Liittyminen laumaan: Katala - liitetty

Haukka oli merkannut koko päivän uuden reviirinsä rajoja vahvemmiksi ja saalistanutkin muutaman peuran. Uros oli kiertänyt suhkot pienen reviirinsä jo kolmesti ympäri ja alkoi olla tyytyväinen hajujälkeen.

Haukka poistui reviiriltään hieman kauemmaksi joen varteen, sillä koskialueet olisivat olleet lähimmät paikat Haukan reviirillä. Siinä kohtaa, mihin Haukka kuononsa laski nyt juodakseen, ei ollut kovinkaan kova virtaus.

(Katala todistaa tuolla Mexin pelissä Turren kuolemista, joten ehkä Katala on sieltä rohkaistuneena päättänyt etsiä käsiinsä sen laumattoman, jonka laumasta moinen vanhus on nyt kuollut.)

Katalan silmiin oli syttynyt uusi tuike. Masentunut ja lyöty, reviirinsä menettänyt hukka oli poissa. Nyt uroksen silmissä paloi oveluus ja viekkaus. Siitä asti, kun se todisti sen yhden suden kurjaa kohtaloa järven rannalla se oli etsinyt käsiinsä tätä kolmatta laumaa. Tätä kolmatta reviirin omistavaa laumaa, joka olisi sen mahdollisuus kivuta takaisin betan paikalle. Ehkä joskus tulevaisuudessa ylikin. Tällä hetkellä Katalaa kiinnosti vain oman asemansa saaminen takaisin sekä turva, jota lauma soi. Katala ei ollut laumattomia susia. Katala kaipasi laumaa.

Koko, joka vieläkin onnahteli, oli seurannut veljeään koko matkan. Katala pysähtyi harvoin, eikä antanut Kokolle kauheasti aikaa levätä. Enemmän, kuin mitä Varpu oli antanut, se Kokon piti kuitenkin myöntää. Katala tähdensi, että heidän piti toimia nopeasti.

"Jos me emme mene nyt, joku muu saa sen aseman. Minä olen hyvä beta. Kunhan pääsen laumaan ja osoitan johtajalle kykyni, hän on kyllä huomaava minun potentiaalini", Katala selitti joka kerta heidän lähtiessään. Koko ei vastannut mitään; Kokolla ei ollut tarvetta dominoida muita. Se viihtyi ihan hyvin tavallisena laumalaisena ja veljensä luotettuna.

Laakson ulkopuolella Katala ei osannut liikkua kovinkaan hyvin. Se oli elänyt laaksossa niin kauan, ettei tuntenut näitä maita enää. Koko sen sijaan tunsi jonkin verran ja opasti kulkemaan joenvartta. Kun oli kulunut kolme kokonaista päivää siitä, kun he olivat tavanneet vanhan suden, Katala viimein haistoi rajamerkit. Se alkoi kulkea varovaisemmin ja pälyillä ympärilleen. Reviiri ei tuntunut ylettyvän ihan joelle asti, mutta kovin lähelle sitä. Kun he näkivät pidemmällä hukan juomassa rauhallisessa joenylityspaikassa, Katala oletti sen kuuluvan laumaan.

Miten liittyminen kävi? Siitä tuntui olevan ikuisuus, kun Katala oli liittynyt Viiman laumaan. Nöyristellä ainakin piti vähäsen, ja katsoa, millaista käytöstä alfa halusi. Tuo laumalainen saisi hakea alfan hänen puheilleen.

"Noniin, Koko. Häntää koipien väliin ja korvat liiskaan", Katala ärähti veljelleen: "Nyt me liitymme laumaan."

Ruskea susiuros haukahti kiinnittääkseen vieraan suden huomion. Se heilutti häntäänsä matalalla ja painoi korvia vähäsen linttaan näyttääkseen oikein ystävälliseltä ja sellaiselta, joka ei uhannut kenenkään henkeä. Koko sen takana heilutti häntää ihan koipiensa välissä ja oli luimistanut korvatkin täysin päätä myöden.

Haukka ehti juoda jo jonkin tovin ajan, ennen kuin Katala kiinnitti sen huomion haukahduksellaan. Uros nosti kuononsa vedestä ja nuolaisi valuvat vesipisarat kuonoltaan samalla rauhoitellen tulevia susia. Haukka mittaili Katalaa ja hyvinkin suurikokoista Kokoa nopeasti katseellaan ja lähti astelemaan kaksikkoa kohden.

