Toinen susi (loppunut)

(Elikkäs naadia ja Harmi sitten tänne ;D )

Tuuli käyskenteli itsekseen pesäluolilla päämäärättömästi. Sillä ei ollut mitään erikoista tekemistä, vaan se istahti katselemaan muita susia ja niiden touhuja. Jotkut leikkivät, toiset taas viettivät muuten vain aikaa toisten susien seurassa. Tuulilla oli, ja on vieläkin tapana istahtaa hieman syrjempään, ja tarkkailla muita. Monesti sen oli tehnyt mieli mennä toisten mukaan, mutta se oli aina jäänyt kumminkin pois. Ei se viitsinyt alkaa tungettelemaankaan.

Tuulia alkoi jo hieman palelemaan, jo melko kauan kestäneen tarkkailun takia ja päätti lähteä hieman liikkeelle, ettei se paleltuisi kokonaan. Se lähti kulkemaan hieman lähemmäksi pesäluolia, miettien samalla tekemistä itselleen.

Syrjässä muista lumen keskellä makasi Harmi. Hän oli tallannut itselleen mukavan painauman hankeen, ja oikeasta kulmasta katsottuna nartusta ei näkynyt kuin korvat ja hieman päälakea. Sieltä narttu seuraili muiden toimia ja yritti itse olla mahdollisimman huomaamaton, jotta kukaan ei tulisi häiritsemään.
Toisaalta Harmi tunsi olonsa ristiriitaiseksi. Hän olisi halunnut, että joku rauhallinen ja mukava susi olisi tullut juttelemaan hänen kanssaan; kuten vaikka Viima. Harmi olisi mielellään tutustunut paremmin alfaansa. Innokkaita susia hän ei kuitenkaan kaivannut luokseen.

Harmi luimisti korviaan nähdessään erään nartun kävelevän häntä kohti. Hän tunnisti Viiman laumalaiset hyvin ja tiesi heistä jonkin verran ihan vain tarkkailun perusteella, vaikka ei ollutkaan jutellut oikeastaan kenenkään muun kuin Nahkan kanssa - ellei laskettu mukaan hänen liittymistään, jolloin Viima ja Loska olivat tavanneet hänet ensimmäiseksi.
Niinpä, Harmin korvien luimistamisen takia, narttu tuskin näki hänestä oikeastaan mitään, ellei tulisi lähemmäs. Näytti kenties hullunkuriselta, että laumalainen makasi piilossa sillä tavalla: mahdollisimman littanasti, korvat niskaa myöten ja silmät suuntautuneina ylöspäin. Hän halusi tietää, tulisiko vieras tarpeeksi lähelle, jotta voisi kenties vaihtaa muutaman sanan.

Tuulin tullessa lähemmäs pesäluolia, hän havaitsi toisen suden, tai pikemminkin suden korvat melko lähellä itseään. Se päätti käydä katsomassa, oliko tuolla toisella sudella jotakin mielenkiintoista hallussaan, kun niin paljon piilotteli hangessa.
Päästyään tarpeeksi lähelle toista sutta, hän ei havainnut mitään erikoista, vain piilottelevan suden. Hieman huvittuneena se kysyikin varovaisesti ''Mitä sinä teet? Oletko löytänyt jotain erikoista?'' Huvittuneisuus ei onneksi kuultanut puheesta, olihan tuo toinen susi mitä luultavimmin ylempiarvoisempi.
Tuuli oli utelias, täytyi toisella jotakin olla hallussaan. Se odotti joskos toinen vastaisi. Mahdollista voisi olla myös, jos toinen käskisi sen häipyä ja antaa sen pitää löytämänsä itsellään.

Kuten Harmi oli arvellutkin, susi oli suunnannut hänen luokseen. Narttu kohotti päätään varovasti ja eikä oikeastaan käyttäytynyt arvonsa edellyttämällä tavalla: toisaalta hän ei edes tiennyt, miten toisen suden seurassa olisi pitänyt käyttäytyä. Hän tiesi, ettei ollut enää omega, mutta ei ollut varma, oliko vieraan nartun ylä- vai alapuolella hierarkiassa. Lähes jokaista laumalaista kohtaan Harmi käyttäytyi automaattisesti alentuvasti.

