Väärä susi (( Silkki ja Kuolo )) (( LOPPU))

// Eli Silkkiä kera Kuolon tänne odottelisin //

Aamu oli sarastamassa, mutta mustaturkkinen susi istui Korkeakallion kohtaamispaikalla. Safiiri odotti Tuskatarta, Veren laumalaista joka oli pettänyt alfansa. Naaras hoitelisi tämän luopion ja siksi oli se kutsunut Tuskattaren luokseen. Tosin toisen kuolemaa ei naaras ollut maininnut. Ilma oli raikas, kuin kaste eikä onneksi ollut sadetta. Safiirin tummilla huulilla kareili julma hymy, mutta se ei voinut tietää että eräs toinen saapuisi tänne tänään. Joku hyvin väärä susi.

Mustaturkki katseli keltaisilla silmillään ympärilleen ja korvat hörössä se odotti. Kosti pyöri sen päässä, eikä Safiiri saanut siltä rauhaa ennen kuin Tuskattaren ruumis mkaisi verisenä sen edessä.

// Ja täältähän me saavumme! //

Aamun sarastus. Aurinko nousi, värjäten luontoa punertavan kultaisella hehkullaan. Aamukaste alkoi haihtua auringon lämmittäessä ja haihduttaessa vettä pois. Aamuista kastetta oli tosin vähemmän, sadetta ei ollut laskeutunut aikoihin. Varjot venyivät pitkiksi, mutta mitä korkeammalle aurinko nousisi, sitä lyhyemmiksi varjotkin kävisivät. Oli tulossa kaunis päivä. Kuuma ja kuiva, mutta kaunis.

Suuri susiuros Kuolo jolkotteli halki kuivan maan. Ruoho kasvoi yhä vihreänä ja saalista löytyi, mutta Kuolo oli aistivinaan kuivuuden tämänkin yltäkylläisyyden keskellä. Tai sitten se vain kuului paikalliseen ilmastoon. Mikäs Kuolo oli asiasta mitään sanomaan, ensimmäistä kevät-kesäänsä kun täällä vietti.
Uros jolkotteli valppaana, antoi kehonsa työskennellä tasapainoisesti. Juoksu oli sulavaa ja notkeaa, askel pitkä ja matkaavoittava. Susi työskenteli kaikilla lihaksillaan, rasittamatta itseään liikaa. Vauhti oli rauhallinen. Eihän Kuololla ollut mihinkään kiirettä.

Vaalean harmaa susiuros poikkesi hiukan sivuun reitiltään, sillä aivan tuore jäniksenjälki houkutteli. Kuolo haisteli hetken maata, ennen kuin lähti itsevarmana seuraamaan jälkeä. Tuore, jopa hiukan verellä vahvistunut jälki. Naurettavan helppoa. Susi näki jäniksen, jo valmiiksi loukkaantuneen, ja muutamalla pidemmällä loikalla saikin jäniksen kiinni. Pupuparka oli näännyksissä, mutta yhdellä puraisulla hengetön. Uros kävi makuulteen, nauttien yllättävästä, mutta pienestä ateriastaan. Syötyään suurikokoinen susi nousi jälleen jaloilleen, hyläten luut siihen paikkaan. Kuolo jolkotteli eteenpäin, haistaen yllättäen ilmassa suden tuoksun. Narttu, joku tuntematon, uros arvioi nopeasti. Uteliaisuus voitti, ja Kuolo jolkotteli paikalle.

Uros pysähtyi lyhyen matkan päähän, katsellen valppaasti toista sutta. Kuolon häntä oli korkealla, karvat pörhöllään ja ryhti suorana. Suurikokoinen uros tekeytyi entistäkin suuremmaksi. Suora, kenties ahdistavankin dominoiva katse tavoitteli nartun katsetta. Kuolo ei tiennyt, mitä toinen teki täällä tai kuka toinen oli, mutta oli selvää, ettei uros aikonut alistua.

