Hitaasti ja askel askeleelta (loppunut)

: Naduski tänne ainakin kera Myrskyn :



Oli melko varhainen aamu ja aurinko vasta alkoi hiljalleen jostain pilvien takaa sarastaa. Luonto oli luminen ja kaikkialla oli vielä hämyisää. Vaaleaturkkinen, nuori susinaaras Kulta asteli hitain askelin, katsellen ympärilleen sille jo tutuksi tullutta reittiä pitkin. Se oli viime yön viettänyt muualla, poissa laumansa alueilta ja laumalaistensa, ystäviensä luota. Naaras oli viime yönä tiennyt ottavansa ehkä isonkin riskin, kun hän oli väsyneenä ja kylmissään jäänyt suurikokoisen, tummaturkkisen Karhunkaatajan kylkeen nukkumaan. Kohteliaana herrasmiehenä laumaton uros oli tarjonnut turkkinsa lämpöä sille ja Kulta oli ottanut tarjouksen vastaan.
Nyt narttu oli päättänyt pitää jonkin aikaa matalaa profiilia ja odotella, että vieraan uroksen haju jollain lailla heikentyisi sen turkista. Se oli ehtinyt matkansa aikana Kaatajan luota tänne asti miettiä monenlaisia vaihtoehtoja ja ongelmatilanteita, joita tästä yöreissusta mahdollisesti voisi seurata ja tullut siihen tulokseen, että sen kannalta olisi järkevämpää olla jonkin aikaa vähän loitommalla muista. Toki sen muutamat ystävät mahdollisesti olivat huomanneet naaraan olleen poissa kotoa yöseudun ja välttämättä turhia huolia, sekä äläkkää moisesta, sen olisi toisaalta kannattavampaa palata mahdollisimman pian muiden pariin.

Tätä kaikkea miettiessään Kulta asteli rauhalliseen tahtiin pitkin lumihankea, aina välillä vilkaisten näkyisikö muita susia.

[ Täältä tullaan. ]

Tapansa mukaan Myrsky oli herännyt aikaisemmin kuin moni muu susi. Hän kömpi vielä hieman väsyneen oloisena pesästä pois ja venytteli ulkona makeasti parikin kertaa haukotellen. Venyttelyjen päätteeksi uros puisteli turkkiaan ja kohotti sitten katseensa ympäristöön. Hän tarkkaili hetken aikaa uteliaasti sinisillä silmillään aukiota. Aurinko ei ollut vielä kunnolla noussut, joten ympärillä oli melko hämärää. Se ei kuitenkaan haitannut Myrskyä, sillä hän oli tottunut liikkumaan erilaisissa säätiloissa. Aukiolla ei myös näkynyt ketään, vaan koko luonto näytti vasta heräilevän hitaasti uuteen päivään.

Myrsky päätti lähteä jaloittelemaan. Hän uskoi virkistyvänsä varsin pian, ja niinpä itsekseen haukotteleva susi lähti jolkottelemaan erästä polkua pitkin eteenpäin. Hän pysähteli välillä, kuunteli ja tarkkaili, ja jatkoi jälleen matkaa häntä kevyesti askelten tahdissa heilahdellen.
Pian uroksen kirsuun kantautui vieras haju. Myrsky seisahtui ja haisteli tarkkaan edestä päin kantautuvia hajuja varuillaan. Hajussa oli paljon tuttuakin, mutta myös jokin haju, jota hän ei tiennyt. Se ei varmasti ollut Ovelan laumalaisten haju, eikä todennäköisesti Viimankaan, vaikka siitä Myrsky ei ollut kovin varma.
Uteliaisuus heräsi, vaikka Myrsky oli edelleen varuillaan. Hän jatkoi matkaa kulkien äskeistä jäykemmin ja pysähtyi tiheämmin haistelemaan ilmaa. Pieni murina kantautui pakostakin uroksen kurkusta mitä lähemmäs hän hajunlähdettä pääsi. Myrsky oli hieman ymmällään siitä, kuka edessä oikein voisi olla.

Yllätyksekseen Myrsky näki edessään Kullan. Heidän välissään oli vielä muutama metri väliä, mutta uros oli varma, että haju lähti Kullasta.
Paikoillaan seisoen Myrsky kurotti päätään Kultaa kohti ja oli hetken aivan hiljaa, haistellen. Lopulta hän kysyi neutraalilla äänellä: "Mistä tulet?" Uros ei antanut vielä äänessään huomata sitä, että Kullassa haisi vieras uros, mutta Myrskyn eleistä kyllä näki, että kaikki ei ollut aivan kohdallaan.

Kulta eteni hitaasti ja varuillaan eteenpäin, kuitenkin helpottuneena siitä, ettei sen laumalaisia ollut ainakaan vielä eksynyt sen näköpiiriin. Se uskoi kuitenkin, että mitä pidemmälle aamu ehti, sitä nopeammin se tapaisi muita susia edetessään samaan aikaan itse lähemmäs lepopaikkoja.
Naaras hidasti hetkeksi vauhtiaan aavistuksen ja kumartui lipaisemaan lunta suuhunsa muutaman kerran, olihan se taivaltanut jo jonkinmoisen matkan. Ei sitä silti väsyttänyt, eikä narttu tuntenut kylmää.
Kun Kulta nosti katseensa maasta ja tarkasteli jälleen ympäristöä, se huomasi edessä päin lähestyvän susiuroksen. Naarasta alkoi hermostuttamaan kohtaaminen toisen kanssa osittain myös senkin lisäksi, että se oli tunnistanut uroksen Myrskyksi. Vastaantulija ei siis olisi kuka tahansa laumalainen, vaan jopa uros, jota naaras piti ehkä jopa ystävänään.
Kulta ei voisi siis lähteä juoksuun ja pinkoa piiloon jonnekin. Sellainen ajatus käväisi kyllä nartun mielessä, mutta pelkäksi ajatukseksi se jäisikin. Itsepä oli Kulta soppansa keittänyt ja siitä hänen pitäisi kantaa oma vastuunsa.

Myrskyn tullessa lähemmäs, naaras huomasi toisen olemuksesta, että uros haistoi vieraan hajun Kullan turkissa. Vaaleaturkki seisahtui paikoilleen ja heilautti häntäänsä, aikoen tervehtiä tuttuaan. Narttu ei kuitenkaan ehtinyt sanoa mitään, kun uros jo kysyi mistä toinen oli tulossa.
"Kävelyltä", Kulta vastasi laskien päätään alemmas ystävällinen katse silmissään. Se oli varuillaan, koska hiukan pelkäsi Myrskyn reaktiota.

