Sammal ((suoritettu))

((Kuten hahmokuvauksessakin oli, Sammal oli kutsuvasti ulvahdellut Viiman lauman rajoilla. Joten jatkan suoraan siitä.))

Kirpeä syysilma kantoi tuntematonta ulvontaa, joka kiiri kilometrien päähän. Tuo kutsuva ulvonta oli osunut Loskan korviin, joka oli peltohiiriä hätyyttelemässä. Loska höristi korviaan ja nosti päänsä ylös. Se jämähti kuin suolapatsaaksi ja kuunteli tarkkaavaisena vierasta kutsuhuutoa. Nuorukainen tiesi Viiman oleva lähistöllä, joten harmaaturkki päästi kurkustaan korkean ulvonnan. Loska yritti saada yhteyden alfaansa ja pian vastaus kaikuikin takaisin. Tovi jos toinenkin kului ennen kuin Viima ilmestyi Loskan luokse.
"Mikä hätänä, nuori Loska?", alfa kysyi hämmästyneenä. Uros nuuski Viiman kuonon häntä heiluen tervehtiäkseen ja selvitti alfalleen, että oli kuullut vieraan suden kutsuvan. Hetkeksi sudet jäivät aloilleen kuuntelemaan ympäristöä, kunnes tuo vieras ulvonta kaikui puiden latvoissa. Viima pyysi Loskaa jäämään aloilleen. Jos tulisi ongelmia, apu olisi ulvaisun päässä.

Mustaturkkinen naaras lähti jolkottamaan reviirinsä rajaa kohden. Se suunnisti parhaansa mukaan kohti seutua, josta ulvonta kuului. Kaikki aistit tarkkana alfa taittoi matkaansa. Sillä oli erittäin selkeät syyt olla varuillaan. Umpeutunut avohaava hännäntyvessä kertoi ikävästä koettelemuksesta Ovelan lauman kanssa.

Tuo tavallinen harmaasusi, joka vaikutti hieman pulskanlaiselle seisoi tassut Viiman rajan ulkopuolella. Sammal oli päättänyt lyöttäytyä Viiman laumaan, tuon tappion takia. Jos Ovela olisi kohdannut tappion, olisi Sammal valinnut toisin. Se ulvoi jälleen kutsuvasti ja jäi kuuntelemaan ja haistelemaan. Liikettä! Vihdoinkin. Mikä ihme niillä kesti? Viima kyllä koki hyökkäyksen, varmaankin johtuu siitä. Sammal pyöräytti silmiään. Se kohotti kuononsa ja antoi nyt enemmänkin sen löytämisen, kuin kutsumista varten kuulua ulvahduksia.

Kun Viima vihdoin tulisi näkyviin neiti pysyisi aloillaan ja antaisi Viiman puhua ensin. Se ei missään nimessä aikonut puhua ensinmäisenä, sillä kohteliaampaa ja ei ylimielisempää oli antaa Viiman puhua ensin. Sammal piti korviansa takakenossa, hieman alistuvaan sävyyn, mutta ilmaisi samalla jääräpäisyytensä ja uskollisuutensa kaikin tavoin helpottaakseen liittymistään. Siitä myös huomasi pentujen tulon varsin selvästi.

Kutsuhuuto kaikui lähempää. Yhä lähempää ja lähempää. Pian Viiman edessä seisoa tönötti pulska susi. Alfa huomasi heti, että tämä susi ei ollut luonnostaan tuhdissa kunnossa. Vieraasta huokuva haju kertoi sen olevan tiineenä. Viima mietti hetken, mitä tuo vieras naaras tahtoi, punnitsi katseellaan ja tarkkaili tätä. Ominaishajusta päätellen Viimalla kävi onni, sillä ainakaan tuo naaras ei ollut Ovelan laumasta. Pelkkä Ovelan ajatteleminenkin sai kylmät väreet kulkemaan selkärangasta suoraan hännätyvessä olevaan umpeutuneeseen haavaan ja toi mieleen ne kivut ja tuskat, jota tuo seniili papparainen oli mustaturkille aiheuttanut. Ajatus piinasi mieltä tuon tuosta, sillä Viiman oli aina ollut vaikeaa niellä tappioita.

"Ilmeisesti tarkoituksesi oli kutsua paikalle jota kuta?" alfa otaksui ja tuijotti kelmeänkeltaisilla silmillään naarasta. Sillä kutsuhuutoa tämä tuntematon susi oli ilmoille ulvonut, siitä tulkinnasta ei voinut erehtyä.