Safiiri narskutteli purukalustoaan kärsimättömänä ja nosteli tassujaan turhautuneesti. Se ei pitänyt odottelusta eikä varsinkaan petturin odottelusta. Mustaturkki ravisti turkkiaan nousevan auringon saattamana. Yhtäkkiä nartun kirsuuntarttui haju. Korvat pystyssä Safiiri katsoi pistävästi ympärilleen, ja mitäs sieltä tulikaan. Susi. Safiirin niskakarvat nousivat ja se väläytti hampaitaan varoitukseksi. Se oli juuri ajanut Tuulen pois, joten se ei ollut parhaassa mahdollisessa taistelu kunnossa.

" Sinä rakki ! Et ole Tuskatar... Mitä sinä luulet täältä hakevasi !? " Safiiri murisi toiselle ja katsoi tätä vihaisen näköisenä. Se oli luonteeltaan ärhäkkä ja siksi se suhtautui vieraisiin hyvin negatiivisesti. Häntä oli suorassa. Ei pystyssä, ei alhaalla, vaan suorasa se tökötti. Tassut vantterasti maassa, tuijotti nyt Safiiri keltaisilla silmillään tuota vierasta, kookasta sutta. Tuulen jahtaaminen oli ollut hyvin työlästä, joten Safiirilla oli revennyt lihas takajalan ´reidestä´ ja siksi se ei pystynyt juoksemaan niin nopeasti, kuin ennen,

Narttu tuijotti ärhäkän näköisenä vierasta urosta ja murisi samalla vartoittavan matalalla äänellä. Jos toinen kävisi kimppuun, Safiiri tekisi moisesta rakista selvää.

Kuolo seisoi itsevarmana. Uros oli suuri, lihaksikas ja voimakas. Ja mikä pahinta, susi tiesi sen itsekin. Tällä nartulla tosin tuntui olevan joko suuret luulot itsestään, tai sitten huono itsesuojeluvaisto. Harva oli aukonut päätään vastaavalla tavalla Kuololle.
"Ah, luulin jo listineeni teidän viimeisetkin kojootit. Nähtävästi sinä jäit välistä, kenties elelit kolossasi maan alla piilossa?" Kuolo vastasi toisen aloitukseen. Niin, Kuolo jos kuka osasi pyöritellä sanoja ja kääntää muiden sanat heitä itseään vastaan. Siinä suhteessa Kuolo oli täydellinen vastakohta Kaatajalle.
"Kappas, sinullahan on sen verran järjenhiventä, kojootti, että huomasit vihdoin, etten ole pieni saastainen ystäväsi. Oletko koskaan kuullut hajuaistista? Sitä käytetään vieraiden tunnistamiseen", Kuolo vastasi rennolla äänellä, kuin jutustelisi säästä. Puheen loppu oli jo lausuttu opettavaisemmalla äänellä, ikään kuin uros opettaisi nartulle tällaisia perustaitoja.
"Kojootinrääpäle, minä voin liikkua ihan missä haluan ilmoittelematta menemisistäni kenellekään. Näin ollen en ole mitenkään velvollinen kertomaan kaltaisillesi rääpäleille, mitä teen täällä", susiuros puheli. Kuolon häntä oli pystyssä, ja uros astui kaksi jäykkää ja itsevarmaa askelta kohti Safiiria. Susi alkoi murisemaan matalaa, syvältä rintakehästä syntyvää murinaansa, viestien kehollaan selkeästi, että nartun olisi peräännyttävä ja alistuttava tai hyökättävä päälle. Kuolo tiesi, että pärjäisi tappelussa. Uros oli tapellut tiensä alfaksi ja tapellut vielä alfanakin vieraita uhkia vastaan. Susiuros oli voimakas. Ei ehkä niin nopea ja ketterä, mutta jo yksi hyvään paikkaan osunut isku Kuolon voimalla saattoi merkitä kuolemaa. Ei sillä, Kuolo ei halunnut itsekään loukkaantua. Yksi loukkaantuminen voisi olla kohtalokas, vaikka kesä olikin. Mädäntynyt haava, jopa pienikin, tappaisi vahvimmankin suden.

