Muutoksen tuulet - loppunut

< Ainakin Silkki Kuurankukan ja/tai Karhunkaatajan kanssa, muitakin saa toki tulla ^^ >

Lunta satoi hiljalleen. Oli jo ilta, mutta silti vielä valoisaa.
Siipi niminen uros susi liikkui lähes ääneti pitkin rantaviivaa, sen lämmin hengitys höyrysi pakkasilmassa. Susi oli juossut pitkän matkan ja oli saapunut nyt järven rannalle, laumattomien alueelle. Tosin se ei tarkalleen tiennyt missä oli, mutta haju kertoi että se ei ollut eksynyt vahingossa kenenkään reviirille - ainakaan vielä.

Siipi kulki eteenpäin valppaasti, korvat oli suunnattuna eteenpäin ja pää oli ylhäällä. Häntä heilahteli sulavien askelten tahdissa. Uroksen lähes luonnonvalkoiset jalat sekoittuivat lumiseen taustaan ovelasti, kun taas ruskeanharmaa turkki lumisuudestaan huolimatta pisti lähes silmään. Siiven pystyisi haistamaan tai näkemään, mutta se liikkui niin sulavasti ja ääneti, että se oli lähes mahdoton kuulla. Kuin se omistaisi siivet, siitäpä osuva nimikin..

Järvi oli jäässä, mutta aivan rannan tuntumasta se oli hieman sula. Siipi pysähtyi juomaan, yrittäen samalla kuulla tai haistaa olisiko lähistöllä muitakin. Se nosti välillä hieman päätään, antaen katseensa kiertää lumista maisemaa, ennen kuin taas jatkoi janonsa sammuttamista.

Hitaasti kuin tanssien, lumihiutaleet kieppuivat kohti valkoisenaan olevaa maata. Ilta oli jo laskenut verhonsa päivän päälle, hämäryys oli saapumassa, mutta vielä oli valoisaa, niin valoisaa, että yöeläimen - suden - silmillä näki täydellisesti. Edes lumihiutaleiden seesteinen tanssi ei peittänyt näkymää, vaan siltikin ympäristön näki hyvin. Kaunis ilta kieltämättä oli. Kuu nousisi taivaalle tuntien kuluessa, tähdet syttyisivät pikkuhiljaa. Kenties kuu löytäisi tilaa tuon harmahtavan ja ohuen pilviverhon välistä, valaistakseen maailmaa.
Illan seesteisyyden rikkoi nuori narttu, joka loikki lumessa sulavasti, liki äänettömästi. Mitä nyt lumi välillä pöllähteli, kun kaunis Kuurankukka eteni paikoitellen jopa nartun mahaan yltävässä lumihangessa. Vaan onneksi hanki madaltui, ja välillä lunta oli vain kymmenisen senttiä. Juokseminen helpottui, kunnes seuraava syvempi kohta ilmestyi jälleen eteen. Se ei hidastanut Kuurankukkaa, sillä tasaista vauhtia narttu puski eteenpäin, jättäen jälkeensä vain tassunjälkien jonon.

Pian narttu haistoi jotakin - joku oli kulkenut täällä. Sulavasti Kuurankukka pysähtyi katsellen ympärilleen, samalla kun kohotti kuononsa korkealle, haistellakseen ilmaa ja sen mukanaan tuomaa tuoksua. Jossakin lähellä oli susi, ehkä laumaton, ehkä ei. Kuurankukka ei pystynyt erottamaan näin kaukaa edes sitä, kumpaa sukupuolta Siipi edusti. Hetken mietittyään narttu kumminkin lähti hajun suuntaan, juosten lumihangessa sirosti ja sulavasti, kuin liittyen itsekin lumihiutaleiden tanssiin mukaan. Liki kokonaan valkoinen narttu - ainoastaan hännänpää, korvat ja jalat olivat ruskeita - loikki lähemmäs Siipeä, haistellen ilmaa, katsellen eriparisilla silmillään ympärilleen, etsien, ja lopulta löytäen.
Kuurankukka hidasti vauhtiaan, sillä vaikka narttu olikin ylpeä, ei tuo silti typerä ollut. Niinpä kaunis hukka hidasti, ensin jolkotteluun ja lopulta aivan rentoon kävelyyn, astellen lähemmäs Siipeä. Välimatkan lyhennyttyä sen verran, että Kuurankukka pystyi puhumaan huutamatta, narttu pysähtyi, katsellen nuorta sutta eriparisilla silmillään. Olisi väärin sanoa Siipeä nuoreksi, ellei samalla sanoisi Kuurankukkaakin nuoreksi, ikäero kun ei huomattava kaksikolla ollut. Ylpeä hukka ei siis edes ajatuksissaan kutsunut Siipeä nuoreksi, koska ei missään vaiheessa halunnut itse ajatella olevansa jonkun mielestä nuori.
"Tervehdys."
Neito sanoi heleällä äänellään, äänellä joka kuulosti enemmän laululta kuin puheelta. Toisin kuin yleensä, Kuurankukka lähestyi kerrankin jotain hivenen ystävällisemmin, eikä töykeästi, kuten yleensä. Häntäänsä narttu heilutteli puolelta toiselle, ei nostanut ylös uhkaamaan. Vaan ei hukka myöskään alistunut, seisoskelipahan vain, odotellen. Jos arvojärjestys olisi Siivelle niin kovin rakas ja tärkeä, Kuurankukka voisi aina kääntyä ja palata samoja jälkiään takaisin. Alistumaan kun ei narttu aikonut.
"Olen Kuurankukka."
Narttu lisäsi lopulta tervehdyksensä perään. Olisihan kohteliasta esittäytyä, ettei tarvitsisi puhua toiselle ilman että edes tiesi nimeä. Ja yleensä esittäytymiseen vastattiin esittäytymisellä - niinpä Kuurankukka odotteli vastausta, kysymättä Siiven nimeä itse. Nuoren nartun eripariset silmät tarkkailivat Siipeä, eivät haastavasti vaan ystävällisesti, uteliaasti, samalla kun Kuurankukka painoi Siiven hajun ja ulkonäön muistiinsa. Tunnistaisi ainakin seuraavalla kerralla jo kaukaa, että Siipi oli lähistöllä.

