Miksi olla jos ei voi? ( Kutsupeli C.Fox kera Tuskattaren ) [P]

Ruskeaturkki huokaisi. Oli sentään tämä toisekin ensikerta. Olisi mukavaa saada taaperoisia jalkoihin, ja kasvattaa niistä hienoja susia.


" Kuule Harakka. Olen miettinyt... Jos saamme pentuja eikö olisi hyä kuulu laumaan. Ja Varen lauma ei ole kovin turvallinen pienille taaperoisille. Ajattelin siis... Että voisimme yhtyä vaikka Vallan laumaan. Tai HHaukan. Mutta yksinelo on myös ihan okei minulle " Tuskatar sanoi j heilautti häntäänsä ja samassa naaras istori uroksesta. Kun kaksikko oli viimeinkin irti Tuskatar nuoli itseään ja katsoi sitte Taas Harakkaan.

'' Hm... Minä ehdottaisin yksineloa, en haluaisi laumaan. Mutta jos itse haluat vapaata tai kaksinkeskistä aikaa kanssani olisi ehkä parasta olla laumassa, en tiedä Tuskatar. Mutta se on mielestäni sen ajan murhe. '' Kun turvotus laski vetäisi Harakansilmä itseään edemmäs ja onneksi sen siitin irtosikin ilman ylimääräisiä kipuja Tuskattaresta. Uros istuutui hieman kauvemmaksi nuolemaan sukuelintään jossa oli vielä valkoista ainetta mitä oli hetki sitten valunut Tuskattarenkin sisälle.

Naaras nyökkäsi Harakalle. Mutta yhtäkkiä se kuuli rasahduksen takanaan. Ihan kuin siellä olisi liikkunut jotakin.


Tuskatar lähestyi hitaasti ja erotti iiluvat silmät pensaan takana. Ruskoturkki hypähti ja näki mustan suden juoksevan salamaan pois. Toinen vaikutti vakoilijalta. Epäilyttävää kerrassaan.


" Mitäköhän tuollainen roskaväki tahtoo ? " Naaras tuhahti ärtyneesti. Kuinkahan kauan oli vieras tarkkaillut kaksikkoa. Sitä ei kukaan tiennyt.


(( Juu eli hahmoni Safiiri on vakoillut kaksikoa jo jonkun aikaa. Nyt naaras menee lavertelemaan Varpulle Harakan ja Tuskattaren romanssisat ja Tuskatar varmaankin potkitaan ulos verissäpäin. :3 ))

// Aaa, joo tajusin :D Kertooko Safiiri siitäki että Kuolema auttoi sitä häätämään Tuulen? :3 Nostais Kuoleman arvoa Veren silmis se uutinen :D //

Harakansilmä huomasi liian myöhään vakoilijan ja oli lähteä perään, sen niskavillukset olivat pörhentyneen ja se ärähti mustaturkin perään. Ihan sama kuka se oli, ei tästä ainakaan hyvää seuraisi. Harakansilmällä oli paha aavistus että tuo vakooja oli Veren laumalainen, niinkuin se olikin. '' Tuskatar... '' Kookkaan uroksen ilme oli vakava ja huolestunut. '' Haluan että liikut tästä lähtien minun kanssani, etkä mene Veren reviirille. Pahoin pelkään että tuo oli Veren laumalainen, muuten sillä ei olisi ollut niin kiirettä. Tuskatar, en halua että sinulle käy huonosti ja tuleville pennuille. '' Uros murahti jälkeenpäin vaivautuneesti ja hyvin huolissaan.

(( Juu voihan Safiiri mainita Kuoleman teosta :3 Muuten, sovitaanko sitten jossakin vaiheessa näistä Harakan ja Tuskattaren pennuista ? Esim. montako, otetaanko ne hahmoiksemme, nimet, sukupuolet jne. ))


Tuskatar räyhähti turhautuneena. Se mietti itsekkin oliko toinen Veren miehiä. Jos oli, oli naaraan laumapaikka hyvin uhattuna ja sen henki myös.

" Hyvä on. Tiedätkö... Tunnen oloni niin turvalliseki kanssasi. Minun ei tarvitse pelätä ketään. Rakastan sinua." Ruskeaturkki sanoi hiljaa ja punki Harakan päälle ja painoi päänsä vasten uroksen rinnusta.

