Toinen susi (loppunut)

Se, että Tuuli myönsi olevansa samaa mieltä Harmin kanssa, valoi hieman lisää uskoa narttuun. Hän ei ilmeisesti puhunutkaan täysin ohi suunsa eikä Katalakaan vaikuttanut hermostuneen tokaisusta, joten hän saattoi jo unohtaa moisen möläytyksen. Hetken narttu oli pelännyt pahinta, sillä hän ei tuntenut Katalaa ollenkaan ja huhujen perusteella urosta ei kannattanut suututtaa. Niin tehdessään Harmi voisi joutua häädetyksiä betan toimesta, mikäli ne vähemmän mairittelevat juorut pitivät paikkansa.
Vaikka mistäpä sitä tiesi, vaikka Katala ottaisi kohteliaisuutena laumalaisten pelon vallassa lausumat sanat uroksen äkkipikaisuudesta ja kieroudesta. Nopeasti Katalaa vilkaistuaan ja itsevarmuuden sekä pienoisen kierouden huomatessaan Harmi olisi voinut uskoa sen helposti.

Ennen vastaamistaan Katalan sanoihin Harmi nuolaisi huuliaan: "Niin se kai on..."
Todellisuudessa Harmi olisi halunnut huomauttaa urosta siitä, että juorujen takana ei aina piilenyt totuus. Ties minkälaisia juoruja hänen edellisen laumansa beta oli pistänyt Harmista liikkeelle, ennen kuin oli uskaltanut suoraselkäisesti haastaa itseään paljon heikomman nartun ja ajaa hänet sitten tiehensä henkihievereissä. Harmi kyllä tiesi, että ne juorut eivät pitäneet paikkaansa eivätkä ne olleet mairittelevia: monet laumalaiset olivat alkaneet karsastaa hänen seuraansa varsin pian alfan suosioon pääsemisen jälkeen. Alfan valokeilaan pääsy ei voinut olla ainoa syy ystävien selänkääntämiselle, narttu ei suostunut uskomaan sitä. Syy oli jonkun toisen - eli betan.
Harmi katsahti Tuuliin korvat luimussa ja odotti, mitä hän vastaisi Katalan puheisiin. Urosta itseään Harmi ei kyennyt suoraan katsomaan, sillä hän tunsi betan pistävän katseen itsessään liiankin selkeästi eikä halunnut vastata siihen millään tavoin.

Tuulin täytyi lisätä vielä listaansa Katalan kierous. Se näytti niin kierolta, että Tuulia alkoi jo epäilyttämään. Vaikka Katala hoitikin hommansa, Tuuli alkoi miettimään, että millä keinoilla Katala oli saanut betan paikkansa.

Tuuli oli sekä samaa, että eri mieltä betansa kanssa. Hänen mielestään kaikki juorut eivät olleet tosia, mutta eivät myöskään valhetta. Juoruja oli hyviä sekä pahoja. Eikä juorut tietenkään kertoneet koko totuutta. Se oli kuullut monia huhuja toisista susista laumassa, mutta suurinosa niitä ei pitänyt paikkaansa. Tuuli ei ollut varma, kannattaisiko hänen sanoa mielipiteensä Katalalle. Hän päätti jokatapauksessa rohkaista itsensä. ''Niin, onhan tuossa perääkin... Mutta minusta on myös juoruja, jotka eivät pidä ollenkaan paikkaansa. On tietenkin olemassa sellaisiakin, joita te, arvon beta kuvailitte.'' Tuuli yritti sanoa asiansa mahdollisimman varovasti. Ei hän tuntenut betaansa niin hyvin, että voisi sanoa varmasti, miten toinen reagoisi, jos joku oli erimieltä asioista.

"Tietenkin on." Katala totesi. Se oli taas yliarvioinut keskustelukumppaniensa ajatuksenjuoksun, ja yritti nyt olla selkeämpi. Aina välillä se puhui muille, kuin olisi puhunut itselleen, ja silloin harvempi ymmärsi sanaakaan. "Mutta jos kuulet jostakusta pelkkiä ylistyslauluja, ainakin osan niistä voi uskoa pitävän paikkansa. Ylistyslaulut ovat kuitenkin saaneet alkunsa jostakin. Joko niiden takana on susi, joka on luonteeltaan hyvä, tai sitten hän on saanut muut uskomaan niin. Sama se on katkeroituneiden juorujen kanssa. Jos minä puhun Ovelasta, voimme olettaa, että maalaan hänestä niin vastenmielisen kuvan, kuin mahdollista. Mutta oletettavasti niissä huhuissa on ripaus tottakin; minulle hän on juuri niin vastenmielinen, kuin annan ymmärtää. Mehän olemme vihollisia. Jos minä en vihaisi häntä, hän ei vihaisi minua, enkä minä kertoisi hänestä ilkeitä juoruja." Katala totesi. Se katsoi vuoroin Harmia ja vuoroin Tuulta kuin varmistuakseen siitä, että nämä äkkäsivät, mitä hän tarkoitti. Kuin selventääkseen uros kumartui Harmin puoleen: "Oletettavasti sinä et juokse levittämään pahoja juoruja minusta, mikäli sinulla ei ole syytä mustamaalata minua." uros totesi ja näytti taas aivan siltä, kuin se olisi hymyillyt kieroon.

