Liittyminen laumaan: Tuuli - Liitetty

((Harinezumi, ohoi! :D Eletään siis vuoden alkupuolta kuten oikeastikin, on iltapäivä ja pakkanen paukkuu.))

Kalpealta taivaalta leijaili pehmeitä, pallomaisia lumihiutaleita. Tuuli oli hyytävän kylmä, se viskoi lunta eläinten niskaan ulvoen mennessään. Valkea hanki oli vaikeakulkuinen useimmille eläimille, ja sen ansiosta Nuormetsän susilaumassa oltiin eletty poikkeuksellisen yltäkylläistä talvea.
Lauman toinen johtosusi, Säde kulki metsässä lähellä Solaa vahvistaen reviirin rajaa. Sillä oli sinä vuonna mahtava talviturkki ja voimakkaat jalat etunaan. Naarassudesta huokui hyvinvointi ja elinvoima. Itsevarmasti Säde asteli susien ja muiden eläinten polkemia polkuja, olihan se omilla maillaan.
Sen itsetunto oli kärsinyt aimo kolauksen kesällä, eikä alfa ollut kaikesta huolimatta vieläkään ihan palautunut siitä. Säde tuntui kokevan loputonta tarvetta todistella olevansa tarpeeksi hyvä. Susi oli kuitenkin tunnistanut sen heikkoudekseen ja piti parhaansa mukaan epävarmuutensa omana tietonaan. Se myös tarkkaili toisen johtosuden, Katalan elkeitä painaen mieleensä yhtä ja toista.

Tuuli pyyhkäisi taas hankien ylitse, tunkeutuen puiden lomitse metsään. Se toi tullessaan aavistuksen vieraasta hukasta reviirin lähettyvillä. Säde pysähtyi nuuskimaan tuulta tupruttaen ilmaan hengityshuuruja. Narttu käänteli korviaan hetken. Olisi parasta tarkistaa asia. Jos se ei hallitsisi tilannetta yksin, sillä olisi aina lauma tukenaan, vain parin ulvahduksen päässä. Sen ajatuksen turvin alfa muutti suuntaansa löytääkseen tämän jokseenkin kutsumattoman vieraan.

// Täältä tullaan ^^ //

Tuuli oli vihdoin valmis jatkamaan elämäänsä eteenpäin vanhan laumansa hajoamisen jälkeen. Se oli saanut tarpeekseen laumattomana olosta. Laumattomia oli todella paljon, liian paljon. Ruoka ja suoja ei kertakaikkiaan riittänyt kaikille laumattomille. Tämä elämäntapa näkyi jo muutenkin niin hontelossa sudessa: turkki ei ollut niin kiiltävä ja paksu mitä se oli ollut vielä Viiman laumassa ja lihaa ei ollut luiden päällä oikein nimeksikään.
Veren laumaan se ei halunnut missään nimessä, mielummin se olisi laumattomana koko lopun ikänsä. Ovelan lauma ei myöskään tuntunut oikealta vanhojen laumojen riitojen takia. Harakansilmä ei ollut tehnyt Tuulen vaikutusta ollenkaan. Jäljelle jäi vain Aarnimetsä ja Nuormetsä. Tuuli tiesi entisen betansa, Katalan olevan Nuormetsän laumalainen. Se oli ehkä se tekijä, mikä sai Tuulen ennemmin Nuormetsän laumaan kuin Aarnimetsään. Se ei voinut kiistää sitä tosiasiaa, että se silti kaipasi vanhoja laumalaisiaan.
Kylmä viima tuntui hiukan kolealta, joten narttu päätti pysyä liikkeessä. Harmaaturkki kulki kuono lähellä maata ja haisteli selviä rajamerkkejä ympärillään. Se halusi saada laumaan yhteyden olematta röyhkeä. Se kohotti kuononsa ja päästi korkean ulvonnan. Susi toivoi, että joku kuulisi äänen sen hetken säästä huolimatta. Hetken päästä narttu hiljeni ja tähyili, kuunteli ja haisteli mahdollisia susia ympäriltään. Enään ei auttanut muu kuin odottaa ja toivoa parasta.

