Kutsu

Uusi ulvonta kiiri pitkin lumisia lakeuksia. Se oli yhtä voimakas kuin äskeinenkin, yhtä määrätietoinen. Siihen yhtyi kolme muutakin ääntä, kunnes koko maisema kaikui kutsua. Pakkanen sai hengityksen huuruamaan ja taivaan kirkas tähtirivistö enteili kylmän vielä syvenevän.

Paikalla oli vain vähän heitä. Vanhan Ovelan oikealla puolella seisoi vaalea, kookas Vaiti. Se tuijotti tiukasti eteensä ja odotti. Alfan vasemmalla puolella seisoi Varma, joka odotti niin ikään hiljaa. Vaikka tulipalot olivat kesällä hajottaneet lauman ja he olivat menettäneet monta sutta, olivat sisarukset pysyneet aina isänsä mukana. Se oli koitunut vanhan alfan pelastukseksi; yksin se ei enää olisi jaksanut kaataa itselleen saalista. Vanhuus alkoi painaa ja myös rampaa jalkaa kivistri entistä useammin.

Vielä se ei kuitenkaan ollut valmis luovuttamaan. Sen todisti kolmas kutsu, jonka uros ulvoi. Se ei ollut heikon ja vanhan suden kutsu, vaan voimakkaan alfan, joka ei ollut vielä valmis astumaan alas.

Hieman kauempana muusta ryhmästä seisoi vielä neljäs susi. Se oli Koski, kadonneen Roihun ja Ovelan poika. Hyvää vauhtia nuorukaisesta oli kasvamassa isänsä kaltainen vahva uros. Uteliaan viaton pentumaisuus oli vaihtunut hiljaiseen, vakavaan aikuisuuteen. Koski tiesi voimansa eikä se aikonut olla enää laumansa "pentu". Tylipalo oli kaikessa kauheudessaankin antanut sille mahdollisuuden nousta laumassaan.

Kärsivällisyyttä sillä vain ei vielä ollut. Se olisi halunnut kaiken heti, nuoruuden palavalla kiihkolla.

"Kukaan ei tule, johtaja", se sanoi ja jolkotti isänsä eteen. Ovelan katsoessa se luimisti korviaan ja käänsi päänsä muualle: "Kukaan ei tullut eilenkään. Vaidetaan paikkaa. He ovat etelämmässä."
"He tuntevat tämän paikan", Ovela vastasi. "He tulevat kyllä. Odota."
"Mutta..."
"VAITI, PENTU!" Varma ärähti ja sai Kosken laskemaan häntänsä koipien väliin ja siirtymään syrjään. Ovela murahti kummatkin pennuistaan hiljaisiksi ja valmistautui ulvomaan vielä.

Se luotti siihen, että joku tulisi. Joku. Kuka tahansa.

Roihu?

Korsi oli lähtenyt liikenteeseen viikko sitten. Se oli nyt taittanut taivalta todella yksinään ensimmäisen kerran elämässään, ja Korren kaltaiselle sudelle, jolle perhe ja lauma olivat kaikkein tärkeintä maailmassa, se ei sopinut ollenkaan. Korsi ei saattanut ollenkaan ymmärtää Metkaa, joka oli aivan täysin vapaaehtoisesti valinnut yksinäisen suden elämän. Nuori naaras tunsi, miten sama tuskainen ja inhottava polte, joka sen sisällä oli ollut tulipalosta asti, nosti päätään jälleen, kun se saapui entisen kotinsa reviirin rajalle. Korsi tiesi, että tässä se oli, vaikkei täällä enää haissutkaan isän jättämät merkit. Ei enää.
Isän, ja perheen, ajattelu tuntui Korresta hirveän pahalta, ja se tumppasi nousevat tunteensa loikkaamalla voimakkaan loikan eteenpäin ja lähtemällä voimiakuluttavaan laukkaan halki umpi-lumisen korven.
Sitten Korren laukka katkesi kesken liidon, ja susi mätkähti hankeen mahalleen. Se nousi äkkiä jaloilleen ja jäi joka ikinen aisti valppaana kuuntelemaan ympäristöään. SE OLI ISÄ!
Korsi saattoi kuulla oletettavasti kalakalloiden suunnasta tämän voimakkaan ja niin kovin tutun ja rakkaan kutsun. Susi innostui niin, että vinkui ja hyppi hetkisen tasajalkaa pöllyttäen kevyttä lunta sinne tänne, ennenkö sai itsensä kokoon, ja nosti ilmoille oman hyvin kimeän kuuloisen ulvontansa. Korren ulvonta ei ollut kovin kantava, ainakaan vielä, joten se ei ollut varma, sattoiko isä kuulla sen näin kaukaa, joten se heitti pian ulvomisen sikseen ja lähti laukkaamaan kahta hullumpaa vauhtia kohti kalakallioita.