Safiiri katsoi toista raivokkaasti ja louskautti leukojaan. " Älä sinä käy minulle noivoja jakelemaan !! Kuulun arvon Veren riveihin ja sinun kannattaisi varoa, ellet halua elämäsi päättyvän hyvin nopeasti ! " Narttu murisi ja katsoi toista hyvin vihaisena. Se ei voinut sietää naljailioita, eikä sen pinna kestänyt kovinkaan pitkään, harmiksi.


Safiiri katsoi kiiluvin ja vihaisin silmin Kuoloa. Miksi juuri sen tielle osuivat kaiki ääliöt. Tosin, ei toinen hälmöltä vaikuttanut, vaan kelpo sudelta. Mutta, siltikään Safiiri ei päästäisi toista helpolla, ehei. Jokainen susi, joka oli ulkopuolella laumasta, oli miltein vihollinen. Paitsi tietyt poikkeukset. Tämä susi tässä, oli hyvinkin kiintoisa susihukkanen. Mustaturkin huulille levisi kieroutuneen näköinen virne.

" Et taida olla mikään vinkuva nahjus ? " Naaras sanoi toiselle ja katsoi tätä pistävästi. Js toinen oli, kuten Safiiri luuli, kunnon hukka, voisi ehkä naaras hyväksyä tämän eteensä. Tosin, ei koskaan Safiiria ylemmäs.

// Anteeksi tuhannesti! Unohdin koko pelin kaiken hässäkän keskellä. //

Oho, nartussahan oli luonnetta. Toinen uhosi kuuluvansa Veren riveihin, mikä sai uroksen huvittumaan.
"Vai että oikein Veren riveihin. Eipä täällä nyt Verta näy sinua pelastamaan... Ei sillä, Veri on varsin mukava. Harkitsen vakavasti, josko suostuisin alistumaan hänen laumalaisekseen", Kuolo jutusteli, pettävän rennolla äänellä. Uroksen katse oli liimautunut nartun silmiin, susi tuijotti haastavasti, vaatien. Alistu tai hyökkää. Alistu tai hyökkää. Koko uroksen ulkomuoto ja elekieli viesti samaa. Kuolo kertoi selkeästi, että vaihtoehtoina oli alistuminen tai tappelu. Itseasiassa, tappelu voisi olla vaihteeksi ihan mukavaakin. Ainakin voisi sen jälkeen pahoittaa veli-Kaatajan mielen kertomalla hakatuksi joutuneesta nartusta. Tarinasta tietenkin sensuroituisi kaikki vammat, mitä Kuolo itse saisi, kuten myös se, että Safiiri oli Veren laumalainen.

"Minä en vingu enkä kitise", Kuolo totesi yksinkertaiseen sävyyn. Uros astui askeleen lähemmäs, toisen ja kolmannen. Kuolo pysähtyi vasta seistessään vain muutaman kymmenen sentin päässä Safiirista. Uros seisoi turkki pörhöllään, häntä itsevarmana pystyssä, katse uhkaavana. Susi ei halunnut toiselle mitään pahaa, ehei. Kuolo vaan halusi hallita tilannetta ja muita.

Safiiri höristi korviaan. Mielenkiintoista. Vai aikoi ehkäpä tuo susi alistua Verelle... Kiintoisaa, hyvin kiintoisaa. Naaras ei irrottanut katsettaan Kuolosta, koska se ei tuntenut tätä, ja toinen voisi hyökätä milloin vain. Tai niin Saiiri kuvitteli. Kun toinen tuli lähemmäksi, nosti naaras mustat karvansa pystyyn. " Kauemmas " sanoi neito käskevällä äänellä ja sen pistävä katse ol isuoraan Kuolon silmissä.


