Tuuli ((suoritettu))

((Terves! Kuten hahmolomakkeessa kerroitkin, että Tuuli on Viiman reviirin rajoilla, niin aloittakaamme siitä. Tuuli on huomattu ja Viima on hälytetty paikalle.))

Maa oli tyystin kuuran peitossa ja ensilumi oli jo satanut, mutta sulanut maasta melkein saman tien pois. Nyt kuitenkin taivaanranta oli syvänsinisten pilvimassojen peitossa, joka ennusteli ensimmäisiä kunnon lumisateita. Talvi todellakin teki tuloaan hirmuisella tohinalla. Joka vuosi se tuli ikään kuin yllättäen, vaikka eläimet vaistosivatkin talven tulon.

Viima oli vaistonnut muutakin kuin talven ja lumisateen tulon. Vieraan suden haju oli kantautunut reviirin rajoilta ja alfa oli päättäny lähteä tarkistamaan, oliko kyseessä satunnainen vaeltaja. Hajusta mustaturkki ei kuitenkaan osannut päätellä vielä, että oliko kyseessä laumaton väliinputoaja vaiko Ovelan laumalainen. Viima kuitenkin päätti ottaa sen riskin ja mennä katsomaan, sillä kyseessä kuitenkin oli vain yksi susi. Jos tuo olisi Ovelan laumasta, se saattaisi merkata huomattavan alueen Ovelan nimiin, ellei sitä ajettaisi pois. Siksi Viima ulvoi matalaa ilmoitusta siitä, että saisi lähistölle muutaman laumalaisensa ihan vain selustaksi turvakseen, jos tilanne olisi hankala.

(( ja tästä se sitten lähtee. ;) ))

Tuulia värisytti, ei kylmän takia, vaan koska hän haistoi selvästi toisten susien tuoksut. Se halusi kovasti nähdä, minkälaisia nämä sudet olisivat. Ja mieluusti olisi myös valmis liittymään heihin, sillä yksin eläminen ei enään kiehtonut sitä. Tuuli nautti ihanan viileästä ilmasta, ja tutki hieman ympäristöä rajojen läheisyydessä. Se unohti hetkeksi, että oli toisten reviirillä ja vain nautti. Pitkästä aikaa elämä maistui hyvältä.

Hän kuuli jonkin matkan päästä vaimean ulvonnan, joka palautti Tuulen takaisin maanpinnalle. Hänet oli huomattu, hyvä niin. Hän huomasi, että oli edennyt sisemmäs reviirille ajatuksissaan, ja se vilkkaasti palasi taaemmas. Ei voinut koskaan tietää, josko nämä sudet eivät olisi ystävällisiä, tai eivät tarvitsisi lisää laumalaisia. Hän ei oikein uskonut jälkimmäisen vaihtoehdon olevan mahdollinen, mutta sitä ei ikinä voi olla liian varma. Kummassakin tapuksesa hän pääsisi nopeasti pois alueelta. Tuuli nuolaisi huuliaan. Hänen täytyi enään vain odotta, että joku saapuisi paikalle.

Susi eteni varovaisesti maastossa. Jääkiteet varvikosta takertuivat ja sulivat melkein heti naaraan pitkiin turkinhapsuihin. Pää matalana ja häntä samassa linjassa kulkien, Viima kulki kohti routaisen niitykön reunaa, josta haju kantautui vahvempana. Kuin varmistaakseen, Viima kävi merkkaamassa vanhan reviirinmerkkauspaikan. Merkattuaan virtsallaan kelopuun maanpintaan nousseen juurakon, mustaturkki nuolaisi huuliaan. Lämpimästä virtsalammikosta nousi höyry ja lammikon ympäriltä suli valkea kuura. Viima jatkoi matkaansa varovaisesti, kunnes näkökentässään se havaitsi vihdoin tuon vieraan suden. Alfa jähmettyi paikoilleen ja päästi kurkustaan kumean murahduksen. Häntä nousi itsevarmasti pystyyn ja keltainen pistävä katse tavoitteli tuntematonta hukkaa.

Tuuli oli kuulevinaan ääntä etäämpää, hän katseli ympärilleen, löytääkseen äänen aiheuttajan. Hän havaitsi tumman hahmon vähän matkan päässä hänestä, ja kohdisti korvansa hahmoon ja heilautti pari kertaa varovasti häntäänsä. 'Vihdoinkin joku.' Se ajatteli.
Hän ei halunnut antaa kukkoilevaa ensivaikutelmaa, vaan veti korvansa miltein heti taakse päin, ja laski päätään hieman alemmas. Hän nuolaisi huulian hermostuneesti. Hän toivoi, ettei väärin ymmärryksiä sattuisi. Tulija vaikutti hajun perusteella olevan lauman alfa, joten asioiden täytyisi mennä nyt aika lailla nappiin, tai häätö alueelta olisi tulossa. Hän keskittyi nyt vain toiseen hukkaan ja jännitti lihaksensa, jotta pääsisi nopeasti karkuun, jos toinen näyttäisi hyökkäävän. Hänellä nimittäin ei ollut mahdollisuuksia eikä tahtoa asettua sitä vastaa.