Haukka ei ollut niitä alfoja, jotka olivat tarkkoja omasta turvallisuudestaan. Vielä ainakaan, sillä uros meni rohkeasti tutkimaan uusia tuttavuuksia ja piti huolen, että nämä saivat vain hyvän kuvan alfasta.

"Hyvää iltapäivää", tervehti Haukka ystävälliseen ääneen tekemättä asemastaan minkäänlaista numeroa. Se toimi laumattoman tavoin, vaikka sen turkissa olikin selvät hajut muutamista laumalaisista. Haukka oli laskenut häntäänsä ja korviaankin samaan tyyliin, kuin Katala, mutta kummasteli Kokon alistumista.

Vieras susi suhtautui heihin hyvin. Katala oli haistavinaan siinä muitakin susia ja se oli nyt varma, että oli tavannut lauman jäsenen. Sen lauman, minkä oli haistanut jo vähän aikaa.

"Iltapäivää", ruskea susi sanoi ja nuolaisi kirsuaan, katsellen vähän aikaa muualle. Se halusi eleillään tähdentää, että oli paikaööa ystävänä: "Minä ja veljeni olemme haistaneet lauman. Olisimme kiinnostuneet liittymään siihen. Suden ei kuulu olla yksin ja uskon, että taidoistani ja tiedoistani on alfalle paljon hyötyä. Voisitko sinä kutsua hänet tänne?" Katala kysyi. Se piti äänensä ystävällisenä ja pehmeänä ja eleensä nöyrinä. Nyt ei ollut aika pullistella. Sen se voisi tehdä sitten, jos laumanjäsenet eivät tajuaisi sen taitoja. Katala oli syntynyt betaksi, ja beta se myös aikoi olla.

Mutta betaksi ei päässyt vihamiehiä tekemällä. Siksi se halusi olla ystävällinen tällekin sudelle, vaikkei tämä sitten olisi ollut, kuin omega.

Koko pysytteli hiljaa ja antoi Katalan hoitaa puhumisen. Vihaiselta tämä vieras susi ei kuitenkaan vaikuttanut, joten Koko lakkasi nöyristelemästä ja vaihtoi asentoaan rennommaksi ja ystävällisemmäksi. Häntänsä se piti kuitenkin alhaalla.

Haukka katsahti myös muualle kunnioittaen toisen elettä, mutta Katalan puhutellessa taas urosta tuo siirsi katseensa toisen suuntaan nähdäkseen mahdolliset muutokset olemuksessa. Koko näytti Katalan takana muuttuvan rennommaksi, eikä se häirinnyt Haukkaa lainkaan.

"Mikäli kyse on Haukan laumasta, voitte puhua suoraan minulle." Haukka vastasi ystävällisesti ja rauhallisesti nuolaisten huuliaan rauhoittavasti. Siitä oli tullut tapa uusien susien läsnäollessa, sillä jotkut olivat olleet Haukan kanssa erimieltä tapahtumista ja loppujen lopuksi uros oli päättänyt ottaa reviirin vapaalta ja edullisemmalta alueelta, kuin laakso.

Mikäli Katalan vastaus olisi kyllä hymähtäisi Haukka hyväksyvästi. "Nimeni on Haukka ja johdan kyseistä laumaa. Ennen kuin kerrot tietosi, minun on sanottava eräs asia ensin. Laumassani ei ole juuri nyt omegan paikkaa, sillä se ei ole vielä tarpeellista," Haukka totesi toivoen Katalan ja Kokon kertovan omat nimensä ja tietonsa mahdollisimman pian.

¤Loppu meni sekavaksi ajatuskatkojen takia xD¤

Katala näytti hetken siltä, että olisi saanut eteensä valmiiksi tapetun, tuoreena höyryävän karibun. Tuoko oli Haukka, tämän lauman alfa? Mainiota. Katala oli ollut beta kaksi vuotta ja se oli sitä ennen ollut laumalainenkin. Haukan käytös oli asiallista, mutta ystävällistä. Sellaista, jota se usein tuoreella alfalla oli. Se ei kuitenkaan ollut ollenkaan huono juttu; Katala arvosti sitä, että johtaja suhtautui alaisiinsa ystävällisesti. Sitä se itsekin yritti, omalla karkealla tavallaan.