"En saanut unta ja .. lähdin kiertelemään reviirin rajoja", pieni narttu vielä jatkoi.

Tiukasti Myrsky tuijotti Kultaa hetken aikaa täysin hiljaa. Hän kyllä uskoi Kullan sanat - tai ainakin osan niistä -, mutta se ei vielä selittänyt tuota vierasta hajua vahvana nartun turkissa.
"Vai niin", Myrsky tokaisi ja äänessä huomasi jo epäilyksen. Myrsky ei irrottanut katsettaan Kullasta astellessaan lähemmäs häntä jäykin askelin. Uroksen pää oli korkealla, samoin korvat ja toisin kuin yleensä, tällä kertaa hän näytti todella olevansa Kullan yläpuolella lauman sisäisessä hierarkiassa. Normaalisti Myrsky ei turhia kukkoillut, vaan näytti varsin yksinkertaisesti ja sivistyneesti, että oli korkea-arvoisempi. Samoin hän hoiti alistumisen itseään korkea-arvoisimmille eikä nostanut siitä ikinä kovin suurta numeroa.

"Et vain tainnut olla yksin kävelyllä?" uros kysyi päästyään melkein Kullan eteen. Myrsky kurotti päätään ja haisteli nartun turkkia. Siinä haisi vahvasti vieras uros, mutta Myrsky ei edelleenkään osannut yhdistää hajua kehenkään tuntemaansa urokseen.
Jonkin aikaa Myrsky vielä tuijotti Kultaa epäilevästi. Sen jälkeen hän kiersi nartun hitaasti ympäri ja haisteli tätä joka puolilta, pysähtyen lopulta nartun eteen seisomaan vaativan näköisenä.

Myrsky vaikutti käyttäytyvän juuri sellaisella tavalla, kun Kulta oli odottanutkin. Toinen ei vaikuttanut uteliaalta, vaan pikemminkin arvolleen sopivasti tummaturkki käyttäytyvältä. Olihan narttu hierarkiassa alempana, tosin ei paljoa, ja kaiken lisäksi tuoksahti vahvasti vieraalta urokselta. Olihan se laumalaisesta huolestuttavaa tai ainakin ihmeteltävää, sekä epäiltävää, jos sen oma hengenheimolainen kantoi vieraan suden tuoksua turkissaan.
Kulta tunsi olonsa epämukavaksi ja hiukan se tunsi häpeää seisoessaan siinä Myrskyn tutkiskeltavana, vaikkei se omasta mielestään ollut edes tehnyt mitään väärää. Olihan se hiukan sopimatonta olla tekemisissä vieraiden, laumattomien susien kanssa .. mutta tuskin se kai täysin kiellettyä oli?

"En", narttu vastasi hiljaisella äänellä, laskien katseensa aluksi etutassuihinsa, nostaen sen kuitenkin kohteliaana takaisin Myrskyyn. Täytyihän korkeampiarvoisen edessä käyttäytyä soveliaasti. Kulta luimisti korviaan, kun sinisilmäinen urossusi kiersi sen taakse jatkaen nuuhkimista.
Narttu mietti mielessään jonkinlaista puolustautumisselvennystä, mutta päätti toistaiseksi olla hiljaa ja antaa Myrskyn hoitaa kysymispuolen. Olisihan sekin kohteliasta ja ehkä hän antaisi itsestään hiukan paremman kuvan, jos ei alkaisi turhaan selittelemään. Hämillään Kulta saattaisi seota sanoissa, mikä taas ei antanut selkeää vaikutelmaa, saati poistanut epäilyksiä.
Kulta lipaisi ujosti toista suupieltään ja heilautti pari kertaa häntäänsä nopeammin.

Myrsky ei vaikuttanut olevan tyytyväinen Kullan vastaukseen. Olihan hän hyvillään siitä, että narttu oli puhunut totta, sillä haju hänen turkissaan kyllä kieli urospuolisesta seurasta. Sen lisäksi Myrsky kyllä tiesi, että Kulta oli viisas narttu ja hän osaisi pitää huolen itsestään, mutta jostain syystä uros vaikutti silti jopa hieman äkäiseltä. Laumaan kuulumattomien kanssa ei kuitenkaan Myrskyn mielestä sopinut seurustella noin vain, ellei muutamia sananvaihtoja otettu lukuun.
Vaikka olihan Myrsky itsekin viettänyt pitkän aikaa eräänä päivänä laumattoman seurassa. Kyseessä oli ollut häntä vanhempi uros, ja yhdestään he olivat kaataneet erään karibun. Sekin saattoi olla melko arveluttavaa, sillä Myrsky oli auttanut laumatonta saamaan ruokaa. Olihan hän saanut siinä samalla itsekin syötävää, mutta periaatteessa hänen olisi pitänyt pysyttäytyä vain lauman kanssa saalistamisessa. Onneksi kyseinen tapahtuma oli sentään sattunut ei-kenenkään-maalla, eikä Ovelan reviirin rajojen sisäpuolella.

Uros olisi halunnut Kullan puhuvan enemmän, mutta vaikka narttu vastaisikin lyhyesti, yrittäisi Myrsky silti saada nartusta tiedon irti. Hän halusi tietää, kuka laumaan kuulumaton oli ollut niin rohkea - ja kenties typerä -, että oli uskaltautunut laumaan kuuluvan nartun seuraan.
"Kenen kanssa sinä olit?" Myrsky kysyi ja samalla hän tunsi pientä vastenmielisyyttä siitä, että tenttasi Kultaa kuin tämän isä. Eihän urokselle varsinaisesti kuulunut, kenen kanssa Kulta vietti aikaansa, mutta Myrsky oli huolissaan Kullasta siinä missä muistakin laumalaisista. Hän ei halunnut, että Kulta epähuomiossa laskisi ystävikseen aivan keitä tahansa renttuja.