"En", Harmi vastasi suoraan töksäyttäen ja nousi äkkiä seisomaan. Painaumassa ei todellakaan näkynyt mitään suden itsensä lisäksi, joten Harmi näytti puhuvan totta.
Hän katseli toista sutta kulmiensa alta ja nuolaisi pari kertaa huulia. Toisaalta vieras ei vaikuttanut millään tavoin uhkaavalta, joten hitaasti Harmikin rentoutui hieman.
"Olet Tuuli, eikö vain?" Harmi kysäisi varovaisella äänellä.

Tuuli hieman säpsähti toisen vastausta, ja mietti oliko sanonut jotakin pahasti. Ilmeisesti ei, ainakaan paljon, koska toinen susi näytti jo hieman rauhallisemmalta ja rennommalta.
''Kyllä, olen Tuuli. Hauska tutustua. Mukavaa että minut muistetaan, vaikka en ole ollut paljon muiden kanssa tekemisissä.'' Tuuli vastasi toisen kysymykseen. ''Ja sinä olit.... Harmi?'' Hän ei ollut varma oliko muistanut nimen oikein, sillä hän ei ollut edes havainnut toista sutta kuin kerran aikaisemmin, ja silloinkin vain hetken. Silloin hän oli kysynyt muilta tuosta toisesta, ja melko salaperäisestä sudesta, joka liikkui aika paljon omissa oloissaan. Käytös muistutti hieman Tuulia itseään.
Myös Harmin nimen alkuperä ihmetytti Tuulta. Miten toisesta voisi olla mitään harmia?

Harmin täytyi myöntää, että ainakin näin aluksi hän piti Tuulista. Toinen oli rauhallinen ja ystävällinen, ja se rauhoitti myös Harmia itseään.
"Niin olenkin", narttu myöntyi hiljaisella äänellä. Hän kietoi häntänsä paremmin tassujensa ympärille ja katseli jonkin aikaa Tuulia hiljaa. Nartusta alkoi tuntua, että mitä enemmän hän tutustui lauman muihin susiin, sitä enemmän hän huomasi heidän sittenkin olevan mukavia ja rauhallisia. Turhaan hän oli pelännyt ja ujostellut kaikkia - vaikka se tosiasia ei muuttaisi Harmin alistuvaa käytöstä oikeastaan mihinkään suuntaan. Hän ei halunnut antaa muille susille mitään syytä mihinkään konfliktiin.

"En minäkään ole pahemmin muiden seurassa kulkenut..." narttu totesi. "Muiden tarkkailu kauempaa on parempi vaihtoehto."

''Minäkin tyydyn vain katselemaan muiden tekemisiä. Tekisi mieli välillä kyllä mennä mukaan, mutta se tuntuu tungettelevalta...Mutta asiasta toiseen, mitä mieltä olet tästä laumasta? ''
Tuuli tarkkaili samalla Harmia, ja hän vaikutti todella mukavalta, mutta ei kauhean itsevarmalta.
''Voisitko näyttää minulle joskus parhaimmat tarkkailupaikat?
.....Anteeksi, puhun hieman liikaa..'' Se sanoi pahoittelevasti.

Oli outoa huomata, että laumasta löytyi useampikin hänen tapaisensa susi. Harmi kohotti korviaan jonkin verran ja katsahti Tuuliin tämän kysyessä kysymyksensä.
"Pidän tästä", Harmi vastasi saman tien. Hän kyllä puhui ainakin pääasiassa totta, mutta susi ei voinut vielä varmuudella sanoa mielipidettään, sillä hän ei tuntenut kaikkia laumalaisia. Etenkin Viima ja Katala olisivat tärkeässä asemassa Harmin viihtydyyden kannalta. Hän tarvitsi itsevarmaa tukea tunteakseen olonsa turvalliseksi.
"Minun kannaltani parhaat tarkkailupaikat ovat kaikki ne, missä olen tarpeeksi syrjässä ja mistä näkee pesien luo", Harmi vastasi rauhallisesti. Hän ei juuri välittänyt siitä, että tarkkailtiin jossain kaukana mahdollisimman suurta alaa, vaan narttu oleskeli mieluummin suhteellisen lähellä muita susia, mutta silti omassa rauhassaan. Sellainen käytös toi Harmille kuitenkin tunteen, että kuului laumaan olennaisena osana.
"Olet aika uusi vielä täällä, eikö vain?" narttu kysäisi sitten varovasti.