"No mutta sittenhän tämä on suuri kunnia", Katala sanoi lipevästi ja painoi vähän päätään osoittaakseen nöyryyttä: "Minä en omegaksi halajakaan. Minun nimeni on Katala ja minä tulen laaksosta. Olen toiminut laumassa betana kaksi vuotta, mutta jätin entisen laumani taakseni hetki sitten. Sen johtaja vaihtui ja minä en pokkuroi sudelle, jota en voi kunnioittaa. Kuulin sinusta muilta susilta laaksossa ja kiinnostukseni heräsi. Takaan, että olisin hyvä lisä laumaasi. Olen johtanut metsästysryhmää koko sen ajan, kun olin beta ja pitänyt kurissa laakson suurinta laumaa. Osaan toimia yhteistyössä susien kanssa ja kaipa laumalaiset minusta pitivätkin. Ei kukaan koskaan ainakaan valittanut", Katala selitti. Sitten se vilkaisi Kokoa takanaan: "Veljenikin on taitava saalistaja. Hän on minun luotettuni ja menen hänestä takuuseen."

Haukka ei tehnyt elettäkään näyttääkseen korkeaa asemaansa, sillä ei nähnyt asiaa tarpeelliseksi. Sen sijaan tuo vain pysyi aloillaan rauhallisena ja kuunteli toisen kertoamiset. Viiman laumaan Haukka olikin tutustunut etäisesti yrittäessään yhteistyötä tuon kanssa. Nyt uros oli vain hieman pettynyt siitä, ettei Viima ollut hyväksynyt yhteistyötarjousta, sillä Haukalla oli nyt oma reviiri ja laumalaisia.

"Taidoistasi on varmasti hyötyä laumassa ja molemmat pääsette automaattisesti ensimmäiseen metsästysryhmään. Kyseistä ryhmää johtaa Karhunkaataja niminen suurikokoinen uros ja toivoisin, että tapaisitte hänet. Lisäksi laumassa on beta nimeltä Turre, Säde ja tämän tulevat pennut." Haukka kertoili laumasta, sillä siitä oli aika helppo kertoa sen pienen koon vuoksi.

Haukka odotteli rauhassa Katalan ja Kokon reagtiota asiaan, sillä uros oletti Katalan havittelevan korkeaa asemaa. Monikaan ei osannut aloittaa pienestä, jos oli ollut jotain suurta edellisessä.

¤Tuossa taisi samalla tulla lista:
Haukka - Alfa
Turre - Beta
Säde ja tulevat kolme/neljä pentua
(nyt myös)
Katala
Koko

Pitää vielä katsoa onko muita, sillä nuo muistan ulkoa ;)¤

Kuten arvata saattaa, Katala oli pettynyt siitä, että sille tarjottiin vain laumalaisen paikkaa. Tosin, sillä oli myös pieni valttikortti mielessään. "Mikäli minä oikein katsoin pari päivää sitten, niin teidän betanne oli vähän huonossa kunnossa. Tapasin sen järven rannalla ja siellä se minulle teistä kertoikin", Katala sanoi. Se nuolaisi huuliaan peittääkseen tunteensa. Se oli luullut, että Haukka oli tietoinen betansa kohtalosta.

"Minusta tuntuu, että betanne on kuollut. Tai ainakin se kovin huonolta vaikutti, kun jätimme sen. Ei kyennyt nousemaan enää. Ilmeisesti jokin vamma halvaannutti sen takapään. Minä olen pahoillani, luulin teidän tietävän sen", Katala lisäsi. Ehkä Haukka oli reviiriä vallatessaan jättänyt huomiotta, ettei beta ollut mukana. Jos betalla oli ollut jokin tehtävä laaksossa. Jokin, jota se oli jäänyt suorittamaan.

"Mitä minuun ja veljeeni tulee, niin toki otan mieluusti vastaan tarjoamasi paikan metsästysryhmässä. Olen varma, että kokemuksestani on siellä hyötyä ja tapaisin mieluusti tämän Karhunkaatajan."