Hetki oli kuullut rajoille asti alfan kutsun ja oli sännännyt oitis matkaan kohti kalakalliota. Monivärinen neitimme oli selvinnyt tulipalosta suhteellisen hyvin voimin. se oli elämänsä terässä vaikak sitä yhä vaivasikin aijemmin saadut haavat rintakehässä. se ei kuitenkaan hetken etenemistä haitannut.

narttu saapui pian paikalle missä Alfan lisäksi oli Varma hetken paras ystävä susi johon se luotti kaikessa. lisäksi oli lauman nuorimmaisia pentuja joiden kanssa hetki oli ollut kun nuo olivat olleet ihan pikkiriikkisiä. Hetki heilautti häntäänsä tervehdykseksi ja pian kumarsi päällään alistuvaisesti alfalleen. " tulin niin pian kuin pääsin. " hetki lausahti huulian lipoen.

pian se nappasi suuhunsa lunta juodakseen ja istahti alas rauhoittuakseen juoskustaan.

((edelleen saa siis hypätä mukaan peliin. Vuorojärjestys muuttuu sitä mukaa, kun porukka lisääntyy))

Koski oli ollut väärässä ja Ovela oikeassa. Kun ensimmäinen ääni vastasi Ovelan kutsuun, uros terästäytyi ja kiinnitti katseensa kauas äänen suuntaan. Koski astui muutaman askelen eteenpäin ja heilautti malttamattomana häntäänsä; tuon äänen se tunnisti. Korsi oli tulossa. Pentuesisaruksen näkeminen pitkästä aikaa sai vakavamielisen ja hiukan huumorintajuttoman susinuorukaisen nuorenemaan silmissä. Jahka Korren hahmo ilmestyi esille kumpujen takaa, ryntäsi Koski riemuissaan sitä vastaan. Ovela luimisti korviaan silkasta helpotuksesta. Sekin otti askelen lähteäkseen pentuaan vastaan, kun uusi ääni kiinnitti sen huomion.

"Hetki", Varma sanoi ja sen tuuhea häntä nousi korkealle heilumaan. Ovela kääntyi vastaanottamaan uskollisimman laumalaisensa. Hetki saapui paikalle väsyneenä, mutta terveenä. Se tervehti laskemalla päänsä ja lipomalla kuonoaan. Ovela huiskutti häntäänsä ja nuuhki Hetken kaulusta. Vaiti istui aloillaan suu leveässä sudenvirneessä ja Varma kiirehti tuuppaamaan ystäväänsä tassulla: "Missä maan kolossa sinä olet lymynnyt?" se vinkui innoissaan eikä malttanut asettua aloilleen.

Vaikka kaksi oli jo tullut, lukemattomia puuttui. Aivan liian monia... ja missä oli toinen alfa?

