Miksi olla jos ei voi? ( Kutsupeli C.Fox kera Tuskattaren ) [P]

Harakansilmä ei ollut pitkälle ehtinyt viimekertaisesta kohtaamispaikastaan ja nyt pysähtyi turhaantuneena tuhahtaen, Harakka oli haravoinut suurimman osan tästä osasta Joutomaita toivoen että Tuskatar liikkuisi näillämain juuri nyt.

Mutta Harakka ei voinutkaan tietää kuinka lähellä sen unelmien narttu oli.

// EDIT: Elikkä peli sisältää parittelua, omalla vastuullanne luette sitten. //

Ruskea naaras jolkotti aarnimetsässä. Ilma oli hieman kolea, ja hanki ei enään kantanut paljoakaan. Silti siro naaras jolkotti pää pystyssä eteenpän.


Tuskatar haistoi yhtäkkiä kirsussaan tutun tuoksun. Naaras kiiruhti hajun perään ja pysähtyi kaatuneen lahon rungon vierelle. Oliko tuo... Ei kai se vain...?


" Harakansilmä !? " Tuskatar huusi iloisena ja heilutti häntäänsä. Uros nytti komealta lumella ja se sai osittain ruskoturkin sydämmen pamppailemaan. Veri ei pitäisi tästä, mutta ei Tuskatar aina kuunnellut alfaansa. Se oli fakta.

Harakansilmä kääntyi kuin hidastetusti kohti ruskoturkkia ja nosti hetikorvansa pystyyn samoin häntänsä, hajun perusteella ja näön oli se Tuskatar, ja vielä paremman tuoksuisena kuin viimeksi. Olikohan sillä vielä juoksut?

Harakansilmä lähti yllättävän nopeaa juoksua kohti naarasta, korvat luimistuivat juoksun aikana ja saavuttaessaan päämääränsä kookas uros löi jarrut pohjaan ja jarrutti etusillaan ettei olisi törmännyt naaraaseen. Onneksi uros pysähtyi juuri ennen törmäystä vaikka keli olikin liukas '' Tuskatar... '' Harakansilmä toisti hengästyneenä ja nuolaisi tuttavallisesti naaraan poskea.

Tuskatar hukahti iloisena. Sen juoksut olivat jo aika lopuillaan, mutta haju oli silti vielä huomattavissa. Kun Harakka nuolaisi naaraan poskea, ruskoturkki hämmentyi hieman. Lipaisu aiheutti monia tunteita Tuskattaressa. Osittain hellyyttä, osittain ahdistusta.

" Noh, miten sinulla on mennyt ? " Naaras aloitti tuttuun tapaan. Olisi mukavaa saada tietää miten Harakalla oli viimepäivinä kulkenut, Sisimmässään Tuskatar toivoi ettei uros olisi löytänyt ketään rinnalleen.

'' Ihan hyvin. '' Harakka ei halunnut myöntää sitä että oli kuljeskellut pitkin Joutomaita ja etsinyt Tuskatarta. '' Entä sinulla? Onko Veren laumassa mennyt hyvin ? '' Onneksi juoksujen tuoksu ei ollut kovin voimakas enään mutta silti houkutteleva, Harakansilmä pystyisi kyllä hillitsemään itsensä. Sillä se ei halunnut tehdä mitään mitä Tuskatar ei halunnut.

'' Minkälainen alfa Veri on ? '' Harakansilmäkin oli ajatellut aikoinaan liittymistä Veren laumaan mutta se sai olla nyt,Veri ei ollut oikea alfa Harakanlaiselle urokselle. Uros ei periaatteessa hakenut mihinkään laumaan vaan kulki laumattomana, Kolhusi Joutomaiden jokaisen kiven ja kannon ajankulukseen ja tunnisti nyt paikat todella hyvin.

Tuskatar nyökkäsi ensimmäiselle vastaukselle. Uroksella oli siis mennyt hyvin.

" Nh, Veri on omanlaatuinen ja vahva. Mutta olen kavannut sinua... " Naaras sanoi ja luimisti nolostuneena korviaan. Se oli tajunnut tunteensa vasta kun se oli luullut kaiken olevan liian myöhäistä.