Tuuli kuunteli toisen selostusta, ja hänen päätelmänsä toisesta sudesta sen kuin voimistuivat.
''Minustakin lauma vaikuttaa mukavalta. Muut ovat olleet ystävällisiä, sen pienen verran, mitä olen ollut heidän kanssaan tekemisissä.''
Harmin tarkkailupaikkojen selostus vastasi aikalailla Tuulin lempipaikkoja, paitsi että Tuuli ei aina ollut syrjässä, vaan saattoi olla keskellä hälinääkin vähän aikaa.
Tuuli katseli ympärilleen ja tarkkaili samalla muita. Toisen varovainen kysymys sai sen kääntämään päänsä Harmiin päin. ''Kyllä. Tulin melko vasta. Alueita on tullut jo hieman tutkittua, vaikuttavat mukavan rauhallisilta. Jos haluan hälinästä eroon, niin tiedän minne mennä. '' Se sanoi, ja näytti kuin se olisi hymyillyt.

"Niin", Harmi myötäili. Hän oli aikalailla samaa mieltä Tuulin kanssa ja Harmista oli mielenkiintoista, miten he saattoivatkin olla niin samankaltaisia mietteiltään - vaikka Tuuli ei vaikuttanut läheskään niin aralta ja itseensä vetäytyneeltä kuin Harmi. Hän tunsi olonsa laumassa kaikenkaikkiaan vielä aika epävarmaksi, vaikka nämä uudet tuttavuudet olivatkin osoittaneet, että epäily oli aivan turhaa. Laumalaiset olivat ystävällisiä, aivan kuten Tuulikin sen sanoi.

Edelleen mielipiteet Viimasta ja Katalasta kiinnostivat Harmia, joten äskeistä kysymystä rohkeammin hän päättikin kysyä, mitä mieltä Tuuli itse oli heistä kahdesta. Kenties he suhtautuisivat alfaan ja betaan samoin.
"Oletko tavannut Viiman tai Katalan? En ole itse jutellut Viiman kanssa paljoa ja Katalaa en ole juuri nähnyt, joten en tiedä heistä oikeastaan mitään."

'' Katalaa en ole tavannut henkilökohtaisesti. Olen kuullut kyllä huhuja hänestä, mutta en tiedä kannattaako niitä uskoa. Huhut ovat aina huhuja. Minusta hän vaikuttaa hyvältä betalta. Osaa pitää kuria ja on määrätietoinen. Viimaa en ole tavannut liittymiseni jälkeen. Mutta mielestäni hän on oikein sopiva alfa. Auktoriteettiä löytyy ja hänkin on hyvin määrätietoinen.'' Tuuli vastasi rehellisesti toisen kysymykseen.

((Sori lyhyys...))

Jostain syystä Harmi ei vaikuttanut tälläkään kertaa kovin tyytyväiseltä Tuulin vastaukseen. Jonkin aikaa sitten Nahka oli vastannut hänen kysymykseensä samalla tavalla, hieman kierrellen. Toisaalta Katala olisi hyvä beta, mutta toisaalta häntä olisi parempi välttää. Eihän Harmi voinut varmuudella tietää, mitä Nahka oli tarkoittanut puhuessaan Katalasta, mutta sellaisen kuvan narttu oli aika helposti saanut.
Sen lisäksi Tuulin puheet huhuista arveluttivat Harmia. Ilmeisesti nämä huhut eivät olleet mitenkään mairittelevia sutta itseään kohtaan. Joksikin aikaa hän käänsi katseensa muiden susien luo ja näytti odottavan, että Katala ilmestyisi pian jostain ja hän saisi tietää, millainen uros todella oli.