Kulta kallisti hiukan päätään ja säilytti lämpöisen ruskeiden silmiensä katseen Myrskyssä. Uros ei vaikuttanut vihaiselta, vaan nartun mielestä huolehtivaiselta ja ehkä hiukan huolestuneelta, vaikkei se selkeästi päälle päin näkynytkään. Ta sitten narttu vain kuvitteli.
Kun Myrsky kysyi kenen kanssa Kulta oli ollut, naaras vakavoitti mielensä ja mietti, olisiko oikein, että se paljastaisi sitä auttaneen uroksen nimen. Helposti lauman kautta laumaton saisi hankaluuksia, mutta toisaalta vaaleaturkki uskoi, että Kaataja osasi pitää huolen itsestään. Kulta oli myös varma, ettei Myrsky antaisi periksi noin vain ja halusi kovasti vastauksen kysymykseensä.

"Uros kertoi nimekseen Karhunkaataja .. hän on varmaankin melko uusi näillä main", naaras sitten totesi, ottaen pari askelta eteenpäin. Kulta piti katseensa koko ajan uroksessa, ohittaen samalla toisen niin läheltä, että omalla kyljellään kosketti Myrskyn kylkeä. Päästyään uroksen ohi pieni narttu pysähtyi ja heilautti häntäänsä.

"Hänestä ei ole haittaa laumalle ja sitä paitsi tapasimme reviirin ulkopuolella", Kulta vielä jatkoi katsoen Myrskyä merkitsevästi uroksen sinisiin silmiin. Naaras tahtoi, että uros uskoisi tämän puhuvan totta.

Mielessään Myrsky mietti uroksen nimeä. Karhunkaataja. Hän ei koskaan muistanut kuulleensa sen nimisestä sudesta näillä main, ja asia harmitti Myrskyä. Hän tiesi mieluusti kaikista asioista, jotka koskivat etenkin Ovelan laumaa, mutta myös Viiman lauman ja laumattomien asiat ja sudet kiinnostivat häntä. Oli parempi tietää liikaa kuin liian vähän.
Kullan kävellessä uroksen vierestä, Myrsky astahti pari askelta sivuun. Ei sen takia, että hän olisi kavahtanut jollain tapaa kosketusta, vaan siksi, että siten hän pystyi saman tien kääntymään nopeasti takaisin Kullan puoleen. Hän otti muutaman nopean askeleen nartun rinnalle ja katsoi tätä edelleen tiukasti suoraan silmiin.

Suoraan sanottuna Myrsky ei pitänyt Kullan rennosta asenteesta. Hän oli juuri viettänyt ainakin osan yöstä vieraan, laumaan kuulumattoman uroksen seurassa ja nartussa jopa haisi tämä kyseinen uros varsin vahvasti. Myrsky ei tiennyt, miten muut laumalaiset suhtautuisivat asiaan, mutta hän itse oli enemmänkin huolissaan nartun puolesta. Myrskyn mielestä moinen oli erittäin ajattelemattomasti tehty.
"Mitä.. Miksi.. Tarkoitan, että mitä te teitte? Sinun pitäisi olla varovaisempi tuollaisten susien kanssa", uros sanoi melkein toruvaan sävyyn. Hän ei irrottanut katsettaan nartusta ja seisoi hieman edempänä kuin Kulta itse, jolloin hän kykeni seisomaan osittain tämän edessä.

Kulta murahti Myrskyn sanoille, vaikka tiesikin toisen puhuvan totta. Lisäksi naaraan mielestä uros vaikutti oikeasti hiukan huolestuneelta tai sitten saattoihan toinen olla mustasukkainen. Naaraan ajatellessa tätä tämä nosti hetkeksi hankeen laskeneen katseensa urokseen tuhahtaen itsekseen. Miksi toinen muka olisi hänestä mustasukkainen? Ajatus oli Kullasta typerä.
Naaras kuopaisi lunta toisella tassullaan, katsellen yhä urossuden sinisiä silmiä.

"Me tapasimme, me juttelimme, me kävelimme ja nukuimme", narttu totesi rauhallisella äänensävyllä ja lipaisi vähän hermostuneena suupieltään. Se ei pitänyt kuulusteluista, mutta se oli päättänyt kantaa vastuun touhuistaan. Olihan se itse valinnut jäädä uinumaan Kaatajan lämpöön sen sijaan, että olisi purevan pakkasen aikaan väsyneenä lähtenyt paluumatkalle laumansa luo. Päätös saattoi olla usean mielestä typerä ja sitä se olikin, mutta Kulta oli sen päätöksen eilen tehnyt, eikä mennyttä voinut enää muuttaa. Toisaalta ei naaras uskonut, että haluaisi muuttaa mitään.

"Mitään sellaista, mistä pitäisi huolestua .. ei tapahtunut", narttu totesi samalla kallistaen päätään hiukan. Sen kasvojen ilme oli vakaa ja lempeä.
"Myrsky, minä osaan pitää huolen itsestäni ja kuten sanoin, Kaataja on vaaraton", Kulta vielä sitten lisäsi.

Pieni tuhahdus kantautui Myrskyn suunnalta Kullan saadessa sanansa sanottua. Aivan sama kuinka Kulta vakuuttelisi, hän ei uskoisi urosta täysin vaarattomaksi, ennen kuin kykenisi näkemään asian omin silmin - ja vaikka hän ei yleensä omannut minkäänlaisia ennakkokäsityksiä vieraista susista, niin hänen ja Karhunkaatajan mahdollisessa tapaamisessa Myrskyllä olisi valmiiksi kielteiset käsitykset uroksesta. Hän ei pitänyt siitä, mitä oli tapahtunut ja oli itseasiassa ärtynyt siitä tosiseikasta, että Kulta vietti yönsä mieluummin jonkun muun luona kuin oman laumansa kanssa. Kenties mukana oli jopa mustasukkaisuutta saman asian takia.

"Minusta tuossa on jo tarpeeksi huolestumisen aihetta", Myrsky murahti matalasti. Nyt sinisiin silmiin ilmestyi kuitenkin ärtymyksen sijaan huolestunut katse. Susi huokaisi hiljaa, sillä toisaalta hän ymmärsi, että Kulta oli oikeassa: hän osasi huolehtia itsestään ja uros myös luotti Kullan susituntemukseen sen verran, että narttu ei aivan kenen tahansa kanssa viettäisi yötä. Siitä huolimatta Myrskyllä oli ikävä tunne asiasta.
"Mutta entä muu lauma?" uros jatkoi rauhallisemmalla ja sovittelemalla äänellä. "Heistä jokainen tuskin ottaa asian kovin tyynesti."