// Toin nyt Kuurankukan seuraksi, kenties myöhemmässä vaiheessa Kaatajakin jaksaa saapua paikalle. (; Hivenen töksöksi tuo rooli jäi, mutta tuli kiire lopettaa se, kun ajatus alkoi katkeamaan. ._. Koeta kestää. //

( On pakko tuoda alias Turre mukaan xD )

Kepein askeli oli siipi kyllä kävellyt edes Turre ei ollut kuuluut vieraan tulokkaan askelia. Mutta entisen alfan vaistoilla se saattoi kuitenkin aisti tarkalla haju asitillaan että lähistöllä liikkui kaksi sutta. Hetkeäkään epäröimättä uteliaaksiskin luokiteltu Turre loikki hangen syövereistä katsomaan keitä paikalla oli. Se tiesi jo ennen näköetäisyyttä että Kuurankukka oli paikalla. Olihan uros tavannut tuon aijeminkin.

Mutta siipi joka omasi lähes äänettömän kävelyn oli turrelle tuntematon ja siksi Turre halusikin ottaa asiasta nyt selvää. Turre loikkasi pitkän loikan lumesta kukkulan päälle josta tuuli oli lennättänyt lumia pois lähes polviaan myöden turre seisoi hangessa nyt jonkin matkan päässä kaksikosta. Pian Turre kuitenkin päätti mennä tervehtimään ehkä Turre siais Siivestä operaatioon jäsenen. Turre siis lähti kulkemaan vanhaksikin sudeksi hyvin ketterästi kaksikkoa kohti. " Terve mieheen Kuka sinä olet minun nimeni on Turre, " turre sanoi oitis uroskelle katsoen toista uteliaasti haistellen siten pistäen muistiinsa toisen tuoksun että saatto itunnistaa toisen seuraavalla kerralla. Kuuran kukkaan Turre käänsi katseensa tovin kuluttua. Turrella ei Kuurankukasta ollut mitään negatiivistä sanaa vaikkei toinen ollutkaan lähtenyt mukaan operaatioon. Jokainen kun valitsee itse tiensä. Niinhän turre oli aina sanonut. " Hei kuurankuka, me näemmekin taas " turre sanoi nartulle hymy suin.

Turre siesoi koko mittavassa komeudessaan pää osittain kohotettuna ei mitenkään ylpeilllääkseen vaan se oli vanhan alfan tapa. Turre joka oli elänyt jonkin aikaa jo laaksosa oli oppinut sen konstit ja kikat. Se kykeni selviytymään rankoimmistakin öistä sillä se oli löytänyt oivallisen pesän itselleen. Turre joka oli antanut kotinsa myös monen muun käyttöön. Herra seisoi nyt kysyvän näköisenä kaksikon välissä ei tietnkään mitenkään tunkeilevana.

Vielä jostain kajastava valo ja paikoin koskematon pakkaslumi saivat järven rannan kimaltelemaan lähes satumaisesti illan hämärässä. Kuu ei ollut vielä noussut, mutta taivas alkoi tummentua hiljalleen, keräillen syleilyynsä pieniä kirkkaita pisteitä - tähtiä. Oli vain ajan kysymys milloin kuukin lipuisi taivaalle.. Lumihiutaleet jatkoivat tanssiaan kutitellen suden kuonoa, sulaen nopeasti tämän pehmeälle, lämpöä hohkavalle turkille.
Siipi oli sammuttanut janonsa järven jääkylmällä vedellä. Nyt se tuntui virtaavan kylmänä läpi kevyen, mutta lihaksikkaan kehon. Virkistävää. Uros nuolaisi huuliaan, samalla nostaen jälleen päätään. Olo oli nyt rentoutunut, mutta hukka ei silti luopunut tarkkaavaisuudestaan. Korvat olivat edelleen valppaasti pystyssä, kääntyillen hieman, kuin etsien.

Silmäkulmassa tuntui vilahtavan jotain. Siipi käänsi päätään, antaen katseensa vaeltaa lumisessa maastossa. Hukka kohotti kuonoaan, yrittäen haistaa jotain mitä se ei vielä nähnyt. Se oli varma, että aivan lähellä oli vilahtanut jokin. Kuono kohosi korkeammalle ja Siipi veti keuhkot täyteen ilmaa. Meikäläisiä.. Se tuhahti, hymyillen samalla susimaisesti. Hädin tuskin se pystyi erottamaan uutta tuttavaansa valkeuden keskeltä, vain ruskeat jalat liikkuivat sulavasti Siiven näkökentässä. Hukka valmistautui tervehdykseen, varauksella tosin. Se jännitti hieman takajalkojaan, valmiina tekemään mitä tilanne sitten vaatisi. Tosin tämä toinen hukka ei vaikuttanut ollenkaan vihamieliseltä, pikemminkin ystävälliseltä ja uteliaalta. Siipikin kallisti hieman päätään, melkein pentumaisen uteliaasti.
”Tervehdys”
Siipi sanoi lähes yhtä aikaa Kuurankukan kanssa, heilauttaen häntäänsä iloisesti. Se oli juuri esittelemässä vuorostaan itseään, kun kolmas susi jolkotteli ketterästi lähemmäs. Jostain Siiven kurkusta purkautui vaimeaa murinaa, mutta se loppui kuin seinään Turren paljastuttua ystävälliseksi. Sen iso koko sai Siiven varautuneeksi.
”Olen Siipi”, susi esitteli itsensä, heilauttaen molemmille häntäänsä, kuitenkaan osoittamatta alistuvuutta. Se oli vieläkin hieman pyörällä päästään, kuuluivatko nämä johonkin laumaan? Oliko Siipi tunkeutunut sittenkin jonkun reviirille? Syvän ruskeiden silmien katse siirtyi Kuurankukan kauneuteen ja taas Turreen (tosin isompaan suteen katsoessa Siipi joutui kohottamaan hieman päätään - pahus).