Sammal katsoi Viimaa alta kulmiensa. "Teitä, arvon Viima. Tulin suoraan sanottuna kysymään, pääsisinkö arvoisaan laumaasi? Pentujeni, joita siis odotan, takia tahdon niille arvoisensa lauman. Ovelan ketaleen lauma ei ole minun ja pentujeni arvoinen." tämä puhui Viimalle rohkeasti ja itsevarmalla äänellä, mutta näytti alistumista ruumiillaan. "Pennuista tulisi olemaan hyötyä laumallesi, ne kasvattaisivat sen kokoa ja itse hallitsen erittäin hyvin metsästämisen jalon ja monimutkaisen taidon varsin hyvin." Sammal jatkoi ja pysyi yhä tasan Viiman rajan toisella puolen. Toinen ei siten voisi uhata häntä rajan ylittämisestä. Sammal oli antanut omat valttikorttinsa Viiman tassuihin ja toinen joutuisi punnitsemaan niitä varsin nopeasti.

Sammal oli tarkkaillut Viimaa ja tämän toimia, kuten Ovelaakin. Neiti tiesi Viiman kysymykset eikä häikäillyt käyttää niiden tietämistä hyväkseen. Siis Viiman yleisimmät kysymykset, kuten; Mitä hyötyä sinussa on laumalleni? Miks ottaisin sinut laumaani? Ja vastaavan laisia. Neitisemme lista kyllä ylsi kilometrien päähän.

Alfan korva nyki, kun kuuli mainittavan Ovelan nimen. Mutta onnekseen, se kuuli jotain sellaista, mistä piti. Todellakin. Koko naaraan olemus loisti maireudesta! Tuo vieras susi vihasi jo valmiiksi Ovelaa ja tämän retkuja seuraajia. Mustaturkin katse lämpeni ja mieli muuttui pehmeämmäksi kuullessaan lisää kunnioittavia sanoja siitä ja laumastaan. Viima mittaili katseellaan vierasta. Totisesti olisi hyötyä, että tämä tiineä naaras tulisi laumaan, pennut syntyisivät ja lauma kasvaisi entisestään. Alfa asteli mietteissään kohti narttua ja alkoi haistelemaan. Ensin posket ja kaulus, siitä toista kylkeä pitkin kierros koko suden ympäri. Hetken tutkiskelun päätteeksi Viima asettui suden eteen.

"Sinusta olisi erittäin paljon hyötyä meille, jos vielä osaat metsästääkin. Lisäksi, pidän tavastasi ajatella Ovelaa vanhana ketkuna, koska sitä se papparainen totisesti on.", se sanoi suoraviivaisesti. Vielä pienen tovin Viima punnitsi katseellaan harmaaturkkia, ennen kuin päästi toisen armollisesti tukalasta tilanteesta. "Olen Viima, mitä tässä enää seisomme. Tulehan niin vien sinut pesäluolillemme tutustumaan muihin laumalaisiimme. Ja että ehdit tehdä olosi kotoisaksi ennen pentujen syntyä."

Sammal antoi Viiman nuuskia itseään hyvinkin helposti, sillä se tiesi tämän tarkistavan oliko hänessä Ovelan hajuja. Tilanne jossa Viima päätti tämän kohtalosta ei ollut oikeastaan lainkaan tukala. Sammal keinautti päätään hieman taakse toisen kutsuessa tätä tutustumaan muihin laumalaisiin pesäluolille. "Mielelläni, arvon Viima. Tiesinhän minä teidän nimenne jo muutenkin" Sammal totesi ja toinen ei ilmeisesti ollut huomannut neitisemme tienneen jo tämän nimen. "Itse olen Sammal." se esitteli itsensä Viimalle. Harmaaturkki katsahti hieman ympärilleen ja asteli sitten, SIIS VASTA sitten Viiman rajan yli ja lähti seuraamaan tätä jolkottelevaan, mutta varovaan askelluksella. Pennut olivat nyt kaikki kaikessa Viimalle ja tämän laumalle. Viiman hierarkin ja Sammaleen ankaran, mutta lempeän kasvatuksen alaisina niistä tulisi oiva lisä Viiman laumaan.