Kyllä Harmi ymmärsi, mitä Katala ajoi takaa, mutta silti hän ei sisimmässään ollut samaa mieltä. Ei ole sama asia saada muut uskomaan, että on luonteeltaan hyvä, kuin käyttäytyä rehellisesti ja oikeasti ystävällisesti muita kohtaan. Vaikka Harmi ei pitänyt Ovelasta ja uros aiheutti hänessä pelkoa, ei hän silti automaattisesti uskonut, että Ovela oli sen vastenmielisempi kuin moni muukaan susi tällä alueella: totta kai sellainen ajatus tuli luonnollisesti nartun mieleen, sillä he olivat kilpailijoita, mutta Ovelan laumalaisen näkökulmasta asia olisi aivan toinen. Tuskin kovin moni heistä piti Ovelaa vastenmielisenä.
Taustalla oli toki myös se tosiasia, että Harmi ei halunnut uskoa entisen lauman betan huhuja oikeiksi. Nartun oli vaikea ajatella itseään vastenmielisenä tai pyrkyrinä; hän vain oli toiminut alfan määräyksien mukaan kirjaimellisesti ja sitä kautta beta oli kokenut asemansa vaarantuneen. Hän oli keksinyt ne huhut omasta päästään, jotta mahdollisimman moni kääntäisi Harmille selkänsä ja olisi valmis häätämään hänet pois laumasta, siihen ei liittynyt minkäänlainen totuudellinen pohja.
Tai niin Harmi ainakin tahtoi uskoa.

Katalan kumartuessa Harmin puoleen narttu vetäytyi hieman kauemmas ja katsoi epävarmasti Katalaa pitempään kuin muilla kerroilla. Hänestä näki hyvin selvästi, että tilanne ei ollut nartulle mieleinen.
"En tietenkään", hän vastasi nopeasti. "Miksi minä sinua haluaisin mustamaalata teitä?" narttu totesi hermostuneesti. Hän nuolaisi huuliaan muutaman kerran ja nojasi kauemmas niin paljon kuin se oli mahdollista paikalleen istuen.
"Käsitykseni mukaan olet paras mahdollinen susi betan asemaan", hän jatkoi hieman mielistellen ja toivoi, että Katala kääntäisi katseensa vaikkapa Tuuliin. Minne tahansa muualle, mutta ei suoraan narttuun itseensä.

Tuulin sympatia oli täysin Harmin puolella Katalan ''piinatessa'' toista. Keskustelu oli kääntynyt hieman väittelyn puolelle, jossa Tuuli ja Harmi tulisivat häviämään takuuvarmasti. Tuuli päätti, että alkaisi vain myötäilemään betan puheita. Hän ei halunnut tulla aliarvioiduksi, mikä valitettavasti oli luultavasti jo tapahtunut. Tällä hetkellä Katalasta liikkuneista huhuista osa tosiaan piti paikkaansa. Tuuli seurasi vaitonaisena vierestä, kun katala puhutteli harmia.

((Sori lyhyyys tuli äkkilähtö..))

Harmi oli taas samaa mieltä. Totta kai. Se näytti myötäilevän kaikessa mahdollisessa. Itse asiassa Katala ei olisi ollenkaan ihmetellyt, mikäli susi olisi siitä paikasta laskenut alleen. Niinpä se veti kasvonsa pois ja armahti Harmia katsomalla muualle. Se jopa nuolaisi vähän huuliaan ja kirsuaan, ikään kuin kertoakseen, ettei se ollut tappamassa ketään.

Oikeastaan se ei enää edes ihmetellyt, miksi Harmin nimi oli Harmi. Se oli niin totaalisen peloissaan koko ajan, että se loisi sitä samaa pelkoa ympärilleen jatkuvasti. Moinen ilmenisi hermostuneisuutena muissa. Kukaan ei kestänyt taukoamatta hermoheikkoa laumatoveria, joka pelkäsi kuollakseen tilannetta kuin tilannetta. Katala ei voinut sanoa, ettäkö se olisi arvostanut Harmia tämän luonteen takia, muttei se ainakaan aikonut olla osallisena siihen, että Harmi saisi jonkun halvauksen pelostaan. Kerrottiin siitä mitä huhuja tahansa, ja olivat ne miten todenperäisiä, niin Katala ei halunnut tahallaan ajaa ketään pelkäämään ilman syytä. Se nautti kyllä säikyttelystä, ja se nautti kyetessään kiskomaan luonteen ja liian itsevarmuuden irti pyrkyristä. Kyetessään pakottamaan sen alistumaan itselleen, alfalleen, laumalleen. Kyetessään tekemään yksinäisestä sudesta laumasielun.

Mutta valmiiksi hermoheikkojen susien säikyttäminen ei vaatinut edes yritystä. Se oli kiusantekoa, ja kiusanteko oli epäsovun kylvämistä.