//Lyhyttä, inspiraatio on taas vähän hakusessa :S

Kuolo katseli Safiiria, kääntämättä katsettaan hetkeksikään pois. Suden tuijotus oli vaativa, uros odotti nartun reaktiota tähän lähemmäs siirtymiseen. Ah, sieltähän se tuli. Safiiri yritti käskeä Kuoloa peruuttamaan ja siirtymään kauemmas, mikä sai Kuolon vain huvittumaan. Susi ei väistäisi.
"Peruuta", Kuolo vastasi yksinkertaisesti. Jos toista niin kovin häiritsi, kannatti nartun ehkä väistyä. Uros oli tunnetusti kovapäinen, eikä antaisi periksi. Kuolo nautti tämän kaltaisista tilanteista, joissa pääsi koettelemaan omia rajojaan - ja toisten mielenlujuutta. Suurikokoinen susi oli oppinut vuosien saatossa tuntemaan omat rajansa, mutta ainahan niitä saattoi venyttää. Kaataja oli hyvä keino siihen. Sitä paitsi, mikä sen parempi tapa viettää päivää, kuin hakata veljeä? Niinpä. Ei mikään. Kaataja ei ansainnut elämäänsä, joten Kuolo oli ottanut tehtäväkseen viedä mokoma turhuus veljeltään.
Kuolo seisoi itsevarmana, kenties jo hiukan kyllästyneenä. Safiiri oli vain yksi narttu. Vaikka miten kovapäinen olisikin, siltikin vain narttu. Avutonta. Kaataja tosin oli vielä surkeampi ilmestys, ja silti Kuolo nautti mokoman hakkaamisesta. Toisaalta Kuolo kaipasi haasteita. Ehkäpä ensi kerralla voisi ensin suututtaa veljen, ja vasta siinä vaiheessa laittaa mokoma polvilleen. Hmm. Kuulostipa se hyvältä idealta. Safiirin läsnäolo selkeästi herätti Kuolon parhaat puolet, saaden aikaan mukavia suunnitelmia Kaatajan pään menoksi.

// Sekavaa. //

Safiiri murisi Kuololle uhkaavasti, niin että hieman kellertävät hampaat näkyivät ikeniä myöten. Mustat karvat olivat pystyssä ja kellertävät silmät tuijottivat herkeämättä Kuolon liikkeitä. " Vai uskot sinä muka minun väistävän ? Älä unta näe, rakki !! " neito rähähti ja louskautti leukojaan varoitukseksi. Jot toinen tulisi milliäkään lähemmäksi, iskii Safiiri leukansa toisen kurkkuun, eikä voimaa säästeltäisi. Viis siitä että toinen oli luonteeltaan oivallinen susi, ei narttu siitä välittänyt, js joku susi sille niskoitteli, antoi Safiiri samalla mitalla takaraivoon.


" No, liikutatko ahteriasi vai et !? " mustaturkki kysyi mutta ei liikuttanut jalkojaan mihinkään suuntaan. Se ei aikoisi siiryä jos sitä käskettiin, ainoa susi jolla oli edes hivenen valtuutta käskeä sitä oli Veri.