Hetken kuljettuaan Säde kuuli ulvonnan vähän matkan päästä. Vieras siis halusi tulla huomatuksi, mikä oli vain hyvä asia. Säde kohotti päätään ja päästi ilmoille kuuluvan, lyhyen vastauksen. Sitten se jolkotti suuntaan, josta toisen suden ulvonta oli kuulunut. Metsä suden ympärillä harveni ja se haistoi joen, sekä tunsi Solalta tulevan viiman turkillaan. Pian se näkikin tuntemattoman suden kymmenisen sudenmitan päässä.
Alfanarttu hidasti vauhtiaan ja nosti häntänsä korkealle merkiksi asemastaan. Se pörhisti karvojaan vain aavistuksen, sillä uhkailu ei ollut tarpeen: Säde oli joka suhteessa tilanteen herra. Susi tuijotti toista suoraan silmiin lannistaakseen sen. Tämä oli sen koti.
"Kuka olet ja mitä teet Nuormetsässä, muukalainen?" Säde kysyi vakaalla äänellä, josta ei voinut oikein tulkita mitään. Alfa mittaili toista katseellaan. Vieraassa ei ollut lauman hajua, se oli laihahko ja kaiken lisäksi ilmoittanut läsnäolostaan tunkematta syvälle reviirille. Varmaan joku liittymishaluinen, Säde ajatteli. Huonokuntoisuuden takia se ei uskonut, että toisesta olisi liiemmin apua metsästyksessä, mutta mistä sen tiesi, mihin tuo pystyi kun oli voimissaan.
Susi pysähtyi muutaman sudenmitan päähän katsoen enää vain vaivihkaa vieraan silmiin, mutta piti edelleen häntänsä pystyssä ja turkkinsa pörhöllään. Ei ollut mitään syytä olla hyökkäävä. Tai ystävällinen. Ei, ennen kuin vieras susi varmistaisi, millä asialla oli. Tuskinpa tuo mikään ruokavaras on, Säde ajatteli suhtautuen silti varauksella.

Näkökenttään tuli susi, joka teki hyvin selväksi kuka tässä tilanteessa määräisi, eikä Tuulella ollut mitään sitä vastaan. Se oli tyytyväinen, että joku oli kuullut sen kutsun. Tuul haukotteli ja lipaisi huuliaan hieman jännittyneenä ja valmistautui kohtaamaan toisen.
Toisen katsoessa sitä silmiin se tiesi miten toimia. Harmaaturkki laski päätän samalle tasolle sen säkän kanssa ja hyvin pienesti heiluva häntä oli lähellä jalkoja. "Olen Tuuli" Narttu aloitti. Se ei voinut olla varma toisen suden asemasta, sillä se oli mennyt jo aikoja sitten sekaisin tämän lauman valtakoneistosta,((Mikä sana xD)) joten se jatkoi varovasti... "Ja...Olisin halukas liittymään laumaanne, mikäli teillä on tarvetta kaltaiselleni sudelle." Tuuli sanoi ja katsoi laumalaisen ohi. Se ei halunnut haastaa toista, ei todellakaan. Tuuli tiesi miten lauma toimi, eikä aikoisi ryssiä tätä tilaisuutta typerällä käytöksellä. Narttu jatkoi pian. "Tiedän, etten ole nyt parhaimmillani, mutta olen nopea tässäkin kunnossa. En ole ehkä vahva, mutta taitojani voidaan käyttää metsästyksessä: voin ajaa suurempiakin eläimiä liikkeelle ja pysyn myös niiden perässä." Tuuli kertoi oman mielipiteensä itsestään. "Olen selviytynyt laumattomana, mutta olen ollut joskus myös laumalainen, joten tiedän kummastakin puolesta jotain ja yrittänyt oppia niistä kokemuksista." Se jatkoi putkeen. Tuuli oli varma, että sen kaltaisia susia pyrki laumaan pilvinpimein, joten sen täytyi nyt todella osoittaa, että se olisi tarvittava lisä laumaan.

