Myrkyllinen kohtaaminen

Talven kauniit hiutaleet putoilivat kevyesti jo parinkymmenen sentin lumipeitteen päälle. Sää oli aurinkoinen, mutta kylmä. Pakkasta oli miltei kaksikymmentä astetta, mutta kylmä ei pureutunut paksun, harmaanmustan talviturkin lävitse. Sammal upotti tassunsa syvälle lumihankeen yhä uudestaan ja uudestaan. Pieni vilkaisu taakse kertoi, että laakso oli jäänyt aikaa sitten taakse ja toinen vilkaisu kertoi tyhjyydestä, ehkä uudesta elämästä, joka siinsi edessä päin. Oli aika jättää laakso taakse, vaikka sinne jäivätkin kaikki nartun rakastamat sudet.

Kauhu, Sammaleen rakas ja ensisijainen turva. Tuon suden kanssa oli koettu jos jonkinmoista tapahtumaa menneen vuoden varrella. Ilo, Kaiku ja Nuusku, kaikki nartun ihanat ja aika söpöt pennut. Useimmat olivat Haukan laumassa, kuten Katalakin. Kyllä, Sammal oli ottanut asiasta selvää, jotta voisi lähteä ilman sisällä tuntuvaa tuskaa samaan tapaan, kuin aiemmin ennen Viiman laumaan liittymistä. Katalakin oli laumassa, joten syytä huoleen ei ollut, sillä varmasti tuo huolehtisi pennuista. Sammal ei ollut vieläkään osannut tehdä mielipidettään Katalasta, mutta luetteli tuon ystäväkseen.

Sammal kompastui, koska ei katsonut eteensä ja hakiessaan tasapainoa, tuon ilme venähti. Viha kuohahti nartun sisällä suunnattomana ryöppynä ja sydän hyppäsi miltei kurkkuun. Sammaleen niskavillat kohosivat pystyyn ja tuo paljasti hampaansa valmistautuen hyökkäämään. Sitä tuo ei vielä tehnyt.

Edessä seisoi Sammaleesta hieman korkeampi uros susi. Suden silmät olivat kellertävän ruskeat ja turkki ruskean erisävyinen, mutta takkuinen ja epäsiisti. Kynnet olivat sisäänpäin kääntyneet ja pitkät, eikä ilme kuvastanut mitään muuta, kuin yllättyneisyyttä. Pian uros sai itsensä ojennukseen ja paljasti omatkin hampaansa. "Kas... Sammalhan se siinä. En ollut tunnistaa sinua tuon... Epämääräisen hajusi takia. Kenessä oikein olet piehtaroinut?" susi kysyi ivalliseen sävyyn ja astahti viimeisen metrin kaksikon välillä umpeen.

Sammaleen silmissä leimusi syvä viha, eikä siinä ollut paljoa enää pidäteltävissä. "Sinä... SIKA! Mikset pysynyt siellä saamarin kuusessa ja poissa minun elämästäni! Häivy Lyijy!" Sammal karjahti. Lyijy nauroi pilkkanauruaan ja nosti tassunsa läimäyttääkseen Sammalta. Narttu ehti jo varautua hyökkäykseen ja loikasi toista kohden voimalla. Toinen oli liihan lähellä ehtiäkseen väistämään hyvin suunnatun hyökkäyksen ja saikin Sammaleen koko painon ensin rintaansa, jolloin ilmat tyhjenivät tuon keuhkoista ja sitten päälleen. Lyijy ehti tuntea itsensä vain sekunnin pari alakynnessä olevaksi, mutta hengityksen tasaannuttua tuo jo onnistui viskaamaan Sammaleen pois päältään.

Sammal lennähti rajusti lumeen ja makasi siinä.Tuon tunnetila ei antanut sijaa keskittymiselle, minkä takia Lyijy ehti Sammaleen luokse. Lyijy ei käyttänyt aikaa sanoihin, vaan vetäisi hampaansa syvälle nartun niskaan ja ravisti voimakkaasti. Narttu roikkui toisen hampaissa ja takajalat viistivät maata. Veri valui Sammaleen niskasta jo varoittavasti ja vähintään se herätti tuon horroksesta. Silmät siristyivät ja kun Lyijy seuraavan kerran koetti ravistaa suussa roikkuvaa Sammalta, tuo ponkaisikin maasta seisomaan. Lyijy värähti. Sammal tunsi ja teki siksi puolittaisen käännöksen toista kohden päällään, niin hyvin kuin pystyi ja tarrasi Lyijyä leuan alta.