Oho, narttuhan alkoi murisemaan. Kuolon teki mieli nauraa. Kuvitteliko mokoma narttu ajavansa Kuolon pois? Kuolo oli selkeästi Safiiria korkeampi, massiivisempi ja voimakkaampi. Mitä heiveröinen narttu urokselle mahtaisi? Niin, Kuolo oli hyvin varma itsestään ja omista taidoistaan. Joskus ehkä liiankin varma.
Susi vastasi nartun murinaan omalla, huomattavasti matalammalla ja uhkaavan sävyn omaavalla murinallaan. Uroksen ääni syntyi syvällä rintakehässä, mikä sai ääneen omaa syvyyttä ja sävyään. Kuolo paljasti muristessaan hampaansa, valmiina. Jos Safiiri hyökkäisi, Kuolo ei epäröisi iskeä takaisin. Susi ei kuitenkaan hyökkäisi, Kuolo antoi nartulle mahdollisuuden. Yksi askel taaksepäin, ja se olisi siinä. Harva susi lähtisi riskeeraamaan terveyttään, ehkä jopa henkeään, vain kunnian tähden. Kuolo halusi tietää, oliko Safiiri sellainen susi.
Narttu alkoi uhoamaan, mikä vain huvitti Kuoloa. Jos susi ei olisi murissut, uros olisi nauranut suden naurua kita avoinna, kieli roikkuen. Nyt Kuolo vain murisi.
"Mitä, sanoitko jotain? Luulin sitä ötökän ääneksi, kimität niin korkealta, kojoottiseni", Kuolo laukoi takaisin matalalla äänellään, hampaat esillä.
"Kunnon sudet murisevat, eivät kehrää, kuten sinä, takkuturkki. Minä en väistä, en ole millään tavoin velvollinen tottelemaan sinua, narttu", Kuolo sanoi, sihahtaen viimeisen sanan kuin se olisi suurikin loukkaus. Kyllä, uros piti narttuja heikompina ja huonompina, kenties sen takia, kun itse oli niin suuri. Poikkeuksetta nartut olivat pienempiä, eli Kuolon logiikalla heikkoja.

Safiiri kuunteli ja sen teki mieli iskeä hampaansa suoran toisn kurkkuun. " Sinä saastainen läskikasa !! Minä en sentään ole jylisevä raato ! " mustaturkki rähähti ja sätkähti eteenpäin. Se murisi hyvin uhkaavasti ja pieni määrä kuolaa roiskahti sen kidasta ja sen katse oli raivostunut ja turkki pörheimmillään. Tämä susi koetteli sen hermoja, jotkai eivät olleen muutenkaan kamalan pitkät. Samassa mustaturkki hyökkäsi kohti toisen kurkkua leuat louskuen. Safiiri repisi uroksen riekaleiksi jos toinen sitä kerran vaati.


" MINÄ TAPAN SINUT !! " Kuului neidon huuto ennen iskua.

Kuolo katsoi toista huvittuneisuus silmistään loistaen. Vai että jylisevä raato?
"Homekorva, etkö ymmärtänyt mitä sanoin?" Kuolo vastasi, seisten suurena ja uhkaavana huomattavasti pienemmän nartun yllä. Liki metrin korkea uros, nyt itseasiassa jo sitäkin korkeampi, kiitos pörhössä olevan turkin, tuijotti Safiiria alaspäin. Susiuros oli kokenut tappeluiden kiertäjä, harmaaturkki osasi lukea muiden elekieltä loistavasti. Safiiri hyökkäisi pian.
Ja sieltähän se tuli. Suuresti uhoten narttu iski suoraan kohti kurkkua. Koska välimatkaa ei juurikaan ollut, väistäminen olisi turhaa. Sen sijaan Kuolo nousi takajalkojensa varaan, iskien suuret etutassunsa nartun rintakehää kohti. Mikäli Safiiri jatkaisi hyökkäystään, kuten oletettavaa oli, uros nojaisi narttuun etutassuillaan, estäen siten Safiiria pääsemästä kurkun kimppuun. Mikäli narttu päättäisi, ettei hyökkäisi, Kuolo iskisi Safiiria kohti, koettaen kaataa toisen massaansa käyttäen. Uros tiesi, ettei tässä tappelussa ollut aikaa väistellä iskuja. Aloituksenkin kun Safiiri antoi vain kymmenen sentin läheisyydeltä. Siinä ei paljoa sivuille loikittu.

Mikäli Kuolo saisi etutassunsa vasten Safiiria, uros nojaisi narttuun, ponnistaisi hiukan takajaloillaan ja hyödyntäisi massaansa pakottaakseen Safiirin väistämään ja peruuttamaan. Sen jälkeen Kuolo iskisi kiinni, repisi sieltä mistä yltäisi, hyödyntäen voimaa ja massaansa. Uros arvioi, että pystyisi heittämään Safiirin jaloiltaan, jos saisi hyvän otteen hartian seudulta, sään kohdalta. Mutta moista Kuolo ei yrittäisi, repisi vain hampaillaan, yrittäisi kaataa silkalla massalla. Uros oli kuin päälle vyöryvä höyryveturi, liikettä oli mahdoton pysäyttää kun se kerran lähti. Tai ainakin pysäyttämiseen menisi aikaa.