"Viimasta olen samaa mieltä kanssasi", Harmi vastasi lopulta ja siirsi katseensa takaisin Tuuliin. Hän oli vilpittömästi pahoillaan siitä, että ei ollut saanut vietettyä enemmän aikaa alfan kanssa.
"Sen sijaan minusta tuntuu, että Katala aiheuttaa pelonsekaista kunnioitusta monissa laumalaisissa.." Mikäli Katala todella oli sellainen jopa päällekäyvä susi, kuin Harmi oli mielessään päätellyt, hän olisi saman tien alistunut surkeasti ja jatkanut sitä aina nähdessään betan. Itsevarma, mutta ystävällinen susi oli enemmän Harmin mieleen ja sellaisian susien kanssa hän tunsi olonsa turvalliseksi. Liian innokkaat ja päällekäyvät sudet päinvastoin saivat Harmin varovaisemmaksi.

''Tuollaista olen itsekkin kuullut, mutta kun en ole häntä henkilökohtaisesti tavannut, minun on hieman hankala sanoa mitään tuohon. Mutta odotan innolla tapaamista, jossakin vaiheessa minun on kumminkin pakko tavata hänet.'' Kuului Tuulin rehellinen vastaus. Hän todella odotti Katalan tapaamista. Silloin hän saisi selville, ovatko huhut oikeassa. Hän ei vain tiennyt, miten hänen siinä tilanteessa pitäisi toimia.
Tuulikin vilkaisi nopeasti ympärilleen, näkyisikö Katalaa. Ainakaan vielä ei sutta näkynyt. Mutta mistä sitä tiesi, milloin kyseinen susi jostakin ilmestyisi.
''Tiedätkö millainen Ovelan lauma on? Olen kuullut, että he voittivat reviiri kahakan melko vasta. Pitääkö se paikkaansa?'' Tuuli kysäisi ohimennen, kuin vaihtaakseen aihetta.

Tuulin ottaessa puheeksi Ovelan lauman Harmi luimisti korviaan. Hän käänsi katseensa toisesta nartusta pois ja katseli hetken aikaa muita susia pesän lähettyvillä. Ovelan laumasta puhuminen sai Harmin hermostuneeksi, sillä hän ei pitänyt kilpailevista laumoista eikä etenkään siitä mahdollisesti aiheutuvista konfliktitilanteista. Harmi olisi mieluusti asunut tällä alueella ainoassa laumassa, mutta se ei ikävä kyllä ollut nyt mahdollista.
"Niin kai", Harmi vastasi. "En tiedä heistä paljon mitään. Käsitykseni mukaan Ovela on kuitenkin pelottava alfa." Sellaisen käsityksen Harmi oli pikemminkin saanut kuultuaan, minkä näköinen Ovela oli. Ei hän ollut varsinaisesti ikinä nähnyt urosta itse tai kuullut, kuinka tämä johti laumaa. Siitä huolimatta pelkkä ajatus Ovelasta sai Harmin tärisemään hieman kauhusta; hän ei edes haluaisi törmätä toiseen ikinä.

"Toivottavasti sellaisia reviirikiistoja ei tule paljoa", Harmi jatkoi. Hän joutuisi kamppailemaan jo itsensä kanssa, että kykenisi hyökkäämään Ovelan laumalaisia päin - ellei Viima nimenomaan pyytäisi häntä mukaan. Jos hän huomaisi, että hänen panostaan todella tarvittaisiin eikä hän olisi vain yksi niistä, jotka yrittävät puolustaa aluetta, Harmi saisi itsevarmuutta.
Mutta suurinta sutta vastaan hän ei haluaisi taistella.

Harmin äsken rauhallinen olemus muuttui hermostuneeksi. Ovelan täytyi olla pelottava näky.
Mutta sitäkään hän ei ottanut suoraan faktana, vaan huhuna. Vasta nähtyään suden hän saisi varmistettua asian.

''Ei reviirikiistoja talvella paljoa tule. Kaikilla on nyt muuta ajateltavaa, kuin reviirien laajentaminen. Kevät ja kesä ovat sitten jo eri asia.''
Ja jos reviirikiistoja tulisi, jossa hän olisi mukana, Hän puolustaisi parhaansa mukaan alueita. Niinhän hän oli luvannut Viimalle liittyessään laumaan.