Säde katseli hyväksyvästi kun Tuuleksi esittäytynyt susi alistui kohteliaasti. Turkki alfan selässä tasoittui, eikä se enää haastanut vierasta katseellaan. Säde myös piti toisen esittelystä: se kertoi vahvuutensa empimättä tai vähättelemättä, tehden selväksi, että se jos kuka haluttaisiin laumaan. Tuuli osasi myös tehdä sen luontevasti, niin ettei se kuulostanut pöyhkeilyltä. Pieni suden hymy kipusi Säteen kasvoille.
"Hauska tutustua, Tuuli. Toivottavasti olet nimesi veroinen", narttu sanoi kevyesti ja esittäytyi. "Nimeni on Säde, ja olen toinen Nuormetsän johtosusista." Säde ei esitellyt itseään "alfanartuksi", koska se ei ollut Katalan puoliso ja halusi välttää turhia ja hämmentäviä väärinkäsityksiä. Narttu selittäisi myöhemmin tarkemmin, jos päättäisi liittää Tuulen laumaan. Ainakin se oli kallistumassa sille kannalle. Laumattoman onneksi se oli ensimmäinen liittymishaluinen pitkään aikaan, joten laumassa oli paikkoja vapaana.
Susi mietti toisen kertomaa. Kieltämättä, jos unohti laihuuden ja katsoi Tuulen ominaista rakennetta, näki että tämä oli tarkoitettu juoksemaan. Laumassa ei ollut montaa nopeaa sutta. Tuuli saattaisi olla oiva lisä metsästysryhmään, ja Säde harkitsi suosittelevansa sitä, jos tuo todistaisi alfalle kykynsä.
Susi nuolaisi kirsunpäällistään, kun siihen alkoi kerääntyä lumihiutaleita. "Tähän asti kaikki hyvin. Onko sinulla heikkouksia, tai jotain muuta, mitä minun olisi hyvä tietää?"

Tuuli nyökkäsi toiselle, kun Säde esittäytyi. Ihan alfaa sai jututtaa, mikä oli pieni yllätys, mutta ei negatiivinen sellainen. Säteeksi esittäytynyt susi vaikutti mukavalta ja Tuuli oli otettu, kun sai keskustella suoraan alfalle.
Harmaaturkki yritti mieittiä omia heikkouksiaan... Se sanoi jo, ettei se ollut vahva, joten se ei halunnut toistaa itseään... Se ei keksinyt mitään merkittävää... "Olen vain tavallinen susi" Se tyytyi kommentoimaan heikkouksistaan. "Asioita, joita Teidän olisi hyvä tietää... No olin ennen Viiman laumassa, mutta Veren noustua valtaan lähdin pois sieltä, sillä kaikki muuttui niin sekavaksi ja rehellisesti sanoen Veri ei ollut hyvä alfa, kaukana siitä." Tuuli kommentoi. "Olen siis ollut nyt jos jonkin aikaa laumattomana ja se näkyy jo minussa." Narttu jatkoi ehkä hitusen huvittuneena. "Älkää olko huolissanne Arvon Säde, sillä en kaipaa tuolle alueelle enää takaisin. Jos liityn laumaan, pysyn myös siellä." Tuuli oli luvannut itselleen niin kauan aikaa sitten, kun se oli juuri liittynyt Viiman riveihin. Tosin se oli juuri sanonut lähteneen Veren riveistä.. "Te taatusti olette kuulleet Verestä. Ymmärrätte siis miksi lähdin sieltä oma-aloitteisesti." Se yritti selkeyttää sanomaansa ristiriitaisuutta.

//Lyhyt :(( //

Säde nyökkäsi. Se tunsi Rinnemetsän historian, kuten varmasti moni muukin. Ja Verestäkin se oli kuullut, tosin ei pelkkää hyvää.
"Ymmärrän. Yksi Veren saastaisista piskeistä hyökkäsi sokean poikani kimppuun vuosi sitten", alfa kertoi, eihän se salaisuus ollut. Pieniä ryppyjä ilmestyi sen kuonolle muistosta. "Kertoo jotain alfan kontrollikyvystä. Tulla nyt tänne asti... Mutta takaisin asiaan. Uskon sinua. Jos olisit halunnut juosta menneisyytesi perässä, et olisi ollut näin kauan yksiksesi", Säde totesi. Se katsoi lempeästi toista narttua, kuin merkiksi, ettei se oikeasti olisi hyökännyt tuon kimppuun kuitenkaan. Alfa ravisteli turkkinsa lumesta ilmeisen rentoutuneena. "Onnitteluni. Kuulut nyt Nuormetsän laumaan. Perheeseen. Tervetuloa", Säde sanoi ja sen kasvoilla oli taas hymyntapainen. Susi asteli Tuulen luo ja nuuhki tuon kaulapartaa, kiersi sen ympäri ja pysähtyi takaisin sen eteen tyytyväisen näköisenä. "Odotan sinulta paljon, kunhan saamme sinut kuntoon, Tuuli", alfa sanoi heilauttaen häntäänsä rohkaisevasti.