'' Minäkin sinua... '' Uros vastasi vaimeasti ja painoi leukansa vasten naaraan päälakea, huokaisi syvään. Tilanne oli mennyt hankalaaksi, todella hankalaaksi. Ja Harakansilmä pitäisi Tuskatarta kuin kukkaa kämmenellään ainakin suojelisi sitä pienimmältäkin uhalta. Tumma harmaaturkki nousi sitten vihdoin ja huokaisi ennen kuin aloitti puhumisensa jälleen '' Ei auta muuta kuin odotella miten tässä käy, mutta liikutaan mahdollisimman kaukana Veren rajoilta. '' Uros mumahti jotain epäselvästi jälkeenpäin.

Tuskatar nyökkäsi. Musta susi varmaankin kertoisi kaiken Verelle, joten alfa tuskin olisi iloinen naaraan nähdssään.


" Harakansilmä... Jos Veri saa tietää... En halua sekoittaa sinua siihen. Hänen laumansa on vahva, ja he tappavat sinut helposti. Ole kiltti ja anna minun hoitaa Veri " Ruskoturkki sanoi ja katsoi Harakkaa osittain surulliena osittain uhmakkaana. Naaras ei kestäisi menettää Harakkaa.


Tuskatar uskoi paasevänsä ainaki pakoon Veren vihaa, mutta se kyllä pärjäisi taistelussakin. Se ei uskonut että eri usuttaisi laumasna nartun kimppuun. Alfa hoitelisi Tuskattaren itse. Narttu oli päättäväinen ja se selviäisi kyllä. Ehkä.

'' Muttakun en minä uskalla päästää sinua... '' Uroksen ääni oli aneleva ja matala, suorastaan huolestunut. Uros ei ollut varma miten Tuskatar pärjäisi, ei se epäilisi toisen taistelutaitoa mutta Verestä se oli kuullut kaikkea muuta kuin hyvää ja senlaisella paskiaisella olisi varmaan likainen sydänkin, Harakansilmä ei haluaisi olla Veren kanssa minkäänmoisissa tekemisissä, se vihasi senlaisia susia mutta sen piti myöntää ettei se suoraan vihannut Verta, ei kannattanut ikinä ruveta vihaamaan taikka pitämään sudesta jota ei ole nähnyt.

Tuskatar katsoi surullisin silmin Harakkaa. Toinen huolehti nartusta hyvin ja lempeästi, mutta tuskatar oli päättänyt hoitaa itse alfansa.


" Harakka en kestä jos sinulle tapahtuu jotakin " Narttu sanoi hiljaa ja luimsiti korviaan. Se oli totta.

(( Sori lyhyt 9))

Viimein uros myöntyi toisen ehdotukseen mutta jäi hieman levottomasti silti istumaan vetiseen ja kuraiseen maahan.

'' Toivon että pystyt kävelemään takaisin, odotanko sinua jossakin? Voisin liikuskella hetken Veren rajoilla ? '' Uros ehdotti ja jäi sitten odottamaan vastausta korvat höröllä.

(( Lyhyttä täältäkin... ))

Tuskatar huokaisi helpotuksesta ja nyökkäsi. Oli hyvä kuulla myöntevä vastaus.


" Kiitos Harakansilmä. Olen... Kiitollinen " Ruskeaturkki sanoi ja nuolaisi huuliaan. Nyt sen olisi kai hakeuduttava Veren luokse ja selitettävä asia. Ero.

Ilta oli kamalaa vauhtia hämärtymässä ja pilvet kerääntyivät taas taivaalle pudottaakseen sadekuuron kaksikon niskaan, Harakansilmä voittaisi aikaa toivottavasti sateen kannalta, eihän Tuskatarkaan varmaan halunnut vesisateessa Veren kynsiin lähteä.

'' Näyttää pahalta tämä ilta. Voithan sinä tulla ainakin tämän mahdollisen sateen ajaksi viereeni koloon että saan hellitellä sinua? '' Uros etsi katseellaan jo koloa, ja onneksi se löysikin katseellaan vanhan kolonsa. Tosin se oli hieman runnottu viime sateen jälkeen, sinne oli tullut aavistuksen mutaa. Mutta muuten se oli tilava ja hyvin lämmin, sekä kuiva, vain käytävässä oli kuraa.

Tuskatar nuolaisi huuliaan. Ajatus Harakan vieressä makoilusta oli hykerryttävä ja naaran innostui. Se asteli pian kohti koloa.