< Hienoa jälkeähän tuosta tuli Silkki (: Anteeksi vastauksessa meni hieman, olin koko eilisen päivän pitkästä aikaa shoppaamassa .. Ja tervetuloa vain Turrenkin kanssa ^^ >

Kuurankukka oli varuillaan Siiven seurassa, mutta toisin kuin yleensä, tällä kertaa narttu käyttäytyi edes hivenen ystävällisyyttä tavoitellen. Kenties kova ulkokuori oli hiljalleen rapistumassa? Tuskinpa, mitä nyt neitokainen halusi tutustua Siipeen ilman turhaa säätöä, kuten vihanpitoa. Niinpä narttu käyttäytyi nätisti, eikä ollut ilkeä, kuten yleensä. Turren saapuminen paikalle rentoutti lopulta kokonaan siron kehon, sillä Turren Kuurankukka tunsi entuudestaan. Ja uskoi uroksen hyvään tahtoon, vaikkei vielä voisi missään tapauksessa puhua luottamuksesta. Mitä nyt Kuurankukka halusi uskoa, että maailmassa oli jotain hyvää, eikä pelkkää pahaa. Että maailmassa olisi sittenkin loistavan kirkkaita värejä, eikä pelkkää harmaata.
"Niinpä näemme, Turre. Tämä laakso on pieni asuinpaikkana, eiköhän tämä tapaaminen olisi joka tapauksessa tapahtunut ennemmin tai myöhemmin. Näin pienellä alueella kun ei pahemmin voi piiloutua - vaikka haluaisi."
Kuurankukka puhui heleän laulavalla äänellään, suunnaten hetkeksi eriparisten silmiensä koko loiston Turreen, mutta Siipi, tuo tuntematon hukka käänsi lopulta nartun huomion puoleensa. Nuori Siipi oli, mutta niin oli Kuurankukkakin, joten ikään ei neito huomiota kiinnittänyt. Siipi oli hivenen varautunut, täysin normaalia, yllättäen kun kaksi laumatonta hukkaa saapastelivat paikalle. Kaunis narttu veti syvään henkeä, haistellen tarkasti Siipeä. Toinen vaikutti laumattomalta, sillä lauman ominaishajua ei neitokainen erottanut Siivestä. Kenties Siipi oli vastasaapunut, ehkä jopa liittymässä Ovelan tai Viiman laumaan - tai Haukan laumaan, Kuurankukka lisäsi ajatuksissaan vastahakoisesti. Tai sitten nuori uros oli juuri liittynyt, eikä lauman ominaishajua sen takia vielä erottanut.
"Laumaton, otaksun? Niin mekin olemme."
Kuurankukka sanoi heleällä äänellään, pikemminkin totesi kuin kysyi, lisäten loppuun tiedon Turren ja Kuurankukan laumattomuudesta. Huomaamattaan oli narttu sortunut puhumaan monikossa, yleensä kun Kuurankukka vältteli sitä viimeiseen asti ja antoi toisen kertoa itsestään oman mielensä mukaan. Vaan nyt Kuurankukka lipsahti omista säännöistään, ja puhui monikossa itsestään ja Turresta. Tuskinpa se muiden korvaan särähtäisi yhtä outona kuin Kuurankukan, joka ei ollut tottunut tälläiseen puheeseen, varsinkaan omalla äänellään lausuttuna.

Kuurankukka käänteli ruskeita korviaan, kuunnellen ja etsien. Vaan mitään mielenkiintoista ei läheisyydestä kuulunut, joten pian narttu pakotti ajatuksensa tähän hetkeen, omituiseen kolmen suden kohtaamiseen. Toisaalta Kuurankukka arvosti Turrea, toinen kun ei vaikuttanut mitenkään vihaiselta tai petetyltä, vaikka narttu olikin liki tylysti torjunut Haukan lauman estämisaikeet. Sen sijaan Turre kohteli Kuurankukkaa ystävällisesti, ja se jos mikä oli arvostettava kyky. Vaan vanhat ennakkoluulot Kuurankukan omassa mielessä sumensivat tätä arvostusta, vaan kuten usein todettua, ennakkoluulot elivät vain ja ainoastaan neitokaisen päässä. Sen siitä saa, kun ei luota ja sulkeutuu itseensä.

Turre tutkaili tilannetta tarkoin kunens oli todsennut Siiven vaarattomaksi. Se nyökkäsi kuurankukalle. " Niinhän tämä on ja pian se voi olla vieläkin pienenpi. " turre sanoi äänessä saattoi kuulla pientä huolta mutta muutoin uros seisoi järkkymättä paikallaan tutkaillen uutta asukkia. Turre oli jonkun aikaa jo asunut laaksossa ja tunti paikat jokenskin se oli myös oppinut yhtä sun toista taitoa .
Turrella oli kuitenkin juuri nyt operaatio Haukka menossa joten sen täytyi keskittyä siihen että alue pysyi laumattomilla, vaikak HAukak olikin juuri ilmoittanut että aikoisi elää siirtolaisena laumansa kanss.a Se mutkisti joksenki Turren suunnitelmaa mutta sen kykenisi ratkomaan operaatio ryhmän kanssa nopeasti.

" Hauska tavata Siipi, et taida olla täkäläisiä " Vanhus sanoi seisoen yhä järkkyvänä kuten vanha alfa teki yleensä, se ei ollut millään tapaa uhkaava saati päälle käyvä se oli vain uroksen tapa.

Nämä siis tuntevat toisensa.. Siipi kuunteli puhetta, pää hieman kallellaan. Kaunokainen kertoi laakson olevan asuinpaikkana pieni. Miksiköhän? Nuorukainen oli kuullut Ovelan laumasta, mutta oliko täällä vielä joku toinenkin? Tai useampia? Kysymyksiä sateli Siiven mieleen toisensa perään, mutta se päätti olla nyt hiljempaa. Aikomuksena tunnustella tilannetta ensin, eihän se vielä tiennyt uusista tuttavistaan kuin nimet.
Kuurankukan todetessa Siiven laumattomaksi, kuten Kuurankukka ja Turrekin, nuorukainen rentoutui silminnähden. Se ei ollut siis tunkeutunut kenenkään reviirille, aiheuttanut hälytystä tai muuta merkittävää. Sitä ei yritettäisi ajaa pois laaksosta taistelemalla tai taistelutta. Huoh. Rentoutumisestaan huolimatta hukka kohensi ryhtiään, se ei millään halunnut jäädä Turren ison koon varjoon, ainakaan tyttöjen nähden.
"En, saavuin vasta enkä tunne aluetta oikeastaan ollenkaan", Siipi vastasi urokselle lipaisten huuliaan. Pitäisikö pyytää muita esittelemään sitä? Voisihan siitä olla hyötyäkin. Susi hymyili susimaisesti itsekseen ja katsoi nyt Kuurankukkaan.
"Sanoit, että laakso on pieni asuinpaikaksi. Tunnette siis varmasti alueet? Onko täällä isompiakin laumoja?", syvän ruskeiden silmien katse vilkaisi Turreen kysyvästi, kääntyen sitten takaisin odottavasti Kuurankukkaan.