"Niin. Osa ehkä ymmärtää, ainakin ystäväni .. Mutta..", Kulta mietti ääneen, kävellen eteenpäin. Nartun häntä heilahti pari kertaa puolelta toiselle askelten tahdissa.
".. Mitä Ovela tai Usva ajattelee asiasta? Tai isäni .. hän ei ainakaan ilahdu, ei todellakaan ..", naaras sitten murahti ja pysähtyi se tuijotti lunta etutassujensa alla vakavana. Kulta oli aiemmin ajatellut, ettei tässä olisi mitään hätää, koska mitään pahaa ei ollut todellakaan tapahtunut. Mutta uskoisiko kukaan häntä? Hänhän suorastaan löyhkäsi toiselle sudelle, vieraalle ja vielä urokselle. Kulta oli ulkokuoreltaan ja sydämeltään kaunis naaras ja Karhunkaataja suurikokoinen ja vahva uros .. Mitä tahansa olisi voinut tapahtua.

"En usko, että isäni ymmärtää tätä .. Minä ja Karhunkaataja vain nukuimme vierekkäin .. ja uros oli lähelläni vain siksi, että minun oli kylmä, enkä jaksanut palata väsyneenä laumani luo", Kulta huokaisi ja nosti katseensa tummaturkkiin vierellään. Naaras heilautti häntäänsä hiukan alistuvaan sävyyn ja asteli seisomaan Myrskyn eteen samalla lailla, kun hetki sitten uros oli tehnyt sille.
"Uskotko sinä, ettei oikeasti tapahtunut mitään .. mitään?" vaaleanruskeaturkkinen sitten kysyi hiukan apeana toiselta.

Pitkin, mutta rauhallisin askelein Myrsky seurasi Kullan rinnalla. Hän vaikutti nyt enemmänkin kaikenkaikkiaan aidosti huolestuneelta ärtyneen sijaan, mutta hän ei voinut täysin työntää pois kaikkia niitä kauheita ajatuksia ja kuvitelmia, joita uroksen mieleen väkisinkin nousi. Myös ajatukset siitä, kuinka muu lauma suhtautuisi - etenkin Kullan mainitsemat Ovela, Usva ja Harha - häiritsi sinisilmäistä sutta. Hän jopa pelkäsi Kullan puolesta, vaikka ei tahtonutkaan uskoa, että Kullalle voisi loppujen lopuksi mitään kovin kamalaa tapahtua laumalaisten toimesta. Nartun olisi pakko selvitä tästä ehjin nahoin ja säilyä lauman jäsenenä.

Kullan pysähtyessä myös Myrsky seisahtui. Häntä säälitti hieman pienikokoisempi narttu, joka seisoi hänen vierellään ja ilmeisesti alkoi hiljalleen ymmärtää, kuinka asiaan todellisuudessa suhtauduttaisiin laumassa, jos muut saisivat siitä tietää.
Seuraavan kysymyksen kohdalla Myrsky luimisti korviaan ja näytti epäröivän. Hän katsahti Kullan silmiin, mutta käänsi lopulta katseensa sivulle ja oli hetken aivan hiljaa.
"Niin.. Minä haluaisin uskoa, mutta en tiedä, voinko", Myrsky vastasi myös apealla äänellä. Nyt hän käänsi jälleen katseensa Kultaan ja laski päätään, mutta ei nostanut niskassa oleviaan korviaan ylös.
"Minä pidän sinusta", Myrsky jatkoi totuudenmukaisesti. Hän sanoi sen jopa jollain tapaa uhmakkaalla äänensävyllä niin, että Kullan olisi turha sanoa vastaan. Myrsky välitti Kullasta ja viihtyi hänen seurassaan, sekä oli aidosti huolissaan hänestä etenkin tällaisessa tilanteessa. "Mutta ymmärräthän sinä, kuinka vaikea tämä asia on? Sinä joka tapauksessa vietit yön vieraan suden kanssa ja nyt kaikki sudet tarpeeksi lähellä sinua haistavat sen. Mitä sinä oikein mietit suostuessasi siihen?" Viimeisen lauseen kohdalla uhmakkuus näytti jälleen palaavan uroksen olemukseen. Hän kohotti päänsä, nosti korvansa takaisin ylös ja tuijotti Kultaa tiukasti silmiin.

Myrskyn sanoessa ettei voisi ehkä uskoa naaraan sanoja, vaikka kuinka haluaisikin, Kulta hiukan hämmentyi ja laski katseensa maahan. Hetkessä naaraasta tuntui jälleen hiukan voimattomalta. Hän oli ehtinyt jo ajatella, että Myrsky mahdollisesti uskoisi häntä ja nyt kun asiat eivät ehkä olleetkaan niin .. Kulta ei tiennyt mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Kaikki tuntui vaikealta; miksei häntä voitu uskoa, kun hän vielä puhui tottakin. Jos Myrsky, hänen ystävänsä, ei uskoisi häntä, niin miksi häntä uskoisi sitten kukaan muukaan? Miksi Usva tai Ovela tai (vielä vähemmän) hänen isänsä vaivautuisi häntä uskomaan?
Olihan se oikeastaan aika hurjaa, että fiksu ja muiden silmissä hyvin käyttäytyvä naaras tekisi tällaisen virheen, mutta .. Silti Kullasta oli vaikea uskoa tätä tilannetta.
Myrskyn sanoessa, että piti naaraasta, Kulta nosti päätään, muttei sanonut mitään. Narttu ei jaksanut nyt ajatella toisen sanoja sen enenpää. Uroksen jatkaessa puhumista, Kulta ynisi jotain vastaukseksi. Viimeisen lauseen kuultuaan narttu nosti päätään ja kohtasi heti Myrskyn katseen.

"Olen usein ajatellut, mikä muille olisi parasta. Olen toiminut niin, että muilla olisi hyvä olla tai, että muut saavat sen, mikä on heille oikeutettua ja mitä he ovat ansainneet. Olen seisonut kauan isäni varjossa ja antanut hänelle kaiken tukeni, mitä olen voinut. Olen halunnut auttaa muita ja jättänyt itseni vähemmälle, yrittäen olla tarpeeksi rohkea ja tarpeeksi viisas ..", Kulta selitti katsoen koko ajan tummaturkkista urosta tämän sinisiin silmiin.
".. Eilen, kun olin kylmissäni ja se uros, Karhunkaataja, tarjoutui olemaan lähellä, jotta minun olisi lämmin .. Silloin toimin niin kuin näin itselleni olevan parhaaksi. Jopa hän sanoi minulle, että minun pitäisi lähteä laumani luo ja sanoi, että niin olisi parasta .. Silti minä en kuunnellut häntä, koska tiesin, että pakkanen kävisi voimilleni liian kovaksi, enkä jaksaisi juosta koko matkaa takaisin tänne sillä säällä", naaras totesi ja äänessä oli kuultavissa pientä itsepäisyyttä, mutta silti myös hippusellinen katumusta.
"Tiesin jo silloin, että siitä koituu vielä harmeja .. Mutta silti kuuntelin sydäntäni".