Haukka järkyttyi kuulemastaan. Turreko kuollut tai siis kuolemaisillaan? Katalalle ja Kokolle Haukka ei tunteitaan näyttänyt, mutta oli sanoinkuvaamattoman yllättynyt tapahtumista ja alfan mielessä käväisi myös mahdollisuus, jossa Katalaja ja Koko olivat tappaneet Turren.

Katalan kuitenkin kuvaillessa Turrea Haukka sai varmistuksen, ettei asia näin ollut. Silti uros joutui hetken miettimään Katalan sanoja ja se koitui hetken hiljaisuudeksi. "Hän tahtoi olla yksin viimeisimmän saalistusretkemme jälkeen, enkä ole tavannut häntä sen jälkeen, " Haukka totesi kunnioittavaan sävyyn, mikä oli tarkoitettu kylläkin Turrelle. Asiaa enempiä murehtimatta Haukka kääntyi lähteäkseen reviirin suuntaan.

"Aijon kutsua koko lauman koolle huomenna ja toivon, että saapuisitte sinne. Säde on kaivellut jo pesäluolia, jotka oletettavasti löydätte reviirin rajojen sisäpuolelta helposti." Haukka ilmoitti ja lähti astelemaan reviiriä kohden toivoen Kokon ja Katalan seuraavan.

"Ainiin. Olisi mukavaa myös kuulla nimenne." Haukka hidasti astellustaan udellessaan kahden uroksen nimiä.

Katala vilkaisi Kokoa ja jos se olisi voinut, se olisi iskenyt veljelleen silmää: "Minähän sanoin, että kaikki menee hyvin."

Koko vastasi hännänheilautuksella. Katala kääntyi taas katsomaan Haukkaa tämän kulkiessa kauemmaksi: "Minä olen Katala, kuten jo sanoinkin. Veljeni on Koko. Hän on vähän hidas ja ujo", Katala perusteli Kokon puhumattomuutta, saaden veljensä laskemaan vähän päätään. Sitä hiukan hävetti, kun Katala esitteli sen noin. Asiaa ei helpottanut se, että Katala sanoi sen melko sydämellisellä äänellä ja lempeästi.

"Ennen kuin menemme, minulla olisi kuitenkin lisää kysyttävää. Mikäli arvon alfa vielä jaksaa kuunnella", Katala ilmoitti, eikä ainakaan vielä lähtenyt seuraamaan Haukkaa. Sen pitäisi kysyä pennuistaan.

Haukka oli ehtinyt jo muutaman metrin päähän Katalan kertoessa, että sillä oli vieläkin asiaa. Uros seisahtui ja kääntyi uusien laumalaistensa puoleen korvat kiinnostuneena koholla.

"Kyllä minä jaksan kuunnella. Ei ole tähdellisempääkään tekemistä juuri tälle päivälle enää, sillä ne on jo tehty joten mitä sinulla oli asiaa?" Haukka uteli ystävällisesti ja hieman kiinnostuneeseen sävyyn. Se ei osannut aavistaakaan mihin asia liittyi, mutta arveli sen koskevan betaksi tulemista.

Kokoon Haukka kuitenkin kiinnitti nyt tarkemmin huomiota, sillä toinen näytti enemmänkin käskyjä tottelevalle, kuin ujolle. Johtui varmaan koosta? Alfa päätti kuitenkin ottaa selvää toisesta ja tutustua paremmin toiseen myöhemmin kahden kesken.

Katala nuolaisi huuliaan; se ei ollut ihan varma, kuinka sen uusi alfa tähän asiaan suhtautuisi.

"Kun minä pakenin, minä tarjosin puolivuotiaille pennuilleni mahdollisuutta tulla mukaani. Ainakin yksi niistä on seurannut minua aktiivisesti ja varmaan anoo pääsyä laumaan. Onhan se vielä nuori, mutta hyvin lupaava uros ja se tarvitsee vielä minun tukeani. En halua hylätä pentujani tällaisessa vaikeassa tilanteessa. Niillä oli vielä viime viikolla lauma ja nyt niillä ei ole mitään", Katala selitti. Se toivoi Haukan ymmärtävän. Haukka oli onneksi vaikuttanut melko ymmärtäväiseltä urokselta. Se oli hyvä. Tuollaista johtajaa Katala kyllä mielellään palvelisi. Se aikoi osoittaa Haukalle, että se olisi hyvä beta tähänkin laumaan. Sen se aikoi kyllä osoittaa muillekin laumalaisille. Koska se ei joutunut aloittamaan omegana, sillä oli suhteellisen laajat vapaudet toimia omaksi edukseen.