"On kai se ja sama, kuka niitä huhuja levittää ja mistä ne pohjimmiltaan kertovat. Jokaisella on silti valta tehdä omat päätöksensä, ja valta toimia niiden mukaan." uros totesi. Se siirtyi katselemaan Tuulia, ja yritti olla huomioimatta Harmia sen enempiä. Se oli jo suonut tälle rauhoittavia eleitä, ja toivoi nyt niiden tehoavan: "Mitä sinä odotat laumaelämältä? Vai onko sinulla mitään sen suurempia tavoitteita?"

Kunhan nyt puhuttiin puhumisen vuoksi. Oikeastaan Katala ei olettanut edes saavansa todenperäistä vastausta. Ei kukaan vastannut tosissaan tuollaiseen kysymykseen. Ei ainakaan täysin tosissaan.

Toinen etutassu laskeutui myös lumeen Katalan kääntäessä katseensa pois. Edelleen Harmi nojasi jonkin verran kauemmas istuessaan tallaamallaan, pienehköllä alueella, mutta nyt hän sentään yritti ryhdistäytyä. Betan pistävien silmien katse oli siirtynyt Tuulin puoleen ja siitä Harmi itse oli äärimmäisen helpottunut, sillä samalla hän tunsi päässeensä pois tulikokeesta. Nartusta vaikutti siltä, että nyt Katala päätti testata Tuulia, vaikka asia ei välttämättä pitäisikään täysin paikkansa.

Edes Katalan rauhoittavat eleet eivät juuri tehonneet Harmiin; hän kyllä tunsi olonsa nyt rauhallisemmaksi kuin äsken, mutta se johtui siitä, että Katala oli siirtänyt huomionsa Tuuliin. Tietenkin hän uskoi, että Katala ei kimppuun kävisi noin vain, mutta tässä tilanteessa myös sanalliset heitot saivat Harmin jännittyneeksi. Hän oli halunnut antaa betalle itsestään mahdollisimman edullisen kuvan heti aluksi, mutta raukkamainen tutina ja pelkkä myötäily tuskin antoivat hänestä mitenkään erikoista kuvaa. Tavallinen laumalainen, joskin vain normaalia pelkurimaisempi.

Myös Harmia kiinnosti tietää, mitä Tuuli toivoi laumaelämältä. Narttu itse kaipasi sitä samaa vanhaa: turvaa, tukea ja lämpöä, kenties myös ystäviä. Betaksi tai jopa alfaksi Harmista ei olisi nyt eikä koskaan, eikä lauman ylimpien tarvitsisi pelätä, että Harmi veisi heidän paikkansa. Hän oli sangen vähällä tyytyväinen elämäänsä.

Katala siirtyi Harmista nyt Tuuliin. Se mietti hetken ennen kuin vastasi. ''Minulla ei ole sen erikoisempia tavotteita. Korkea asema ei ole minulle tärkeä. Olen mielummin hyödyksi jotenkin jollekkin. Lauma on perhe, josta saa turvaa. Ystävät ovat myös tärkeitä. Nuo ovat oletukseni ja tavoitteeni laumassa.'' Se vastasi ja katsoi Katalaa. Tuuli ei ollut varma, oliko se vastannut järkevästi, mutta hän ei jaksanut välittää. Se ei jaksanut miettiä enään jokaista sanaansa tarkoin.

Tuuli vilkaisi myös Harmia, joka näytti jo hieman rentoutuneen. Koko Katalan kysely vaikutti jonkin sortin testiltä. Tai että Katala halusi varmistaa jotakin. Voisihan hän olla vääräsäkin, mutta se ei tuntunut nyt olennaiselta.

Tuulin vastaus kysymykseen oli vähän sitä sorttia, mitä Katala ajattelikin sen olevan. Se kuitenkin varmisti Katalan pienen miettimisen jälkeen siitä, ettei Tuulista olisi välitöntä ongelmaa laumalle. Se tuntui olevan määrätietoinen ja utelias, mutta ei innokas nousemaan hallitsevaan asiaan. Moinen sopi Katalalle enemmän kuin oikein hyvin. Normaali laumalainen.

Nyt kun se oli kysellyt aktiivisesti, päätti se odottaa, josko näillä kahdella olisi jotakin kysyttävää siltä. Hyvin suurella todennäköisyydellä ne eivät olleet sen suurimpia faneja. Katala oli päällepäsmäri ja itsekäs, mutta ei typerys. Harmi tuntui ainakin suhtautuvan siihen, jos mahdollista, yhä kasvavalla kauhulla. Tuulista oli vaikea sanoa mitään täysin varmaksi, mutta oletettavasti sekään ei voinut sanoa pitävänsä betastaan. No, kuten jo alussa oli ollut selvää, ei Katala ystäviä ollutkaan hakemassa. Mutta sen verran noidenkin tuli häntä arvostaa, että ne kehtaisivat ja uskaltaisivat puhua sille ja kysyä siltä jotakin. Näin se voisi olla avuksi ja suorittaa oman tehtävänsä lauman sisäisenä diplomaattina paljon paremmin.

Helppohan se tavallisen laumalaisen oli elämäänsä vietellä ilman sen suurempia velvollisuuksia. Päivä betana, ja Harmi olisi juossut kauhuissaan järveen ja Tuuli vajonnut vähintäänkin Harmin kaltaiseksi tärisijäksi.