Hyvä on. Ehkä Myrskyn oli hiljalleen myönnettävä, että hän uskoi Kultaa - tai ainakin suurimman osan siitä, mitä viime yönä tapahtui. Hän ei voinut silti olla ajattelematta, että ehkä Kulta jätti jotain kertomatta aivan tahallaan ja tietoisesti, jotta voisi pelastaa oman nahkansa helpommin.
Mutta miksi Kulta valehtelisi hänelle? Myrsky ainakin piti narttua ystävänään ja toivoi, että myös Kulta ajatteli, että hän saattoi luottaa urokseen. Olihan sekin jo jonkinlainen luottamuksen osoitus, että Kulta kertoi hänelle tästä asiasta vaikuttaen samalla sen verran vilpittömältä, että uskomatta jättäminen olisi vaikuttanut väärältä ja epäoikeudenmukaiselta teolta. Harmissaan tästä koko tilanteesta ja siitä, että oli alkujaankaan päättänyt lähteä yhtään minnekään kiertelemään, Myrsky istahti alas. Kullan sanojen myötä Myrskyn uhmakkuus oli jälleen hävinnyt ja tilalla oli rauhallisempi susi, joka ei vain oikein tiennyt, miten tähän kaikkeen pitäisi suhtautua ja mitä hänen kuuluisi tehdä.

"Olet uskomaton", uroksen oli lopulta pakko puuskahtaa. Hän näytti sillä hetkellä ystävällisemmältä, mutta samaan aikaan epävarmalta. Tavallaan hän ymmärsi Kultaa ja sitä, miksi narttu oli päättänyt tehdä niin kuten oli tehnytkin, mutta toisaalta hän tiesi, että se oli väärin ja Kulta oli toiminut typerästi. Edes nartun puheet siitä, että Karhunkaatajaksi kutsuttu uros oli ehdottanut hänen palaavan pesälle, ei muuttanut Myrskyn mielipidettä tästä vieraasta uroksesta. Hän ei silti nähnyt Karhunkaatajaa yhtään sen parempana sutena, vaikka oli tarjoutunut lämmittämään Kultaa yön yli.
Ei. Ajatus kuulosti pikemminkin vastenmieliseltä kuin jalolta Myrskyn korvissa.

"Vaikka minä uskoisinkin sinua.." Myrsky aloitti äärettömän varovasti ja näytti harkitsevan jokaisen sanansa tarkkaan. Hän ei vielä voinut täysin sanoa luottavansa Kullan jokaiseen sanaan tai siihen, että hän ei jättänyt kertomatta mitään, mutta yritti kyllä kovasti ymmärtää myös Kullan oman näkökulman asiaan. Niin vaikeaa kuin se olikin.
"Niin olet silti pulassa. Mitä oikein aiot tehdä? Piileskellä muilta laumalaisilta niin kauan, että tuo hirveä haju on kadonnut sinusta?"

: Mietin tässä äsken tuota teikän viestiä lukiessa, että mahtaisi Myrskylle ja Karhunkaatajalle tulla mielenkiintoinen kohtaaminen .. :'D :




"Myrsky, minä en oikeastaan tiedä .. Olen yrittänyt koko sen matkan, kun olen tänne asti kävellyt, mikä olisi järkevintä ..", Kulta puhui ja istuutui myös, vähän jälkeen sen, kun uros sen edessä oli istunut hangelle. Narttu siirsi häntänsä vierelleen ja katseli hetken ympärilleen. Se halusi selvittää näitä asioita Myrskyn kanssa ensin, eikä se halunnut ketään muita tähän nyt sekoittamaan pakkaa entisestään. Toki sen pitäisi kohdata muitakin, mutta ei vielä. Ei, ennen kuin se oli täysin varma mikä olisi järkevää.

"Minusta tuntuu, että minun pitäisi saada teoistani jokin rangaistus .. Toisaalta isäni varmasti pieksee minut muutenkin tästä hyvästä, mutta .. haluaisin kuulla mitä Ovelalla on sanottavaa tähän. Teinhän minä väärin veljeilemällä laumattoman kanssa", naaras totesi apeana. Se oli aivan varma, ettei sen isä suvaitsisi tätä tai uskoisi lainkaan, ettei tosiaankaan mitään sen läheisempää kanssakäymistä ollut Karhunkaatajan kanssa tapahtunut. Eikä varmasti moni muukaan. Harha olisi varmasti hyvin pettynyt jälkeläiseensä ja häpeäisi tytärtään avoimesti lauman edessä. Naaras ei ollut varma kestäisikö hän sellaista. Isä oli tähän asti ollut Kullalle se tärkein asia ja ainoa asia, johon hän oli saattanut luottaa ennen laumaan liittymistä ja sen jälkeenkin. Pystyi naaras luottamaan Ovelaankin, olihan vanha uros hänen johtajansa, mutta .. pystyisikö alfa enää luottamaan häneen sen jälkeen, kun kuulisi asiasta?

"En tiedä mitä ajattelet tästä, mutta minulle olisi tärkeää, että pystyisit edes vähän uskomaan minua. Minusta tuntuu, että kunhan muut tietävät, etenkin kun isäni sitten tietää .. ettei minulla ole laumassa enää ketään sellaista ..", Kulta puhui huokaisten sanojensa jälkeen. Naaraasta tuntui yhä enemmän, että näinkin yksinkertaisesta ja hetkellisestä asiasta oli alkanut paisua lyhyessä ajassa niin suuri, ettei valoa tunnelin päässä tuntunut enää näkyvän lainkaan.

"Tiedän tehneeni väärin ja tiedän, ettei minua uskota, vaikka kertoisin totuuden kaikille yhä uudelleen ja uudelleen .. mutta haluaisin, että jos käy niin, ettei minulla ehkä pian olekaan laumaa ympärilläni .. että minulla olisi edes joku, jota voisin pitää ystävänäni, sutena, joka uskoi minua".
Saatuaan sanottavansa sanottua, naaras katseli vielä hetken Myrskyn silmiä, ennen kuin laski katseensa etutassuihinsa.