Siiven katse seuraili molempien susien liikkeitä. Turren suurta kokoa ja alfamaisia eleitä, Kuurankukan hentoa olemusta ja erivärisiä silmiä. Mutta ulkonäköhän voi pettää.. Ehkä. Uros heilautti häntäänsä jälleen ystävälliseksi eleeksi.

Kuurankukka katseli Siipeä ystävällisesti - kummallista. Vaan kenties neitokainen oli kerrankin onnistunut lähestymään muita avoimena, eikä sinä sulkeutuneena, katkerana nuorena narttuna, joka ei tullut toimeen kenenkään kanssa. Miksi ihmeessä Kuurankukan olisi pitänyt tulla toimeen muiden kanssa, kun ei maailmakaan tullut toimeen nartun kanssa? Niin, katkeria ajatuksia varsin katkertoituneesta sydämestä. Hitaasti narttu istahti alas, pakkashankeen, kiepauttaen valkoisen, mutta ruskean pään omaavan häntänsä ruskeiden etutassujensa lämmikkeeksi. Eriparisten silmien katse kääntyi Turreen, mutta pian ne eksyivät jälleen tutkailemaan Siipeä. Toinen vaikutti varsin mielenkiintoiselta, ystävälliseltä ja jopa... mukavalta. Kuten Turrekin. Siro keho rentoutui yhä enemmän, kun viimeisimmätkin ennakkoluulot lipuivat pois sirosta nartusta.
"Laakso ei varsinaisesti ole pieni, vaikka sen käsityksen saattoi lauseestani saadakin. Enemmänkin tarkoitin ei-kenenkään-maan, tämän laumattomien alueen, olevan pieni. Kaksi isoa laumaa - Viiman lauma ja Ovelan lauma - kun ovat vieneet tästä laaksosta paljon elintilaa. Niinpä meille laumattomille on jäänyt vain.. tämä. Pieni alue. Vaikka voisin melko varmasti väittää laumattomia olevan yhtä paljon kuin jomman kumman lauman jäseniä."
Kuurankukka vastasi heleällä, liki laulavalla äänellään Siivelle. Toisen kysymys oli odotettava, sillä saman kysymyksen oli narttu itsekin osoittanut aiemmin, vasta laaksoon saavuttuaan. Kuurankukka kertoi toiselle, selittäen ensin lausahduksensa merkityksen. Narttua kun saattoi helposti ymmärtää väärin, hukka kun sanoi asiat yleensä liki hetken mielijohteesta, eikä pahemmin miettinyt, miten sanoja asettelisi. Kuurankukan pää kääntyi Turren suuntaan, kuin narttu luovuttaisi puheenvuoron alfamaisesti käyttäytyvälle urokselle. Sillä paljoa ei Kuurankukka itsekään tiennyt, joten antoi mielummin Turren - joka tuntui tietävän kaiken tämän laakson elämästä - kertoa Siivelle mahdollisimman totuudenmukaisesti asioista. Ettei Siipi vahingossakaan saisi väärää tietoa, sillä valehtelija ei Kuurankukka -ainakaan tarkoituksella- ollut.

Turrre katsoi ja kuutneli kaksikon puheita. Kun Siipi kysyi laakson elintilasta ja Kuurankukka vastasi siihen Turre avasi suunsa. " Niin, minunkin tietääkseni meitä laumattomia saatta olla jopa enemmän kuin kummassakin laumassa jäsenia. Sen lisäksi että täällä asustaa Viima sekä Ovela laumoineen on laumattomilla vaara menettää lisää elintilaansa Sillä tänne saapunut Haukka kerää susia perustaakseen oman laumansa ei-kenekään-maalle. Joka tarkoitita siis sitä että laumattomien alue on vaarassa pienentyä. " Turre selitti ja istahti sitten alas. " Pää osin täällä asustavat hukat ovat mukavia ja rentoja kavereita, mutta tuo Haukkaa on ollut usealle uhka. Moni kun haluaa elää laumattomana omilla ehdoillaan. On toki joukossamme niitäkin jotka kaipaavat lauman suojia, ja täten liittyvät Haukan touhuihin. Mutta tietojeni mukaan Haukan vastustaja kanta on korkeanpi kuin puoluelaiset. " Turre jatkoi. Se tiesi että Kuuran kukka tiesi Turren kuuluvan operaatioon Haukan tuhoamiseen, mutta siitä huolimatta Turre ei suoraan maininnut aisasta Siivelle. Sillä halusi ensin varmistaa mtiä mieltä uros olisi koko Haukasta ennenkuin aikoisi tehdä mitään asian eteen.

Ei varmasti enää menisi kauaa kun operaatio saataisiin käyntiin. Turre heilautti tuuheaa häntäänsä rennosti puolelta toiselle. Turren turkki oli hivenne jo harmaantunut olihan urokselal ikää kertynyt reilut yhdeksän vuotta. Pian turre vietätisi jopa pyöreitä vuosiaan. Oliko tämä talvi turrelle viimeinen.

Siipi sai hädin tuskin käännettyä katseensa pois Kuurankukasta kuunnellakseen vuorostaan Turrea. Neitokaisen vaaleus korostui lumista taustaa vasten ja ääni oli kauniin heleä.. Siipi pudisti hieman päätään selvittääksen ajatuksiaan ja kääntyi sitten Turren puoleen.
"Haukka vai.. Kaverilla täytyy olla aikamoiset suunnitelmat, jos aikoo kilpailla elintilastanne toisten laumojen kanssa", uros naurahti susimaisen vaisusti ja istahtaen vuorostaan pakkaslumeen. Hukka painoi hieman päätään eteenpäin ja rapsutti hetkisen oikealla takajalalla kaulaansa. Oikaistuaan itsensä Siipi veti keuhkonsa täyteen pakkasilmaa, yrittäen samalla haistaa jotain merkkejä laumoista - turhaan. Ajatuksena oli liittyä aikanaan Ovelan laumaan, lauman suojiin, kuten Turre asian ilmaisi. Ja tottahan se oli, Siipi oli ikänsä elänyt laumassa ja nyt se oli ensimmäistä kertaa ilman lauman turvaa. Kyllähän susi pärjäsi yksin, ihan kehuttavasti, mutta silti joku tuntui puuttuvan. Sen sydämessä tuntui olevan tyhjä aukko, jota ei aiemmin ollut.. Mutta ei laumattomana elokaan näyttänyt pahalta.