Jos mahdollista, niin hiljaisuus oli vieläkin kamalampaa kuin Katalan kysymykset. Harmi istui jonkin aikaa täysin liikkumatta korvat luimussa, vilkuillen vuoron perään betaa ja Tuulia. Hänellä ei oikeastaan ollut minkäänlaisia kysymyksiä Katalalle juuri nyt; oli kummallista, kuinka kaikki kysymykset onnistuivat aina katoamaan juuri kun niiden esittämiseen olisi ollut mahdollisuus. Kenties pian olisi kuitenkin keksittävä jotain, sillä hiljaisuus oli jopa pahaenteinen säikyn suden mielestä.

"Tuota..." Harmi aloitti hitaasti. Ääni oli jopa niin heiveröinen, että narttu ei olisi ihmetellyt, vaikka kumpikaan ei olisi ymmärtänyt sitä häneen puheekseen - saattoihan vaikka pakkastuuli puhaltaa puiden ympärillä. Harmi vaihtoi hieman asentoa hermostuneena ja nosti sitten katseensa Katalaan. Kerran hän vilkaisi Tuulia kuin toivoen, että toinen päättäisi sittenkin kysyä betalta ensin.
"Kauanko olet ollut betana?" Se nyt tuskin oli aivan sellainen kysymys, jota Katala oli odottanut - eikä se oikeastaan ollut edes sellainen kysymys, joita Harmi useimmin oli miettinyt itsekseen tarkkaillessaan laumalaisia. Ottaen kuitenkin huomioon tilanteen vaativuuden nartun kannalta, hän saattoi jopa olla ylpeä kysymyksensä johdosta. Eipä ainakaan istunut tuppisuuna koko aikaa ja täristen.

Tuli hiljaista. Tuulista tuntui hieman vaivalloiselta vain istua tököttää paikallaan. Hänellä ei tullut mitään kysyttävää mieleen. Tuuli vilkaisi nopeasti Harmia. Toinen ei luultavasti aloittaisi keskustelua.
Mutta toisen kysyessä kysymyksensä, Tuuli katsoi yllättyneenä Harmia. Toinen oli tosiaan yllättänyt. Tuuli siirsi katseena Katalaan, kuullakseen mitä toinen vastaisi. Hän oli myös kiinnostunut. Oliko Katala tuore beta, vai jo kokenut betan työssä oleva hukka.

Keltaiset pistävät silmät tuijottivat taas Harmia. Uros tuijotti vähän aikaa, lähinnä miettiessään, miten kauan siitä todella oli. Hänen ajantajunsa oli, kuten kaikilla susilla, melkoisen ylimalkainen. Lopulta uros uskoi keksineensä, millä tuota aikaa kuvailisi: "Minä olin vasta aikuistunut, kun nousin betaksi. Parin kesän ikäinen. Nyt minä olen ollut betana kaksi kesää ja pian kolme talvea." Katala totesi. Se oli tosiaan ollut beta puolet siitä ajasta, kun se muisti eläneensä, ja lähes koko aikuisuutensa. Se, kuinka se pääsi betaksi niin nuorena, oli varmasti yhtä lailla puhdasta sattumaa kuin taitoa ja viekkauttakin. Vasta näiden parin vuoden aikana Katalalle oli todella selvinnyt, mitä betana oleminen tosissaan tarkoitti ja mitä piti tehdä, että sai pitää asemansa. Se oli erinomaisen tyytyväinen saavutukseensa. Alfaksikin sillä olisi ollut halua, mutta Viima oli sen tiellä. Mikäli Katala ei olisi tuntenut narttua kohtaan suurta ystävyyttä ja lojaaliutta, se olisi varmasti tehnyt kaikkensa noustakseen tuon yläpuolelle. Nyt se tyytyi kuitenkin betan asemaan. Viimalla ei ollut puolisoa, joten käytännössä Katalalla oli kuitenkin oikeus niihin samoihin asioihin, mitä alfauroskin sai tehdä. Lisääntymiseen ja ensimmäisenä syömiseen nyt lähinnä. Katalalla ei kuitenkaan ollut pentuja. Huolimatta siitä, että se osallistui aktiivisesti Vinkun, Kirvan ja Kiteen aiempien pentujen Loskan, Tammen ja Loikan elämään, se ei ollut näille mitään sukua.

Se ei varsinaisesti ollut sellainen kysymys, mitä beta oli odottanut, muttei toisaalta kovin yllättäväkään. Nyt pitäisi vain odottaa, josko Tuuli ja Harmi olisivat tyytyväisiä vastaukseen. Katala kertoi kyllä mielellään, miten kauan se oli pysynyt lauman betana. Yleensä kokemus ajoi nuoret pyrkyrit harkitsemaan ajatuksiaan uudelleen. Ne harvemmin halusivat tapella kokeneen betan kanssa, ja väistyivät syrjään kokemuksen tieltä.