[ Kieltämättä. :D ]

Aivan hiljaa Myrsky kuunteli Kullan sanoja ja hän tunsi myötätuntoa narttua kohtaan. Uros laski jonkin verran päätään ja katsoi Kultaa myötätuntoisesti korvat hieman luimussa, mutta ei kuitenkaan keskeyttänyt nartun puheita vaan antoi tämän puhua rauhassa ja omaan tahtiinsa.
Kun Kulta oli saanut puhuttua rauhassa ja jäi odottamaan Myrskyn vastausta, uros ei oikeastaan tiennyt, mitä olisi tehnyt. Pieni epäilys kalvoi yhä, mutta Myrsky yritti unohtaa sen olemassaolon ja päätti keskittyä nyt vain siihen, miten hän voisi auttaa Kultaa. Loppujen lopuksi hän välitti nartusta eikä tahtonut tälle mitään pahaa, vaikka Karhunkaatajan kyljessä vietetty yö ei ollutkaan hyväksyttävää - ainakaan Myrskyn mielestä. Eihän hän voinut olla täysin varma, mitä muu lauma sanoisi Kullalle saadessaan tietää asiasta.

Myrsky nousi seisomaan ja asteli Kullan viereen. Hän istahti aivan nartun kylkeen, oli jonkin aikaa edelleen hiljaa ja laski päänsä Kullan pään tasalle. Lohduttaen hän tökkäisi nartun kuonoa kevyesti kirsullaan ja tuhahti rauhallisesti: "Minä uskon sinua. Uskon, että mitään ei tapahtanut ja lupaan olla tukenasi, vaikka muu lauma kääntäisikin selkänsä sinulle." Sen sanottuaan sinisilmäinen hiljeni ja jäi odottamaan, olivatko hänen sanansa ja eleensä saaneet Kullassa aikaan toivotun tuloksen. Hän ei enää halunnut, että Kulta olisi niin allapäin, vaikka olikin itseasiassa aloittanut asian sättimällä narttua edellisestä yöstä.

"Kiitos", naaras sanoi sitten kohottaen päätään ja katsellen Myrskyä. Toinen oli Kullalle kovin kiltti, uros oli oikea ystävä. Sellaisia nartulla ei juuri ollut koskaan ollutkaan. Vaaleaturkki ei voinut nyt muuta kuin kiittää, että hänellä oli Myrsky, joka ymmärsi. Toiseen saattoi luottaa.
Naaras katseli lämpöisen ruskeilla silmillään vieressään istuvaa urosta hetken, ennen kuin työnsi kuonoaan lähemmäs lipaisten vaaleanpunaisella kielellään Myrskyn leukaa.

"Mitä minun pitäisi tehdä?" narttu sitten kysyi hiukan huolestunut sävy äänessään. Kulta ei ollut ollenkaan varma mikä olisi järkevää. Kannattaisiko hänen mennä suoraan Ovelan puheille ja kertoa mitä oli tapahtunut tai ylipäätään puhua jollekin tästä asiasta? Vai olisiko kenties järkevämpää pitää matalaa profiilia ja piilotella jossakin sen aikaa, kunnes vieraan suden haju katoaisi hänen turkistaan? Naaraalle kävisi mikä tahansa järkevä suunnitelma. Hän olisi valmis jopa kärsimään jonkin rangaistuksen, jos joku näkisi sen tarpeelliseksi.
Kulta luimisti korviaan, kun viileä tuulenpuuska pörrötti sen turkkia. Näytti siltä, että tuuli vain satunnaisesti pieninä puuskina, leikitellen ja riepotellen puiden paljaita oksistoja. Vaaleaturkki lipaisi suupieltään kevyesti ja odotteli yhä Myrskyn vastausta. Naaras ei halunnut sekoittaa urosta tähän soppaan, mutta toisen mielipiteen hän halusi kuulla.

Kullan lipaisu kielellä sai Myrskyn tuntemaan olonsa hyväksi. Hän tunsi onnistuneensa edes jonkin verran nartun lohduttamisessa, ja siitä hyvästä uros heilautti ajatuksissaan häntäänsä eikä liikkunut Kullan vierestä mihinkään. Hän tunsi pienikokoisemman suden turkin lämmön vierellään ja toivoi, että uroksen läsnäolo helpottaisi Kullan oloa.
Vaikka väkisinkin uroksen mieleen tuli näkymä siitä, kuinka Kulta oli nukkunut Karhunkaatajan vieressä viime yönsä. Se oli vastenmielinen ajatus ja vaikka susi miten yritti, se ei jättänyt häntä rauhaan. Oliko se sitten mustasukkaisuutta? Sitä Myrsky ei tiennyt, eikä oikeastaan miettinyt sen tarkemmin. Hän koki Kullan ystävänä itselleen ja halusi pitää huolta toisesta, vaikka se saattaisi jonkun silmissä vaikuttaa jopa omistushalulta.

Toisen kysymyksen johdosta Myrsky kohotti päätään hieman ja vaikutti epäileväiseltä. Hän vilkaisi sivusilmällä Kultaa ja mietti, miten muut laumalaiset suhtautuisivat tähän asiaan. Ehkä olisi parempi pysytellä poissa muiden lähettyviltä ja odottaa, että Karhunkaatajan (Myrskyn mielestä sangen ikävä) haju häviäisi Kullan kauniista turkista.
"Ehdotan, että pidät matalaa profiilia nyt", sinisilmäinen susi vastasi edelleen hieman epäröiden. "En todellakaan tiedä, miten muut suhtautuisivat tähän ja turhia riskejä ei kannata ottaa", Myrsky jatkoi. Hän ei halunnut Kullalle minkäänlaisia ongelmia.

Naaraasta tuntui nyt levollisemmalta ja paremmalta, kun Myrsky oli siinä vieressä. Tavallaan Kullasta tuntui siltä, että uros piti hänestä huolta. Saattoihan asia niin ollakin tai sitten ei, mutta pienikokoisesta nartusta tuntui siltä. Siihen olettamukseen saattoi hiukan luottaa, mutta Kulta ei halunnut tuudittautua siihen uskomukseen. Ei naaras saisi olettaa, että uros pelastaisi sen uudemmankin kerran. Kulta oli tähän asti pitänyt itsestään melko hyvin huolen ja nyt hän oli omien päätöstensä kautta aiheuttanut ongelmia itselleen. Pieni kolhu horjuttaisi nartun elämää hetken, mutta onneksi Myrsky oli olemassa. Uros olisi sen tukena.