" Tule " Ruskeaturkki haukahti ja heilautti häntäänsä. Se antaisi uroksen mennä ensin, jolloin narttu voisi käpertyä toisen viereen paremmin. Aaah mikä ajatus.

Harakansilmä lähti mielissään ja reippaasti kohti koloonsa. Uros mumahti jotain nartulle käskeäkseen sen odottamaan hetken ja pujahti sisälle koloon, etusillaan tasoitteli mutaa hetken käytävästä ja haukahti sitten kutsun kumeasti Tuskattarelle,
Uros kävi pitkälleen kolon perälle leveästi, saisi Tuskatar tehdä olonsa mukavaksi miten vain haluaa.

'' Ei tämä ehkä paras mahdollinen kolo ole mutta tilava ainakin. '' Harakansilmä vilkuili koloansa hetken ja siirsi sitten katseensa tyytyväisenä Tuskattareen.

Tuskatar nyökkäsi ja väistyi Harakan tieltä. Se odotti hetksien ja nosteli samalla ruskeita tassujaan, koska sade alkoi jo tipahdella taivaalta. Kun naaras kuuli korvissaan matalan haukahdusken je asteli suu hymyssä koloon. Mutta toki käytävällä oli, mutta sisemmällä oli kuivaa ja mukavaa.


Tuskatar hyristeli ja asetti tassunsa Harakan selänpäälle. Se piti tunnelmasta hyvin paljon. Mutta sitten se tapahtui. Pieni määrä juoksuverta pulpahtu ulos ja sen haju oli hyvin voimakas. Narttu ei tiennyt mitä tehdä. Osittain tilanne oli miellyttävä osittain nolostunut.

Uroksen nenään haju pisti kuin nuoli, ja Harakan täytyi nostaa päätänsä katsoakseen mikä sen tajuntaan noin voimakkaasti iski.

'' Ei tuo haittaa... '' Harakansilmä siirsi katseensa Tuskattareen joka oli jotenkin nolostuneen näköinen, urosta ei veriläikkä haitannut vaikka sen haju houkuttelikin suunnattomasti. Mutta Harakansilmähän oli saanut jo tyydytyksensä kerran, Tuskatar ei varmaan suostuisi toiseen kertaan. Olisihan Harakansilmä siihen valmis, ei sillä ollut edes väsy mutta esitti niin jos Tuskattarella oli väsy ja toinen halusi nukkua. Uros laski päänsä takaisin kuivalle kolonpohjalle ja mumahti jotain tyytyväisenä.

Tuskatar katsoi urosta. Se ajatteli pääkopassaan: Hmm... Entä jos pentuja ei olekaan vielä vaan pitäisi varmistaa..


" Eääh... Harakka... " Narru sanoi ja tökkäsi toista kylkeen vihjatakseen aikeensa. Se olisi valmis toiseen kertaan ja sudethan parittelevat muutenkin ehkä useita kertoja päivässä.


Tuskatar hailautti häntäänsä sivuun. Se kellahti selälleen ja odotti urosta ja toisen liikkeitä. Pallo oli nyt Harakala.

Uros ei puhunut mitään kun näki Tuskattaren liikkeet ja eleet. Se tajusi vasta hetken mietittyään että saisi tarpeisiinsa täytettä, paritteluhan oli sille luonnollinen asia. Onneksi kolo oli niin tilava että Harakansilmän kokoinen susi siinä pystyi seisomaan.

Harakansilmä käytti mahdollisuuttaan hyväksi ja nousi ehkä hieman vaivalloisestikkin ylös. Eteni lyhyein askelin Tuskattaren taakse ja melkein istuutui aloilleen, kietoi suuret tassunsa naaraan ruumiin ympärille, painoi kirsuaan vasten Tuskattaren rinnuskarvoja. Piankin uroksen lantio alkoi hytkyä ja se yritti nostaa aavistuksen naaraan takapäätä, tunki sitten kiihottuneena siittimensä toisen sisälle ja lantion hytkyminen vain kiihdytti tahtiaan. Harakansilmän oli pakko läähättää mielihyvästä, korvat luimussa se yritti työntää siitintään vain syvemmälle ja syvemmälle. Vaaleanpunertavasta siittimestä lopulta ruiskahti valkoista ainetta Tuskattaren sisään, mutta Harakansilmä jatkoi kiihtyneenä paritustaan. Sen mielihyvän tunne vei voiton ja Harakan ei tehnyt mieli edes lopettaa.