Äskeistä hivenen rauhallisemman oloisena Harmi kuunteli Katalan sanoja. Nartun mielestä Katala oli ollut jo pitkään betana - vaikka toisaalta hänellä ei ollutkaan oikeastaan mitään, mihin verrata - ja se sai hänet kunnioittamaan Katalaa enemmän. Harmin kunnioitus betaa kohtaan oli tosin pelonsekaista kunnioitusta, jossa pelko taisi saada joka tapauksessa voiton. Auktoriteettia uhkuva susi sai Harmin varovaiseksi niin kauaksi aikaa, että toinen todella tekisi selväksi, että Harmi oli hänelle tarpeellinen ja jos nyt ei aivan ystävä, niin hyvä tuttu kuitenkin.

"Entä Viima?" Harmi kysyi varovaisella äänellä ja siirsi melkein saman tien katseensa pois olettaen, että uros kääntäisi katseensa jälleen häneen kysymyksen jälkeen. "Tarkoitan, että kauanko hän on ollut alfana? Eikö hänellä ole puolisoakaan?"
Harmi tuntui yllättävän itsensä joka kerta päästäessään uuden sanan suustaan. Toisaalta narttu tiesi, että tämä oli ainutkertainen tilaisuus hänen liittymisensä jälkeen: Katala osaisi varmasti kertoa laumasta yhtä ja toista, ja kun Katala itse ja Viima olivat olleet suurimmat kysymysmerkit nartun mielessä, voisi hän saman tien käyttää tilaisuuden hyväkseen.
Sen lisäksi Harmia ihmetytti se, että Viimalla ei ollut puolisoa. Eihän se toki ollut ainutkertainen tilaisuus, mutta kahdessa viimeisimmässä laumassa alfoilla oli ollut elämänkumppanit ja Harmi otti sen jo itsestäänselvyytenä. Itse asiassa ennen kuin hän sai tietää Katalan aseman tarkemmin, hän oli kuvitellut uroksen olevan toinen alfoista.

Kysymysten jälkeen Harmi hiljeni odottamaan vastauksia. Hän katsoi välillä säikysti Katalaa silmien alueelle, mutta siirsi aina nopeasti katseensa pois ja vilkuili välillä Tuulia. Osittain jännityksestä ja osittain pelosta johtuen Harmi tärisi hieman, mutta ei antanut sen häiritä itseään. Näiden vastausten jälkeen hänellä ei olisi mitään erikoista kysyttävää Katalalta ja hänen puolestaan Tuuli saisi kysyä, mitä vain ikinä keksisi. Toki lisätieto oli aina hyväksi.

Katala oli siis ollut betana melko kauan. Hän siis tiesi mitä betan työ on. Ei sillä, vaikka ei olisi ollut. Harmin kysymys oli myös mielenkiintoinen. Hän halusi tietää Viimasta enemmän. Olihan toinen lauman alfa. Ja Tuuli luotti hänenn tällä hetkellä eniten laumassa.
''Voisitteko kertoa lisää Ovelan laumasta? En ole kuullut paljon mitään heistä. Ja pitäähän minun tuntea viholliset.'' Se kysyi varovasti.
''Ja mitä mieltä olette Kauhusta? Eikö hän ole ihan varteenotettava kilpailija?'' Se kysi hetken päästä. Hän oli kysynyt asiasta osaksi siksi, koska oli kiinnostunut. Lauman sisäiset kilpailut ovat jännittäviä jos mitkä. Tuuli tarkkaili Katalaa ja välillä sivusilmällä Harmia.

Hiljaisuus oli muuttunut äkkiä kysymysten tulvaksi ja Katala yritti pitää tarkasti mielessään, mihin sen piti vastata seuraavaksi. Se päätti vastata ensin Harmille, ja sen jälkeen keskittyä Tuulen kysymyksiin. Puhuessaan Viimasta uros luimisti vähän korviaan ja siristi silmiään, muttei vihaisen oloisesti. Itse asiassa näytti siltä, että uros piti alfastaan kovasti: "Viima on ollut alfana kauemmin, kuin minä betana. Sanoisin, että varmaan kesän verran kauemmin. Hän on kokenut ja hyvä alfa ja osaa asiansa erinomaisesti. Minä luotan häneen kaikessa. Ja hänellä ei ole puolisoa. Ilmeisesti hän ajattelee, että keskittymällä laumaansa täysillä hän voi olla sille parempi johtaja." Katala totesi. Tosiasiassa Viima taisi vain odottaa sellaista urosta, joka sen mielestä sopisi puolisoksi. Joku, joka tietäisi paikkansa nartun alapuolella, mutta joka samaan aikaan olisi hyvä isä mahdollisille pennuille. Kuten Katalankin, myös Viiman taisi olla vähän hankala jakaa valtaansa kenenkään kanssa. Betan ja alfan suhde kuitenkin toimi hyvin; kumpikin oli herra omalla alallaan.