// täältä minä tulen sitten Pyryllä//

Valkea nuori uros ei ollut nähnyt ketään laumastaan pitkiin aikoihin, se oli kuljeskellut yksin ja oli syönyt jäniksistä raatoihin kaikkea mitä löysi.
Pyry nuuski juuri erästä raatoa, kun se kuuli alfansa kutsun. Pyry lähti sillä sekunnilla liikkeelle ja kiiruhti juosten kohti alfaasnsa. Uros oli jokseenkin kaukana, mutta saapui kuitenkin yllättävän nopeasti. Päästessään lähemmäs Pyry hidasti vauhtiaan ja jolkotti loppu matkan.
Päästyään paikalle, Pyry eteni rauhallisesti ja alistuvasti korvat luimussa ja häntä matalalla heiluen. Uros kävi kunnioittavasti tervehtimässä alfaansa ja siirtyi hieman sivummalle odottelemaan, se katseli kaikkia susi keitä sen ympärillä oli.
Pyry piti korvansa luimussa ja istahti alas, häntä samalla heilahdellen rauhallisesti.

Korsi ryntäsi sellaista vauhtia, että oli hyvin nopeasti perillä suuren kallion alla.
Se tunnisti monta perheenjäsentään sillä samalla hetkellä, kun se pöllähti kumpujen takaa muiden keskelle. Susinen ei ollut uskonut siihen, että olisi löytänyt yhtään ketään laumansa jäseniä, joten tämä oli sille melkoinen shokki, joskin hyvin mieluinen sellainen. ISÄ! Varma! Vaiti! Koski!
Korsi oli loikkimassa innoissaan häntä heiluen kohti isäänsä, mutta seisahtui kun seinään Kosken rymistessä sitä vastaan. Korsi jähmettyi niille jäljilleen, sillä kaikki aistit, mitä sudella vain oli, olivat nyt ylikuormitettuja tästä jälleennäkemisen suuresta riemusta. Nuori naaras oli nyt havainnut myös Hetken ja valkean uroksen, Pyryn, saapuneen paikalle.
Korsi ei millään saanut käskettyä jäseniään loikkaamaan sivuun, vaikka se tajusi hyvin, että kohta Koski törmäisi sisareensa päistikkaa, ellei se väistäisi. Vielä hitusen ennen tärskyä Korsi yritti saada itsensä järjestykseen ja loikata pois alta, mutta tuloksena olikin vain liukastuminen ja pitkä mahalasku pehmoiseen lumihankeen.

// Hunaja täällä tulee ;D //

Uros höristi korvian. Oliko tuo...? Kyllä, se ol ialfa ! nyt oli lähdettävä kohti tuota ääntä ja heti ! Lumi narskui jaloissa ja herra juoksi minkä vain jaloistaan pääsi. Viimeinkin pääsi herra erille ja huohotti. asteli tämä hitais askelin kohti muita ja kumarsi susimaisesti alfalle. " Päivää ! Saavuin niin pian kuin pystyin " Hunaja sanoi ja katsoi kunnioittavasti Ovelaa. Sitten se soi muille ystävällisen hännän heilautuksen. Pyryä, Hunaja ei ollut tavannut, muita laumalaisia joitakin. No, nyt saataisiin tutustua !

HEtken häntä vispasi kun varma tuli sen luokse se tuuppasi ystäväänsä iloisena " Lähellä rajoja olen yrittänyt etsiä mahdollisia eloon jääneitä mutta tuntuu kun joka paikka olisi vain hiljainen. " se lausahti hiukan vaitonaisena se ei haluaisi kuulla enää yhtään suru uutista menetetyistä kansa käyjistä. Se oli kiitollinen että kuitenkin alfa sekä varma ja nuorukaiset olivat hengissä. Sen sijaan se jäi itsekkin odottamaan muita saapuvksi.
Muidenkin olisi pakko tulal ei niin suuri lauma voisi tuhoutua noin vain. ( tai niinhetki toivoi )
Hetk itervehti muita laumalaisia heiluttamalla hätnäänsä iloisesti pysyen silti lähellä ystäväänsä VArmaa.

Pikkuhiljaa lauma vastasi. Jännitys ja pelko vaihtuivat jälleennäkemisen riemuun. Pyry, Hunaja, Korsi, Hetki... Ovela katsoi, miten sen lauma hiljaa kerääntyi kasaan. Vanhan alfan riemua varjostivat vain muutaman sen oman pennun sekä Roihun puuttuminen ja salaisuus, jonka se oli pitänyt sisällään liian kauan.