Vieras susi ei näyttänyt uhkaavalta. Myös se helpotti Viiman oloa, kun sudesta tuleva ominaishaju ei kantanut Ovelan lauman hajuja. Hyvä. Koska viimeaikoina moni susi oli tullut reviirin rajoille liittyäkseen laumaan, alkoi Viima epäillä että tämäkin tahtoisi liittyä. Häntä laskeutui suoraksi, selkärangan jatkoksi ja naaras lähti lähestymään sutta. Pää laskeutui myös pitkälle eteen ja alfa lähestyi hitaasti, mutta varmasti. Minkäänlaisia ääniä se ei kurkustaan äännähdellyt, vaan tuijotti kelmeänkeltaisilla silmillään. Kun mustaturkki pääsi tarpeeksi lähelle, se pysähtyi ja jähmettyi aloilleen. Enää se ei näyttänyt niin uhkaavalta, kuin aluksi.
"Millä asialla liikut täällä? Jos oikein otaksun, oletko kiinnostunut laumastamme?", Viima kysyi ja jatkoi pureutuvaa tuijottamista vieraaseen suteen.

Tumma susi alkoi lähestymään, mutta ei yhtä uhkaavasti kuin äsken. Myös Tuuli rentoutui hieman. Se piti yhä korvat taaksepäin suunnattuna, mutta nosti päätään hieman ja veti suupieliään taaemmas. Hiljaisuus oli hermoja raastavaa. Hän ei ole ollut vastaavassa tilaanteessa aijemmin, mikä toi hieman epävarmuutta.

Toinen oli nyt lähietäisyydellä ja esitti kysymyksen. Tuuli yllättyi. Oliko moni yksinäinen susi ennen talvea valmis liittymään laumaan, kun noin hyvin pystyi otaksumaan Tuulin rajan ylityksen syyn. Toisen hukan katse tuntui näkevän suoraan hänen lävitse, mikä aiheutti kylmän väristyksen. Tuuli katsahti suteen.
''Kyllä, otaksuitte aivan oikein, haluaisin liittyä laumaanne.'' Epävarmuus kuulsi hieman puheessa, mutta Tuuli ihmetteli itsekkin, miten sai sen piilotettua niinkin hyvin. Alfa huokui auktoriteettia, mikä sai Tuulen kunnioittamaan toista entistä enemmän. Se laski päätään samalle tasolle kuin aijemminkin, ja odotti toisen vastaavan.

Viima jatkoi tuijottamistaan. Se punnitsi mielessään, miten menetellä, jos tätä tahtia uusia jäseniä tuuppaisi laumaan. Riittäisikö nykyinen reviiri? Entä ravinto? Toisaalta, näin suurella laumalla olisi helppo päästä ylilyöntiasemaan Ovelaa kohtaan. Alfa kuitenkin ajatteli hieman testata tätä vierasta sutta ajatusmaailmaltaan.
"Miksi tahdot laumaani?", naaras kysyi yllättäen ja astui muutaman askeleen kohti samalla haistelleen tuon vieraan suden ominaishajuja kuono pitkällään.

Toisen tullessa lähemmäs, Tuuli hermostui, mutta rauhoittui melkein samantein, kun huomasi toisen vain haistelevan.
Kysymyksen kuullessaan, Tuuli alkoi pohtimaan. Hän oli arvellutkin jotain tämän suuntaista kysyttävän, sillä ei laumaan pääsisi noin vain. Hän ei ollut ajatellut mitä olisi vastannut, ja se pisti hänet hiljaiseksi. Hetken mietittyään se vastasi.
''Minä en selviä yksin talvesta. Reviirien ulkopuolella ei ollut paljon mitään, millä pystyisi kunnolla elämään; syömään tai saamaan suojaa. Lisäksi olen lauma eläjä, enkä yksinäinen vaeltaja. Olen tottunut toimimaan ryhmässä, kuten jakamaan, auttamaan ja saalistamaan yhdessä. Tavoitteeni on olla jollekkin hyödyksi, ja yksin se on mahdotonta. Täällä oli myös toinen lauma. Mutta tämä tuntui jotenkin kutsuvalta, hieman kotoisalta... Se on aika hankala selittää, toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan... '' Hän vastasi rehellisesti.