Ja lauman eduksi, tietenkin.

Haukka kuunteli toisen kertomusta Katalan pennuista ja mietti mahdollisuuksia. Yksi tai kaksi laumalaista lisää ei ollut tietenkään pahitteeksi ja siihen päälle Säteen tulevat pennut. Lauman koko kasvoi miltei silmissä, eikä se haitannut Haukkaa lainkaan, päinvastoin se vain miellytti.

"Ymmärrän. Betan tyttärinä ja poikina ei taida olla helppo olla, jos lauman johto vaihtuu. Lisäksi ymmärrän, että lauman tarve on sen ikäisille hyvin tärkeää ruumiinkielen oppimisen kannalta." Haukka selitti kantaansa, miten ymmärsin Katalan puheet.

"Mutta toivon, että tapaan heidät tai hänet itse reviillä tai sen ulkopuolella ja katson, olisiko tästä laumaamme yhtä hyvä jäsen, kuin sinusta tai kenestä tahansa muusta. Reviiri rikkomuksia en katso suotuisasti, jos kyseessä on yli kahdenkuun pentu taikka aikuinen." Haukka sanoi sitten lopullisen vastauksensa tällä kertaa jatkamatta matkaansa. Katalalla saattaisi olla vielä pennuista asiaa, eikä se haittaisi, vaikka Haukka tietäisikin niistä hieman enemmän.

Vaalea, nuori susi uros lymysi kaatuneen puunrungon takana. Se odotti tilaisuutta tulla näkyviin, jos se olisi jossain vaiheessa suotavaa. Kirkkaan ruskeat silmät vaeltivat Haukassa, Kokossa ja lopuksi tuon isässä, Katalassa. Kaiku oli isänsä poika, tai ainakin se halusi olla. Se janosi tuolta hyväksyntää, ja teki kaikkensa jotta tekisi isänsä ylpeäksi. Nytkin se oli seurannut Katalaa ja Kokoa Haukan reviirin rajoille asti ja odotti nyt mitä tulevan piti. Toki se mietti myös emoaan, Sammalta sekä sisaruksiaan Iloa ja Nuuskua. Mutta nyt..

Kaiku höristi korviaan kuullessaan Katalan puhuvan pennuistaan. Olisiko nyt oikea aika? Nuorukainen kurkisti jälleen puunrungon takaa, varoen tulevansa huomatuksi.

< Hyppäytin nyt siis pojun paikalle, katsotaan mitä tapahtuu >

"Minä ymmärrän sinun kantasi täysin", Katala vastasi ja kumarsi päätään. Se tiesi kyllä, mistä naruista piti vedellä, kun oltiin laumalaisia. Laumalaisen oli oltava nöyrä ja vaikka Katala nyt käyttäytyikin lähestulkoon lipevästi, oli sen olemuksessa silti tiettyä ylpeyttä. Korkea-arvoisen suden ylpeyttä. Siitä näki, ettei se viihtyisi laumalaisena, vaan se halusi enemmän. Se aikoi ottaa enemmän. Se toivoi, että Haukka huomaisi sen potentiaalin ja kokemuksen. Olihan betan paikka nyt vapaana ja Katalalla oli kokemusta siitä ennestäänkin.

"Minun poikani lienee tässä lähettyvillä. Ainakin minä haistan hänet. Hän varmasti haluaa esittäytyä sinulle itse."

Katala tiesi Kaikun odottelevan ihan lähellä ja se kääntyi katsomaan olkansa yli kuin antaakseen pojalleen merkin. Kaiku oli lupaava nuori susi ja Katala odotti siltä paljon. Kaiku tiesi paikkansa ja arvosti isäänsä, mutta Katala näki siinä potentiaalia muuhunkin, kuin laumalaisena oloon. Paljon muuhunkin. Jos se olisi ollut alfa, se olisi kouluttanut Kaikusta itselleen betan. Pojalla oli vielä paljon opittavaa, eikä Katala aikonut kursailla oppituntien antamisessa. Sen velvollisuus isänä oli kasvattaa pennuistaan vahvoja ja pärjääviä, itsenäisiä laumasieluja. Hyviä susia.