" Oletko löytänyt jo... Toisen ? " Tuskatar sanoi hieman pelokkaana kuulemaan vastausta. Jos toisella olisi toinen naaras ruskoturkin sydän särkyisi pahemman kerran.

'' Ai toisen? En minä ketään ole yrittänytkään. '' Harakansilmä päästi hyväntuulisen ja heleän naurun, mutta vakavoitui sitten aika pian ja höristeli korviaan kohti Tuskatarta kiinnostustuneena mitä Tuskatar tulisi vastaamaan kysymykseen minkä Harakka esittäisi.
'' No oletko sinä? ''Harakka kysyi viimein ja siirsi etusiaan paremmin, nojaili niihin.

Harakansilmä katseli sitten taivasta hieman poissaolevankin oloisena, mutta siirsi pian katseensa Tuskattaren päätä tutkailemaan. Nartulla oli jotenkin niin karut ja kauniit piirteet. Uros huokaisi syvään mutta melkein äänettömästi istuessaan vetisellä maapohjalla kera kasvillisuuden.

Ruskeaturkkinen naaras huokaisi hiljaa helpotuksesta ja rentoutui. Mutta sitten se jännitti lihaksensa taas kun se kuuli Harakan kysymyksen. mitä se vastaisi ?

" Öhhh, tuota... Minä en oikein ole halunnut löytää sillä pidän jo toisesta... " Naras sanoi. Se ei myöntänyt suoraan että se tarkoitti tietysti Harakkaa itseään, mutta silti pieni vihjaus oli kuuluvilla.

Harakansilmä piti miettiä hetki. Se tulkitsi nartun vastauksen siten että se välitti jostakin toisesta kuin Harakasta. Uros urahti harmistuneena ja siirsi hieman surulliseksikin käyneen katseensa Tuskattaren silmiin, pudisteli sitten päätään ja siirsi katseensa etusiinsa.

'' Voit sinä minulle kertoa. Olemmehan me tunteneet jo jonkin aikaa. Haluan tietää kuka se onnekas uros on. '' Harakansilmä hymähti vielä jälkeenpäin ja vasta nyt rohkeni nostaa katseensa ylös taas.

Tuskatar nosteli tassujaan hermostuneena, sillä se ei tiennyt mitä vastata.


" Tuota... Hän on vahva, komea ja ihana. Rakastan häntä todella, enkä halua luovuttaa häntä kenellekkään. Hänen läheisyytensä saa minun oloni turvalliseksi. Suru ja tuska katoavat hänen nuolaisustaan " Tuskatar sanoi ja jatkoi vielä;

" Hän osaa näyttää tunteensa ja on seurannut minua pitkän matkan takaa. Ja hän seisoo edessäni juuri nyt " Naaras sanoi ja luimisti korviaan. Koskaan se ei ollut puhunut noin, ja se tuntui hieman kummalta.

Harakan kuullessaan että kyseinen susi oleskelee nartun edessä Harakansilmän piti vilkaista ympärilleen ettei sen epähuomiossa olisi ilmaantunut toista uroota paikalle, mutta Harakansilmä oli yksin ainoana uroksena lähimailla. Harakansilmä luimisti korvansa nolostuneena kehuista. Kookas uros nosti perseensä ja kumartui hieman salaperäisesti kohti Tuskattaren naamaa.

Hellyydenosoitukseksi hukutti Harakka seuraavaksi Tuskattaren pusuihin nuollessan sen naamavärkkiä pentumaisen innokkaasti, kumminkin Harakansilmä perääntyi ja istuutui, sen oli vaikeaa pitää malttinsa nyt kun kerran innostuikin.

Tuskatar naurahti ja se piti Harakansilmän nuolaisuista. Naaras huomasi pian toisen perääntyvän ja nyt se teki liikkeen.