Viimalle riitti sekin jo vastaukseksi, että tämä susi oli valinnut hänen laumansa eikä Ovelan. Vaikkakin sitten siksi, että Viiman laumassa oli kotoisampaa. Vielä yhden kysymyksen alfa tahtoi kysyä ennen lopullista päätöstä. Se olisi hyvin tärkeää ja sillä pystyisi vakuuttamaan alfan mielen.
"Osaatko saalistaa riistaa ja tarpeen tullen puolustaa reviiriä? Entä mitä lauma sinulle merkitsee?", Viima heitti kysymyksen ilmoille ja tuijotti karvaansa väräyttämättä Tuulia. Tieto oli sikäli tärkeää, että kovat ajat olivat edessä ja kaikkien pitäisi laittaa itsensä likoon saalistuksen ja reviirin puolustamisen tiimoilla.

Tummemman tuijotus hieman ahdisti Tuulta, mutta se koitti parhaansa mukaan olla välittämättä liikaa siitä.
Kysymys oli Tuulille vaikea. Se ei oikein hallinnut itsensä kehumista, vaan monestikkin vähätteli aina itseään. Tällä kertaa se saattaisi menettää mahdollisuutensa lauma paikkaan, jos niin kävisi.
'' Osaan minä saalistaa. Se oli yksi perustehtävistäni entisessä laumassani.'' Puhuminen vanhasta laumastaan toi pintaan monia vanhoja muistoja.
''Mitä reviirin puolustamiseen tulee, olen aina valmis! Normaalisti en suvaitse jos vihollinen tulee rajojen sisäpuolelle, teen aina parhaani, jotta tunkeilija häipyisi. Ei ruokaa tai alueita sentään loputtomasti ole.''
Lauma merkitsee minulle paljon, se on kuulumista johonkin suurempaan, olla hyödyksi jollekkin. Olla kuin perhe, jotka pitävät kodin pystyssä yhdessä. '' Hän antaisi mitä vain, että pääsisi taas laumaan. Liian kauan hän oli ollut yksin.
''Niin ja kun puhuin vanhasta laumasta, niin minua ei häädetty, enkä minä pettänyt heitä. Minä lähdin itse, koska ruokaa ei ollut enään jäljellä. Sanoin vain ettet luule että olen petturi tai häiriöksi laumallesi.'' Sen oli pakko lisätä vielä perään.
''Ainiin, anteeksi etten ole vielä esittäytynyt, nimeni on Tuuli''
Se hieman ryhdistäytyi ja heilautti häntäänsä pari kertaa, odottaen reaktiota tai vastausta toiselta.

Vastaukset miellytivät yhä enemmän Viimaa. Sillä todellakin se tahtoi laumaansa susia, jotka pitivät laumaa perheenään. Vielä enemmän Viimaa tyydytti Tuulin toimi entisessä laumassa. Saalistajia nimittäin tarvittiin, varsinkin kun talvi teki tuloaan ja ravintoa piti saalistaa urakalla hengenpitimeksi. Viime talvi muistutti Viimaa vielä kurjasta tappiosta laumassa, sillä moni menehtyi niukan ravinnon, rankan kylmyyden sekä hyytävän pitkän talven takia. Lisäksi muutama susi lähti paremman toivossa pois pienten vaeltavien laumojen perässä.

"Vai Tuuli", Viima lausui itsekseen ja astui lähemmäs haisteleman tarkemmin suden ominaishajuja. Alfa kiersi hitaasti Tuulin ympäri ja nuuhki tarkasti tämän turkkia. Lopulta Viima oli kiertänyt naaraan ja jäi seisomaan takaisin sijoilleen. "Olen Viima, lauman alfasusi", alfa kertoi ja heilautti häntäänsä hitusen. Mustaturkki kääntyi ympäri lumessa ja lähti hiljakseltaan palaamaan jälkiään takaisin. "Pesäluolat ovat tällä suunnalla, pääset tutustumaan uuteen perheeseesi", se jatkoi ja katsahti taaksepäin. Viima katsoi, ymmärtäisikö tämä susi mitä alfa viesti toiselle.

Tuuli odotti rauhallisesti, kun toinen susi nuuhki sitä. Kun hukka sitten esitteli itsensä Viimaksi, Tuuli jäi ''tunnustelemaan'' nimeä mielessään. Sillä kesti hetken, ennenkuin se tajusi mitä Viima oli tarkoittanut. Se lähti seuraamaan toista. Häntä heilui iloisesti pari kertaa.
'' Kiitos arvon Viima, lupaan yrittää parhaani.'' Tuulin päässä pyöri miljoonia eri kysymyksiä. Millaisia muut sudet mahtoivat olla, miten he ottaisivat hänet vastaan... Hän toivoi saavansa niihin vastaukset, kun hän on päässyt määränpäähän. Tuuli syventyi ajatuksiinsa.
´Omega... ´ Omegan paikka ei kuulostanut erityisen houkuttelevalta, mutta oli se parempi, kuin ei mitään. Hänhän voisi yrittää nousta arvoasteikolla myöhemmin.

((Eiköhän liittymispeli olisi sitten tässä. Kiitokset mukavasta liittymispelistä! ^^))

((Joo... Kiitokset myös täältä! Oli mielenkiintoinen peli :) ))