"Laumani", uros korotti ääntään. Varma lakkasi riehumasta Hetken ympärillä ja vaikeni. Koski, joka todellakin oli törmännyt päistikkaa Korteen, räpisteli pystyyn ja ravisteli turkkinsa lumesta. Vaikka se alkoi olla jo aikuisen mitoissa, kehonhallinta oli vielä kuin pikkupennulla.

"Laumamme on kokenut valtavaa katoa", vanha alfa huokaisi ja luimisti korviaan. "Moni meistä on poissa... mukaanlukien laumamme beta Usva."

Usva oli ollut Ovelalle kuin poika. Se oli kasvattanut lipevästä ja hivenen kömpelöstä uroksesta betansa ja luotettunsa. Nyt uros oli poissa, tulipalon surmaamana, ja Ovela seisoi yksin. Se ei tiennyt, missä Roihu oli, eikä sillä ollut enää betaa. Lauman vastuu painoi raskaana vanhan suden harteilla.

// Ai niin, minun pelattavanihan on tuo Ovelan pentu xD No, otan sen mukaan seuraavalla vuorollani ;3 //

//olihan nyt minun vuoroni?//

Pyry laumansa omega kuunteli hiljaa kunnioittavasti, se ei halunnut olla mitenkään häiriöksi ja oli aivan vaiti. Se katseli nuorten susien iloista jälleen näkemistä ja hymyili pienesti sille.
Kun Alfa aloitti puhumisen Pyry käänsi katseensa siihen ja höristi hieman korviaan, se katsoi alfaansa varoen ettei antaisi mitenkään omegana uhkaavaa olemusta. Pyry tiesi paikkansa ja piti huolta ettei sille tarvitsisi huomauttaa tavalla tai toisella huonosta käytöksestä.
Uros kunnioitti kaikkia ylempi arvoisiaan, vaikka ei edes tuntenut paikalla olioista varmaan ketään muita kuin alfan.

Korsi räpiköi hangesta ylös yrittäen parhaansa mukaan säilyttää edes jonkinlaista arvokkuutta, ja ravisteli itsensä lumesta yht'aikaa veljensä kanssa. Nuori neito oli sanomassa jotain, mutta Ovela kohotti silloin äänensä ja Korsi hiljentyi kuuntelemaan isäänsä.
" Missä äiti on?" Korsi kysyi, kun Ovelan puhe oli tauonnut. Korsi tiesi olevansa hiukan röyhkeä nakatessaan kysymyksensä sillätavoin isänsä sanojen pisteeksi, mutta sen mieli oli kuohunnan tilassa ja Korsi tosiaan tahtoi tietää, mitä emolle oli tapahtunut? " Entä Havu? tai Voitto?"
Nuoren suden mielessä myllersi aika sekava tunnepaketti. Se tunsi hurjaa riemua jälleennäkemisestä, mutta samalla myös huolta ja murhetta niistä läheisistä, jotka eivät olleet saapuvilla. Korren häntä roikkui epävarmana alhaalla ja se oli vetänyt korvansa niskaan. Koko Korren asento kuvasti hämmennystä, ja se jäi katselemaan isäänsä toivoen tämän jotenkin selventävän tilanetta.

HEtki oli niin muissa maailmoissaan kun varma pyöri tuon ympärillä mutta ovelan puhuessa se jähmettyi paikalleen " Ei voi olla... " se lausahti pian. jos se osaisi itkeä sen silmiin olisi tippunut kyynel. Sen sijaan jähmettynyt hetki tunsi itsensä tyhjemmäksi kuin koskaan. Sillä oli aina varma mutta betasta oli tullut hetkelle hyvinkin läheinen susi ja nyt eta oli poissa eikä hetki kyennyt ajattelemaan asiaa normaaliin tapaansa. Se nojautui varmaan ikään kuin hakien tukea pysyäkseen pystyssä.
aikansa hetki oli hiljaa kunnes se ähkäisi itsekseen hiljaisena ja suoristi ryhtinsä näyttääkseen yhä vahvalta mitä se oli. Hetki katsahti pentuihin jotka kyselivät äidistään pian hetki siirsi katseensa alfaan ¤ ei kai roihukin ole poissa ¤ se ajatteli ja katsahti sitten pentuihin joista muihin luamalaisiin.