Säde käveli pari askelta syvempää metsää kohti, suuntaan josta se oli itse tullut, kääntämättä Tuulelle selkäänsä. "Tule, hautasin metsäjäniksen jonkun matkan päähän täältä pari päivää sitten. Se ei ole kummoinen, mutta näytät siltä, että liha tekisi hyvää."
Alfa muisti hyvin kun oli itse liittynyt aikoinaan Haukan riveihin. Narttu oli ollut täysin hukassa, raskaana, laumaton ja heikossa kunnossa. Haukka oli ottanut sen avosylin siipiensä suojaan. Säde halusi vieraanvaraisuudellaan antaa Tuulelle samanlaisen kokemuksen, näyttää, että "Nuormetsän lauma pitää huolta susistaan."

Tuuli tunsi suuren taakan putoavan harteiltaan, kun se kuuli, kuinka sen ristiriitaiset sepitykset eivät ilmeisesti olleet turhan epäselviä. Se tunsi saavansa vastakaikua sen omille ajatuksille Säteeltä. Kuinka ironista, että se ensimmäinen asia oli itse Veri.
Vielä suurempi yllätys oli, kun Säde julisti sen Nuormetsän laumalaiseksi. Tuuli maisteli sanaa hetken ja se tuntui oikealta. "Tuota.... Paljon kiitoksia Arvon Säde! Ette tule katumaan päätöstänne!" Harmaaturkki sai juuri ja juuri sanottua ja haisteli myös hyvin varovasti uutta alfaansa. "Minusta tulee olemaan hyötyä teidän laumassanne." Se vastasi toiselle, kun se kertoi odottavansa Tuulelta paljon kunhan se voimistuisi hiukan.
Suurempi hämmennys lähes iski kasvoille, kun toinen tarjosi ruokaa, oikeaa ruokaa. Tuuli heilautti iloisena häntää lähellä jalkoja. Narttu oli jo tottunut laumattomien tyyliin "jakaa" ruokansa. Lämmin sykähdys tuntui suden sisällä. Mukavaa, kun saa jälleen perheen ympärilleen. Turvallisuuden tunne valtasi hetkellisesti suden, kunnes se muisti, että sillä oli paljon opittavaa uudesta laumastaan. Ehkä tottumiseen menisi hieman aikaa, mutta kaikki aikanaan.
Tuuli ei voisi kiittää tästä mahdollisuudesta muuten kuin olemalla mahdollisimman hyödyllinen laumalle. Se oli ainoa todellinen kiitos, mitä Tuuli voisi koskaan antaa laumalleen.

"Ilo on minun puolellani. Eikä sinun tarvitse teititellä", Säde sanoi ja naurahti, mutta se kuulosti vähän enemmän haukahdukselta. Susi käveli eteen päin hyväntuulisena. Mikä tuuri, että se oli lähtenyt juuri tänään rajojen suuntaan.
Tuulen kiittäessä ja vakuuttaessa alfalle olevansa hyödyksi Säde heilutti tuolle häntäänsä. "Se on hyvä kuulla. En jaksaisi henkilökohtaisesti katsella naamasi paria kuunkiertoa kauempaa, jos vain söisit ja nukkuisit ja tekisit sen mitä syömisen jälkeen tehdään", susi sanoi tuttavallisemmin sivuuttaen asemansa siksi pieneksi hetkeksi. Se oli sen tyyli. Lojaalisuus syntyi kunnioituksesta joka taas saavutettiin luottamuksella. "Uskon, että sopeudut joukkoon hyvin. Laumaa johtaa minun kanssani Katala-niminen uros. Metsästysryhmää johtaa luottosutemme Karhunkaataja. Muita luottosusia ovat omat pentuni ja Katalan tytär Ilo. Tapaat heidät kaikki ennemmin tai myöhemmin pesillä", Säde kertoi. Se mietti hetken. "Niin, tosiaan. Katalahan on sinun entinen betasi, eikö totta?"
Äänenpaino sai hienoisen muutoksen, mutta se saattoi johtua siitä, että susi oli ollut ajatuksissaan. Mitä muutakaan se olisi voinut olla.
Puut alkoivat kasvaa tiheämmässä ja alfa alkoi nuuskia maata ilmeisen ajatuksissaan. "Jonnekin tänne minä sen mokoman jätin", narttu mutisi.
Katala... Tiesitkö sinä hänestä?