Vastattuaan Harmille Katala siirsi katseensa Tuulin puoleen: "Ovelan lauma on vähän pienempi, ehkäpä pari sutta pienempi, kuin meidän laumamme. Olemme siis hyvin tasaväkisiä voimasuhteiltamme. Ovela on nimensä mukainen alfa, ja hyvin vanha ja kokenut. Pidimme siitä tai emme, hän osaa asiansa. Hän on ahne ja viekas ja vei juuri osan reviiriämme pohjoisesta. Vahingoitti Viimaa pahasti. Se oli kuitenkin tuuria; meidän laumamme on kuitenkin kooltaan suurempi ja Viima on taitavampi johtaja. Ovela menetti narttunsa metsästysretkellä omaa tyhmyyttään pari vuotta sitten. Hyökkäsivät solassa olevien karibujen kimppuun ja narttu jäi pakenevien elikoiden sorkkien alle. Moiseen typeryyteen kukaan meidän laumastamme ei ryhtyisi, mutta Ovela on ahne ja valmis uhraamaan laumalaistensa terveyden toteuttaakseen omia sairaita fantasioitaan." Katala totesi. Se pörhisti ylpeänä niskavillojaan; kaiken kaikkiaan Viiman lauma oli joka suhteessa parempi. Kun Tuuli otti Kauhun puheeksi, veti Katala suupielensä taaksepäin ja näytti hymyilevän: "Hän on fyysisesti vahva, mutta siihen se taitaa jäädä. Mikäli hän aikoo yrittää jotakin, niin hän saa aivan vapaasti yrittää. Minä olen tehnyt selväksi ennen ja teen selväksi vastakin; tämä asema on MINUN. Minä olen valmis taistelemaan siitä, mikäli joku on sitä mieltä, että tekisi työni paremmin." beta totesi kylmästi.

Hyvillään Harmi kuunteli Katalan vastauksen Viimasta. Myös hän vaikutti sudelta, joka osasi työnsä ja tiesi vastuunsa lauman alfana. Ovela sen sijaan Katalan puheiden perusteella vaikutti sudelta, jonka laumalaisena Harmi ei haluaisi olla - vaikka narttu oli juuri hetki sitten ajatellut, että uros tuskin oli niin paha kuin mitä Viiman laumalaiset antoivat ymmärtää. Toki laumojen välillä oli kärhämää kun asuttiin näin lähekkäin kasvavien laumojen kanssa, ja vastapuolten susista keksittiin kaikkea mahdollista pahaa sanottavaa. Harmi ei kuitenkaan voinut sille mitään, että Katalan kertoma asia siitä, kuinka Ovela menetti puolisonsa - ja ennen kaikkea miksi - sai hänet epäilemään vanhan uroksen johtamistaitoja.

Kauhusta Harmi ei muistanut kuulleensa, mutta painoi nimen nyt hyvin mieleensä.
"Uskon, että sinä olet paras mahdollinen beta tästä laumasta", Harmi sanoi mielistellen. Hän ei halunnut edes kuvitella tilannetta, jolloin joku yrittäisi viedä betan paikan Katalalta: uros varmasti taistelisi paikkansa takia hanakasti vastaan. Sellainen ajatus ei kävisi edes mielessä Harmilla ja hän toivoi, että hänen ei tarvinnut todistaa sellaisen ajatuksen käyvän mielessä kenelläkään muulla.

Tuuli kuunteli Katalan puheita. Hän oli saanut hieman tietoja Ovelan laumasta. Reviirin menetys, josta hän oli kuullut jo aijemmin, ärsytti Tuulia. Hän ei ollut tiennyt Viiman loukkaantumisesta, eikä hän ollut huomannut mitään viime tapaamisella. No, hänellä oli vielä paljon asioita opittavana tästä laumasta. Kaikki ajallaan.
Katalan reaktio Kauhusta oli melko odotettavissa. Katala taatusti pitäisi paikastaan kynsin ja hampain kiinni, se oli varma.
Ajatus taistelusta tai puolen valitsemisesta ei kuitenkaan ollut Tuulin mieleen. Asiathan voisi ratkaista myös puhumalla.

Harmin sanat olivat melko lailla totta. Tuulin mieleen ei tullut yhtään lauman jäsentä, joka voisi tehdä homman paremmin. Olihan Kauhu yksi, mutta hänen johtamis taidoistaan hän ei ollut varma, joten Tuuli päätyi vain nyökkäilemään Harmin sanoille.

"Toivottavasti muutkin ovat sitä mieltä." Katala totesi, ja vaikutti sen verran itsevarmalta, että se taisi olettaakin niin. Katala oli haastettu ennenkin ja se oli tähän mennessä selviytynyt jokaisesta konfliktista voittajana. Vain kerran sen oli täytynyt turvautua fyysiseen väkivaltaan ja tällöinkin toinen osapuoli oli tajunnut oman parhaansa ja alistunut sen edessä. Lauma oli Katalan puolella, ja ne puolustaisivat sitä hanakasti, mikäli se käskisi. Riidanhaastajista ei pitänyt kukaan; jos uusi susi alkoi hyppiä auktoriteettien nenille, se ajettiin pian laumasta häirikkönä. Viisaat odottivat siis kauemmin. Ja vielä viisaammat tajusivat, että vain harvasta sudesta oikeastaan oli betaksi tai alfaksi.

Katalasta oli siihen. Se oli omasta mielestään likimain täydellinen moiseen hommaan.

Kysymysten tulva näytti hetkeksi tauonneen. Katala mietti hetken, olisiko sillä jotain kysyttävää näiltä kahdelta. Se oli kuitenkin kysellyt jo melko paljon. Voisi olla viisasta ja ystävällistäkin antaa narttujen olla "tilanteen herroja". Nartut tunnetusti pitivät siitä.