Suuri lauma oli todellakin kokenut kovia mutta jos hetki vain kykenisi se ei antaisi sen nyt kaatua se pysyi varmasti alfansa vierellä niin kauan kuin sille siihen annettaisiin lupa. Se oli liittyessään sanonut vaejelevansa laumaa hengellään ja niin se oli tehnytkin se oli ollut kahdesti niin lähellä kuolemaa puolustaessaan laumaa että se ei peruisi sanojaan koskaan. Se oli kiitollinen että varma oli paiklla eikä tulipalon viemänä.
oli arvoitus missä olivat kaikki muut.

// Kaipa se on nyt minun vuoro OwO //

Hunaja tervehti hännän heilutuksella jokaista sutta, ja seuraili korvat hörössä jokaista ja kaikkea ympärillä tapahtuvaa.
------------------------------------
Kuului suuri mätkähdys. Suuren ja valkoisen kinoksen takaa , turkkiaan pöristellen asteli esiin Voitto, pentueen kookas uros. Se oli kasvanut roimasti ja katsoi nyt isäänsä. Sitten se vilkaisi Hunajaan. " unohdin kiittää sinua kun autoit munua silloin kesällä " nuori hukkaherra sanoi ja heilautti häntäänsä. Sitten se etsi katseellaan, innokkaalla sellaisella, muita sisaruksiaan. Sitten se huomasi Korren. Voitto kipitti nopeasti siskonsa luokse ja sen pitkä häntä heilui vimmatusti.

// Lyhyttä >////////< //

Tavallisesti vakava Koskikin oli riemastunut veljensä Voiton nähdessään. Se kuitenkin nosti häntänsä korkealle pentuesisaruksensa edessä osoittaakseen, että katsoi olevansa tätä korkeammalla arvossa. Koski oli aina ollut varma omasta rrinomaisuudestaan. Se rakasti sisaruksiaan kovasti, mutta ei näistä vain ollut johtajiksi, kuten siitä oli.

Ovela ei ehtinyt vastata Korrelle mitään ennen kuin Voitto jo saapuikin. Vanha uros heilutti taas häntäänsä korkealla. Melkein kaikki pennut olivat täällä. Kaikki sen silmäterät. Vain Havu puuttui.

"En tiedä, missä puolisoni on, enkä liioin tiedä Havusta. Toivon totisesti, että he löytävät tänne", Ovela totesi pian, jahka jälleennäkemisen riemu oli ohitse. Se antoi katseensa kiertää läsnäolijoissa ihan kuin se olisi toivonut näkevänsä Roihun niiden seurassa. "Mutta tiedän, ettemme me voi odottaa tässä kauaa. Moni meistä on vielä poissa ja me kutsumme heitä seuraavaan auringonnousuun. Sen jälkeen meidän on mentävä. Hetki", Ovela kääntyi luotetun sutensa puoleen. Nyt ei ollut aika surra vaan aika selviytyä. "Minä haluan, että sinä käyt edeltä katsomassa, millaisessa kunnossa pesäkolot ovat. Ota Varma mukaasi. Tuo viesti minulle ja jos tapaat laumalaisia, ohjaa heidät tänne."

Pyry kuunteli hiljaa ja katseli onnellisena muuta laumaa, se toivoi tosiaan että nuorten pentujen emä saapuisi.