"Hmm.. Miten te vietätte täällä aikaanne, laumassa kun tuntuu aina olevan jotain tehtävää?", Siipi kyseli kuin pentuikäinen konsanaan, se oli utelias tietämään alueesta ja sen asukeista enemmän. Olihan se jäämässä tänne pysyvästi, tai ainakin joksikin aikaa.
Lumi tanssahteli hiljalleen kolmikon ympärillä ja Siiven ruskeanharmaa turkki tuntui saavan uuden värityksen lumen valkoisuudesta. Hukka lipaisi viileää lunta kuonoltaan ja katsahti Kuurankukkaan, kuitenkin vain hetkeksi ettei jäisi taas tuijottamaan tätä ihan hölmön näköisenä. Nuorukainen pyöritteli ajatuksia päässään Ovelan laumaan liittymisestä, Turren mainitsemasta Haukasta ja vielä Viimasta, jolla tuntui olevan myös isokin lauma. Ehkä Siipi voisi kokeilla liittyä Ovelan laumaan, katsoa miten siellä menee.. Ihan vain kokeilla täyttäisikö se tuon tyhjyyden suden sisällä. Susi ei kuitenkaan halunnut heti hylätä uusia tuttaviaan, jos tämä liittyisi laumaan olisi laumattomat varmastikin pidettävä poissa alueelta. Olipas hankalaa.. Ehkä aika näyttäisi.

Kuurankukka kuunteli Turren lisäämän infon mielenkiinnolla, vaikkei toinen mitään erikoista kertonutkaan. Tai ainakaan mitään sellaista, mistä neitokainen ei ollut aiemmin tiennyt. Hukka käänsi siron päänsä Siiven puoleen, toisen todetessa Haukan suunnitelmien olevan... suuret? No jaa, ainakin sen suuntaisesti Siipi totesi. Kuurankukka istuskeli lumihangessa, rentona ja rauhallisena, katsellen kahta muuta sutta uteliaasti ja jopa ystävällisesti. Ehkä narttu vielä oppisi käyttäytymään susien tavoin, käyttäytymään kuten muut. Välttämään turhaa ylpeilyä ja ilkeitä sanoja. Ehkä joskus menneisyys irrottaisi tiiviin otteensa valko-ruskean hukan sydämestä, ja päästäisi nartun elämään elämäänsä vapaana ja onnellisena. Ilman jatkuvaa pelkoa huomisesta, tuota kalvavaa ja sisältä syövää pelkoa. Puhumattakaan suuresta tuskasta, joka yhäkin eleli loisena nartun sisällä. Tehden Kuurankukasta vain kauniin, mutta tyhjän kuoren.
Siiven kysyessä, miten narttu kulutti aikaansa, hukka virnisti varsin susimaisesti. Eripariset silmät hohkasivat huvittuneisuutta, naurua ja iloa. Toisen kysymys oli pentumaisen utelias, oikein huvittava itseasiassa. Vaan Kuurankukan huvittuneisuus oli puhdasta, vilpitöntä riemua, vailla ilkeyttä. Neitokainen vilkaisi Turrea, ennen kuin vastasi Siivelle.
"Laumassa on jatkuvasti tehtävää, olet oikeassa. Vaan näin eläessään voi itse päättää mitä haluaa tehdä ja milloin. Minne mennä, ja milloin. Kaikki on sinusta itsestäsi kiinni, eikä kukaan muu käske tekemään yhtään mitään. Varsin vapaata elämäähän tämä on. Vaan ajan saa silti kulumaan, varsin helpostikin. Turhaa aikaakaan tuskin on, ainakaan jos vain itse viitsii nähdä jotakin vaivaa elämänsä eteen. Voihan sitä vain jäädä pesäkoloonsa nyhjöttämään, tekemättä mitään, mutta kukaan tuskin niin haluaa elää."
Kuurankukka sanoi iloisesti, kauniin äänen punoessa lauseen taakse oman melodiansa. Sillä liki laulua oli neidon puhe, liki lentävää oli nartun askellus. Hentoinen hukka käänsi katseensa Turreen, odotellen vanhemman ja huomattavasti viisaamman suden vastausta. Sillä varmasti Turrella olisi parempia sanoja tästä elämästä, Kuurankukka kun ei sitä osannut kuvailla. Vain todeta, miten vapaata ja mukavaa elämä oli. Siihen se sitten jäikin, sillä neito ei sellaisia sanoja keksinyt, jotka antaisivat oikeutta tälle elämälle. Ei vaikka miten yritti.

Turre istui hiljaa kuunnellessaan Kuurankukan selitystä elämästä ja laaksossa ajan tappamisesta. Turre kohotti päänsä kun neito katsoi tuon suuntaan. " Niin, ihan kuin kuurankukka sanoi täällä sinä olet itse itsesi herra. Teet mitä haluat missä ja milloin haluat. " Turre totesi. Sen oma elämä oli melko kiireinen mutta se johtui siitä että sillä oli pesällään tällä hetkellä viitisen sutta talvea viettämässä. Sen lisäksi että Turre halusi pitää asukkinsa tyytyväisena sen täytyi pitää itsensä kunnossa mahdollista Haukaa vastaan taistossa. Siinä rinnalla Turren täytyi vielä operoida Haukka operaatiota että se onnistuisi. Toki Turren työtä helpotti monet operaatioon mukaan lähteneet sudet.

" kesäisin täällä on menoa huomattavasti enemmän kuin talvella, kun riistaa on enemmän. Lisäksi että laumattomat saalistavat täällä niin laumalaisetkin änkevät tänne. Ja mitä tuohon Haukan juttuun tulee luulen että hänen haaveensa ei kevättä näe. ainakaan tässä laaksossa. " Turre snaoi Vaikka hommaa vaikeutti se että Haukka oli päättänyt elää siirtolaisena ainakin toistaiseksi. Siirtolaisena HAukasta ei olisi uhmaa laumatotmilel jotka ovat häntä vastaan. Siiät Turren pitäisi keskustella operaation osapuolille.