Sammal kyherteli itsekseen. Tämä lauma hyväksyi pennut ilomielin, eikä siitä ollut haittaa neitisellemme itselleen. "Uskon, että jos voisin tulla auttamaan, siis pentujen syntymisen jälkeen, reviirin uudelleen valtauksessa. Taisteleminen ei ole sen kummempaa kuin saalistaminenkaan. Siinä vain mitellään voimista ja jos olisit käyttäny piirittämis tekniikkaa tai ajamis tekniikkaa. Kuten saalistamisessa ja pyytänyt muutaman laumalaisen lisää. Siinäpä olisi ollut vaikuttava taktiikka." Kasvain, Sammal oli vasta liittynyt laumaan ja kertoi jo oman mielipiteensä Viiman ja Ovelan taistelusta. Se todellakin oli vakoillut tätä kaksikkoa. "Oi anteeksi, arvon Viima. En tarkoittanut, että olisit itse tehnyt väärin, vaan sitä, että jos olisit kutsunut apujoukkoja. Ovela ei olisi ylpeydeltään kehdannut ja avunkutsu olisi yllättänyt hänet ällikällä. Ja hmm... Betasi toimi oikein mallikkaasti. Hänen nimeään en nyt muista, Katalako?" jos osaisit pysäyttää Sammaleen taivuttelevan, samalla oikein mallikkaan neuvomis ripulin, saisit kokonaisen peuran. Sammal kunnioitti Viimaa ja inhosi Ovelaa. "Eihän teitä vain haittaa, kun puhun näin, arvon Viima?" Sammal päättikin lopettaa puheensa itse, mikä oli ihme.

Viima kääntyi kohtai tulosuuntaa. Alfa vilkaisi taakseen ikään kuin varmistaakseen, että pullea naaras seuraisi. Ja seurasihan se. Viima oli melkoisen yllättynyt, että Sammaleeksi esittäytynyt naaras tiesi näinkin paljon lauman asioista. Mutta vielä enemmän mustaturkki ällistyi, kun tiineä susi alkoi höpisemään strategioista, miten Ovelaa vastaan olisi kannattanut hyökätä rajakiistassa ja miten vastaisuudessa kannattaisi menetellä. Alfa oli niin ällikällä lyöty, että pysähtyi aloilleen ja kääntyi kuonot vastakkain Sammaleen kanssa. "Mitä kaikkea sinä oikein tiedät laumastamme ja Ovelan laumasta? Missä olet oikein piileskellyt?", Viima loksautti leukansa auki.

Tämä tiineä naaras. Tämä se vasta oli suuri voitto Viiman laumalle! Toivo kostovaltauksesta Ovelaa vastaan kumpusi kirkkaasti alfan mielessä. Tämä Sammal, siinä oli potentiaalia! Ja Viima aikoi tehdä selkeäksi pesäluolille päästyään, että tätä naarasta ei omegana tultaisi kohtelemaan hetkeäkään.

Sammal pysähtyi hieman taaksepäin kaartuen, sillä Viima meinasi kirjaimellisesti työntää kuononsa sen naamaan. Sammaleen yllätti kirjaimellisesti kuitenkin itse Viiman ilme. Hieman hämmentyen se kuitenkin ryhdistäytyi ja katsoi Viimaa hetken. "Olen ollut kohta kolmekuukautta näillä seutuvilla. Ovela ei edes ymmärrä, mikä aina on ylittänyt hänen rajansa ja vienyt hänen ruokansa." neiti kertoi Viimalle, jättäen toki mainitsematta että oli käynyt myös muutaman karibun haaskan Viiman puolelta hakemassa. "Sinä ja Ovela olette molemmat yhtä viisaita, mutta Ovelalta löytyy myös oveluutta. Kuten se esimerkki, kun näin hänen hyökkäyksestään sinun laumalaisesi kimppuun. Sen ärripurrin. Se ärri purri olisi kannattavaa viskata laumasta, sillä se tulee aiheuttamaan ongelmia. Tai sitten sille pitää opettaa kunnon opetus. Ja todellakin, jos haluat voittaa Ovelalta oikein sievoisen alueen, yllätä hänet, kun hän on yksin. Yöllä vieläpä ja ahdista hänet kuin karibun veden rajaan. Joko hän luovuttaa tai taistelee. Rajapartio on oiva apukeino Ovelalle, joten osa laumastasi kannattaa siirtää näiden kimppuun ja pitää nämä siten poissa tieltä. Ja hymm... Entäs muu lauma? Tietenkin heillekin yllätys, vastarintama. Roihu on varteen otettava vastus, hän saa jäädä minulle ja jolle kulle muulle." siis MITÄ? Sammal kävi oikein kunnon srakedian selittämiseen poiketen huomaamattaan suuresti aiheesta. Sen itsekin huomaten se hieman laski korviaan. "Siis hajuni on ollut helppo pitää salaisena ja piilossa, sillä ette ole huomioineet sitä missään vaiheessa. Ja viime päivinä olen pitänyt sen poissa kierimällä mudassa ja menemällä rantaviivaa vettä myöten. Katsos olisin paljastunut kasvavan ominaishajuni takia.. Eikai tämä haittaa teitä, arvon Viima?" Sammal seposti lisää. Se todellakin tunsi seudun ja samalla hetkellä se muisti jotain. "Eräs Haukka niminen susi. Laumattomia, aikoo perustaa uuden lauman ja aikoo pyytää jommasta kummasta laumasta liittolaisensa. Oletteko kuulleet asiasta?" Neiti selitti. Joko Viima olisi tässä välissä saanut puheen vuoron tai ei, piti Sammal velvollisuutenaan ilmoittaa mahdollisista kilpailijoista.