Mikä siinä olikin, että lauman uudet jäsenet tuntuivat aina ryppäytyvän mieluummin keskenään, kuin kokeneempien laumalaisten kanssa? Katala ei ymmärtänyt sitä toimintatapaa. Eipä hän ennen tätä vuotta ollut joutunut kovasti uusien susien kanssa olemaankaan. Viiman lauma oli pitkään ollut pieni perheryhmä, ja vasta nyt se oli kasvanut suureksi laumaksi, jossa oli monia alun perin muualta tulleita susia. Katalakin oli alun perin muualta. Se oli saapunut Viiman laumaan veljensä Kokon kanssa joskus puolitoistakesäisenä. Tai nuorempana. Katala ei muistanut kovin hyvin, minkä ikäinen se oli ollut. Nuori joka tapauksessa. Lauma, mistä se oli lähtenyt, oli tosin ollut iso. Iso ja hyvin hierarkinen.

Katseltuaan korkealta kalliolta jossakin alapuolellaan touhuavia laumalaisia ruskea beta viimein nousi ylös. Se venytteli niin, että sen pitkät raajat naksuivat ja oli haukotella leukansa sijoiltaan. Koska sen päivä oli ollut melko mitäänsanomaton tänään, se voisi kai yhtä hyvin mennä alas ja keskittää huomionsa Harmiin ja Tuuliin. Se ei ollut vaihtanut näiden kanssa sanaakaan ja tiesi ne vain kaukaa katsottuna. Olisi aika ottaa parempi selvyys niistä. Jotakin se oli jo kuullutkin muilta laumalaisilta. Erityisesti siltä, joka toimi sen silminä ja korvina. Harmi tuntui alistuvan vaikka kuusenkävylle, jos se sattui tippumaan suden eteen suomut tarpeeksi pörheinä, ja Tuuli oli ilmeisesti melko pehmeä sekin. Se vastasi Katalan käsitystä normaalista sudesta; tarpeeksi itsevarma puolustaakseen asemaansa, mutta tarpeeksi fiksu hyväksyäkseen ylempänsä. Ainakaan vielä Katala ei ajatellut sitä minkäänlaisena päällepäsmärinä.

Ironista kyllä, Katala vihasi kaikista eniten susia, jotka olivat sen itsensä kaltaisia. Ehkäpä se vihasi niitä siksi, että tiesi niiden tavoittelevan korkeita paikkoja laumahierarkiassa. Niinhän se oli tehnyt itsekin. Ainoa, mikä erotti Katalan näistä pyrkyreistä oli se kivenkova tosiseikka, että Katala oli onnistunut.

Ruskea beta pääsi viimein alas kalliolta. Nyt välimatkaa Harmiin ja Tuuliin, jotka näyttivät viihtyvän vähän syrjässä, oli parikymmentä metriä. Niinpä beta päätti kohteliaasti tehdä tulonsa huomatuksi ja lähti jolkottamaan susia kohti häntä pystyssä ja korvat itsevarmasti ylhäällä. Kaikki sen olemuksessa kertoi, että se oli korkeassa asemassa ja ylpeä siitä. Sanoinkuvaamattoman, suorastaan häpeilemättömän ylpeä.

Kevättä ja etenkin kesää Harmi odottikin ristiriitaisin tuntein: silloin elämä oli helpompaa, mutta laumoilla oli energiaa myös muuhun kuin vain saalistukseen. Hän tiesi molempien laumojen kasvaneen viime aikana - sen verran Harmikin oli muiden puheita kuunnellut - ja se lisäisi yhteydenottojen vaaraa. Moinen mielikuva ei lämmittänyt Harmin mieltä.