Vaikak Turre oli entinen alfa se halusi tilanteen raukeavan pian. Sillä herra täytti kevään keskivaiheessa kymmenisen vuotta. Ja toivoi että kykenisi vielä olemaan isä. Mutta Turrelle nämä saattoivat olla vain haaveita. Vaikak uros olikin alfa eleinen ei se tarkoittanut pahaa saati olevan millään tapaa määräilevä.
" mutta jos haluat nyt jotain tekemistä, niin voisin ehdottaa saalistusta, taikka ihan alueen kiertelyä. " turre totesi, sillä se mietti että oliko toisen kysymyksellä jonkin lainen piilo lause että toinen ei jaksnaut olla paikallaan. Turre katsoi Siipea tovin ja siirsi sitten katseensa Kuurankukaan.

Siipi pyöritteli Kuurankukan sanoja mielessään. Vapaus kuulosti niin... vapaalle. Tuntui tosiaan oudolta olla vihdoin vapaa, vailla jatkuvia tehtäviä ja sääntöjä. Outoa, mutta ihanaa. Lähes huomaamattaan nuorukainen heilautti häntäänsä ajatellessaan tulevaisuutta vapaudessa. Siiven katse siirtyi Kuurankukan katseen mukana nyt Turreen, tätä suurempaan urokseen. Korvat oli suunnattuna tarkkaavaisesti eteenpäin, kuullakseen jokaisen sanan tuolta toiselta urokselta. Vanha ja viisas, niin Siipi kuvailisi Turrea näin aluksi.

"Viime saaliistani ei ole kauaa, mutta alueeseen tutustuisin mielelläni, jos se teille sopii?", Nuorukainen vilkaisi molempia kysyvästi, siirtäen katseensa lopulta takaisin Turreen. "Mutta saalistuskin houkuttelisi, mikään ei voita kunnon takaa-ajoa", hukka virnisti susimaisesti. Se rakasti juosta lujaa, sulavasti, lähes ääneti. Vieläpä jos olisi jotain jahdattavaa. Syvän ruskeiden silmien katseessa pystyi näkemään taas palavaa intoa, jos nämä kolme lähtisivät alue kierrokselle ja siinä samalla ehkä jäljittäisivät jonkin saalis eläminen, Siipi olisi omassa elementissään. Jäljittäminen ei ehkä kuulunut sen vahvimpiin lajeihin, mutta väijyntä, takaa-ajo... Siipi nuolaisi huuliaan. Häntä heilahti jälleen kutsuvasti ja luonnonvalkoiset etutassut polkivat lunta pari kertaa, rauhoittuen sitten. Katse siirtyili Turren ja Kuurankukan välillä, rauhallisesti, kysyvänä.

Kuurankukan ruskea hännänpää iski maata tasaisessa rytmissä, neitokaisen innostuessa toisten puheista. Turren kertomat asiat olivat varsin viisaita, mukaviakin. Turren ehdottaessa tutustumislenkkiä tai saalistusta, Kuurankukan valkoisille kasvoille kohosi susimainen virne. Saalistus kyllä kelpaisi, varsinkin kun mukana olisi edes yksi voimakkaampi susi. Neitokainen oli nopea, ketterä ja sulava liikkeissään, mutta voimaa ei hennosta ruumiista löytynyt nimeksikään. Mutta neito saattoi lohduttaa itseään sillä, ettei ollut ainoa. Siipikään ei näyttänyt mitenkään erityisen voimakkaalle, vaan enemmänkin Kuurankukan tapaan nopealle ja sulavalle. Turre olikin sitten erilainen, paljon voimakkaamman näköinen. Vaan ei Kuurankukka siltikään epäillyt kummankaan uroksen kykyjä - jos olisi epäillyt, miten ihmeessä urokset olisivat vielä olleet hengissä? Jos ei osannut saalistaa, ei pysynyt hengissä. Luonnon laki.
"Molemmat kuulostavat varsin mukavalle. Eiköhän siis yhdistetä molemmat? Lähdetään tutustumiskierrokselle, ja jos tuoreet jäljet osuvat kohdalle, niin tehdään reipas saalistuslenkki vielä lisäksi."
Kuurankukka sanoi pirteästi, nousten yhdellä sulavalla liikkeellä seisomaan. Häntä heilui pirteästi puolelta toiselle, ja eriparisista silmistä loisti into. Saalistuksen suoma hurma oli jotakin, mitä ei aina kokenut, sillä mikä olikaan parempaa, kuin juosta saaliin perässä, tietäen saavuttavansa saalistaan jokaisella loikalla. Tietäen voittavansa saaliin hetkellä millä hyvänsä. Tietenkin siihen liittyi vaaroja - joskus saaliseläin saattoikin kääntyä ja puollustautua, eikä tämä ollut ainakaan sarvipäisten eläinten kohdalla lainkaan mukavaa. Eihän kukaan ehdoin tahdoin halunnut seivästyä.
Nuori narttu venytteli jäseniään, ja astahti muutaman askeleen. Sitten hukka kiepahti jälleen ympäri, kuin kysyen, oliko muilla suuntaa mihin lähteä, vai lähdettäisiinkö sitä vain taivaltamaan tämän tasaisen alueen halki, suunnan vain sattuman varaisesti valiten. Kuurankukka oli iloinen, ja sen huomasi koko suden kropasta, sillä jokainen, pienikin ele mitä keho välitti, viesti pelkästä riemusta. Kerrankin, ensimmäisiä kertoja moniin kuukausiin. Lukuunottamatta joitakin pieniä hetkiä, jolloin iloisuus oli ollut pinnassa. Häntä heilui puolelta toiselle, nartun katsellessa uroksia. Eniten hukka odotteli Turren mielipidettä, sillä vanhaa ja viisasta urosta Kuurankukka kunnioitti. Turre tiesi asioista paljon, paljon enemmän kuin monet muut.

// Anteeksi kovasti, että jouduitte odottelemaan näinkin kauan vastausta. //

Turre heilautti häntäänsä rennosti " Sopii minulle" se lausahti ja lähti kukemaan pois päin rannasta. Rantaviivaa tuskin näkyi kun lumi oli peittänyt kaiken.
Turre tuskin näki minkään laista merkkiä siitä että aluella olisi saalista. Tosin Eiväthän kolmikko olleet vielä juuri mihinkään liikkuneet. Turre kulki kuono koholla haistellen ympäristöä jatkuvasti. " Mitä haluat nähdä Siipi?" Turre kysyi ja asteli hitaasti eteenpäin.