Haukka ei ollut huomannut Kaikua tämän piilopaikasta, ennen kuin Katala puhui toisenkin suden olevan lähistöllä. Toki alfa oli havainnut hajuja muistakin susista, muttei ollut kiinnittänyt niihin sen enempää huomiota. Nyt uros haisteli ilmaa hetken ja katsahti puunrungon suuntaan ja takaisin Katalaan.

"Se sopii mainiosti." Haukka vastasi ystävällisesti ja katseli nyt puunrunkoa josko lähes aikuisenmitoissa oleva puolivuotias pentu näyttäytyisi alfalle itse vai joutuisiko Katala käymään tuon luona ennen sitä.

Kaiku tarkkaili tilannetta uteliaana vielä hetken, ennen kuin uskaltautui hypähtämään esiin. Nuorukainen luimisti korviaan hieman ja heilautti tuuheaa häntäänsä ystävällisenä tervehdyksen tapaisena. Suuret, kömpelöt tassut ottivat pari rauhallista askelta kohti aikuisia susia. Kaiku oli selvästi jännittynyt tilanteesta, eikä oikein tiennyt miten suhtautua. Arvokkaasti varmaankin, niin se ajatteli. Ainakin nyt kun isä oli paikalla.
Uros nopeutti tahtiaan ja jolkotteli isänsä rinnalle. Eihän se nyt kohteliaisuuttaan halunnut odotuttaa muita. Kaiku vilkaisi Haukkaa ja Kokoa, siirtäen sitten katseensa vielä sitä hitusen isompi kokoiseen isäänsä. Kirkkaan ruskeat silmät etsivät jotain merkkejä Katalan kasvoilta, nytkö sitä pitäisi esittäytyä?

"Olen Kaiku, Katalan poika. Hauska tavata herra" Uros siis esittäytyi, katsahtaen Haukkaan, vältellen suoraa tuijotusta. Kaiku lipaisi huuliaan ja heilautti häntäänsä iloisena, sillä oli turvallinen olo isänsä vierellä.

Nyt sitä sitten varmaan liityttäisiin laumaan. Asiat olivat tapahtuneet niin nopeasti ja kääntyneet päälaelleen. Suden ei kuuluisi olla yksin, sen kuuluisi olla laumassa. Niinhän se oli, ja nyt haettiin uuden lauman turvaa. Kaiku oli seurannut uskollisena Katalaa, jättäen kaiken muun taakseen. Ehkä se vielä jonain päivänä itsenäistyisi ja tekisi omat valintansa. Uros oli vielä nuori, eikä se osannut kunnioittaa tarpeeksi reviirin rajoja. Mitä luultavimmin se vielä ottaisi selvää muistakin alueista.

Kaiku oli kuin olikin lähellä. Katala seurasi sen askelia lähemmäksi ja poikansa pysähtyessä viereensä ja etsiessä apua tilanteen setvimiseen Katala pysyi eleettömänä. Johan hän oli köytöksellään osoittanut, kuinka laumaan liityttiin. Kaiku osoitti terävää älyä ja esittäytyi hyvin luontevasti. Se antoi itsestään oikein edustavan kuvan, ystävällisen ja valppaan, ja Katala oli moisesta oikein ylpeä. Sellainen kuva piti antaa. Kukaan ei halunnut kieroilijaa laumaansa.

Paitsi ehkä Varpu. Se ruoja. Jonain päivänä Katala palaisi poikansa ja veljensä kanssa ja kolmestaan ne repisivät sen kapisen rakin maahan ja tappaisivat. Vasta kun sen tuore, punainen veri tahrisi Katalan huulet, susi voisi sanoa onnistuneensa tehtävässään. Mutta siihen oli aikaa. Nyt Katalan oli keploteltava itsensä korkeaan asemaan laumassa ja sen jälkeen miettiä, mitä sitten tehtäisiin. Se aikoi auttaa tätä laumaa nyt, kun oli osa sitä. Tämä oli sen uusi perhe.