//Minä vedän Pyryn sivu katsojaksi, joten minun vuoroani ei tarvitse odotella :) //

Hämilleen mennyt Korsi huomasi Hetken katseen, ja se rauhoitti neiti-sutta sen verran, että se istahti rennosti alas kiepauttaen häntänsä tassujensa suojaksi. Sitten Korsi huomasi Hunajan saapuvan häntäänsä heilutellen, ja iloinen yllätys, joka vei kaiken huomion Hunajasta, oli Voiton ilmestyminen kinosten takaa turkkiaan pörhistellen. Pian voitto jo olikin Korren luona, ja sisko otti sen vastaan oikein iloisesti häntä vispaten ja sinne tänne täpisten. Hetkisen Korsi pomppi paikallaan kuin mikäkin pupujussi, sillä sen tunnemaailma oli tosiaan sekaisin, ja vaikka se nyt oli iloinen Voitosta, se oli yhä kuitenkin hirveän surullinen, ja se kaikki purkautui sudesta tälläisenä hömelönä käytöksenä. Kun isä kertoi, ettei tiennyt Roihusta tai Havusta, Korren pomppiminen laantui, ja se nyökkäsi vakavana, muttei saanut sanottua mitään. Voisihan olla, että nekin vielä ilmestyisivät..olihan tänne jo nyt ilmestynyt näin paljon susia, vaikkei Korsi lähtiessään matkaan ollut uskonut yhdenkään löytyvän, toivonut vain.
Sitten se kuunteli isän puheen ja ohjeet Hetkelle. Pesäkolot? Niin, niitä ei välttämättä enää olisi...tämäkin sai Korren tunteet heittämään jälleen kuperkeikkaa ja apua pyytäen se katsoi isäänsä. " Isä, saanko minä lähteä Hetken ja Varman mukaan...minun täytyy päästä tekemään jotain. Saanhan minä mennä?"

Hetki puri hammasta itsekseen ja kohensi ryhtinsä jälleen ja pian ovela puhui sille se katsoi tuota kunnioittavasti. se toivoi todella että löytäisi roihun ja muut. SE katsahti varmaan ja siirsi katseensa takaisin alfaan " Kyllä. teen sen " se lausahti selvästi ja itsevarmasti.

Hetki katsahti varmaan oliko tuo valmis lähtemään pesiä kohti. Pian korsi pyysi lupaa lähteä mukaan. Hteki katsahti pentua ja pian ovelaa. olivathan pennut kasvaneet hurjasti mutta mahtoiko tämä olla hyvä idea. sitä kun ei koskaan tiennyt mitä pesiltä löytyisi. Hetki jäi odottamaan ovelan sekä varman vastausta itse se oli jo valmis lähtemään pesiä kohti.

[[Ok, eli tästä lähin jos edellinen ei vuoroaan ole tunkenut neljön päivän sisään, yli saa tässä pelissä hypätä. Saadaan nopeasti kartoitettua lauman tilanne ja sitten jatkettua yksittäisiä pelejä]]

Ovela käänsi katseensa Korteen ja mietti sen sanoja. Hetki ei näyttänyt olevan kovinkaan mielissään roolistaan lapsenvahtina eikä oikeastaan Varmakaan, mutta Korsi ja muut olivat isoja jo. Ikuisesti niitä ei voisi pitää poissa lauman tehtävistä. Sitä paitsi, tänä hankalana aikana jokaisen laumalaisen apu oli tarpeen.

"Mene", Ovela lupasi ja kääntyi sitten Hetken ja Varman puoleen. Hetkelle se osoitti sanansa taas, ja sen Varma, Vaiti ja Koski pistivät merkille. Nyt kun Usvaa ei enää ollut, Hetki oli varsin selvä valinta betaksi. Varma ja Vaiti olivat aina seisoneet isänsä rinnalla, mutta kumpikaan niistä ei ollut beta-ainesta. Varma oli betaksi liian kiivas ja tuliluontoinen, Vaiti taas halusi pysyä omissa oloissaan. Hetki olki itsevarma ja lojaali. Sen valinta betaksi oli viisas.

"Korsi tulee mukaanne. Nyt kun laumamme on hajanainen, on meidän käytettävä sen koko voimavaraa. Korsi, pysyttele Varman ja Hetken perässä ja tee, kuten he sanovat."