Lyijy karjahti kivusta ja päästi samaan aikaan irti. Sammal laski irti heti ja kuin saalistaessaan tuo kiepsahti suoraan toista kohden ja hyppäsi hetiperään omaa painoaan hyödyntäen tuon kurkkuun kiinni. Niskassa tuntuvaan haavaan alkoi kirvellä ja maa täyttyi pikkuhiljaa veripisaroista, lumipöllystä ja tappelun jäljistä.

Vaikka Sammal oli hyvä taistelija, ei Lyijykään ihan tyhmä ollut. Lyijy käänsi kurkussa roikkuvan nartun voiton omakseen lysähtämällä maahan ja tekemällä kiepsauksen itsensä ympäri. Lyijyn kurkkuun kivisti, mutta Sammal ei ollut ehtinyt purra yllättävän voimakkaita hampaitaan sen lävitse. Puheeseen ei taaskaan jäänyt aikaa, sillä narttu oli jo saanut itsensä ylös ja hyökännyt hampaat irveessä yhä maassa makaavaa Lyijyä kohden. Lyijy kierähti hampaiden alta ja nousi taidokkaasti ylös kierrähdyksen loppupuolella. Sammal ei ollutkaan hyökännyt Lyijyn niskaan tuon ollessa maassa. Neitokainen oli arvannut aikeet ja loikkasi nyt voimalla toisen rinnusta vasten, jolloin Lyijyn keuhkot tyhjenivät ja tuo lysähti maahan.

Sammal tarttui välittämästi toisen kurkkuun ja otti asennon toisen yllä, jolloin Lyijy ei kykenisi liikkumaan. "Lyijy... Minä luotin sinuun silloin, mutta... En kykene sanomaan sitä, kuinka paljon olen kaivannut sinua. Sinua, jota vihaan yli kaiken. Sinua, joka jätit pentusi minulle... Olen halunnut kostaa siitä päivästä asti, etkä uskokkaa, kuinka paljon olen sitä halunnut." Sammal mutisi hampaidensa välistä hyvin kuuluvasti ja varsinkin, kun toisen korva oli vielä hampaiden juuressa. Lyijy koetti päästä vapaaksi, mutta se oli ns. virhe. Sammal puristi hampaansa nyt voimalla toisen niskan lävitse.

"Sait jo kostosi, petturi. Nyt, päästä minut, niin voin raadella sinu..." puhe loppui kesken, kun Sammal siirsi etutassunsa toisen kurkun päälle. "Kostoni... En ole kostanut, päässyt vasta alkuun. Sinä kuolet tänään, Lyijy. Eikö olekin ironista? Kuolet entisen heilasi tassuista, eivätkä pentumme edes tiedä sinusta. Heillä on hyvä elämä jossain muualla, muttei täällä, meidän luonamme." Sammal puhui. Lyijyn ilme muuttui järkyttyneeksi ja tuon koettaessa vielä viimeisillä voimillaan pyristellä vapaaksi, tapahtui se, mitä tuo eniten pelkäsi. Sammal irrotti otteensa vain parantaakseen sitä, mutta eri kohtaa. Hampaat pureutuivat Lyijyn kurkkuun ja tuo pihahti, mutta veltostui sitten.

----

Sammal oli kääntynyt takaisin. Vasen etutassu ja niska olivat verenpeittämiä ja matkanvarrelle jäi verivana. Matka laaksoon takaisin olisi pitkä, mutta se kannatti.

---

Lyijy kohosi seisomaan. Sen voimat olivat heikot ja Sammaleen tekemät jäljet olivat kuollettavan vaarallisia. Haavojaan tuo menisi nuolemaan muualle, mutta koston aika tulisi vielä.

¤Sammaleen ex. ja Sammaleen kohtaus. Kommentitkin kelpaisi ;D¤