Haukka huomasi Kaiun tulevan pois piilostaan, mikä oli uroksesta hyvä asia. Lisäksi toinen oli oitis valpas, mutta kuitenkin monella tapaa ystävällinen. Oikeastaan ei lainkaan pentumainen tilanteessa, jossa sitä ei tarvittu.

"Ei sinun tarvitse herroitella. Sano vain Haukka." Haukka vastasi toiselle ystävällisesti nuolaisten rauhoittavasti huuliaan, itse kuitenkaan elettä huomaamatta. Uros tutkaili mahdollista laumalaista kiinnostuneena, mutta tahtoi nähdä, osasiko Kaiku itse yrittää laumaan vai hoitaisiko sen isä, Katala, sen muodollisuuden.

Mikäli Kaiku osaisi itse pyytää jäsenyyttä Haukka olisi kovinkin tyytyväinen tämän toimintaan. Pentu olisi varmasti lupaava lisä alfan laumaan ja se olisi erittäin mukavaa, kun jollain olisi jo pennusta pitäen oma-aloitteisuutta.

"Selvä se, her.. siis Haukka", Kaiku nyökkäsi ja heilautti häntäänsä. Se katseli uutta mahdollista alfaansa uteliaana, pyöritellen päässään kysymyksiä vailla vastauksia. Tämä oli nuorelle urokselle ihan uusi juttu, liittyminen laumaan. Kaiku oli koko pienen elämänsä kuulunut laumaan ja pystynyt tilanteen tullen aina turvautumaan siihen, mutta nyt se oli yksin. Taino, olihan sillä Katala ja Koko. Sekä Sammal, Ilo ja Nuusku. Missähän hekin olivat nyt?
Kaiku kohotti katseen jälleen isäänsä, kuuluisivatko he kaikki nyt Haukan laumaan? Kysyvänä uros katsoi vuorostaan Haukkaa.

"Oletteko te hyvä linnustamaan?" Kysymys tuli vain yhtäkkiä Kaikun mieleen ja tahtoi sen pentumaista uteliaisuuttaan heti kysyä. Tahtoihan se tietää jotain Haukasta ennen liittymistään. Kysymyksellään se tarkoitti lähinnä miten Haukasta tuli juuri Haukka. Hyvien linnustus taitojen takia? Valppaana nuorukainen katseli Haukkaa odottaen tämän vastausta, välittämättä oliko kysymys jotenkin epäkohtelias tähän paikkaan.

Haukka piti Kaikun oma-aloitteisuudesta ja Katala oli pojastaan hyvin ylpeä. Ylpeä aina siihen asti, kun tämä alkoi kysellä typeriä. Jos Katala olisi ollut ihminen, se olisi läimäyttänyt poikaansa takaraivolle. Nyt se tyytyi irvistelemään tälle. Ei uudelta alfalta, tai alfalta ylipäänsä, kyselty tuollaisia. Olihan Katala nyt puhunut Viiman kanssa kaikenlaisiata asioista, mutta Viima olikin sille ystävä. Ne tunsivat toisensa kahden vuoden ajan ja tekivät kiinteää yhteistyötä. Viima kunnioitti betaansa ja beta alfaansa.

Hän kaipasi narttua ja heidän yhteistä valtakauttaan. Tuulta, joka laajalla reviirillä tuiversi. Niitä susia, mitkä se oli jättänyt taakse. Niitä susia, mitkä se vielä joskus pelastaisi Varpun kynsistä.

Haukka yllättyi Kaiun kysymyksestä, mutta rentoutui sitten. Pennut olisivat aina pentuja, sille ei mitään mahtanut, Haukka tuumasi hymähtäen. Alfa oletti kysymyksen johtuvan nimestä, joka viittasi keskikokoiseen lintuun.

"En ole kovinkaan hyvä, mutta ei se ole haitannut. Miksi kysyt?" Haukka vastasi sitten uteliaana ja kallisti päätään taas huomaamattaan huuliaan nuolaisten. Uros oli hieman ymmällään kysymyksestä vieläkin ja katseli Kokoa, Katalaa ja puolivuotiasta Kaikua.