" Kiitos, isä" Korsi vastasi ja lähti astelemaan korvat luimussa, mutta hiukan paremmin itsensä kokoon kasanneena sinne, missä Hetki ja Varma olivat jo lähtövalmiina.
Kohta se kuitenkin pysähtyi. Nuori susi katseli ensin Hetkeä ja Varmaa kohti, kääntäen sitten katseensa isänsä suuntaan. Korren häntä nousi samalle tasolle selkälinjan kanssa sen puhuessa; " Minä en ole enää mikään karvatollo. Ei meistä kukaan ole. Minä, kuten varmasti sisaruksenikin, olemme kokeneet palon aikana paljon, ja kasvaneet."
Sitten Korsi luikki nopeaa jolkotusta odottavan kaksikon luo. "En aio olla ollenkaan vaivaksi" Se lupasi Hetkelle ja Varmalle jääden odottamaan liikkeelle lähtöä.

Hetk ijoka odotti vastausta ei kyennyt ajattelemaan edes betan sijaa. se ei halunnut uskoa että usva oöisi poissa. se kuitenkin uskoi laumaansa ja luotti sen jäseniin ja toivoi samaa kohtelua häntä kohtana. sekävärinen neiti katsahti alfaan kun tuo puhui Korelle joka oli juuri saanut luvan lähteä hetki heilautti häntäänsä ja nyökähti. s ekatyahti varmaan ja oletti kaikkien oelvan valmis lähtemään joten se lähti kulkemaan kohti päämääräänsä joka silel oli annettu.
Hetki lähti kulkemaan eteenpäin ja katsahti ovelaan kunnioittavasti.

( hetki tästä siirtyykin sitten pesille :) ilmeisesti kera varman ja korren :D )

Ovela tuijotti kauemmaksi kaikkoavien susiensa perään ja ajatteli tyttärensä sanoja. Korsi oli oikeassa. Pienistä penikoista oli kasvanut nuoria, yksinään toimeentulevia susia. Vielä kerran sen oli onnistunut siirtää vertaan eteenpäin. Se toivoi, että ensi keväänä pesissä remuaisi uusia pentuja. Se ei kuitenkaan olisi mahdollista, ellei se löytäisi rakasta puolisoaan. Ajatus Roihun menettämisestä viilsi syvältä, mutta vanha alfa ajoi tunteen pois. Nyt ei ollut aika surra, kuten se oli todennut jo aiemmin itselleen. Nyt oli aika selvitä.

"Me muut odotamme ja kutsumme", suuri uros totesi ja käänsi katseensa laumaansa. Se oli todellakin huvennut olemattomaksi. Murto-osa oli jäljellä. Vaan niin kauan, kuin sitä seuraisi yksikin susi, se olisi tämän reviirin hallitsija ja valmis taistelemaan laumansa puolesta. Pian tulisi se aika, kun vanhan alfan olisi astuttava syrjään tai sen veisi kuolo. Vaan juuri tällä hetkellä se ei huolehtinut haastajista sen enempää kuin vanhuudestaankaan.

"Kenties joku muukin löytää meidät vielä. Talvi on ankara ja harva meistä on kyllin vahva selviämään siitä ilman lauman turvaa", se totesi, nuolaisi huuliaan ja nosti sitten taas kuononsa kohti taivasta. Ylhäiseen, jylhään ulvontaan liittyi pian muitakin susia, ja kutsu kantautui selvänä talviyönä kilometrien päähän.

[[Eiköhän se ollut tässä kokoamispelin kannalta. Päivittelen uudet tiedot pikapuoliin tuonne laumauutisiin ja siivoan samalla laumaan kuuluvat hahmot. Hetki löytänee pesiltä ainakin Ilon, Vaitin ja Usvan ensimmäisen pentueen pennun. Mikäli joku vielä haluaa hahmonsa löytyvän sieltä, niin ottaa yhteyttä.]]