Katalan vaikutti niin itsevarmalta, että Harmi oli varma uroksen olevan samaa mieltä hänen ja Tuulin kanssa. Toisaalta olihan se hyväkin, että lauman betalta löytyi itsevarmuutta toimia tehtävässään. Itsetunto-ongelmien kanssa painiva susi syrjäytettäisiin varsin pian betan paikalta eikä sellaisesta sudesta olisi apua laumalle missään muodossa.
Kunhan sitä itsevarmuutta ei aivan liikaa löytyisi, jotta susi ei sokeutuisi omasta paremmuudestaan. Harmi oletti, että Katala ei ainakaan vielä niin itsevarma ollut.

Pienoinen hiljaisuus seurasi jälleen kysymyksiä. Harmi mietti, mitä hän voisi seuraavaksi kysyä ja katseli samalla muuta laumaa vain välttääkseen katsekontaktin Katalan kanssa. Oikeastaan Harmilla ei ollut enää mitään mielen päällä ja ikävä kyllä myös Tuuli vaikutti ainakin vielä olevan hiljaa.
"Entä Sammal?" Harmi sitten aloitti varovaisella sävyllä. Hän ei oikeastaan tiennyt kyseisestä nartusta mitään, mutta oli pari kertaa nähnyt hänet kulkemassa alueella. Sen Harmi kyllä oli jo huomannut, että narttu odotti pentuja.

Pälinän jälkeen tuli hiljaista, ainakin vähäksi aikaa. Sammaleesta puhuminen oli jotain mielenkiintoista. Tuuli ei ollut nähnyt sutta kunnolla, saati puhunut hänen kanssaan. Tuntemattomasta sudesta puhuttaessa, Tuulin mielenkiinto heräsi. Toisiin tutustuminen oli kuin tutustuisi paremmin koko laumaan. Vaikka hän ei kovin helposti toisia ystävikseen nimittäisi, oli silti hyvä tuntea muut laumalaiset paremmin. Tuuli katsoi taas Harmia ja sen jälkeen Katalaa, odottaen vastausta uteliaana.

Katala luimisti vähän korviaan; se ei varsinaisesti voinut sanoa olevansa Sammalen ylin ystävä, mutta viime aikoina narttu oli käyttäytynyt asiallisesti eikä yrittänyt astella kenenkään varpaille. Se halusi selvästi olla korkealla arvossa, muttä oli kuitenkin näyttänyt tajuavan, että Katalan ja Viiman kanssa oli parempi olla kaveri kuin vihollinen. Niinpä Katala vastasi, kuten se nartusta juuri tällä hetkellä ajatteli: "Sammal on nokkela ja itsevarma narttu. Olen varma, että hänen kokemuksestaan ja etenkin tulevista pennuistaan on hyötyä laumalle." uros totesi. Sillä ei ollut syytä sanoa Sammalesta yhtään sen enempää eikä yhtään sen vähempää.

"Mistä te olette kotoisin? Tai missä te olitte ennen, kuin liityitte tähän laumaan?" beta kysyi, puoliksi pelastaakseen itsensä mahdollisilta jatkokysymyksiltä. Vaikka se tiesikin melkein jokaisesta laumalaisesta yhtä sun toista, ainakin selvät peruasiat ja käytöksen, niin sen kaiken selittäminen olisi ollut vähintäänkin puuduttavaa hommaa.

Harmi tyytyi Katalan vastaukseen ja painoi mieleensä, että joskus hän haluaisi tavata myös Sammaleen henkilökohtaisesti. Tai ainakin tarkkailla häntä enemmän ja kuulla muiden mielipiteitä: olihan hän halunnut tavata Katalankin, mutta nyt kun uros istui hänen edessään, hän tutisi kuin pieni pentu pakkasessa.

Seuraava kysymys sai Harmin luimistamaan korviaan enemmän. Vaikka hän ei kokenut menneisyyttään mitenkään äärettömän pahana, ei hän kuitenkaan mielellään puhunut siitä. Menneet olivat menneitä ja tulevaisuus oli paljon tärkeämpi, eikä Harmi kokenut, että hänelle olisi tapahtunut jotain hyvää ikinä - ellei laskettu mukaan liittymistä Viiman laumaan, mutta se ei ollut aivan niin vanha asia vielä.
Ei Harmi ollut katkera menneisyytensä takia, vaikka se ei ruusuilla tanssimista ollutkaan. "Olen ollut kahdessa laumassa ennen tätä laumaa", Harmi aloitti vilkaistuaan Tuulia. Hän päätti kertoa oman, lyhyen tarinansa ensin mahdollisimman nopeasti. Narttu ei halunnut olla kauaa yksin äänessä, vaan kuunteli mieluummin muita.
"Ensimmäisestä laumasta lähdin, sillä asemani oli siellä huono. En päässyt pois omegan paikasta", Harmi selitti ja kun narttua tarkemmin katsoi, asian saattoi uskoa helpostikin. Hän ei vaikuttanut sudelta, joka haastaisi yhtään ketään vaan alistui hiljaa kohtaloonsa. "Toisessa laumassa minulla tuli betan kanssa ongelmia ja he häätivät minut pois." Sen sanottuaan narttu käänsi hiljaa katseensa Katalaan, korvat edelleen luimussa. Hän toivoi vilpittömästi, että tämän betan kanssa ei tulisi minkäänlaisia ongelmia.