"Anteeksi..", Kaiku inahti hiljaa huomatessaan silmäkulmastaan Katalan irvistyksen. Nuorukainen luimisti korvansa kalloa vasten ja painoi päätään. Kuullessaan Haukan vastauksen, uros kuitenkin piristyi silmissä.

"Ajattelin vain. Nimenne takia, herra Haukka. Anteeksi, en olisi saanut kysellä tyhmiä" Kaiku vilkaisi vielä isäänsä ja Kokoa, jatkaen sitten: Toivottavasti en menettänyt mahdollisuuksia liittyä laumaanne, isä on varmaan ehtinyt jo kertoa kaikenlaista"

< lyhyt >

No nyt vaikutti paremmalta. Katalan korvat nousivat taas pystyyn ja se nuolaisi kirsuaan merkiksi siitä, että tällaista käytöstä se pojaltaan odotti. Kohteliasta ja hillittyä. Tosin, se ei varmaankaan olisi voinut olla penikoistaan yhtään ylpeämpi, kuin mitä oli nyt. Se, etteivät ne olleet sen pentuja vereltään ei tehnyt niistä ollenkaan vähemmän sen pentuja tunnepuolella. Ja Kaiku jos kuka oli isänsä poika.

Kertomisesta tuli mieleen; Katalalla oli vielä kerrottavaa Haukalle sitä entistä betaa koskien. Se oli antanut Kokolle viestin tuotavaksi ja koko oli viisaasti kertonut viestin Katalalle. Hetken aikaa Katala oli harkinnut, että ottaisi tiedosta kunnian itselleen tai jättäisi kokonaan kertomatta, mutta se oli muuttanut mielensä. Se ei halunnut antaa alfalle syytä olla luottamatta ja se vaati rehellisyyttä. Sitä paitsi, Haukka varmasti arvostaisi rehtiä sutta. Ainakin tuo vaikutti sellaiselta alfalta.

Katala harvemmin piti kenestäkään ensimmäisen tapaamisen perusteella, mutta Haukka vaikutti kovin kelvolta sudelta. Se oli ystävällinen, muttei tyhmä. Viisaus ja ystävällisyys harvemmin kulkivat käsi kädessä.

"Ai niin, johtajani, poikani sai minut muistamaan; tällä teidän entisellä betallanne oli viesti teille. Hän halusi, että välitämme sen", Katala vilkaisi veljeään. Se oli aikonut sanoa 'välitän sen', mutta ei kehdannut. Ennen se olisikin sanonut. Ennen se olisi surutta ottanut kunnian itselleen. Mutta Koko oli ollut poissa niin kauan, ettei se hennonnut viedä kuolleista heränneen veljensä kunniaa kokonaan.

"Kuulemma laakson laumattomilla on varallenne jotain ikävää. Siellä suunnitellaan jotain teitä vastaan. Hän käski teitä pitämään silmiänne auki ja olemaan varovainen."

Haukka laski korviaan. "Kysymyksessäsi ei ollut mitään typerää. Kysyit sen vain väärään aikaan, Kaiku," alfa koetti rohkaista nuorta sutta, sillä Katala tuntui vaativan pennultaan eritäin paljon, ehkä liikaakin. Tätä aatetta uros ei näyttänyt ulospäin vaan kätki sen sisäänsä ja nosti sitten korviaan.

"Tietenkään se ei heikentänyt mahdollisuuksiasi päästä laumaan. Olet tervetullut isäsi mukana laumaan." Haukka vastasi toisen alakuloiselta vaikuttavaan puheeseen.

Sen jälkeen Haukka saikin jo muuta ajateltavaa Katalalta. Alfa olikin jo jonkin aikaa epäillyt Turrella olevan jotain sydämmellään, mutta nyt se saikin vahvistusta, mikä vaihtoi vähän aikaa sitten käyneen mietteen. Uros oli ajatellut, että beta olisikin ollut rehti ja luotettava, mutta nyt asia oli vaakalaudalla. Mutta varoitus sekoitti.

"Mahdolliselta entiseltä betalta." Haukka oikaisi sitten rauhallisesti ja ystävällisesti Katalan sanoja. "Mutta otan hänen neuvostaan vaarin ja kiitän teitä rehellisyydestänne." Haukka kiitti kohteliaasti tehden taas rauhoittamiseleen huomaamattaan.