Narttu käänsi jälleen katseensa muiden laumalaisten puoleen ja siirsi samalla jonkin verran tassujaan. Lumi ja kirpeä ilma saivat Harmin hieman palelemaan.
Sattumalta Harmi näki juuri sopivasti, kuinka Katala asteli heitä kohti. Harmi tuntui säikähtävän uroksen jolkottelua itsevarman näköisenä ja hetken näytti siltä, että ruskeaturkki olisi mieluusti livahtanut paikalta pois. Kamppailtuaan hetken itseään vastaan Harmi kuitenkin jäi istumaan paikoilleen, kietoen hännän paremmin kuin suojaksi betaa vastaan.

Korvat luimussa, katse suunnattuna jonnekin aivan muualle ja pää alhaalla Harmi jäi odottamaan Katalan saapumista. Hän nuoleskeli huuliaan vähän väliä ja mietti, että vaikka olikin halunnut tavata Katalan joskus, oli tämä tilanne kenties tullut hieman liian nopeasti.

Harmin äkilliset alistumiseleet jollekkin saivat Tuulin katselemaan ympärilleen. Se huomasi heti Katalan saapuvan erittäin itsevarmin askelin. Aivan eri maailmasta kuin Harmi. Juuri oltiin puhuttu Katalasta ja sen luonteesta ja tavoista, kun yhtäkkiä toinen onkin jo tulossa tännepäin. Itsevarmuutta betalta ei todellakaan puuttunut.
Tuuli ei ollut osannut odottaa Katalaa, vielä äsken sutta ei ollut näkynyt missään, ja äkkiä se olikin jo tulossa kaksikkoa kohti. Tuuli vain seisoi paikallaan, odottaen, että toinen tulisi lähemmäs.

Ei mennyt kauaakaan, kun Katala oli saapunut lähemmäksi. Se pysähtyi parin sudenmitan päähän ja jäi tuijottamaan kaksikkoa. Harmi näytti, kuten Katala oli olettanutkin, alistuneen heti ja kääntäneen katseensakin muualle rauhoittaakseen betaansa. Osoittaakseekseen kaikin mahdollisin tavoin olevansa alempiarvoinen. Tuuli ei sen sijaan ollut tehnyt vielä mitään, ja Katala antoi sille hetken aikaa mahdollisuuden miettiä suhtautumistaan. Olkoonkin, että sillä oli jhäijy luonne, ei se kuitenkaan turhan takia ketään pomotellut tai kiusannut. Ei ainakaan kovin usein. Uusien kohdalla se jopa salli pienen epätietoisuudesta johtuvan virheenkin sen alistumisen kanssa. Suurin osa alistui kuitenkin silloin, kun tajusivat, kenen kanssa olivat tekemisissä. Hyvähän tuo oli. Se teki tutustumisesta paljon miellyttävämpää.

"Harmi ja Tuuli." uros totesi ja alkoi lähestyä kaksikkoa hitain, jäykin askelin. Se piti edelleen häntäänsä korkealla ja tuijotti Tuulia suorastaan haastavasti. Aivan kuin se olisi katseellaan haastanut toista kokeilemaan onneaan. Olihan Katala valmis tappelemaan, mikäli sitä haluttiin, mutta yleisesti ottaen se oli rauhallisemman vaikuttamistavan puolestapuhuja. Riitaisa lauma toimi huonosti metsällä ja vapaa-ajalla, eikä sellainen ollut kovin pitkä-ikäinen.

"Betana minun tehtäväni on katsoa, että jokainen lauman jäsen on tyytyväinen, eikä hänen mieltään askarruta kysymysten suma. Kuinka on teidän laitanne?" uros nuuhkaisi ohimennen hiukan Harmin päälakea, mutta narttu ei suuremmin näyttänyt kiinnostavan sitä. Se tiesi paikkansa, turha sitä oli enää kovistella.

Kun Katala lausui Harmin nimen, narttu laski päätään vielä enemmän. Hän olisi halunnut käyttäytyä tälläkin hetkellä kuten Tuuli, rauhallisesti ja rennosti. Sen sijaan narttu kuitenkin alistui täydellisesti Katalalle, sillä hän ei halunnut antaa aihetta mihinkään sanomiseen. Mielessään Harmi toivoi, että myös Tuuli ymmärtäisi alistua edes jonkin verran.