Tuuli hymyili omaa suden hymyään. Säde ei ollut niin mahtipontinen eikä täynnä itseään, vaikka asemansa puolesta siihen olisi mahdollisuus. Tuuli piti alfansa tavasta johtaa.
Yllättävä tieto sai Tuulen korvat hörölleen ja se pysähtyi hetkeksi. Toinen alfa siis oli Katala?! Sen ei pitänyt olla yllätys toisen luonteen tuntien... Toisia nimiä Tuuli ei tuntenutkaan, mutta painoi ne visusti mieleensä.
"Kyllä, hän oli entinen betani." Tuuli sanoi. "En tiennytkään, että hänestä on tullut alfa." Tuuli kommentoi aidosti iloisena toisen puolesta ja otti välimatkan takaisin umpeen, pysyen kuitenkin selvästi alfansa takana. Ainakin Katala on nyt jotain, mitä se ei voinut olla Viiman laumassa. Hyvä hänelle.

Tuuli laski myös kuononsa ja nuuhki maata auttaakseen Sädettä etsimään haudattua elukkaa. Olisi typerää vain seistä paikallaan kuin mikäkin onneton idiootti. Tuskin hänestä paljoa apua olisi, sillä ei hän ollut haudannut mitään, mutta parempi yrittää kuin luovuttaa. "Millainen Katala on alfana?" Harmaaturkki kysyi äkisti. "Näen että arvon Säde on oikein pätevä, mutta Katalaa en ole nähnyt pitkiin aikoihin, niin en tiedä onko hän muuttunut susi." Yleensä kriisien ja muutosten myötä myos sudet muuttuivat. Tämän narttu tiesi paremmin kuin hyvin omasta kokemuksesta.

Tuuli osallistui auliisti etsintöihin. Hetken muisteltuaan ja haisteltuaan Säde äkkäsi epätasaisen kohdan hangessa kuusen juurien lomassa. "Viimeinkin", se sanoi ja kuopi jäniksen raadon esiin lumen alta. Ateria oli niukka ja jäinen, mutta se oli sentään jotain.
Säde ei tehnyt asemastaan numeroa, vaikka muistuttikin siitä pienin elein silloin tällöin. Susi töni jänöä kuonollaan ja nuolaisi sitä, mutta ei kiinnostunut siitä sen kummemmin. Sillä oli vatsa täynnä lauman viimeisintä saalista.
"Siinä, pidä hyvänäsi. Ehdit kyllästymään näihin vielä", narttu sanoi pirteästi ja astui pari askelta kauemmas painaen takalistonsa maahan, ettei häiritsisi tuon ruokailua. Siltikin se piti korvansa suorina pystyssä.

Säde hymyili ja ravisteli taas turkkiaan Tuulen kehuessa sitä. "Kiitos, olen imarreltu", se sanoi katsellen toisen suuntaan hyväntahtoisesti. Kun Tuuli kysyi Katalasta, alfan täytyi pohtia hetki. Sen oli helppo rajata henkilökohtaiset tunteensa pois, kun kyse oli sen alfaroolista ja johtajien sekä lauman yhteistyökyvystä. Mutta mielipide Katalasta persoonana oli kiperämpi kysymys. Susi nuolaisi mustia huuliaan. "Katala on kokenut susi ja omasta mielestäni vahva alfa. Periksiantamaton. Katala ei ollut suuressa suosiossa tullessaan laumaan, ja hänen kunniakseen täytyy sanoa, että hän oli ja on siitäkin huolimatta aina uskollinen laumalle", Säde selitti ja sen katse muuttui hetkeksi etäiseksi. "Toisilla kestää kauemmin oppia luottamaan häneen, mikä on sääli, koska hän ansaitsee sen." Narttu ei kertonut Tuulelle, ettei ollut itse alussa kuulunut Katalan suurimpiin faneihin. Eikä myöskään sitä, että sen oli sisimmässään edelleen vaikea luottaa Katalaan. Ne olivat alfan omia huolia, joita se ei jakaisi edes luottosusilleen. Voi kunpa Haukka olisi täällä...
Säde hautasi ajatuksen mielensä perukoille palaten takaisin maan pinnalle. Nyt ei ollut oikea hetki tämmöiselle.