Safiiri tärähti vasten Kuolon vatsaa, koska toinen oli noussut. Naaras katsoi raivokkaana toista ja kihisi kiukusta. Nyt toinen oli kuoleman oma. Neidon päässä oli niksahtanut nyt niin pahasti että se ei enään pidättelisi voimiaan. Pinna i ollut Safiirilla pitkä, joten siksi se kai oli niin herkästi suuttuva. Mustaturkki oli juuri hyökkäämässä uudelleen, mutta tunsi Kuolon tassut. Vai niin, yritti toinenkin siis jotakin. Vihainen ja sähisevä narttu rähähti ja yritti iskea hpurukalustonsa syvälle toisen tassuun, jotta tonen päästäisi irti. Kuolo ei kaataisi neitokaista, ihan heti. tai niin ainakin Safiiri ajatteli. Tarkoitus oli nyt vaihtunut. Nyt pitäisi upottaa hampaat niin syvälle toisen tssuun kuin vain puruvoimaa riitti, silloin toinen ei pääsisi juoksemaankaan niin hyvin kuin ennen.

// Tuhannesti anteeksi kestoa! //

Safiiri taisteli vastaan, ei suostunut kaatumaan vaan yritti purra Kuoloa tassuun. Kuolo antoi sen tapahtua, ja siinä hetkessä kun nartun hampaat upposivat tassuun, uros iski. Safiirin niska oli suojaton, toinenhan oli iskenyt alas tassuun. Kuolo ei tajunnut, miten toinen saattoi tehdä noin ilmiselvän virheen. Suuri susi yritti siis tarttua aivan kallon tyveen, ja saadessaan otteen uros purisi leukojensa koko puruvoimalla. Sen jälkeen uros ravistelisi koko kroppansa massaa hyödyntäen. Ei Kuolo halunnut Safiiria hengiltä, mutta isku niskaan oli aina vaarallinen hengelle. Ainakin, jos uros pääsisi ravistelemaan. Mikäli Safiiri jotenkin kikkailisi itsensä pois niskaan hyökkäyksen tieltä, Kuolo ottaisi etäisyyttä sen verran, että voisi arvioida tilanteen uudelleen.

// Tappi. //

// Kirjoituksesta puuttuvat oo:n ja aa:n pisteet, koska olen espanjassa ja sen koneella ei ole niita kirjaimia.


Safiiri huomasi virheensa, mutta liian myohaan. Isku niskaan sattui julmetusti, ja kipu sen kuin yltyi. Kun uros alkoi viela ravistamaan narttua, kipu otti vallan neitokasesta. Mustaturkki rahisi Kuololle raivoissaan, seka tuskissaan. Veri norui sen tummalla niskaturkilla ja tassut hipoivat maata. Ja sitten Safiiri riuhtaisi itsensa irti. Tummasta turkista irtosi paljon karjova ja nahkan paloja, mutta safiiri oli irti.