"Niin, ehkä se on viisainta", Kulta totesi huokaisten ja käänsi katseensa hetkeksi vierellään istuvan tummaturkkisen uroksen kasvoista muualle. Naaras katseli lumista metsämaisemaa. Se oli hiukan huolissaan siitä, jos joku yllättäen tulisi paikalle. Olisi siis järkevää etsiytyä muualle, jonnekin, missä Kulta voisi hetken aikaa olla suojassa ja poissa laumalaistensa luota. Mutta missä se paikka voisi olla? Ylipäätään minne vaaleaturkkinen narttu voisi mennä? Missä hän voisi vaeltaa ja piilotella muita? Useat kysymykset täyttivät Kullan pienen pään ja se laski kuononsa alemmas mietteliäänä. Hermostuneena se lipaisi kuononsa päätä ja nousi sitten seisomaan pudistaen kevyesti lunta turkistaan. Naaras heilautti häntäänsä ja kääntyi sitten Myrskyyn päin.

"Mutta minne minun pitäisi mennä? Laumani alueilla voin koska tahansa törmätä johonkuhun ..", Kulta sitten sanoi. Äänensävy oli hiukan voipunut, väsynyt tähän, vaikka kaikki oli tavallaan vasta alussa. Naaras luimisti korviaan ja katseli Myrskyä vakavana.
".. Pitäisikö minun kääntyä ja palata reviirin rajojen ulkopuolelle? Siellä on omat vaaransa, mutta .. en keksi muutakaan".

Myös Myrsky nousi ylös Kullan niin tehdessä. Hän katseli toista edelleen siniset silmät täynnä huolta siitä, mitä Kullalle voisi pahimmillaan tapahtua. Korvat hieman luimussa epävarmuudesta, mutta silti melko hyvässä ryhdissä uros seisoi ja kuunteli toisen puheita.
Uros tiesi jo ennen Kullan ehdotusta, että kenties ei-kenenkään-maa olisi toistaiseksi paras paikka Kullalle. Ajatus tuntui kuitenkin sen verran inhottavalta, että Myrsky ei halunnut edes sanoa sitä ääneen, sillä sieltä tämä oli alkanut. Juuri reviirin ulkopuolella Kulta oli tavannut Karhunkaatajan ja urosta epäilytti ajatus siitä, että kenties hän törmäisi kyseiseen urokseen uudestaankin - ja silloin piilottelulla ei olisi mitään hyötyä.
"Niin, ehkä sinun olisi parasta poistua reviiriltä", Myrsky myöntyi korvat edelleen luimussa. Ajatus ei todellakaan vaikuttanut hänestä hyvältä, mutta ei kannattaisi aiheuttaa ongelmia lauman sisällä ja vaarantaa jopa Kullan tulevaisuutta laumassa.

"Mutta minä haluan tulla mukaasi", uros jatkoi melkein saman tien vaativalla äänellä. Luimussa olevat korvat kohottautuivat pystyyn ja huolen tilalle oli tullut myös itsevarmuus. Hän ei päästäisi Kultaa yksin harhailemaan laumattomien alueelle, sillä siellä todellakin vaani vaaroja.
"Ehkä en voi koko aikaa viettää aikaa kanssasi ei-kenenkään-maalla, jotta en herätä epäilyksiä, mutta olen kanssasi siellä niin paljon kuin voin."

Myrskyn kertoessa haluavansa lähteä naaraan mukaan reviirin rajojen ulkopuolelle, Kulta taivutti korvansa eteenpäin ja katseli ihmetellen sinisilmäistä urosta lähellään. Ensimmäinen reaktio naaraalla oli hämmästys: miksi Myrsky halusi lähteä hänen mukaansa ja vaarantaa itsensä? Eihän toisella ollut siihen minkäänlaista velvoitetta. Toinen reaktio, joka lopulta sai vallan oli kiitollisuus. Naaras silmäili lämpöisen ruskeilla silmillään sitä kookkaampaa urosta ja hän tiesi, että Myrskyä parempaa ystävää ei naaras voisi saada. Oliko hän ylipäätään ansainnut tuonlaista ystävää rinnalleen?
Vastaukseksi uroksen sanoihin, Kulta nyökkäsi kapealla kuonollaan, katsellen samaan aikaan Myrskyn sinisiä silmiä, joissa näkyi selkeästi päättäväinen katse.

"Jos olet varma päätöksestäsi ja haluat lähteä mukaani .. Ei minulla ole syytä asettua eteesi", narttu sanoi hiljaa, pehmeällä äänensävyllä. Kulta tiesi jo nyt, että tulisi aina olemaan kiitollinen Myrskylle.

"Ja kiitos, että olet olemassa", se vielä lisäsi lipaistuaan ensin suupieltään ujona.

Myrsky vaikutti tyytyväiseltä Kullan vastaukseen. Vaikka narttu olisi vastannut kielteisesti, uros olisi joka tapauksessa lähtenyt Kullan mukaan varmistamaan, että hänelle ei enää sattuisi mitään. Ja etenkin varmistamaan, että se Karhunkaataja kiertäisi Kullan kaukaa eikä aiheuttaisi toiselle enää ongelmia, vaikka narttu olisikin ollut sitä vastaan. Myrsky halusi pitää huolen toisesta.
"Lähtisin mukaasi, vaikka et pitäisikään siitä", Myrsky vastasi varmasti, mutta lempeästi. Hän ei halunnut antaa sellaista kuvaa, etteikö luottaisi Kullan kykyihin huolehtia itsestään: kyllä hän luotti siihen, mutta halusi silti mukana olla varmistamassa asiaa. Turvaamassa toisen askeleita ja pitämässä huolen siitä, että Kullalle ei sattuisi mitään pahaa.

Ruskeasilmäisen nartun kiitoksille Myrsky ei vastannut mitään sanoin, mutta heilautti hyvillään häntäänsä ja asteli toisen viereen tökkäisten häntä kaulukseen märällä kirsullaan. Samalla hän jo asteli Kullan ohi sinne päin, mistä hän oli tullut ja käänsi selkänsä pesäkololle; siellä hän ehtisi käymään myöhemminkin. Myrsky aikoi kyllä näyttäytyä muiden seurassa, jotta kukaan ei epäilisi mitään, mutta ei aikoisi jättää Kultaa yksin kovin pitkäksi aikaa.