"Hienoa", Siipi hymyili susimaista hymyään molemmille. Häntä heilahteli innokkaasti, kun tämä lähti seuraamaan Turrea kauemmas rantaviivasta. Parilla sulavalla loikalla hukka saavutti uroksen ja alkoi kulkea tämän rinnalla. Koko ero oli huomattava, mutta se ei Siipeä jaksanut nyt häiritä. Kuurankukan tavoin Siipi oli pannut merkille kolmikon omat vahvuudet, Siiven ja Kuurankukan sulavan ja nopean olemuksen, Turren koon ja voimakkuuden. Sielunsa silmin uros näki saalistus tilanteen, miten se itse ja valko-ruskea susi saavuttivat saaliin, näykkien tätä kyljistä saaden sen hidastamaan.. sen miten Turre ilmestyi kuin tyhjästä kaataen eläimen lopulta.. kolmikko olisi ruokansa ansainnut. Susimainen virne levisi uroksen kuonolle, vain Turren kysymys herätti hukan lopulta ajatuksistaan.
"Hm?", uros kohotti päätään. "Mitäkö haluaisin nähdä?", Siipi kysyi, varmistaen oliko kuullut oikein. Ajatukset tempasivat hukan niin nopeasti mukaansa, että oikea maailma oli kuin sumua. Tosin nyt uroksen lähes mustien silmien katseesta erottui, että se oli mukana maailman menossa.

Siipi mietti hetken ennen kuin vastasi. Noo..mitä vain. Missä te nukutte vai vaellatteko päivästä toiseen? Onko täällä jokin alue, missä karibut tai muut sellaiset laiduntavat? Jotain sellaista. Mitä vain", hukka heilautti jälleen häntäänsä, karistellen samalla siihen sataneen lumen lähes kokonaan pois. Tuuhea häntä loisti pronssin eri sävyin, saaden mukavasti kontrastia lähes lumen valkeista jaloista.
Katse etsi nyt Kuurankukkaa, kuin varmistaen että tämäkin oli mukana.

Kuurankukka katsoi Turren perään, toisen lähtiessä johdattamaan joukkoa muualle. Siipikin lähti seuraamaan Turrea, joten Kuurankukka kääntyi itsekin vanhemman uroksen perään. Neitokainen katseli edellään jolkottelevia uroksia, huomaten Siiven sulavat liikkeet ja Turren voimakkaan askelluksen. Virnistäen Kuurankukka venytti jäsenensä pidempiin loikkiin, askeltaen lumihangen läpi sulavasti ja tarkasti. Muutamalla loikalla Kuurankukka pääsi urosten rinnalle. Neitokainen jättäytyi Turren toiselle puolelle, tietäen näyttävänsä entistä hennommalta suuren uroksen rinnalla. Mutta moinen seikka ei lainkaan häirinnyt nuorta narttua, joten turha hukan oli hankkia päänvaivaa siitä.
"Turresta en tiedä, mutta minä ainakin vaellan päivästä toiseen. Iltaisin vain etsin sopivan kolon, luolan, tai vaikka vain kiven, joka tarjoaa suojaa yötä varten."
Hentoinen narttu vastasi laulavalla äänellään, vilkaisten Turrea kysyvästi. Vastaus oli Siivelle, toinenhan asiaa oli kysynyt, mutta Turrea Kuurankukka katsoi. Jollakin tapaa odottavasti, sillä Siiven toiseen kysymykseen, koskien karibujen laidunmaita, ei Kuurankukka osannut vastata. Niinpä vanha ja viisas Turre saisi hoitaa vastailun, sillä Kuurankukan tiedot tästä laaksosta pohjautuivat erittäin pieneen alueeseen ja lyhyeeseen aikaan. Turre tietäisi varmasti enemmän, ja kenties vanha susi voisi kertoa jotakin, mikä hyödyttäisi Kuurankukkaakin.

Nuori narttu askelsi innokkaasti, jollakin tapaa liidellen maan pinnan yläpuolella. Hukan askellus oli sulava, tasainen, ja Kuurankukka liikkui tasapainoisesti, koko kehoaan hyödyntäen. Pentuna nartun askellusta oli ihmetelty, sillä muut pennut olivat liikkuneet kömpelösti, mutta Kuurankukka oli koko ikänsä liikkunut sulavasti, kuin paikasta toiseen liitelevä höyhen. Kuurankukka huomasi Siiven liikkuvan samoin, kenties jopa hiljaisemmin ja sulavammin kuin narttu itse. Turren askellus nyt erosi kahden nuoren suden liikkeistä selkeästi, mutta niinhän massiivinen uros oli muutoinkin erilainen. Tämä joukko olisi saalistuksessa lyömätön, kahden nopean suden ja yhden vahvan suden armoilla olisi mikä tahansa karibu. Mikä tahansa.

// Anteeksi kauheasta kestosta, ja nyt vielä huonosta tekstistäkin. ._. //

Turre jatkoi astelemistaan kohti hajua, joka tosin oli toistaiseksi hukassa. Sen koommin mitään saalsita Turre ei aistinut. Siiven esittäessä kysyksensä Turre käänsi päänsä tuota kohti. " No minä austan pääsääntöisesti pesässä jonka löysin sattumalta viime kesänä. Lisäksi siellä asuu Tähkä, Kelmi, Sumu sekä Roiske * Turre sanoi ja hiljeni hetkeksi. * Ja parhaiten karibuja taitaa löytää laumojen aluilta, täällä meidän aluella talvisin on heikon laisesti ruokaa. Mutta kesällä ätmäkin alkaa kuhista saaliista jolloin laumalaiset änkevät ätnne. Mutta pien eläimiä saatta tästäkin kitukasvuisesta laakson osasta löytyä kun jaksaa vain etsiä. * Turre snaoi ja hiljeni.

( pahoittelen lyhyisyyttä mutta ajatus ei vain kulje :P )

< Hola! I have come back ja jäänyt jälkeen aika huimasti. Pelataanko menneisyyttä siis? Tavallaan ^^' Vaiko voidaanko siirtyä huhtikuun puolelle? Pahoittelen kovasti viivästystä, ei meinannut millään päästä koneelle.. >


Siipi askelsi kevyesti Turren vierellä. Nuorukainen tunsi olonsa vapaaksi, mutta silti jotenkin tyhjäksi.. Jotain tuntui puuttuvan. Kuullessaan Kuurankukan laulavan äänen, uros kohotti päätään hakien neitoa katseellaan. Narttu oli kuitenkin niin hentoinen, ettei tätä nähnyt kookkaan Turren takaa. Uros nyökkäsi itsekseen, kuin vastaukseksi Kuurankukalle, kohottaen sitten katseensa toiseen urokseen.
"Tähkä, Kelmi, Sumu ja Roiske..", Siipi toisti hiljaa. "Ovatko he sisaruksiasi?", nuorukainen kysyi silkasta mielenkiinnosta ja pitääkseen pientä keskustelua yllä. Joskus oli ihanaa olla vain hiljaa, kuunnella tuulen huminaa.. mutta nyt Siipi halusi palavasti tietää kaiken.