Safiiriin koski, ja vain se auttoi Kuoloa pitämään kiinni. Tassuun sattui, mutta Kuolo tiesi, että niskaan sattuisi enemmän. Pieni kipu suuremman aiheuttamisesta. Kun Safiiri riuhtaisi itsensä irti, Kuolo peruutti kauemmas. Susi tarkkaili toista, odottaen. Aikoisiko narttu jatkaa, vai jättäisi tilanteen tähän. Kuoloa ei tappeleminen suoraan sanottuna kiinnostanut. Susi halusi löytää veljensä ja hakata tuon. Ei muilla niin väliä.
Samperin tassu. Uros seisoi kolmella jalalla, jottei rasittaisi suotta etutassua. Kyllä sillä juoksemaan pystyisi, jos pakko olisi, mutta kyllä siihen koski. Sitä ei voinut kieltää. Oli Kuolo pahempaakin kipua kestänyt, mutta ei tämä silti mukavaa ollut.
"Vieläkö aiot jatkaa?" Uros kysyi kyllästyneenä. Oli tämäkin.
"Jos haluat listiä jonkun kojootin, joka oli ystäväsi, ei ehkä kannata nyt loukkaantua pahemmin. Olet muutoin alakynnessä kojoottia vastaan", Kuolo ohjeisti kyllästyneenä. Miksi tuhlata energiaa viattomiin ohikulkijoihin, jos oli tarjolla oikeasti mielenkiintoinen kohde? Jos Safiiri nyt höykyttäisi Kuolon, ei uros olisi hyvissä asemissa Kaatajaa vastaan. Jos taas Kuolo höykyttäisi Safiirin, ei nartulla menisi hyvin Tuskatarta vastaan. Yksinkertaista ja loogista. Saisi nähdä, ymmärtäisikö Safiiri moisen seikan.

Safiiri murisi hiljaa, mutta olihan tuo totta. Ei olisi järkeä tapattaa itseään. Tai ainakaan loukata itseään, naaras kun kuvitteli olevansa Kuoloa paljonkin vahvempi. " Heh, ehkäpä ei ! " naaras sanoi ja virnisti kierosti. Se hypähti kohti Kuoloa, mutta sitten pysähtyi. Toinen oli järkevä, joten neito ei tuhlaisi aikaansa moiseen. Silti se oli ylpeä jäljestään, toisne tassussa, olisi iinä toiselle jokin muisto Safiirista.

// Lyhyttä pukkaa, sori ^^" //

// Anteeksi anteeksi! Unohdin koko pelin! //

Kuolo katsoi Safiiria.
"Et taidakaan olla niin tyhmä kuin miltä näytät", uros totesi neutraaliin sävyyn. Moisen kommentin saaminen Kuololta oli suuri ylpeydenaihe, susihan suorastaan myönsi, että narttu oli saman veroinen itsensä kanssa.
"Sinuna etsisin sen kojootin tassuihini saman tien, jotta siitäkin maanvaivasta päästäisiin", susiuros jatkoi hällä väliä-asenteellaan. "Sitä paitsi, mitä kauemmin vitkuttelet, sitä kauemmin kojootti saa tuhlata meidän ilmaamme ja syödä meidän ruokiamme. Hoida se pois täältä, niin kaikki ovat tyytyväisiä."Kuolo katsoi kauemmas, miettien vain hetken, ennen kuin teki päätöksensä.
"Minä etsin nyt veljeni, sillä haluan saada väliseemme riitaan selvyyden. Onnea sinulle kojootin kanssa", Kuolo toivotti, kääntyessään ympäri ja lähtiessään juoksemaan pyörivää laukkaa kohti Solaa. Kyllä veli vielä löytyisi, ja silloin tuo saisi kuulla kunniansa.

// Kiitokset pelistä! :) //

Safiiri naurahti hiukkasen. Se ei pitänyt itseään todellakaan thmänä, sen mielestä se te oli maailman järkevin susi. Tai ehkä Veri oli samalla viivalla sen kanssa... Ja ehkäpä tuo Kuolokin pääsisi likelle tätä rajaa. Ehkäpä.

" Heh, liikaa se ruoja on täällä saanut maleksia. Hoitelensen päiviltä kunhn sen saan tassuihini. Nimikin kuin milläkin kuningattarella, Tuskatar . Hah minä vain sanon ! " neito sanoi sadistisella ja pistävälä äänellä, mutta virnisti sitten Kuololle. " Toivottavasti löydät veljes ur... Siis Kuolo " Safiiri sanoi ja heilautti häntäänsä kerran, mutta vain kerran. Enempää se ei alkanut hymyilemään tai muutenkaan jakamaan onellisuutta.

// Kiitos itsellesi :) //