Katalan kysymys hieman yllätti. Tuuli ei antanut sen häiritä ja antoi Harmin puhua ensin. Sen menneisyys ei kuulostanut myöskään miltään ruusuilla tanssimiselta.
Nyt hän sai tietää enemmän myös Harmista.
Harmin lopetettua Tuuli kertoi lyhyesti oman tarinansa. ''Olen ollut kerran aikaisemmin laumassa ennen Viiman laumaa. Se oli pohjoisessa, pieni lauma. Viime talvi oli harvinaisen ankara, eikä ruokaa riittänyt mitenkään kaikille, joten lähdin pois. Ajattelin silloin auttavani laumaani, olisi ainakin yksi nälkäinen suu vähemmän ruokittavana. Sen jälkeen harhailin milloin missäkin, kunnes löysin tämän lauman. '' Tuulikaan ei puhunut paljon menneisyydestään. Kyllä hän pystyi jotain kertomaan, mutta ei mielellään kauhean yksityiskohtaisesti.
''Entä te? Mistä te olette? Vai oletteko te alunperin tästä laumasta?'' Se kysäisi varovaisesti.

Katala kuunteli Harmin tarinan ja sen puhuessa betasta uros nuolaisi huuliaan; ei siis ollut ihme, että Harmi pelkäsi auktoriteettejä. Sillä ei tainnut olla laumaelämästä kovin ruusuista kuvaa. Siitäkin huolimatta se etsi lauman suojaa ja liittyi Viiman laumaan. Sen piti siis pelätä yksinolemista enemmän, kuin se pelkäsi laumassa elämistä. Ehkäpä viihdyttyään täällä hetken sen ei tarvitsisi enää pelätä laumaa. Eikä lauman auktoriteettejäkään.

"Ilmeisesti siinä laumassa oli melko onneton beta." Katala totesi kertomuksen lopuksi. Se ei tähän hätään saanut mieleensä, mitä ihmettä Harmin kaltainen säikky narttu muka olisi voinut tehdä, jotta se olisi pitänyt betan toimesta häätää. Tuskinpa narttu ainakaan nenille oli hyppinyt, jos se edellisessäkin laumassa oli pysynyt omegana koko ajan.

Tuulin tarina oli paljon yleisempi. Se oli lähtenyt paremman elämän toivossa. Niin paljon kuin Katala vihasikin laumansa hylkäämiä, niin se kuitenkin ymmärsi Tuulin ratkaisun. Se oli varmaan ajatellut pelastavansa itsensä lisäksi osan laumaakin katoamalla. Tosiasiassa noilla oli kuitenkin ollut ankarana talvena yksi metsästäjä vähemmän. Se oli kaikkea muuta, kuin avuliasta. Katala painoi mieleensä tämän seikan Tuulista.

"Minä kasvoin laumassa kaukana laaksosta. Se oli iso lauma ja sisarukseni ja minut häädettiin vähän yli vuoden ikäisinä. Alueen ruoka ei riittänyt kaikille. Kaksi meistä lähti muualle, yksi kuoli. Minä ja veljeni Koko vaelsimme kauan, kunnes löysimme Laakson. Liityimme laumaan samoihin aikoihin, kuin Viimasta oli tullut alfa. Apu oli tervetullutta." Katala selitti.

Pieni hyvänolon tunne valtasi Harmin kun Katala totesi, että kyseisen lauman beta taisi olla melko onneton. Nartusta oli - jostain syystä - outoa huomata, että kaikista niistä huhuista huolimatta Katala asettui tässä asiassa ainakin jollain tapaa hänen puolelleen. Kenties hän ei uskonut, että hänenlaisensa pelkuri kykenisi riitoihin betan kanssa, mikä oli aivan totta. Harmi ei ollut uhannut betan asemaa missään vaiheessa, vaikka olikin liikkunut paljon alfan kanssa ja viihtynyt hyvin hänen seurassaan.
"Niin", Harmi tyytyi vain toteamaan Katalan sanoille. Korvat nousivat hieman reippaammin ylös, vaikka loppujen lopuksi ne harottivat vielä epävarmasti pään päällä. Tällä kertaa hän myös uskalsi katsoa Katalaa kauemmin kuin viime kerroilla ja betan sanojen ansiosta hän huomasi nyt kaiken sen itsevarmuuden rinnalla myös muita piirteitä, joista Harmi piti enemmän.
Tai saattoihan olla, että pari ystävälliseksi sanaksi määriteltävää sanaa saivat nartun niin luottavaiseksi, että hän näki Katalan jo täysin uudessa valossa. Mutta eipä beta tainnut sittenkään olla aivan niin hirmuinen, kuin mitä Harmi oli ensin ajatellut.

"Harva susi taitaakin olla syntynyt täällä.." narttu mutisi. Hänestä tuntui, että kaikki sudet olivat löytäneet tiensä tänne jollain muulla tavalla - yleensä etsiessään parempaa elämää ja tulevaisuutta.