"Katala", Harmi sanoi varovaisella äänellä. Hän ei vieläkään siirtänyt katsettaan Katalaan ja yritti näyttää samalla mahdollisimman pieneltä ja vaarattomalta betan silmissä.
"Minulla ei ainakaan ole mitään kysymyksiä..." hän totesi nopeasti. Harmista tuntui helpommalta myöntyä vain suoraan kaikkeen, mitä Katala sanoi ja puhua mahdollisimman lyhyesti. Saadakseen uroksen mahdollisimman tyytyväiseksi, hän lisäsi vielä: "Olen viihtynyt laumassa hyvin."

Katalan olessa heidän kohdallaan, Tuuli laski päätään hieman alemmas ja luimisti korvansa. Hän ei kumminkaan jäänyt siihen asentoon kovin pitkäksi aikaa, hän ryhdistäytyi melko pian. Hän oli osoittanut olevasa alempiarvoinen ja siinä se. Ei hän halunnut siitä suurta numeroa. ''Ei, tällä hetkellä minulla ei ole kysymyksiä mielessäni'' Se vastasi toisen kysymykseen rauhallisesti. ''Minäkin olen viihtynyt laumassa oikein hyvin. Muut ovat olleet mukavia. Ja nyt saan tavata arvon betammekin. Olen odottanut että pääsisin tutustumaan teihin.'' Tuuli lisäsi vielä.

"Hienoa. Olem varma, että olet kuullut yhtä sun toista juttua minusta." Katala totesi ja kiersi Tuulin hiljaa ympäri. Saatuaan kiskottua tästä haluamansa alistuvan eleen se vaikutti tyytyväiseltä. Harmin käytös miellytti sitä enemmän, kuin Tuulin nopea alistuminen, mutta sillä ei ollut enää aihetta valittaa. Niinpä se jäi seisomaan lopulta aloilleen ja tuijotti vuoroin Harmia, voiroin Tuulia.

"Oletettavasti ne huhut ovat peräisin niiltä, joiden kohdalla olen joutunut olemaan oikein erityisen selkeä. Lauma ei toimi, elleivät sen jäsenet, aivan jokainen, tiedä paikkaansa." uros totesi sen suuremmin häpeilemättä. Sen kovasta maineesta oli hyötynsäkin, mutta se katsoi silti oikeudekseen osoittaa, ettei se ollut mikään turha simputtaja. Se oli sitä, kun sen oli pakko olla.

Harmin hiljaisiin myöntyviin vastauksiin uros vastasi hännänheilautuksella ja pikaisella katseella. Hyvä, että narttu oli ollut tyytyväinen. Tyytyväisistä laumalaisista sai uskollisia laumalaisia. Tyytymättömät luikkisivät kuitenkin tiehensä jossakin vaiheessa.

Mitä enemmän Katala puhui, sitä varmempi Harmi oli siitä, että tämän uroksen seurassa täytyisi osata käyttäytyä. Katala olisi varmasti mukavampi ystävä kuin vihollinen, ja Harmilla oli huonoja kokemuksia miten käy, jos betan kanssa on eri mieltä asioista. Hän ei halunnut joutua häädetyksi myös tästä laumasta ja siitä syystä aikoi käyttäytyä betan seurassa kunnioittavasti ja kenties jopa liioittelevan alistuvaisesti. Ei sellaisella tavalla, jonka saattaisi ottaa loukkauksena, vaan vilpittömästi alistuen - mutta tehden jokaisen eleen selvästi.