Sammal oli ällikällä lyöty, vaikkei näyttänyt sitä millään lailla. Se oli oppinut pitämään tunteensa piilossa ja nyt se todellakin koki yllätyksen tältä susi nartulta. Se ei ollut odottanut Viiman olevan noin innoissaan hänen trategia puheistaan, mutta nyt se huomasi olleensa väärässä. Se ei lainkaan, ei siis tippaakaan haitannut Sammalta. Mitä parempana sutena Viima piti sitä, sen parempi. Ja nyt se huomasi tehneensä kunnon vaikutuksen ja huomasi samalla juoninvansa oikein sievoista paikkaa itselleen tai sitten ei. Mutta omegaksi se ei ainakaan jäisi, siitä se oli jo itsekin varma.

Enää Viima ei voinut peitellä hämmästystä, vaan alfa seisoi häkeltyneenä paikallaan eikä hetkeen sanonut mitään. Oli pakko keskittyä toviksi kaikkeen siihen, mitä tämä juuri laumaan hyväksytty naaras suolsi kuonostaan. Aivan käsittämätöntä! Miten Viima tai muut laumasta eivät olleet noteeranneet tuota naarasta? Tosin sillä ei ollut enää väliä, Sammal oli nyt Viiman laumassa ja nämä tiedot, joita tiineä naaras alkoi heti suoltaa, olivat enemmän kuin hyödyksi laumalle Ovelaa kohtaan. Todellakin nyt alfan piti hetkeksi pysähtyä miettimään tätä suurta tietovuotoa.

Mustaturkki havahtui Sammaleen kysymykseen. "Mitä, ei.. Ei suinkaan. Ei haittaa, päin vastoin. Sinusta on tämän pienen hetken jo ollut todella suurta hyötyä ja apua!", Viima vastasi hieman hämmentyneenä, mutta vakuuttavasti. Tieto laumattomien laumasuunnitelmasta kuulosti uhalta ja laumattomien liittoutuminen jomman kumman lauman kanssa oudolta. Yrittivätkö laumattomat hyötyä suurempien laumojen välisestä taistelusta elintilasta ja ravinnosta, vai tahtoivatko nuo hylkiösudet oikeasti liittyä laumaan? Riskipeliä, alfa mietti, sillä oli mahdollista, että laumattomat havittelisivat selviytymistä talven yli, tai sitten oikeasti olisivat hyödyksi. Viiman pitäisi keskustella tästä asiasta Katalan kanssa.

Pian kuitenkin alfa palasi ajantasalle ja siirsi katseensa Sammaleeseen. Totisesti tästä naaraasta tulisi olemaan hyötyä Viiman laumalle. "Tulehan, tutustutan sinut Katalaan, laumamme betaan", alfa sanoi ja ravisteli turkkiaan.

Tuon pienen hetken, jona Sammal oli ollut Viiman laumalainen oli siitä tullut varsinainen tiedonlähde Viimalle. Mikäs sen mukavampaa. Mutta Viiman ällistys ja uskomattomuus oli Sammaleestakin jo outoa. Tunteitaan näyttämättä se siirsi katseensa Viimaan. "Kiitos kohteliaisuudesta, arvon Viima. Katalanhan minä jo tunnenkin. Katala vain ei taida untea minua." neiti totesi rauhallisesti ja lähti seuraamaan Viimaa, kun tämä lähti liikkeelle.

Neiti oli odottanut Viiman tietäneen joitain asioita, mitä hän oli nyt matkanaikana kertoillut, mutta eipä paljoakaan toinen tuntunut tietävän. Se hämmästytti Sammalta, mutta ei se myöskään haitannut millään lailla sitä. Päinvastoin se piti aiheuttamastaan kohusta Viiman aivoissa.

¤Kuumeessa, ajatus ei kulje.¤

((Heh, ei se mitään, mutta josko lopeteltaisiin liittymispeli tähän niin päästään kiinni tuohon alkaneeseen tutustumispeliin.))

¤ Tietenkin! Tungenpa hahmoni saman tien sinne =)¤