metsästyksen tunnelmaan, ja tuoksujen huumassa tuskin oli tietoinen toisten liikkeistä.

Sola lähti jolkottamaan rauhallisesti Heinän kannoilla ja päätti antaa toisten huolehtia jäljityksestä. Se tahtoi hieman verrytellä ensin lihaksiaan ja lähteä sitten täyteen juoksuun, kun hetki olisi oikea.

Heinä nosti vauhtia hieman lujemmaksi, Sen lihakset olivat lämpimät ja pian ne kävisivät kuumana.
Se alkoi todella pitää Solasta, Tosin Avarasta se ei ollut ihan perillä vielä, Mutta hänkin vaikutti mukavalta.

Heinä ei viitsinyt lujentaa vauhtia jotta Sola ei jäisi jälkeen, Vaan tyytyi jolkottelemaan hieman nopeampaa vauhtia Avaran jäljissä, Avara saisi johdattaa kaksikon perässään , Ja Heinä lähtisi kuin ammus kun hetki olisi oikea.

Avaralle sopisi mainiosti, että se johtaisi metsästystä. Se oli nopea, ketterä ja tarkkaavainen, ja tiesi että pärjäisi jopa yksin. "Kettutyttö" (Avaran liikanimi :D) ravasi ja otti vuorotellen pitkiä laukka-askeleita, etsiessään vainua.
Pian se haistoi lumen alla jotakin ja hyppäsi kettumaisesti etujalat ojossa päistikkaan hankeen. Se hypähti takaisin pystyyn ja käänteli korviaan terästäessään kuulonsa äärimmilleen. Naaras otti muutaman askelen eteenpäin ja hyppäsi taas. Se kavoi lunta ja hypähteli korkealle ilmaan hetken hurjasti muristen ja pysähtyi sitten, kuin itsekin hämmentyneenä onnistumisestaan.
Se vilkaisi hengitys höyryten toisia ja kaivoi lumen alle piiloutuneesta kuopasta pulskan riekon, jonka kantoi tyytyväisenä hampaissaan toisten nähtäville. Avara tiputti linnun etutassujensa juureen ja hymyili tyytyväistä sudenhymyään.
"Se ei ole suuri, mutta riittää ehkä ensinälkään." Narttu huohotti.

Sola oli katsellut sivusta koko toimituksen ajan, eikä ollut tohtinut mennä häiritsemään. Se katseli ihaillen Avaran korkeita loikkia ja hämmästeli, miten kevyeltä toinen sai koko touhun näyttämään.
"Olet hyvin taitava." Sola henkäisi avoimen ihastuneena, toista avoimesti silmiin tuijottaen.

"Kiitos." Avara naurahti ja alkoi nyhtää linnun höyheniä, pöllyttäen niitä ympäri hangen pintaa.

Heinäkin tarkkaili sivusta kun Avara hyppeli keveästi , Ja toi viimein linnun näytille. Olipa se taitava.
Ensivaikutuksen perusteella Heinä oli luullut että Avara olisi elänyt muitten siivellä laiskasti, Mutta toisin oli.

'' Minunkin täytyy myöntää, Että olet taitava. '' Heinä nyökkäsi ja susimainen hymy kaartui sen mustille ja aistikkaille suupielille, Heinä katseli kun linnun höyhenet lensivät ja yritti napata ilmasta muutaman, Ja pari se saikin kiinni ja niitä sitten naureskellen sylki suustaan, Kaksikko oli mukavaa seuraa.

Avara loi lempeän ja tyytyväisen katseen Heinään. Hän piti kehuista - kuten luultavasti jokainen hiemankin itseään kunnioittava susi.
Nypittyään enimmät höyhenet, kettutyttö nappasi itselleen suurehkon palan linnun lihaa ja astui muutaman askelen sivummalle.
"Olkaa hyvät." Narttu haukahti ja alkoi syödä ateriaansa nautiskellen. "Että saatte voimia varsinaiseen saalistukseen."

Sola oli Heinän esimerkkiä noudattaen innostunut nappailemaan ilmassa pöllyäviä höyheniä hampaidensa väliin.
Avaran tarjotessa ruokaa, narttu katsahti Heinään ja ottaisi osansa lihasta vasta tämän jälkeen -vaikka olikin luultavasti nälkäisin heistä.

Kun höyhenien lentely loppui narttukin rauhoittui ja katsahti hymyillen Solaa joka oli yhtynyt leikkiin, Naaras seuraili vielä Avaran toimia kiinnostuneena. '' Saalistukseen ... '' Heinä toisti pehmeästi sanan mielessään ja jopa sanoi sen ääneen, Minkälainen kokemus tästäkin tulisi ? Hyvä kaiketi.

Heinä vilkaisi Solaa ja nyökkäsi pienesti ennen kuin iski hampaansa linnunraatoon, Repäisi sopivan kokoisen lihanpalan kitaansa ja työnsi sitten etusellaan koko linnunraadon Solan tassujen eteen, Heinä laskeutui hitaasti makuulle ja laski linnunpalan eteensä, Siitä repien paloja ja niitä mussutellen tyytyväisenä.

Sola heilautti häntäänsä ja nuolaisi huuliaan, Heinän ojentaessa lopun linnun sille.
Nyt jo melko lailla rohkaistuneena, narttu uskalsi käydä lihaan suoraan käsiksi ja hotki kaiken, luita myöten.
Viimeisiä luita pureskellen Sola katsahti Avaraan, joka katseli valppaana solan suulle ja heilutti jännittyneenä häntäänsä.
"Katsokaa." Se henkäisi, ja Sola siirsi katseensa samaan suuntaan.
Aivan solan suulla seisoskeli noin kymmenpäinen karibulauma. Eläimet vaikuttivat hermostuneilta ja astelivat lyhyin, terävin askelin heidän suuntaansa.
"Piiloon!" Avara haukahti käheästi ja teki pari pitkää loikkaa joen jäälle ja jatkoi: "Kiireesti!"
Joen törmä toimisi loistavana näköesteenä, ja he kykenisivät lähestymään eläimiä huomaamatta, jokea pitkin.

Sola pinkaisi jännityksestä vingahdellen kettutytön perään ja asettui tämän taakse, lisäohjeita odottaen. Se toimisi tyytyväisenä pelkkänä työvoimana, ja antaisi toisten keksiä suunnitelman.

"Lähestytään karibuja jokea pitkin niin pitkälle kuin pääsemme. Olemme ikävä kyllä tuulen yläpuolella, mutta penger toivon mukaan pidättelee myös hajuamme jonkin verran." Avara nosti etutassunsa pengertä vasten ja tähysti elikoita. Ne olivat liikkuneet vain muutamia metrejä eteenpäin.
"Onko kenelläkään ideoita jatkoon? Eläimet ovat sen verran kaukana joesta, ettemme välttämättä saa niitä kiinni, jos vain lähdemme tästä hyökkäykseen." Avara vilkaisi Solaa nopeasti, ja Heinää pidemmin ja merkitsevämmin.
Voisihan pennulla olla ideoita, mutta Avara luotti toisen metsästyskokemukseen varmemmin.