"Kieltämättä teistä on liikkunut jonkin verran huhuja", Harmi myöntyi, edelleen eleissä ääntä myöten pieni varovaisuuden sävy. Toistaiseksi hän vaikutti vielä säikyltä, mutta Katalan rauhallinen puhe ja ainakin toistaiseksi myös rauhalliset eleet kielivät Harmille siitä, että hätiköinti oli nyt turhaa. Katala ei vaikuttanut juuri sillä hetkellä aivan hirvittävän maineen veroiselta, mistä Harmi oli vain hyvillään.
"Mutta milloinpa muut laumalaiset eivät puhuisi lauman ylimmistä susista joskus jopa ei kovin mairittelevia asioita", hän jatkoi. Saman tien narttu kuitenkin tajusi, millaisen viestin lause voisi Katalalle antaa: hän ei harrastanut sellaista itse! Harmi oli kyllä halunnut aina tietää, mitä mieltä muut laumalaiset olivat lauman kahdesta vaikutusvaltaisimmasta sudesta, mutta Harmi ei itse osallistunut juoruiluun ja vaarantunut lauman tuomaa turvaa puhumalla ohi suunsa.
"En tosin itse harrasta sellaista, sillä en näe mitään syytä perättömien huhujen levittämiseen." Harmi nosti katseensa joksikin aikaa ja vilkaisi Katalaa pelästyneenä kuin odottaen, että uros hermostuisi hänen sanoistaan ja käsittäisi ne täysin väärin. Samalla Harmi myös vilkaisi Tuulia, joka ei näyttänyt kokevan tilannetta aivan yhtä ahdistavana kuin Harmi itse.

Betan asema ei näköjään ollut pelkkää koristusta tässä laumassa. Katalan puheiden perusteella hän hoiti hommansa hyvin. Tuuli arvosti Katalaa betana, vaikka alusta voisi päätellä ihan jotain muuta. Ei toinen pöllömältä vaikuttanut. Tuulin silmissä Katala oli hyvin itsevarma, määrätietoinen, kunnianhimoinen ja vastuullinen. Korvat eteenpäin suunnattuina se kuunteli Katalaa tarkkaavaisesti. Häntä roikkui rennosti alaspäin.

Tuuli vilkaisi nopeasti Harmia, joka näytti olevan hieman hermostunut koko tilanteesta. Kieltämättä Katala oli vain ilmestynyt yhtäkkiä, ilman mitään varoitusaikaa. Joka oli ihan hyvä asia sinänsä, kaikki olisivat omat itsensä.

Harmi kerkesi sanoa kaiken olellisen sanottavan Katalan kysymyksiin.''Olen samaa mieltä Harmin kanssa.'' Sen oli pakko sanoa. Jos se olisi ollut vain hiljaa, se voitaisiin tulkita, että häntä ei kiinnostaisi koko keskustelu. Tuuli katsahti Katalaan päin, tosin ei pelokkaasti kuten Harmi.

Harmin äkillinen korjaus huvitti ruskeaa betaa ja se lipoi huuliaan niin umpikieron näköisenä, että parempaan pystyisi tuskin näätäkään. Koska muut sudet istuivat, katsoi Katalakin asiakseen istua alas. Seisominen turhan panttina saisi sen vaikuttamaan typerykseltä. Istuminen kävi hyvin. Makaaminen taas olisi antanut sen kuvan, että Katala oli jotenkin rento ja leppoisa. Aivan sellaista kuvaa se ei halunnut itsestään antaa. Se olisi paitsi valheellinen, niin myös aivan liian tuttavallinen. Nämä sudet eivät olleet sen ystäviä, vaan sen laumanjäseniä. Sen alaisia. Se halusi niiden olevan tyytyväisiä, ja kunnioitti niitä niin kauan, kuin ne tiesivät paikkansa ja toimivat lauman hyvän nimeen. Kavereiksi oli ihan turha alkaa ainakaan ensimmäisten sekuntien pohjalta. Kenties asiat muuttuisivat joskus, kun tunnettaisiin paremmin.

"Laumalaiset juoruavat aina. Mutta juorujen takana piilee totuus. Oletettavasti, mikäli te kuulette jostakusta pelkkää hyvää, niin hän ei voi olla täydellisen paska tyyppi. Sama toimii tietenkin toisinkin päin." Katala totesi. Istuessaankaan se ei näyttänyt olevan mikään rento susi, ja sen eleissä oli edelleen tiettyä terävyyttä ja ylpeyttä. Katala ei kaihtanut suoraa katsekontaktia, vaan se suorastaan tuijotti milloin ketäkin. Ikään kuin se olisi yrittänyt puhuessaan ja kuunnellessaan nähdä keskustelukumppaniensa lävitse näiden suurimmat pelot, haaveet ja tavoitteet.

Ei mielikuva aivan väärässä ollut.