Kommentiksi karibuista, uros tyytyi nuolaisemaan huuliaan. Tuo antoi katseensa kiertää vielä lumista maastoa, kuin odottaen näkevänsä karibun tai jonkun muun saaliiksi kelpaavan.


< anteeksi lyhykäisyys ._. >

Kuurankukka katseli ympärilleen, kuunteli jokaista pienintäkin ääntä ympäristössä. Mitään ei kuulunut. Ainakaan mitään sellaista, mistä nartun kannattaisi olla huolissaan, sillä nuori susi ei jaksanut välittää satunnaisesta tuulesta. Normaali ääni, joten turha sellaisia oli hötkyillä.
Turren kertoessa omasta elämästään, Kuurankukka kuunteli toista, painaen kaiken mieleensä. Vanha susi vaikutti kokeneelta vaeltajalta tässä laaksossa, niin tarkasti Turre tuntui tietävän asioista. Vaan ei se toisaalta narttua ihmetyttänytkään - kyllä Kuurankukkakin pitäisi huolta asuinalueensa elämästä koettaen selvittää itselleen tärkeät asiat ensimmäisenä.

Siipikin alkoi pian puhumaan, kysyen Turrelta muista susista. Yksikään nimi ei kuulostanut Kuurankukan korvaan tutulta, joten sen enempää ei neitokainen jaksanut asiasta välittää. Mitä nyt askelsi eteenpäin kuunnellen kahden uroksen keskustelua.
Toisaalta neito halusi jälleen lähteä omille teilleen, etsiä omaa polkuaan maailmassa. Kuinka helppoa olisi hyvästellä nämä kaksi urosta ja poistua paikalta hyvillä mielin. Kerrankin kun Kuurankukka oli hyvällä päällä. Vaan toisaalta narttu voisi saada tarpeellista tietoa kaksikolta - jotakin, minkä avulla oppia lisää laaksosta. Niin, susi ei tiennyt miten toimisi. Yksinäinen vaellus tässä lumihangessa ei kuulostanut houkuttelevalta, mutta sutta toisaalta innosti ajatus uudesta juoksusta puuterilumen halki. Juokseminen kun oli Kuurankukan toinen luonto, ainut asia josta narttu enää nykyisin nautti. Jotakin, mikä toi edes hetkeksi muuta ajateltavaa, antoi hetkeksi tarkoituksen elämälle. Kunnes juokseminen päättyi, ja totuus palasi vahvempana kuin ennen.

Kuurankukka seisahtui, vilkaisten uroksia.
"Jatkan tästä omille teilleni... Toivottavasti tapaamme vielä."
Neitokainen sanoi laulavalla äänellään, kenties hivenen surumielisesti. Ei, Kuurankukka ei mitenkään ollut loukkaantunut tai vihainen, ja poistui siksi. Ehei, tosiasiassa Kuurankukka kaipasi yksinäisyyttä ja eritoten vapauden tunnetta. Mitä ei valitettavasti löytänyt Turren ja Siiven luota - ei sen puoleen, nuori susi ei löytänyt rauhaa kenenkään lajitoverinsa luota. Sen sijaan tämä aukea alue, jolla oli niin ihana juosta hangen halki houkutteli sutta. Ja vaistoilleen vallan antaen Kuurankukka hyvästeli urokset.

Odotettuaan hetken, jos jommalla kummalla olisi jotain sanottavaa, susi kääntyi eri suuntaan, ja lähti omaan lentävään juoksuunsa. Askel oli ilmava ja pehmeä, puuterilumen väistyessä valkoisen nartun tieltä. Kuurankukka kiihdytti, käyttäen koko kroppansa jokaista lihasta juoksuun, hakien sitä ihanaa tunnetta kun tiesi ylittäneensä normaalin suden nopeuden. Ja pian narttu sai sen, tietäen juoksevansa yhä kauniisti, sulavasti, ja silti lujempaa kuin raskaammat sudet. Mitä siitä, ettei Kuurankukka omannut raskasta rakennetta ja suuria lihaksia? Narttu pystyi juoksemaan lujaa, lujempaa kuin raskaat toverinsa. Ja se tunne antoi ainutlaatuisen nautinnon sudelle, joka rakasti juoksemista.

// Kiitoksia pelistä! Vein nyt Kuurankukan pois, kun tuntui ettei oma inspis oikein riittänyt. Mutta kiitos silti mukavasta pelistä! (: //

"Ei eivät he ole sisaruksi Tähkä ja kelmi vain ovat. " Turre vastasi " Anteeksi olen pahoillani mutta minun on palattava pesälle toivottavasti tapaamme vielä " Turre lausui ja katosi tiehensä.

(pahoittelen lyhyisyttä, mutta minun täytyy karsia pelejä turrella että voin jatkaa sen nykyhetekä nopeammin. )

"Tapaamisiin", Siipi haukahti Kuurankukan perään, neidon kadotessa lumiseen maastoon. Uros heilautti häntäänsä ja katsahti takaisin Turreen. Vanhemman uroksen kertoessa palaavansa pesälle, Siipi tyytyi nyökkäämään. Pää hieman kallellaan se katsoi, kun toinenkin tuttavuus jatkoi omaa matkaansa, kadoten lopulta näkökentästä. Jos Siipi olisi ollut ihminen, se luultavasti olisi kohauttanut olkiaan ja pudistellut päätään pieni hymyn kare kasvoillaan. Mutta se oli susi, villi ja vapaa.

Siipi ravisti päätään karistaen viimeisetkin lumihiutaleet turkistaan. Jahas, eikun matkaan sitten. Susi kohotti kuononsa ilmaan, veti syvään henkeä ja lähti kohti tuntematonta. Etsien jotain, mikä täyttäisi aukon sen sydämessä.

< Kiitämme pelistä ^^ >