"Onko sinulla tiedossa mitään sopivaa paikkaa, jossa voisimme oleilla?" uros kysäisi toiselta ystävällisesti ja alun ärtymys oli jo kokonaan kadonnut Myrskyn olemuksesta. Enää hän ei jaksanut edes muistella katkerasti Karhunkaatajaa, vaikka palaisi mielessään aiheeseen myöhemmin.

Kulta heilautteli häntäänsä pari kertaa kevyesti Myrskyn tökkäistessä naaraan kaulaa kuonollaan ja astellen tämän ohitse. Sulavasti naaras kääntyi paikoillaan ja katseli Myrskyä. Uros oli rohkea, kun vaaransi itsensä auttamalla ystäväänsä. Tosin Kulta tekisi itse saman, jos tarve sitä vaatisi. Aivan varmasti.

Uroksen kysymykselle naaras pudisti päätään. Kulta ei ollut liikkunut kovinkaan ahkerasti reviirin rajojen ulkopuolella, joten ei hänellä ollut aavistustakaan mihin he voisivat mennä. Myrsky oli elänyt seuduilla vaaleaturkkia kauemmin ja varmasti tiesi tienoon huomattavasti paremmin kuin hän. Kulta asteli uroksen vierelle ja katseli toista alempaa, heilauttaen samalla häntäänsä hiukan.
"Varmaankin jokin suojaisa paikka olisi sopiva, talven pahimmat pakkaset taitavat olla vasta edessä päin?" narttu totesi ja sanojensa päätteeksi silmäili vielä hetken Myrskyä ennen kuin käänsi katseensa pois, suuntaan josta oli jokunen hetki sitten tullut. Piilopaikan tulisi olla tarpeeksi kaukana lauman reviiristä, mutta ei kuitenkaan liian kaukana, ettei matka olisi Myrskylle liian pitkä taivallettavaksi edestakaisin.

Mietittyään hetken suojapaikkaa, eksyi nartun mieleen ajatus tulevasta. Nyt oli tammikuun loppu ja helmikuun edetessä Kulta tulisi kiimaan. Se oli aiemmin tullut kiimaan juuri helmikuun tienoilla, joka koittaisi pian. Olisi sen itsensä kannalta turvallista, ettei naaras enää hiippailisi siihen aikaan reviirien ulkopuolella. Laumattomia uroksia varmasti kiinnosti kiimassa olevat naaraat, eikä Kulta voisi hätyytellä loputtomiin innokkaita kosijoita kimpustaan. Voisihan joku uros eksyä hänen polulleen silloin, kun Myrsky olisi muualla.
Mietteliäänä Kulta vilkaisi sivusilmällä tummaturkkia vierellään.

Ympäristöään katsellen, aivan kuin olisi jo nyt sopivaa piilopaikkaa etsinyt, Myrsky seisoskeli hiljaa miettien. Hän kuunteli hetken aikaa talvista luontoa ja käänsi sitten katseensa takaisin Kultaan huuliaan nuolaisten. Hänkään ei ollut juuri liikkunut reviirin ulkopuolella, vaikka olikin käväissyt siellä muutamia kertoja. Paremmin uros toki tunsi lauman reviirin alueen ja siellä olevat sopivat pesäpaikat.
"Niin", uros myönsi. Hän ei vielä tiennyt, kuinka kauan he - tai lähinnä Kulta - joutuisivat piileskelemään ei-kenenkään-maalla. Olisi vain toivottava, että sää pysyisi melko hyvänä, sillä joka paikasta tuskin löytyisi kovin lämpimiä pesiä. Myrsky tiesi, että laumattomien susien määrä oli kasvanut ja pesäpaikoista voisi pahimmassa tapauksessa tulla jopa kiistaa, joten heillä täytyisi olla onneakin mukana, jotta löytäisivät sopivan paikan.

"Kenties meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää vain löytää sellainen", Myrsky vastasi hieman harmistuneena. Ei reviirin ulkopuolella kiertely varsinaisesti ärsyttänyt häntä, mutta olisi ollut huomattavasti helpompaa, jos pesäpaikka olisi jo ollut tiedossa. Silloin ei tarvitsisi yrittää luottaa onneen, joka oli melko ailahtelevainen.

Myrsky katseli vielä Kultaa vierellään ja heilautti häntäänsä rohkaisevasti. Kyllä he jonkinlaisen paikan löytäisivät, ja vanhaa ja hylättyä pesäkoloakin voisi kenties jotenkin parannella niin, että se sopi kahdelle sudelle. Niinpä, mahdollisimman toiveikkaana, uros lähti astelemaan Kullan tassunjäljissä sinne, mistä narttu oli tullutkin. Hän piti kaikki aistit valppaina muiden susien varalta, vaikka reviirin raja ei ollutkaan vielä lähellä.

: Siirretäänkö me tää peli jonnekin, vaaai? :



Kulta nyökkäsi kuonollaan hyväksyvästi. Kaksikon täytyisi etsiä jokin väliaikainen suoja- ja piilopaikka siksi aikaa, että paluu lauman pariin olisi naaraalle suotuisaa. Naaras heilautti häntäänsä kerran ja asteli sitten eteenpäin kuitenkin vielä varmistaen, että Myrsky seuraisi sitä. Kulta askelsi hiukan viivytellen, antaen tummaturkkisen uroksen ehtiä sen vierelle. Naaraasta oli mukavampaa kulkea rintarinnan kuin toisen edellä tai jäljessä. Jotenkin se oli tasa-arvoisempaa ja korosti yhdenvertaisuutta näin.
Samalla siinä kävellessään vaaleaturkkinen Kulta katseli ympärilleen. Hetki sitten se oli kulkenut tätä samaista polkua pitkin, palatessaan yöjuoksultaan ja kohdannut sitten Myrskyn. Nyt naaras taivalsi takaisin päin kyseisen uroksen kanssa.
Tällä hetkellä Kullalla oli paljon parempi mieli kuin äsken, silloin paluumatkalla.
Nyt se tiesi, ettei sillä ollut mitään hätää, sillä oli Myrsky vierellään.

Kulta käänsi päätään ja vilkaisi sitä kookkaampaa urosta, joka asteli sen vierellä. Narttu nuolaisi suupieltään iloisena. Siitä tuntui hyvältä ajatella, että sillä oli ystävänään sellainen susi kuin Myrsky.