Ruskeaturkki loikkasi Harakan päälle ja kyhnytti päätään vasten uroksen kaulaa. Naaras oli kitollinen, ettei Harakka ollut unohtanut sitä tai etteivät sen tunteet olleet haihtuneet. Tuskatar alkoi pian tajuta missä se oli. Sen lantio hieman hytkyi, muttei se tiennyt sitä. Harakka varmaan tunsi sen, mutta ehkä ei.

Kookas uros kellahti tahallaan selälleen, nautti toisen hellyydenosoituksesta ja urisi tyytyväisenä. Tosin oli harmi että Tuskattaren laumallisuus rajoitti kaksikon suhdetta. Harakansilmä laski etusensa koukistuneina rintakehäänsä vasten ja sen häntä vispasi nopeaa, olipa sen häntä ollutkin paikallaan monta päivää, ei ollut mitään aihetta olla iloinen silloin.

Tummanharmaan turkin peittämää kehoan vasten se tunsi pienen hytkymisen, mutta ei pistänyt sitä merkille sen enempää koska uskoi sen vaan olevan jotain ei niin tärkeää. Tässä oli nyt tärkeämpää nauttia Tuskattaren hellyydenosoituksesta.

Tuskatar katsoi Harakan silmiin ja huolaisi toisen kuonoa. Veri ei varmaankaan tulisi pitämään tästä... Mutta nyt naaras ei sitä ajatellut. Ruskoturkki olisi kyllä valmis jättämään lauman tämän uroksen takia, muttei se sitä oikein mielellään tekisi. Laum oli sen koti. Ja Tuskatar viihtyi siellä.


" Harakansilmä... Haluatko sinä... Tuota... Tiedät kyllä... " Naaras sanoi ja luimisti korviaan. Se ei tiennyt mitä toinen ajatteli, joten se kysyi suoraan.

'' Sinulla ei ole oikeutta paritella. Veri tulee tappamaan sinut jos saa tietää... '' Uroksella ei silti ollut mitään sitä vastaa, se jatkaisi mielellään sukuaan Tuskattaren kanssa. Mutta Veri ei tulisi siitä pitämään jos saisi tietää ja Harakansilmä ei edes uskaltanut ajatella mitä se tulisi tekemään nartulle jos saisi tietää vielä silloin kuin Tuskatar olisi laumassa. Mutta uroshan oli hänen turvana ja tukena ainakin täällä Joutomailla.

Uros katseli vakavasti mutta ystävällisesti Tuskatarta, Pallo oli Tuskattarella se päättäisi tilanteesta.

Naaras katsoi maahan ja nousi uroksen päältä. Se oli totta. Veri ei sallisi sitä, ja rangaistuksena oli ainakin erotus laumasta ja luultavimmin kuolema.


" Olet oikeassa. Ehkä se ei ole hyvä idea " Tuskatar sanoi ja hymähti. Ainakin sillä oli joku jolle uskoutua. Veri ei sitä kuuntelisi, paitsi kehuja itsestään.

'' Mikä nyt onkaan päätöksesi. Tuen ja tarvittaessa suojelen sinua kokoajan. '' Uros nousi istumaan. Sen teki mieli rohkaista Tuskatarta eroamaan Veren laumasta juuri tämän asian takia, mutta niin kierosti Harakansilmä ei halunnut tehdä. Sen oli nyt ajateltava Tuskattaren parasta , ei omaansa.

Uros katseli keväistä maisemaa, korvat hörössä ja katseli Tuskatarta kasvot hieman huolenrypyissä.

Naaras hymähti ja asetti päänsä uroksen kaulan alle. Sillä oli niin turvallinen tunne sisällään.

" Kiitos... Että osaatkin olla noin ihana " Tuskatar vinkaisi ja sen suusta kuului jotakin purinan tapaista, onnen ääntä. Sen tumanruskea häntä, beigelle päällä, helui kiivaasti ja häntä osui muutamasti Harakkaankin. Ai että naaras rakasti tätä urosta ja tulisi aina rakastamaan.