Naaras nosteli takamustaan ja läähätti. Se oli raskasta puuhaa, sillä fyysisiä voimia siinnä koeteltiin ja lihaksia myös. Tuskatar tunsi Harakan kuonon rinnuksellaan ja tunsi myös siitimen punkevan sisäänsä. Tunne oli osittain hyväkin.

(Sori lyhyt )

Viimein uros sai itsensä lopettamaan, ei Tuskatar jaksaisi loputtomiin tätä hytkymistä. Eikä Harakkakaan sen suhteen, mutta sillähän oli hieman helpompi homma ja ehkä miellyttävämpi. Uros jäi taas kiinni turvonneen siittimensä takia.

Pirun siitin ... olisinhan minä voinut vähän lisää... ei, Tuskatarkaan ei varmaan haluaisi loputtomiin. Harakansilmä hillitse itsesi nyt Manasi kookas uros eka siittimensä ja sitten ajatteli edellämainitusti, uros istui Tuskattaressa kiinni ja läähätti. Ummisteli silmiään ja nautti vieläkin tunteesta minkä toi parittelu, pian tunne kumminkin alkoi häivähdellä pois ja uros palasi taas kunnolla järkiinsä.

Naaras läähätti a kun se huomasi uroksen jääneen taas kiinni se hengitti kiivaasti. Olihan se aika rankkaa, mutta pennut olivat sen arvoisia. Toden totta.


" Tiedätkö että olet aivan ihana ? " Tuskatar kuiskasi ja hymy levisi sen tummille huulille. Oli ihanaa olla Harakan lähellä ja kun pentujakin oli vielä tiedossa. Mahtavaa !

'' Sinä olet vielä ihanempi. '' Uros vastasi ja sai siittimensäkin irti naaraasta, pakitti taasen paikalleen. Nuoli siittimensä puhtaaksi ja asettui pitkäkseen lopen väsyneenä parittelusta, oli se rankkaa hommaa ihme kyllä. Uroksen olisi tehnyt mieli vielä varoitella Tuskattarelle Verestä ja sopia sitä sun tätä muttei halunnut rikkoa tunnelmaa joten antoi olla.

Tuskatar hykerteli itsekseen hieman kauempana. Oli aivan uskomatonta miten se oli saanut rinnalleen niin lumoavan ja mahtavan suden kuin Harakka.


" Vaivaakos sinua jokin ? " Ruskeaturkki kysyi, kun se näki uroksen katseessa jotakin. Toinen varmaankin olisi halunut sanoa jotakin, ja Tuskatar halusi tietää mitä se oikein ajatteli. Ei kai vain katumusta ? Tai oliko naaras tehnyt jotakin väärää ? Äh, narttu oli niin itsetuntoinen ettei se kuvitellut itsessään mitään vikaa. Se oli mielestään täydellinen pakkaus, eikä parempaa sutta ollut. Paitsi Harakansilmä tietysti.

'' Ei. '' Uros vastasi ensin ehkä hieman tylyynkin sävyyn, vaikkei sen pitänyt olla tyly. '' Tai siis, ei minua mikään vaivaa. Mutta Veren ja sinun kohtaamisesi peloittaa enemmän kuin koskaan. '' Uros huokaisi jälkeenpäin mutta sitten onnellinen hymy valtasi uroksen naamavärkin.

'' Anna käyn merkkaamassa pienen reviirin tänne. '' Harakansilmä nousi, sillä oli puoliso ja pian pentuja, kuinka mahtavaa. Uros pujahti ulos kolosesta. Kiersi n. viiden metrin päässä kolosta virtsaamassa puita vasten ja merkitäkseen oman reviirinsä, jotta vältyttäisiin turhilta tunkeilijoilta jotka aina rikkoivat rauhaa ikävästi. Viimein n. 10 minuutin päästä uros palasi koloon, laskeutui pitkäkseen rennosti.

Tuskatar nyökkäsi ja antoi uroksen mennä ulos. Toinen oli hyvin vastuullinen ja Harakka oli muutenkin ihanne susi nartulle. Ruskeaturkki asettui lähelle Harakkaa kun toinen löhähti maahan. Oli ihanaa olla lähellä toista.


" Miksen heti tajunnut miten ihana olet ? Olin kai liian itsepäinen... " Narttu sanoi ja lipaisi uroksen kuonoa hellästi kielellään.