Uros nuolaisi Tuskattaren kuonoa, tyytyväisenä urahti ja levitti hieman etusiaan pysyäkseen pystyssä kunnolla. Ja hyvinhän se onnistui. Tuskatar näytti päättävän ettei kaksikko saakkaan jälkikasvua, Harakansilmä hyväksyi asian paitsi hieman haikein mielin. Pentujen lisäksi olisi uros saanut Tuskattaren pois Veren riveistä.

Harakansilmäkin rakasti Tuskatarta, vaikka monella nartulla oli esiintynyt tunteita sitä kohtaan oli se pitänyt kiinni toivosta että Tuskatar tuntisi samoin, ja niinhän oli tapahtunut. Ihana päivä suorastaan sanoen, ihana päivä ja tämä päivä ei koskaan saisi loppua.

Tuskatar nosti päätään ja hymyili huulillaan.


" Harakka... Olen päättänyt että... Haluan saada sinun pentusi " Narttu sanoi rohkeasti ja nuolaisi uroksen tummaa korvaa. Se mietti ratkaisuaan hyväksi ja Veren riveistä se voisi lähteä koska vain. Ei alfa laumastaan varmaankaan välittänyt niin paljoa.

// Sori inspis on taas jossakin tampereella //

'' I... '' Harakka nielaisi, luimisti hetkeksi korvansa niskavilluksien sekaan ja tilanteen kunnolla tajutessaan nosti ne terhakkaasti pystyyn, iloisena se sitten kysähti vielä varmistaakseen '' Ihan tosissasi? '' Uros nuoleskeli tummia huuliaan.

Kookas uros nousi istumasta, se tosin ei tiennyt että kaksikko jäisi hetkeksi toisiinsa kiinni varsinaisen tapahtuman jälkeen, mutta eipä kai tuo haittaisi. Kunhan Tuskatar ei vain repisi itseään väkisin irti, se sattuisi.

Tuskatar nyökkäsi ja asteli uroksen eteen. Se odotti Harakan katsekontaktia ja nosti sitten häntänsä sivummalle. Se henkäisi syvään. Se oli valmis.


No niin Tuskatar... Sinä pystyt tähän Naaras mietti ja hengitti kiivasti. Silti se mietti kaikkea ihanaa ja tulavaa. Hengitys tasaantui ja se odotti uroksen liikkeitä sitä kohti.

Uros nyökkäsi. Huomasi kuinka toinen siirsi häntäänsä.

'' Enää ei ole katumista. '' Kuiskasi uros lempeästi Tuskattaren korvaan kiertäessä naaraan taakse seisomaan, uros nuuhki naaraan hännäntyven alustaa ja hypisteli sitten etusiaan ensin toisen selän päälle kokeeksi ettei Tuskatar peruisi sanojaan. Kun ei kieltäviä merkkejä tullut nousi uros toisen selkään, kookkaan uroksen lantio alkoi hytkyä ja sen siitin työntyi ulos ja lopulta työntyi Tuskattaren sisään varovasti mutta tarmokkaasti. Uros painoi itseään vielä lähemmäs ja sen lantion hytkyminen oli rytmikästä, uros oli kietonut etusensa Tuskattaren ympärille tiukasti ja toivoi että naarasta ei sattuisi vaikka se olikin parittelun huumassa.

Tuskatar nyökkäsi ja veti syvään henkeä. Se oli valmis.



Naaras tunsi toisen siitimen sisällään ja se murahti muutamaan kertaan, mutta kaikki sujui ihan mukavasti. Kun operaatio oli ohi naaran huokaisi ja oli irrottumassa uroksesta kunnes tunsi jotakin. Se oli nyt takamuksikkain uroksen kanssa. Tuskatr ja Harakka seisoivat nyt kiinni toisissaan ilman valinnan varaa. Olisi odotettava.


" Öhh. Tuota... " tuskatar sanoi ja oli hieman nolona. Se ei ollut ennen tehnyt tällaista

Harakansilmä yllättyi jäädessään kiinni, mutta uskoi sen olevan luonnollista ja kuuluvat tähän operaatioon. Uros kääntyi hieman ja murahti vaimeasti, nolona.

'' Ensimmäinen kerta minullekin, ei hätää... '' Uros mumahti.